Tänään on Fannyn syntymäpäivä! Poni täyttää 8 vuotta.
K kävi läpiratsastamassa Fannyn lauantaina. Fanny oli todella hieno, ja olen niin iloinen siitä kuinka hyvin poni on kehittynyt! Kuvailun ohessa otin pätkiä videolle jotta myös K näkee miten poni kulkee, ja yhdessä totesimme että oikeaan suuntaan ollaan menossa ja ravissa on nyt tosi hyvä tahti.
Fanny alkaa tosissaan näyttämään sitä laatua jonka uskoin jo koeratsastuksen perusteella sen pörröisen pulleroponin sisällä piilevän. Omaansa ei vissiin saisi kehua, mutta minäpä kehun silti; aivan upea poni! Kaunis, hienoluonteinen ja laadukasliikkeinen, mitä muuta voisi toivoa.
Eilen menin Fannylla koulua maneesissa ja poni oli edelleen tosi miellyttävä ratsastaa. Olen myös itse edistynyt jonkun verran "vasen käsi"-syndroomani kanssa enkä roiku sisäohjassa koko ajan.

Ethän kopioi kuviani ilman lupaa