Jaahas, on taas vuosikatsauksen aika! Vanhat vuosikertaukset löytyvät linkkien takaa; 2014, 2013, 2012.
tammikuu
Meidän ensimmäinen kokonainen yhteinen vuosi alkoi. Blogi päivittyi ahkerasti. Treenasimme niin koulua, esteitä kuin ohjasajoakin. Leo oli hieman jännittynyt ja kävi välillä aika kuumanakin treeneissä. Töitä tehtiin tosissaan, mutta tammikuussa saatiin myös paljon onnistumisia.
helmikuu
Helmikuu alkoi maastakäsittelytreeneillä. Tämän opettajan palkkaaminen olikin yksi vuoden parhaista sijoituksista. Jo yhdellä kerralla saatiin erittäin hyvät ohjeet ja eväät jatkoon ja ponin käsittely alkoi sujua paljon paremmin. Helmikuussa Leo oli ollut minulla vuoden ja muistelin blogissa miten Leo päätyi ponikseni. Kävin moikkaamassa Turussa Liisaa ja hänen silloista ylläpitohevostaan. Kuun lopussa tipuin Leolta ensimmäisen (ja toistaiseksi ainoan) kerran.
maaliskuu
Leo oireili voimakkaasti mahavaivojaan. Ponilta otettiin veriarvot, jotka olivat ok, ja Gastrogard-kuuri aloitettiin. Pohdiskelin vatsaongelmien syitä mutta en juuri tullut viisaammaksi. Lääkitys onneksi auttoi nopeasti ja loppukuun treenit menivät hyvin, keväisissä merkeissä.
huhtikuu
Heti kuun alussa päästiin ulkokentälle ja pellolle ratsastamaan. Leo oli hyvävointinen ja hyväntuulinen ja nautimme upeista ilmoista. Ponille kuitenkin tuli yskää ja se sai eläinlääkäriltä lääkekuurin. Ahkeran maastakäsittelyn tulokset näkyivät Leon käytöksessä. Kuun lopussa Leo oli tosi epäpuhdas takaa ja päädyimme klinikalle, hankkarivammaa peläten. Mitään vakavaa ei kuitenkaan todettu ja muutenkin reissu meni hyvin. Leo lastautui hyvin ja käyttäytyi hienosti!
toukokuu
Kuun alkupuoli käveltiin piikitysten jäljiltä. Hehkutin rakkauttani Leoon, joka toimi superluotettavana peltoratsunani. Loppukuusta päästiin jo ekoille vihreille. Muistelin blogissa vuoden takaisia tapahtumia ja Leon sairastumista. Nuo rankat ajat ei ikinä unohdu, ja olen edelleen valtavan kiitollinen siitä että poni selvisi.
kesäkuu
Kesäkuu oli blogissa vuoden hiljaisin kuukausi. Alkukuusta käytiin valmennuksissa, muuten Leo sai nauttia laiduntamisesta ja hiukan kevyemmästä elämästä.
heinäkuu
Heinäkuu oli ahkera hyppykuu! Taidettiin hypätä joka viikko, joka on ollut tavoitteena joka kuussa mutta toteutunut vuonna 2015 siis vain heinäkuussa. Koettiin sellainenkin ihme, että selvisin 75 cm korkeasta esteestä. Olin tästä ihan riemuissani monta viikkoa! Loppukuusta Leo lomaili lähes viikon kun olin reissussa.
elokuu
Elokuussa julkaisin lupaamiani hyppykuvia, jotka oli mielestäni tosi kivoja. Kiitos luottokuvaajamme Ninan! Vuoden hauskin tapaus koettiin kun Leo päätti ettei anna kiinni tarhasta. Tähän perään tulikin vielä yksi vuoden parhaista valmennuksista. Elokuu oli vierailujen aikaa; Liisa kävi moikkaamassa meitä ja itse kävin visiitillä niin Sannan luona (missä rakastuin Pena-poniin) kuin Peltolan Ponipysäkilläkin. Ikuiset satulavyöpohdinnat jatkuivat ja etsin myös estesatulaa (sitä löytämättä).
syyskuu
Leolla oli sädemätää, joka saatiin oikealla aineella onneksi nopeasti kuriin. Monenmoista treeniä mahtui syyskuuhun, niin hyppyjä, ohjasajoa kuin tallikaverin kanssa suoritettu pas de deux-leikkikin. Kuun lopussa Leo sai taas rokotuksesta kuumeen, mutta ei onneksi niin korkeaa kuin edellisenä vuonna.
lokakuu
Lokakuussa nautittiin rennoista laukkatreeneistä sänkkärillä ja nostettiin valmennuksissa vaatimustasoa. Satulan leveys mietitytti taas ja Leon vatsan terveys oli erityistarkkailussa.
marraskuu
Vatsavaivat tulivat taas riesaksi ja Leo alkoi syömään Antepsinia. Ruokinta-asiat mietityttivät, poni ei syöynyt heinää kunnolla (onneksi tämä oli väliaikaista!) ja sai muutenkin liian vähän energiaa. Hieroja kävi poistamassa Leon jumeja. Loppukuusta ponin vointi alkoi taas vaikuttaa paremmalta.
joulukuu
Kärsin pienestä motivaatiopulasta ja apukäsien puutteesta. Kalenteria katsoessa huomaa että joulukuu onkin ollut aika yksipuolinen kuukausi. Treenattu on, mutta aika lailla pelkkää koulua. Hyppykertojakin on ollut vain yksi! Joulukuun paras treeni oli ehdottomasti Leon oma irtojuoksutreeni, joka sai katsojat hyvälle tuulelle!
Vuosi 2015 on ollut meille kokonaisuudessaan hyvä. Toki jonkun verran on ollut vastoinkäymisiä, lähinnä Leon vatsan suhteen, mutta ei mitään suurta. Vuodelle 2016 toivon terveitä treenipäiviä ja itselleni hieman tasaisempaa arkea. Uuden vuoden lupauksena olkoon maastoilun aloittaminen uudelleen, ja hyppypäivän sijoittaminen jokaiseen treeniviikkoon.