I´m in love!

Voi miten hauska iltapäivä eilen olikaan! Pääsin kokemaan sen ihanan tunteen, kun menee vieraan hevosen selkään ja hevonen on juuri sellainen "oman" tuntuinen. Juuri se tunne mitä hevosta etsiessä hakee, mutta koska tämä ei ollut koeratsastus niin jouduin jättämään sydämeni varastaneen ponin illalla omalle tallilleen ja ajelemaan yksin kotiin... Onneksi myös kotona on ihana poni!

Eilen oli siis ponitreffi-päivä, tai ilta. Olimme Liisan kanssa kylässä Sannan luona. Sannan Pena-ponin kuulumisia on tullut seurattua jo joitakin vuosia ja odotin kovasti että näen ponin livenä. Samalla olin ihan kauhuissani sillä ratsastamisesta! Olin varma että herkkä poni ei tykkää minusta ja ratsastustyylistäni ja uumoilin että jos Penalle sattuu virtaisa päivä niin löydän itseni kentän hiekasta...

Juttelimme ensin niitä näitä kahvin ääressä ja haimme sitten Penan laitumella. Voi miten kaunis Pentti onkaan! Upean punainen väri. Pena käyttäytyi tallissa yksinkin tosi fiksusti. Sanna meni ensin selkään ja minullakin alkoi pahin jännitys häipymään, kun näin että Pena vaikutti rennolta. Saimme ihailla Liisan kanssa Sannan kaunista ja eleetöntä ratsastusta, kunpa itsekin ratsastaisin niin siististi! Hetken päästä pääsin nousemaan valmiiksi verkatun ponin selkään. 

Yllätyin heti alkuun koska Pena oli erilainen kuin olin kuvitellut. Jotenkin olin kai kuvitellut ettei se hyväksy kovin hyvin vierasta ratsastajaa ja sinkoaa altani jonnekin, mutta Pena olikin rauhallisen tuntuinen ja sain pyytää ponia eteen koska se oli hieman pohkeen takana. Löysin Penasta paljon samanlaista kuin Leosta. Tästä ollaan kyllä aiemminkin puhuttu, että meidän poneissa on samoja piirteitä. Jännittyessään molemmat tykkäisivät nousta edestä ja kipittää, jääden kuitenkin samalla hitaaksi. Reaktionopeus lienee molemmilla sama, vaikkei Pena onneksi minulle nopeuttaan esittelytkään vaan oli tosi kiltti. Molemmat myös ovat onnistuessaan tosi hienoja, ja yrittävät parhaansa. 

Pena oli herkkä, mutta ei kuitenkaan sillä lailla herkkä etteikö siihen olisi saanut vaikuttaa. Sai, ja piti, käyttää pohjetta, sai pitää tuntuman, ja sai ratsastaa. Pena vaikutti ihan tyytyväiseltä vaikka selässä oli vieras kuski. Tuntui että ihmeen nopeasti löytyi yhteinen sävel, vaikka en yleensä ole kovin taitava vieraiden hevosten kanssa. Sekin varmaan tosin vaikutti että Sanna oli "viritellyt" ponin valmiiksi. 

Videoiden laatu jostain syystä heikko, pahoittelen.

Todella mielenkiintoista ratsastaa ponia josta on lukenut niin paljon. Moni Sannan kirjoittama asia konkretisoitui, ja samalla tajusin kuinka paljon ja kuinka hyvää työtä Sanna on Penan kanssa tehnyt. Sain myös pienen ratsastustunnin kun Sanna neuvoi miten saan Penan toimimaan parhaiten. Rakastuin kyllä Penaan ihan tosissaan, aivan ihana poni!

Lainaratsuja jälleen

Eipä tullut Leon suhteen mitään selvyyttä eilen. Kipeää kohtaa ei tunnustelemalla löytynyt. Leon tuntien se kyllä näyttäisi jos kopelointi sattuisi, nyt ei mitään reaktioita tullut. No, tämähän vain kertoo ettei ongelma ole sellaisessa kohdassa mihin pääsee tunnustelemalla käsiksi. Ravi oli edelleen omituista. Poni saa kävellä tämän viikon (ellei selkeää huononemista tapahdu), ja katsotaan sitten miltä näyttää. En jaksa surra, mutta harmittaahan tuo.

Piristystä tallielämään tuo tämän viikon harvinaisen runsas lainaratsujen määrä. Maanantaina ratsastin tallikaverin ponitamman. Meillä piti olla saksanratsuponien vaihtopäivä, mutta Leon ollessa pois pelistä tallikaveri sai tyytyä katselemaan kun minä ratsastin hänen ponillaan. Oi, kiva poni! Vähän oli pohkeen takana ja kyseli onko asiat pakko tehdä loppuun, mutta ihan ok treeni saatiin kokoon.

Eilen ratsastin tutun puoliveritamman. Sen kanssa meillä on vihdoin loksahtanut jotain kohdalleen. Olen koittanut ratsastaa tammaa samojen ohjeiden mukaan joilla Kikko on neuvonut minua ratsastamaan Leoa. Nykyään saan tämän hevosen jo taipumaan ja asettumaan... Niin se kehitys kehittyy. Tänäänkin lupasin jumpata hevosen kun omistaja sairastaa. 

Leon kävelytyksen jälkeen kävin vielä illalla naapuritallilla ratsastamassa suokkipojalla. Siihen kyllä rakastuu joka kerta uudelleen! Ainoa hevonen jolla ratsastan yhtä mielelläni kuin omalla Leollani. Niin järjetön työskentelymotivaatio ettei moista ole tullut ennen eteen. Ruuna tekee kaiken juuri niinkuin pyydän (myös silloin kun teen virheitä), ja töitä se tekisi vaikka koko illan jos ratsastaja ei pyytäisi lopettamaan. Hevosen huonohkon peruskunnon takia teimme töitä eilenkin vain 40 minuuttia. Kohotellaan kuntoa tosi rauhassa, ruuna on kuitenkin jo 17-vuotias. Seuraava yhteinen treenikerta on sovittu perjantaille, ja omistaja liikuttaa hevosta tässä välissä.

Lainailua

Leo toimi eilen kaverini ratsuna, koska J halusi ratsastaa minun silmieni alla ennen kuin ratsastaa Leolla itsenäisesti sunnuntaina. Aion nimittäin olla itse kokonaiset kaksi päivää pois tallilta, joten lauantaina Leo viettää vapaapäivää ja sunnuntaina tosiaan J hoitaa liikutuksen.

Kiva taas nähdä Leo jonkun toisen ratsastamana. Olin tyytyväinen näkemääni. Leo oli rento ja kulki suurimman osan ajasta hyvässä muodossa ja peräänannossa. Poni liikkui hyvin eteen ja näytti nauttivan kun pääsi laukkaamaan muutaman reippaan kierroksen. Edelleen liikutus on vähän normaalia varovampaa, koska lääkekuuri on edelleen päällä. Toivottavasti tukkoisuus ja yskiminen jää kokonaan pois, eilen ei ainakaan yskinyt.

Kun olin hoitanut Leon ratsastuksen jälkeen lähdin naapuritallille, jossa asustaa kaverini kaksi suomenhevosta. En ollutkaan aikoihin ratsastanut R:lla, joka siis oli vakkariratsuni talvella 2013-2014 ennenkuin ostin Leon (R mainittu täällä blogissa nimellä "valmentajan ruuna"). 

Voi että oli kivaa päästä tämän hevosen selkään taas! Tällä suosikkisuokillani on nautinto ratsastaa koska se on niin hyvin koulutettu ja ratsastettu. Ruuna on ollut nyt aika kevyellä käytöllä omistajan kiireiden vuoksi, joten en mennyt sillä raskaasti. Tämä hevonen haluaa mielellään koota ja mennä lyhyeksi edestä, joten yritin houkutella sitä vähän pidemmälle kaulalle. Tehtiin paljon taivutteluja, avoja ja sulkuja käynnissä, kahdeksikkoa ja muutama väistö ravissa sekä parit laukannostot ja laukkaympyrät. Hevonen oli selvästi innoissaan kun pääsi hommiin ja teki hienolla motivaatiolla töitä. Puolen tunnin työskentelyn jälkeen annoin pitkät ohjat ja käveltiin vielä hyvät loppukäynnit. Jatkossa minun on tarkoitus käydä liikuttamassa ruunaa 1-2 kertaa viikossa, sen minkä Leon ratsastukselta ehdin.

Pääsin ratsastamaan vastalanatulla kentällä, koulutuupparin taivas ;)

Aurinkoa ja arkea

Onpas täällä ollut hiljaista, pakko laittaa jotain elonmerkkejä. Mitään erikoista ei ole tapahtunut. Leon Gastrogard loppui sunnuntaina. Poni on ollut ok ratsastaa mutta ei niin hyvä kuin yleensä. Paranee kyllä vertyessään. Katselen nyt ihan rauhassa mihin suuntaan tilanne menee lääkityksen loppuessa, ja mietin tarvitaanko jotain lisätoimia. Hierojan ainakin taidan Leolle tilata. Edellisestä kerrasta on jo aikaa.

Eilen vietettiin ponin kanssa molemmat totaalista lepopäivää talviloman merkeissä. Minä siivosin hevosentuoksuisen autoni viimeisen päälle siistiksi ja Leo tarhaili koko päivän. Molemmat saatiin nauttia auringosta ja +12 asteen lämpötilasta. 

On vaan niin ihanaa kun kevät on tullut ja aurinko paistaa! Varmaan tässä joku takatalvi saadaan mutta en jaksa nyt välittää siitä. Tosin näin auringon paistaessa ja lumien sulaessa iskee järkyttävä maneesimasennus. Niin kiitollinen kun olenkin siitä että meillä on maneesi, niin kyllä niin oma kuin poninkin mieli tekee ulos treenaamaan. Täälläpäin monella on jo ulkokenttä sula ja hyvässä kunnossa, mutta meillä ei. Kentälle osuu aurinko aamulla, jolloin on vielä pakkasta niin ettei jää sula. Suurin osa kentästä on sentään sula mutta myös erittäin vetinen. En jaksaisi enää odottaa että ulkokausi alkaa. Maastoonkaan ei voi mennä kelirikon takia, ja pelto on vielä vähän turhan märkä ja niljakas. Kävelemässä siellä voi sentään käydä. No, viikon pari kun jaksaa odottaa niin ulkopohjat on kunnossa.

Energiaa tuo auringon lisäksi muutkin ponit kuin oma. Kävin eilen katsomassa kaverin tallilla asustelevaa Welsh C-ponia, ja tarkoitus olisi testata tätä hurmaavaa otusta selästäkäsin lähipäivinä. Poniratsastus on parasta piristystä! 

Pehmeä lasku

Pääsin eilen taas kokeilemaan uutta hevosta kun tallimme uusin vuokralainen kysyi haluanko ratsastaa hänen ruunallaan. Tämä jo iällä oleva iso (ainakin 170 cm) puoliverinen on tehnyt esteuran mutta toimii nykyään kouluratsuna. Kuten yleensä uuden hevosen selässä, alussa olin aika hukassa. Omistajan neuvoessa sain hevosen hetken päästä kuitenkin kulkemaan oikeastaan ihan kivasti. Valtavan hieno ja ihana laukka tällä hepalla! Ravi oli normaalia ison hevosen jättiaskellusta jossa meikäläinen ei edes yritä istua alas.

Päätin mennä Leolla vaihteeksi ilman satulaa. Tehtiin käyntipainotteinen treeni ja keskityttiin jumppaan ja taivutteluun. Ilman satulaa on kiva mennä välillä kun siinä tuntee niin hyvin hevosen liikkeet. Yritin ratsastaa enemmän istunnalla ja jalalla ja jättää kädellä ratsastamisen vähemmälle. Leo toimikin kivasti ja oli kuuliainen. Menin myös ravia hiukan mutta laukkaa en ottanut.

Oltiin maneesissa kaksin toisen ratsukon kanssa ja vitsailtiin siinä että onpa hyvä kun Leo on niin kuuliainen, koska tasapaino varmasti pettäisi jos tulisi ilman satulaa ylimääräisiä liikkeitä. Lopun varmaan arvaattekin... Maneesiin tuli kaksi hevosta lisää. Toinen niistä hyppäsi pystyyn heti kättelyssä ja kohisi muutenkin ylimääräistä. Leo vähän säpsähti pari kertaa mutta jatkettiin vielä treeniä. Olin juuri miettinyt että lopettelen jo kun taas toisen ratsastajan hevonen alkoi pomppia. Leo säikähti ja teki bravuurinsa, äkkiväärän sivuloikan, ja luisuin ponin kylkeä pitkin maneesiin hiekkaan. Poni tietysti irti...

Siellä Leo sitten laukkaili ympäri maneesia, kierrostolkulla vapaudesta huumaantuneena. Kaksi muuta hevosta katseli täysin tyynenä (myös se joka oli pomppinut aiemmin), mutta kolmas otti aika lailla kierroksia. Onneksi ratsastaja pysyi selässä. Hetken päästä Leo sai tarpeekseen, pysähtyi yhden hevosen viereen ja antoi kiinni. Hyppäsin vielä hetkeksi selkään. Koska kenellekään ei sattunut mitään niin tilanne purkaantui nauruna. Minun mokahan tuo oli eikä Leon, en ollut tarpeeksi skarppina ja tasapaino vaan petti. Minua huvitti erityisesti se, kuinka pehmeä laskeutuminen oli. Pienen ponin etu! Ei sattunut yhtään tippaa, johtunee tosin myös siitä että tippumisnopeus ei ollut kova. Nyt on sitten tämäkin eka kerta korkattu. Viimeksi tipuin Goldyn selästä helmikuussa 2012, joten johan oli aikakin maastoutua!

Kolmen hevosen keskiviikko

Eilen olin luvannut hoitaa ja liikuttaa kaverini hevosen. Olin suunnitellut että ratsastan pv-tamman ja Leo saa vain kävellä, niin ei mene koko iltaa. Kesken työpäivän toinen tallikaveri kuitenkin laittoi viestiä ja pyysi ratsastamaan myös hänen hevosensa. Kaveri oli vähän kipeä, mutta lupasi laittaa hevosen minulle kuntoon. Eihän tuollaiseen ehdotukseen voi sanoa ei, joten hevostentäyteinen ilta oli tiedossa.

Ensin siis mansikkahillohevosen selkään. Tästä hevosesta kirjoitinkin reilu vuosi sitten, linkistä pääsee postaukseen. Muistaakseni tämä oli kolmas kerta ko hevosen selässä. Ilokseni totesin että olen sentään vähän edistynyt. Ratsastus sujui käynnissä ja kevyessä ravissa aika kivasti. Kaveri otti videopätkän ja se näytti ihan kelvolliselta. Harjoitusravissa en kyllä pysty tällä hevosella istumaan juuri ollenkaan ja laukkakaan ei ollut ihan kauhean kehuttavaa. Hevosella on tosi jännä heittävä ja "pomppaava" liike, jossa ei muutamalla ratsastuskerralla opi istumaan. Hevosen omistajan opastuksella harjoittelin takaosakäännöksiä ja sainkin niihin yhden uuden vinkin (vuoropohkeet) ja tunteen miten hevosen kuuluu polkea. Onni on omistaa tallikavereita joiden upeita hevosia saa välillä lainata!

Seuraavaksi vuorossa oli kaverin pv-tamma. Tällähän ratsastan säännöllisen epäsäännöllisesti, keskimääräisesti ehkä kerran kuussa. Eilen meillä oli aika kiva ja onnistunut treeni. Jumpattiin tosi paljon käynnissä ja ravissa, niinkuin aina. Meidän treenit tämän tamman kanssa on aina samaa, jumppaa, jumppaa, jumppaa. Omistaja on muutaman kerran kehunut että hevonen on jäljiltäni kiva ratsastaa. En tiedä johtuuko se tuosta vetristelystä vai siitä että tamma on tyytyväinen kun saa oman ratsastajansa takaisin, ehkä molemmista.

Viimeisenä oli Leon vuoro. Kello oli jo niin paljon että poni joutui lähtemään iltaheiniltä maneesiin käymään. Maneesin ovella Leon reaktio oli tyyliä "No mä en TODELLAKAAN tule tonne!" ja alkoi peruuttamaan. Jotenkin olin osannut odottaa tätä. Tein tyynen rauhallisesti muutaman maastakäsittelyharjoituksen ja koitin uudelleen sisään. Ei mennyt. Onneksi mulla välähti. Käänsin ponin ympäri ja peruutin sen sisään. Leon ilme kun se tajusi olevansa maneesissa oli kyllä aika priceless :D Sisällä Leo yritti ekat viisi minuuttia olla vähän uhmakas ja tottelematon, mutta maastakäsinkouluttajan ohjeita noudattamalla sain ponin aika hyvin rentoutumaan. Jonkun aikaa käveltiin ja sitten palautin ponin takaisin ilta-aterian pariin. 

Vihdoin!

Viikon tiukan kouluputken jälkeen saatiin eilen molemmat hengähtää. Huh mikä helpotus! Alla oli kuuliainen ja ennen kaikkea rento poni, jolla sain toteuttaa haaveilemani kevyen verkkatreenin; kevenneltiin, tehtiin vähän väistöjä, laukkailtiin ympäri maneesia. Nyt voin hyvillä mielin luovuttaa Leon tänään tallikaverin ratsastettavaksi. Päätettiin vaihtelun vuoksi ratsastaa tänään toistemme hevoset. Kaveri ei ole koskaan ollut Leon selässä. Minulla sen sijaan on tuttu ratsu, monet kerrat on tullut tätä pv-tammaa ratsastettua.

Loppuviikolle on suunnitteilla puomijumppaa ja ohjasajoa. Ensi viikolle sain vihdoin ja viimein sovittua maastakäsittelytreenit opettajan kanssa. Meille tuleekin nyt aikataulu-, budjetti- yms. syiden takia eri kouluttaja kuin mitä olin alunperin ajatellut. Tällä kouluttajalla on ilmeisesti vähän eri tyyli kuin millä olen itsekseni treenannut, joten mielenkiinnolla odotan millaista oppia saadaan.

Tein huvikseni pienen tilaston viime vuoden valmennuksista. 25 kertaa ehdittiin käymään valmentajien silmien alla. Siihen nähden ihan hyvin että taukoa tuli sairastumisen ja leikkauksen takia 4 kuukautta. Neljä estetuntia ja 21 kouluvalmennusta, viisi eri valmentajaa. Saas nähdä mikä on tämän vuoden saldo.

Viikon varrelta

Leo on nyt ollut sairaslomalla ja kävelyliikunnalla 7 viikkoa. Jokainen voi varmaan kuvitella miltä hienossa lihaskunnossa ollut poni näyttää tällaisen sairasloman jäljiltä. Ei niin kovin hyvältä. No, karva sentään kiiltää. Ja onneksi lihakset ovat uusiutuva luonnonvara. 

Kuvan ottamisen jälkeen oli lieviä vaikeuksia saada poni vihreältä pois...

Tiistaina oli paarmoja ihan valtavasti, joten illalla menin kävelyttämään Leoa maneesiin. Poni oli rento mutta reipas, ja seurasi hyvin minua. Pysähtyi kun pysähdyin, lähti liikkeelle ainakin välillä samaan aikaan kuin minä ;) Päästin Leon piehtaroimaan hiekalle, sitä iloa ponille ei ole suotu moneen viikkoon koska ulkoilu tapahtuu ötökkäloimen verhoamana. Oi että Leo nautti! Pyörähti ympäri monta kertaa, ja oli lopuksi erittäin hiekkainen ja pölyinen.

"Ei valokuvia kiitos!"

Keskiviikkona Leo sai olla minulta rauhassa lukuunottamatta aamun ja illan huuhteluita. Ratsastin Leon karsinanaapurin eli piensuokkitamman. Tuntui että Leo katseli minua ihmeissään kalterien välistä, "Mitä sä siellä puolella teet?"! Tamma oli eilen mukavan reippaalla tuulella. Tosin maneesissa huuteli yksin ollessaan ensin sydäntäsärkevästi, mutta keskittyi sitten suht hyvin ja saatiin vastalaukkakaarteikin mentyä ihan onnistuneesti. Kouluratsastus on vaan niin kivaa, toivottavasti ei mene enää kauaa kun sitä päästään Leonkin kanssa harrastamaan!

Eilen taluttelin Leoa puolisen tuntia maneesissa, poni oli aika pöhlö! Maneesin ovi oli auki ja ohi kulkevat ratsukot saivat Leon aivan kuohuksiin. Loikki liinan päässä niin että sain ihan tosissaan pitää kiinni, puhisi ja nosti hännän tötterölle. Vähän virtaa vissiin...

Iltapuurot naamariin

Hetkiä

Eilen ratsastin ensin hoidossani olevan kaverin hevosen. Sen jälkeen aioin mennä taluttamaan Leoa, mutta päätinkin sittenkin kavuta ponin selkään ilman satulaa ja fiilistellä hetken. Onhan tässä mennyt jo kaksi viikkoa niin etten ole päässyt ratsastamaan Leolla. Vähän vaan taivuteltiin käynnissä, mutta kyllä oli ihanaa olla oman ponin selässä. Leo on aina Leo, hartaudella ja harkinnalla juuri mulle valittu, ja niin sopivan ja oman tuntuinen. Siinä kentällä kävellessä tunsin yhtäkkiä valtavaa onnellisuuden tunnetta, ja samalla surua. Kyyneleet nousivat silmiin. Juuri ennen tallille lähtöä olin lukenut erään blogituttavani joutuneen luopumaan rakkaasta hevosestaan. Näitä kun kuulee niin osaa ja muistaa taas yhä paremmin joka hetki nauttia omasta hevosestaan ja ajasta jonka saa sen kanssa viettää.

Nyt lähden lenkille ja sen jälkeen keksin itselleni jotain järkevää tekemistä sen sijaan että istun koneella ja päivitän sähköpostia. Leon eilisen verikokeen tuloksia odotellessa...

Taas odotellaan

Varovaisesti arvioisin että Leo alkaa voida aika hyvin. Ruokakin maistuu taas entiseen tapaan. Toki nyt kun sanoin tämän ääneen/kirjoitin ylös niin tulee jotain takapakkia... Ei vaan, taikauskoisuus hiiteen. Tänään Leo oli aika pirtsakka kun taluttelin sitä, se lienee hyvä merkki. Perjantaina ollaan viisaampia kun saadaan uuden verinäytteen tulokset ja nähdään ovatko tulehdusarvot laskeneet. Paikallinen eläinlääkäri tulee siis torstaina ottamaan uuden verinäytteen.

Kovasti kaipaan takaisin Leon selkään mutta nyt odotetaan rauhassa että saadaan poni kuntoon. Onneksi olen saanut ratsastaa tallikaverien hevosilla. Perjantaina ratsastin taas Leon karsinanaapurilla, piensuokkitammalla, ja nyt hoivissani on muutaman päivän ajan vanha tuttu eli kaverin iso pv-tamma. Sen kanssa alkaa vihdoin löytymään oikeat nappulat, yli kahdenkymmenen ratsastuskerran jälkeen ;)

Tätä tää arki nyt on, laidunlomaa. Leo ei valita ;)

Huomista odotellessa

Leo voi paremmin, mutta edelleen lämpöä on. Ei paljon, mutta minusta sen verran ettei se ole normaalia. Leo on nyt syönyt ja juonutkin paremmin ja kuivumisvaara  näyttäisi menneen ohi. Mutta silti Leo ei vaan tunnu minusta ihan omalta itseltään (ja tuo lämpöily ihmetyttää, kun tänään ei edes ollut kuuma). Joten olen sitten ylitarkka hevosenomistaja tai en niin varasin huomiselle ajan ja käyn näyttämässä ponia Tampereen hevosklinikalla. Jospa saataisiin diagnoosi ja mahdollinen lääkitys/hoito-ohjeet.

Neljä päivää ratsastamatta ja hirveät vieroitusoireet! Tänään puhuin itseni vähän puoliväkisin ;) Leon karsinanaapurin, piensuokkitamman, selkään. Kiva tammuska oli, ja osaavampi kun luulin. Tarjouduin sitä joskus uusiksikin ratsastamaan. On aina niin kehittävää mennä muillakin hevosilla kuin omalla.

Rennosti

Reilun kuukauden aikana on tullut selväksi että Leo on aika herkkä poika. Vaikka poni on nähnyt maailmaa ja kisannut paljon, ei uuteen kotiin muuttaminen ole ollut mikään läpihuutojuttu. Moni juttu jännittää ja vähän stressaakin ruunaa edelleen päivittäin. Leon vointi ei ole ollut ihan 100 % tällä viikolla joten päädyin peruuttamaan viikonlopun valmennukset. Tiesin niiden olevan vaativia meille molemmille enkä halunnut laittaa Leoa liian koville.

Torstaina Leo oli täysin vapaalla. Itse olin kuitenkin hevosen selässä, koska ratsastin taas vaihteeksi kaverini pv-tamman. Olen päättänyt että vaikka minulla on nyt oma poni ja vähemmän aikaa, mahdollisuuksien mukaan ratsastan edelleen muiden hevosilla. Reilu puoli vuotta vieraita hevosia ratsastaen antoi niin paljon että haluan saada näitä kokemuksia jatkossakin. Tähän kaverin tamman ratsastukseen liittyen; nuo meidän tallin tädit (eli +50 ihanat kouluratsastajattaret) on vaan niin mahtavia! Heistä yksi sanoi mulle talliin palatessa; "Sä Noora ratsastit siellä niin reippaasti ja hienosti isolla hevosella, olen niin ylpeä susta!" :)

Perjantaina olimme ihanassa auringonpaisteessa kävelemässä sänkipellolla Leon karsinanaapurin kanssa. Suokkiruunan omistaja oli ratsain liikkeellä, minä taas maastakäsin. Ihan tarkoituksella, koska haluan kehittää luottamussuhdetta poniin ja maastakäsin tässä on enemmän haasteita kun selässä. Leo oli ihanan rento ja kaikki sujui hienosti!

Tänään menin parin päivän tauon jälkeen selkään ja tein kevyen verkan maneesissa. Ihan mukavasti meni ja treenin jälkeen käveltiin loppukäynnit maastakäsin tallin ympäristössä. Uuteen poniin tutustuminen ja tottuminen on haastavaa, mutta niin palkitsevaa. Kun ajelin kotiin niin olo oli tosi onnellinen. Leo on ihana poni.

Maanantain ratsastus

Sunnuntain itsenäisen ratsastuksen jätettyä vähän asioita hampaankoloon sovin pikapikaa ponin omistajan kanssa että käyn ratsastamassa myös maanantaina. Heti alussa huomasin että allani oli ihan eri poni kuin edellispäivänä; pirteä ja reipas. Taisi olla joku vähän huono päivä sunnuntaina niin ponilla kuin ratsastajallakin.

Ponin nykyinen ratsastaja oli alussa mukana neuvomassa, ja homma alkoi taas toimia. Paljon napakammin saan ratsastaa, ja pyytää ponia liikkumaan kunnolla. Harjoiteltiin sunnuntaina tuskaa aiheuttaneita laukannostoja ja kyllähän ne onnistui kun sain ideasta kiinni. Minulle käy ihan liian helposti niin että jos hevonen ei tee mitä pyydän, niin ajattelen heti että olen niin huono ratsastaja ettei hevonen tajua minua. Eilen huomasin että poni tarvitsi muutaman napakamman huomautuksen jotta uskoi minun olevan oikeasti tosissani. Kun vaatii kunnolla niin ruuna tekee ihan mitä vaan!

Loppuajan ratsastin itsekseni. Ajatuksena oli pitää tuntuma tasaisena ja olla puristamatta. Nyt uskalsin pyytää vauhtia enemmän ja poni liikkuikin kivasti eilisen hissutteluhölkän sijaan. Vielä on kaikenlainen hienosäätely aika hukassa, mutta kaikki ajallaan. Maneesissa oli myös aika ruuhkaista joten sai olla tarkkana katsomassa mihin ratsasti, ja se vaikeutti vähän ratsastukseen keskittymistä. Huomaa että olen viime aikoina ratsastanut paljon itsekseni ja tuijotellut pelkkää hevosen niskaa...

Maanantain reissu olikin sitten viimeinen ratsastusreissu myyjän luo. Seuraava matka tehdään traileri perässä ja seuraava ratsastus tapahtuu kotitallin maneesissa. Jännää, ja kivaa! Sanoin maanantaina kotiin palatessa miehelle, että nyt poni alkaa tuntumaan oikeasti omalta ja on kiva päästä aloittamaan arkielämä ruunan kanssa. Olen kyllä tosi iloinen että olen saanut mahdollisuuden tutustua poniin näin hyvin etukäteen. Siitä suuri kiitos myyjille, jotka ovat mielettömän mukavia, kivoja ja fiksuja hevosihmisiä. Varmasti tulemme pitämään yhteyttä kauppojen jälkeenkin.

Häijään Nesteellä

Tänään pääsin taas ponin selkään. Neljäs ratsastuskerta taisi olla kyseessä. Menin tällä kertaa itsekseni ilman valmentajaa. Positiivisena asiana huomasin heti alusta asti että tuntuma oli paljon parempi ja poni edestä tasaisempi ja kulki pidempiä pätkiä oikein päin.

Erimielisyyksiä tuli välillä eteenpäinmenosta tai lähinnä vauhdista. En saanut ponia kunnolla pohkeen eteen ja välillä meno oli tahmeaa. Mutta hyviäkin pätkiä saatiin kun sain takapään alle ja moottorin käyntiin. Kivaa oli taas, ja jokainen ratsastuskerta auttaa meitä eteenpäin ratsukkona niin että yhteistyö on helpompaa sitten kun saan ponin kotiin.

Minulla oli mukana loimia ja koittelin niitä ponille. Sisä- ja kuivatusloimet olivat sopivia, mutta surukseni rakkain loimeni oli auttamatta iso. No, ei se ehkä värin puolesta ruunalle oikein sovikaan. Näköjään sitä voi loimiinkin kiintyä, kun en haluaisi tätä söpöloimea myydä ;) Mutta joku tyttöhevonen tulee onnelliseksi kun saa Weatherbeetan ruskean, valkopilkkuisen ja vaaleanpunakanttisen lämpimän toppiksen niskaansa.

Tuntuu että tulen ehkä jopa hieman kaipaamaan näitä poniratsastusreissuja myöhemmin. Ajoahan tulee joka kerta 3 tuntia mutta nyt kun päivä on pidentynyt ja on lunta valoisuutta tuomassa matka sujuu mukavasti (varsinkin kun tykkään ajaa autoa). Matkalla on mukava miettiä ponijuttuja itsekseen, ja paluumatkan kruunaa aina take away-kahvin haku Häijään Nesteeltä. Siellä on älyttömän hyvää kahvia!

Voittajafiilis!

Jipii, laukkasin ilman satulaa! Tiedän ettei tämä ole monelle mikään sen kummempi juttu, mutta minulle on. Kun oikein muistelen niin en ole tainnut laukata ilman satulaa sitten lapsuusvuosien. En ole vaan uskaltanut, monestakin syystä. Ehkä eniten olen pelännyt sitä että horjahtaessani otan ohjista tukea ja revin hevosta suusta. Myös ajatus tippumisesta tai hevosen pukittelusta on käväissyt mielessä.

No, en tippunut. Ei sinne päinkään. Ilman satulaa laukkaaminen oli itse asiassa tosi helppoa. En horjahtanut yhtään mihinkään enkä joutunut ottamaan ohjista tukea. Siirtyminen raviinkin sujui ongelmitta. Kun suurin voitonriemu laukkaamisesta oli ohi niin aloin nauraa itselleni; tätäkö minä en ole uskaltanut tehdä... Tätäkö olen vuosia odottanut...

Mahtava tunne kun pakottaa itsensä mukavuusalueen ulkopuolelle ja onnistuu. Taidan luulla tasapainoani huonommaksi kuin se onkaan kun kuvittelin että kellahdan selästä alas alta aikayksikön. Tosin ruuna laukkasi niin nätisti ja rauhallisesti että sekin helpotti hommaa. Ilman satulaa ratsastaessakin olen pitänyt viime valmennuksissa saamani istuntaneuvot mielessä ja niistä on varmasti ollut apua.

Tasapainoilua

Eilen kun menin ratsastamaan suokkiruunalla oli suht siedettävä pakkanen, -14 astetta. Aurinkokin paistoi hiukan ja lämmitti. Hevonen oli ollut pakkasten yms. vuoksi vapaalla, joten suunnitelmissa oli kevyt treeni. En jaksanut laittaa satulaa joten päätin koittaa miten homma sujuu ilman.

Enkkuviltti päälle hevoselle, ja toppahousuissa selkään. Oli iloinen yllätys kuinka hyvin pysyin kyydissä. En ole turhaan panostanut istuntaan kun tuntuu että oikea asento, tasapaino ja jousto alkaa löytyä ilman satulaakin. Tai no, tavallaanhan on ehkä helpompikin istua oikein ilman satulaa kun tuntee hevosen liikkeet paremmin.

Ravissa mentiin aika rauhallisesti mutta ihan hyvää ravia kuitenkin. Ruunan kyydissä istumista helpottaa toki sekin että hevonen on helppo saada kulkemaan oikeinpäin, ja liikkeessä on tällöin tietysti helpompi istua. Laukkaa en uskaltanut koittaa koska olin ihan varma että laukasta alaspäin raviin siirtyessä kellahdan maahan :) Huomenna kuitenkin ajattelin jatkaa ilman satulaa-treeniä kun siitä jäi niin hyvä fiilis, ja jospa sitä laukkaakin koittaisi.

Olen naureskellut että ihan kuin tuo vakkarisuokkiruunani aavistaisi että tiemme ovat eroamassa. Niin superkiva se on viime aikoina ollut! Toivon että tälle loistavalle opetusmestarille löytyy minun tilalleni joku kiva uusi hoitaja ja liikuttaja, kun minä siirryn helmikuussa treenailemaan oman ponini kanssa.

Yksäri

Sunnuntaina olin koeratsastusponilla Hannan yksityistunnilla. Etukäteen jännitti mitenköhän jaksan koko tunnin... Itsekseen ratsastaessa ei tule niin kovin tiukkoja treenejä tehtyä, niin ajattelin että kokonainen yksityistunti voi käydä kunnon päälle. Hyvin jaksoin kuitenkin, vaikka selässä tuli oltua yli puolitoista tuntia.

Alussa Hanna kyseli fiiliksiä ja kuulumisia. Kerroin että olen tuntien välissä ratsastanut kaksi kertaa (vakkari-kouluruunallani) ja harjoitellut Hannan neuvomia juttuja. Hanna kyseli miltä poni tuntuu ja sanoin sen olevan ehkä inan pörheä/jännittynyt enkä saanut sitä verkassa täysin kuulolle. 

Aloitimme käyntisiirtymisillä, tarkoituksena saada poni avuille ja keskittymään. Laskettiin 8-10 kymmenen käyntiaskelta ja pysähdys, ja sama uusiksi monta kertaa. Siitä jatkettiin lyhentämällä ja pidentämällä käyntiä, ja sama ravissa. Sain kehuja että olin omaksunut viime tunnin neuvot hyvin ja pystynyt parantamaan istuntaani. Kiva huomata että oppi menee perille. Olen kyllä tällä hetkellä ihan supermotivoitunut parantamaan ratsastustani ja tänäänkin vakkariruunalla ratsastaessani mietin koko ajan valmennuksessa tehtyjä juttuja.

Tunnissa ehti paljon. Tehtiin siirtymisten lisäksi raviavoja ja -pohkeenväistöjä, laukkavoltteja, vähän keskiravia ja varmaan muutakin, en edes muista kaikkea. Hanna pyysi minua keskittymään tahtiin ja laskemaan mielessäni "yksi-kaksi" kun ratsastan. Se kyllä auttoi etenkin pohkeenväistössä. Kädestä muistutettiin että kämmenen tulee olla pehmeä ja sormien kuuluu "kysellä" hevoselta, eli liikkua hiukan. Hanna rohkaisi minua ottamaan paremman tuntuman ponin suuhun. Sain alussa paljon huomautuksia siitä että pitää ratsastaa rohkeammin, mutta pystyin kyllä parantamaan loppua kohden. 

Laukannostot olivat jopa omasta mielestäni sunnuntaina hyviä. Istuntaani en ole laukassa tyytyväinen, edelleen jalat sojottaa ulos ja välillä edelleen reisi puristaa lähes huomaamattani. Treeniä lisää vaan... 

Oli taas todella hyvä tunti. Valmentautuminen on niin antoisaa puuhaa! Mieheni oli mukana katsomassa ponia ja otti ratsastusta videolle. Siinäkin taas oppii kun sitä katselee, vaikka oman ratsastuksen katselu onkin välillä tuskaa. Ehkä joskus myöhemmin laitan jonkun videopätkän tännekin.

Poniunia

Ei riitä että ajatukset ovat täynnä ponijuttuja ja kotona, tallilla ja jopa töissä tulee puhuttua koko ajan poniasioista. Nyt ne tulee jo uniinkin! Näin viime yönä hassua unta, jossa uusi ponini oli reilu 110 cm korkea shettistä muistuttava miniponi ja sitä ratsasti tallikaverini, joka on yli 170 cm pitkä... Juu ei ollut enneuni! Vaikka olenkin välillä haaveillut omasta shettiksestä niin tuleva poni on aika eri maata.

Huomenna on tiedossa erittäin kivaa ohjelmaa. Sain nimittäin mahdollisuuden osallistua toisen kerran Hanna Heiskasen valmennukseen. Kokonaisen tunnin kestävä yksäri, jee! Kerron myöhemmin miten valmennus sujui.

Valmennuksessa

Olen lukenut muutamasta blogista Hanna Heiskasen valmennuksista ja ajatellut että haluaisin itsekin joskus hänen tunnilleen. Toiveeni toteutui hieman yllättäen kun sain mahdollisuuden ratsastaa Hannan silmien alla koeratsastusponilla. 

En ole varmaan koskaan saanut puolituntisesta noin paljon irti, etenkään vieraan valmentajan kanssa. Aluksi kerroin pikaisesti hevoshistoriani ja sitten Hanna kyseli onko jotain tiettyjä asioita joihin kaipaisin neuvoja. Olin miettinyt vastausta valmiiksi edellisenä päivänä siltä pohjalta millaisia ongelmia huomasin aiemmin otetulla videolla. Eli tuntuma ei pysy tasaisena ja jalat puristavat ja sojottavat. Lisäksi mainitsin ikuisuusongelmani eli laukannostot.

Koska aikaa ei ollut kuin puoli tuntia etenimme tarkoituksella hiukan pikakelauksella. Ensin etsittiin hyvä istunta käynnissä. Jalat pois jalustimista ja jalkojen nosto satulan eteen. Näin saatiin ratsastaja istumaan kunnolla takapuolensa päälle. Hetken päästä jalat sai siirtää alas mutta jalustimet pysyivät pois jalasta. Käynnissä tuli keinua hevosen liikkeen mukana kellotaulun kymppiin ja numero kahteen. 

Polvet piti rentouttaa kunnolla, niin rennoiksi että kun siirryttiin raviin ne hölskyivät. Ravissa sain kehotuksen välillä nostaa polvia nopeasti satulasta irti. Laukassakin yritin tätä mutta aika vaikeaa se oli! Mutta superhyvä harjoitus minulle.

Ravissa huomasin nopeasti että pystyin istumaan paljon paremmin ja joustamaan liikkeessä mukana. Laukkaan jäi vielä enemmän tekemistä mutta kokonaisuudessaan olin tuntiin tosi tyytyväinen! Todella hyvä valmentaja. Kotiinviemiseksi sain mielenkiintoisen pinteliharjoituksen, jota aion kokeilla heti kun minulla on joku ratsu alla. 

Täytyy tehdä tekstiin näin jälkikäteen vielä pieni mutta tärkeä lisäys: Leuka ylös! Tämän sain kuulla erittäin monta kertaa ja toivon että se alkaisi mennä itselleni jakeluun. Vaikuttaa meinaan istuntaan erittäin paljon.

Treeniä huomista varten

Huomenna menen koeratsastusponilla puolikkaalle valmennustunnille. Tiistain videolta bongailin virheitä joita olisi hyvä korjata jotta saisin ratsastettua ponia tehokkaammin. Sopivasti tänään oli valmentajan ruunan liikutusvuoro, ja pääsin pureutumaan noihin virheisiin tutun ratsun kanssa.

Työn alla oli sellaiset perusasiat kuin tasainen tuntuma, vasemman jalan asennon korjaaminen niin ettei se etenkään laukassa sojota sivulle, käsien ja hartioiden rentous, takapuolen liimaaminen satulaan ja jouston löytäminen. Osa onnistui paremmin, osa hiukan huonommin mutta hyvillä mielin lähden huomiselle tunnille. Toivon ettei enää jännitä niin paljon kuin ekalla kerralla niin voin keskittyä ratsastamiseen kunnolla.