Old Leo with a new twist

Täytyy sanoa että eilen oli pitkästä aikaa tosi hyvä itsenäinen ratsastus! Siis sellainen että olin tyytyväinen meihin molempiin, ja oikeasti tuntui että ratsastin enkä vain jotain sinnepäin. Alku tosin oli hiukan epämääräistä haahuilua. Meitä oli maneesissa aika monta ja minä en ole mikään paras ratsastamaan ruuhkassa. Leo liikkui aika hyvin. Verkan jälkeen otin ratsastusloimen pois jotta pääsen vaikuttamaan poniin pohkeen lisäksi tarvittaessa raipalla, sen sijaan että lätkin loimea ilman mitään reaktiota. Tämän jälkeen Leo liikkui vielä paljon paremmin. Raippaa tarvitsin vain silloin tällöin ja kevyt hipaisu riitti.

Valmennusopit oli käytössä ja poni ohjan ja pohkeen välissä. Hyvä ravi löytyi oikeastaan aika helposti. Kun minusta tuntui että ravi on hyvä niin pyysin aina vähän lisää, koska tiedän että helposti jään mukavuusalueelle jolloin liike ei todellisuudessa ole sellainen joka esim. valmentajalle riittäisi. Hienosti Leo vastasi apuihin, ja istuminen ravissa tuntui ihan hyvältä kun muistin nostaa katseen ja rintakehän ylös, työntää lantiota vähän eteen ja avata polvet ja reidet. Leo kantoi hyvin itsensä ja muotokin oli hetken työstämisen jälkeen hyvä.

Laukassa oli hiukan kaikenlaista pientä "juttua"... Lieneekö viikonlopun inspiroimaa, mutta Leo on keksinyt että hänhän voi vaikka vähän pukitella ja koittaa lähteä lapasesta. Muutaman kerran takajalat lensi sivulle ilmaan, ja ylimääräisiä temponlisäyksiä tehtiin ratsastajasta piittaamatta. Selkään tuntui että kyse oli silkasta elämänilosta, joten eipä nuo paljon haitannut. Laukkatreeni saatiin kuitenkin hyvin suoritettua. Loppukäynneillä totesinkin tallikavereille, että mieluummin otan reippaan ponin joka on ehkä vähän tuhma, kuin matelevan etanan. Pitkästä aikaa Leo tuntui siltä miltä se on tuntunut parhaimmillaan, olkoonkin että nuo pienet temput oli lisämausteena. 

Ekat laukat!

Eilen saatiin kaverit mukaan maastoon kun kaksikko S&S lähti seuraksi. Ajatuksena oli mennä kevyt maasto muutamalla laukkavedolla, ja näin myös tehtiin. 

Kuvassa eilinen kartalla aika tylsähkön näköinen lenkki. Emme kiertäneet kotiin normaalia reittiä metsän ja peltojen kautta vaan käännyimme laukkasuoran puolen välin jälkeen takaisin. Hyttysiä oli niin paljon että hevoset olivat aivan hermona, ja isohko osa maastoreitistämme on sellaista että on käveltävä joten emme olisi päässeet itikoita millään pakoon. No, meidän rauhallisella tahdilla tähänkin lenkkiin saatiin kulumaan yli tunti, ihan riittävä reissu Fannylle tässä tilanteessa. 

Otimme kaksi laukkavetoa. Toinen oli n. 300 metriä ja toinen n. 200 m. Nämä olivat Fannyn ekat laukat piikityksen jälkeen, joten tosi rauhallisesti mentiin, vain noin 18 km/h. Ensi kerralla lisätään vähän vauhtia. Katsotaan onko poni tänään kunnossa vai tekikö laukkaaminen jotain hallaa. Kaiken järjen mukaan ei olisi pitänyt tehdä, ja eläinlääkärin ohjeillahan tässä toimittaa, mutta jännittää silti hiukan. 

Laukka ei ihan heti noussut vaikka kaveri laukkasi edessä, mutta aika pian Fannykin ponkaisi laukkaan pikkuisen pukin saattelemana. Parasta lenkissä oli se että Fanny oli koko ajan tosi rento ja rauhallinen. Ainoastaan laukkojen jälkeen poni hiukan puhisi puiden kantoja ja kiviä. Taisi olla vaan niin innoissaan kun pääsi juoksemaan pitkästä aikaa. 

Vauhtia ilman vaarallisia tilanteita

Oltiin valmennusviikonlopun jäljiltä maanantaina rennonreippaalla verkkalenkillä tallikamujen J:n ja E:n kanssa. Voi että meillä oli taas hauskaa! Peltotie ei ollut enää muhkurainen vaan moottorikelkat olivat tasoittaneet sen. Metsätie oli täydellisessä kunnossa, ja painelimme reipasta laukkaa, E edellä ja Fanny perässä. 

Fanny oli aika pirtsakalla tuulella, ja muutaman kerran poni vilkaisi epäluuloisena tien reunassa olevaa kiveä, lumikasaa tms. ja teki laukassa pienen sivuloikan. Olimme juuri siirtyneet pitemmältä laukkasuoralta raviin, kun Fanny teki yhtäkkiä täysstopin! Syynä tähän oli tien lähellä olevassa ojassa virtaava vesi...

Kun laukkasimme uudelleen lyhyemmän pätkän, Fanny päätti heittää pienen ilopukin. Tai ei kovin pientä, takajalat sinkosivat kyllä aika korkealle, ja taas naurettiin :) Niin kauan kun pukkeja tulee sarjan sijaan vain yksi, ja pää ei mene kovin alas niin kyydissä pysyy ihan hienosti.

Loppumatkan tallille kävelimme kapeita kiemurtelevia metsäpolkuja pitkin, ja fiilistelimme kuinka ihanat, fiksut ja reippaat maastohepat meillä on!