Maastoilua ilman hevosta

Piti jo aamulla kirjoittaa eilisestä lenkistäni, mutta ajatukset vei toisaalle kuva Facebookissa. Tutun jo pitkään sairastellut hevonen on tänään laukannut vihreämmille laitumille. Kunpa kaikki hevosenomistajat löytäisivät hetken tullessa sen rohkeuden mitä tämän hevosen omistajalla oli. Hän osasi päästää irti ajoissa, ja tehdä viimeisen palveluksen upealle hevoselleen. Helppo päätös se ei varmasti koskaan ole, ja ikäväkseni myös yhdessä lempiblogissani kerrottiin että sielläkin alkaa luopumisen aika lähestyä.

Vaikka surettaa hevosensa menettäneen puolesta, mieli vähän parani kun pystyin toimimaan vertaistukena. Auttaa kun voi puhua jonkun sellaisen kanssa joka tietää miltä se tuntuu, ja jonka kanssa voi jakaa ajatuksia siitä miten selvitä tästä eteenpäin. Toisen surua ei voi surra, mutta kokemusten jakaminen kuitenkin hiukan lohduttaa.

Sitten siihen maastoiluun. Niin monta kertaa on ratsastettu maastossa ja mietitty mihin tuo polku menee, millaiset pohjat tuolla on, pääseekö tuolta johonkin...? Eilen laitoin mutakelin lenkkarit jalkaan ja lähdin meidän tallin maastoreiteille samoamaan. Pari tuntia vierähti kun tutkin monen monta polkua. Osa oli sellaisia ettei niihin ole hevosen kanssa asiaa, lähinnä kivisen maaston takia, mutta löytyipä sieltä pari käyttökelpoistakin reittiä. Muutama lupaava tie kyllä loppui harmittavan lyhyeen.

Nyt pitää saada joku hevonen alle niin pääsee testaamaan uusia reittejä. Huomenna ratsastan vakkaritammalla mutta maastoon ei ehditä, arkisin alkaa olla liian pimeää maastoiluun. Mutta jos joku viikonloppu sitten.

 

 

 

Ideapula

Olisi kova inspiraatio kirjoittaa mutta aiheet puuttuvat. Otan mielellään kommenttiboksiin vastaan ideoita, ja jos joku vaikka haluaa kysyä minulta jotain niin kysymykset ovat myös tervetulleita!

Olin eilen menossa valmentajan hevosella käyntimaastoon. Koska ruuna ei ole yskinyt enää hetkeen ja lääkekuurikin loppui jo jokin aika sitten, päästiin menemään lujempaakin. Tehtiin reilun tunnin lenkki, jossa ravailtiin muutamat pidemmät pätkät ja otettiin myös rauhallista laukkaa. Tällä hevosella on superrentoa maastoilla koska se on niin varma. Montaa kertaa se ei ole elämänsä aikana tehnyt mitään odottamatonta ja on kuitenkin ollut omistajallaan yli kymmenen vuotta. Vauhtia kyllä löytyy mutta ei tarvitse suuremmin varautua yllättäviin sivuloikkiin. Ainoa vaan että ruunalla on niin iso laukka että jouduttiin aika paljon himmailemaan vauhtia ettei oltaisi menty vetäjän ohi.

 

Tämä viikko näyttää hevosrintamalla yhtä hiljaiselta kuin viime viikkokin. Keskiviikkona koulua valmentajan hevosen kanssa, lauantaina maasto, lisäksi torstaina vakkaritammalla "jotain". Katsotaan miltä tamma vaikuttaa reilun viikon psylliumkuurin jäljiltä. Voisin kyllä mielellään käydä tallilla enemmänkin joten kai sitä täytyy alkaa kyselemään kavereilta onko jonkun hevosella tarvetta hoitajalle/liikuttajalle.

Hevoseton on huoleton

Pakko myöntää että otsikon lausahdus kävi eilen mielessä muutamaankin otteeseen. Piti mennä ratsastamaan valmentajan hevosta joka on pikkuhiljaa toipunyt syysflunssastaan, mutta... Tarhakaveri oli laittanut ranttaliksi ja purrut ruunaa silmään. Ensin vamma näytti vain pinnalliselta luomihaavalta, mutta hetken päästä alkoi turvotus nousta ja hevonen piti silmää kiinni. Ei muuta kuin eläinlääkäri paikalle, ja pieni haavahan siellä sarveiskalvossa (jos oikein muistan) oli. Nuo silmätapaturmat ovat hankalia kun on välillä vaikea itse tulkita kuinka vakavia ne ovat. Hyvä että eläinlääkäri tuli paikalle vaikka ensin vaikutti siltä että selvitään ilmankin.

No, illalla kun valmentaja soitti ja kertoi eläinlääkärikuulumiset niin samalla hän totesi että hänen toisella hevosellaan oli vähän lämpöä. Joten saikulla ovat nyt molemmat...

Ratsastus jäi siis eilen väliin, mutta tärkeintä tietysti ettei silmässä ollut mitään pahempaa vammaa. Tästä tuleekin laiha ratsastusviikko, loppuviikosta tiedossa on vain kaksi ratsastuskertaa ja molemmat kävelylenkkejä. Onneksi aurinko on paistanut tänään koko päivän joten sänkkäri saattaa olla niin kuiva että pääsen vakkaritamman kanssa sinne köpöttelemään. 

Vielä otsikkoon viitaten, hevoshaaveet, tai oikeammin kyllä ponihaaveet ovat olleet aika lailla pinnalla viime päivinä. Olen kovasti punninnut kumpi on parempi, omistaa poni vai ei. Mielipide vaihtelee jatkuvasti, mutta yleensä ponin omistaminen kuitenkin voittaa. Elämä ilman hevosta on toisaalta vaivatonta ja huoletonta. Mutta toisaalta, ei elämä kokonaisuudessaan ole parempaa ilman hevosta, päinvastoin. Huolia elämässä on aina, ja vaikka omassa elämässäni on hevosettomanakin todella paljon hyvää ja iloisia asioita, niin kaipaan niitä onnen hetkiä mitä oma poni tuo. Ponin kanssa kokee niin ainutlaatuisia tunteita (niin pahassa kuin hyvässäkin) ettei samanlaisia normaalielämässä oikein tule eteen. Niinkuin Facebookiin joku ilta päivitin, ei voi olla terveellistä kun sydämessä on poninkokoinen kolo. Vielä se kolo täytetään, kunhan oikea aika ja oikea poni löytyy.

Syksyä

Olin eilen näyttämässä maastoreittejä "oman" tallin uusimmalle hevoselle ja sen omistajalle. Tykkään kovasti näyttää paikkoja uusille ja kertoa tallin tavoista, valmennuksista jne. En koskaan unohda kuinka ystävällisiä ja auttavaisia ihmiset olivat kun muutimme Goldyn kanssa tallille. Olin pelännyt että hiukan ujona ihmisenä isolla tallilla ei tutustu ihmisiin ja hukkuu massaan, mutta olin onneksi täysin väärässä ja meidät otettiin tosi hyvin vastaan. Siitä lähtien olen ollut ensimmäisenä tervehtimässä uusia ja opastamassa heitä siinä missä vaan osaan. 

Nykyään vaan on enemmän selittämistä siinä mitä minä teen tallilla, kun selviää ettei mikään hevosista olekaan minun. Taas tuli todettua että edelleen on vaikeaa sanoa ääneen "mulla oli todella hieno kouluponi mutta se kuoli leikkauksessa". Sattuu sydämeen. Kun jatkaa "sitten mulla oli vajaan vuoden ajan nuori poni mutta myin sen koska taitoni eivät riittäneet eikä yhteistyö lähtenyt sujumaan", kolahtaa enemmänkin ylpeysosastoon... No, se on elämää. Oli muuten kivan oloinen tuo tallimme uusin hevonen joten mainostin tietty omistajalle että toimin mielelläni sijaisliikuttajana jos tarvetta tulee.

Olen päässyt viime ja tällä viikolla ihan mukavasti ratsastelemaan, mutta en varsinaisesti ratsastamaan. Vakioratsuni nimittäin ovat kaikki olleet enemmän tai vähemmän telakalla. Valmentajan ruuna on lääkekuurilla joten sillä olen käynyt vain kävelemässä. Huomenna voidaan varmaan tehdä jo kevyt koulutreeni. Vakkaritamma on taas ahminut hiekkaa (jokasyksyinen riesa), joten psylliumkuuri alkoi ja tammaa liikutetaan nyt kevyesti hevosen ehdoilla. Kaverin pienellä kouluruunalla en toistaiseksi ratsasta ollenkaan, terveyssyistä tämäkin.

Onneksi olen saanut ratsastaa muutamaa muuta hevosta. Hyvä tallikaverini lomailee joten olen liikuttanut muutaman kerran hänen isoa puoliveristä tammaansa. Perjantaina sain yhden uuden hevosen testattavaksi, kun ratsastin tallityöntekijän suomenhevosella. Mukava oli tämäkin tuttavuus, mutta alussa aika samanlainen kuin muutama muukin kokeilemani suokkitamma. Eli raskas kädelle, vastaan hangoitteleva ja vähän sellainen itsepäisen testaajan oloinen ;) Kunhan säädöt alkoi löytyä niin tamma kyllä muuttui paljon kevyemmäksi ja ihan miellyttäväksi ratsastaa.

Puhelimesta löytyi ihanan aurinkoinen sänkkärikuva, taitaa olla syyskuun alkupuolelta ja kuvassa vakkaritamma. Eilen oli jo tienpinnat jäässä joten syksy alkaa taittua talven puolelle.

Ikuinen ponityttö

Noustessani perjantaina ponin selkään tajusin että olen ratsastanut pelkillä hevosilla viime ajat. Ponilla en ole ratsastanut kolmeen kuukauteen, en sen jälkeen kun Fanny lähti. Harmi että tunnen meiltäpäin tosi vähän poneja, mutta onneksi edes hevosia riittää.

Mutta siihen poniin, joka ei ollutkaan mikä tahansa poni. Tätä tapaamista on odotettu! Pääsin nimittäin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni kun lähdin tapaamaan Miljaa ja hänen upeita läsejään. Päivän aikana ajettu 550 km ei tuntunut missään, niin fiiliksissä olin tästä reissusta! 

Moni blogin lukijoista varmaan lukee myös Miljan blogia. Miljan kotoa löytyy 3 ratsua; FWB Murde, Welsh Cob Eemeli ja WPB Zorro. Aivan ihania kaikki! Tapasin myös Miljan puolison Pekan ja pikkukoira Liljan, todella mukavia tyyppejä molemmat :) Milja itse on ollut jo kauan suuri poniratsastusidolini joten oli mahtavaa päästä juttelemaan ponijuttuja ihmisen kanssa joka rakastaa ja arvostaa poneja yhtä paljon kuin minä.

Reissun kohokohta oli Zorron aka Moniponin aka Ponden ratsastaminen. Upea poni! Niin kivoja hevosia kun olenkin viime aikoina ratsastanut, niin mikään niistä hetkistä ei vastaa sitä tunnetta kun pääsin tämän 4-vuotiaan upeasti käyttäytyvän oriin selkään. Hymyilin vaan hölmönä kun olin niin iloinen ja onnellinen. En tiedä mitä olen ajatellut kun olen harkinnut että seuraava ratsu voisi ehkä olla pieni hevonen. Ei voi. Haluan ponin.

Pondeponi oli erittäin miellyttävä ratsastaa ja hämmentävän toimiva nelivuotiaaksi. Unohdin jo ratsastuksen alussa että olin nuoren hevosen selässä. Jos en tietäisi todellisuutta niin olisin varmaan arvioinut ponin kokeneeksi ruunaksi. Ponilla on upea laukka ja ravissa oli tosi miellyttävä istua. Milja antoi ratsastukseen tosi hyviä ja toimivia neuvoja ja mielestäni meillä meni ihan ok noin ensiratsastukseksi. Kaikkia virheitäni en toki saanut korjattua mutta sain aika hyvin kiinni ajatuksesta miten minun pitäisi ponia ratsastaa.

Upeat kuvat ovat Pekka Pietikäisen ottamia.

Rakkautta ilmassa

Yksi kolmesta vakkariratsustani, valmentajan koulusuokki, on varastanut sydämeni. Vai mitä muuta voi ajatella jos ratsastuksen jälkeen lähettää hevosen omistajalle viestin, jossa lukee: "Joudut pian myymään *hevosen nimi* mulle, se on niin ihana!"

Maanantaina treenailtiin siis koulua tositarkoituksella. Ruunalla on hiukan huono kunto joten välikäyntejä tarvittiin useamman kerran. Tällä hevosella on kuitenkin mieletön työmoraali ja se yrittää aina parhaansa. Enimmäkseen treenattiin laukkaa, nostoja ja laukan lyhentämistä. Tuli monta hyvää nostoa, ja en tiedä olenko koskaan onnistunut kokoamaan laukkaa vatsalihaksilla niin hyvin kuin nyt. Oli ihan mahtava fiilis ratsastuksen jälkeen. Upeaa ratsastaa osaavaa ja "oikein" koulutettua ja ratsastettua hevosta jonka kanssa oppii joka kerta itse jotain.

Ruunan jälkeen oli vuorossa vakkaritamma joka ei ollut kovin hyvällä päällä. Jo karsinassa vedettiin korvia luimuun ja yrmyiltiin. Oikeasti tämä ihana tammuska ei tee mitään, kunhan vähän osoittaa mieltään. Käytiin pellolla tekemässä alkuverkat ja hiukan koitettiin tehdä koulutreeniä kentällä. Jos totta puhutaan, ei siitä oikein mitään tullut tällä kertaa, mutta treenit jatkuu. Tosin seuraavalla ratsastuskerralla menemme maastoon, siitä tamma tykkää!

Eilen oli kaverin pienen kouluruunan vuoro. Monesti aika jännittynyt hevonen oli ainakin osan aikaa vähän rennompi. Laitoin lyhyet ponikannukset jalkaan ja sain niiden avulla hevosen paremmin pois pohkeen takaa. Parina viime kertana meillä on ollut ongelmia laukannostojen kanssa. Tajusin eilen että olen tuudittautunut liikaa siihen että tämä hevonen yleensä nostaa laukan helposti, ja olen valmistellut nostot huonosti. Huolellisemmat valmistelut ja taas alkoi laukat nousta.

Loppuviikolle on sovittu parit maastot, toivottavasti ei kaatosateessa! Perjantaina teen pienen poniaiheisen roadtripin, josta kerron lisää kun palaan kotiin.

Säpinää

Kun luovuin omasta ponista olin muutaman viikon tyytyväinen siihen että kaikki hevoseen liittyvä vastuu ja vaiva oli poissa. Ei jatkuvaa tallilla juoksemista ja aikataulujen sovittelua, puhumattakaan kengittäjän metsästyksestä jne. Vaan niin se on että elämä ilman hevosia on teeskentelyä, sanokaa minun sanoneen :) Syksy on ollut vähän raskasta aikaa muun muassa työrintamalla, mutta olen saanut hevosista niin paljon hyvää mieltä ja voimaa etten sitä ennen tajunnutkaan.

Tämä viikko on tosiaan ollut melkoista heppailutykitystä. Viikon aikana on tarkoitus ehtiä neljän eri hevosen selkään, taitaa olla lähes ennätys. Maanantaina ratsastin vakkaritammalla rennosti sänkkärillä, ja eilen käytiin maastakäsin kävelylenkillä. Huomenna olisi tarkoitus tehdä koulutreeni pienen tauon jälkeen. Hevonen on tällä viikolla poikkeuksellisesti hoivissani kolme päivää.

Tiistaina ratsastin valmentajan suomenhevosella, joka on IHANA! Ei superhelppo, mutta minun tyyliseni opetusmestarihevonen joka tekee sen mitä ratsastaja pyytää ja palkitsee onnistumiset. Mentiin koulua kentällä ja onnistuin jo istumaan harjoitusravissakin pieniä pätkiä. Viime kerralla se ei onnistunut koska ruuna posotti kuin höyryjyrä mutta tiistaina poni oli vähän paremmin avuilla. Laukannostot sujuivat tosi hyvin, siinä toinen ilonaihe. Lauantaina pääsen maastoilemaan samalla hevosella, ja säänkin pitäisi suosia.

Eilen kävin kiireapulaisena ratsastamassa kaverin kouluruunan, sen pienen ihanan joka muistutti taas Goldya loikkiessaan karkuun kuviteltuja pieniä vihreitä miehiä :) Hevonen oli aika jännittynyt ja pohkeen takana, joten verkan jälkeen keskityin lähinnä saamaan sen rennoksi käynnissä. Tänään jatkuu harjoitukset saman hevosen kanssa ja treenin aiheena on laukannostot joista ei eilen tullut niin yhtään mitään. Lisäksi tänään on tarkoitus testata samalla tallilla asustavaa suomenhevosta, joka on minulle hyvinkin tuttu koska toimin kisakaudella sen hoviletittäjänä. Ratsuna kuitenkin minulle uusi tuttavuus.

Hevoskuviot ovat nyt mukavasti vakiintuneet. Ratsastan kaksi kertaa viikossa vakkaritammaa, kaksi kertaa viikossa valmentajan hevosta ja kerran viikossa kaverin kouluruunaa. Pari vapaapäivääkin siis jää.