Oman hevosen puute vesittää ikävästi tämän blogin idean. Blogihan on toiminut minun ja ponin treenipäiväkirjana, ja ollut siinä tarkoituksessa tosi hyödyllinen. Omasta hevosestaan on voinut kirjoittaa tai olla kirjoittamatta mitä haluaa. Nyt kun ratsastan lainaratsuilla on tilanne eri.
Koen että blogin kirjoittajana olen ollut tietyllä tavalla anonyymi. Kirjoitan kyllä omalla etunimelläni, ja sukunimeni on helposti googlattavissa esim. hevosten tietojen kautta. Rekisteröityneet lukijani ovat minulle kuitenkin pääosin vain blogimaailmasta tuttuja. Blogia lukee kyllä myös muutama tuttu ja ystävä "oikeasta" maailmasta, mutta suurin osa hevostutuistani ei tiedä tämän blogin olemassaolosta mitään. En halua missään nimessä ollakaan mikään tunnettu bloggaaja. Kirjoitan tätä mielelläni itselleni ja pienelle tuntemattomien joukolle joista on kyllä vuosien mittaan tullut niin läheisiä että tuntuu kuin tuntisin heidät oikeasti.
Lainaratsuista kirjoittaminen edellyttäisi sitä että kysyn hevosten omistajilta saavatko hevoset esiintyä blogissa. Olen päättänyt etten lähde tähän, koska haluan säilyttää blogini omana juttunani. Käytännössä tämä siis tarkoittaa että blogissa tulee olemaan entistäkin hiljaisempaa, koska en ratsasteluistani juuri kirjoita. Lopettaa tätä blogia en edelleenkään aio. Haave omasta hevosesta elää edelleen vaikkei se ihan lähitulevaisuudessa tulekaan toteutumaan.
Sen verran nykytilanteesta, että koen olevani todella onnekas. Minulla on ihania ystäviä joiden hevosilla saan ratsastaa, ja pääsen hevosen selkään 3-4 kertaa viikossa. Tuntuu että olen päässyt ratsastajana eteenpäin kun olen saanut kokemusta niin erilaisten hevosten ratsastamisesta. Eilen olin vanhan tutun mutta minulle ratsuna uuden hevosen selässä. Meillä synkkasi heti. Hetkittäin tuntui kuin olisin ollut taas Goldyn selässä, tässä ihanassa pienessä hevosessa oli jotain samaa. Pääsimme tekemään ihan oikeaa koulutreeniä, ja niin se vaan on: ei mikään tässä maailmassa ole parempaa kuin kouluratsastus! Paitsi ehkä maastossa laukkaaminen :)
