Enemmän uskoa

Maanantain kouluvalmennus peruuntui ja koska poni oli mielestäni sunnuntaina vähän haluttoman oloinen, päätin vain kävelyttää sen maanantaina. Mia neuvoi minulle ohjasajokurssilla pari asiaa jotka voin opettaa Leolle jotta hallitsen ponin paremmin maastakäsin. En kuitenkaan harjoitellut niitä vielä maanantaina koska Leo oli aika villi ja hermostunut. Uudet asiat on parempi opettaa kun poni on rento, joten maanantai ei ollut siihen oikea päivä. 

Eilen ajattelin ratsastan Leon kunnolla "läpi", siis niin läpi kun minä sen saan. No jaa... Eilinen ratsastus ei nyt varsinaisesti ollut mitään tähtihetkiä täynnä. En tiedä mikä siinä on että valmennuksessa saa itsensä yrittämään täysillä ja onnistumaan, mutta yksin ei. Yksin minulla loppuu usko omaan osaamiseen tosi nopeasti ja homma menee säätämiseksi, vääntämiseksi ja tuskailuksi. Eilen oli hiukan ongelmia eteenpäinpyrkimyksen kanssa, ei tosin niin paljon kuin aiemmin, ja sitten en saanut millään Leon selkää ylös. Tunsin kuinka jäykkää ja selätöntä ravi oli mutta oli vaikea saada se korjattua. Lisäksi kompastuin tekoperäänanto-ansaan eli tuijotin koko ajan ponin kaulaa ja sen kaarevuutta takapään aktivoinnin sijaan. Leokin tuntui pistävän hanttiin niska jäykkänä (juu tiedän, vika löytyy sieltä satulan päältä). Kuolaimena oli oliivinivel, taidan tänään taas vaihtaa normaaliin niveleen.

Päätin että ratsastan niin kauan että saan ainakin ravin kuntoon. No, kyllä niitä hyviäkin pätkiä sitten tuli kun jaksoin sinnikkäästi tehdä töitä. Lopulta vasen laukkakin oli tosi hyvän tuntuista, oikea sen sijaan ei pyörinyt kunnolla. Tänään ei auta kuin palata rikospaikalle pää nollattuna ja yrittää oppia eilisistä virheistä. Takapää aktiiviseksi, joustava käsi, nopea pohje, perusasiat kuntoon. Ja ne omat hermot kuriin! 100 % keskittymistä ja 0 % en osaa-asennetta. On vaan niin paljon muistettavaa. Kun yhden asian saa korjattua niin on kolme muuta korjattavaa. Onneksi ensi viikolla on taas valmennukset... 

<3

 

Temppukerhoa ja maastoilua

Viikon loppupuoli meni Leon kanssa hyvin. Jotkut jutut ovat ekalla kerralla jännittäneet, mutta toisella kerralla sujuneet aina hyvin. Alusta asti tuntui että poni sopeutui nopeasti uuteen talliin, mutta huomaan kyllä että nyt Leo on rauhallisempi kuin viikko sitten. Varmasti sopeutuminen jatkuu vielä useamman viikon, ellei useamman kuukaudenkin.

Lauantaina päätin koittaa läpi suunnilleen kaiken mitä osaan kouluratsastuksessa. En nyt tiedä oliko tässä paljon järkeä, kun en siis treenannut mitään kunnolla vaan tuli vähän roiskaistua kaikki mahdolliset temput... Mutta mentiin siis avot, sulut, pohkeenväistöt, takaosakäännökset, vastalaukat jne. Leo osaa kyllä paljon muutakin, mutta minä en. Ja noissa mainituissakin on tietysti minulla tosi paljon treenattavaa ja parannettavaa. On ihanaa kun poni osaa enemmän kuin minä. Kaipa nämä opetusmestarit vaan on mun juttu.

Sunnuntaina lähdettiin maastoon, ihan vaan kävelemään. Mulla on ihana tallikaveri jonka kanssa on mahtavaa maastoilla koska hän ja hänen hevosensa (se pv-tamma jota silloin tällöin liikutan) ovat tyyniä viilipyttyjä tilanteessa kuin tilanteessa. Sekä minua että Leoa jännitti alussa. Leo käveli lyhyin askelin pää pystyssä ja minä koitin rentouttaa itseäni ja liimata takapuolen satulaan. Jutustelimme niitä näitä ja parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen poni oli jo ihan rento. Ei tehty pitkää lenkkiä, vain 45 minuuttia, ensi kerralla sitten lisää. Hyvä fiilis jäi kun kaikki sujui hyvin ja poni (sekä ratsastaja...) rentoutui alun jännäyksen jälkeen.

Eilen Leolla oli vapaa. Ajatuksena on pitää yksi vapaa viikossa, katsotaan nyt miten se sopii ponille. Vapaa on ihan itsekkäästi minua varten, poni ei sitä niinkään välttämättä tarvitsisi. Minun piti käydä ihan nopeasti tallilla, mutta mutakuorrutus oli sitä luokkaa että ponin, loimien ja tarhasuojien putsaukseen meni varmaan tunti... Ponit olivat ilmeisesti hiukan rallitelleet tarhassa. No, tuleepa vapaapäivinäkin liikuntaa!

Säpinää

Kun luovuin omasta ponista olin muutaman viikon tyytyväinen siihen että kaikki hevoseen liittyvä vastuu ja vaiva oli poissa. Ei jatkuvaa tallilla juoksemista ja aikataulujen sovittelua, puhumattakaan kengittäjän metsästyksestä jne. Vaan niin se on että elämä ilman hevosia on teeskentelyä, sanokaa minun sanoneen :) Syksy on ollut vähän raskasta aikaa muun muassa työrintamalla, mutta olen saanut hevosista niin paljon hyvää mieltä ja voimaa etten sitä ennen tajunnutkaan.

Tämä viikko on tosiaan ollut melkoista heppailutykitystä. Viikon aikana on tarkoitus ehtiä neljän eri hevosen selkään, taitaa olla lähes ennätys. Maanantaina ratsastin vakkaritammalla rennosti sänkkärillä, ja eilen käytiin maastakäsin kävelylenkillä. Huomenna olisi tarkoitus tehdä koulutreeni pienen tauon jälkeen. Hevonen on tällä viikolla poikkeuksellisesti hoivissani kolme päivää.

Tiistaina ratsastin valmentajan suomenhevosella, joka on IHANA! Ei superhelppo, mutta minun tyyliseni opetusmestarihevonen joka tekee sen mitä ratsastaja pyytää ja palkitsee onnistumiset. Mentiin koulua kentällä ja onnistuin jo istumaan harjoitusravissakin pieniä pätkiä. Viime kerralla se ei onnistunut koska ruuna posotti kuin höyryjyrä mutta tiistaina poni oli vähän paremmin avuilla. Laukannostot sujuivat tosi hyvin, siinä toinen ilonaihe. Lauantaina pääsen maastoilemaan samalla hevosella, ja säänkin pitäisi suosia.

Eilen kävin kiireapulaisena ratsastamassa kaverin kouluruunan, sen pienen ihanan joka muistutti taas Goldya loikkiessaan karkuun kuviteltuja pieniä vihreitä miehiä :) Hevonen oli aika jännittynyt ja pohkeen takana, joten verkan jälkeen keskityin lähinnä saamaan sen rennoksi käynnissä. Tänään jatkuu harjoitukset saman hevosen kanssa ja treenin aiheena on laukannostot joista ei eilen tullut niin yhtään mitään. Lisäksi tänään on tarkoitus testata samalla tallilla asustavaa suomenhevosta, joka on minulle hyvinkin tuttu koska toimin kisakaudella sen hoviletittäjänä. Ratsuna kuitenkin minulle uusi tuttavuus.

Hevoskuviot ovat nyt mukavasti vakiintuneet. Ratsastan kaksi kertaa viikossa vakkaritammaa, kaksi kertaa viikossa valmentajan hevosta ja kerran viikossa kaverin kouluruunaa. Pari vapaapäivääkin siis jää.

Hyvä fiilis!

Olen ihan innoissani tämän ja ensi viikon hevosteluista, niin paljon kivaa ja mielenkiintoista tiedossa! Eilen ratsastin vakkariratsullani suomenhevostammalla maneesissa, ja vaikka ei helppoa ollutkaan niin tuntuu että pikkuhiljaa meillä alkaa sujua paremmin. Hevonen on ollut omistajallaan lähemmäs kymmenen vuotta ja hän on edelleen sitä mieltä että tamma on vaikea ja haastava ratsastaa, joten olen tyytyväinen jokaiseen edistysaskeleeseen jonka otamme yhdessä. 

Viikonloppuna on vielä toinen treeni tamman kanssa. Sunnuntaina pääsen ratsastamaan toisen kerran kaverini pientä kouluruunaa. Tätä odotan kovasti, pääsee ratsastamaan oikein kunnolla koulua! Täytyykin miettiä etukäteen mitä treenailemme.

Ensi viikolla pääsen kahtena päivänä ratsastamaan kouluvalmentajani hevosta, jolla ratsastin kertaalleen muistaakseni elokuun lopussa. Tietty ratsastan myös vakkaritammalla kerran tai pari. Lisäksi lähden reissuun mukaan kuunteluoppilaaksi kun Tuula Pursiainen tutkii ja käsittelee tallikaverin hevosen. Uskoisin että tulee mielenkiintoinen reissu Kangasalle!

Näin hyvissä heppailufiiliksissä on kiva aloittaa viikonloppu :)

Blogin kirjoittamisesta

Oman hevosen puute vesittää ikävästi tämän blogin idean. Blogihan on toiminut minun ja ponin treenipäiväkirjana, ja ollut siinä tarkoituksessa tosi hyödyllinen. Omasta hevosestaan on voinut kirjoittaa tai olla kirjoittamatta mitä haluaa. Nyt kun ratsastan lainaratsuilla on tilanne eri.

Koen että blogin kirjoittajana olen ollut tietyllä tavalla anonyymi. Kirjoitan kyllä omalla etunimelläni, ja sukunimeni on helposti googlattavissa esim. hevosten tietojen kautta. Rekisteröityneet lukijani ovat minulle kuitenkin pääosin vain blogimaailmasta tuttuja. Blogia lukee kyllä myös muutama tuttu ja ystävä "oikeasta" maailmasta, mutta suurin osa hevostutuistani ei tiedä tämän blogin olemassaolosta mitään. En halua missään nimessä ollakaan mikään tunnettu bloggaaja. Kirjoitan tätä mielelläni itselleni ja pienelle tuntemattomien joukolle joista on kyllä vuosien mittaan tullut niin läheisiä että tuntuu kuin tuntisin heidät oikeasti.

Lainaratsuista kirjoittaminen edellyttäisi sitä että kysyn hevosten omistajilta saavatko hevoset esiintyä blogissa. Olen päättänyt etten lähde tähän, koska haluan säilyttää blogini omana juttunani. Käytännössä tämä siis tarkoittaa että blogissa tulee olemaan entistäkin hiljaisempaa, koska en ratsasteluistani juuri kirjoita. Lopettaa tätä blogia en edelleenkään aio. Haave omasta hevosesta elää edelleen vaikkei se ihan lähitulevaisuudessa tulekaan toteutumaan. 

Sen verran nykytilanteesta, että koen olevani todella onnekas. Minulla on ihania ystäviä joiden hevosilla saan ratsastaa, ja pääsen hevosen selkään 3-4 kertaa viikossa. Tuntuu että olen päässyt ratsastajana eteenpäin kun olen saanut kokemusta niin erilaisten hevosten ratsastamisesta. Eilen olin vanhan tutun mutta minulle ratsuna uuden hevosen selässä. Meillä synkkasi heti. Hetkittäin tuntui kuin olisin ollut taas Goldyn selässä, tässä ihanassa pienessä hevosessa oli jotain samaa. Pääsimme tekemään ihan oikeaa koulutreeniä, ja niin se vaan on: ei mikään tässä maailmassa ole parempaa kuin kouluratsastus! Paitsi ehkä maastossa laukkaaminen :)