Maaliskuu toi mukanaan kiimat lihas- ja ratsastusongelmineen. Ratsastuksesta tuli aika haastavaa ja huhtikuussa tilanne kävi vielä hankalammaksi. Tuntui että Fanny oli jatkuvasti kiimassa, säikkyi ja sinkoili, eikä tilannetta auttanut jännityksestä jäykkä ratsastaja. Suomessa jyllläävän herpesviruksen takia tallilla ei varotoimena saanut käydä ulkopuolisia emmekä saaneet apua valmentajilta. Kuun loppupuolella vierailukielto onneksi purettiin ja sain uudelta valmentajalta apua niin istuntaani kuin ratsastukseen yleensäkin.
Toukokuussa jatkettiin valmentautumista ja sujui taas paremmin. Aloin kuitenkin epäillä ettei poni ole täysin kunnossa ja käytin Fannyn loppukuusta klinikalla. Takapolvet hoidettiin ja saatiin takaosan lihasten vahvistamiseen tähtävää kuntoutusohjelma jota toteutettiin kesäkuu, jonka ajan poni oli lähinnä käyntiliikutuksella.
Tein päätöksen että laitan ponin myyntiin loppukesästä kun olen saanut sen sairasloman jäljiltä taas hyvään kuntoon. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti kun Fannyn kasvattaja olikin kiinnostunut ostamaan ponin. Heinäkuussa Fanny lähti uuteen, ponille paljon sopivampaan kotiin. Jouduin toteamaan että vaikka kuinka kuvittelisi hankkivansa hevosen loppuelämän kotiin niin aina ei näin käy. Kemiat eivät kohdanneet eikä osaaminen ja usko riittänyt. Kun lähes jokainen ratsastuskerta on taistelua alusta loppuun eikä tallille enää huvita mennä on aika tehdä päätöksiä.
Loppukesällä keskityin muuhun elämään ja sulattelin tapahtunutta. Vähällä oli ettei kaikki tavarat lähteneet myyntiin traileria myöten. Kolmen viikon tallitauon jälkeen palasin kuitenkin hevosen selkään ja päätin jatkaa ratsastusta toistaiseksi muiden hevosilla.
Lainaratsuja riitti koko syksyn ja ratsastin 2-6 kertaa viikossa. Vakituisina ratsuina oli valmentajan koulusuokki, oman tallin vakkaritamma ja kaverin pikkuruuna, ja satunnaisia ratsujakin kertyi lähemmäs kymmenen. Syksyn aikana sain tosi paljon kaivattua kokemusta, itsevarmuutta ja rohkeutta. Koin myös iloa siitä että pystyin auttamaan kiireisiä ystäviä hevostensa hoidossa ja liikutuksessa. Loppuvuosi oli kuitenkin yhtä tunnemyrskyä, jatkuvaa pohtimista sen suhteen millaista osaa hevoset tulevat näyttelemään elämässäni jatkossa.
Marraskuun lopussa jätin hyvästit vakkaritammalle. Tämä taisi olla se kohta jolloin pitkä pohdiskelu tuli päätökseen, ja tunsin että olen valmis aloittamaan oman ponin etsinnän. Matka uuteen ponivuoteen alkaa tämän vuoden viimeisenä päivänä ensimmäisen virallisen koeratsastuksen merkeissä.
