Ehkä yksi riittää?

Pikainen päivitys tämänpäiväisestä koeratsastuksesta: Reissu oli onnistunut ja poni oli juuri sitä mitä oli luvattukin. Minua mietitytti etukäteen oikeastaan vain yksi asia; onko poni minulle sopivan kokoinen. Ja olihan se. Itse asiassa aika lailla täydellisen kokoinen.

Jännitän koeratsastuksissa hirveästi eikä tämä ollut poikkeus, joten videon katsominen kotona on ollut aika tuskaa... Kiljun koko ajan "Millai mä voin ratsastaa noin huonosti!!!" kun katson videota. Vaan siksihän se poni on tarkoitus ostaakin että oppisin ratsastamaan. Näillä näkymin käyn ratsastamassa ponin uusiksi loppuviikosta valmentajan silmien alla. 

Varovaisesti uskallan sanoa että aika hyvältä näyttää... Nyt huomaan että puolen vuoden mietintäaika todella kannatti. Sain tarkan käsityksen siitä mitä olen hakemassa ja millainen poni minulle sopii. On hyvin mahdollista että etsintä jää näin lyhyeen. Ensi vuoden puolella selviää miten käy. Sitä odotellessa; Onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta 2014!

Vuosi 2013

Vuosi alkoi Fannyn kanssa hyvissä merkeissä, vaikka ikävöinkin Goldya kovasti. Fannyn kuntoa oli kohotettu onnistuneesti pari edellistä kuukautta ja edelleen jatkettiin maasto- ja peltotreenejä. Säännölliset kouluvalmennukset aloitettiin. Laukannostot olivat sujuvampia ja väistöjen ja sulkujen harjoittelu aloitettiin. Poni oli välillä vähän tahmea ja tähän haettiin apua tekemällä paljon siirtymisiä. Helmikuussa poni oli vajaan parin viikon lomalla, joka teki hyvää. Loman jälkeen maastoilimme taas paljon, ja nautin kun sain laukkailla lumisessa metsässä super-maastovarmalla ponilla.

Maaliskuu toi mukanaan kiimat lihas- ja ratsastusongelmineen. Ratsastuksesta tuli aika haastavaa ja huhtikuussa tilanne kävi vielä hankalammaksi. Tuntui että Fanny oli jatkuvasti kiimassa, säikkyi ja sinkoili, eikä tilannetta auttanut jännityksestä jäykkä ratsastaja. Suomessa jyllläävän herpesviruksen takia tallilla ei varotoimena saanut käydä ulkopuolisia emmekä saaneet apua valmentajilta. Kuun loppupuolella vierailukielto onneksi purettiin ja sain uudelta valmentajalta apua niin istuntaani kuin ratsastukseen yleensäkin.

Toukokuussa jatkettiin valmentautumista ja sujui taas paremmin. Aloin kuitenkin epäillä ettei poni ole täysin kunnossa ja käytin Fannyn loppukuusta klinikalla. Takapolvet hoidettiin ja saatiin takaosan lihasten vahvistamiseen tähtävää kuntoutusohjelma jota toteutettiin kesäkuu, jonka ajan poni oli lähinnä käyntiliikutuksella. 

Tein päätöksen että laitan ponin myyntiin loppukesästä kun olen saanut sen sairasloman jäljiltä taas hyvään kuntoon. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti kun Fannyn kasvattaja olikin kiinnostunut ostamaan ponin. Heinäkuussa Fanny lähti uuteen, ponille paljon sopivampaan kotiin. Jouduin toteamaan että vaikka kuinka kuvittelisi hankkivansa hevosen loppuelämän kotiin niin aina ei näin käy. Kemiat eivät kohdanneet eikä osaaminen ja usko riittänyt. Kun lähes jokainen ratsastuskerta on taistelua alusta loppuun eikä tallille enää huvita mennä on aika tehdä päätöksiä.

Loppukesällä keskityin muuhun elämään ja sulattelin tapahtunutta. Vähällä oli ettei kaikki tavarat lähteneet myyntiin traileria myöten. Kolmen viikon tallitauon jälkeen palasin kuitenkin hevosen selkään ja päätin jatkaa ratsastusta toistaiseksi muiden hevosilla.

Lainaratsuja riitti koko syksyn ja ratsastin 2-6 kertaa viikossa. Vakituisina ratsuina oli valmentajan koulusuokki, oman tallin vakkaritamma ja kaverin pikkuruuna, ja satunnaisia ratsujakin kertyi lähemmäs kymmenen. Syksyn aikana sain tosi paljon kaivattua kokemusta, itsevarmuutta ja rohkeutta. Koin myös iloa siitä että pystyin auttamaan kiireisiä ystäviä hevostensa hoidossa ja liikutuksessa. Loppuvuosi oli kuitenkin yhtä tunnemyrskyä, jatkuvaa pohtimista sen suhteen millaista osaa hevoset tulevat näyttelemään elämässäni jatkossa.

Marraskuun lopussa jätin hyvästit vakkaritammalle. Tämä taisi olla se kohta jolloin pitkä pohdiskelu tuli päätökseen, ja tunsin että olen valmis aloittamaan oman ponin etsinnän. Matka uuteen ponivuoteen alkaa tämän vuoden viimeisenä päivänä ensimmäisen virallisen koeratsastuksen merkeissä.

Haaste hevosenomistajille

Sain Miljalta haasteen, kiitos! Haaste on tarkoitettu hevosenomistajille. Vastaan siihen nyt kuitenkin vaikka olenkin "in between horses".

"Tämä haaste on tarkoitettu niille, jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös että kysymyksiin vastataan laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Kerro blogissasi kenet olet haastanut."

Kerro hevosestasi; rotu, taso ja hieman luonnetta

Goldyn suvusta ei ole tietoa. Uskoisin että ponissa oli ainakin connemaraa. Goldy oli tasoltaan koulussa vahva helppo A ja rataesteissä 110 cm. Luonteeltaan Goldy oli todella kiltti käsitellä ja toimi joka tilanteessa. Goldy ei ollut mikään haliponi vaan enemmän omissa oloissaan viihtyvä. Ratsastaessa poni oli yritteliäs, mutta osasi kyllä lintsata jos ratsastaja ei ollut tarkkana. Hyvä opetusmestari joka teki sen mitä ratsastaja pyysi. Goldyn poniluonne tuli esiin ajoittaisina hurjina pukkilaukkakohtauksina :)

Hevoset vai ponit? Miksi?

Ei ole varmaan vaikea arvata että vastaan ponit. Olen aina rakastanut poneja, ja vaikka etenkin tänä syksynä olen tutustunut moneen kivaan hevoseen ei niistä mikään mene ponien ohi. Pidän siitä että ponit ovat niin kompakteja ja näppäriä, pyöreärunkoisia ja kauniita. 

Ponien kapasiteetti riittää minulle vallan mainiosti, etenkin kun tuskin koskaan tulen kisaamaan helppo A:ta korkeammalla. Minua huvittaa kun moni harrastaja sanoo ettei poneilla riitä kapasiteetti. Tunnen aika paljon hevosihmisiä ja lopulta aika harvassa on se joka kisaa niin korkealla tasolla ettei ponit siellä pärjäisi hevosten joukossa.

Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?

Taisi olla shetlanninponi Miss Monica, tai sitten joku muu shettis jota hoidin 80-luvun lopussa. Tallilla asusti lauma Saksasta tuotuja puolivillejä shettiksiä, niitä tuli kerralla muistaakseni 15 kappaletta. Niitä me pikkutytöt sitten ylpeinä "koulutettiin" :)

Kengätön vai kengällinen? Kengän koko hevosellasi?

Omillani on ollut kengät ja tulee olemaan. Käyttöhevosella on mielestäni pääsääntöisesti parempi käyttää kenkiä. Harvan hevosen kavio kestää kovaa kulutusta ilman kenkää. Maastoon mennessä meillä joutuu kävelemään tietä jossa on sepeliä, siinä ei kengättömän kanssa oikein selviä. Yhden tallikaverin hevonen tosin on kengätön ja on ainakin toistaiseksi selvinnyt hyvin lenkkareilla maastossa.

Goldylla oli poniksi aika isot kaviot, kengän koko oli 1.

Klippaus; puolesta vai vastaan?

Puolesta, jos klippaus on tarpeen. Klippauspäätös pitää tehdä hevoskohtaisesti. Jos mammuttikarvaisella treenataan kovaa niin on järkevämpää klipata kun kuivattaa hevosta tuntikausia ratsastuksen jälkeen.

Tarhaatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?

Mieluiten kaverin kanssa, koska hevonen on laumaeläin. Goldy tarhasi välillä myös yksin, mutta se oli väliaikaista ja johtui sopivan tarhakaverin puutteesta.

Ratkaiseeko hevosessa enemmän luonne vai ulkonäkö?

Luonne. En kestä huonosti käyttäytyviä tai kovin "vaikeita" hevosia. Ei toki haittaa jos hevonen on nätti!

Pahin tippumisesi?

En ole koskaan tippunut pahasti. Muutama naarmu on pahinta mitä on sattunut.

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?

Olen myynyt loimia aika paljon pois, en ole nyt ihan varma montako niitä on jäljellä... 2 ratsastusloimea, tallitoppa, villaviltti, fullneck-fleece, fullneck-toppa, kävelytysloimi... Nuo 7 on ainakin jäljellä. Käytössä poneilla on ollut noin kymmenisen loimea.

Kuinka usein hevosesi liikkuvat?

Olen vähän fanaattinen hevosten liikutuksen suhteen eikä terve aikuinen hevonen mielestäni tarvitse paljon vapaapäiviä. Toki tämä on hevoskohtaista, ja nuorilla hevosilla tietenkin pidetään enemmän vapaita. Pääsääntöisesti pyrin liikuttamaan hevoseni 6-7 kertaa viikossa, monipuolisesti ja hevosta kuunnellen.

Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja?

Liiankin varovainen. Toivoisin usein olevani rohkeampi.

Haastan juuri hevosen ostaneen Ennin sekä Amalian ja Helin.

Ekat kisat

Löysin vanhan muistitikun ja luulin että siellä on jotain työjuttuja. Mutta ei, siellä olikin kuvat mun ja Goldyn ensimmäisistä yhteisestä kisoista kesältä 2011. Luokka oli helppo C ja kyseessä oli harjoituskilpailut. Valmentajan pitkän painostuksen jälkeen lähdin kisoihin ja siitä se mun kilpaura sitten pikkuhiljaa lähti käyntiin. Sinivalkoinen rusetti lähti mukaan (meidän ainokainen!) ja muistaakseni tuo kisareissu oli meidän ensimmäinen oman traikun kanssa.

Mietteliäänä ennen rataa, taitaa ratsastajaa vähän jännittää... Ponia vaan nukuttaa.

Alkutervehdyksessä

Keskittymistä

Lopputervehdys

Radasta selvitty!

Palkintojenjaossa

Eka rusetti!

Tyttö ja sen poni

Kaunein

Tuurausta

Pienen hiljaiselon jälkeen ratsastushommat taas vilkastuu joululomien alkaessa. Pitääkin nyt keskittyä ratsastamiseen ihan tosissaan että saan siitä jotain irti. Liian paljon tulee vaan humputeltua noilla lainaratsuilla kun omistajilla ei ole yleensä ole muita vaatimuksia kuin että hevonen saa liikuntaa. Kun suunnittelee treenit kunnolla etukäteen niin ratsastus on paljon mielekkäämpää.

Erään syksyisen ratsuni, oman tallin kivan pyöreän poni-hevossekoituksen, omistaja pyysi liikuttamaan hevosensa muutamana päivänä tällä viikolla. Maanantaina käytiin pitkä maasto kaverin kanssa. Ihmeen hyvin selvittiin pimeässä metsässä kun reitti oli tuttu. Ravata ei tosin uskallettu koska ei tiedetty onko tiellä kaatuneita puita (oli yksi), ja ravissa tuollaiset näkee pimeässä liian myöhään että ehtisi reagoida kunnolla. No, eipä nuo pohjatkaan oikein ravaamiseen houkuttele.

Torstaina meillä on samaisen ruunan kanssa koulutreenit ja päätin että teen meille etukäteen "tuntisuunnitelman". Tänään käyn ratsastamassa valmentajan hevosen, eli jäätikkököpöttelyä tiedossa. Perjantaina liikutan kimoruunan jonka omistaja suuntaa joululomille. Sitten alkaakin mun oma joululoma, tosin kimon ratsastan seuraavaksi jo joulupäivänä. Välipäivinä ratsuna on kaverin pv-tamma. Alan olla pikkuhiljaa meidän tallin virallinen lomatuuraaja...

Lysähdä ja myötää

Olimme viikonloppuna ystäviemme luona kylässä ja kun kerran oikealla suunnalla oltiin niin laitoin Miljalle viestiä. Aikataulut saatiin sopimaan ja sunnuntaina ennen puoltapäivää ajoimme Sipooseen maneesille Miljaa ja Pondeponia moikkaamaan.

Miljan blogia lukevat tietävätkin että Pondeponista on ollut vähän huolta, koska sen selkä on ollut kipeä viimekesäisen kaatumisen jäljiltä. Nyt poni on taas muutaman viikon ajan liikkunut, mutta kelien ollessa suhteellisen jäiset tämä oli eka kerta pitkään aikaan kun poni pääsi kunnon pohjalle. Ja oli se innoissaan! Energiaa riitti ja pihallakin oripojan piti kuuluttaa kaikille että hän on paikalla :)

Milja nousi ensin selkään. Ponde näytti kyllä taas fiksuutensa. Aluksi toki kipitettiin menemään ja laukassa poni leiskautteli pukkeja, mutta sitä mukaa kun sai energiaa purettua niin meno rauhoittui. Ja koko ajan poni vaikutti keskittyneeltä ja motivoituneelta työntekoon. On se aivan mahtava poni, jota katsellessa ei millään muista että kyseessä on nelivuotias.

Sitten minä pääsin selkään. Itseäni alussa vähän jännitti, mutta huomasin kyllä nopeasti ettei Ponde ollut tekemässä mitään tyhmyyksiä, vaikka olikin innokas ja liikkui tosi reippaasti. Perisyntini tulivat taas esille, eli kun alan jännittää niin takapuoli irtoaa satulasta ja käsi on liian kova. Tätä lähdettiin korjaamaan niin että mun piti istua satulaan takapuolen päälle oikein kunnolla ja hakea suoran ryhdin sijaan ennemmin lysähtänyttä asentoa niin että olen tosi tukevasti satulassa. Sainkin korjattua tilannetta ja välillä kun unohdin miten piti ratsastaa niin Miljan "Lysähdä ja myötää!"-kommentti muistutti.

Alussa pyrittiin tekemään ihan pientä ravia ja piti ajatella takaisin käyntiin siirtymistä oikeastaan jo hieman ennen raviin siirtymistä. Ensin mun oli vaikeaa saada Ponde siirtymään käyntiin mutta kyllä se siitä lähti sujumaan. Helposti kävi niin että poni tuli edestä vähän raskaaksi ja vauhti kiihtyi, jolloin siirtyminen käyntiin myöhästyi ja samalla minä taas irtosin satulasta. Kun keskityin taas lysähdä ja myötää-teesiin niin sujui paremmin. Tässä tuli taas hyvänä kertauksena se mitä minulle on kyllä sata kertaa ennenkin sanottu; jos hevonen kiihdyttää ja on raskas edestä niin ei sitä voi korjata vetämällä ohjista. Hevonen voi vetää vain jos ratsastaja vetää vastaan.

Laukassa mentiin kevyessä istunnassa ja pidettiin taas se myötäys mielessä. Käytännössä se meni niin että taputin ponia sisäkädellä. Olen huomannut että mulle tuo sisäkädellä taputtaminen on tosi toimiva konsti. Silloin tulee ihan oikeasti myödättyä kunnolla ja myötäämisen muistaa kun ajattelee "taputa, laukka-askel, taputa, laukka-askel". Suosittelen kokeilemaan jos joku lukijoista on yhtä huono myötäämään kuin minä!

Oli ihanaa päästä taas pitkästä aikaa ponin selkään, ja vielä näin kivan ponin. Suurkiitos taas Miljalle ponin lainasta ja opetuksesta! 

Kuten laadusta näkyy kuvat on napattu videolta. Katsotaan jos saisin kunnollisia kuvia näytille myöhemmin.

Jokaisen pikkutytön unelma

Eikös melkein kaikki tytöt ole pienenä haaveillut omasta valkoisesta satuponista? Tämä ajatus vaan putkahti mieleen heti kun näin pari kuukautta sitten tallimme uuden asukkaan. No, todellisuudessa tämä puoliarabi ei edes ole poni vaan hevonen, ja ihan aikuisen naisen ratsu :)

Olen muutaman kerran tuurannut kimoruunan omistajaa kiirepäivinä, ja lisää tuurausta on tiedossa joulun aikaan. Mukava hevonen, tasainen ruuna joka suorittaa tehtävät suhteellisen kuuliaisesti. Ekalla ratsastuskerralla huomasin että reippaudesta huolimatta hevosta on hyvä ratsastaa eteen ja takapäätä kunnolla alle. Tuli sellainen olo että olisi ollut kiva päästä valmentajan silmien alle, niin saisin tästä hevosesta varmasti enemmän irti. Mutta ihan ok se sujui itsekseenkin. Tokalla ratsastuskerralla hevonen hiukan kuumeni, mikä oli ihan positiivista. Mitään ihmeellistä ei olla päästy tekemään, kunhan on jumppailtu, mutta kiva saada taas uusi hevostuttavuus.

On tullut paljon mietittyä tamma vs ruuna-asetelmaa ja ehkä nuo ruunat sittenkin on mulle sopivampia. Tykkään kun voidaan keskittyä treeniin eikä tule ylimääräisiä poukkoiluja. Suuri osa ruunista tuntuu olevan "järkeviä" siinä mielessä etteivät puhise jokaiselle pikkujutulle. Tosin se on varmaan yhtä paljon persoonakysymys kuin sukupuoleen liittyvä juttu. Ja tunnen kyllä ruuniakin jotka keksivät ties mitä hassutuksia!

Huomenna oli tarkoitus mennä ratsastamaan valmentajan ruunaa mutta täytyy katsella sulaako jäätiköt sitä ennen. Jos ei niin kenttä on luultavasti niin liukas ettei siellä voi oikein tehdä mitään. Viikonlopulle on vähän poneilua suunnitelmissa, jos vaan saadaan aikataulut sopimaan.

Jäähyväisiä ja haaveita

Viime lauantaina kävin hyvästelemässä vakkaritamman. Omistaja teki raskaan mutta mielestäni täysin oikean päätöksen ja päästi hevosen vihreämmille laitumille moninaisten ja jatkuvasti pahenevien terveysongelmien vuoksi. Tulee ikävä tätä persoonallista suomenhevosta, mutta tärkeintä että hevosella ei ole enää kipuja.

Olen ratsastanut viimeisen viikon aikana melko vähän. Osaksi siksi että lainaratsuista on käytössä vain sairaslomalta palaileva valmentajan ruuna, jonka kanssa ei maneesittomalla tallilla näillä pääkallokeleillä kävelyä enempää voi tehdä. Osaksi siksi että olen keskittynyt enemmän omaan tulevaan ratsuuni (jota ei siis vielä ole, vaikka tuosta edellisestä lauseesta voisi niin ymmärtääkin!). Lainaratsujen aika alkaa olla kohta ohi ja on aika etsiä oma. 

Myynti-ilmoitusten lukeminen on siis taas kohonnut ykkösharrastuksekseni. Sanotaan että nyt on ostajan markkinat, ja varmaan onkin, mutta ei niitä sopivia niin paljon ole. Veikkaan että olen tullut vähän liiankin nirsoksi ja vaativaksi, mutta ehkä parempi niin. Mitään kiirettä ostolla ei ole. Olen käynyt keskusteluja eräästä todella kivasta ponista joka ei ole virallisesti myynnissä mutta oikean ostajan löytyessä voisi ollakin. Katsotaan miten siinä asiassa käy.

Tautia pukkaa

Olin eilen mukana valmentajan ruunan kengityksessä kun omistaja ei itse päässyt paikalle. Sain mielenkiintoista tietoa mm. jalka-asentojen korjaukseen liittyen kun käytin tilaisuuden hyväksi ja haastattelin antaumuksella kengittäjää. Aina on yhtä mukava oppia jotain uutta hevosiin liittyvään ja jutella ammattilaisen kanssa! Samaisen kengittäjän kanssa puheltiin siitä kuinka hevosen omistamiseen jää koukkuun. Kun kerran olet hevosen mennyt ostamaan, niin et enää osaa olla ilman. Kengittäjä totesi osuvasti, että hevosenomistajuus on kuin parantumaton sairaus, ei siitä eroon pääse...

Edes kavereiden hevosten ikävät ja vakavatkin sairastapaukset, joita viime aikoina on ollut harmittavan paljon, eivät laske kuumetta. Vuosien mittaan on oppinut realistiksi ja tajunnut että hevosten kanssa on yleensä aina terveyshuolia. Toisten kanssa enemmän, toisten kanssa vähemmän. Se vaan kuuluu hevosen omistamiseen, ne huolet ja murheet. Itse olen lopulta päässyt aika vähällä. Goldy oli tosi terve ottaen huomioon etteivät sen nivelet olleet priimaa kun poni tuli minulle. Kerran jouduttiin niveltulehdusta hoitamaan 2,5 vuoden aikana. Esimerkiksi yhtään ähkyä en ole omieni kanssa joutunut kokemaan, vaivat ovat olleet lähinnä pikku haavoja ja vähäistä kuumetta.

Lainaratsut toimivat kyllä väliaikaislääkkeenä hevoskuumeeseen, mutta ei se vaan tunnu riittävän. Oma pitäisi saada. Sellainen jonka kanssa saa päättää/joutuu päättämään joka asian. Olen huomannut että minulle on vaikeita tilanteet joissa olen eri mieltä lainahevosen omistajan kanssa, oli sitten kyse ratsastuksesta, varusteista tai hevosen hoidosta. Onneksi sellaisia tilanteita ei ole ollut montaa, mutta joka kerta ajattelen mielessäni että saisinpa tehdä niinkuin minä katson parhaaksi. Koska itsekin olen aina ollut tarkka omien ponieni hoidosta ja halunnut että niiden kanssa toimitaan niinkuin minä sanon, niin tottakai toimin nytkin niinkuin hevosen omistaja haluaa, omista mielipiteistäni riippumatta. Se on selvä. Vararatsastaja joko sopeutuu, tai jos ei sopeudu niin ei enää ratsasta. 

Kaipaan myös tavoitteelliseen treeniin. Ihan mukavahan se on humputella maastossakin, mutta haluaisin valmennuksiin, oppimaan uutta, kehittymään. Voi kevät*, tule pian ja tuo mulle poni tullessasi!

* Vakiovastaus kun minulta kysytään koska ostan hevosen: "Keväällä" :)

Viikon varrelta

Harmillisesti kirjoittaminen on jäänyt. Syynä on se sama kuin monella muullakin; on syksy, on märkää ja pimeää, hevosrintamalla ei juuri tapahdu... Kyllä nämä syksyn muutamat pimeimmät kuukaudet ovat hevosharrastuksen kurjinta aikaa Suomessa. Vaikka omaa hevosta kaipaankin niin viime aikoina on ollut muutamia niin kamalia päiviä että ajatus "onneksi nyt ei ole omaa" on käynyt mielessä. Mutta eiköhän kohta helpota kun saadaan lunta ja kurakelit loppuu.

Viime perjantaina olin tosiaan kaverin pikkuruunan selässä kuukauden tauon jälkeen. Oli tuulinen ja sateinen ilta, joten tiesin jo etukäteen että hevonen on jännittynyt. Alussa olikin, ja muutaman kerran hevonen yritti loikata karkuun pelästyessään jotain. Taivuttelin käynnissä ja ravissa ja yhtäkkiä tunsin kun hevonen rentoutui. Kiva tunne, koska tämä hevonen on todella usein jännittynyt eikä sitä välillä saa rentoutumaan lainkaan. No, laukassa se rentous taas hävisi mutta ihan kiva kevyt treeni saatiin silti kokoon.

Viikonloppuna olin valmentajan ruunan kanssa ihanassa maastossa! Laukattiin reippaita pätkiä ja nautittiin auringonpaisteesta. Tällä viikolla onkin ollut kovasti murhetta koska ruunalla on ollut terveysongelmia. Toivotaan että hevonen tulee kuntoon.

Tänään menen vakkaritamman kanssa maastoon kävelemään, ja huomenna on uuden hevostuttavuuden vuoro. Tämän selässä en ole siis vielä ollutkaan. Hevonen on muistaakseni puoliksi arabi mutta ei mikään kovin kuumaluonteinen. Kivannäköinen tapaus maastakäsin joten hauska päästä koittamaan selästä miten hevonen toimii.

Laukkatreeniä

Viikon suuri hetki oli elämäni ensimmäiset suoralla uralla nostetut vastalaukat. En ole siis ikinä elämässäni nostanut vastalaukkaa, vaan mennyt vastalaukkaa aina myötälaukan kautta. Eli vastalaukkakaaria ja laukkalävistäjää josta on jatkettu uralle vastalaukassa.

Eilen ratsastin valmentajan ruunalla. Etukäteen olin ajatellut keskittyä omaan istuntaani oikein ajatuksella; huolehtia jalkojen ja käsien oikeasta asennosta, katsoa eteenpäin hevosen niskan sijaan ja istua kunnolla satulaan. Ihan ok tämä toteutuikin. Ruuna oli aika kivan tuntuinen ja treenattiin jopa harjoitusravissa pitkät pätkät. Välillä harjoitusravi jää tämän hevosen kanssa kun en saa sitä kunnolla avuille ja vauhti on sen verran reipasta etten pysty istumaan alas pomppimatta hullun lailla...

Koska ratsastus sujui mukavasti päätin treenin loppupuolella koittaa vastalaukkanostoja sillä ajatuksella että hevonen nostaa sen laukan jonka avut sille annetaan. Hämmästykseni oli suuri kun oikeasti sain heti ekalla yrittämällä nousemaan sen laukan minkä halusin! Mutta kuten jo aiemmin on todettu, ruuna on erittäin hyvin koulutettu ja se tekee juuri sen mitä ratsastaja osaa pyytää.

Toiseen suuntaan nostot olivat vaikeampia, pari kertaa meni pieleen mutta kolmannella kerralla onnistui. Muutenkin vasen laukka tuntui olevan hevoselle hankalampaa, se puri kiinni kuolaimeen vasemmalta. Hevosen omistaja sanoi samaa. Ruuna on tarkoitus raspata lähiviikkoina, ehkä sieltä saadaan apua. 

Ratsujeni määrä on taas lisääntymään päin kun vanhat hevoskaverit palaavat kuvioihin. Tänään menen lähes kuukauden tauon jälkeen koittamaan miten vakkaritamman kanssa sujuu koulukuviot, ja huomenna pääsen kaverin ihanan pienen ruunan selkään. 

Maanantai-illan mansikkahilloa

"Jos et ole koskaan maistanut mansikkahilloa, et voi tietää miltä se oikeasti maistuu, vaikka sitä kuinka kuvailisin sinulle.'' (Kyra Kyrklund).

Eilen pääsin maistamaan sitä kuuluisaa mansikkahilloa, ja muistaa taas hetken aikaa millaista tunnetta pitää hakea muiden hevosten kanssa. Ratsastin meidän tallin ehkä tasokkaimmalla hevosella, vaativaa kisanneella puoliverisellä. Tämä hevonen on juuri niin oikein ratsastettu kun vaan voi olla. Se on erittäin herkkä ja taitava ja kuuntelee koko ajan tarkasti ratsastajan apuja.

Olen ratsastanut ruunalla kerran aiemminkin, vuosi sitten. Etukäteen mietin että tästä saan nyt hyvän vertailukohdan, eli näen olenko edistynyt vuoden aikana. Ja näköjään olen. Vuosi sitten muistan että minulla oli tuntuman kanssa isoja vaikeuksia, koska hevonen on niin herkkä edestä ja minä olin koko ajan aivan liikaa sen suussa kiinni. Nyt pystyin säilyttämään melko vakaan ja kevyen tuntuman. Laukannostot olivat tällä hevosella superhelppoja. Ei tosin varmaan vähiten siksi että olen valmentajan kouluruunan kanssa saanut palautettua uskoni siihen että ylipäänsä osaan nostaa laukan!

Hevosen omistaja otti muutaman pätkän videolle. Videointi on kyllä tosi hyödyllistä, etenkin kun maneesissa ei ole peilejä. Ja joka kerta huomaan videolta saman asian: en ole niin huono ratsastaja kuin mitä kuvittelen! Tosin olen eilisten videoiden perusteella alkanut könöttämään kummallisessa etukenossa, sihen pitää muistaa kiinnittää huomiota. Kevensin myös tosi ylös, mitä en mielestäni yleensä tee. Voi olla että se johtui hevosen tosi isosta ja "heittävästä" ravista. Ja miksi pitää aina tuijottaa sitä hevosen niskaa kun voisi katsoa eteenpäin... Vähän myös huvittaa millainen pieni kirppu olen tuolla selässä!

Lauantaina olin seuraamassa valmennuksia. Nyt kun aikaa on enemmän, olen ottanut tavaksi istuskella silloin tällöin parituntisen muiden ratsastusta seuraten. Siitä on ollut tosi paljon hyötyä. Maastakäsin huomaa ja tajuaa asiat aivan eri tavalla, kun valmentajan puhuessa näkee koko ajan mitä ratsukon virheet ja näkee myös miten niitä korjataan. Selässä noita asioita ei itse tajua läheskään yhtä selvästi.  Ja jos ratsastaa itse niin ei ehdi millään huomioimaan kunnolla kaikkea mitä valmentaja sanoo kun pitää keskittyä niin paljon ratsastukseen ja hevoseen.

Kehitystä

Kuten me kaikki omasta kokemuksesta tiedämme, ratsastus on vaikea laji. Kun jotain oppii, niin jää miljoona muuta opittavaa asiaa, ja kun jotain saa korjattua niin joku toinen juttu alkaa mennä pieleen. Siksipä ainakin omasta mielestäni on tärkeää iloita jokaisesta pienestäkin edistysaskeleesta ja onnistumisesta.

Alusta asti blogissani on säännöllisin väliajoin jaksettu huokailla laukannostojen vaikeutta. En tiedä miksi laukannostot ovat minulle niin vaikeita. Asiaa on tullut pohdittua satoja kertoja, ja voi olla että vikaa on enemmän henkisellä puolella... Mutta voin ilokseni kertoa, että tällä hetkellä laukannostot sujuvat erittäin hyvin ja vaivattomasti! Kaikki nostot eivät toki ole mitään täydellisen kauniita, mutta ainakin laukat nousee. Tosiaan sanon tarkoituksella että nostot sujuvat tällä hetkellä koska minut tuntien ja historian valossa tilanne voi koska vaan muuttua... Mutta nyt iloitsen nykytilanteesta.

Onnistuneista nostoista on kiittäminen ratsuani joka tunnetaan täällä blogissa nimellä "valmentajan kouluruuna". Hevonen nostaa laukan kuin napista oikeaoppisesti pienellä sisäpohkeen ja painon siirrolla. Ulkopohje tai minun usein harrastamani yliyrittäminen ja punkeaminen eivät tällä hevosella tuota mitään tulosta, saavat vaan aikaan ihmetystä ja korkeintaan kiitoravia. Niinpä minun on ollut pakko opetella nostamaan laukka oikein, ja pienillä mutta oikeilla avuilla.

Eilen oltiin ruunan kanssa rauhallisella maastolenkillä, alla pakollinen korvakuva. Katsokaa nyt tuota täydellistä hiekkatietä! Saisipa nämä maastot siirrettyä meidän tallille.

Yksi jäljellä

Otsikko viittaa ikävä kyllä tämänhetkisten ratsujeni määrään. Tämä on yksi huonoista puolista kun ratsastaa muiden hevosia; ratsujen tai ratsastuskertojen määrä ei ole aina itsestä kiinni. Vakkaritammalla on nyt ainakin toistaiseksi uudet kuviot menossa, joten minua ei tarvita sen liikutuksessa. Onneksi jäljellä on sentään suosikkini eli valmentajan kouluruuna.

Keskiviikkona tein ruunan kanssa kevyen koulutreenin muutaman sairaslomaviikon jäljiltä. Ihan hyvältä tuntui ja virtaa riitti, mutta välillä oli vähän sellainen hohhoijaa-meininki enkä saanut hevosta kunnolla kuulolle. Siirtymisillä sain takapäätä paremmin töihin mutta laukassa ruuna kuumeni sen verran että meni homma vähän touhottamiseksi. Kenttä oli kurainen joten oltiin maneesissa, josta hevosen omistaja myöhemmin ilmoitti että "jaa eipäs ruuna ole muuten koskaan ollut tossa pressumaneesissa". Mutta eipä tämä vanha konkari uudesta maneesista hätkähtänyt tippaakaan.

Jotta en tulisi ihan hulluksi hevosikäväni kanssa käyn harjailemassa ja lenkittämässä tallinpitäjän shettistammaa. Lenkit siis tapahtuvat tietysti maastakäsin. En ole ihan shettismitoissa vaikka pieni olenkin! Aika napakka tyyppi tämä tamma on. Sitä ei todellakaan kohdella millään "söpö pikku shettis"-asenteella. Poni on hyvin omanarvontuntoinen ja häntä on kohdeltava sen mukaisesti. Kun kohtelu on oikeanlaista niin poni on kyllä tosi kiltti ja toimiva. 

Olen jo pitkään haaveillut että pääsisin opettelemaan uudestaan valjastamista ja ajamista. Nuorena hoidin jonkun aikaa muutamaa ravuria ja osasin valjastaa ja jotenkuten ajaakin. Nykyään saisin valjaat varmaan lähinnä solmuun... Valjakkohevosia seuratessa olen huomannut että ne on upeassa kunnossa ja ajaminen olisi hyvää treeniä kouluhevosellekin. Toiveissa on että jossain vaiheessa pääsen opettelemaan ajohommia, tällä shettistammalla kun on ajettu paljonkin ja valjaat & kärryt löytyy.

Maastoilua ilman hevosta

Piti jo aamulla kirjoittaa eilisestä lenkistäni, mutta ajatukset vei toisaalle kuva Facebookissa. Tutun jo pitkään sairastellut hevonen on tänään laukannut vihreämmille laitumille. Kunpa kaikki hevosenomistajat löytäisivät hetken tullessa sen rohkeuden mitä tämän hevosen omistajalla oli. Hän osasi päästää irti ajoissa, ja tehdä viimeisen palveluksen upealle hevoselleen. Helppo päätös se ei varmasti koskaan ole, ja ikäväkseni myös yhdessä lempiblogissani kerrottiin että sielläkin alkaa luopumisen aika lähestyä.

Vaikka surettaa hevosensa menettäneen puolesta, mieli vähän parani kun pystyin toimimaan vertaistukena. Auttaa kun voi puhua jonkun sellaisen kanssa joka tietää miltä se tuntuu, ja jonka kanssa voi jakaa ajatuksia siitä miten selvitä tästä eteenpäin. Toisen surua ei voi surra, mutta kokemusten jakaminen kuitenkin hiukan lohduttaa.

Sitten siihen maastoiluun. Niin monta kertaa on ratsastettu maastossa ja mietitty mihin tuo polku menee, millaiset pohjat tuolla on, pääseekö tuolta johonkin...? Eilen laitoin mutakelin lenkkarit jalkaan ja lähdin meidän tallin maastoreiteille samoamaan. Pari tuntia vierähti kun tutkin monen monta polkua. Osa oli sellaisia ettei niihin ole hevosen kanssa asiaa, lähinnä kivisen maaston takia, mutta löytyipä sieltä pari käyttökelpoistakin reittiä. Muutama lupaava tie kyllä loppui harmittavan lyhyeen.

Nyt pitää saada joku hevonen alle niin pääsee testaamaan uusia reittejä. Huomenna ratsastan vakkaritammalla mutta maastoon ei ehditä, arkisin alkaa olla liian pimeää maastoiluun. Mutta jos joku viikonloppu sitten.

 

 

 

Ideapula

Olisi kova inspiraatio kirjoittaa mutta aiheet puuttuvat. Otan mielellään kommenttiboksiin vastaan ideoita, ja jos joku vaikka haluaa kysyä minulta jotain niin kysymykset ovat myös tervetulleita!

Olin eilen menossa valmentajan hevosella käyntimaastoon. Koska ruuna ei ole yskinyt enää hetkeen ja lääkekuurikin loppui jo jokin aika sitten, päästiin menemään lujempaakin. Tehtiin reilun tunnin lenkki, jossa ravailtiin muutamat pidemmät pätkät ja otettiin myös rauhallista laukkaa. Tällä hevosella on superrentoa maastoilla koska se on niin varma. Montaa kertaa se ei ole elämänsä aikana tehnyt mitään odottamatonta ja on kuitenkin ollut omistajallaan yli kymmenen vuotta. Vauhtia kyllä löytyy mutta ei tarvitse suuremmin varautua yllättäviin sivuloikkiin. Ainoa vaan että ruunalla on niin iso laukka että jouduttiin aika paljon himmailemaan vauhtia ettei oltaisi menty vetäjän ohi.

 

Tämä viikko näyttää hevosrintamalla yhtä hiljaiselta kuin viime viikkokin. Keskiviikkona koulua valmentajan hevosen kanssa, lauantaina maasto, lisäksi torstaina vakkaritammalla "jotain". Katsotaan miltä tamma vaikuttaa reilun viikon psylliumkuurin jäljiltä. Voisin kyllä mielellään käydä tallilla enemmänkin joten kai sitä täytyy alkaa kyselemään kavereilta onko jonkun hevosella tarvetta hoitajalle/liikuttajalle.

Hevoseton on huoleton

Pakko myöntää että otsikon lausahdus kävi eilen mielessä muutamaankin otteeseen. Piti mennä ratsastamaan valmentajan hevosta joka on pikkuhiljaa toipunyt syysflunssastaan, mutta... Tarhakaveri oli laittanut ranttaliksi ja purrut ruunaa silmään. Ensin vamma näytti vain pinnalliselta luomihaavalta, mutta hetken päästä alkoi turvotus nousta ja hevonen piti silmää kiinni. Ei muuta kuin eläinlääkäri paikalle, ja pieni haavahan siellä sarveiskalvossa (jos oikein muistan) oli. Nuo silmätapaturmat ovat hankalia kun on välillä vaikea itse tulkita kuinka vakavia ne ovat. Hyvä että eläinlääkäri tuli paikalle vaikka ensin vaikutti siltä että selvitään ilmankin.

No, illalla kun valmentaja soitti ja kertoi eläinlääkärikuulumiset niin samalla hän totesi että hänen toisella hevosellaan oli vähän lämpöä. Joten saikulla ovat nyt molemmat...

Ratsastus jäi siis eilen väliin, mutta tärkeintä tietysti ettei silmässä ollut mitään pahempaa vammaa. Tästä tuleekin laiha ratsastusviikko, loppuviikosta tiedossa on vain kaksi ratsastuskertaa ja molemmat kävelylenkkejä. Onneksi aurinko on paistanut tänään koko päivän joten sänkkäri saattaa olla niin kuiva että pääsen vakkaritamman kanssa sinne köpöttelemään. 

Vielä otsikkoon viitaten, hevoshaaveet, tai oikeammin kyllä ponihaaveet ovat olleet aika lailla pinnalla viime päivinä. Olen kovasti punninnut kumpi on parempi, omistaa poni vai ei. Mielipide vaihtelee jatkuvasti, mutta yleensä ponin omistaminen kuitenkin voittaa. Elämä ilman hevosta on toisaalta vaivatonta ja huoletonta. Mutta toisaalta, ei elämä kokonaisuudessaan ole parempaa ilman hevosta, päinvastoin. Huolia elämässä on aina, ja vaikka omassa elämässäni on hevosettomanakin todella paljon hyvää ja iloisia asioita, niin kaipaan niitä onnen hetkiä mitä oma poni tuo. Ponin kanssa kokee niin ainutlaatuisia tunteita (niin pahassa kuin hyvässäkin) ettei samanlaisia normaalielämässä oikein tule eteen. Niinkuin Facebookiin joku ilta päivitin, ei voi olla terveellistä kun sydämessä on poninkokoinen kolo. Vielä se kolo täytetään, kunhan oikea aika ja oikea poni löytyy.

Syksyä

Olin eilen näyttämässä maastoreittejä "oman" tallin uusimmalle hevoselle ja sen omistajalle. Tykkään kovasti näyttää paikkoja uusille ja kertoa tallin tavoista, valmennuksista jne. En koskaan unohda kuinka ystävällisiä ja auttavaisia ihmiset olivat kun muutimme Goldyn kanssa tallille. Olin pelännyt että hiukan ujona ihmisenä isolla tallilla ei tutustu ihmisiin ja hukkuu massaan, mutta olin onneksi täysin väärässä ja meidät otettiin tosi hyvin vastaan. Siitä lähtien olen ollut ensimmäisenä tervehtimässä uusia ja opastamassa heitä siinä missä vaan osaan. 

Nykyään vaan on enemmän selittämistä siinä mitä minä teen tallilla, kun selviää ettei mikään hevosista olekaan minun. Taas tuli todettua että edelleen on vaikeaa sanoa ääneen "mulla oli todella hieno kouluponi mutta se kuoli leikkauksessa". Sattuu sydämeen. Kun jatkaa "sitten mulla oli vajaan vuoden ajan nuori poni mutta myin sen koska taitoni eivät riittäneet eikä yhteistyö lähtenyt sujumaan", kolahtaa enemmänkin ylpeysosastoon... No, se on elämää. Oli muuten kivan oloinen tuo tallimme uusin hevonen joten mainostin tietty omistajalle että toimin mielelläni sijaisliikuttajana jos tarvetta tulee.

Olen päässyt viime ja tällä viikolla ihan mukavasti ratsastelemaan, mutta en varsinaisesti ratsastamaan. Vakioratsuni nimittäin ovat kaikki olleet enemmän tai vähemmän telakalla. Valmentajan ruuna on lääkekuurilla joten sillä olen käynyt vain kävelemässä. Huomenna voidaan varmaan tehdä jo kevyt koulutreeni. Vakkaritamma on taas ahminut hiekkaa (jokasyksyinen riesa), joten psylliumkuuri alkoi ja tammaa liikutetaan nyt kevyesti hevosen ehdoilla. Kaverin pienellä kouluruunalla en toistaiseksi ratsasta ollenkaan, terveyssyistä tämäkin.

Onneksi olen saanut ratsastaa muutamaa muuta hevosta. Hyvä tallikaverini lomailee joten olen liikuttanut muutaman kerran hänen isoa puoliveristä tammaansa. Perjantaina sain yhden uuden hevosen testattavaksi, kun ratsastin tallityöntekijän suomenhevosella. Mukava oli tämäkin tuttavuus, mutta alussa aika samanlainen kuin muutama muukin kokeilemani suokkitamma. Eli raskas kädelle, vastaan hangoitteleva ja vähän sellainen itsepäisen testaajan oloinen ;) Kunhan säädöt alkoi löytyä niin tamma kyllä muuttui paljon kevyemmäksi ja ihan miellyttäväksi ratsastaa.

Puhelimesta löytyi ihanan aurinkoinen sänkkärikuva, taitaa olla syyskuun alkupuolelta ja kuvassa vakkaritamma. Eilen oli jo tienpinnat jäässä joten syksy alkaa taittua talven puolelle.

Ikuinen ponityttö

Noustessani perjantaina ponin selkään tajusin että olen ratsastanut pelkillä hevosilla viime ajat. Ponilla en ole ratsastanut kolmeen kuukauteen, en sen jälkeen kun Fanny lähti. Harmi että tunnen meiltäpäin tosi vähän poneja, mutta onneksi edes hevosia riittää.

Mutta siihen poniin, joka ei ollutkaan mikä tahansa poni. Tätä tapaamista on odotettu! Pääsin nimittäin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni kun lähdin tapaamaan Miljaa ja hänen upeita läsejään. Päivän aikana ajettu 550 km ei tuntunut missään, niin fiiliksissä olin tästä reissusta! 

Moni blogin lukijoista varmaan lukee myös Miljan blogia. Miljan kotoa löytyy 3 ratsua; FWB Murde, Welsh Cob Eemeli ja WPB Zorro. Aivan ihania kaikki! Tapasin myös Miljan puolison Pekan ja pikkukoira Liljan, todella mukavia tyyppejä molemmat :) Milja itse on ollut jo kauan suuri poniratsastusidolini joten oli mahtavaa päästä juttelemaan ponijuttuja ihmisen kanssa joka rakastaa ja arvostaa poneja yhtä paljon kuin minä.

Reissun kohokohta oli Zorron aka Moniponin aka Ponden ratsastaminen. Upea poni! Niin kivoja hevosia kun olenkin viime aikoina ratsastanut, niin mikään niistä hetkistä ei vastaa sitä tunnetta kun pääsin tämän 4-vuotiaan upeasti käyttäytyvän oriin selkään. Hymyilin vaan hölmönä kun olin niin iloinen ja onnellinen. En tiedä mitä olen ajatellut kun olen harkinnut että seuraava ratsu voisi ehkä olla pieni hevonen. Ei voi. Haluan ponin.

Pondeponi oli erittäin miellyttävä ratsastaa ja hämmentävän toimiva nelivuotiaaksi. Unohdin jo ratsastuksen alussa että olin nuoren hevosen selässä. Jos en tietäisi todellisuutta niin olisin varmaan arvioinut ponin kokeneeksi ruunaksi. Ponilla on upea laukka ja ravissa oli tosi miellyttävä istua. Milja antoi ratsastukseen tosi hyviä ja toimivia neuvoja ja mielestäni meillä meni ihan ok noin ensiratsastukseksi. Kaikkia virheitäni en toki saanut korjattua mutta sain aika hyvin kiinni ajatuksesta miten minun pitäisi ponia ratsastaa.

Upeat kuvat ovat Pekka Pietikäisen ottamia.

Rakkautta ilmassa

Yksi kolmesta vakkariratsustani, valmentajan koulusuokki, on varastanut sydämeni. Vai mitä muuta voi ajatella jos ratsastuksen jälkeen lähettää hevosen omistajalle viestin, jossa lukee: "Joudut pian myymään *hevosen nimi* mulle, se on niin ihana!"

Maanantaina treenailtiin siis koulua tositarkoituksella. Ruunalla on hiukan huono kunto joten välikäyntejä tarvittiin useamman kerran. Tällä hevosella on kuitenkin mieletön työmoraali ja se yrittää aina parhaansa. Enimmäkseen treenattiin laukkaa, nostoja ja laukan lyhentämistä. Tuli monta hyvää nostoa, ja en tiedä olenko koskaan onnistunut kokoamaan laukkaa vatsalihaksilla niin hyvin kuin nyt. Oli ihan mahtava fiilis ratsastuksen jälkeen. Upeaa ratsastaa osaavaa ja "oikein" koulutettua ja ratsastettua hevosta jonka kanssa oppii joka kerta itse jotain.

Ruunan jälkeen oli vuorossa vakkaritamma joka ei ollut kovin hyvällä päällä. Jo karsinassa vedettiin korvia luimuun ja yrmyiltiin. Oikeasti tämä ihana tammuska ei tee mitään, kunhan vähän osoittaa mieltään. Käytiin pellolla tekemässä alkuverkat ja hiukan koitettiin tehdä koulutreeniä kentällä. Jos totta puhutaan, ei siitä oikein mitään tullut tällä kertaa, mutta treenit jatkuu. Tosin seuraavalla ratsastuskerralla menemme maastoon, siitä tamma tykkää!

Eilen oli kaverin pienen kouluruunan vuoro. Monesti aika jännittynyt hevonen oli ainakin osan aikaa vähän rennompi. Laitoin lyhyet ponikannukset jalkaan ja sain niiden avulla hevosen paremmin pois pohkeen takaa. Parina viime kertana meillä on ollut ongelmia laukannostojen kanssa. Tajusin eilen että olen tuudittautunut liikaa siihen että tämä hevonen yleensä nostaa laukan helposti, ja olen valmistellut nostot huonosti. Huolellisemmat valmistelut ja taas alkoi laukat nousta.

Loppuviikolle on sovittu parit maastot, toivottavasti ei kaatosateessa! Perjantaina teen pienen poniaiheisen roadtripin, josta kerron lisää kun palaan kotiin.

Säpinää

Kun luovuin omasta ponista olin muutaman viikon tyytyväinen siihen että kaikki hevoseen liittyvä vastuu ja vaiva oli poissa. Ei jatkuvaa tallilla juoksemista ja aikataulujen sovittelua, puhumattakaan kengittäjän metsästyksestä jne. Vaan niin se on että elämä ilman hevosia on teeskentelyä, sanokaa minun sanoneen :) Syksy on ollut vähän raskasta aikaa muun muassa työrintamalla, mutta olen saanut hevosista niin paljon hyvää mieltä ja voimaa etten sitä ennen tajunnutkaan.

Tämä viikko on tosiaan ollut melkoista heppailutykitystä. Viikon aikana on tarkoitus ehtiä neljän eri hevosen selkään, taitaa olla lähes ennätys. Maanantaina ratsastin vakkaritammalla rennosti sänkkärillä, ja eilen käytiin maastakäsin kävelylenkillä. Huomenna olisi tarkoitus tehdä koulutreeni pienen tauon jälkeen. Hevonen on tällä viikolla poikkeuksellisesti hoivissani kolme päivää.

Tiistaina ratsastin valmentajan suomenhevosella, joka on IHANA! Ei superhelppo, mutta minun tyyliseni opetusmestarihevonen joka tekee sen mitä ratsastaja pyytää ja palkitsee onnistumiset. Mentiin koulua kentällä ja onnistuin jo istumaan harjoitusravissakin pieniä pätkiä. Viime kerralla se ei onnistunut koska ruuna posotti kuin höyryjyrä mutta tiistaina poni oli vähän paremmin avuilla. Laukannostot sujuivat tosi hyvin, siinä toinen ilonaihe. Lauantaina pääsen maastoilemaan samalla hevosella, ja säänkin pitäisi suosia.

Eilen kävin kiireapulaisena ratsastamassa kaverin kouluruunan, sen pienen ihanan joka muistutti taas Goldya loikkiessaan karkuun kuviteltuja pieniä vihreitä miehiä :) Hevonen oli aika jännittynyt ja pohkeen takana, joten verkan jälkeen keskityin lähinnä saamaan sen rennoksi käynnissä. Tänään jatkuu harjoitukset saman hevosen kanssa ja treenin aiheena on laukannostot joista ei eilen tullut niin yhtään mitään. Lisäksi tänään on tarkoitus testata samalla tallilla asustavaa suomenhevosta, joka on minulle hyvinkin tuttu koska toimin kisakaudella sen hoviletittäjänä. Ratsuna kuitenkin minulle uusi tuttavuus.

Hevoskuviot ovat nyt mukavasti vakiintuneet. Ratsastan kaksi kertaa viikossa vakkaritammaa, kaksi kertaa viikossa valmentajan hevosta ja kerran viikossa kaverin kouluruunaa. Pari vapaapäivääkin siis jää.

Hyvä fiilis!

Olen ihan innoissani tämän ja ensi viikon hevosteluista, niin paljon kivaa ja mielenkiintoista tiedossa! Eilen ratsastin vakkariratsullani suomenhevostammalla maneesissa, ja vaikka ei helppoa ollutkaan niin tuntuu että pikkuhiljaa meillä alkaa sujua paremmin. Hevonen on ollut omistajallaan lähemmäs kymmenen vuotta ja hän on edelleen sitä mieltä että tamma on vaikea ja haastava ratsastaa, joten olen tyytyväinen jokaiseen edistysaskeleeseen jonka otamme yhdessä. 

Viikonloppuna on vielä toinen treeni tamman kanssa. Sunnuntaina pääsen ratsastamaan toisen kerran kaverini pientä kouluruunaa. Tätä odotan kovasti, pääsee ratsastamaan oikein kunnolla koulua! Täytyykin miettiä etukäteen mitä treenailemme.

Ensi viikolla pääsen kahtena päivänä ratsastamaan kouluvalmentajani hevosta, jolla ratsastin kertaalleen muistaakseni elokuun lopussa. Tietty ratsastan myös vakkaritammalla kerran tai pari. Lisäksi lähden reissuun mukaan kuunteluoppilaaksi kun Tuula Pursiainen tutkii ja käsittelee tallikaverin hevosen. Uskoisin että tulee mielenkiintoinen reissu Kangasalle!

Näin hyvissä heppailufiiliksissä on kiva aloittaa viikonloppu :)

Kuvamuistoja

Katselin eilen vanhoja kuvia ja keräsin tänne otoksia niiltä ajoilta jolloin en vielä pitänyt blogia. Tässä siis kuvia Goldysta ajanjaksolta huhtikuu 2010 - syyskuu 2011. Ratsastuskuvia löytyy kyllä harmittavan vähän, etenkin sellaisia joissa olen itse selässä. Noihin aikoihin ei oikein ollut ketään joka olisi kuvannut koska poni asui pikkutalleilla ja olin monesti tallilla yksin. Lisäksi aloin itse kisaamaan vasta elokuussa 2011, joten kisakuviakin on vain siitä eteenpäin.

Ekaa päivää uudessa kodissa, huhtikuu 2010

Tokaa päivää uudessa kodissa

Karsinassa, tukka sateesta sekaisin :), kesäkuu 2010

Irtojuoksutusta naapuritallin kentällä, heinäkuu 2010

 

Tarhassa, syyskuu 2010

Tarhassa, lokakuu 2010

Irtojuoksutusta taas, marraskuu 2010

Tarhassa, marraskuu 2010

Talvipakkasilla, tammikuu 2011

Koulutreeniä lainaratsastajan kanssa, helmikuu 2011

Uudella tallilla, tosin naapuritallin kentällä, huhtikuu 2011

Treeniä K:n kanssa, huhtikuu 2011

Veikeän värinen talvikarvaa tiputtava poni :), toukokuu 2011

Kouluvalmennuksessa K:n kanssa, toukokuu 2011

Kaunotar <3

Ekat tekemäni letit, toukokuu 2011

Goldyn ensimmäiset kilpailut minun omistuksessani, ratsastaja K, toukokuu 2011

Kesän ensimmäistä kertaa laitumella, toukokuu 2011

K:n kanssa koulukisoissa, kesäkuu 2011

K:n kanssa estevalmennuksessa, heinäkuu 2011

Meressä polskimassa, heinäkuu 2011

K:n kanssa maastoesteillä Niinisalossa, heinäkuu 2011

Järvessä viilentymässä, heinäkuu 2011

K:n kanssa kenttäkilpailukvaalia hakemassa, elokuu 2011

Minun ja Goldyn ensimmäiset yhteiset kisat, elokuu 2011

K ja Goldy kenttäkisoissa, elokuu 2011

Lounais-Suomen aikuismestaruuksissa, syyskuu 2011

Kunniakierroksella, HANAA! sanoo Goldy :D