Kuten jo viime tekstissä totesin, olen ratsastanut viime aikoina useammalla minulle uudella hevosella. Aiemmin minua jännitti tosi paljon nousta vieraan hevosen selkään. Koeratsastuksissa helpotti kun ponien selässä kävi aina ensin kaverini K, ja pystyin häneltä aina kysymään minkä tuntuinen poni on ja miten sitä kannattaa ratsastaa. Nyt olen huomannut etten jännitä enää samalla lailla ja asenteeni on paljon reippaampi ja rohkeampi. Pyrin nousemaan hevosen selkään sen kummempia miettimättä ja aloittamaan ratsastuksen napakalla asenteella.
Kysyn yleensä hevosen omistajalta onko jotain erityistä mitä pitäisi tietää, ja onko esim. joku tietty tyyli millä hevonen halutaan verkata. Koska laukka aina jännittää mua enemmän tai vähemmän, yleensä kyselen onko hevosella taipumusta pukitella tai lähteä lapasesta ;)
Kävelen ensin kunnon alkukäynnit pitkin ohjin ja totuttelen hevosen liikkeeseen. Monesti jo tässä vaiheessa tietää onko hevonen omaan makuun ja ratsastustyyliin sopiva. Oli tai ei, kaikkien hevosten ratsastamisesta oppii ja jokaisesta hevosesta löytyy paljon hyvää vaikkei ratsu olisikaan juuri sen tyyppinen mistä itse pitää eniten. Minä pidän eniten lyhyt- ja pyöreärunkoisista poneista ja pienistä hevosista, koska tuntuu että niistä saan parhaiten "otteen", pohkeet kunnolla kiinni ja hevosen ikäänkuin hallintaan. Isoilla hevosilla jalkojeni pituus ei tahdo riittää, ja runko tuntuu kilometrin mittaiselta puhumattakaan kaulasta. Lieneekö tottumiskysymys mutta koen aina hankalammaksi ratsastaa hevosta joka nostaa päätään, kuin hevosta joka hakee liian alas.
Ensimmäisellä ratsastuskerralla ei mielestänä tällä taitotasolla kannata yrittää tehdä mitään kovin erityistä. Yleensä taivuttelen ensin käynnissä puolipitkällä ohjalla, teen ehkä vähän avoja tms. Sitten alan ravaamaan kevyessä ravissa ympyröitä, kahdeksikkoja ja joskus kolmikaarista. Laukassa harvemmin tulee ekalla kerralla tehtyä mitään muuta kuin peruslaukkaa ja isoja ympyröitä. Ensimmäinen kerta uuden hevosen selässä kuluu siihen että totuttelen hevosen liikkeisiin ja koitan saada sitä rennoksi ja taipuisaksi. Siinä on harrastajaratsastajalla jo aivan tarpeeksi haastetta!
Kun on ratsastajana ennemmin "en mä oikeen mitään osaa"-tyyppiä kuin "olen maailman paras ratsastaja"-tyyppiä, tekee itsetunnolle hyvää huomata että pärjää erilaisten hevosten kanssa. En saa vierasta hevosta ensimmäisellä ratsastuskerralla kulkemaan mitenkään kauhean kummoisesti, mutta olen opetellut iloitsemaan pienemmistäkin asioista kuin täydellisestä peräänannosta :) Olen myös mielestäni oppinut ratsastamaan paremmin jalalla, johtuen varmaan siitä että eteen on sattunut useampi hevonen jolla kädellä ratsastaminen on ollut totaalisen toimimaton vaihtoehto. Aina myös jaksaa ilahduttaa se että joku luottaa minuun niin että antaa hevosensa ratsastettavaksi.
