Satulaonnea

Meidän eteisessä asustaa iso kaunis musta nahkaesine. Uusi koulusatula on niin hieno etten raaskinut viedä sitä heti tallille vaan ihailin sitä eilisillan kotona...

Lähdimme eilen aamulla jo ennen puoli kahdeksaa ajamaan Ypäjälle, Ypäjän Satulakorjaamoon. Goldyn nykyinen, tai nyt jo entinen, satula on ostettu samaisesta paikasta ja sopi ponille hyvin 1,5 vuotta, mutta kävi viime kuukausina epäsopivaksi.

Perillä talutin Goldyn talliin ja Sanna katsoi ponin selän sekä vanhan satulan. Vanhaa satulaahan levitettiin jo kerran, mutta silti etukaaren kohdalle tulee liikaa painetta. Päädyttiin siis etsimään kokonaan uusi satula. 

Goldylle koitettiin kahta satulaa. Ensimmäisen nimeä en muista mutta toinen, Ruiz Diazin koulusatula istui heti niin hyvin että päätettiin lähteä maneesiin koittamaan miltä meno näyttää ratsastaja selässä. Ratsastin hetken, kävin kaikki askellajit läpi, ja satula tuntui ja näytti edelleen hyvältä. Satula oli todella vakaan tuntuinen Goldyn selässä, ei heilunut mihinkään suuntaan, ja omasta mielestäni uudessa satulassa oli aika paljon parempi istua kuin vanhassa Prestigessä. 

Satulassa on hiilikuiturunko, jolla on ikuinen takuu. Toppaukset ovat villaa, mutta villan ja nahan välissä on vielä hengittävä neopreenikerros jonka tarkoituksena on käsittääkseni tasata painetta. Toppaukset tuntuvat mukavan pehmeiltä ja joustavilta. Satulassa ilahduttaa etenkin se että runko on lyhyt. Murehdin aina siitä että Goldyn satula tulee liian pitkälle selkään, ponimallisella tammallani kun on tosi lyhyt selkä. Jännää muuten että Prestigen 16" on pidempi kuin RD:n 16,5", mutta näin vaan on.

Vanhasta satulasta pääsin kätevästi eroon koska se meni vaihdossa uutta ostaessa. Nyt ei muuta kun ratsastamaan uudella satulalla! Täytyy vielä todeta että olen supertyytyväinen Ypäjän Satulakorjaamoon, Sanna on todella hyvä ja ammattitaitoinen sovittaja jota voin lämpimästi suositella.

Leijailua harjoitusravipilvessä

Olen joskus vähän hidas oppimaan asioita. Kestää hetken (ja joskus pidemmänkin aikaa) että osaset loksahtavat kohdalleen ja tajuan miten joku juttu kuuluu tehdä. Kun sitten opin vihdoin jotain niin onneksi taito tuntuu myös säilyvän.

Harjoitusravissa istumisen kanssa olen tahinut koko sen lähes kaksi vuotta kun Goldy on ollut minulla. Edistymistä on tapahtunut jonkun verran, mutta mitään läpimurtoa ei ole tehty, vaan ravi on ollut enemmän tai vähemmän jäykkää pomputusta.

Jo viime viikon valmennuksessa puututtiin käsiini, jotka sojottivat turhan suorina. Opettelin pitämään kyynärpäitä vähän enemmän koukussa, ja rentouttamaan kädet ja ylävartalon. Tätä kautta sain eilisellä tunnilla jalatkin rentoutettua. Ja yhtäkkiä se sitten tapahtui! Yhtäkkiä osasin istua ravissa oikein ja jäykkä pompotus muuttui joustavaksi liikkeeksi. Käsittämätöntä.

Voi miten mahtava tunne minulla oli, ja on vieläkin! Olen edelleen ihan taivaissa, ja valmentajaltakin tuli kehuja. Nyt taas muistan miksi harrastan ratsastusta; näiden upeiden onnistumisten takia, joiden avulla jaksaa taas treenata eteenpäin.

 

Goldy maneesilla sunnuntaina (pahoittelen huonoa kuvanlaatua)

Ooksä mun kaa?

Keskiviikkona uusi tamma ei tullut Goldya viittä metriä lähemmäs. Torstaina haisteltiin varovasti aidan yli mutta paettiin saman tien takavasemmalle. Perjantaina huudeltiin jo perään kun Goldy lähti tarhasta talliin. Lauantaina syötiin varovasti saman heinälaarin eri reunoilta. Sunnuntaina oltiin kylki kyljessä. Ystäviä näistä taitaa tulla, sittenkin.

Muistutuksia itselle

Muistuttelen mieleen edellistiistain valmennuksen asioita niin jospa muistaisin ne paremmin ratsastaessani. Minulla oli tunnilla varsinkin alkupuolella sellainen olo ettei hevonen kuuntele ollenkaan eikä ratsastukseni suju lainkaan. Olen ollut ratsastuksen suhteen pari viikkoa vähän alamaissa, tuntuu etten osaa mitään ja osaamattomuudellani pilaan myös hevoseni. Mutta eiköhän mieli tästä taas piristy, ja treenistähän se kaikki kiinni on. Ja hieman myös asenteesta, joka itselläni oli viime tiistaina suoraan sanottuna erittäin negatiivinen ja pessimistinen.

Ratsastuksessa minun tulisi nyt keskittyä rentouteen ja "vähempään tekemiseen". Puolipidätteeni ovat turhan ronskeja, ja häiritsen hevosta liikaa suusta. Tämä johtuu osin siitä että tuntuu ettei hevonen kuuntele eikä mikään mene läpi, ja korjaan omaa osaamattomuuttani liian korostuneilla avuilla. Nyt siis pyrin rentouttamaan itseni, etenkin kädet, pitämään kyynärpäät koukussa ja ratsastamaan enemmän istunnalla. 

Onneksi valmennuksen lopussa sain onnistumisen elämyksiä, kun laukat alkoivat pyöriä hyvin ja sain istuttua vasemmassakin laukassa aika kivasti kun saimme valmentajan kanssa korjattua pari asentovirhettä. 

Eilen tein kevyen koulutreenin jossa keskityin pitämään pehmeän tuntuman ja keskityin omaan istuntaani harjoitusravissa. Ihan mukavasti meni, vaikka treenipaikka ei ollut kovin hyvä. Kenttä sulaa nyt lupaavasti mutta ei siinä vieläkään voi ratsastaa, joten ratsastelin taas peltotietä eestaas... 

Loppukäynnit käveltiin yhdessä tallinpitäjän uuden hevosen kanssa, joka on hassu tapaus. Goldya 20 cm korkeampi uljas puoliverinen pelkää minun pörröistä poniani ;) Onneksi Goldy vanhana ja viisaana antaa uuden tulokkaan tutustua rauhassa eikä tuppaa väkisin tamman seuraan. Toivon kyllä että nämä kaksi ystävystyvät, koska Goldy tarvitsee uuden tarhakaverin nyt kun herra M on poissa luotamme.

Luopumisen aika

Tallimme suokkiherra M vietti viimeiset 3 vuotta rentoa seurahevosen elämää jäätyään ratsuhommista pois kroonisten jalkavaivojen ja stressaantuvan luonteen vuoksi. Päästyään ratsumaailman velvollisuuksista eroon M:n käytös muuttui pikkuhiljaa ja arvaamattomasta, purevasta hevosesta tuli paljon rauhallisempi. M oli onnellinen.

Viimeisen vuoden ajan M oli oman tammani tarhakaveri. Tämä tammoja rakastava suomalainen herrasmies oli mielestään tarhan pomo, ja kuvitteli pitävänsä ponin kurissa ja nuhteessa. Tosiasiassa viisas vanhempi tamma ei ruunan komenteluista välittänyt, huiskauttipa vaan häntäänsä ja siirtyi toiselle heinäkasalle. Vaikka suurta rakkautta näiden kahden välille ei tainnut koskaan syttyä, kovin he viihtyivät toistensa seurassa ja nauttivat lounaansa aina vierekkäin.

Veimme eilen tallinpitäjän kanssa M:n viimeiselle matkalleen. Toivoisin että kaikki hevoset saisivat lähteä niinkuin M, upeana aurinkoisena kevätpäivänä, rauhallisissa tunnelmissa ja omenanmaku suussa. Hyvää matkaa ikivihreille laitumille, kaunis liinakkoharjainen suomipoika.

Varma kevään merkki

Piti oikein kaivella vuoden 2011 heppakalenteri esiin ja kyllä; Goldy näytti viime kevään ensimmäiset kiiman merkit 13.3. Tänä vuonna merkit olivat nähtävissä ja koettavissa päivää myöhemmin eli 14.3. 

Keskiviikkona olin menossa ponin kanssa maastoon, mutta metsässä oli niin jäistä että päädyin ratsastamaan sulalle hiekkatielle tallin lähelle. Vähemmän leppeä kevättuuli suhisi korvissa ja poni säpsyili, kyttäsi ja kulki pää korkealla ja selkä notkolla. Ensin mietin että tuuliko sitä ponia hermostuttaa, mutta eilen kuulin hoitajalta että sama meno oli jatkunut hänen kanssaan ja jopa harjatessa poni oli ollut vähän sen oloinen että haluaa olla yksin. Tämä yhdistettynä muistikuvaan ponin edellispäiväisistä hännännosteluista, ja yhtälö oli valmis. Kiimahan se.

Goldy oli myös esittänyt hoitajalle bravuurinsa, eli äkkinäisen 180 asteen käännöksen :) Onneksi tyttö oli pysynyt kyydissä.

Tänään olisi tarkoitus tehdä peruskoulutreeniä. Toivon että kiima ei ole kovin voimakkaasti päällä, koska on muutenkin ollut vaikea saada ponia keskittymään. Vai mahtoikohan se olla niin että on vaikeaa saada ratsastajaa keskittymään...

Kovaa hommaa

Goldy taipui eilen valmennuksessa alusta asti aika kivasti. Kuitenkin poni kulki melkoisen etupainoisena ja painoi ajoittain kädelle tosi paljon. Usko meinasi kuskilla välillä loppua, kun tuntui että ohjien toisessa päässä on 50 kg betonia enkä vaan millään saanut takaosaa alle! Valmentaja patisti tekemään enemmän töitä ja oikeasti ratsastamaan joka askeleella kyydissä istumisen sijaan, ja paranihan se meno onneksi loppua kohden. Hiki tuli niin ratsulle kuin ratsastajallekin. Ravi saatiin aika hyvin kohdilleen mutta laukkaan jäi vielä parantamisen varaa. Laukat kyllä nousivat hyvin, mutta vasemmassa laukassa istun vinossa enkä saa tästä johtuen ponin laukkaa pyörimään kunnolla. 

Loppuverkassa poni ravasi taas tosi hienosti eteen-alas. Kotitreeniin saatiin ohjeeksi huolehtia eteenpäinpyrkimyksestä, taipumisesta sekä siitä että takaosa olisi kunnolla alla eikä poni laahustaisi etupainoista mummoravia. Yritetään :)

Tänään suunnitelmissa on reipas maasto, jos vaan pohjat sallivat, ja huomenna hoitaja kävelyttää ponin. Viikonlopulle on suunnitteilla ainakin yksi maneesireissu. Ulkokentällä ratsastamistakin on jo ikävä, mutta eilinen pikainen piipahdus kentän laidalla kertoi että lunta on vielä lähemmäs 30 cm. Ei taida ihan yhdessä yössä sulaa...

 "Pääsiskö jo kotiin, oon tehnyt kauheesti töitä ja mulla on hiki ja nälkä ja kaikkee..."

Hiekassa

Meillä oli vihdoin eilen kouluvalmennus jonka piti alunperin olla jo tiistaina, ja joka siirtyi vielä toisenkin kerran keskiviikolta sunnuntaille. Verkkasin kaikessa rauhassa Goldya, kun kesken ravikiemurauran poni teki täysin varoittamatta ison sivuloikan. En ehtinyt kissaa sanoa, kun jo istuin pöllämystyneenä maneesin hiekalla ohjat kädessä ponin seistessä vieressäni täysin rauhallisena. Höh, vähän harmitti kun "putki" meni rikki, takana oli 1 v. 3 kk ilman putoamista...

No, ei muuta kun takaisin selkään ja jatkamaan. Tyypillistä että tämä satulasta suistuminen tapahtui juuri eilen kun olin laittanut uudet ratsastushousut jalkaan... Eipä niihin tosin tullut muita "vaurioita" kuin hiekkapölyä.

Valmennus meni suht kivasti. Erityisen ilahtunut olin siitä havainnosta, että tänä keväänä emme ole joutuneet aloittamaan treeniä niin alusta kuin viime vuonna. Viime talvena en päässyt lainkaan maneesille ja ratsastin koko talven ilman valmentajaa. Keväällä valmennusten alkaessa poni oli jäykkä kuin rautakanki ja itsellä tuntui olevan kaikki taidot hukassa. Nyt tilanne tuntuu paljon paremmalta, vaikka toki sairasloman vaikutukset näkyvät vielä hieman.

Huomasin eilen että saan käyttää aiempaa enemmän energiaa ja aikaa siihen että saan Goldyn kuulolle. Liekö pitkän maastoilukauden aikaansaannosta, mutta helposti poni vetää vaan pitkänä eikä sitä ole helppo siirtää "työskentelymoodiin". Tunnin toisella puoliskolla alkoi jo sujua paremmin. Tuntui melkein kun ponilla olisi syttynyt joku lamppu; "Ai juu, tää olikin sitä kouluratsastusta! Laitetaas vähän yritystä peliin!". Ihan lopputunnista Goldy alkoi väsyä, ja koitti laukassa muutaman kerran lähteä viipottamaan omaa vauhtiaan. 

Seuraava valmennus onkin jo huomenna, kiva päästä jatkamaan treenaamista. Mieheni onneksi kuljettaa meitä kiltisti maneesille, maastossa kun on tiet niin jäässä ettei siellä voi kuin kävellä. Onneksi aurinko paistaa ja lumi ja jää sulaa hyvää vauhtia!

Ai niin, satula-asiaa vielä. Kyllä Goldyn koulusatula taitaa mennä vaihtoon. Satula on levityksen jälkeen kyllä parempi, ja romaanilla sopivuus paranee vielä vähän, mutta ei se hyvä silti ole. Satulansovitukseen siis käy tiemme.

Mennyt viikko

Mitään mullistavaa kirjoitettavaa minulle ei nyt ole, mutta kertaillaanpa kuitenkin menneen viikon tapahtumat. 

Maneesilla ei ole käyty valmennuksen jälkeen, koska kaunis kevätaurinko on vetänyt niin voimakkaasti puoleensa ja ollaan maastoiltu enemmän kuin tarpeeksi. Laukka kuuluu meidän lenkkeihin jo ihan rutiininomaisesti, ja siitä olen niiiiin iloinen :) Poni on pysynyt hyvin käsissä, ja ollut välillä jopa vähän laiska. Eteenpäinpyrkimystä saisi olla hieman enemmänkin.

Nyt alkaa maastossa meneminen jo kyllästyttää, mutta huomenna päästäänkin taas maneesiin kouluvalmennukseen. Jatkossa on kyllä pidettävä huolta että käymme maneesilla vähintään kaksi kertaa viikossa. Niin kivaa kun maastoilu onkin niin täytyy alkaa jo pikkuhiljaa treenata koulua kunnolla... Meidän tallillahan ei ole kenttä nyt talvella ollenkaan käytössä, joten ratsastan pelkästään maastossa ja maneesissa.

Ponin eteenpäinpyrkimyksestä tai siis sen puutteesta puheen ollen, täytyy vähän tarkkailla johtuuko se ei-niin-hyvistä pohjista, satulasta vai jostain muusta. Satula tuli viime viikolla levityksestä, mutta en huomannut siinä paljoakaan eroa. Soitin Hipposportiin ja sanoivat että oli levitetty niin paljon kun onnistui. Katsotaan nyt miten käy, joutuuko tässä vielä satulan metsästykseen... Nykyisen löytäminen oli tosi hankalaa.

Ps. tallilla käymisen lisäksi hevostelin lauantaina Helsingissä Horse Fair-messuilla. Raaskin vihdoin ostaa himoitsemani Roecklin Primaloft-talvihanskat, kun oli niin hyvä ale. Toivottavasti nuo kovasti kehutut hanskat ovat hintansa arvoiset!