Vuosi 2018

Vuoden viimeinen ilta, on aika perinteisen vuosikatsauksen:

tammikuu

Tammikuusta ei ole juuri sanottavaa. Vuoden alku oli pelkkää pimeyttä, kun Leo jouduttiin lopettamaan 30. tammikuuta.

helmikuu

Ratsastin kuun alussa muutaman kerran tallikavereiden hevosia, ja vietin sen jälkeen pari viikkoa maailman toisella puolella täysin hevosetonta elämää.

maaliskuu

En ollut varma haluanko ja pystynkö enää ottamaan uutta hevosta. Kävin kuitenkin koeratsastamassa nuorta tammaa jonka myynti-ilmoituksen olin nähnyt jo edellisen vuoden puolella. Pidin hevosesta kovasti, mutta en kuitenkaan tehnyt kauppoja. Aloin maastoilemaan sukulaisen ravureilla. Muutenkin ratsastin monella hevosella, tässä kuussa kävin kahdeksan eri hevosen selässä!

huhtikuu

Sain alkaa ratsastaa tutuntutun hienoa kouluponia ja kävin sen kanssa valmennuksessakin. Jatkoin myös maastoilua suokkien kanssa.

toukokuu

Kouluponi myytiin. Kävin moikkaamassa Täti tuuppaa-blogin Reinoa. Intouduin taas koeratsastuspuuhiin ja kävin katsastamassa kuusi ponia/hevosta. Luulin jo pariinkin otteeseen löytäneeni sen oikean ja pettymys oli iso kun toisella koeratsastuksella fiilis katosi.

kesäkuu

Koeratsastin yhden tamman toistamiseen ja päädyin viemään sen ostotarkastukseen. No, kotiin tultiin tyhjän kopin kanssa. Näin jälkikäteen katsottuna kaikille paras näin. Päätin lopettaa etsinnän ja luopua hevosenostosta kokonaan. Kaveri kuitenkin laittoi viestin että myy 3-vuotiaan connemararuunansa ja vitsillä lähdin sitä sitten katsomaan, kerran, toisen, kolmannen...

heinäkuu

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä kävin ekaa kertaa Bondin selässä. Periaatepäätös ostosta tehtiin ja Bondi lähti ratsuttajalle. 

elokuu

Humputtelin suokeilla maastossa ja odotin Bondin paluuta ratsuttajalta. Yhtäkkiä elokuun puolivälin tienoilla olimme mieheni kanssa 3-vuotiaan omistajia! Bondi jäi asumaan vanhaan talliin ja aloimme tutustumaan toisiimme.

syyskuu

Tajusin että nuoren ponin kanssa jokainen päivä on seikkailu, täynnä uuden oppimista niin ponille kuin omistajallekin. Bondi rokotettiin, raspattiin, ja kengitettiin ekan kerran. 

lokakuu

Aloimme käymään tunneilla, ja Bondilla alkoi myös käydä ratsuttaja. Loppukuusta ponilla oli paljon vapaata surkeiden kelien takia. Satulanmetsästys alkoi.

marraskuu

Satula löytyi. Kuulin vapaasta tallipaikasta ja päätin siirtää Bondin asumaan lähemmäs kotia. Loppukuusta Bondi muutti nykyiseen talliin.

joulukuu

Sopeutuminen uudelle tallille sujui tosi hyvin ja tuntuu että olemme nyt paikassa jossa molemmat, niin poni kuin omistajakin viihtyvät. 

Tätä koontia kirjoittaessa tajuan kuinka paljon muutamassa kuukaudessa on menty Bondin kanssa eteenpäin ja kuinka hyvin kaikki on oikeastaan pääsääntöisesti mennyt. Ehkä vähän turhankin paljon pelkäsin etukäteen miten ponitäti pärjää nuoren hevosen kanssa. Kolmivuotiaan omistaminen on todellakin ollut minulle joka päivä seikkailu, mutta pääosin mielenkiintoisella ja positiivisella tavalla. Innolla odotan mitä kaikkea vuosi 2019 tuo nelivuotiaan kanssa tullessaan!

Joulunajan puuhailut

Monesti tulee mietittyä paljonko hevoset liikkuvat tarhassa. Lumi usein paljastaa että kävelyreitit kulkevat tasan juomakipalle ja heinäkasalle, ei juuri muualle. No, meillä onneksi ponit kulkevat! Leikin tiimellyksessä Bondin loimesta oli irrotettu eräänä päivänä solkien vastakappaleet (vahvat epäilykset kohdistuvat erääseen pieneen shetlanninponiin). Niitä tarhasta etsiessäni totesin että ei ole neliömetriä suurempaa aluetta tallaamatta. Huolella siis kulkevat tarhaa ympäri, ja oikein hyvä näin. Niin ja oli muuten nätisti "tuhottu" loimi! Ompeleet vain purkautuneet ja molemmat kiinnitykset tiessään, mutta ei mitään repeytymää loimen kankaassa! 

Viime viikolla Bondi pääsi kunnolla liikkumaan kun pohjat olivat lumen tultua paremmassa kunnossa. Mentiin paljon ravia, en tiedä olenko vielä koskaan edes ravannut Bondilla kerralla noin paljon! Aluksi ravi oli vähän varovaista, poni pää pystyssä ja selkä alhaalla. Luulen että jännitti vähän pohjan pitävyyttäkin. Ei mennyt kuitenkaan kauaa kun poni alkoi hienosti itse hakea pyöreäksi ja raviin tuli aika hyvä tahti. 

Tämän jälkeen on tehty muutama treeni kentällä, mutta koska ajattelin että nyt on korkea aika aloittaa maastoilu, olimme keskiviikkona sitten pienellä maastolenkillä tiellä ja pellolla. Kaverina meillä oli tallinpitäjä erään tallilaisen rauhallisen ruunan kanssa. Hyvin meidän reissu sujui vaikka minua vähän tietty jännitti. Ihan käyntiä mentiin koska nyt on tosi jäistä, mutta se kyllä riitti hyvin näin ekalla kerralla. Jospa nyt saataisiin säännölliset maastoilut käyntiin ja mielekkyys säilytettyä työnteossa.

Hyvää joulua!

Voihan sokeri!

Viime kesä oli hyvin haastava heinäntuotannolle, sen varmaan kaikki tietävät. Sato on ilmeisesti ollut kaikkein huonoin Varsinais-Suomessa mutta ei täällä Satakunnassakaan kehumista ole. Sitä on otettava mitä saa, ja se mitä saa ei ole sitä mitä haluaisi.

Meillä on tähän asti syötetty tallin omilta pelloilta paalattua kuivaheinää. Ihanaa "vanhanajan" heinää pikkupaaleissa, kätevä annostella niin kuin lapsena tehtiin, siivu sille ja kaksi tälle-tyyliin. No, tosiasiassa tuosta heinästä ole analyysia joten mitään tietoa ravintosisällöstä ei ole. Tiedä vaikka millaiset valkuaiset ja sokerit siinä on, mutta hevosten kunnosta päätellen heinä on ravintosisällöltään ok.

Tällä viikolla alettiin siirtyä vaiheittain esikuivattuun säilöön. Tämä heinä on analysoitua, ja niinhän se on että tieto lisää tuskaa. Ensin hyvät uutiset: heinä on kuivaa säilöä (ka 70 %), ei sellaista märähköä pahanhajuista jota liian usein tapaa. Heinän hygieeninen laatu vaikuttaa ainakin tämän ekan paalin perusteella hyvältä. SRV-arvo on sen verran korkea että harrastehevoselle riittää, nuorelle aion antaa pienen valkuaislisän.

Sitten ne huonot uutiset. Kuten arvata saattoi, sokeri on korkea. Tiesin jo etukäteen että se on korkea, mutta silti ehkä hieman haukoin henkeä kun näin että lukema alkaa kakkosella. Eli reilusti päälle 200 sokerit kun toivottavaa olisi ettei 150 ylity.

Mitäs sitä sitten tekisi? Oman vähäsokerisen heinän syöttäminen, jos sitä saa jostain ostettua, on aika hankalaa kun puolet päivän heinistä syödään laumassa. Toisaalta jos puoletkin olisi vähäsokerista niin kokonaissokerimäärä laskisi kyllä siedettävälle tasolle. Aloin tutkailemaan jos vähäsokerista heinää saisi ostettua mutta toistaseksi ei ole löytynyt.

Tutkin myös tarkemmin sokeriasiaa ja erilaisia näkökantoja asiaan löytyy. Missään nimessä tuollaiset sokerit ei ole toivottu juttu, mutta normaalin terveen liikkuvan hevosen pitäisi yleisesti kestää suht korkeatkin sokerit. Eri asia toki jos kyseessä on metabolinen lepohevonen tms. 

Miettimisen ja laskeskelun jälkeen päädyin siihen että mennään nyt toistaiseksi tuolla tallin tarjoamalla heinällä. Toki aion seurata tilannetta tarkasti ja olla hereillä mahdollisen oireilun suhteen jotta voin puuttua asiaan heti jos tarvetta on. Bondi on kestänyt hyvin laiduntamista 24/7, joten sillä ei sinänsä pitäisi olla ongelmia sokerin kanssa, mutta katsotaan. Liikkumistahan tuo sokerimäärä tosiaan vaatii, mutta liikutusta on muutenkin ollut tarkoitus lisätä reippaampaan suuntaan. 

Millaista heinää teillä muilla on? Tuntuu että tänä vuonna löytyy joko kovat sokerit, tai sitten tosi alhaiset sokerit, ja valkuainen on kaikilla alhaalla tai vielä alempana.

Sittenkin hyvä lauma?

Torstaina ponilauma vaikuttikin yllättäin sopuisalta, mitä sitä pari minuuttia pimenevässä illassa näin. Perjantaina tuli aamulla viestiä kuvatodisteiden kera; Bondi ja pieni johtajatamma syövät samalla heinäkasalla tarhassa. Kiusaajatamma syö omallaan muutaman metrin päässä. Illalla tallinpitäjä kertoi että Bondi oli puolestaan kiusannut tyttöjä! Ei mitään ilkeää kiusaamista onneksi, leikkimieliseltä vaikuttavaa pientä härkkimistä. 

"Mitäs sulla olis tarjolla?"

Eilen sunnuntaina seurasin poneja nurkan takana piilossa. Kaikki kolme seisoa tönöttivät lähekkäin. Johtajatamma hakeutui koko ajan Bondin kylkeen. Kiusaajatamma ei enää uhitellut Bondille, luimi muutaman kerran mutta ei tullut hampaat irvessä kohti. Sitten alkoi tapahtua. Rauhallisesti Bondi ohjaili pienillä eleillä tammoja hiukan eri suuntaan. Selvästi Bondi on tällä hetkellä se joka lauman jalkoja liikuttaa! Toivoisin että Bondi ottaa johtajan paikan, koska silloin ei tarvitsisi pelätä että Bondia kiusataan, eikä myöskään sitä että Bondi kiusaisi. Bondi leikkii kyllä, mutta en ole nähnyt että se olisi aggressiivinen muita kohtaan vaan uskon että se osaa olla lempeä laumanjohtaja.

"Jaahas kakarat väistäkääs vähän kun teini tulee!"

Eilen meillä oli vuoden viimeinen tunti, ja ekaa kertaa uudella tallilla. Opettaja oli kyllä sama vanha, ja saman kanssa jatkamme ensi vuonnakin. Tykkään tästä opettajasta. Hänellä on tosi paljon kokemusta nuorista, teettää hyviä harjoituksia ja selittää asiat ajatuksella. Ymmärtää myös että kuskia joskus vähän jännittää. Eilen tunti meni kyllä rennoissa tunnelmissa, ainoastaan ravi hiukan jännitti kun on menty nyt vaan käyntiä. Mutta hyvin siitäkin selvittiin!

Käynnissä tehtiin eilen ensin pysähdyksiä ja peruutuksia. Pysähdykset ovat nyt tosi hyviä, poni pysähtyy napakasti eikä viidestoista päivä. Johtunee siitä että pysähdyksiä on harjoiteltu paljon maastakäsin "Prrr ja seis"-ääniavuilla. Peruutuksia tehtiin ekaa kertaa. Ne lähtivät sujumaan hyvin heti kun Bondi tajusi mitä halutaan. Sittenhän poni tarjosikin peruutusta joka pysähdyksellä, "Kato kun mä osaan"!

Tehtiin myös takaosan väistätystä jota opeteltiin jo aiemmin. Isolla neliöllä kulmiin pysähdys, asetus sisään ja sisäpohje väistättää takaosaa. Oikeaan kierrokseen saatiin tosi hyviä väistöaskelia, vasen oli vähän hankalampi.

Lopussa otettiin ihan vaan ravia ympyrällä ja siinä se päivän treeni olikin. Taisi olla ehkä pisin treeni tähän mennessä, 45 minuuttia. Selässä tosin en ollut kuin puolisen tuntia, koska talutin alkukäynnit. 

Otin vaihteeksi satulasta lampaankarvaromaanin pois koska halusin kokeilla onko satula parempi ilman. Tuntuisi se hyvin istuvan ilman romaaniakin, mutta täytyy nyt seurailla tilannetta. Suitsitukseen tuli muutos ja on tulossa vielä toinen lisää. Cob-koon suitset kävivät pieneksi joten vaihdoin Full-koon suitsiin, nämä Hööksin suitset vaikuttaa muotoilultaankin hyviltä. Bondilla on ollut käytössä Vision-sylinterikuolain jonka tilasin 14 mm paksuna koska on sallittu nuorten hevosten luokissa. Nyt aion kuitenkin koittaa samaa kuolainta ohuempana koska Bondin suu vaikuttaa tosi pieneltä ja kiinnostaa testata vähentäisikö ohuempi kuolain ajoittaista kuolaimen pureskelua.

Tytöt kiusaa?

Bondilla on kohta takana kolme viikkoa uudessa tallissa. Ponihan laitettiin heti ekana päivänä samaan tarhaan kahden nuoren tamman kanssa. Aluksi näytti että homma lähtee toimimaan, mutta nyt voi olla että muutoksia ehkä joudutaan tekemään. 

Nuoret on nuoria ja leikki kuuluu elämään, mutta saattaa olla että nuo kaksi tyttöä on hiukan liittoutunut Bondia vastaan. Eilen poni tuli minua laukalla vastaan portille kun huusin sen nimeä. Ainahan Bondi kiltisti tulee luo, mutta eka kertaa tuli juosten. Kova kiire oli ulos portista kun kauhukaksikko majakka ja perävaunu (joksi heitä kutsun) hiipi kintereille. Loimen kaulakappale oli taas kiskottu puoliksi irti, kaulassa oli verinen puremajälki ja puremia on selvästi tullut myös loimen läpi.

En ole mielestäni hysteerikko ja ymmärrän että hevoset, etenkin nuoret, leikkii ja touhuaa. Haluan myös ehdottomasti että Bondilla, joka tykkää tosi paljon muista hevosista, on tarhakaveri. Aion nyt kuitenkin viikonloppuna koittaa saada vähän paremman selon tilanteesta, eli lähinnä selvittää jahdataanko Bondia ja saako se laumassa syödäkseen. Tallinpitäjä onneksi ottaa tilanteen vakavasti ja on myös sitä mieltä ettei tämä lauma ehkä tule toimimaan. Hän on valmis koittamaan kakkosvaihtoehtoa, eli laittamaan Bondin oman ruunansa kanssa samaan tarhaan ja siirtämään sieltä yhden ponitamman pois. Tallinpitäjän mies kyllä kuvaili Bondia aika osuvasti; "No kun tää on semmonen tossukka, vaikka toinen tulee hampaat irvessä niin tää ei anna takaisin". Bondi on tosi kiltti, ja toinen noista tammoista taas ei ole. Pikkutamman kanssa meneekin ok, mutta isompi on aika ilkimys.

Onneksi nämä on järjestelykysymyksiä ja varmasti sopivat laumat löytyvät. Muuten olen kyllä ollut talliin tosi tyytyväinen. Kaikki käytännön asiat hoituu tallin puolesta sujuvasti ja sovitusti, kenttää huolletaan ja Bondi on mielestäni kotiutunut hyvin. Itselle on ihan luksusta tuo 10 minuutin tallimatka!

Omien kiireiden vuoksi Bondi oli pari päivää vapaalla. Eilen saatiin vihdoin kunnon talvikengät alle tilsakumeineen kaikkineen. Rauhotin ponin taas Domolla, ja kengitys sujui ihan hyvin. Takaset laitettiin ensin koska ne on vaikeammat, etusten kohdalla alkoi jo vähän heräilemään ja muutaman kerran koitti päästääkö kengittäjä irti jos koittaa loikkia taaksepäin tai laskeutua polvilleen. No, eihän se iso mies periksi antanut ja äkkiä Bondi uskoi ettei kannata jatkaa yrittämistä. 

Tää kengitys on tosi väsyttävää, tuumii Bondi

Yritän itse pikku hiljaa opettaa Bondia siihen että jalka pysyy kauemmin ylhäällä ja sitä naputellaan, mutta minulla on se hankaluus että pienenä ihmisenä en pysty pitämään jalkaa ylhäällä jos poni kovin nykii. Ja kun irtihän siitä ei nimenomaan saisi missään nimessä päästää. Vähän harmittaa että kengitykseen pitää rauhoittaa, mutta kengittäjä lohdutti että kyllä siitä vielä eroon päästään. Bondi on kumminkin tosi hyvä vuolla, kärsivällisyys ei vaan tahdo riittää koko kengityksen ajaksi ja naulaus ei ole ponin mieleen. No, ottaen huomioon että pelkkä jalkojen nostokin kavioiden puhdistusta varten oli haastavaa vielä syksyllä, edetään ihan hyvin. 

Selästä ja maasta

Olin ajatellut että vuodet maneesitallilla ovat tehneet tehtävänsä ja minua ei enää ulos saa kurjaan keliin hevosta liikuttamaan. Lohduttauduin syksyn saapuessa sillä että kolmevee voi aina pitää vapaan jos sää ei nappaa omistajaa. Vaan ponin selästähän minä itseni löysin viikonloppuna jopa molempina päivinä, vaikka tuuli viuhui korvissa ja sadetta tuli välillä naamaan vaakasuorassa. Eipä se niin kamalaa ollut, puoli tuntia menee nopsaan ja rainlegsit suojasivat pahimmalta kastumiselta. Maneesittomana voisin toki alkaa valittaa pohjista mutta nekin oli viikonloppuna vielä ihan ok. 

Molempien päivien ratsastukset sujuivat hyvin. Lauantaille kehitin itselleni taas jonkun täysin turhan jännityksen, mutta kun Bondi toimi yhtä hienosti kuin aina eikä reagoinut peltojen yli puhaltavaan tuuleen mitenkään, oli sunnuntaina selässä onneksi jo paljon rennompi kuski. Tuntuu niin tyhmältä jännittää yhtään mitään kun tuo poni on niin järkevä, mutta minkäs sitä itselleen voi. Olen kuitenkin ajatellut että niin kauan kun saan jännityksen hallittua ja siirrettyä sivuun, ja pystyn tekemään etukäteen suunnitellut harjoitukset niin homma on ok.

On aina vähän vaikea sanoa julkisesti ääneen että jännittää. Toivon etten saa asiaan liittyen "mitäs hankit nuoren jos jännittää, pilaat vaan ponin"-kommentteja vaikka joku näin saattaa ajatellakin. Itselleni jännittäminen on asia jonka olen joutunut hyväksymään ja jota toki työstän koko ajan. Pidän myös tarkkaan huolen siitä ettei oma jännittämiseni tule ponia pilaamaan. Ratsastuksellisesti Bondi hallitsee kaiken minkä sen tällä hetkellä täytyy, ja tarvittaessa joku muu saa ratsastaa (ja on ratsastanutkin) ponia välillä jos tarvetta on. Kasvatan nyt ihan rauhallisin mielin meidän välistä luottamusta. Niin kauan kun yhteisen kehityksen suunta, olkoon se sitten hidaskin, on eteenpäin en ole huolissani. 

Ratsastuksen lisäksi viime viikolla harjoiteltiin taas ihan perusasioita maastakäsin. Vaikka välillä turhauttaa kun kaviot juurtuvat maahan ja eläin ei vaan liiku, niin silti näissä tilanteissa oppii lukemaan Bondin luonnetta ja mielenliikkeitä. Sen olen oppinut että tätä ponia ei voi pakottaa. Kuri ja rajat pitää tottakai olla kiltilläkin ponilla, ja ehdottomasti onkin, mutta Bondi on kaikessa kiltteydessään myös tosi herkkä. Komentaminen, paineistaminen ja pakottaminen ei tämän kanssa auta, koska niillä ei saa mitään aikaiseksi. Sen sijaan ajan antaminen ja kärsivällisyys ovat saaneet ponin aina lopulta ratkaisemaan asiat positiiviseen suuntaan. On tosi palkitsevaa kun vaikea asia onkin opettelun jälkeen seuraavalla kerralla helpompi. 

Kuvassa lastauksessa menossa ponille tyypillinen mietintävaihe. Tässä ehkä näyttää että ei varmasti lastaudu hetkeen, mutta todellisuudessa kuvanottohetkestä ei mennyt kauaa kun poni käveli vapaaehtoisesti sisälle koppiin ja jäi sinne seisomaan rentona.
Kuva Nina Mäki-Kihniä

Ei mikään pikkuponi

Avasin taas blogin kun tuo sulkeminen kutsutuille lukijoille ei ollut oikein toimiva systeemi. Lukekoon tätä nyt kuka haluaa, suuria salaisuuksia tuskin löytyy... Se kiva puoli tuossa oli kun pyysin halukkaita lukijoita ilmiantamaan itsensä, että tutustuin taas lisää ihmisiin jotka näitä juttuja lukevat. Kivaa kun luette!

Sitten asiaan, eli mittauspuuhiin; olen katsellut koko syksyn Bondia sillä silmällä että kyllä ihan ponirajoilla kiikutaan. Entinen tarhakaveri mitattiin näyttelyssä 145 cm korkeaksi ja tarhassa vierekkäin seisovista poneista näki että Bondi on isompi.

Uudella tallilla on kunnollinen vatupassilla varustettu hevosen säkäkorkeuden mittaamiseen tarkoitettu mitta. Heti kun tästä kuulin niin pyysin tietysti mitan lainaan ja suoritin lauantaina virallisen kotimittauksen. Rumpujen pärinää, jännitys tiivistyy... Yli on! 149 cm kengät jalassa! 

Mittauksen jälkeen harjoiteltiin vähän juoksutusta luottoapurimme kanssa

Mittaus nyt ei tietysti ole välttämättä ihan viimeisen päälle korrekti kun sen itse suoritin, mutta sen verran kauan kahden apulaisen kanssa aseteltiin että lopputuloksen pitäisi olla melko luotettava. Oikea mittaaja ehkä saisi tällä hetkellä Bondin vielä ponimittaan eli tasan 148 cm korkeaksi. Varmaa silti on ettei tätä tulla aikuisena koskaan poniksi mittaamaan. Lopullinen mittaus kuitenkin tehdään vasta 7-vuotiaana eli siihen on kolmivuotiaalla vielä matkaa. 

Toivon silti ettei Bondi kasvaisi enää paljon. Itselleni tyypilliseen tapaan olen jo ehtinyt vähän melkeinpä panikoida tätä. Minua ei haittaa että menee yli ponimitan, mutta apua, mitä jos Bondista kasvaa vaikka 155-senttinen JÄTTI! Liian iso! Toivottavasti isoin kasvu on jo takana...