Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosi 2014. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosi 2014. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014

On taas perinteisen vuosikatsauksen aika!

tammikuu
31.12.2013 tapasin Leon ensi kertaa, ja vuoden 2014 ensimmäisenä päivänä oli jo sovittu että poni menee ostotarkastukseen. Hondani kiisi ahkeraan Pori-Ylöjärvi-väliä kun kävin ratsastamassa Leoa ja tutustumassa poniin paremmin. Ratsastin myös muutamaa muuta hevosta omalla ja naapuritallilla. 

helmikuu
Parin viikon lomareissun jälkeen oli vihdoin aika hakea Leo kotiin. Ensimmäiset viikot olivat tutustumisen aikaa. Välillä jännitti kun poni oli hiukan villi, välillä jouduin nipistelemään itseäni uskoakseni että tämä ihana poni on tosiaan minun.

maaliskuu 
Aloitimme valmennukset ja jossain rohkeudenpuuskassa päätin että opettelen hyppäämään. Ensimmäinen estetunti oli huikea elämys, jonka päätteeksi hyppäsimme pienen ristikon! Olin aika ylpeä itsestäni ja tyytyväinen Leoon. Maaliskuun lopussa Leon maha alkoi oireilla ja sitä hoidettiin Antepsinilla, joka onneksi tuntui tehoavan.

huhtikuu
Leolle tilattiin uusi satula. Osallistuimme pääsiäisenä ensimmäisiin yhteisiin kisoihin. Verkassa Leo oli kuin unelma, mutta radalla poni yllätti minut olemalla ihan hassu ja pelkäämällä omaa kuvaansa maneesin peileissä! 59 % ja kotiin treenaamaan. Olimme huhtikuussa myös ekaa kertaa Kikon valmennuksessa.

toukokuu
Uusi satula saapui. Kävimme toisissa kisoissa. Leo teki seurakoulukisoissa hyvän tasaisen radan ja saimme siniseen ruusukkeen ja 67,50 %. Kuun loppupuolella poni tuli kipeäksi, kuumeili ja oli apea. Tampereen hevosklinikalla Leo todettiin ensin terveeksi mutta verikokeen tulosten tultua huolestuttiin. Fibrinogeeni oli aivan liian korkea ja poni laitettiin Oriprim-kuurille.

kesäkuu
Leon vointi huononi ja lähdimme Hyvinkään hevossairaalan päivystykseen. Siellä Leolta löydettiin iso nivuspaise, joka leikattiin nukutuksessa. Kotiin tuotiin kuihtunut poni jolla oli valtava avohaava. Loppukuu meni sumussa. Päiviä rytmittivät Leon kaksi kertaa päivässä tapahtuvat hoitorutiinit. Blogin tutut lukijat antoivat ihanilla kommenteillaan voimaa jaksaa päivästä toiseen.

heinäkuu
Haave tuntui sulkeutuvan todella hitaasti vaikka jälkikäteen ajatellen paraneminen meni ihan hyvin. Kuun puolivälissä haavaa alettiin hoitaa vain kerran päivässä, ja aloin oikeasti uskoa Leon paranemiseen. Poni alkoi kyllästyä sairastarhailuun ja päivittäiset kävelylenkit olivat aikamoista sirkusta. Loppukuusta Leo pääsi takaisin omaan tarhaan, ja saatiin ratsastuslupa.

elokuu
Kuntoutus alkoi. Leo liikkui kevyesti kentällä ja sänkkärillä, tavoitteena palauttaa sairasloman aikana kadonnut kunto ja lihakset. Hyvällä fiiliksellä mentiin, oli ihanaa olla taas oman ponin selässä.

syyskuu
Kuivan syksyn ansiosta peltotreenit jatkuivat, ja Leon kunto kohosi. Päästiin myös aloittamaan taas valmennukset, ja uusi kotivalmentaja astui mukaan kuvioihin. Uutena lajina tutustuimme ohjasajoon, josta tulikin jokaviikkoinen treenimuoto.

lokakuu
Aloimme taas hyppäämään ja kouluvalmennuksissa käytiin ahkerasti. Leolla oli taas hiukan mahaongelmia ja Antepsinia kului. Meille kävi myös onnettomuus kun Leo huitaisi pystyynnoustessa kaviolla minua ohimoon. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja kahdella tikillä. Loppukuussa Leo rokotettiin ja se sai kuumeen, jonka vuoksi viikon verran otettiin tosi iisisti.

marraskuu
Treenasimme monipuolisesti koulua, esteitä ja ohjasajoa. Vaikka alkukuun valmennukset sujuivat hyvin, alkoi Leon haluttomuus liikkua pahentua. Vasta kuun lopussa tajusin epäillä oireilun aiheuttajaksi hiekkaa. 

joulukuu
Leo alkoi psylliumkuurin jälkeen liikkua taas paremmin. Alkukuusta meillä oli todella onnistuneet valmennukset, joiden jälkeen otettiin loppukuu rennommin. Ponissa oli virtaa vaikka muille jakaa, mutta olin vain iloinen siitä että Leo on kunnossa!


Menestyksekästä uutta vuotta 2015 kaikille!