keskiviikko 7. elokuuta 2019

Heinä(kuun)hommia

Kesä on mennyt tosi hyvin! Bondi on edistynyt oikein hienosti ja olen todella tyytyväinen poniin. Treenailtu on, mutta yhden viikon vietimme heinäkuussa molemmat kesälomaa, eli minä olin reissussa ja Bondi vietti helteisimmän ajanjakson kokonaan vapaalla. Hevoset laidunsivat välillä yöllä ja olivat tallissa päivät, koska oli niin kuumaa, puhumattakaan paarmoista. Jouduin ostamaan Bondille hyönteisloimenkin noiden ilkiöiden takia.

Ennen lomaa tapahtui parissa viikossa aika paljon. Harjoittelimme laukkaa, joka on meille yhdessä vielä aika uusi juttu. Laukannostot ovat koko ajan helpompia, mutta olisi kyllä hyödyllistä päästä maastoon laukkaamaan pitempää suoraa. Juuri nyt meillä ei ole lähimaastoissa mahdollisuutta, mutta kunhan pellot on puitu päästään sänkkärille (kunhan kuski rohkaisee itsensä). Tunnilla sain yllättyä iloisesti kun Bondi teki tosi nätin volttikahdeksikon ravissa. Niin se vauva kasvaa ja oppii!



Olemme jatkaneet maastoilua ja se on sujunut oikein hyvin. Ollaan oltu lenkillä hevoskaverien kanssa, ja hevoskaverin puutteessa ihmiskaverin kanssa. Ihan yksinkin olin kerran, ja ravikin on sujunyt hyvin niin yksin kuin kaverienkin kanssa. Tallin lähellä olevaa siltaa Bondi ei uskaltanut ylittää kun ei ollut toista hevosta/ihmistä menemässä ensin, mutta kun tulin alas selästä ja talutin niin ylitys sujui hyvin. Bondilla on onneksi hyvä luotto ihmiseen, se seuraa kyllä kun näkee että minä uskallan sillan yli.


Kengityskin oli taas, ja se sujui viime kerran tapaan mallikkaasti. Naulauskaan ei saa ponissa enää suurempia reaktioita esiin.

Laitumet alkavat köyhtyä ja on aika alkaa miettiä sisäruokintakautta. Meillä syödään ainakin loppuvuosi kuivaa heinää, jossa ei muuten ole moitittavaa mutta hiukan valkuaisköyhää se on. No, valkuaista saa pussista ja tarkoituksena on ottaa syöttöön Rypsi-Krono. Viime talvena Bondi sai Norra Pure Proteinia mutta tuo rypsi on halvempaa varsinkin kun syöttömäärä on nyt isompi, niin ajattelin koittaa sitä. 

Koulusatulan etsintäkin saatiin toistaiseksi päätökseen! Haaveilin Equipe Emporiosta, mutta siinä oli hieman liian pyöreät toppaukset Bondin selkään, ja itse en saanut hyvää asentoa. Luulen että 16" penkki oli vähän pieni jopa minun kokoiselleni. Tilasin seuraavaksi sovitukseen meidän estesatulan koulumallina, eli 16,5" Tekna LeTekin. Tästä sitten teinkin kaupat ja satula oli mukavan edullinenkin. Hinta jäi alle tonnin uutena. Etuna tässä satulassa on sama kuin estepenkissä, eli vaihtokaaret.