Uusi ihailija

Leo sai taas uuden ystävän. Tallikaveri ratsasti ponilla keskiviikkona, ja ihastui siihen täysin. Kuulemma oma hevonen (jota on ratsastanut kohta 13 vuotta, aika kunnioitettava aika!) ei tuntunut yhtään kivalta seuraavana päivänä kun oli päässyt fiilistelemään Leolla. No, tottahan se on että vaikka minä perfektionismin kynsissä ja oman epätäydellisyyden nimissä monesti valitan ettei homma suju, niin kyllä Leo on kuitenkin aika toimiva tapaus, kiva ja suht helppo ratsastaa. Mukavinta tässä oli se että nyt minulla on innokas lainakuski, johon voin luottaa. Voin siis jopa joskus olla pois tallilta ilman että Leolla on vapaapäivä!

Eilen ohjasajoin Leon ja oli ihan hyvä treeni. Mentiin vain käyntiä. Pohkeenväistö oikeaan sujui tosi hyvin, mutta vasempaan se tuntuu ihan mahdottomalta. Omat aivot on jotenkin jumissa enkä osaa viestittää Leolle mitä haluan. Mietin että onko tuo suunta selästäkin hankalampi mutten muistanut. Koitin tänään ja ei se kyllä ollut, joten söhellän selvästi jotain maastakäsin.

Tänään aloitin pitkällä käyntiosuudella, yrittäen suunnata kaiken keskittymiseni poniin ja ratsastaa kunnolla. Hetken päästä maneesi tyhjeni ja päästiin Leon kanssa treenaamaan ihan kahdestaan. Mukavaa vaihtelua viime aikojen ruuhkan jälkeen. Aika kivasti sujui ja fiilis oli jotenkin tosi hyvä. Leo oli hyvällä motivaatiolla mukana ja pysyin itse rentona ja muistin kiittää ponia. Vastalaukat onnistuivat nyt hyvin. Viimeksi tuli herkästi vaihtoja, mutta se taisi johtua omasta huolimattomasta ratsastuksestani. 

Normaalien iltapuuhien, jalkojen kylmäys, puuron tarjoilu, karsinan ja vesiautomaatin siivous, jälkeen autoin yhtä vuokraajaa hoitotoimissa. Siivosin sitten vielä vesarinkin. En vaan nykyään tunnu saavan tarpeeksi tallilla olosta. Hevoset ja kaikki niihin liittyvä on vaan niin mahtavaa!

Vihdoin!

Viikon tiukan kouluputken jälkeen saatiin eilen molemmat hengähtää. Huh mikä helpotus! Alla oli kuuliainen ja ennen kaikkea rento poni, jolla sain toteuttaa haaveilemani kevyen verkkatreenin; kevenneltiin, tehtiin vähän väistöjä, laukkailtiin ympäri maneesia. Nyt voin hyvillä mielin luovuttaa Leon tänään tallikaverin ratsastettavaksi. Päätettiin vaihtelun vuoksi ratsastaa tänään toistemme hevoset. Kaveri ei ole koskaan ollut Leon selässä. Minulla sen sijaan on tuttu ratsu, monet kerrat on tullut tätä pv-tammaa ratsastettua.

Loppuviikolle on suunnitteilla puomijumppaa ja ohjasajoa. Ensi viikolle sain vihdoin ja viimein sovittua maastakäsittelytreenit opettajan kanssa. Meille tuleekin nyt aikataulu-, budjetti- yms. syiden takia eri kouluttaja kuin mitä olin alunperin ajatellut. Tällä kouluttajalla on ilmeisesti vähän eri tyyli kuin millä olen itsekseni treenannut, joten mielenkiinnolla odotan millaista oppia saadaan.

Tein huvikseni pienen tilaston viime vuoden valmennuksista. 25 kertaa ehdittiin käymään valmentajien silmien alla. Siihen nähden ihan hyvin että taukoa tuli sairastumisen ja leikkauksen takia 4 kuukautta. Neljä estetuntia ja 21 kouluvalmennusta, viisi eri valmentajaa. Saas nähdä mikä on tämän vuoden saldo.

Mäkihyppääjä

Suuntasin eiliseen kouluvalmennukseen hiukan epäröivin mielin. Takana oli tosiaan monta päivää haasteellista ratsastusta ja asenne oli vähän tyyliä "katsotaan tuleeko tästä mitään". Ajattelin kuitenkin että eiköhän valmennus mene ihan hyvin. Leo kun yleensä ryhdistäytyy valmennuksissa ja keskittyy. Tuntuu että se tietää milloin ollaan opettajan silmien alla. Voi myös olla että itse ryhdistäydyn. Yksin ratsastaessaan on liian helppo mennä vähän siitä mistä aita ei ole ihan niin korkea.

Leo oli jo selkäännoustessa onneksi paljon rennompi kuin muutamana viime päivinä. Mutta kun aloin ravaamaan niin eikös se taas alkanut tuijottaa pää pystyssä takaovea ja yritti stopata muutaman kerran. Ai että meinasi ihan oikeasti järki lähteä! Jupisin muutaman painokelvottoman sanan niin itselleni kuin ponillekin. Itselleni lähinnä siksi etten tunnu millään saavan noissa tilanteissa ahteriani pysymään penkissä vaan nojaan eteenpäin kun Matti Nykänen hyvinä vuosinaan.

Sama mäkihyppyteema jatkui valmennuksessa. Muutamana ratsastuskertana on tuntunut että olen välillä selässä hiukan etukenossa. En tiedä mistä tämä on oikein tullut, mutta täytyy ottaa asia erityistarkkailun alle. Useamman kymmentä kertaa sain kuulla "Istu takapuolen päälle! Takamus satulaan! Pidä nyt se pylly siellä satulassa!!! Nojaa taakse!" Samoin sain useamman huomautuksen siitä että pitää ratsastaa joka askel eikä matkustaa. Ja pohje kiinni! "Älä nyt heiluta niitä jalkoja siellä eestaas, koita pitää ne paikallaan mutta älä purista". Ihanaa kun meidän kotivalmentaja on tiukka ja sanoo asiat suoraan. Sellainen tyyli sopii mulle. Joidenkin mielestä tämä valmentaja on liian tiukka, minusta ei. Kyllä hän sitten kiittääkin kun aihetta on.

Alussa en saanut Leoa hyvään peräänantoon vaan se jäkitti niskasta eikä taipunut. Yritin olla nopea reaktioissani, ja myödätä sisältä heti kun poni tuli ulko-ohjan tuelle. Tehtiin ensin ravissa ympyrän pienennystä spiraalimaisesti pienelle voltille, tarkoituksena saada poni taipumaan kunnolla rungosta eikä vaan kaulasta. Ei ollut helppoa se. Laukkaa tehtiin isolla ympyrällä ja koitettiin saada ratsastajan takapuoli pysymään satulassa. Jatkettiin raviavoilla, jotka meni ihan kivasti. Tahti olisi ehkä saanut säilyä hiukan paremmin. Lopuksi pidennettiin ravia keventäen. Leokin pystyi menemään takaovelle ilman reaktioita ;) Hyvä valmennus!

Voi poni!

Olipa taas ratsastukset viikonloppuna! Ei ollut kyllä puhettakaan matkustamisesta. Joka ainoan askeleen sain ratsastaa tosissaan ja keskittyä 110 % jotta saatiin joku järki pysymään treenissä. Olo oli sekä lauantai- että sunnuntai-iltana kuin jyrän alle jääneellä. Sen verran oli rankkaa fyysisesti ja etenkin henkisesti.

Lauantaina menin tallille illalla ja odotin tyhjää maneesia. No, meitä olikin paikalla neljä. Hyvin tietysti mahduttiin, mutta jostain syystä tunnelma oli hiukan sähköinen. Kaikkien hevoset poukkivat vuorotellen ja saivat toisetkin kiihdyksiin. Sain kuitenkin Leon aika hyvin läpi vaikka puolitoista tuntia siinä taas vierähti. Eteenpäinpyrkimys oli hyvä mutta rentouden kanssa oli hiukan tekemistä.

Eilen ajattelin että lauantain jäljiltä on varmaan suht helppo ja rento ratsastus edessä. Hah! Vaikka yleensä hyvin auliisti myönnän että vika löytyy satulan päältä niin eilen se oli mielestäni satulan alla. Leo vaikutti heti alusta hiukan oudolta, huonotuuliselta ja hiukan uhmakkaalta. En tiedä mikä sitä rassasi. Ensin harrastettiin kaikenlaista yletöntä pelleilyä, eli tiettyyn kohtaan maneesia ei voinut mennä vaan pitää väistää rajusti sivuun, ovilla piti yrittää kiihdyttää karkuun, äänet aiheuttivat säpsymistä, seiniä piti yrittää pysähtyä tuijottelemaan yms. Kun tätä oli jatkunut jonkin aikaa niin Leo oli onnistuneesti ajanut itsensä tilaan jossa se on aivan pinkeänä eikä pysty yhtään rentoutumaan. 

Itseeni olen kerrankin ihan tyytyväinen. Pidin takapuolen penkissä, pohkeet kiinni ja ratsastin, ratsastin, ratsastin vaikka poni olisi tehnyt mitä. Välillä laskin kymmeneen ja mietin montako nakkipakettia ponista saisi tehtyä. Hermot oli kieltämättä kireällä kun pöllöily vaan jatkui. En silti suuttunut, vaan yritin pysyä rentona, hengittää, ja taas ratsastaa, ratsastaa, ratsastaa... Lopulta tunsin että Leo alkoi hiukan pehmentyä ja kuunnella. Loppuraveissa poni alkoi pärskiä ja pystyi jo hakemaan eteen ja alas rullalle kerityn kireän virkkuukoukkuniskan sijaan. 

Vähän jäi kyllä kurja fiilis. Harmittaa kun poni on niin kireänä että meinaa nahkapuku haljeta. Vatsakin sillä meni sekaisin. Ei voi tehdä hyvää liikkua tuollaisena pommipakettina. Veikkaan että jos Leo hierottaisiin nyt niin se olisi joka puolelta jumissa. No, tänään kouluvalmennukseen, katsotaan mikä on meininki.

90 minuutista 60 minuuttiin

Kaipa voidaan sanoa että kehitys on nousujohteista, jos tiistaina ratsastaa 90 minuuttia ja saa ponin nippanappa ok:ksi, keskiviikkona ratsastaa 75 minuuttia ja saa ponin ihan ok:ksi, ja torstaina ratsastaa 60 minuuttia ja saa ponin jopa ok:ksi ellei jopa ihan hyväksi... Eilen jos olisin jatkanut vielä vartin niin olisin saanut ponin varmaan ihan hyvästä hyväksi, mutta aikataulurajoitteiden vuoksi ei jatkettu tuntia enempää.

Ihan helppo viikko ei ole ollut mutta ei mikään katastrofikaan. Tahmeutta on kyllä ollut taas havaittavissa. Niin se kai on että aina on jotain. Kun kyttäyksestä päästiin niin etanavaihde tuli tilalle. Pakkasten myötä on jouduttu nakkaamaan enkkuviltti päälle alkuverkkaan ja verkan jälkeen treeniä on jatkettu ratsastusloimi selässä. Olen todennut että ratsastusloimella ja tahmeudella on todellakin selkeä yhteys. Kun loimen ottaa pois niin Leo alkaa samantien liikkua paljon paremmin. 10 asteen pakkasessa loimettomuus ei ollut vaihtoehto joten piti vaan koittaa saada poni pohkeen eteen. Ja kyllähän se onnistui kun jaksoi ratsastaa sen kuuluisan jokaisen askeleen. 

Leolle laitettiin eilisessä kengityksessä neljä hokkia per jalka aiemman kahden sijaan, jotta pysyisi kunnolla pystyssä ulkona. Nyt on ollut niin jäistä etten ole pelkillä kantahokeilla uskaltautunut ulkona ratsastamaan. Tosin eipä tuolla reilun viiden sentin lumipeitteellä paljon ulkotreenejä harrastetakaan. Edelleen niitä hankitreenikelejä odotellessa...

Viikonlopun ohjelma on hiukan auki. Tänään on varmaankin ohjasajopäivä. Huomenna tekisi mieli koittaa itsenäistä puomitreeniä ja ehkä jotain pientä hyppelyäkin. Ehdin tallille luultavasti vasta illemmalla ja lauantai-illan ollessa kyseessä maneesissa tuskin on kovin suurta ruuhkaa, joten mahdutaan hyvin toteuttamaan ex tempore-hyppimiset jos siltä tuntuu. Sunnuntaita silmällä pitäen täytyy käydä tsekkaamassa pellon pohja. Ehkä sinne voisi ainakin mennä kävelemään jos ei muuta. Meiltä kun on tosiaan niin totaalisesti jäänyt kaikki maastoilua edes etäisesti muistuttava puuha nyt talvikaudella paitsioon.

Hei me lennetään!

Positiivinen sinkoilu

Eilen Leo oli alussa jotenkin tosi jäykän tuntuinen ja tuntui että sain taas koko ajan hoputtaa sitä eteen. Voi johtua siitäkin että olen itse jäykkä. Olen nyt venytellyt ahkerasti ja tuntuu että olen mennyt entistä enemmän jumiin... Positiivista Leossa oli se että sunnuntain sulkeiset olivat auttaneet. Pari kertaa poni koitti takaoven kohdalla nousta edestä mutta pieni muistutus auttoi ja sen jälkeen oven kyttäys loppui kokonaan. Edistystä!

Koitin vetristellä Leoa loivilla väistöillä ja taivutteluilla. Olen vähän huono noissa jumppajutuissa, taas yksi asia johon pitää pyytää neuvoja valmentajalta. Laukkaa en ottanut ollenkaan kun tiesin ettei siitä tule mitään kunnollista. Päätin ensin hakea raviin tahtia ja rentoutta, ja tein väliin käyntiä. 

Olin ratsastanut varmaan ainakin 45 minuuttia kun Leo sai kipinän jostain ja pinkaisi kiitolaukkapyrähdyksen maneesin päästä toiseen. Hassu Leo, se muka "lähtee lapasesta" mutta viimeistään 20 metrin jälkeen tunnen kuinka poni on taas kuulolla. Pienen ponin pientä kapinaa! Mutta hitsi vie, olisipa tehnyt tuon sinkaisun jo ratsastuksen alussa. Leo nimittäin lämpeni sen verran että alkoi homma taas toimia. Huomattavasti mukavampi ratsastaa ponia jolla on moottori käynnissä, vaikka sitten kävisi hiukan ylikierroksillakin. 

Lopputreeni sujui siis ihan hyvin. Laukassa annoin aika paljon Leon vaan mennä reippaalla tahdilla eteen. Ihan parasta muotoa ei eilen löytynyt, eikä kunnon peräänantoa, mutta tänään jatketaan. Nyt vaan mietin miten saan Leolle tuon sinkoilun jälkeisen moodin päälle jo alkuverkassa ;) Tänään ajattelin ottaa työn alle siirtymiset niin askellajeissa kuin askellajien sisälläkin.

Tavallisia juttuja

Viime viikko meni ihan normaalien treenailujen merkeissä, välillä hyvin ja välillä ei niin hyvn. Ihan hyvä viikko kuitenkin saatiin kasaan. Maanantaina Leolla oli raspauksen vuoksi täysin vapaapäivä. Tällaiset päivät ovat nykyään harvinaisia. Yleensä vapaapäivinäkin kävellään, mutta nyt lenkkeily jäi rauhoituksen takia väliin.

Tiistaina ja keskiviikkona treenasin koulua. Tiistaina en saanut laukkaa oikein hyväksi, mutta keskiviikkona oli jo parempi. Keskiviikkona ratsastin vaihteeksi nivelellä, koska niinkuin olen "valittanut" koen että Leo rullaa baucherilla välillä vähän. No, eipä nivelellä ollut juurikaan eroa ja jotenkin baucher tuntuu sopivan paremmin käteen (luultavasti siksi että olen tottunut siihen), joten vaihdoin takaisin.

Torstaina ohjasajoin Leon. Ohjasajossa on ollut muutaman viikon tauko. Vuodenvaihteessa poni oli välillä hiukan villi eikä tuntunut hyvältä idealta ohjasajaa sitä samalla kun muut yrittävät ratsastaa. Nyt ohjasajo meni hyvin ja Leo oli kuuliainen. Juoksutin myös hetken liinassa. Siinä poni yritti ensin esittää kovanaamaa kuopimalla niin että hiekka lensi, mutta kun pyysin vaan eteen niin työskentelymoodi löytyi nopeasti.

Perjantai taisi olla viikon huonoin päivä. Minulla oli vähän kiire ja tiesin jo selkään noustessa etten ehdi ratsastamaan kovin kauaa. Oli tarkoitus tehdä rento verkkatyyppinen ratsastus mutta vähän tappelun puolelle se meinasi mennä kun Leo yritti taas vältellä takaovea. Sain kuitenkin tahtoni perille jotenkuten ja ehdin jopa kotiin suihkuun puoli tuntia ennen vieraiden tuloa... Jäi kuitenkin hiukan kaivelemaan ei niin onnistunut ratsastus.

Lauantaina odotukset eivät olleet kovin korkealla perjantain jäljiltä, etenkin kun oli sovittu hyppypäivä. Itse hypyt menivät taas tosi hyvin. Pientä jumppasarjaa mentiin ja sitten yksittäistä pientä pystyä. Vaan ne lähestymiset... Poni kävi vähän kuumana ja ylimääräisiä venkoiluja tapahtui jonkun verran. Ja taas sitä ovea piti tuijottaa. Kerran Leo lähti laukkaan kuin tykin suusta, jolloin jouduin kiertämään esteen ja lähestymään uudelleen minun valitsemassani tahdissa. Ihan kivaa oli silti.

Eilen päätin että nyt se takaoven tuijotus saa luvan loppua, vaikka sitten saisin ratsastaa koko illan. Ei jaksaisi joka ratsastuskerta tapella noin tyhmästä asiasta, kuin liikkumaton ovi. Alussa Leo jopa kerran pysähtyi ravista ovea tuijottamaan! Voi hyvänen aika että tuollainen käytös on raivostuttavaa! Leo ei siis todellakaan pelkää ovea vaan sillä on nyt joku tuollainen ärsyttävä tapa tullut. Ei siinä auta muu kuin tehdä töitä, niin jossain vaiheessa ovi unohtuu ja se pystytään ohittamaan ilman reaktioita askellajista riippumatta. Näin onneksi tapahtui eilenkin ja saatiin tehtyä hyvä treeni. Koko iltaakaan ei sentään mennyt...

Kuvia

Ihana Nina kävi tosiaan vajaa pari viikkoa sitten värjöttelemässä maneesissa ja ottamassa kuvia minusta ja Leosta. Maneesin kuvausolosuhteet olivat aika haastavat kun luonnonvaloa ei juurikaan ollut. Silti kuvista tuli mielestäni kivoja. Poimin muutaman tähän nähtäville.

Tässä varmaan tehdään jotain väistöä

Alkuverkkalaukkaa

Ratsastus on iloinen harrastus!

Loppuverkka alkamassa

© Nina Rintanen, kuvien kopiointi kielletty!

Hammashoitoa

Leo raspattiin maanantaina. Edellisestä kerrasta oli vasta kahdeksan kuukautta. Koska en ollut ihan varma millainen väli Leolle sopii ja ell oli sopivasti tulossa tallille niin päätin että hampaat katsotaan nyt. Meillä oli oikea hammashoitopäivä, raspattiin viisi hevosta joten rauhoitettuja polleja nuokkui tallissa enemmänkin...

Etukäteen jännitin tietty taas rauhoituspiikkiä kun tiedän ettei Leon pistäminen ole helppoa. Nyt se meni onneksi suht hyvin. Annoin pienen makupalan juuri ennen piikkiä, ehkä se vähän auttoi. Kyllähän Leo koitti hiukan riuhtaista mutta ei sen suurempaa protestointia. 

Hampaissa ei ollut juuri piikkejä, niin kuin ei viime kerrallakaan. Toisen posken sisäpinnalla oli puremajälki mutta se oli pieni ja haalea. Hammaskiveä poistettiin kulmahampaista hiukan. Sopiva raspausväli on jatkossa vuosi. Luultavasti seuraavaksi raspataan kyllä samassa yhteydessä kuin rokotetaan, jollei mitään erikoista tapahdu, joten väliksi tulee vajaa 10 kuukautta. Saadaan sitten rokotus & raspaus samaan rytmiin.

Leo virkosi rauhoituksesta aika nopeasti ja tunnin päästä kolisteli jo kovasti väliheinien perään. Odotin kuitenkin ellin ohjeen mukaan kaksi tuntia ennenkuin annoin sapuskaa. Rauhoitushan hidastaa suolen toimintaa jonkin verran, joten ruokaa ei pitäisi antaa vielä esim. tunnin päästä vaikka hevonen olisi jo hereillä ja pirteänä. 

Leo ennen raspausta, herännyt juuri iltapäiväuniltaan ja nauttimassa lämmintä melassivettä...  

Lauantain valmennus

Mikä lie syynä, pakkasen puolelle kääntynyt kelikö, mutta lauantaina Leo oli verkassa täysin erilainen kuin perjantaina. Sanoisin että se kävi oikeastaan aika kuumana. Pientä keskittymisongelmaa siis oli, kaikkiin ääniin tuli reaktio ja Leo oli jännittynyt. Ravailin ja laukkailin koittaen saada ponin kunnolla ohjan ja pohkeen väliin ettei se livistä.

Aloitettiin taas ravilla. Leo liikkui hyvin ja meni nopeasti hyvään peräänantoon. Se ilo tuosta kuumumisesta on että tavallaan ratsastaminen on helpompaa, kun on mitä ratsastaa. Tarkoitan siis sitä että jos hevonen on löysä ja laiska niin se on monesti hankalampaa kuin terävän ja reippaan ratsastaminen. 

Maneesin etuoven avaaminen ja takaoven ohittaminen olivat Leolle herkässä mielentilassa lauantaina hiukan liikaa. Poni yritti pysähtyä, jäi edestä tyhjäksi ja tahtoi esittää bravuuriaan peruutusväistöä, jossa väistetään jyrkästi takaviistoon, jos nyt osaatte moista kuvitella. Tähän puututtiin avomaisella ajattelulla. Valmentaja pyysi minua ennakoimaan, ja hyvissä ajoin ennen takaovea piti laittaa sisäpohje hyvin kiinni ja asettaa poni selkeästi sisään. Samoin tehtiin kun edellinen valmennettava lähti etuovesta; ennen oven aukaisua aloin tehdä avoa. Leolla kyllä toimii hyvin tuollainen taktiikka. Kun tehdään tarpeeksi töitä niin poni keskittyy eikä kuuntele tai katsele turhia. Leohan ei siis normaalisti välitä oven avaamisesta mitenkään, mutta tuollaisella "kuumalla" tuulella ollessaan se helposti ylireagoi. 

Mainitsin valmentajalle perjantaina että olen alkanut vastalaukkaharjoittelun, ja keskityimmekin sitten lauantaina suurimman osan aikaa vastalaukkaan. Ensin mentiin myötälaukkaa ympyrällä, muistaen perjantaina päähän taottu pyhä kolmiyhteys: katse ylös, polvi ylös, aseta! Polvi ylös-komennolla tarkoitettiin siis sitä että polvi ja reisi on "irti" eikä purista. Tein samaa kuin perjantaina eli tosiaan nostin välillä polvet kattoa kohti. Pyrkimyksenä oli samalla saada istuinluut kunnolla satulaan. 

Myötälaukasta tehtiin puolirata leikkaa ja jatkettiin uraa vastalaukassa. Sitten tehtiin täyskaarto ja jatkettiin siitä uraa, jonka jälkeen jäin pääty-ympyrälle vastalaukassa. Ympyrällä jatkettiin pitempään, ja asetus oli sisään. Noin sata kertaa kuulin "katse ylös, polvi ylös, aseta!" ja menihän se lopulta jakeluun... Kaikki laukkaharjoitukset tehtiin tietysti molempiin suuntiin. Vastalaukka ympyrällä vasempaan kierrokseen tuntui lopussa oikeastaan tosi helpolta, oikeaan en vielä onnistunut ihan niin hyvin mutta siinäkin sain asetuksen ainakin melkein läpi. Nyt on hyvät eväät vastalaukkaharjoituksiin ja sain varmuutta vastalaukan ratsastamiseen. 

Jos perjantaina ja lauantaina sai tehdä oikein kunnolla töitä niin sunnuntaina sainkin vaan nauttia. Leo oli niin hienosti avuilla ja kaikki tuntui helpolta. Olisin voinut jatkaa ratsastusta vaikka kuinka kauan, mutta tehtiin vaan kevyt palauttelu koska tiesin että maanantaina on vapaapäivä raspauksen ja siihen liittyvän rauhoituksen takia.

Perjantain valmennus

Alkuun kiitokset kaikille vastalaukkavinkkejä antaneille. Kiva että niin moni jaksoi auttaa ja kommentoida! Vastalaukkaa harjoiteltiinkin viikonloppuna, siitä lisää kun kirjoitan erikseen lauantain valmennuksesta.

Perjantaina kun aloin verkkaamaan ensimmäinen ajatus oli "Voi ei!". Leo tuntui aika tahmealta ja ajattelin että voi miksi sen pitää juuri tänään olla tällainen kun on tärkeä valmennus... Valmentaja kysyi miten on mennyt ja sanoin että vaikka nyt ei siltä näytä, niin Leo on ollut tosi hyvä ja liikkunut hyvin eteen.

Onneksi Leo rakastaa valmennuksia ja kun poni kuulee valmentajan äänen niin tuntuu että se ryhdistäytyy jo siitä. Ei mennyt kun viitisen minuuttia niin saatiin jo hyvää ravia irti. 

Hiukan oli kuitenkin ongelmia saada Leo niskasta pehmeäksi. Vähän jäkitti vastaan, ja sain jonkun aikaa työskennellä ennenkuin poni antoi niskasta kunnolla periksi. Laukan kanssa olen viime aikoina tuskaillut aika paljon ja ei se nytkään lähtenyt heti pyörimään kunnolla. Vika kuitenkin löytyi nopeasti, satulan päältä mistä muualtakaan. Jouduin nostelemaan laukassa polvia kattoa kohti (ei muuten ole mitään kovin kevyttä eikä helppoa hommaa...) ja johan alkoi laukka muuttumaan. Eli ongelma on lonkissani, jotka ovat niin kireät että tietämättäni jarrutan laukkaa. Nyt on pakko aloittaa jokapäiväiset venyttelyt. 

Loppuun tehtiin vielä muutamat raviväistöt ja jäätiin hyvillä mielin odottamaan seuraavan päivän valmennusta.

Vastalaukkatreeniä?

Olisiko vinkkejä hyvistä vastalaukkaharjoituksista? Leolla on ollut todella hyvät vastalaukat, mutta olen tehnyt niitä turhan vähän viime kuukausina ja laukan laatu ei ole enää sitä mitä se oli ennen. Yhden harjoituksen bongasinkin muistaakseni Pena-ponin blogin kommenteista, eli pitkät sivut vastalaukkaa, siirtyminen käyntiin, lyhyet sivut myötälaukkaa. Tätä en kyllä ole vielä kokeillut. Ja kommenteista viisastuneena & asiaa hiukan ajatelleena, eihän tuo ole edellämainittu ole vastalaukkaharjoitus vaan laukkaharjoitus...

Viikonloppuna on Kikon valmennukset, joita odotan hyvillä mielin. Leo on ollut nyt niin hyvä ja kiva ratsastaa! Eilen todella nautin ratsastuksesta, vaikka kyseessä oli ihan normaali koulutreeni. Mahtavaa kun poni liikkuu reippaasti ja tahdikkaasti ja suorittaa tehtävät mielellään. Ihana Leo! Tein ihan perusjuttuja, hain hyvää ravia, tein väistöjä, treenasin hiukan sitä vastalaukkaa.

Lefa loisti eilen poissaolollaan täysin, taisi väsyä edellispäivän piaffeista. Harvemmin tuo tuhmuri kyllä onneksi tuleekaan esiin. Heh, puhutaan aina tallilla että mun Leoa ja yhtä toista hevosta ei kannata viedä mihinkään samaa matkaa, koska molemmat kehittävät joskus kierroksia olemattomista asioista ja yhdessä sitten lietsovat toisiaan. No, eilen saatiin loppukäynnit tehtyä samaan aikaan ja päätettiin että jospa nyt kuitenkin kävellään yhdessä talliin. Kun toinen ratsastaja avasi maneesin oven niin yleensä tyhjässä pihassa olikin traileri ja pari vierasta hevosta. Tiedetään, mitäpä nyt tuollaisesta, mutta niin se vaan on että näinkin pieni asia kuohuttaa joskus hassujen hevosten mieltä... Iloiseksi yllätykseksi meidän hevoset tuskin vilkaisivat vieraita hevosia. Raahustivat vaan talliin kuin uniset laamat. Taisi olla kunnon treenit kun ei jaksanut enää pöhlöillä turhia!

Leo vs Lefa

Haavemaailma:

Ajan tallille. Ihana auringonpaiste. Suloinen poni odottaa minua karsinassa. Juotan sille lämmintä melassivettä. Puen toppaloimen ja riimun ja lähdemme ulos. Pipontupsu keikkuen kävelen lumista tallin ympäristöä ristiin rastiin reipas mutta rento poni vierelläni. Nautimme ihanasta talvisäästä, poni tottelee jokaista pyyntöäni eikä kiinnitä mitään huomiota ympäristön tapahtumiin. Palaamme talliin, missä poni syö nätisti ruokansa minun silitellessä sen pehmeää turkkia. 

Todellisuus:

Ajan tallille. Ihana auringonpaiste loppuu samalla hetkellä kun pääsen tallin pihaan. Luimiva poni odottaa karsinassa. "Anna ruokaa!" se tuntuu komentavan, vaikka on juuri lopettanut päiväheinien syönnin. Juotan ponille lämmintä melassivettä, jota se tiputtelee anteliaasti vaatteilleni. Puen toppaloimen, suitset, suojat ja riimun liinoineen. Kypärä päässä keikkuen kävelen lumista tallin ympäristöä ristiin rastiin kireä ja jännittynyt poni vierelläni. Kauempana tiellä tulee auto heinälava perässä. Poni kasvaa puoli metriä, viskaa pään taivaaseen ja puhisee niin että ääni kuuluu kilometrin päähän. Askellaji muuttuu raivokkaaksi raviksi ja etukaviot piiskaavat maata kun poni yrittää hypätä pystyyn. Roikun kaikilla voimillani riimussa, yrittäen pitää ponin neljällä jalalla, taluttaen sitä samalla talliin ja yrittäen huitoa lähestyville autoille pysähtymismerkkiä. Saan ponin karsinaan. Naama raivosta punaisena haen raipan ja aputaluttajan. Lähdemme uudelle lenkille. Poni yrittää muutaman kerran ottaa ylimääräisen sivuaskeleen mutta tiukka komennus palauttaa sen omalle paikalleen. Hetken päästä poni kävelee vieressäni täysin rauhallisena ja rentona. Palaamme talliin, jossa poni syö puolet ruuastaan ja kaataa loput lattialle. 

Minä seison tallin käytävällä, tuijotan ponia ja mietin asuuko sen sisällä joku riivaaja. Vähintäänkin ponilla on kaksi persoonaa; kiltti Leo ja tuhma Lefa!

Luottamus

Alkuvuoden treeneissä otsikossa mainittu asia on mielessäni korostunut yli muiden. Leo, joka on selästä yleensä todella kuuliainen, oli joulukuun virtapiikkikaudella selästäkin välillä vähän hankala. Ei puhuta mistään mahdottomista tempuista, ihan vaan sellaisista pienistä ärsyttävistä jutuista. Säpsymistä, nurkkien tuijottelua, luvattomia laukkapyrähdyksiä, sivuloikkia, paikallaan pomppimista. 

Olen sen verran arka ratsastaja että minulla menee luotto hevoseen tosi nopeasti. Teen sen pahan virheen että alan odottaa että "kyllä se varmaan tänäänkin temppuilee", jännityn, ja siirrän jännitykseni hevoseen. Vaikka nyt kunnon treeniin palaamisen jälkeen kaikki ylimääräinen tekeminen on Leolla jäänyt minimiin, niin oma pääni ei tahdo pysyä mukana. 

Erityisesti huomasin tämän perjantaina. Täälläpäin oli kova myrsky. Hyvä kun pääsimme tuulessa kulkemaan 50 metrin matkan maneesiin. Maneesiin päästyämme toinen ratsukko lähti ulos ja me jäimme yksin paukkeeseen. Sähköt räpsyivät pois ja päälle, onneksi yksi maneesin valoista jäi aina palamaan. Järkevä minä olisi tässä vaiheessa alkanut ratsastaa aivan normaalisti ja Leo olisi ollut varmasti ihan ok. Tyhmä minä jäkitti selässä kireänä ja mietti että kohta se varmasti pelästyy ja sinkoaa jonnekin. Onneksi maneesiin tuli seuraava ratsukko, ja järkevä minä potkaisi tyhmää minua persuksille. Pohkeet kiinni ja ravia. Kerran Leo säikähti jotain ja otti muutaman laukka-askeleen, siinä kaikki.

Tyhmä ei opi kerrasta, joten uusinta otettiin heti seuraavana päivänä. Taas yksin maneesissa ja tuuli ryskäsi ulkona. Taas selässä jännittyneenä. Taas poni jännittyy. Järkevä minä päättää että nyt ratsastetaan eikä kuunnella myrskyn ääniä, ja Leo rentoutuu nopeasti. N oli maneesissa juttuseurana, kummasti ratsastuksesta tulee myös rennompaa kun puhui jonkun kanssa.

Mitä tästä opin? No luultavasti teen saman virheen taas ensi kerralla, mutta oikeasti tekisi mieli hakata päätä seinään niin kauan että sinne on iskostunut yksi asia: Luota nyt hyvä ihminen siihen poniin! Leo on minun peilini. Jos jännitän, se jännittyy. Jos hermostun, se hermostuu. Jos olen rento, poni on rento.  Niin yksinkertaista, mutta joskus niin vaikeaa.

Treeniä ja tulosta

Uuden vuoden alkaessa alettiin (tai palattiin) kunnon työskentelyn pariin. Leo vaikuttaa tyytyväiseltä. Vaikka se alussa vähän kyseli voisiko mennä sieltä mistä aita on matalin, niin poni kyllä tykkää tehdä töitä ja tekee hommat pääosin hyvällä työmotivaatiolla. Itsekin olen nyt nauttinut kun olen ratsastanut tosissaan pienen humputteluloman jälkeen. 

Lauantaina N kävi kuvaamassa meitä. Laitan kuvia esille myöhemmin. Maneesiin oli viritettynä myös GoPro-kamera, ja sain videon koko treenistä. Erittäin hyödyllistä opetusmateriaalia! Bongasin tietty tutut virheeni; käsi ei joustanut tarpeeksi ja vasen jalka sojottaa laukassa. Mutta oli paljon hyvääkin; Leo liikkuu nyt hyvin ja ainakin omaan silmään meidän meno näyttää ihan oikealta ratsastukselta. Oikeaan suuntaan mennä koko ajan. Poni on myös aika kivassa kunnossa, vaikka toki lihasta ja voimaa saisi tulla takapäähän edelleen.

Eilen oli estepäivä. Olen aika hyvin nyt saanut pidettyä kiinni siitä että kerran viikossa hypätään. Nytkin onneksi tallikaveri kyseli jo alkuviikosta milloin hypätään niin tuli sovittua yhteiset treenit. Kaverilla oli jo hyvä ideakin valmiina; mennään laukkapuomeja ja nostetaan ne sitten jumppasarjaksi. En ole ennen mennyt tällaista ja ajattelin että mitäköhän hommasta tulee. No, kuten arvata saattaa niin Leo hoiti homman taas hienosti! Ensi kerralla aiotaan tehdä samanlaista harjoitusta koska tuntui niin sopivalta meille. Ehkä nostetaan mun ja Leonkin puomeja hiukan, nyt ne taisi olla joku 20-30 cm maasta... 

Menin lopussa vielä muutamaan kertaan pienen ristikon jolle tulin pari kertaa ravissa koska ekalla kerralla Leo oli jo niin intona esteistä että kontrolli oli vähän hukassa. Minulla on kyllä paljon oppimista estepuolella, oli esteet kuinka pieniä vaan. Välillä tuntuu että niinkin yksinkertainen asia kuin kääntäminen on haastavaa, kun se käännös pitää tehdä esteelle... Muuten kyllä tunnelma oli aivan eri kuin viime kerralla, jolloin hyppäämisestä ei meinannut tulla mitään kun minä jännitin ja Leolla keitti. Selvästi mulle sopii paremmin tuo kahden ratsukon rauhallinen treeni kuin neljän ratsukon vilske.