Onni on hetkessä

Aioin kirjoittaa eilisestä treenistä Leon kanssa ja ratsastuksesta Leon karsinanaapurilla, jonka selässä olin ekaa kertaa. Palasinkin kuitenkin selailemaan vuoden takaisia blogikirjoituksia. Vieläkin niiden lukeminen karmaisee. Muistan elävästi sen pelon ja kauhun, ja ajoittaisen epätoivon.

Tasan vuosi sitten tänä samana päivänä kävimme Teivossa klinikalla koska Leo oli ollut outo ja sillä oli lämpöä. Klinikalla poni sai terveen paperit, mutta seuraavana päivänä soitettiin että tulehdusarvot ovat koholla. Lopun suurin osa teistä tietäneekin. Puolitoista viikkoa kotona antibiootilla ja kipulääkkeellä, ihmettelyä, kasvavaa huolta, ja lopulta poni Hyvinkään Animagiin. Muistan kuinka suuri helpotus oli saada diagnoosi ja selitys ponin päivä päivältä heikkenevään kuntoon; nivuspaise. Mutta sitten tuli maanantai ja eläinlääkäri soitti: "Poni pitäisi saada kaadettua, annatko luvan nukutukseen?" Pitkään blogia lukeneet tietävät että ensimmäinen ponini Goldy kuoli leikkaukseen kun se sydän yllättäen pysähtyi nukutuksessa.

Vaihtoehdot oli nopeasti käyty läpi; niitä ei ollut. En voinut muuta kuin antaa luvan leikata Leo. Seuraavat tunnit menivät puhelinta tuijottaessa. Se tunne, kun puhelin soi ja näet että se on hevossairaalasta. Ja kun ell sanoo että leikkaus on onnistunut ja poni heräämässä, mutta jos se ylösnoustessa riuhtoo vähänkään niin se tulee kuolemaan verenhukkaan. Taas odotellaan. Vihdoin tulee puhelu: "Poni on noussut ja voi olosuhteisiin nähden hyvin."

Helpotus kesti hetken mutta oikeasti, tästähän kaikki vasta alkoi. Haavanhoitoa, turvonneiden ja haavaeritteistä palaneiden jalkojen hoitoa, kävelytystä. 2 viikkoa leikkauksen jälkeen nousi kuume. Hyvinkäältä kehotettiin ottamaan tulehdusarvot ja ell totesi lakonisesti; "Kyllähän sä tiedät mitä se tarkoittaa jos sillä on fibrinogeeni joku kymppi." Silloin olin varma että nyt poni joudutaan lopettamaan.

Jälkeenpäin vasta tajuaa miten rankkaa aikaa tuo oli. Keskität viikkokausia lähes kaiken energiasi eläimen hoitamiseen, ja samalla pelkäät ettei se toivukaan ja kaikki on ollut turhaa. Yrität sulkea negatiiviset ajatukset pois ja alistua siihen ajatukseen että näillä mennään, suunta on eteenpäin haavanhoitokerta kerrallaan. Ja niinhän siinä sitten kävi että tuli heinäkuun loppu, ja ponityttö pääsi taas poninsa selkään. Sekin on hetki joka ei unohdu.

Epäilyksiä

Leo oli eilen käynnissä ihan normaali, mutta ravissa ei. Ravia siis tietysti koitin vain pikku pätkät molempiin suuntiin. Nyt se oli mielestäni vasempaan kierrokseen yhtä huono kuin aiemmin ja oikeaan vähän parempi. Juttelin illalla kaverin kanssa, jonka hevosella on ollut hankkarivamma. Sillä epäiltiin ensin vammaa selässä koska se myös könkkäsi, ja vika löytyikin sitten hankkarista.

Kovasti aloin tietysti miettimään onko Leolla mahdollisesti hankositeen yläkiinnityskohdassa on joku vaurio. Nämä vauriothan ei turvottele näkyvästi koska ei siinä kohdassa jalkaa ole juuri tilaa turvotukselle. Aamulla huomasin että samaa oli muuten Anonyymi kommentoinut tuonne aiempaan postaukseen, jänne- tai hankkarivamman mahdollisuutta. 

Nyt en saa ajatukselta rauhaa ja niinpä varasin Leolle klinikka-ajan. Huomiselle ei ollut Teivossa kuin lyhyt aika jäljellä ja alkuviikolle en saanut kuljetusta järjestymään, joten keskiviikkona vasta mennään. Toiveena on tietty ennen keskiviikkoa tapahtuva ihmeparantuminen ja klinikka-ajan peruminen, mutta ehkä paras suhtautua tilanteeseen Pessimisti ei pety-periaatteella.

Lainaratsuja jälleen

Eipä tullut Leon suhteen mitään selvyyttä eilen. Kipeää kohtaa ei tunnustelemalla löytynyt. Leon tuntien se kyllä näyttäisi jos kopelointi sattuisi, nyt ei mitään reaktioita tullut. No, tämähän vain kertoo ettei ongelma ole sellaisessa kohdassa mihin pääsee tunnustelemalla käsiksi. Ravi oli edelleen omituista. Poni saa kävellä tämän viikon (ellei selkeää huononemista tapahdu), ja katsotaan sitten miltä näyttää. En jaksa surra, mutta harmittaahan tuo.

Piristystä tallielämään tuo tämän viikon harvinaisen runsas lainaratsujen määrä. Maanantaina ratsastin tallikaverin ponitamman. Meillä piti olla saksanratsuponien vaihtopäivä, mutta Leon ollessa pois pelistä tallikaveri sai tyytyä katselemaan kun minä ratsastin hänen ponillaan. Oi, kiva poni! Vähän oli pohkeen takana ja kyseli onko asiat pakko tehdä loppuun, mutta ihan ok treeni saatiin kokoon.

Eilen ratsastin tutun puoliveritamman. Sen kanssa meillä on vihdoin loksahtanut jotain kohdalleen. Olen koittanut ratsastaa tammaa samojen ohjeiden mukaan joilla Kikko on neuvonut minua ratsastamaan Leoa. Nykyään saan tämän hevosen jo taipumaan ja asettumaan... Niin se kehitys kehittyy. Tänäänkin lupasin jumpata hevosen kun omistaja sairastaa. 

Leon kävelytyksen jälkeen kävin vielä illalla naapuritallilla ratsastamassa suokkipojalla. Siihen kyllä rakastuu joka kerta uudelleen! Ainoa hevonen jolla ratsastan yhtä mielelläni kuin omalla Leollani. Niin järjetön työskentelymotivaatio ettei moista ole tullut ennen eteen. Ruuna tekee kaiken juuri niinkuin pyydän (myös silloin kun teen virheitä), ja töitä se tekisi vaikka koko illan jos ratsastaja ei pyytäisi lopettamaan. Hevosen huonohkon peruskunnon takia teimme töitä eilenkin vain 40 minuuttia. Kohotellaan kuntoa tosi rauhassa, ruuna on kuitenkin jo 17-vuotias. Seuraava yhteinen treenikerta on sovittu perjantaille, ja omistaja liikuttaa hevosta tässä välissä.

Loppui, ja alkoi taas

Limaa irroittava lääkekuuri loppui sunnuntaina ja yskä on toivottavasti nyt kokonaan poissa. Mutta, eikös seuraava vaiva tullut tilalle. Sairasloma ei oikeastaan ehtinyt edes loppua kun alkoi uusi. 

Leo on tähän asti ihme kyllä välttynyt vammoilta, vaikka riehuu tarhassa lähes päivittäin aika railakkaasti. Sunnuntai-iltana menin tallille juoksuttamaan ponin koska sovittu lainakuski oli tullut kipeäksi. No, eipä hän olisi ratsastaa voinut muutenkaan. Käynti ok, mutta kun pyysin Leon raviin niin näin heti että poni on aivan epäpuhdas takaa.

Koitin jalat heti läpi, vaikka tiesin ettei niissä mitään ole kun olin ne karsinassa suojia laittaessa tarkastanut. Ei lämpöä, turvotusta eikä haavoja. Silti poni könkkäsi tosi ruman näköisesti. En keksi muuta selitystä kuin että se on tarhassa liukastunut tai tehnyt jonkun nopean liikkeen vähän väärään suuntaan. Poni kävelee periaatteessa normaalisti, mutta takaapäin katsoessa näkee että takapään liike on tosi stabiili, käynti ei "keinu".

Leon fysioterapeutti käy tänään katsomassa tilanteen. Hoitaahan ponia ei nyt tietysti voida, mutta jos edes saataisiin paikannettua vika. Ei kyllä ole ihan parhaimmissa merkeissä tämä vuosi alkanut! Vajaa neljä kuukautta kulunut ja on jo ollut vatsaongelmia, hengitystieongelmia ja nyt tämä. No, kaikkeen tottuu ja onneksi on ollut hyviäkin viikkoja välissä. 

Rakkautta vain

Ollaan tallilla fiilistelty valmennusviikonlopun jäljiltä hienoja hevosiamme, ja puhuttu paljon siitä kuinka upea harrastus meillä on. Miten etuoikeutettu sitä onkaan kun on mahdollisuus pitää omaa hevosta, ja miten ei-hevosihmiset eivät varmasti voi ymmärtää millaisia fiiliksiä hevosen kanssa toimimisesta saa. Jaksan joka päivä iloita siitä että omistan Leon. Joskus tekisi mieli nipistää itseäni kun ratsastan Leolla; pakko olla unta, ei tämä mahtava poni voi olla minun! Toki tulee niitä päiviä kun tekee mieli nipistää itsensä sijaan ponia, milloin mistäkin syystä... 

Leon yskimisen ja tukkoisuuden takia ollaan tosiaan otettu vähän rauhallisemmin. Perjantain valmennuksessa tehtiin takaosakäännöksiä ja pysähdyksiä, ja vähän raviväistöjä. Laukkaa ei tehty tällä kertaa lainkaan. Pyrkimyksenä on nyt lääkekuurin ajan välttää Leon hengästymistä tai hikoamista. Takarit oli ensin vähän laajoja, mutta sitten ryhdistäydyin ja saatiin muutama tosi hyvä käännös aikaiseksi. Pysähdykset ravista Leolla on aina hyviä, se tekee ne pelkällä vatsalihasten puristuksella. Tosin saan olla tarkkana ettei poni pysähdy liiankin äkäisesti "nenilleen". Leo oli kyllä taas niin toimiva että olin valmennuksen jälkeen tosi iloinen. Saatiin myös palautetta että muoto-ongelmat näyttää jääneen pois, ja olen oppinut katsomaan eteen ponin niskan sijaan.

Lauantaina oli niin ihana ilma että olisi tehnyt mieli itkeä! Aurinko paistoi, ei tuullut, 15 astetta lämmintä... Nämä on niitä parhaita kelejä ennenkuin aletaan valittaa liiasta kuumuudesta ja ötököistä. Hyödynsimme Leon kanssa upean kelin suuntaamalla pellolle, joka on nyt kuivunut hyvin. Käveltiin paljon, ravailtiin jonkun verran, ja laukattiin rauhalliset pätkät molempiin suuntiin. Peltoilu on parasta, niin ihanan rentouttavaa. Meillä se toimittaa oikeastaan maastoilun roolia, kun varsinaisiin maastoihin en jaksa usein lähteä. Metsään päästäkseen pitää kävellä sepelillä kuorrutettua tietä aika pitkälti, ja yksin en halua maastoon lähteä koska vastaan voi tulla mitä vaan metsäkoneista peuroihin. Onneksi on tuo iso lähipelto.

Kevennettyä valmentautumista

Pari viime päivää meni taas maneesitreeneissä, tiistaina kentän ruuhkaisuuden ja keskiviikkona kovan myrskytuulen takia. Tiistaina saatiin treenata ihan kahdestaan ja olikin hyvä ratsastus. Hain Leoa vähän pidemmälle kaulalle koska se helposti tarjoaa itseään nyt edestä tiukkaan pakettiin eikä liike takaa kuitenkaan ole ihan sellaista kun haluaisin. Kun annoin ponin venyttää ihan hiukan niin sain ravin tahdikkaammaksi ja paremman poljennon taakse.

Laukassa tehtiin hiukan vastalaukkoja, joita olen edelleen vähän arka ratsastamaan yksin. Yksin = ilman valmentajaa. Ehkäpä niitä taas viikonlopun valkuissa treenaillaan. Ihan hyvin vastalaukat onnistuu, mutta huomaan että olen vähän epävarma selässä.

Keskiviikkona tosiaan myrsky viuhui niin että heikompia pelotti. Leo porskutti onneksi menemään normaaliin fiksuun tyyliinsä. Maneesissa kävi aika ryske mutta tuntui että ratsastuksen aikana pahin tuuli hiukan sentään laantui. Aika paljon tuli tehtyä töitä käynnissä. Koitan hakea käyntiä enemmän "eteenpäin" ja saada askeleen venymään. Maastakäsin Leo kävelee pitkin askelin, tai siis ainakin ulkona, maneesissa saa monesti hoputtaa. Selästä käynti on helposti aika lyhyttä. Ravissa tehtiin vaan jumppaa, avoa, sulkua ja taivutuksia. Laukassa en tehnyt mitään tehtävää, muutaman noston käynnistä ja pari ympyrää. 

Leo on ollut hetken aikaa vähän tukkoinen raviin siirtyessä, pärskinyt kovasti ja välillä yskäissyt kerran tai kaksi. Pyysin eilen eläinlääkärin kuuntelemaan keuhkot. Hengitysäänessä oli kuin olikin kuiva tukkoinen muutos, joten aloitettiin limaa irroittava lääkitys. Kuumetta Leolla ei ole ollut, mittaan joka päivä lämmön. Liikutus on nyt viikon verran hieman kevyempää, joten päädyin luovuttamaan lauantain valmennukseni tallikaverille ja menen vain perjantaina kevyemmän kaavan mukaan. 

(vinossa) kuvassa ekaa kertaa ulkokentällä tänä keväänä

Tyttö jolle ei koskaan tapahdu mitään

Alkaa draama jo kyllästyttää. Kaipaan aikoja kun mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Ehkä silloin oli välillä vähän tylsää, mutta ottaisin mieluummin tylsyyden kuin sen tapahtumien vyöryn jonka olen tänä vuonna saanut käydä läpi, ja joka vain jatkuu niin hevos- kuin muussakin elämässä. 

Eilen kävin liikuttamassa Leon nopeasti ennen rokotusta ettei jää seisomaan maanantain treenin jälkeen. Maneesin pihassa läpikäytiin kaikkea muuta kuin rentouttava kohtaus johon osallistui kaksi possuilevaa hevosta. Toinen niistä oli tietenkin Leo. Taas saatiin peruutella ja keskustella kuka määrää mihin suuntaan liikutaan ja mitä vauhtia.

Sen jälkeen seuraavaan ohjelmanumeroon eli siihen rokotukseen. Leo ei ole ennenkään tykännyt piikeistä ja Hyvinkään reissun jälkeen vielä vähemmän. Poni peruutti karsinan takanurkkaan, seisoi lihakset pinkeänä korvat luimussa ja nappaili ilmaa hampaillaan. Ei tainnut edes tarjoillut lakunamut helpottaa kurjuudessa. Ymmärrän kyllä, olen itsekin piikkikammoinen. Rokotus saatiin kuitenkin hoidettua kunnialla.

Tänä aamuna puhelin soi 7.20. Tallinpitäjä soittaa. Kaikkihan me tiedämme mitä nämä jokaisen hevosenomistajan vihaamat aamupuhelut tarkoittavat. Leo ei syö ja sillä on kuumetta, paljon. 40,03 näytti mittari. Loimea niskaan ja Finadynea nassuun. Soitin eläinlääkärille joka kummasteli miten rokotus nostaa näin korkean kuumeen. Sain perushoito-ohjeet, jotka välitin tallille ja jatkoin itse töitäni.

Tunnin päästä tallinpitäjä soittaa taas. Hän on käynyt tarkastamassa ettei Leon kaula ole turvonnut. Poni on litimärkä hiestä ja hengittää todella kiivaasti ja raskaasti. Ja taas soitto eläinlääkärille. Luultavasti kuumeen laskun aiheuttamaa oireilua. Ei voida kuin odottaa. Kyseessä voi myös olla allerginen reaktio Finadynelle mutta se on epätodennäköistä koska Leo on syönyt ko lääkettä ennenkin ilman oireiluja (paiseleikkauksen jälkimeiningeissä). Kaveri kertoo että hänen hevosensa reagoi samalla tavalla kun rokotuksen nostattama kuume lähti kipulääkkeellä laskemaan. Minulle ihan uusi reaktio mutta hyvä tietää tämäkin. 

Muutamia tunteja kipulääkkeen annon jälkeen Leo oli jo pirteämpi ja hikoilu ja puuskutus olivat rauhoittuneet. Puhuin vielä ellin kanssa ja päädyttiin siihen että hänen on turha tulla tässä vaiheessa käymään. Huomenna laitan viestiä Leon voinnista ja katsotaan sen mukaan onko tarvetta tutkimuksiin. Rokotuskuumeen ei pitäisi kestää päivää paria pidempään.

Taas siis mittaillaan kuumetta kaksi kertaa päivässä. Meillehän se on kesältä tuttua hommaa... Ulos ei ole asiaa ennenkuin kuume hellittää. Juomisesta pitää luonnollisesti huolehtia. Finadynea annetaan 12 tunnin välein 1-1,5 pussia. Yhtä kuumepäivää kohden tulee viikko sairaslomaa nyt kun kuume on näin korkea. Kuten aina, tärkeintä on tietysti että Leo tulee kuntoon, mutta valehtelisin jos sanoisin ettei harmita. Kyllä harmittaa. Treenit katkeavat taas, valmennukset jäävät välistä ja maastakäsittelykoulutuskin siirtyy. Vaan eipä näille mitään voi. Uusia treenejä ja valmennuksia tulee. Miten tuntuu että olen sanonut tämän saman muutamaan kertaan ennenkin...

Vaihteeksi toiveikkaana

Blogia lukiessa voi saada sen kuvan että mielialani heittelevät tunnin välein kun täällä mennään koko ajan ääripäästä toiseen. Kannattaa ottaa huomioon että osa jutuista tulee tänne paljonkin jälkijunassa, osa taas nopeasti. Sunnuntain säikähdys oli hirveä, mutta samassa yhteydessä purkautui patoutuneita tunteita ja olen nyt paljon rauhallisempi. Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä että tästä kaikesta selvitään. Pomppimisesta ei edelleenkään näy mitään jälkiä Leossa, joten vammoja ei tainnut onneksi syntyä. Uskallan jo alkaa ajatella aikaa haavan paranemisen jälkeen, kun tähän asti on menty ensi tunti, sitten päivä kerrallaan haavaa hoitaen ja parasta toivoen. 

Leo on ollut sairaslomalla jo lähes kuusi viikkoa. Alussa, etenkin klinikkapäivien aikana, poni laihtui aika lailla. Nyt ruokahalu on taas todella hyvä, sanoisinpa että oikeastaan aika valtava! Massaa on siis saatu takaisin ja kylkiluut eivät enää paista niin paljon. Lihakset ovat kuitenkin aika lailla lähteneet. Niiden kuihtumista on ollut ikävä seurata, mutta eipä tilanteelle ole voinut mitään. Kävelyliikunnalla kun ei lihaksia saa millään säilymään. Leon selkä varsinkin on kamala; ranka oikein törröttää. Saa nähdä sitten aikanaan kun saadaan satula selkään, joudutaanko käyttämään romaania tms. Luultavasti joudutaan, niin on erinäköinen selkä nyt kuin pari kuukautta sitten.

Kuntoutuksella ei ole onneksi minkäänlainen kiire. On selvää että tämä kausi on meidän osalta joka tapauksessa ohi. Leo ei ole ratsastuskunnossa ainakaan vielä pariin viikkoon, jos silloinkaan. Kunnon kohotukseen ja lihasten rakennukseen menee luultavasti muutama kuukausi. Syksyllä minulla on toivottavasti taas hyväkuntoinen ja lihaksikas poni.

Päivä 5

Pintelöinti ja/tai eilinen taluttelu oli auttanut ja jalan alaosan turvotus oli tänä aamuna vähän laskenut. Iltakäynnillä se oli mielestäni laskenut vielä vähän lisää. Aamulla Leon kävelytys oli aika haasteellista. Poni olisi koko ajan halunnut pinkaista pukkilaukkaan ja heitteli päätään uhmakkaasti... Illalla kentällä oli muita hevosia ja meno oli hieman maltillisempaa.

Aamulla meni viimeinen kipulääkeannos (Finadynea). Antibioottia on vielä kolme annosta jäljellä, mutta tosiaan soitan huomenna Hyvinkäälle ja pyydän että määräisivät puhelinreseptillä lisää. Samalla täytyy kysellä miten haavan paranemisen edistymisen voi huomata. Tuntuu että haava on koko ajan saman näköinen. Tänäänkin se oli ulkopuolelta ihan siisti, tosin sisältä valuu erittäin ällöttäviä vaaleanpunaisia limaisia klönttejä (käsittääkseni tämä on edelleen täysin normaalia). Jalan turvotus on tosiaan laskenut aika kivasti. Vaahdottelin jalan kuitenkin pesu-betadinella kintereestä alaspäin, siltä varalta että siellä on joku piilevä naarmu, ja aion tehdä jatkossakin saman. Lähtee tahmea ja kuivunut haavaeritekin helpommin pois ja Betadine puhdistaa jalan hyvin.

 

Eilen Leo oli vielä polkenut aika paljon heinää yön aikana jalkoihinsa, mutta tänä aamuna karsinassa oli jäljellä vain rippeet. Eli ruoka on maistunut hyvin. Juomisesta Leon kanssa saa muutenkin huolehtia, ja etenkin nyt olen koittanut saada sitä juomaan mahdollisimman paljon. Onneksi koitin uudelleen greenline-pellavavettä kun Anna siitä vinkkasi kommenteissa. Aiemmin ei ole Leolle oikein uponnut, mutta tänään joi niin aamulla kuin illallakin useamman litraa merisuolalla höystettyä tosi löysää velliä.

Päivä kaksi

Joku saattaa ihmetellä eikö minulla ole tällaisina aikoina muuta tekemistä kun päivittää blogia joka päivä. Syitä miksi päivitän näin ahkeraan on monta. Tärkein on tietysti se että haluan pitää tarkkaa päiväkirjaa Leon voinnista. Tiedot voivat olla jossain vaiheessa tarpeen. Toisekseen toivon että näistä kirjoituksista voi ehkä olla apua jollekulle samantyyppisessä tilanteessa olevalle. Kolmanneksi, vaikka tiedän ettei murehtiminen auta ja olen mielestäni onnistunut pysymään tässä tilanteessa kasassa kiitettävän hyvin, niin tottakai tämä on raskasta. En halua kuormittaa läheisiäni koko ajan joten vuodatan tänne blogiin. Te lukijat kun pystytte valitsemaan haluatteko lukea vai ei. Läheiseni joutuvat kuuntelemaan, halusivat tai ei. 

Olen päättänyt toistaiseksi käydä tallilla kaksi kertaa päivässä ja hoitaa Leon lääkitykset yms. itse. Näin voin tarkkailla ponia tehokkaasti ja huomaan mahdolliset muutokset nopeasti. Lyhyt, noin kymmenen minuutin tallimatka on tässä tilanteessa aika loistava juttu! Myös meneillään oleva kesäloma ei voisi olla paremmassa kohdassa, vaikken toivonutkaan viettäväni sitä näin. Eli aamulla ennen seitsemää aamutalliin, lämmön mittaus, lääkkeet ja haavan suihkutus & Leo ulos sairastarhaan. Tallityöntekijä ottaa ponin sisään puolenpäivän jälkeen. Illalla käyn taas toistamassa aamun hoitotoimet, harjaamassa ja keräämässä ponille vihreää.

Haava oli erittänyt märkää tänään ehkä vähän enemmän kuin eilen, ja ja hiukan punaisempaa eli verisempää. Leoa kutittaa ja se koittaa osua hampaillaan jalkoväliin. Ehkä se on vähän onnistunutkin. Ei sieltä siis verta missään nimessä tule, ja haava-alue näyttää mielestäni siistiltä. Soitin Hyvinkäälle ja jätin eläinlääkärille soittopyynnön, koska haluan varmistaa muutamia asioita haavan hoitamisesta. Ettei jää paraneminen ainakaan siitä kiinni että teen jotain väärin. Lämmöt olivat normaalit ja kaulassa olevat kanyylin jäljet ennallaan (hiukan pullottavat, niinkuin ovat olleet koko ajan kanyylin poiston jälkeen). Leo on pirteä ja reipas kuten eilenkin. Poni syö hyvin mutta juo taas huonosti. Melassivesi upposi eilen muttei tänään. Onneksi muistin Sannan vinkin eli leseveden. Sitä Leo joi sentään muutaman litran.

Päivä yksi

Aloitan uuden, leikkauksen jälkeisen ajanlaskun. Eli tänään on päivä 1 kotona, neljä päivää leikkauksen jälkeen. Olimme kotitallilla eilen illalla yhdeksän maissa ja jäin laittamaan ponia yöpuulle hiljaisessa tallissa. Leo vaikutti tyytyväiseltä päästyään omaan karsinaan ja ruoka maistui.

Tänään Leo on ollut pirteä ja iloinen. Niin se on tainnut kyllä olla klinikallakin, joka päivä kertomuksessa nimittäin lukee "poni on reipas, kuumeeton ja yleisvointi hyvä". Leo pääsi aamupäiväksi minisairastarhaan, ja oli siellä nätisti ainakin sen ajan kun olin katselemassa. Alkuillasta poni ehkä hiukan kiukkuili kun harjasin sitä, olisiko kipulääkkeen vaikutus ollut lakkaamassa.

Leon kotihoito-ohjeet ovat melko simppelit: Kaksi kertaa päivässä haava-alueen suihkutus ja takajalan sisäosan rasvaus Helosanilla (valuvat märkäeritteet ärsyttävät jalan ihoa helposti), antibiootti ja kipulääke. Lämpö mitataan myös kaksi kertaa päivässä ja jos se menee tiettyjen rajojen yli niin pitää soittaa klinikalle. Lämmön nousuhan kertoo yleensä siitä että haava on tulehtumassa. Haava on iso mutta mielestäni suht siistin näköinen. Pitkä viilto, olisikohan se joku 10 cm, ja valtava onkalo jonka kokoa en osaa arvioida. Kotiutuspaperien mukaan haavan parantuminen kestää kaksi-kolme viikkoa, jos mikään ei mene pieleen. Aika lyhyeltä ajalta tuntuu mutta katsellaan.

Lupasin että palaan Leon löydöksiin kun saan paperit. Kotiutuspapereissa asiat oli selitetty aika simppelisti, joten joudun nyt kuitenkin turvautumaan muistiini ja siihen mitä puhuin eläinlääkärin kanssa leikkauspäivänä. Kirurgi siis arvioi tilanteen maanantaina ja päädyttiin leikkaukseen koska paise jatkui ylös nivuskanavaan eikä sen poisto onnistunut rauhoituksessa. Teoreettinen vaihtoehto leikkaukselle olisi kai ollut jatkaa antibiootteja ja huuhtelua mutta en nähnyt siinä mitään mieltä koska paise olisi silti jäänyt jäljelle.

Leikkauksessa tullut yllätys (minulle valtava järkytys) liittyi paiseen kokoon. Paise oli todella iso ja kapseloitunut ja muistaakseni ell puhui jotain myös osittaisesta kuoliosta. Leikkaus sai siis vähän isommat mittasuhteet. Ell sanoi että paise on ollut ponilla vuosia. Voi vain kuvitella millaisia tuntemuksia tästä on ollut. Toivon mukaan tuntemukset ovat olleet enemmän epämukavuutta kuin kipua, mutta sitä emme voi tietää. Varmaa on että ylimääräinen 15 cm pallo jalkojen välissä ei ole mukava juttu. Aiheuttajaakaan ei tiedetä. Mahdollisesti joku vierasesine, kuten jo aiemmin sanottiin. Leikkaus oli Leon tilanteessa ainoa oikea päätös, ilman avaamista ja paiseen koko laajuuden toteamista paranemismahdollisuus olisi ollut 0 %.

Paiseen suuruuden ja sijainnin vuoksi (lähellä isoja verisuonia) Leo menetti leikkauksessa paljon verta ja sai plasmalaajentajaa. Kun sain soiton että poni on heräilemässä minua varoitettiin että pystyynnousussa on suuri riski. Jos joku repeymä olisi tullut niin poni ei olisi kestänyt lisää verenvuotoa vaan olisi menehtynyt. Onneksi herääminen ja ylösnousu kuitenkin sujuivat normaalisti.

Onni että paise nyt löydettiin. Tämänkaltainen juttu on nimittäin eläinlääkärien mukaan todella hankala diagnosoitava. Jostain syystä paise nyt vaan "aktivoitui" ja tulehtui aiheuttaen yleisoireet ja muutokset verenkuvassa. Mikäli Leo paranee, odotan jännityksellä muuttaako paiseen poistaminen jotain sen käytöksessä, liikkumisessa jne. 

"Älä siinä hössötä, tuo lisää ruokaa!"

Tsemppausta

Ei käy kieltäminen etteikö maanantai ja tiistai olisi kuluneet varsin mustissa ja ajoittain kyynelten kastelemissa tunnelmissa. Rajansa se nimittäin on minunkin sietokyvylläni ja positiivisuudellani. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä sain onneksi nukuttua kunnon unet ja tänään on tuntunut että jaksan taas olla oma positiivinen ja reipas itseni. Ja oli noista kahdesta mustasta päivästä jotain hyötyäkin... Ajatukset sumuisina maalasin meidän pihaa ympäröivää aitaa tunti tunnin jälkeen. Aidanmaalauksessa ei paljon aivoja tarvita, ja oikeastaan se on aika meditatiivista ja rauhoittavaa hommaa.

Tämän päivän eläinlääkäri oli mukavan positiivinen. Tyyliin "poni kotiin, noudata ohjeita, kohta treenit jatkuu". Positiiviset ell-lausunnot sopivat minulle pessimistis-realistisia paremmin, koska olen sen sortin inhorealisti että osaan kyllä itsekin miettiä "worst case scenarion". Tosin puhelun aloitus: "Oletko rauhallisessa paikassa, voitko puhua?" sai sydämen hakkaamaan miljoonaa koska kuulosti siltä ettei tosiaan ole mitään hyviä uutisia tulossa... Mutta olipa kuitenkin. Ell sanoi että haava on tänään paljon eilistä siistimpi, eritys vähäisempää, ja ponin vointi hyvä. Olisin saanut Leon kotiin jo tänään mutta lupasivat pitää huomiseen koska siitä oli eilen sovittu. Mieluummin yksi päivä "liikaa" kuin liian aikaisin kotiin. Lisäksi mieheni työt eivät tänään antaneet periksi lähteä klinikalle. Ja NYT lupaan sen julkisesti: tänä kesänä minä ajan sen pikku-een vihdoin, ja alan itse kuljettaa hevoseni!

Huomisiltana Leo siis tulee kotihoitoon. Vaikeita hetkiä voi olla edessä, mutta olen tällä hetkellä ihan positiivisella mielellä. Hoidan ponia tarkalleen klinikan kotiutusohjeiden mukaan, ja jos kaikki menee hyvin niin heinäkuussa istun taas ponini selässä. Mikä parasta, Leo on paranneltu versio itsestään koska vuosikausia enemmän tai vähemmän kiusanneet löydökset on poistettu. Jos takapakkia tulee, menemme takaisin klinikalle. Sitten katsotaan mitä tehdään. Murehtiminen on täysin turhaa, se ei muuta tätä päivää tai tulevaa.

Haluan vielä kiittää kaikkia kommenteistanne. Olette ihania ja olen valtavan kiitollinen tuestanne ja lämpimistä ajatuksista.

Reipas ja kiukkuinen

Voimat alkaa olla lopussa tältä päivältä mutta kirjoitan kuitenkin lyhyesti kuulumiset. Muistan sitten myöhemmin mitä minäkin päivänä tapahtui. Kävin siis katsomassa Leoa tänään Hyvinkäällä. Poni oli aika pirteän ja reippaan näköisenä karsinassa (niinhän se aina on), mutta yritti näykkiä minua heti kun avasin oven. Ilmeisesti kipeiden kohtien kopelointi ja piikillä pistely käy sen verran ponin hermoon, että kohdistaa aggressiota minuunkin. Hetken päästä sain jo rapsutella ilman kiukkuilua. Vähän säpsy poni oli, hätkähteli viereisestä karsinasta kuuluvia kolauksia. Vahva lääkityskin tietysti vaikuttaa käytökseen. Ruoka onneksi maistui, ja kuulemma potilaille haetaan tuoretta ruohoakin piristykseksi. Hyvä palvelu! (Kuten näin kalliissa hotellissa kuuluu ollakin...)

Haava näytti minun silmiini isolta ja kamalalta, ja siitä tihkui edelleen verta. Kuulemma se on normaalia, näin sanottiin kun kysyin asiasta. Haavaa osittain peittävä side (varmaankin jonkinlainen paineside?) poistettiin päivällä hetkeksi mutta oli laitettu takaisin haavan vuotamisen takia. Kuumetta Leolla ei ole, se on hyvä juttu. Tämän päivän eläinlääkärin (päivystyspotilaista vastaava ell vaihtuu joka päivä) kanssa keskusteltiin hiukan ennusteesta. Ell ei ollut sitä oikein halukas antamaan. Ikävä tosiasiahan on se että komplikaatioiden mahdollisuus on tässä vaiheessa suuri. Mutta jos kaikki menee hyvin niin Leo toipunee ajan kanssa täysin.

Joka tapauksessa, Leoa aletaan siirtää suonensisäisestä lääkityksestä sulfalle kotiuttamista varten. Mikäli takapakkia ei tule saadaan hakea poika kotiin torstaina. Suoraan sanottuna olen aika kauhuissani kun poni pitää tuoda kotiin turvallisesta klinikkaympäristöstä, mutta ei auta.

Diagnoosi

Varoitus: maratonipostaus!

Leon kontrolliverikokeen tulokset saapuivat perjantaina iltapäivällä niin myöhään etten enää tavoittanut ketään Tampereen hevosklinikalta. Tulehdusarvot olivat laskeneet mutta eivät olleet vielä lähelläkään viitearvojen enimmäisylärajoja. Mieli mustana tallille, jossa odotti edellispäivää huomattavasti nuopeampi poni joka liikkui hi-taas-ti ja lämpökin oli taas hiukan koholla. Eli vointi heikkeni heti kun lääkitys loppui.

Olen tehnyt periaatepäätöksen etten murehdi asioita joihin en voi vaikuttaa, etenkään hevosten kohdalla, mutta kyllä perjantai-iltana (ja vähän myös yöllä) tuli jatkettua pohdintaa jonka aloitin jo tallilla tallinomistajan kanssa. Mikä ihme ponia vaivaa? Ja mitä sille voisi tehdä? Päätin että seuraan tilannetta ja varaan heti maanantaiaamuna ajan klinikalle, jos sinne asti selvitään kotihoidolla.

Lauantaina menin tallille puolenpäivän aikaan, tarkoituksena jatkaa siitä mökille missä mies jo odotti. Tallinomistaja oli paikalla ja sanoi heti että hän on yhä enemmän huolissaan Leosta. Sanoi että poni liikkuu kuin hidastetussa filmissä ja takapäässä on jotain vialla. Päätin että soitan paikalliselle päivystävälle eläinlääkärille kysyäkseni neuvoa. Menin tallikahvioon ja päivystäjän kanssa puhuessani vilkaisin ikkunasta ulos. Leo suorastaan raahusti tarhassa heinäkipalta vesikipalle ja laahasi vasenta takajalkaa! Päivystäjä kuuli varmasti hädän äänessäni ja lupasi kirjoittaa lähetteen Helsinkiin Viikin klinikalle, jos sinne täytyy lähteä. Hän myös totesi ettei pysty tekemään ponin hyväksi paikanpäällä mitään, kun diagnoosia ei ole eikä tiedetä mitä hoidetaan. Kehotti aloittamaan Oriprimin ja Metacamin (jotka loppuivat torstaiaamuna) uudestaan jos jäämme kotiin maanantaita odottamaan.

Hain Leon sisään, ja tuli tosi vahvana se kuuluisa "tunne", joka sanoi että nyt ei voi enää odottaa vaan poni on saatava hoitoon. Olen sanonut tätä ennenkin ja tulen sanomaan jatkossakin, mutta siihen omaan tunteeseen vaan pitää luottaa! Se ei yleensä koskaan ole väärässä, ei nytkään. Mietin että jos meidät nauretaan ulos klinikalta niin sitten nauretaan. Soitin Hyvinkään Animagiin, jonne on meiltä lyhyempi matka kuin Viikkiin, ja puhelimessa ollut ell toivotti meidät tervetulleeksi vaikkei ponin vointi hänen mielestään kuulostanut ihan kauhean hälyttävältä kun se kuitenkin söi ja joi yms.

Soitto mökillä olevalle miehelle, jolle riitti itkunsekainen "Leo on tosi kipeä, meidän pitää viedä se Hyvinkäälle päivystykseen" ja joka lähti samantien ajamaan kotiin. Itse hain kotoa Leon passin ja hoitotiedot, ja kipulääkitsin ponin Metacamilla matkaa varten. Lastauksessa oli onneksi pari tallikaveria auttamassa, poni ei ensin suostunut kävelemään trailerin lähellekään ja jumitti matkalla monta kertaa. Liinan kanssa saatiin kuitenkin parissa minuutissa sisään. Tämä kertoo mielestäni myös siitä että Leo oli kipeä, normaalisti se on helppo lastata. Myöskään Hyvinkään päässä poni ei olisi halunnut mennä hevosklinikan ovesta sisään (toki siellä on oudot hajutkin). Matka sinänsä meni hyvin, vajaa kolme tuntia ajeltiin. Oli helpotus saada Leo hevosklinikan karsinaan ja tietää että nyt se on hyvissä käsissä. Samalla iski pieni paniikki; päivystys kun on vähän sellainen paikka jossa usein taistellaan elämästä ja kuolemasta.

Vuoro oli vaihtunut juuri ja toisen ponin hoito oli kesken. Odottelimme hetken ja sitten pääsin vuodattamaan koko tarinan eläinlääkäri Jonna Jokisalolle. Leosta oli heti tultuamme otettu verta (joka ei ollut ihan helppoa, Leo vihaa pistämistä ja verta ei meinannut tulla ulos kun poni oli niin pinkeänä). Tulosten valmistuttua ell sanoi heti että ponilla on paise. Pitää vain selvittää missä. Oli muuten aika hurjia arvoja. Fibrinogeeni (joka on normaalisti hevosella alle 4, ja 5 on jo hyvin merkittävä nousu) oli ekalla klinikkakäynnillä 5,7, kontrolliverikokeessa 4,3, ja nyt oli kahdessa päivässä noussut lukemaan 6,6...

Paikalla oli viisi ulkomaalaista opiskelijaa joten ponilla oli kunnon hoitojoukko, ja tarpeeksi kiinnipitelijöitä. Sain itsekin tosi paljon mielenkiintoista tietoa koska ell selitti koko ajan englanniksi opiskelijoille mitä teki. Yleistutkimuksen jälkeen Leon kyljet ja maha ultrattiin. Sitten ultrattiin sisäelimet, maksa, munuaiset jne. Ei mitään. Sitten poni rauhoitettiin ja laitettiin pakkopilttuuseen. Hengitystiet tähystettiin, myös limapussit. Ei mitään. Seuraavaksi paisetta etsittiin mahasta. Mahanalusesta ajeltiin karvat, mahan pinta ja vähän myös pinnan alta puudutettiin, sitten vedettiin skalpellilla pieniä viiltoja ja tökittiin jollain tikulla. Tätä en kyllä pystynyt katsomaan.

Pieni tuumaustauko, jonka jälkeen Jonna tuumasi että voisiko se paise kuitenkin olla nivusissa kun oireet täsmäisivät sinne. Nivuset kyllä tutkittiin jo ennen rauhoitusta mutta nyt ne tutkittiin uudelleen. Rauhoitus oli poistanut Leosta sen verran pinkeyttä, että yhtäkkiä nivusissa tuntuikin vasemmalla puolella kivikova kohta, ja vastaava kohta oli oikealla pehmeä. Ennen rauhoitusta eroa ei tuntunut. Seuraavaksi ultrattiin, ja sieltähän se tumma mötikkä löytyi! Vaikka ei ole kivaa kun oma hevonen sairastaa, niin oli kyllä upeaa seurata Jonnan työtä. Ammattitaitoinen ja periksiantamaton eläinlääkäri, jonka kasvoilta näki onnistumisen ilon kun paise vihdoin löytyi :) Itsellekin oli kyllä helpotus kun syy oireisiin vihdoin selvisi!

Seuraavaksi tutkittiin, onko se oikeasti paise. Eli tökättiin pienellä neulalla ja katsottiin alkaako tulla mätää. Leo-raukka oli tosi kipeä eikä todellakaan halunnut että häntä tökitään enää minkäänkokoisella neulalla... Mätää alkoi onneksi tulla, eli diagnoosi oli selvä. Sitten alkoi tyhjennysoperaatio. Edelleen todella vaikeaa, koska paisetta on hankala puuduttaa ja poni potki takajalalla aika paljon. Jonna sanoi ettei poni todellakaan yrittänyt tähdätä potkujaan ihmiseen vaan potki pois päin vaikka kuinka sattui (fiksu ja kiltti Leo!), mutta kyllähän se silti hommaa vaikeutti. Jonkun verran mätää saatiin pois mutta sitten touhu kävi niin hankalaksi että jouduttiin keskeyttämään. Tässä vaiheessa Jonna sanoi että huomenna voidaan yrittää uudelleen kun paise ei ehkä ole enää ihan niin kipeä, tai sitten maanantaina leikkauspöydälle. 

Leolle laitettiin kaulaan kanyyli suonensisäisen antibiootin tiputusta varten. Sekin jouduttiin ompelemaan kiinni, ja rauhoituksesta huolimatta ponia saatiin taas pidellä napakasti. Kanyylin laiton aikana Jonna mietti uuden rentouttavan, rauhoittavan ja kipuapoistavan lääkityksen paiseen tyhjentämisen ajaksi, ja päätettiin koittaa vielä. Siirryin tässä vaiheessa toiseen huoneeseen ja jätin Leon eläinlääkärin ja harjoittelijoiden hoiviin. Alkoi tuntua liian pahalta katsoa.

Toinenkin tyhjennyskerta kesti aika kauan, mutta mätää saatiin paljon pois. Ongelma on se että paise on syvällä, niin syvällä ettei sinne voi skalpellin kanssa sohia, ja ihmisen sormi ei riitä. Asiaa ei tietenkään auta paiseen sijainti. Jalkoväliin ei muutenkaan ole helppo ylettyä, saati sitten kun takajalka huiskii koko ajan.

Leo jäi siis hoitoon Hyvinkäälle. Sillä on tietysti vahva antibiootti- ja kipulääkitys päällä, ja eilisillan suunnitelma oli se että tänään mahdollisesti katsotaan koitetaanko paisetta tyhjentää lisää. Huomenna maanantaina paisekohta ultrataan uudelleen ja katsotaan miltä näyttää, eli pitääkö paise tyhjentää leikkauksellisesti. Tietenkin toivotaan ettei leikkaukseen jouduta (tätä toivoo etenkin allekirjoittanut joka ei ole sattuneista syistä yhtään innostunut siitä ajatuksesta että poni nukutettaisiin). Tänään iltapäivällä lupasivat soitella ponin voinnista. Nyt olo on aika helpottunut ja rauhallinen. Tiedän että Leo on hyvässä hoidossa eikä minun tarvitse enää miettiä mikä sitä vaivaa ja mitä voisin tehdä ponin hyväksi.

Taas odotellaan

Varovaisesti arvioisin että Leo alkaa voida aika hyvin. Ruokakin maistuu taas entiseen tapaan. Toki nyt kun sanoin tämän ääneen/kirjoitin ylös niin tulee jotain takapakkia... Ei vaan, taikauskoisuus hiiteen. Tänään Leo oli aika pirtsakka kun taluttelin sitä, se lienee hyvä merkki. Perjantaina ollaan viisaampia kun saadaan uuden verinäytteen tulokset ja nähdään ovatko tulehdusarvot laskeneet. Paikallinen eläinlääkäri tulee siis torstaina ottamaan uuden verinäytteen.

Kovasti kaipaan takaisin Leon selkään mutta nyt odotetaan rauhassa että saadaan poni kuntoon. Onneksi olen saanut ratsastaa tallikaverien hevosilla. Perjantaina ratsastin taas Leon karsinanaapurilla, piensuokkitammalla, ja nyt hoivissani on muutaman päivän ajan vanha tuttu eli kaverin iso pv-tamma. Sen kanssa alkaa vihdoin löytymään oikeat nappulat, yli kahdenkymmenen ratsastuskerran jälkeen ;)

Tätä tää arki nyt on, laidunlomaa. Leo ei valita ;)

Muutosta, ja pieni video

Tilanteet muuttuu nopeasti, nyt onneksi parempaan suuntaan. Kävin äsken nopeasti tallilla tarkistamassa Leon voinnin ennen ylioppilas- ja valmistujaisjuhliin suuntaamista. Vihdoinkin jalkovälin turvotus on lähtenyt laskemaan, jipii! Yöheinistäkin oli kelvannut suurin osa. 

Otin torstaina Leosta pienen videopätkän, liitän sen tähän alle. Näin meillä laidunnetaan ;)

 

Pientä takapakkia

Herkässä hevosessa on se "hyvä" puoli, että sitä oppii lukemaan nopeammin kuin hevosta joka ei näytä fiiliksiään. Leohan on tällainen herkkis, ja eilen seurasin sitä jo hiukan huolestuneena. Poni ei voi hyvin, tämän totesimme yhdessä tallinpitäjän kanssa. Ruoka ei taaskaan maistu kunnolla ja iltaheinät löytyivät eilen aamulla lähes koskemattomina. Onneksi laidunruoho sentään uppoaa. Tosin sitäkään ei uskalla määrättömästi antaa syödä kun maha ei ole vielä kunnolla tottunut vihreään, mutta eipä Leo hulluna ahmikaan. Ponin yleisolemus on jotenkin nuuppa, vaikkei kuumetta ole.

Tänään aamulla soitin Leoa hoitaneelle eläinlääkärille ja keskusteltiin tilanteesta. Kuultuaan ettei poni ole enää ollenkaan niin pirteä kuin klinikkapäivänä eikä haluaisi oikein liikkua ell päätti että aloitetaan muun lääkityksen (Oriprim+antihistamiini) lisäksi kipulääkekuuri, eli Metacamia. Katsotaan jos se vähän piristäisi Leoa. Kerroin että Leon jalkovälin turvotus ei ole laskenut, ja ell sanoi että tulehdusarvojen kohoaminen voi olla tästä "hyönteisvammasta" johtuvaakin. No, jos näin on niin Oriprimin kyllä pitäisi siinäkin tapauksessa tehota. 

Säälittää Leo-rassu. Ponilla ei ollut ennen sairastumista grammaakaan ylimääräistä kropassaan, ja sairastaminen kuihduttaa ponia silmissä. Toki yritän tuupata kaikkia mahdollisia lisärehuja mutta kun ei maistu niin ei maistu. Onneksi laitumen ruoho on tähän aikaan vuodesta melkoisen ravitsevaa. Juomaan olen saanut Leon kohtuullisen hyvin. Metacam piristi ponia selvästi hetkellisesti, mutta sen vaikutus on tietysti ohimenevää. Nyt vaan odotellaan että Oriprim alkaisi tehota.

Huomista odotellessa

Leo voi paremmin, mutta edelleen lämpöä on. Ei paljon, mutta minusta sen verran ettei se ole normaalia. Leo on nyt syönyt ja juonutkin paremmin ja kuivumisvaara  näyttäisi menneen ohi. Mutta silti Leo ei vaan tunnu minusta ihan omalta itseltään (ja tuo lämpöily ihmetyttää, kun tänään ei edes ollut kuuma). Joten olen sitten ylitarkka hevosenomistaja tai en niin varasin huomiselle ajan ja käyn näyttämässä ponia Tampereen hevosklinikalla. Jospa saataisiin diagnoosi ja mahdollinen lääkitys/hoito-ohjeet.

Neljä päivää ratsastamatta ja hirveät vieroitusoireet! Tänään puhuin itseni vähän puoliväkisin ;) Leon karsinanaapurin, piensuokkitamman, selkään. Kiva tammuska oli, ja osaavampi kun luulin. Tarjouduin sitä joskus uusiksikin ratsastamaan. On aina niin kehittävää mennä muillakin hevosilla kuin omalla.

Muutos suunnitelmiin

Näköjään olin turhan optimistinen kun listasin viime postaukseen loppuviikon ohjelman... Kuten aiemmin mainitsin, Leo on tuntunut rasittuvan normaalia helpommin, ja puuskutellut. Lämpöjä olen mittaillut joka päivä ja ne ovat olleet normaalit kunnes torstaina mittarissa olikin sitten 38,9. Eli kipeä on.

Torstaina vielä ajattelin että ehkä kyseessä oli ohimenevä lämpöhalvauksen esiaste. Täällä on ollut todella kuuma. Leo piristyi kun viilensin sitä vedellä, ja lämpökin laski hiukan. Eilen ja tänään pieni kuume on kuitenkin jatkunut, lämpö sahailee normaalin rajoilta selväksi kuumeeksi (ei onneksi kovin korkeaksi kuitenkaan). Aamulla lämpö on alhaisin ja poni on pirteä, mutta tänäänkin tallinpitäjä joutui ottamaan Leon sisään ennen puoltapäivää koska poni muuttui aivan nuupaksi. Hengitys ei ole ihan normaalia, ja mielestäni hengitysäänet ovat rohisevat. Tämä voi kyllä olla vaan kuvitelmaa, koska kuuntelin pelkällä paljaalla korvalla henkitorvea. 

Suuri huolenaihe on ollut ponin kuivuminen. Aiemmin luulin että Leo juo hyvin, koska näen sen usein juomassa, mutta totesin joku aika sitten että se juo aika vähän, liian vähän, kerrallaan. Eilen Leo oli tosi kuiva ja pelkäsin jo että eläinlääkäri joutuu nesteyttämään ponia. Nyt kun on viikonloppu (luonnollisesti nämä tapahtuu viikonloppuisin) niin on aina riski olemassa että joku "lehmälääkäri" (eli ei niin hevosiin erikoistunut) päivystää, joten kovin mielellään ei päivystävää kutsuisi. Toinen vaihtoehto on lähteä ajamaan Hyvinkäälle.

Omenamehu- ja melassihöysteet saivat ponin juomaan vähän, muttei tarpeeksi. Tänään onneksi sain Leon juomaan paljon paremmin, kiitos yhden hevostutun vinkin. Tosi löysä pellava-greenline-velli melassilla ja suolalla höystettynä upposi aika hyvin. Lisäksi olen kerännyt Leolla ruohoa. Ruohossa kun on paljon vettä, ja tulee muutenkin syötyä kun normiheinä ei tunnu maistuvan. Tänään illalla Leo oli onneksi jo vähän pirteämpi kuin päivällä eikä ole enää niin kuivunut kuin eilen.

Oma diagnoosini on, että Leolla on jonkinlainen hengitysteiden infektio joka on mahdollisesti osittain tai kokonaan siitepölyn aiheuttama, ja kuumuus pahentaa yleisoireita, eli saa ponin väsyneeksi ja kuumeiseksi. Mutta en toki aio jäädä tämän oman puoskari-diagnoosini varaan. Maanantaina yritän saada Leolle mahdollisimman pian ajan Teivoon. Kunhan nyt vaan huomisesta sunnuntaista selvittäisiin ilman päivystävän kutsumista. Pitäkää peukkua!

Pientä lämpöä

Fannylla oli eilen enää pientä lämmönnousua ja poni oli pirteä. Harjasin hiekkakuorrutuksen hankkineen tamman pihalla ja samalla saatiin päivän vihreä-kiintiö täyteen. Tänään aamulla lämpö oli 38,1, eli kuumerajalla keikutaan vaikkei tuo nyt varsinaista kuumetta kai ole.

Soitin aamulla Tampereen hevosklinikalle ja sieltä luvattiin että Fannya pari viikkoa sitten hoitanut eläinlääkäri soittaa minulle päivän aikana. Haluan kysyä voisiko lämmönnousu liittyä takapolviongelmiin. Ehkä tulehdus ei parantunutkaan yhdellä piikityksellä, tai sitten se on uusiutunut. 

Lisäksi tarvitsisin neuvoa mitä teen ponin liikutuksen kanssa. Yleinen ohjehan on että yksi kuumepäivä vaatii viikon lepoa. Tämä vaan sopii aika huonosti siihen, että takapolviongelmien takia Fannya ei saisi missään nimessä jättää seisomaan.

Tunnelmat eivät ole nyt varsinaisesti katossa, mutta piristykseksi sain ihania kesäkuvia jotka Nina otti viikko sitten. Laitan niitä tänne blogiinkin tänään tai huomenna.