perjantai 28. syyskuuta 2018

Hammaskeijulle hommia

Harjasin eilen Bondia karsinassa ja poni mutusteli maasta heinänkorsia. Yhtäkkiä kuulin että jotain selvästi tippui. Katsoin maahan ja näin kuivikkeiden päällä hampaan!

Eläinlääkärihän sanoi raspauksessa pari viikkoa sitten että vasemmalta ylhäältä lähtee pian maitohammas. No, nyt se poskihammas sitten irtosi. Aika hauskaa että se lähti niin että saatiin talteen. Olin varma että hammas lähtee niin ettei kukaan huomaa sitä.


En ole ennen nähnytkään hevosen maitohammasta. Hammas oli jotenkin tosi iso! Muodoltaan se on hyvin litteä, tietenkin, koska ei maitohampaalla ole sellaisia juuria kuin pysyvällä hampaalla. Koska hammas on heilunut jonkin aikaa, sen alle oli kertynyt rehua samalla lailla kun esim. diasteemaan. Pesin kotona haisevan rehun pois hammasharjalla (en omalla...), ja laitoin hampaan Minigrip-pussiin talteen. Nyt mietimme vain yhtä asiaa: Jos hammaskeiju tuo ihmislapsille kolikon tyynyn alle, niin mitäs se tuo ponille?

tiistai 25. syyskuuta 2018

Aina ei suju

Täällä oli viime viikolla aika myrskyistä, niin kuin varmaan muuallakin. Kovasta tuulesta huolimatta ajattelin torstaina koittaa miten ratsastus sujuu. Bondi ei ole ääniherkkä niin ajattelin ettei se varmaan tuuleen reagoi. No, ehkä ei tuuleen mutta tuulessa sinkoileviin pikkuvarsoihin kyllä. 

Tämän kesän varsat tarhaavat siis ihan kentän vieressä ja niistä Bondi ottikin kipinää ja muuttui ensin hiukan sähäkäksi ja sitten aika jännittyneeksi. Tämä onkin ehkä se Bondin heikoin lenkki tällä hetkellä; muut hevoset. Poni reagoi muiden hevosten tekemisiin aika herkästi, ja pukkilaukkaa vetävät varsat 15 m/s tuulessa oli sen verran liikaa että olin selässä vain hetken aikaa ja jatkettiin sitten töitä maastakäsin. Pari kertaa Bondi jännittyi maastakäsinkin mutta lopetettiin tietysti hommat sellaiseen kohtaan kun poni oli tyyni ja rentoutunut.

Minulle jäi vähän huono fiilis tuosta torstaista. Ei olisi ehkä pitänyt viedä ponia tuohon tilanteeseen kun oli pääteltävissä että varsat riekkuvat, ja oli tiedossa että se on asia joka on Bondille vaikea sulattaa. Onneksi mitään vahinkoa ei tapahtunut muulle kuin itseluottamukselleni. Haastavissa tilanteissa on kyllä hiukan ongelmallista pienellä tallilla, koska olen Bondin kanssa lähes aina yksin. Toki on hyvä oppia toimimaan nuoren kanssa yksin, mutta esim. tuolloin torstainakin tilanne olisi luultavasti mennyt eri lailla jos minulla olisi joku apuna. Varsat oltaisiin voitu rauhoittaa heinällä, tai olisin voinut tehdä suunnittelemani ratsastuksen loppuun taluttajan kanssa. 

Perjantaiaamuna otin yhteyttä ratsuttajaan. Haluan edetä Bondin kanssa omaa tahtiani eli pikkuhiljaa ja maastakäsittelyä painottaen, joten ajattelin että on ihan hyvä jos ponin selässä käy välillä joku varma ja osaava ratsastaja. Ratsuttaja menee askellajit läpi, ei sen kummempaa. Aikaa on varattu puoli tuntia, se on mielestäni aika maksimi 3-vuotiaalle. Lisäksi varasin itselleni "minivalkun". Valmennus sinänsä on väärä sana, tarkoituksena siis on että opettaja tulee katsomaan ratsastustani ja tsemppaa minua Bondin kanssa (ja toki korjaa virheitäni).

Tällä viikolla suunnitelmissa on irtojuoksutus ja pari ratsastuskertaa, ensi viikolla sitten tosiaan ratsutus + "valkku".

Kuvan takapuoli on tarhakaverin joka on todellinen pain in the ass...

tiistai 18. syyskuuta 2018

Tossuihin totuttelua

Bondilla tosiaan oli ensimmäinen kengitys perjantaina. Tallinpitäjän mukaan etusten kengitys sujui hyvin mutta poni oli kyllä jännittänyt naulauksen aikana heinätarjoilusta huolimatta. Täytyy kysellä kengittäjältä tuikataanko ensi kerraksi Domoa kun laitetaan takapääkin. Minua jostain syystä tökkii tuo kengitykseen rauhoittaminen, vaikkei asiasta ole mitään omakohtaista kokemusta suuntaan tai toiseen. Onneksi tässä on vielä monta viikkoa aikaa harjoitella. Tosin eihän kaviokoukulla koputtelu-treeni toki ole sama asia kun naulaaminen. 

Lauantaina poni oli vielä kengitysen jälkeisellä vapaalla. Sunnuntaina kävimme metsässä maastakäsin ja huomasi kyllä ettei Bondi ollut tottunut rautaan kavioissaan. Sen verran poni kompasteli ja kolisteli. Metsässä tapasimme tummaan maastopukuun verhoutuneen metsästäjän jolla oli pyssy olalla. Bondi ihmetteli hiukan ja miehen käveltyä ohi kiihdytti hetkeksi tahtia, mutta rentoutui pian. Ilmeisesti viikon vapaalla oli kuitenkin hiukan kertynyt energiaa, kun puskasta rääkyen lähtenyt lintu sai Bondin jopa hypähtämään :) Mönkkärin tekemässä urassa oleva vesilätäkkö on myös Bondille kynnyskysymys, sinne hän ei mene! Kentällä vesilätäköt eivät haittaa mutta tuo mustassa maassa piilevä lammikko vaatii vielä harjoittelua.


Eilen kapusin taas selkään. Edellisellä ratsastuskerralla oli kovasti haasteita liikkumisen kanssa, koska Bondi pysähteli tämän tästä. Kun Bondi pysähtyy, se ihan jämähtää paikoilleen. Seisoo vaan etujalat tanassa eikä liiku, välillä ei sitten millään. Onneksi olin käynyt ystävän kanssa pienen palautekeskustelun aiheesta ja muistin neuvot kun olin selässä. Kappas vaan. Kun Bondi muutaman kerran pysähtyi, tarkistin että takapuoleni on tukevasti satulassa, rentoutin kropan, huolehdin että jalat on "irti", ja lähtihän poni taas liikkeelle. Eli aiemmin jarrutin ja puristin Bondia istunnalla vaikken itse sitä tajunnut. 

Uudet kengät eivät onneksi tuntuneet ponin menoa enää häiritsevän. Pääosin keskityin käynnissä siihen että Bondi kävelee kunnolla eteen. Ravia otettiin joitakin pätkiä mutta kenttä oli sen verran märkä etten kovin paljoa uskaltanut koska pelkäsin mahdollista liukkautta. Olin kuitenkin tähän tyylikkäästi Hai-saappaissa suoritettuun maanantaitreeniimme tyytyväinen. Aikaa kului tasan 31 minuuttia siitä kun lähdimme karsinasta, siihen kun palasimme karsinaan. Selässä olin varmaankin sen suunnilleen 20 minuuttia mitä yleensä. Tänään Bondi saa pitää vapaan, ja huomenna jatkuu taas hommat toivottavasti vähän kuivemmalla kentällä.  

Täällä on muuten aivan järkyttävä karvanlähtö, tai siis lähinnä karvanvaihto, menossa! Ah, muistan taas ruunikkovuosien jälkeen millaista onkaan omistaa ruunivoikko. Vaaleaa karvaa joka paikassa...

tiistai 11. syyskuuta 2018

Huoltoviikko

Viime viikolla kävin viikon loman jälkeen keskiviikkona selässä tekemässä vain lyhyen käyntitreenin kentällä. Taisi olla ensimmäinen kerta kun tein Bondin kanssa kaiken yksin ja olin tyytyväinen kun kaikki sujui hyvin. Torstaina käytiin maastossa, Bondi narun päässä ja minä kävellen. Tutkimme hiukan toista reittiä kun aiemmin olemme käyneet vain metsäajotiellä. Toinen polku osoittautuikin kivaksi neulaspoluksi, joka vei pellonreunaan. Edemmäs en mennyt, mutta tallinpitäjä kertoi myöhemmin että pellonreunaa kulkemalla pääsee pidemmälle metsämaastoihin. 

Perjantaina ratsastin toisen kerran kentällä, tällä kertaa kauemmin ja sekä käyntiä että ravia. Olin tallilla ihan kokonaan yksin eli tallinpitäjän luonakaan ei ollut ketään kotona. Miehelle toki laitoin "nousen nyt selkään"- ja "tulin nyt alas"-varmistusviestit. Nuori poni on kuitenkin aina nuori poni ja kaikkea voi sattua ja tapahtua. Tosin mitään ei-toivottua ei tapahtunut. Ekaa kertaa tuli olo että voisin nostaa laukankin, mutta se jäi kuitenkin vielä tältä kerralta koska Bondi alkoi hiukan jumitella. Keksityin siis siihen että sain hyvät ravipätkät molempiin suuntiin ja lopetin onnistuneeseen suoritukseen.

Loppukäynneiltä metsästä tulossa
Jumituksesta huolimatta jäi tosi hyvä fiilis kun kaikki sujui muuten niin hyvin. Jos tämä arkisten asioiden sujumisesta iloitseminen ihmetyttää, niin täytyy vaan todeta että minulle ei ole itsestäänselvää että 3-vuotiaan (jota on käsitelty hyvin ja asiallisesti mutta suhteellisen vähän) ja ponitädin (jolla ei ole kokemusta 3-vuotiaista) yhteistoiminta pelaa koko ajan jouhevasti ilman haastavia tilanteita. Siksi jaksan aina ilahtua kun saan vaivatta tehtyä yksin kaikki hoito- ja liikutustoimenpiteet. 

Sunnuntaina oli tarkoitus suunnata metsään selästä käsin mutta kun tulimme Leon lainakuskin N:n kanssa tallille, alkoi ukkostaa. Metsä ja ukkonen ei kuulostanut turvalliselta yhdistelmältä meille ihmisille vaikkei Bondi ukkosesta ja salamoinnista näyttänyt piittaavan. Niinpä maastoretki kutistui harjaukseksi ja lyhyeksi maastakäsittelyharjoitukseksi.  

Siinä ne viime viikon kuulumiset olikin ja taas lomaillaan. Otsikon mukaisesti tällä viikolla on erinäisiä huoltotoimenpiteitä. Eilen oli rokotus ja raspaus. Itse en töiden takia päässyt paikalle mutta onneksi on ihanan joustava tallinpitäjä joka on toistaiseksi päivät kotona ja auttaa näissä juoksevissa menoissa. Lisäksi N oli paikalla korvat tarkkana ja kamera ojossa, joten sain sekä video- että kuvamateriaalia. 

Bondi käyttäytyi normaaliin korrektiin tapaansa ja poni rauhoitettiin raspaukseen vain kevyesti. Sudenhampaita ponilla ei näkynyt, mutta muuta kyllä. Oikealta ylhäältä on hetki sitten irronnut poskihammas mutta pysyvä hammas ei ole vielä kasvanut kokonaan. Vasemmalta ylhäältä on irtoamassa vastaava hammas "lähipäivinä". Vasemmalla oli myös piikkejä jotka olivat aiheuttaneet kurjan näköisiä limakalvovaurioita. Suu saa nyt olla hetken ilman kuolainta, onneksi nuo varmaan parantuvat nopeasti. Ei kuitenkaan ole kiva juttu että nuorelle on tuollaisia vaurioita päässyt tulemaan. Mielenkiintoista nähdä muuttuuko suu nyt kun hampaat on hoidettu. Ratsastaessa Bondi nimittäin on pelannut kuolaimella välillä aika paljonkin. Seuraavan kerran suuhun katsotaan jo kolmen kuukauden päästä. Haluan tarkkailla tilannetta nyt normaalia tiheämmin noiden vaihtuvien hampaiden yms. takia.


Perjantaina on seuraavan jännän aika, enkä pääse silloinkaan paikalle. Palkkatyö, tuo hevosenpitoon kiinteästi liittyvä välttämätön paha... Bondin on siis aika saada (etu)kengät jalkaan. Ponilla on oikein hyvä kavionlaatu ja elämä ilman kenkiä on sujunut hyvin, mutta kuulun siihen koulukuntaan jonka mielestä ratsulla on pääsääntöisesti (poikkeuksia voi toki aina olla) kengät jalassa ja hokit talvella. Vuolut ovat sujuneet hyvin ja kengittäjä on kehunut että B on ongelmaton tapaus, mutta katsotaan nyt miten naulaaminen sujuu. Harjoiteltu on koputtamalla ja naputtamalla mutta onhan se eri juttu kun oikeasti naulataan.    

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Kujassa

Olimme hevosettomina aikoina varatulla lomareissulla joten Bondi sai yhteisen ekan viikon perään heti viikon loman. Eilinen reissultapaluupäivä oli niin hektinen etten ehtinyt tallille asti kun kiidin lentokentältä suoraan töihin muutaman tunnin myöhässä, mutta tallinpitäjä vakuutti että ponilla on kaikki ok ilman minuakin.

Ennen lomaa ehdin vielä käydä Bondin kanssa maanantaina pienellä metsälenkillä. Mies oli mukana rauhoittamassa hermoja, minun siis, koska poni suhtautui minimaastoon yhtä fiksusti kuin kaikkeen muuhunkin. Ainoa mikä ei ollut kiva juttu oli tiellä oleva vesilätäkkö, mutta selvisimme sen ohi. 

Tiistaina oli tarkoitus jo aloittaa lomailu, mutta tuli niin hyvä tilaisuus hypyttämiseen että se oli käytettävä. Tallinpitäjä oli nimittäin rakentanut kentälle kujan valmiiksi sopivilla väleillä ja kuja oli vielä rakennettu niin että siinä voi (periaatteessa) hypyttää yksin. Sain kuitenkin tallinpitäjän avuksi. Tämä olikin hyvä juttu koska yksin minulla oli lievästi sanottuna ongelmia saada Bondi ravilla saati laukalla kujaan. Ponia kiinnosti lähinnä kentänvierustan ruohotupsut. 

Kun vauhtia saatiin niin sitähän tuli! Toivottavaa olisi ettei poni esitä samankaltaisia pukkeja ratsastaja selässä koskaan! Mutta hienosti Bondi loikki kujan ja muutaman onnistuneen kerran jälkeen oli kiva aloittaa loma hyvillä mielin. Bondi kuumui hyppäämisestä jonkin verran, mutta hauskaa miten äkkiä sen kierrokset laskee. Muutama sekunti ja poni oli taas oma rauhallinen itsensä. Ai niin unohdin tietysti ottaa hypytysvideon! Ensi kerralla sitten.

maanantai 27. elokuuta 2018

Loppuviikko

Ratsastin perjantaina toisen kerran kun sain ystäväni henkiseksi tuekseni. Ratsastus ei mennyt ihan nappiin mutta sain jälkeenpäin mielestäni hyvin nollattua tilanteen ja mietittyä mitä täytyy tehdä seuraavalla kerralla toisin. Mitään dramaattista ei siis tapahtunut, vähän jumitusta ja muutama oma pieni moka, mutta olen näköjään perfektionisti mitä tulee kolmevuotiaan ratsastukseen, enkä sallisi itselleni pienintäkään virhettä. 

Eilen Bondi kohtasi epämiellyttävän asian, lämmön mittauksen. Poniparka kyykkäsi takapäällään kun mittari osui sen ahteriin, ja yritti siirtyillä pois. Tallinpitäjä oli onneksi paikalla ja tuli auttamaan niin saatiin (rutiini)lämpö otettua. Täytyy hiukan harjoitella tuota mittausta niin uskon että poni siedättyy siihen pian.


Kuukaudet pois säännöllisestä tallielämästä saivat kaipaamaan tallihommien pariin ja sanoinkin tallinpitäjälle että nyt kannattaa hyödyntää! Viettäisin nimittäin mielelläni joka päivä tuntikausia tallilla minkä tahansa tehtävän parissa. Eilen harrastin hyötyliikuntaa ponien syödessä päiväheiniään ja levitin ison kasan purua tarhan pohjalle. Kelpaa ponien tepastella!


Eilinen ratsastus oli jo viikon kolmas (ja tietysti viimeinen). Uskaltauduin ratsastamaan ihan itsekseni! Tallinpitäjä oli kyllä kotona, joten ihan totaalisen yksin en siis tallilla ollut. Bondin kanssa pärjää kyllä hyvin yksinkin, se osaa parkkeerata jakkaran viereen ja seisoa hiljaa kun nousen selkään. Ratsastus sujui eilen kivasti, tosin lopussa kävi pieni välikohtaus. Lauantaina kentän viereiseen tarhaan tuotiin laitumelta kaksi tammaa tämänkesäisine varsoineen. Kun olin jo lopettelemassa niin toinen varsoista meni ilmeisesti härkkimään varsakaveriaan tai sen emää. Olimme Bondin kanssa selkäpäin tarhaan ja kuului joukko sekalaisia härdellin ääniä joita Bondi sitten pelästyi.

Seurasi jonkinlainen pieni eteenpäinryntäys jota seurasi paniikkipiruetti. Ehdin ylidramaattisesti ajatella miten "kaikki menee pieleen jos nyt tipun!" ja hokea itselleni pääni sisällä "Ei saa tippua ei saa tippua EI SAA TIPPUA!". Todellisuudessa en ollut lähelläkään tippua ja Bondi pysähtyi nopeasti, puhisi muutaman sekunnin järkyttyneenä ja palautui sitten ennalleen. Olin tästä vähän hämmentynyt. Ilmeisesti ehdin neljän vuoden aikana tottua niin hyvin Leon reaktiiviseen luonteeseen että odotan samanlaista reagointia myös muilta hevosilta.

torstai 23. elokuuta 2018

Eka ratsastus

Kesällä ennen ostopäätöstä kävin Bondin selässä ilman satulaa ja myyjä talutti ponia kierroksen pihan ympäri. Siinä siis koeratsastus. Eilen oli aika nousta ekan kerran selkään ihan oikeasti, varusteiden kanssa.

Pyysin tallinpitäjää (joka on siis Bondin myyjä, poni jäi vanhaan kotiin tallipaikalle) auttamaan siltä varalta että tulee ongelmia, ja itselleni henkiseksi turvaksi ja kuvaajaksi. Taluttelin Bondia ensin muutaman kierroksen kentällä ja nousin sitten selkään. B osaa hienosti seisoa selkäännousussa paikoillaan!

Sitten ei muuta kun kävelemään. Naapurissa tehtiin remonttia, paiskottiin lautoja ja huudatettiin rälläkkää, mutta Bondi ei onneksi ole kovin ääniherkkä. Ainoan pienen terävöitymisen hetken aiheutti yksi oman tallin pikkuponeista kun se lähestyi taluttajan kanssa kenttää. Myöhemminkin Bondi tuijotteli tarhasta tätä ponia kovasti, mikä lie siinä ollut niin erikoista.

En ole koskaan aiemmin ratsastanut kolmivuotiaalla, joten en tiedä miltä sen kuuluu tuntua. Oma arvioni on että Bondi on ihan suht tasapainoinen yksilö. Tietysti poni on vielä epätasainen edestä mutta selvästi tunsi pieniä hetkiä kun se hienosti haki kohti tuntumaa. Kivointa oli se että Bondi tuntui sopivan omaan käteeni ja selässä oli kotoisa olo.



Laitan pienen videopätkän tästä ekasta kerrasta (laatu on surkea, en tiedä miksi). Olkaa armollisia, tiedän että ratsastaja on kaukana virheettömästä mutta tosiaan ensimmäinen kerta näin nuoren selässä ja taisi hiukan jännittääkin. 

Meidän "treeni" kesti yhteensä 25 minuuttia, josta olin selässä korkeintaan 15 minuuttia. Askellajit olivat käynti ja ravi, katsotaan laukkaa sitten seuraavalla kerralla. Satula vaihdetaan ensi kerraksi toiseen, tuo nyt selässä ollut Bransby Pony on Bondille liian leveä. Onneksi tallinpitäjä on ponikeräilijä jonka varastoista löytyy satulaa joka lähtöön! Kaivettiin sieltä hieman kapeampi penkki. Omankin satulani sopivuutta testailin maastakäsin. Vähän kapea se on mutta muuten aika hyvän oloinen. Pyydän vielä satulansovittajan katsomaan ja jos tulee vihreää valoa niin lähetän varmaan rakkaan Equipeni levitettäväksi. 


keskiviikko 22. elokuuta 2018

Onni on oma connemara

Pitkään blogia lukeneet muistavat ensimmäisen ponini, joka tuli suvuttomana Saksasta mutta jota usein luultiin connemaraksi (ja luulen että se olikin jonkinlainen connemarasekoitus). Connemara on ollut jo Goldyn ajoista rotu josta olen ollut kiinnostunut, mutta innostus saavutti uudet lukemat kun Liisa (Täti tuuppaa-blogista monelle tuttu) osti oman nuoren connemaran. Siinä on nimittäin niin fiksu tapaus että tämän ponin tapaaminen sai minut viimeistään vakuuttumaan oman connemaran tarpeesta!

Muutamaa connemaraa kävin katsomassakin, niin nuorempaa kuin vanhempaakin, mutta sitten tosiaan tuttu tarjosi tätä omaansa. Kuinkas muuten sattuikaan, poni on vieläpä lempiväriäni! Ei värillä väliä kunhan se on ruunivoikko... Muistan kun tuttuni osti ruunan aikoinaan, kommentoin heti ekaan FB-kuvaan että nyt on oikean värinen!

Tässä hän siis on, meidän uusi poni Fieldhill Bondi (sanon meidän, koska miehenikin on ekaa kertaa elämässään poninomistaja):


Bondi on syntynyt Suomessa toukokuussa 2015. Ruuna tuli edelliselle omistajalle kasvattajalta helmikuussa 2017 ja on lähinnä toiminut seuraponina 2-vuotiaalle welshille. Toki kaikenlaista pientä on puuhailtu ja keväällä poni totutettiin selkäännousuun ja käyntiköpöttelyyn ratsastajan kanssa. Nyt heinä-elokuussa Bondi oli ratsuttajalla viitisen viikkoa. Tuloksena poni osaa ratsastajan kanssa kaikki askellajit ja on ylittänyt muutaman puomin ja kavaletin, eli on juuri siinä vaiheessa missä kolmivuotiaan kuuluu. Ratsuttaja luonnehti ponia kiltiksi, helpoksi poniksi joka on herkkä avuille ja jota on mukava ratsastaa. Jännityksellä odotan että pääsen itse selkään! Tai siis olen kyllä istunut selässä ilman satulaa ja kävellyt pienen matkan mutta ei sitä ratsastukseksi voi kutsua. 

Toiveissa on monia yhteisiä vuosia ja tulevaisuuden tavoitteina on  toki Laatuponikilpailut ja PoniBreeders, mutta pääosin Bondin on tarkoitus kehittyä pikkuhiljaa monipuoliseksi harrasteratsuksi. 

Loppuun muistutus: Jatkan blogin kirjoittamista kutsutuille lukijoille. Jos haluat jatkaa lukemista, laitathan viestiä njharkonen@gmail.com niin laitan kutsun blogiin. Jos emme tunne, kerrothan hiukan itsestäsi niin tiedän kuka juttujani jatkossa lukee. Muutaman viestin olen jo saanutkin, kiva nähdä että joku lukee!

tiistai 21. elokuuta 2018

Haluatko jatkaa lukemista?

Jatkan blogin kirjoittamista kutsutuille lukijoille. Jos haluat jatkaa lukemista, laitathan viestiä njharkonen@gmail.com niin lähetän kutsun blogiin. Jos emme tunne, kerrothan hiukan itsestäsi niin tiedän kuka juttujani jatkossa lukee :)

maanantai 20. elokuuta 2018

Mitäs sitten tapahtui?

Kävin talvella koittamassa muutamaa myyntihevosta mutta aika pian huomasin että ajatus uudesta hevosesta oli jotenkin ahdistava. Viimeiset kuukaudet Leoa hoitaessa olivat tosi uuvuttavia ja ponin menetys oli raskas asia. Hevosista en halunnut luopua, joten kevät meni milloin kenenkin hevosilla ratsastellessa. 

Jonkin aikaa ratsastin ihan enemmänkin ja tosissaan. Minulla oli hieno kouluponi alla jolla kävin valmennuksissakin. Sitten poni myytiin. Sen jälkeen en juuri tehnyt kunnon treeniä vaan lähinnä höntsäilin pitkin metsiä sukulaisen suomenhevosilla. Nuo ex-ravurit ovat mahtavia maastoilukamuja. Ne eivät pelkää mitään, eivät loiki tai stoppaile, vaan painavat menemään pyydettyä vauhtia (tai no, joskus vähän lujempaa...). Olen ollut arka maastoilija, mutta mustan orin kiidättäessä minua pitkin metsätietä sellaista ravia että kyyneleet virtaavat silmissä, olen rohkaistunut huomaamattani. 

Kesän alussa ponikuume alkoi nousta ja kävinkin katsomassa ja koittamassa jos jonkinlaista ehdokasta. Yksi päätyi ostotarkastukseen asti mutta kauppoihin ei päästy. Tämä tapaus sai minut tosi varovaiseksi ja päädyin siihen etten uskalla ostaa hevosta jota en tunne pidemmältä ajalta ja jota en ole nähnyt kuin pari kertaa.

Tuttuni kuuli pieleen menneistä hevoskaupoista ja kertoi että harkitsee myyvänsä yhden poneistaan. Epäonnistuneen hevosenostoyrityksen jäljiltä olin aika lannistunut mutta ajattelin että käynpä nyt kuitenkin moikkaamassa ponia. Muistin että olin tästä ponista tykännyt kun kävin sitä joskus aiemmin katsomassa. Niinhän siinä sitten kävi että sain kesäksi hoitoponin jota kävin moikkaamassa laitumella muutaman kerran viikossa. Pääsin näin tutustumaan kunnolla tähän mukavaan ja rauhalliseen ruunaan.

Tuli aika lähettää kolmevee (kyllä, se on kolmevuotias!) ratsuttajalle askellajeja opettelemaan. "Mitä tehdään?" kysyi omistaja, "Lähetänkö vai ostatko?". Vastasin "Lähetetään, ja ostan". Niin kolmevee lähti eskariin siirtyäkseen sen jälkeen uudelle omistajalleen.