Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogihaaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogihaaste. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Vastauksia haasteeseen

Sain haasteen sekä Jillalta (jonka blogin monet varmasti tuntevat, hienoja kuvia ja ihana elämänasenne!) & M:ltä (jonka blogissa seikkailee todella suloinen poni, menkään ihmeessä tutustumaan!), vastaan näihin nyt yhdistetysti. Olen tehnyt haasteen ennenkin joten en jaksanut miettiä uusia faktoja, vanhat löytyvät täältä. Kiitos vielä haasteista! En haasta nimellä ketään, mutta kaikki halukkaat voivat vastata keksimiini kysymyksiin (postauksen lopussa).

Haasteen ideahan on seuraava:

Kerro 11 faktaa itsestäsi
Vastaa haastajan 11 kysymykseen
Keksi 11 uutta kysymystä 
Haasta 11 bloggaajaa
Kerro bloggaajille että olet haastanut heidät

11 Kysymystä haastetuille Jillalta

1. Moderni vai antiikki?
Moderni. Ajattelin tätä heti sisustuksen kautta. Voin kyllä ihailla jonkun muun kodissa antiikkihuonekaluja tms. mutta itse pidän modernista, kunhan se ei ole liian kliinistä.

2. Sisällä vai ulkona?
Sekä että, riippuu ihan mielentilasta ja fiiliksestä, ei niinkään esim. säästä.

3. Kolme asiaa mitä otat mukaan autiolle saarelle?
Joku systeemi jolla on saa filtteroitua veden juomakelpoiseksi, tulitikkuja, moskiittopeitto (riippuu vähän missä autio saari on).

4. Kosmetiikkatuote mitä ilman et pärjää?
Varmaan dödö. Tai ripsiväri.

5. Asia mitä löytyy aina jääkaapistasi?
Vihanneksia ja juustoa.

6. Mäkki vai Hese?
Ehdottomasti Mäkki, tosin käyn siellä harvoin.

7. Kannus vai raippa?
Raippa. En oikein osaa olla selässä jollei minulla ole raippaa mukana. Mutta nykyään olen tottunut jo vähän paremmin käyttämään kannuksiakin.

8. Elämäsi eläin?
Venäjänsininen tyttökissani

9. Lyhyt- vai pitkäjänteinen?
Yleensä pinnani venyy hyvin, mutta välillä se napsahtaa nanosekunnissa. Tärkeiden asioiden kohdalla (esim. ratsastus) jaksan kyllä työskennellä pitkäjänteisesti.

10. Klipattu vai naturel?
Riippuu hevosen käyttötarkoituksesta, karvan paksuudesta jne.

11. Korkkarit vai ballerinat?
Balleriinat. En tykkää korkkareista. Niillä ei pääse kävelemään niin kovaa ja olen nähnyt liikaa ihmisiä jotka eivät osaa kävellä koroilla joten en halua itse lukeutua tähän ihmisryhmään.


11 kysymystä haastetuille M:ltä


1. Mikä on tai mitkä ovat olleet hienoimpia hetkiä hevosten kanssa? 
Hienointa oli kun sain Goldyn omakseni, vaikka ensimmäisen hevosen kanssa niin moni juttu jännitti ja huoletti etten aina osannut edes nauttia kunnolla. Hienoja hetkiä ovat olleet myös eräs onnistunut koulukisastarttimme ja se kun opin luottamaan Goldyyn niin että pystyin laukkaamaan sen kanssa rennosti maastossa.

2. Entä mitkä kauheimpia tai ikävimpiä?
Maanantai 24.9.2012 klo 14.36 kun puhelimeni soi ja eläinlääkäri kertoi että Goldy oli yllättäen ja odottamatta kuollut klinikan leikkauspöydälle. Toivon ja uskon että se on pahinta mitä minulle koskaan hevosten kanssa tulee tapahtumaan.

3. Millaisen hevosen/ponin ottaisit, jos nyt olisit ostamassa?
Heh, juuri sellaisen kun kuukausi sitten ostin ;) Eli osaavan opetusmestariruunan, joka on kiltti ja toimiva.

4. Mikä sinulle on tärkeintä hevosharrastuksessa?
Oppia uusia asioita ja edistyä ratsastajana, sekä rentoutua.

5. Minkä blogin hevostähden haluaisit itsellesi tai mitä haluaisit "testata"?
No oho! Taidan olla aika arka ratsastaja kun mietin heti ensimmäiseksi kenen hevosta uskaltaisin testata... Varmaankin Liisan Lotalla olisi kiva ratsastaa. Tunnetuimmista bloggaajista Sophia Backlundin hevosia olisi hieno päästä koittamaan. Yhtä blogisuosikkiani, Miljan Zorroa olen onnekseni päässytkin jo kokeilemaan :) En nyt osaa sanoa minkä hevonen haluaisin itselleni. Ehkä pitäydyn omassani ;)

6. Ketä ihailet?
Ihmisiä, jotka ovat ystävällisiä ja kohtelevat toisia ihmisiä hyvin.

7. Miksi kirjoitat blogia?
Aluksi kirjoitin ensisijaisesti siksi että halusin pitää treenipäiväkirjaa. Ajan myötä yhä tärkeämmäksi on tullut vuorovaikutus muiden bloggaajien kanssa. Vertaistuki ja keskustelut tuovat paljon lisäarvoa tähän kirjoitteluun.

8. Millaisista blogeista itse pidät?
Blogeista joissa kerrotaan ihan arkisista asioista, jokapäiväisestä elämästä ja treenistä hevosen kanssa. Ulkoasussa on tärkeää luettavuus. Kuvat ovat ihan kivoja mutta eivät pakollisia.

9. Mitä muuta harrastat kuin hevosia?
Pelaan golfia, lenkkeilen, luen, hoidan kissoja... 

10. Mitä harrastusta haluaisit kokeilla? (Hevosten parissa tai muualla.)
Hevosten parissa haluaisin oppia hyppäämään, eli sanotaan esteratsastus.

11. Kenelle haluaisit lähettää terveisiä, millaisia?
Juuri nyt erään entisen lainaratsuni omistajalle, jonka kanssa puhuin pari päivää sitten. Haluaisin sanoa että ihailen hänen elämänviisauttaan ja sain voimaa keskustelustamme. Ehkäpä sanon sen hänelle itselleenkin :)

Minun 11 kysymystäni halukkaille

1. Mikä on suurin hevosiin liittyvä haaveesi (saa olla epärealistinen :)
2. Mikä on suosikkivärisi hevosissa?
3. Miten perheesi suhtautuu hevosharrastukseesi?
4. Keneen hevosbloggaajaan haluaisit tutustua?
5. Mikä on suosikkiherkkusi?
6. Mikä on hevosesi suosikkiherkku?
7. Minne haluaisit matkustaa?
8. Haluaisitko hevosen/hevoset omaan pihaan?
9. Suosikkivuodenaikasi, miksi?
10. Tärkeimmät kriteerit hevosen tallipaikkaa valitessa?
11. Suosikkivarustemerkkisi?

tiistai 25. kesäkuuta 2013

11 asiaa ja 11 vastausta

Sain haasteen Sannalta, kiitos!

"Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa. 

Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 
Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen. 
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 
Haasteeseen pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa. 

Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 
Ei takaisin haastamista!"

En keksi uusia kysymyksiä enkä haasta eteenpäin koska tämä on kiertänyt blogeissa jo jonkun aikaa ja suurin osa on tähän vastannut.

11 asiaa itsestäni

1. Rakastan jäätelöä. Ja vielä enemmän pirtelöä.

2. Amerikka on jostain syystä kiehtonut minua älyttömästi teini-iästä saakka. Haluaisin käydä jokaisessa osavaltiossa. Koossa on vasta kuusi, mutta ensi kesänä tulee muutama lisää.

3. Olen rauhaa rakastava, mutta eläimiin kohdistuva väkivalta saa minut täysin raivon valtaan.

4. Viihdyn tosi hyvin yksin. Onneksi mieheni on sosiaalisempaa tyyppiä joten elämämme ei rajoitu täysin kodin seinien sisään...

5. Olen lapsesta asti halunnut tummanpunaruunikon tähtipäisen poniruunan. Mahdankohan sitä koskaan ostaa? Koeratsastuksissa tällainen tuli vastaan, pientä poikkeusta lukuunottamatta (oli meinaan ori).

6. Olen pikkutarkka perfektionisti eläinteni hoidon suhteen. Pidän eläintenpitoa välillä hiukan ongelmallisena koska en pysty tarjoamaan eläimille täydellistä elämää vaikka kuinka yritän.

7. Olen tosi kova suunnittelemaan kaikkea ja teen jatkuvasti excel-listoja. 

8. Pelkään käärmeitä hysteerisesti.

9. Varpaankynteni on aina lakattu.

10. Teen suuren osan ostoksista netissä, oli sitten kyse vaatteista, kosmetiikasta, hevoskamoista tms.

11. Haluaisin vielä joskus muuttaa ulkomaille asumaan.

Sannan kysymykset

1. Pisin aikasi ilman hevosharrastamista?

Lopetin ratsastuksen 16-vuotiaana ja aloitin uudelleen 31-vuotiaana, joten 15 vuottahan siinä vierähti...

2. Jos saisit 500 euroa ylimääräistä joka kuukausi tässä elämäntilanteessa, kuinka käyttäisit sen?

Helppo! Alkaisin tekemään lyhennettyä työaikaa jotta olisi enemmän aikaa hevosteluun ja muuhun elämään.

3. Miten suhtaudut autoosi?

Kiitollisuudella :) Jaksan iloita siitä että minulla on oma auto käytössä ja pääsen sillä paikasta a paikkaan b silloin kun haluan. Olin vuosikausia autoton, tosin asuin silloin kaupungin keskustassa.

4. Kuva joka on sinulle erityisen tärkeä?

Hääkuva, mutta en laita sitä tänne koska mieheni tuskin haluaa esiintyä poniblogissani. Hevoskuvista siis tämä:


5. Oletko merkkiuskollinen hevos-/ratsastusvarusteiden suhteen?

En oikeastaan. Pyrin ostamaan laadukasta, monesti tämä tarkoittaa merkkituotteiden ostamista mutta ei aina. Ratsastushousuista minulle sopii parhaiten PK:n housut.

6. Millä satulalla ratsastat?

16,5" Ruiz Diaz Jessica Pro-koulusatulalla. Kakkossatulana on Batesin 16" estepainotteinen yleissatula.

7. Pahin onnettomuutesi/loukkaantumisesi hevosten kanssa?

Mitään vakavaa ei ole koskaan sattunut. Olen selvinnyt pienillä ruhjeilla ja mustelmilla.

8. Kuvaile luonnettasi kolmella sanalla.

Positiivinen, järjestelmällinen, kärsimätön 

9. Jos voisit muuttaa yhden asian hevosessasi, mitä muuttaisit?

Tällainen tosi realistinen juttu; toivoisin että hevoseni olisi aina täysin terve...

10. Mikä olet koulutukseltasi ja teetkö nyt koulutustasi vastaavaa työtä? (ei pakko vastata jos ei halua paljastaa)

Tradenomi, ja en nyt varsinaisesti mutta sinnepäin.

11. Onko sinulla lemmikkejä?

Meillä on kaksi Venäjänsinistä kissaa.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Haastelua

Sain Kialta haasteen:

1. Mikä merkitys hevosillasi on ollut elämässäsi?

Lapsena tuntui että hevoset olivat minulle koko elämä. Aikuisena hevoset merkitsevät minulle turvaa ja rauhaa. Tunnen että kuulun tallille hevosten pariin.

2. Missä aloitit ratsastuksen?

Porissa Yyterin ratsastuskoulussa vuonna 1986.

3. Elämäsi hevonen / elämäsi hevoset?

Elämäni hevonen on Goldy. Goldy opetti minulle lähes kaiken mitä hevosista osaan ja ymmärrän. Goldy ei pelkästään opettanut minua ratsastamaan, vaan se opetti minut ajattelemaan, huomioimaan, rauhoittumaan, keskittymään ja luottamaan. 

4. Valmentaudutko aktiivisesti?

Kyllä. En osaa kuvitella ratsastavani ilman valmennusta. Koen että tarvitsen opettajaa päästäkseni eteenpäin, kohti tavoitteitani. Pyrin käymään kouluvalmennuksessa viikoittain.

5. Mitä olet kokenut suurimpana haasteena hevosten kanssa?

Kestää oma epätäydellisyys, se ettei osaa ratsastaa hevosta niin oikein kuin haluaisi.

6. Mitä olet kokenut suurimpana onnistumisena hevosten kanssa?

Pienet hetket, kun jokin pitkään harjoiteltu juttu onnistuu, tai kun ylitän pelkoni.

7. Miksi olet aloittanut bloggaamisen?

Pidän ajatustenvaihdosta muiden bloggaajien kanssa, ja blogi on hyvä treenipäiväkirja.

8. Mitä hevosblogeja seuraat ja miksi?

Seuraan muutamaa kymmentä hevosblogia. Mainitsen tässä viisi suosikkiani:

Amalian Pientä puhetta  
Miljan Ratsuiluja
 
Amalian ja Kian blogeja olen lukenut pisimpään. Kialla on usein todella mielenkiintoisia kirjoituksia ja etenkin hevosten hyvinvointia, koulutusta ja kohtelua koskevat tekstit kiinnostavat. Amalialla on tosi mukava tapa kirjoittaa, ja on kiva seurata samanlaisessa tilanteessa olevan hevospuuhia (ostanut ensimmäisen oman hevosen aikuisena). 

Miljan blogissa esiintyy todella upeita poneja, mielenkiintoisia treenipohdiskeluja ja kisakertomuksia. Tykkään myös Miljan asenteesta ratsastusta kohtaan, blogista huokuu sellainen tekemisen ilo :) Heidin blogissa on hienoja kuvia ja blogi kiinnostaa nyt entistä enemmän kun Heidi on mukana treenaamassa Miljan Zorroa oripäiville.

Helin blogiin pystyn hyvin samaistumaan koska hänelläkin on nuorehko hevonen jota koulutellaan eteenpäin.
  
9. Kiinnostavimmat hevosaiheiset kirjat?

Kyran Ratsastuksen taito-kirjan pariin palaan aina kun etsin ratkaisua johonkin ratsastukselliseen haasteeseen.

10. Mitkä kriteerit tallipaikassa ovat mielestäsi olennaisimmat hevosen hyvinvoinnin kannalta?

Tarpeeksi iso tarha, pitkä tarhausaika ja tarhakaverit ovat mielestäni tärkeitä. Heinän tulee olla laadukasta ja tilojen tulee olla hevoselle ehdottoman turvalliset.

11. Mikä sinusta tulee isona?

En osaa sanoa. En taida olla kovin urakeskeinen ihminen. Tällä hetkellä on ihan hyvä tilanne; minulla on mukava työpaikka josta saa sen verran rahaa että pystyn elättämään itseni ja hevoseni :)

perjantai 2. joulukuuta 2011

Iloisempaa asiaa

Goldy oli eilen illalla mielestäni ihan iloisen ja pirteän oloinen, ja omakin mieleni parani. Vielä kun saisin tamman syömään sen vaaditut 400 g Psylliumia päivässä...

Sitten ei-hevosasioihin. Sain blogihaasteen, joka kuuluu näin:

a) Kiitä haasteen antajaa: Kiitos Amalia!
b) Haasta mukaan 8 blogia. Hmm, nyt en kyllä keksi yhtään koska olen tainnut nähdä tämän jo kaikissa lukemissani blogeissa.
c) Kerro haastetuille.
d) Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

1. Rakastan ruokakauppoja. Ulkomailla reissatessa käyn paikallisissa ruokakaupoissa ja tutkin innolla mitä tuotteita niissä myydään.

2. Olin yli 15 vuotta hevosista "erossa", koska tiesin etten koskaan pysty sopeutumaan 1 ratsastustunti viikossa-tyyppiseen harrastukseen vaan haluan olla hevosten kanssa tekemisissä päivittäin. Vaikka välillä meni vuosia etten ollut yhtään karvaturpaa lähelläkään, uskoin aina että vielä joskus toteutan unelmani ja ostan oman ponin. 
3. Olen huono peittämään tunteitani ja ajatuksiani, ja sanon mielipiteeni joskus liiankin suoraan. Olen todella huono valehtelemaan.

4. En voi katsoa formuloiden palkintojenjakoa, koska en kestä sitä että kuskit suihkuttelevat lempishamppanjaani pitkin maita ja mantuja. En kyllä muutenkaan katso formuloita ;)
5. Minulla ei ole koskaan ollut pitkiä hiuksia. Näin ennen säännöllisesti unia, joissa minulla on pitkät hiukset. Vuosien jahkailun jälkeen laitoin hiustenpidennykset muutamaksi kuukaudeksi. Unet loppuivat.

6. Minulla on hassu tapa kosketella varpaankynsiäni kun esim. katson televisiota, luen lehteä tai olen tietokoneella.
7. Rakastan pyykinpesua.

8. Olen asunut 2 vuotta Venäjällä ja synnyttänyt maahan vahvan viha-rakkaussuhteen. Kaipaan sinne jatkuvasti takaisin, vaikka samalla rakastan asua Suomessa.