Viime viikko oli ratsastuksellisesti suoraan sanottuna aika surkea. Kun ei vaan suju niin ei suju. Lauantaina otin suosiolla ponin liinan päähän ja juoksutin sen, kun ei vaan huvittanut raksapäivän jälkeen nousta selkään tappelemaan. Sunnuntaina lainakuski oli tehnyt ihan hyvän treenin Leon kanssa, mutta hemmetin ravisiirtymiset heilläkin oli ongelmana. Jotenkin poni on vaan niin pohkeen takana että hyvä kun saa välillä ravin nostettua, puhumattakaan laadukkaasta siirtymisestä.
Laura oli kirjoittanut Sannan blogin kommentteihin hyviä vinkkejä joista sainkin vähän apua eilen. Eli ennen siirtymistä asetin ulos ja siirryin sitten käynnistä raviin. Koitin pitää pohkeen tosi nopeana, mutta välillä sai käyttää raippaakin kun reaktio jalkaan oli nolla. Kuitenkin Leo oli eilen paljon parempi kuin maanantaina, joten jäi hiukan positiivisempi fiilis. Maanantaita en jaksa edes muistella, sen verran oli tahimista. No, laukka sentään toimii aika hyvin.
Tiistaina hyppäsin hiukan piiiitkän tauon jälkeen. Tallikaveri saksanratsuponin Seabis-satula oli meillä lainassa, ja se istui Leolle ihan kivasti. Poni liikkui mielestäni tuon satulan kanssa heti paremmin kuin oman, mikä sai taas miettimään oman satulan sopivuutta. Pitkän tauon jäljiltä mentiin vain korotettuja puomeja ja pientä miniristikkoa. Hyvin sujui ja poni tykkäsi. Ensi kerralla voisi ehkä hiukan nostaa, 30 cm ristikko tuntui hiukan hölmöltä jopa minusta...
ps. Tämä oli näköjään blogin viidessadas postaus. Olis nyt voinut edes jonkun kuvan tähän heittää mutta kun ei ole ;)
ps. Tämä oli näköjään blogin viidessadas postaus. Olis nyt voinut edes jonkun kuvan tähän heittää mutta kun ei ole ;)
