Vielä lisää laatua

Viikonlopun valmennukset pääsivät yllättämään, positiivisesti. Olen ollut hiukan turhan negatiivinen ja liikaa vellonut niissä hetkissä kun hommat ei suju, ja jättänyt huomioimatta ne hetket kun onnistumme. Olen nyt oikein ajatuksella vertaillut viime kevättä ja loppuvuotta/kuluvaa talvea, ja puhunut asiasta valmentajan ja tallikavereiden kanssa. 

Keväällä meidän meno oli aika tasaisen hyvää. Treenit oli enimmäkseen hyviä, poni tuntui hyvältä, ratsastus tuntui pääosin sujuvalta eikä kovin vaikealta. Syksyllä ja loppuvuonna taas on ollut paljon hankalia päiviä ja hetkiä, enkä ole tajunnut että niiden rinnalla on kuitenkin ollut myös tosi hyviä hetkiä, parempia kuin keväällä. Eli siinä missä keväällä oli tasaista menoa, nyt loppuvuodesta huippuhetket ja samalla ne ei-niin-huiput hetken erottuivat selkeämmin. 

Jo viime valmennuksissa todettiin että kun syksyn mahavaivat saatiin selätettyä niin Leon raviin on alkanut tulla ihan uudenlaista ilmavuutta ja lennokkuutta. Olen tyytynyt siihen että hyvää ravia tulee aina muutama askel ja sitten on palattu "pikkuraviin", kun "ei sillä ole vielä voimaa" ja "en minä osaa" ja mitä näitä selityksiä nyt on. Valmentaja tietysti pisti jatkamaan sitä hyvää ravia. Ravissa istuminen oli hankalaa kun kunnon ravi ja pikkuravi vaihtelivat ja Leon selkä ei joustanut kunnolla. Mutta siitä se sitten alkoi sujumaan kun sitkeästi jatkettiin ja keskityin omaan istuntaan. 

Vaikka tosiaan olen itse kokenut ettei meillä nyt viime kuukausina ole mennyt ihan superisti, niin valmentaja kehui myös että laukka oli ehkä parasta koskaan. Laukassa mun pitää vaan koko ajan ajatella takajalkoja, saada ne nopeammaksi ja "tarmokkaammaksi". Aktivoin takaosaa käyttämällä raippaa kevyesti pepun päälle ja ajattelemalla että istun itse takajalkojen päällä. Eli ajattelen koko ajan takaosaa ja sen liikettä, en niinkään etuosaa.

Kotiläksyksi saatiin se, että ensi kerralla ravin ja laukan pitää olla heti alusta niin hyviä kuin ne olivat nyt valmennuksen lopussa. Olen koittanut tehdä suunnitelmallisia treenejä mutta laatua pitää edelleen korostaa. Kun treenataan, treenataan ajatuksella, ja haetaan laadukkaita askelia. Viikonlopun jäljiltä olin kyllä todella tyytyväinen poniin. Tunsin selässä kuinka Leo koko ajan kyseli että mitäs sä seuraavaksi haluat, ja teki hienoja suorituksia kun itse keskityin ja tein parhaani. 

Kanna ite!

Keskiviikon vapaapäivän jälkeen eilen jatkettiin harjoituksia. Koitin heti alkuun ottaa napakan otteen ja verkka menikin hyvin. Poni liikkui eteen omilla jaloillaan jne. Kun alettiin kunnolla töihin niin meno hyytyi. Homma meni taas tuuppaamisen ja puskemisen kautta pienen epätoivon puolelle, kunnes päätin että minähän saan ponin tänään läpi, enkä kanna sitä enää yhtään askeltakaan. 

Laukassa vain yksinkertaisesti istuin takapuoli penkissä, jalat rentona, nojasin taakse ja, no, oikeastaan vaan olin kyydissä. Kun Leo hidasti, annoin "potkukelkkatyyliin" lisää vauhtia. Mitään muuta en tehnyt. Halusin että poni laukkaa omilla jaloillaan eteen ilman että joudun patistamaan ja nostamaan. Ja kummasti se hetken päästä laukkasi kunnolla koska en suostunut auttamaan koko ajan.

Sama teema jatkunee tänään. Ratsastuksellisesti ei ole ollut kyllä mikään kovin kevyt viikko, mutta parempaan suuntaan sentään mennään. Koko ajan korostuneemmin huomaan nyt kahta hevosta ratsastaessani miten valtavat vaatimukset minulla on Leon ja itseni suhteen. Siinä sitä on tasapainottelua; pitää vaatia tarpeeksi ja asettaa tavoitteet ylös, mutta pitää muistaa että myös pienet onnistumiset ovat onnistumisia. 

Leon satula vaivaa minua taas. Päätin jo etten kavennuta sitä koska se on vain hiukan liian leveä ja pelkään että pian olen sitten taas levennyttämässä satulaa. Mutta nyt vaikuttaa siltä ettei Prestigen padikaan riitä vaan olen satulassa edelleen "nenilläni". Valtava ero kun vertaan miltä tuntuu istua tämän viikon lainaratsuni satulassa. Tuntuu tyhmältä että oman satulan etukaaren alus on täynnä kaiken maailman fyllinkiä, täytyy olla joku parempi ratkaisu. Eli laitan sen kaventamisen taas harkintaan. Samalla kuitenkin mietin, onko vika sittenkään satulan leveydessä. Sanon tämän sadannen kerran; satulaongelmat on vihoviimeisiä!

Vaihtelevaa

Leo on ollut viime aikoina niin hassu pieni söpönassukka! Tässä eräänä päivänä Leo poukki tarhassa sisääntuloaikaan aika villinä eikä tallikaverin mies uskaltanut taluttaa ponia sisään. Kun menin portille niin Leo rauhoittui salamana, työnsi turpansa riimuun ja käveli sisälle kiltisti kuin hyvinopetettu koira. Minua nauratti. Leon täytyy välillä näyttää niin hurjalta, niin hurjalta, mutta sitten se kuitenkin rauhoittuu koska tietää että pöllöponit ei pääse sisään heinäkasan ääreen. Tallityöntekijäkin kehui että Leoa on niin kiva ruokkia, kun se osaa odottaa eikä ryysää ovelle niinkuin suurin osa hevosista. Edellisessä kodissa opetettuhan juttu tuo on, että ruokaa annettaessa pitää väistää ruokkijaa. Mielellään poni ei sitä tee, sen näkee naamasta...

Pellolla laukkasin viime viikolla täysin rennosti pitkin ohjin ja Leo siirtyi raviin vatsalihasten puristuksella. Ei puhettakaan loikista tai ryntäilystä, voi luottaa täysin siihen että poni etenee tasaisesti kuin juna. Oikea tädin luottoponi!

Tällä viikolla ei ole ollut ihan yhtä ruusuista. Sekä maanantaina että tiistaina oli jotenkin niin hankalaa. Tuntui että tappelimme toisiamme vastaan koko ajan. Leon mahan hyvinvointi on taas erityistarkkailussa. Olen huomannut että poni rapsuttelee kylkiään normaalia enemmän. Ratsastuksessa se on pari kertaa venkoillut hiukan samaa tyyliin kuin aiemmin. Saattaa olla että on syytä kaivaa Antepsinit esiin. Tänään kuitenkin nollaillaan vapaapäivän merkeissä, ja katsotaan taas huomenna mikä on fiilis. Hyppäämäänkin pitäisi taas päästä, tullut vahingossa monen viikon tauko.

Viikon ajan ratsastan nyt kahta hevosta tallikaverin ollessa lomalla. Hoidokkiheppa tosin on aika kevyellä sairasloman jäljiltä, joten sen kanssa tehdään lähinnä käyntitreeniä. Mielenkiintoista vertailla hevosia ja ratsastusta kun menee kahdella peräjälkeen. Huomaan että Leon kanssa vaadin tosi paljon itseltäni ja hevoselta. Pienet onnistumiset eivät riitä koska tiedän että pystytään paljon parempaan. Lainahepan kanssa olen tosi tyytyväinen lyhyisiin hyviin pätkiin.

Valkut

Edellisistä valmennuksista ei ehtinyt mennä kuin kolme viikkoa, ja siitäkin viikko meni hissutellen Leon rokotuskuumeen takia. Onneksi poni on kuitenkin ollut aika kivassa ja hyvässä vireessä vaikkei mitä ihmeellisiä ole ehditty treenailemaan. Valmennuksia edeltävällä viikolla tein yhden superhyvän treenin ja sen lisäksi hölkkäiltiin sänkkärillä yms.

Sain sekä perjantaina että lauantaina tehdä aika lailla tosissaan töitä. Leo oli kyllä reipas ja liikkui kivasti itse, mutta mutta en saanut ponia kovin helposti kunnolla avuille. Lisäksi lauantaina Leo oli sitä mieltä että hän kyllä tietää mitä täällä tehdään ja ennakoi joka ainoan tehtävän. Sain kuitenkin molempina päivinä hyviä onnistuneita pätkiä ja laukkojen kanssa ei ollut tällä kertaa mitään ongelmia, hyvin pyöri molemmat. Oikea laukka on edelleen parempaa mutta vasenkaan ei ole yhtään huonoa.

Lauantaina tehtiin aika iso harppaus vaatimustason suhteen. Pitkään Kikon valmennukset olivat meille vain sitä että mentiin ympyrällä eri askellajeissa oikeaa tahtia ja muotoa hakien. Ja hyvä niin, koska noissa asioissa todellakin oli ja on työnsarkaa. Pikkuhiljaa ollaan päästy ympyrältä pois ja tekemään avoja, pohkeenväistöjä ja vastalaukkoja. Lauantaina tulikin sitten tehtävää siihen malliin että välillä meinasin tippua kelkasta! Leokin oli hiukan että "tehdääks täällä nyt ihan oikeesti hommia?!" mutta aika kivasti me lopulta suoriuduttiin ja hyvä fiilis jäi.

Työn alla oli ensin ravisulut. Aloitettiin uralla. Oikeaan oli vaikeampaan, vasempaan helpompaan. Sama kuin avoissa. Sitten jatkettiin pituushalkaisijalla, puoleen väliin avoa toiseen suuntaan ja sitten jatkettiin toiseen suuntaan. Etuosa pysyi samalla uralla ja takaosa vain siirtyi. Ensin oli vähän hapuilua mutta aika kivasti se sitten sujui. Perjantaina kun tehtiin avoja niin helpotti ajatus, että ohjat ovat kaksi keppiä, joilla pohkeen avustamana siirrän etuosan sisälle. Hassu selostus mutta itseäni tuo mielikuva auttaa.

Jatkettiin laukka-käynti-siirtymisillä kolmikaarisella. Oi voi. Näissä hikoiltiin ihan kunnolla. Ei ollut helppoa. Aina tuli ravin kautta, tai suoraan pysähdys. Välillä jouduttiin peruuttelemaan ja ohjeet korvanapissa vaihtelivat tiuhaan tahtiin jotta vältettiin Leon ennakointi. Poni kun alkoi tekemään itse siirtymisiä niinkuin parhaaksi katsoi...

Normaalit ihmiset kuulemma onnistuvat laukka-käynti-siirtymisissä mutta mutta epäonnistuvat vastalaukka-käynti-siirtymisissä. Meillä taas toisinpäin. En taida olla normaali... Seuraavan neljän viikon kotiläksy on saada nuo laukka-käyntisiirtymiset kuntoon. Valmennuksen lopuksi mentiin vielä kolmikaarista niin että keskimmäinen kaari mentiin vastalaukassa. Hyvin pysyi vaikeampikin laukka yllä.

Muutama muistiinpainettava asia, tuttuja asioita mutta kertaus on opintojen äiti jne.: hevonen ravaa ja laukkaa itse. Sitä ei tuupata, kanneta tai pusketa eteenpäin. Takapuoli pysyy laukassa satulassa. Pohje on supernopea, yhtä nopea kuin raippa. Pena-ponin Sanna kirjoitti aika samantyyppisiä muistiinpanoja erittäin hyvässä blogikirjoituksessaan, kannattaa käydä lukemassa.

Syyskuun valmennukset

Sain Ninalta uusia kuvia, laittelen muutaman tähän vaikkeivat postauksen aiheeseen liitykään. Kuvat otettiin noin kuukausi sitten, eikä mulla ollut oikein hyvä päivä. Suurimmassa osassa ratsastajalla oli tyhmä ilme tai asento tai jotain muuta pielessä. Eli montaa onnistunutta otosta minusta ei saatu, mutta onneksi Leo näyttää hyvältä. Nythän poni on jo valtava karvaturri, sen talvikarvan kasvatus on jotain aivan järkyttävää! Kohta on pakko klipata.

Perjantaina ja lauantaina oli valmennukset. Perjantaina Leo tuntui jo verkassa hyvältä. Pyysin Kikkoa kiinnittämään erityishuomiota Leon laukkaan, koska varsinkin vasempaan on ollut hankaluuksia saada laukkaa pyörimään. Ei se nytkään oikein pyörinyt, joten Kikko kävi Leon selässä koittamassa. Kuten varmaan arvaattekin, laukka parani silmänräpäyksessä. Kun itse menin selkään ei minullakaan ollut enää ongelmaa. Kun muistaa ratsastaa niin kummasti homma sujuu... En nyt oikein kunnolla muista mitä perjantaina tehtiin, mutta se jäi mieleen että raviväistöt oli tosi hyviä ja niistä saatiin kehuja.

Varsinkin lauantaina sain kommenttia, että minun pitää saada laukassa takaosa toimimaan kunnolla. Ei auta nyplätä kaulaa oikeaan asentoon jos takaosa ei toimi ja laukka ei pyöri. Lisäksi kävi tuskallisesti ilmi se että olen aivan liikaa laukannut vaan uraa pitkin, korkeintaan isoja ympyröitä tehden. Leo tarvitsisi enemmän tehtävää. Ponin keskittyminenkin on ihan eri luokkaa kun tehdään jotain humputtelun sijaan. Lauantaina teimme siis laukkavoltteja ja ensin noinkin yksinkertainen asia tuntui niiiiiin vaikealta! Tajusin että olen tässäkin asiassa lintsannut. Voltit sujuivat ihan hyvin kun ratsastin tosissaan ja vaadin että voltti on voltti eikä ympyrä. 

Lopussa tehtiin vastalaukkaa. Helpompaan suuntaan meni hyvin. Kun oli aika tehdä vaikeampaan suuntaan, niin eikös maneesiin tullut nuori erittäin pörheä hevonen joka tanssi taluttajansa vierellä häntä töttöröllä. Ajattelin että voi ei, nyt tää valmennuksen loppu menee aivan harakoille ja vielä se vaikeampi vastalaukka tekemättä... Hetken Leon huomio oli toisessa hevosessa ja pari kertaa piti tehdä joku sivuloikkahyppy. Laukassa tuli pari vaihtoa. Tiesin että valmennus ei pääty ennenkuin vastalaukka pysyy... Kyllä se sitten onneksi pysyi ja päästiin ravaamaan eteen-alas. Olen niin epävarma tuon toisen vastalaukan kanssa että ihan varmasti itse aiheutan ne vaihdot.

Parin kevyemmän päivän jälkeen palattiin eilen taas dressagen pariin, ja ai että oli mukavaa! Leo toimi hienosti. Ja se vastalaukkakin saatiin tehtyä, ja muutenkaan en lintsaillut vaan ratsastin voltteja niin ravissa kuin laukassakin jättiympyröiden sijaan. Huomenna Leo raspataan ja rokotetaan, ja loppuviikko menee kevyellä. Toivottavasti rokotus ei tänä vuonna nosta kuumetta. Viime vuonnahan mittari näytti rokotuksen jälkeisenä aamuna 40 astetta. 

© Nina Erkkilä, kuvien kopiointi kielletty!

Hyppyjä ja lainakuski

Meillä oli Leon kanssa perjantaina puomipäivä. Laitoin neljä ravipuomia korotettuna toisesta päästä, ja kasasin myös pienen ristikon siltä varalta että tekee mieli hypätä. Korkeutta esteellä oli varmaan jotain 30 cm...

Aluksi mentiin kaarevia uria kevyessä ravissa. Laukassa ratsastin eteen ympäri maneesia kevyessä istunnassa. Alkuverkan jälkeen mentiin ravipuomeja molempiin suuntiin. Aluksi askeleet eivät menneet ihan kohdilleen mutta sitten Leo alkoi tsempata ja sujui paremmin. Kiva kun puomitreenissä huomaa niin nopeasti miten ravin laatu paranee myös puomien välissä!

Hyppäsin ristikon laukassa ehkä noin viisi kertaa molempiin suuntiin. Taas mielessäni mietin että on Leo vaan niin mahtava. Sille kun näyttää esteen niin ei tarvitse muuta tehdä. Itse keskityin tuomaan ponin esteelle suoraan, katsomaan eteen ja myötäämään hypyssä. Perjantaina oli niin hyvä fiilis tuolla pikkuesteellä että oli pakko tulla alas selästä ja nostaa este pystyksi. Se hypättiin vielä molempiin suuntiin useampaan kertaan, sitten loppuravit, isot taputukset hienolle ponille ja pitkät loppukäynnit maastakäsin. Esteitä pois korjatessa nappasin mitan mukaani ja tarkistin esteen korkeuden. Kokonaiset 65 cm! Eli minun mittapuullani korkea.

Lauantaina kävin aamupäivällä juoksuttamassa Leon. Poni oli vähän väsyneen tuntuinen, vaikka liikkuikin hyvin. Tallinpitäjä sitten kertoikin että Leo oli aamulla laukannut laitumella aika villinä. Muut hevoset eivät olleet lähteneet riemuun mukaan, olivat vaan katsoneet ihmeissään ja jatkaneet syömistä...

Eilen K tuli fiilistelemään Leolla. Siitä onkin aikaa kun hän on ponin selässä ollut, joskus talvella. Oli hyvä nähdä ponin liike ratsastettuna sivustakäsin. Kintereet ovat mielestäni nyt paljon aiempaa "aktiivisemmat" ja muutenkin näytti tosi hyvältä. K myös kehui että laukka tuntui paljon paremmalta, ja olen itse samaa mieltä. Hieno Leo!

Valmentautumista

Viikonloppuna päästiin taas Kikon valmennuksiin. Viime kertahan meiltä jäi välistä koska Leon jalat oli piikitetty viikkoa aiemmin, mutta nyt oltiin taas mukana kahtena päivänä.

Perjantaina alku ei ollut kovin hyvä. Oltiin onneksi maneesissa, jonka pohjasta Leo tuntuu tykkäävän enemmän, mutta silti oli vähän tahmeaa. Poni ei ole mitenkään kipeän oloinen tms. mutta se vaan liikkui "onks pakko jos ei haluu"-tuntuisesti. Sen verran ollut lomailua että työhönpaluu-moodiin palaaminen on välillä vähän hakusessa.

Vaan juoksutusraippa valmentajan kädessä tekee ihmeitä! Saimme hyvät naurut Leon kustannuksella. Ei tarvinnut kuin ottaa raippa telineestä niin viiden metrin päässä oleva poni sai raviinsa yhtäkkiä kummasti lisää ryhtiä ja askeleeseen pituutta... Hassu Leo :)

Treeni jatkuikin sitten paremmin. Muodon kanssa sain tehdä töitä, koska tarjolla oli vähän turhan paljon virkkuukoukkua ja takaosa työskenteli hieman laiskasti. Laukassa ratsastettiin pitkällä sivulla lisäykset ja koottiin lyhyellä sivulla. Vasemmassa laukassa sain ratsastaa hiukan enemmän eteen koska Leo tuppasi laukkaamaan hiukan "suorin jaloin". Tehtiin myös vastalaukkaa, ja heti huomasi että itsenäiset vastalaukkatreenini ovat tehneet hyvää. Laukka pysyi hyvin yllä, yksi rikko tuli ja sekin oli minun vikani. 

Lauantaina Leo oli heti alusta parempi. Raviväistöt saisin ratsastaa vielä aktiivisemmaksi, niissä ravi vähän hiipuu. Tehtiin väistöjä niin että lähdettiin diagonaalille suoralla hevosella, eli ihan kuin mentäisiin normaalisti koko rata leikkaa, ja hetken päästä siirrettiin takaosa ja alettiin väistää. Tällä tavoin sain ravin pysymään aktiisempana.

Laukat meni lauantaina ihan super! Etenkin oikea laukka oli tosi hyvää mutta ei vasenkaan ollut hullumpaa. Seuraava valmennus on varmaan vasta heinäkuussa, mutta onneksi saatiin paljon treenailtavaa. Sunnuntaina vaan hölkkäilin kaikki askellajit ja eilen juoksutin ponin. Tänään Leolla alkoikin laidunkausi, saa nähdä pullistuuko poni paljon. Valmentajalta tuli jo kommentti että poni on lihonnut, mutta ei kuulemma liikaa, vielä... 

On se ihana!

Taas tätä sydämenkuvat silmissä-hehkutusta, mutta ei voi mitään. Leo vaan on niin ihana! Kevätkylvöt ovat meidän onneksi viivästyneet sään takia, joten päästiin eilen vielä pellolle. Onko ihanampaa ratsastuskeliä kuin kaunis aurinkoinen kevätilta? Ja vielä kun saa ratsastaa ponilla, jonka selässä voi laukkailla rennosti kun tietää ettei homma lähde lapasesta. Leo, ponitytön luottoponi <3

Kaveri kävi eilen metsämaastossa ja kertoi että siellä on edelleen yhdessä kohdassa mutaista ja upottavaa. Kunhan vielä hiukan kuivuu niin saadaan Leonkin kanssa aloittaa taas viikottaiset maastoretket. Meidän maastokaverikin pysynee kesän omalla tallilla. Viime kesänä se oli muualla laitumella, tosin eipä mekään paljon maastoiltu kun Leon kesä kului lähinnä sairastarhassa. 

Perjantaina meidän luottokuvaaja Nina tulee käymään. Saamme kuulemma olla koekaniineja kun Nina testaa uusia maneesikuvausniksejä. Ihanaa saada taas kuvia, varsinkin kun Ninan kuvat on aina niin upeita! 

Viikonloppuna Leo saa hölkkäillä lauantaina lainakuskin kanssa ja sunnuntaina on vapaa. Ensi viikolla varmaan aletaan liikuttamaan suht normaalisti. Piikityksestähän on tänään kulunut jo kaksi viikkoa. 

So far so good

Tilanne näyttää hyvältä. Ratsastuksessa Leo liikkuu taas yhtä hyvin kuin ennenkin, ellei paremminkin. Eilen poni oli ihan super ratsastaa! Oli pakko päättää ratsastus aika lyhyeen, kun kaikki vaan sujui niin hyvin ja helposti. Olen hiukan tuskaillut Leon laukan kanssa mutta nyt sekin oli tosi hyvää.

En tiedä onko tämä ihan kaukaa haettua tai huuhaata, mutta oikeasti olen alkanut miettiä voiko Leon vatsaongelmat olla jonkinlainen "hormonaalinen" juttu. Kun ell kuuli että sama oireilu ilmenee nyt jo kolmantena vuotena peräkkäin samaan aikaan kevättalvella, niin hän sanoi että tamman kohdalla olisi aika selvää että oirehdinta liittyy kiimoihin tai muuhun vastaavaan. Ikäänkuin kevätstressiä. Eihän ruunalla tietenkään hormonit varsinaisesti hyrrää, mutta olen ajatellut että ehkä orimaisen ruunan kohdalla voisi olla kyse jostain samantyyppisestä. Nyt kun olen asiaa miettinyt niin löydän Leon käytöksestä (silloin kun se käyttäytyy huonosti tai hankalasti) aika paljon orimaisia piirteitä.

Näihin ajatuksiin liittyen mielenkiintoista on sekin että kesällä kun paise löydettiin ja leikattiin niin väläyteltiin sitäkin mahdollisuutta että paise on voinut alkaa syntyä jo ruunauksen yhteydessä. No, vaikka näin olisi niin ei se tosin tarkoita sitä että ruunauksessa olisi jokin varsinaisesti mennyt pieleen.  Kovin todennäköistäkään se ei ole että paise olisi ruunauksen seuraus, koska Leo on (tietääkseni) ruunattu 4-vuotiaana eli 8 vuotta ennen paiseleikkausta. Ehkä tämä hormonihomma on muutenkin ihan hakuammuntaa.  

Nyt joka tapauksessa mennään hyvällä fiiliksellä. Leolla oli mennyt lainakuskinkin kanssa lauantaina kaikki hienosti. Itse olin viikonloppureissulla. Ihan mukavaa olla hetki pois tallilta, vaikkein parin tunnin ajomatkaa kaueampana ollutkaan. Maastakäsin sain Leon kanssa tosin taas vääntää sunnuntaina. Leo on välillä uskomattoman kovapäinen. Niin taitaa kyllä olla omistajakin... Sunnuntain maastakäsittelysulkeiset päättyivät minun erävoittooni mutta taisto jatkuu aivan varmasti.  

Perjantain valmennus

Alkuun kiitokset kaikille vastalaukkavinkkejä antaneille. Kiva että niin moni jaksoi auttaa ja kommentoida! Vastalaukkaa harjoiteltiinkin viikonloppuna, siitä lisää kun kirjoitan erikseen lauantain valmennuksesta.

Perjantaina kun aloin verkkaamaan ensimmäinen ajatus oli "Voi ei!". Leo tuntui aika tahmealta ja ajattelin että voi miksi sen pitää juuri tänään olla tällainen kun on tärkeä valmennus... Valmentaja kysyi miten on mennyt ja sanoin että vaikka nyt ei siltä näytä, niin Leo on ollut tosi hyvä ja liikkunut hyvin eteen.

Onneksi Leo rakastaa valmennuksia ja kun poni kuulee valmentajan äänen niin tuntuu että se ryhdistäytyy jo siitä. Ei mennyt kun viitisen minuuttia niin saatiin jo hyvää ravia irti. 

Hiukan oli kuitenkin ongelmia saada Leo niskasta pehmeäksi. Vähän jäkitti vastaan, ja sain jonkun aikaa työskennellä ennenkuin poni antoi niskasta kunnolla periksi. Laukan kanssa olen viime aikoina tuskaillut aika paljon ja ei se nytkään lähtenyt heti pyörimään kunnolla. Vika kuitenkin löytyi nopeasti, satulan päältä mistä muualtakaan. Jouduin nostelemaan laukassa polvia kattoa kohti (ei muuten ole mitään kovin kevyttä eikä helppoa hommaa...) ja johan alkoi laukka muuttumaan. Eli ongelma on lonkissani, jotka ovat niin kireät että tietämättäni jarrutan laukkaa. Nyt on pakko aloittaa jokapäiväiset venyttelyt. 

Loppuun tehtiin vielä muutamat raviväistöt ja jäätiin hyvillä mielin odottamaan seuraavan päivän valmennusta.

Koulua ja esteitä

Viime viikolla treenattiin ihan tosissaan, hiki päässä. Tai voihan olla että hikisyys johtui ratsastajan huonosta kunnosta ja ponin paksusta turkista... Keskiviikkona, ekana koulutreenipäivänä testasin alkuverkassa laukata valmentajan ohjeilla reippaasti eteen ja ponihan meinasi lähteä lipettiin! Ilmeisesti oli kuitenkin hiukan virtaa vapaapäivän jäljiltä, vaikkei Leo mikään virrankerääjä olekaan. 

Alkuverkassa minulla on ollut pahana tapana nyplätä kaulaa kaarelle. Yritän nyt unohtaa koko kaulan ja keskittyä siihen että Leo liikkuu takaa eteen. Hain jokaiselle pyynnölle reaktiota. Välillä onnistui  ekalla, välillä jouduin pyytämään napakammin uudelleen.

Ravi sujui niin keskiviikkona kuin torstainakin hyvin. Oikea muoto ja peräänanto alkavat löytyä koko ajan paremmin ja nopeammin. Tein torstaina vuorotellen avoa ja sulkua ravissa ja ne onnistui kivasti. Laukka sen sijaan oli molempina päivinä vähän murheenkryyni. Jäykkää menoa niin ponilla kuin ratsastajallakin. Yritin vähän vetristellä vastalaukalla ja kyllähän se hiukan auttoi. Oikeaan laukka on parempaa mutta vasempaan oli hankalaa. Mietin että Leolla voi olla vähän jotain jumia jossain kun tuo vasen suunta tökkii.

Perjantaina palauteltiin koulutreenien jäljiltä ja lauantaina olikin taas kouluratsastajien villien hyppelöiden aika! Mentiin ensin ravissa korotettuja puomeja viuhkassa, sitten ihan normaaleja laukkapuomeja. Esteinä oli tällä kertaa n. 30 cm ristikko ja n. 40 cm pysty. Vaikka vähän jännitti niin oli silti tosi kivaa. Parasta oli ettei tullut kertaakaan sellainen olo etten uskaltaisi. Onnistuin myötäämään hyvin ja olemaan hypyissä mukana. Muistaakseni vain kerran tuli vähän huono lähestyminen. Toki saan kiittää hyvistä hypyistä Leoa, joka hoitaa homman aika itsenäisesti. 

Voin kuvitella että monia naurattaa nuo meidän hyppäämiset ja miniesteet! Mutta mulle on tosi iso juttu kun uskallan hypätä yhtään mitään, etenkään itsenäisesti ilman opettajaa. Tällä viikolla onkin taas uusi haaste edessä kun tarkoitus on mennä estetunnille oikeiden esteratsastajien kanssa (lue; ovat hypänneet 60 cm rataa :)  

Perusratsastusta

Sunnuntaina ratsastin Leolla ilman satulaa ensimmäistä kertaa ihan oikeasti. Aiemmat kerran ovat olleet enemmän köpöttelyä ja matkustamista kuin ratsastusta. Leo tuntui tosi hyvältä ja sain ponin liikkumaan oikeinpäin, jolloin istuminen ravissa ja laukassa oli helppoa. Olin muutenkin tyytyväinen, onnistuin aika hyvin istumaan puristamatta ja muistin kiittää hevosta. 

Maanantaina ohjasajoin, perustreeni, ei mitään erityisen hyvää eikä erityisen huonoa. Tiistaina tehtiin jatkettiin kouluratsastuksen merkeissä. Koitin hakea satulassa samanlaista rentoutta kuin ilman satulaa. Meillä on Leon kanssa nyt sellainen vaihe että menee selkäännoususta helposti puolisen tuntia ennenkuin saan ponin hyvän tuntuiseksi. Niskan pehmeäksi, pyöreäksi ja alas, ja selän ylös. Alkuratsastus on vähän sellaista jäkitystä. Niska jäykkänä, tuntuu että ponin pää tulee syliin, selkä alhaalla, ja ratsastaja tietenkin säätää minkä ehtii... Jokaisella ratsastuskerralla olen onneksi lopulta saanut Leon hyvin avuille kun olen jaksanut tehdä töitä. En ole nyt hetkeen keskittynyt mihinkään muuhun kuin siihen että saan ponin avuille ja hyvään peräänantoon. Kaikki temput saavat odottaa kunnes perusratsastus on kunnossa. 

Eilen tein tyhmän virheen ja menin selkään huonotuulisena ja hermostuneena. Eipä siitä sitten kovin hyvää treeniä tullut, jos ei nyt onneksi ihan huonoakaan. Leo ei oikein jaksanut keskittyä vaan kuunteli ja katseli kaikenlaista, ja yritti muutaman kerran maneesin takaovea pakoon jollain ihmeellisellä kiemuraloikalla. Sain kuitenkin pääni kasaan ja keskityin, niin treeni pystyttiin päättämään hyvään laukkaosuuteen.

Huonotuulisuuden sai aikaan se, että maneesiin kävellessä pellolla oli hevonen (ai kauhea!) ja Leo vaan tuijotti sitä pää pystyssä tikkujaloin kävellen. Peruututin tietysti, mutta mitäs siinä teet kun poni peruuttaa laiskasti pari askelta ja jatkaa tuijottelua... Maastakäsittelyn oikeat konstit on edelleen minulta aika lailla hukassa. Suututtaa kun tulee näitä ärsyttäviä tilanteita joissa en osaa toimia oikein ja poni ei tottele. Siksipä hevoskouluttaja tuleekin heti marraskuun alussa laittamaan niin Leon kuin minutkin kuriin. 

Treeni jatkuu

Eilen oli onneksi taas valmennus, nyt oman kotivalmentajan. Taidan mennä ensi viikollakin. Tuntuu että kaksi viikkoa on liian pitkä väli valmennuksissa. Viikko on juuri sopiva, ehtii treenaamaan tarpeeksi välissä.

Leo liikkui alusta asti suht hyvin mutta silti valmentaja tuli juoksutusraipan kanssa avittamaan takaosaa. Raipalla ei (ainakaan mielestäni, en nyt ehtinyt joka sekunti seuraamaan...) koskettu vaan se ainoastaan seurasi takaosaa tuoden hiukan lisää vauhtia, jonka taas pyrin jalostamaan puolipidätteillä tahdikkaaksi raviksi. Muodon kanssa oli taas haasteita aluksi mutta ilahduttavan nopeasti hyvä tahti, muoto ja peräänanto löytyi. 

Tehtiin tehtävät ensin vasempaan kierrokseen ja sitten oikeaan. Vasempaan onnistuttiin hyvin. Ensin ravipohkeenväistöjä, sitten tehtävää jossa tehtiin ravissa pitkän sivun alkuun voltti, jatkettiin avossa, nostettiin pitkän sivun viimeisen kirjaimen kohdalla laukka, tehtiin laukkavoltti ja viimeiseksi vastalaukkakaarre pitkältä sivulta keskihalkaisijalle ja takaisin. Sitten siirtyminen raviin ja alusta. 

Avot meni molempiin suuntiin hyvin, kunhan muistin etten jää sisäohjaan kiinni. Avot on Leolle tosi helppoja. Laukannostoissa en ollut itseeni tyytyväinen, niihin täytyy nyt panostaa. Valmistelen nostot luvattoman huonosti ja se näkyy. Vastalaukassa sain olla tarkkana oman painoni kanssa.

Vasen laukka oli tosi hyvää, mutta oikeaan ei mennyt niin hyvin. En saanut Leoa oikeaan kierrokseen rehellisesti asetettua ja tämä näkyi etenkin laukassa. Kaula taipui mutta niska ei, ja vasen lapa pyrki ulos. Sain kotitehtäväksi tehdä etenkin oikeaan kierrokseen paljon vasta-asetusta (onkohan tämä oikea termi?) eli asettaa ponia ensin ulos jotta saan sen sitten asettumaan sisään.

Tosi hyvä treeni taas, mutta aika raskas. Tänään palautellaan ja huomenna jatketaan taas harjoituksia. Olen tyytyväinen siihen että hyvä muoto alkaa löytyä hiukan helpommin. Vieläkin haluaisin niskaa hiukan alemmas, ja niin myös valmentaja. Omassa ratsastuksessani on parantunut käsien asento ja tuntuma, mutta pohkeet seikkailevat välillä missä sattuu. Seuraavan kerran ratsastaessa haluan muistaa kiittää ponia enemmän. Tuntuu että etenkin valmennuksissa keskityn niin paljon että unohtuu kiittää ponia kun se yrittää ihan yhtä paljon kuin minäkin. Eilenkään en tainnut kuin pari kertaa taputtaa, ja pari kertaa kiittää äänellä. Aina löytyy parannuskohteita...

Lauantai-illan huumaa

Eilen meillä oli suunnitelmissa kisojen jälkeinen rento palauttava treeni. Nousin tallinpihassa selkään ja suuntasimme tallia ympäröivälle pellolle. Käveltiin ensin, sitten ravailtiin hetki, sitten nostin laukan. Loppu olikin kuin ponikirjasta: Aurinko paistoi, linnut lauloivat, Leo laukkasi nätisti juuri sellaista laukkaa kun pyysin, välillä rauhallista ja välillä reippaampaa. Tuuli osui kasvoille ja hymy oli leveä. Oli niin ihana fiilis! Leo oli tosi rento ja kiva. Mahtava poni!

Taas mietin ratsastuksen jälkeen että paljon on muuttunut viimeisen kuukauden aikana. Kuukausi sitten en olisi todellakaan uskaltanut Leon kanssa yksin pellolle laukkailemaan. Nyt se tuntui täysin luonnolliselta kun luottamus poniin on parempi ja tiedän ettei se tee hölmöyksiä. Tältä pohjalta on hyvä jatkaa myös maastoilua, joka on tosiaan meille ollut nyt alussa hiukan haasteellista.

Leo oli eilen oikeastaan hiukan väsyneen oloinen, ja aloin miettiä ettei sillä ole kyllä ollut aikoihin oikeaa vapaapäivää. Vapaapäivinäkin kun on aina tehty kävelylenkki. Tänään Leo siis sai ansaitun totaalisen lepopäivän ja sai nauttia tarhassaolosta vihdoin ilman loimea.

Voittajafiilis!

Jipii, laukkasin ilman satulaa! Tiedän ettei tämä ole monelle mikään sen kummempi juttu, mutta minulle on. Kun oikein muistelen niin en ole tainnut laukata ilman satulaa sitten lapsuusvuosien. En ole vaan uskaltanut, monestakin syystä. Ehkä eniten olen pelännyt sitä että horjahtaessani otan ohjista tukea ja revin hevosta suusta. Myös ajatus tippumisesta tai hevosen pukittelusta on käväissyt mielessä.

No, en tippunut. Ei sinne päinkään. Ilman satulaa laukkaaminen oli itse asiassa tosi helppoa. En horjahtanut yhtään mihinkään enkä joutunut ottamaan ohjista tukea. Siirtyminen raviinkin sujui ongelmitta. Kun suurin voitonriemu laukkaamisesta oli ohi niin aloin nauraa itselleni; tätäkö minä en ole uskaltanut tehdä... Tätäkö olen vuosia odottanut...

Mahtava tunne kun pakottaa itsensä mukavuusalueen ulkopuolelle ja onnistuu. Taidan luulla tasapainoani huonommaksi kuin se onkaan kun kuvittelin että kellahdan selästä alas alta aikayksikön. Tosin ruuna laukkasi niin nätisti ja rauhallisesti että sekin helpotti hommaa. Ilman satulaa ratsastaessakin olen pitänyt viime valmennuksissa saamani istuntaneuvot mielessä ja niistä on varmasti ollut apua.

Ihana Gassu!

Olen kuluneen vuoden aikana ratsastanut oman mittapuuni mukaan todella monella uudella hevosella. Tarkkaan ottaen neljällätoista, jos oikein laskin. Varsinkin viime aikoina kun olen joka kerta ratsastanut eri hevosella olen tosi paljon miettinyt millainen olen uuden ratsun selässä ja miten ratsastan tuntematonta hevosta, millaisia haasteita vieras hevonen asettaa, millaisia ideoita ja elämyksiä saan ja miten itse edistyn ratsastajana kun aina on alla uusi tuttavuus. Ammattilainen tai kokenut ratsastajahan hyppää hevosen kuin hevosen selkään ja saa ratsun yleensä suht helposti toimimaan, mutta harrastelijalla tilanne on vähän eri. Ajattelin kirjoittaa erillisen blogikirjoituksen aiheesta kun olen tätä itse niin paljon miettinyt.

Mutta nyt muistelen eilistä ja hehkutan ratsuani Gassua! Vieläkin hymyilyttää kun muistelen kuinka kivaa tällä pienellä tammalla oli ratsastaa. Ennakkoon ajattelin että 26-vuotiaan on pakko olla aika jäykkä, ja omistajakin varoitteli jäykkyydestä. No, olen kyllä ratsastanut puolet nuorempia jotka ovat paljon jäykempiä! Taipumisen kanssa oli tekemistä mutta pikkuhiljaa sain hevosen mukavasti paremmin taipumaan ja myötäämään. Oli mukavaa tulla alas satulasta reilun tunnin treenin jälkeen kun tuntui että hyviä pätkiä oli ollut useampi.

Tykkäsin Gassusta valtavasti! Sillä oli aivan ihana pehmeä laukka, ehkä kivoin laukka mitä on vastaan tullut. Nina otti pienen laukkapätkän videolle jotta näin miltä meno näyttää. No, taas tuntui paremmalle kuin näytti, mutta tiedänpä mitä lähden korjaamaan jos pääsen uudelleen Gassun kyytiin. Huomasin könöttäväni laukassa hieman etunojassa mitä en ole aiemmin tiedostanut. Olen varonut etten nojaa liikaa taakse, mutta näköjään voisin nojata reilusti enemmänkin ja istua vielä paljon paremmin satulaan. Selässä tuntui että istun hyvin, mutta videolta näin että takapuoli irtosi satulasta aivan liian paljon. Osasyynä oli sekin että Gassu innostui laukasta, laski päätään ja hieman heitti minua irti satulasta, mutta kyllä se suurin syy löytyi taas satulan päältä, kuten aina. Muuten meidän laukkaaminen kyllä näytti yllättävän hyvältä, ja onnistuin jopa ison osan aikaa pitämään kyynärkulman (helmasyntini). Alla muutama Ninan ottama kännykkäkuva.

Kalliokiipeilyä

Käytiin eilen taas maastossa uusien kaveriemme A:n ja K:n kanssa. Oli kiva reissu! Fanny oli taas superfiksusti koko matkan, ei säikkynyt kertaakaan mitään vaikka kaveri edellä välillä hätkähti jotain.

Mentiin alkumatkasta vähän eri reittiä kuin yleensä. Ensin jyrkähköä pitkää mäkeä ylös, hyvää jumppaa hevosille. Sitten jatkettiin pientä polkua, joka oli kyllä välillä aika kamala... A oli siellä käynyt aiemmin ja vakuutti että kyllä tästä pääsee, mutta mua vähän hirvitti. Oli tosi kallioista ja muutamassa kohdassa joutui tarkkaan katselemaan että löysi pitävän kavionsijan. Hommaa ei helpottanut se että Fanny heilutti jatkuvasti päätään paarmojen takia.

No, selvittiin hetken kiipeilyjen jälkeen takaisin normaalille reitille. Tätä kallioreittiä menemällä pääsee ohittamaan mutakohdan joka on ongelmallinen keväällä ja syksyllä kun siinä on niin märkää ettei välillä päästä maastoon lainkaan. Mutta, ollako maastoilematta muutama viikko vai harrastaa suht pelottavaa kalliokiipeilyä...

Ravasimme peltotiesuoran ja metsässä nostettiin laukka. Hepat laukkasivat taas innoissaan reipasta vauhtia, mutta nätisti hiljensivät kun pyydettiin. Pohja oli tosi hyvä joten kelpasi päästellä. Soratiellä pakollinen käyntikohta ja sitten taas ravailtiin metsäpolulla ja pellolla. K meni tällä kertaa puusillan yli ratsastaja selässä, mutta Fanny teki stopin. Jouduin taluttamaan yli, kuten viimeksikin, mutta eipä tuo paljon haitannut.

Tänään mennään taas maastoon, mutta pelkästään kävelemään koska toinen seuralaishepoista palailee piikityslomalta ja toinen on kokematon maastoilija. Huomenna Fannylla on raspaus. Edellisestä kerrasta on puoli vuotta aikaa. Viimeksihän Fannyn raspasi kunnaneläinlääkäri, mutta nyt varasin ajan samalta hevosiin erikoistuneelta elliltä joka raspasi aina Goldyn. Hän on tarkka raspaaja ja haluan että Fannyn suu katsotaan kunnolla.

Laitumella

Viikonloppuna oli sekä perjantaina että sunnuntaina koulutunnit, joiden välissä käytiin lauantaina metsässä pitkällä kävelyllä. Molemmat tunnit menivät hyvin. Molemmat valmentajat totesivat että Fannyn liike näyttää taas hyvältä ja laukka pyörii eli poni alkaa olla paremmassa kunnossa. Tunneilla teimme jumppailua, ei mitään kovin raskasta ettei poni väsy liikaa. Sain hyviä ohjeita itsenäisiin kenttätreeneihin.

Räpsäisin Fannysta eilen muutamia kännykkäkuvia kun poni meni valmennuksen jälkeen takaisin laitumelle. 

Valmennuksessa part 2

Eilen oli siis viikon toisen valmennuksen vuoro. Alku ei ollut paras mahdollinen, kylmä ja tuulinen sää ajoi ratsastajat maneesiin ja oli aika ruuhkaista. Taisi oma keskittyminen olla vähän hakusessa kun piti koko ajan olla niin tarkkana ettei ohittele ketään liian läheltä.

En saanut koko valmennuksen aikana ponia kunnolla rennoksi niskasta, ja suoruudenkin kanssa oli ongelmia. Ihan perus-siirtymätreeniä tehtiin ja lopussa jonkun verran laukkaa. Positiivista oli se että ulkoa kuuluvasta puhurituulesta huolimatta Fanny ei eilen kyttäillyt mitään ylimääräistä, ja laukassa tuntui taas että sain istuntani kohdilleen.

Eipä tuosta valmennuksesta ole kovin paljon kerrottavaa, mutta se nyt jäi päällimmäisenä mieleen että minun on saatava poni nopeammin reagoimaan ja avuille. En voi joka kerta hinkata puoltatoista tuntia vaan pitää saada lyhennettyä aikaa jossa saan Fannyn läpi. Yleisesti ottaen valmentaja oli sitä mieltä että päästän Fannyn hiukan liian helpolla ja ikäänkuin luovutan joka kerta kun poni on antamassa periksi. Itse en tätä luovuttamista ole huomannut joten täytyypä kiinnittää asiaan huomiota ja pyrkiä saamaan asiat läpi perille asti. Aina ei vaan ole niin helppoa. Fanny osaa halutessaan olla aika itsepäinen eikä anna periksi helposti kun sille päälle sattuu.

Eli napakkuutta ja ajatusta vielä lisää ratsastukseen. Tänään suunnitelmissa on reipasta verkkailua ja niska rennoksi, saa nyt nähdä toteutuuko toiveeni vai onko tiedossa tahmeaa lönköttelyä niska jäykkänä ;)

Parempia päiviä

Ehdin jo vajota aika syvälle epätoivon alhoon, mutta onneksi K kävi antamassa hyviä ohjeita keskiviikkona. Saimme Fannyn menemään kunnialla "pelottavaan päätyyn" jopa laukassa! 

Eilen kyllä vähän jännitti kun piti pärjätä omin voimin. Maneesissa oli kavereita joten Fanny ei ollut jännittynyt, mutta alussa keskittyminen oli kyllä taas ihan muualla kuin ratsastajassa. Sain kuitenkin ponin kuulolle ja jäi hyvä fiilis!

Fannylla alkoi taas kiima ja se oli aika tahmea ratsastaa. Nyt sormet ristiin ettei muutaman viikon takainen lihaskipuilu toistu! Tänään meillä on kävelypäivä ja huomenna ponski vapaapäiväilee koska lähdemme Tampereelle hevosmessuille. Jospa pahin kiima olisi sunnuntaihin mennessä jo ohi.