Lysähdä ja myötää

Olimme viikonloppuna ystäviemme luona kylässä ja kun kerran oikealla suunnalla oltiin niin laitoin Miljalle viestiä. Aikataulut saatiin sopimaan ja sunnuntaina ennen puoltapäivää ajoimme Sipooseen maneesille Miljaa ja Pondeponia moikkaamaan.

Miljan blogia lukevat tietävätkin että Pondeponista on ollut vähän huolta, koska sen selkä on ollut kipeä viimekesäisen kaatumisen jäljiltä. Nyt poni on taas muutaman viikon ajan liikkunut, mutta kelien ollessa suhteellisen jäiset tämä oli eka kerta pitkään aikaan kun poni pääsi kunnon pohjalle. Ja oli se innoissaan! Energiaa riitti ja pihallakin oripojan piti kuuluttaa kaikille että hän on paikalla :)

Milja nousi ensin selkään. Ponde näytti kyllä taas fiksuutensa. Aluksi toki kipitettiin menemään ja laukassa poni leiskautteli pukkeja, mutta sitä mukaa kun sai energiaa purettua niin meno rauhoittui. Ja koko ajan poni vaikutti keskittyneeltä ja motivoituneelta työntekoon. On se aivan mahtava poni, jota katsellessa ei millään muista että kyseessä on nelivuotias.

Sitten minä pääsin selkään. Itseäni alussa vähän jännitti, mutta huomasin kyllä nopeasti ettei Ponde ollut tekemässä mitään tyhmyyksiä, vaikka olikin innokas ja liikkui tosi reippaasti. Perisyntini tulivat taas esille, eli kun alan jännittää niin takapuoli irtoaa satulasta ja käsi on liian kova. Tätä lähdettiin korjaamaan niin että mun piti istua satulaan takapuolen päälle oikein kunnolla ja hakea suoran ryhdin sijaan ennemmin lysähtänyttä asentoa niin että olen tosi tukevasti satulassa. Sainkin korjattua tilannetta ja välillä kun unohdin miten piti ratsastaa niin Miljan "Lysähdä ja myötää!"-kommentti muistutti.

Alussa pyrittiin tekemään ihan pientä ravia ja piti ajatella takaisin käyntiin siirtymistä oikeastaan jo hieman ennen raviin siirtymistä. Ensin mun oli vaikeaa saada Ponde siirtymään käyntiin mutta kyllä se siitä lähti sujumaan. Helposti kävi niin että poni tuli edestä vähän raskaaksi ja vauhti kiihtyi, jolloin siirtyminen käyntiin myöhästyi ja samalla minä taas irtosin satulasta. Kun keskityin taas lysähdä ja myötää-teesiin niin sujui paremmin. Tässä tuli taas hyvänä kertauksena se mitä minulle on kyllä sata kertaa ennenkin sanottu; jos hevonen kiihdyttää ja on raskas edestä niin ei sitä voi korjata vetämällä ohjista. Hevonen voi vetää vain jos ratsastaja vetää vastaan.

Laukassa mentiin kevyessä istunnassa ja pidettiin taas se myötäys mielessä. Käytännössä se meni niin että taputin ponia sisäkädellä. Olen huomannut että mulle tuo sisäkädellä taputtaminen on tosi toimiva konsti. Silloin tulee ihan oikeasti myödättyä kunnolla ja myötäämisen muistaa kun ajattelee "taputa, laukka-askel, taputa, laukka-askel". Suosittelen kokeilemaan jos joku lukijoista on yhtä huono myötäämään kuin minä!

Oli ihanaa päästä taas pitkästä aikaa ponin selkään, ja vielä näin kivan ponin. Suurkiitos taas Miljalle ponin lainasta ja opetuksesta! 

Kuten laadusta näkyy kuvat on napattu videolta. Katsotaan jos saisin kunnollisia kuvia näytille myöhemmin.

Rakkautta ilmassa

Yksi kolmesta vakkariratsustani, valmentajan koulusuokki, on varastanut sydämeni. Vai mitä muuta voi ajatella jos ratsastuksen jälkeen lähettää hevosen omistajalle viestin, jossa lukee: "Joudut pian myymään *hevosen nimi* mulle, se on niin ihana!"

Maanantaina treenailtiin siis koulua tositarkoituksella. Ruunalla on hiukan huono kunto joten välikäyntejä tarvittiin useamman kerran. Tällä hevosella on kuitenkin mieletön työmoraali ja se yrittää aina parhaansa. Enimmäkseen treenattiin laukkaa, nostoja ja laukan lyhentämistä. Tuli monta hyvää nostoa, ja en tiedä olenko koskaan onnistunut kokoamaan laukkaa vatsalihaksilla niin hyvin kuin nyt. Oli ihan mahtava fiilis ratsastuksen jälkeen. Upeaa ratsastaa osaavaa ja "oikein" koulutettua ja ratsastettua hevosta jonka kanssa oppii joka kerta itse jotain.

Ruunan jälkeen oli vuorossa vakkaritamma joka ei ollut kovin hyvällä päällä. Jo karsinassa vedettiin korvia luimuun ja yrmyiltiin. Oikeasti tämä ihana tammuska ei tee mitään, kunhan vähän osoittaa mieltään. Käytiin pellolla tekemässä alkuverkat ja hiukan koitettiin tehdä koulutreeniä kentällä. Jos totta puhutaan, ei siitä oikein mitään tullut tällä kertaa, mutta treenit jatkuu. Tosin seuraavalla ratsastuskerralla menemme maastoon, siitä tamma tykkää!

Eilen oli kaverin pienen kouluruunan vuoro. Monesti aika jännittynyt hevonen oli ainakin osan aikaa vähän rennompi. Laitoin lyhyet ponikannukset jalkaan ja sain niiden avulla hevosen paremmin pois pohkeen takaa. Parina viime kertana meillä on ollut ongelmia laukannostojen kanssa. Tajusin eilen että olen tuudittautunut liikaa siihen että tämä hevonen yleensä nostaa laukan helposti, ja olen valmistellut nostot huonosti. Huolellisemmat valmistelut ja taas alkoi laukat nousta.

Loppuviikolle on sovittu parit maastot, toivottavasti ei kaatosateessa! Perjantaina teen pienen poniaiheisen roadtripin, josta kerron lisää kun palaan kotiin.

Ne hyvät asiat

Huomasin tuossa valmennuspostaustani lukiessa että jätin kokonaan kirjaamatta positiiviset asiat joita valmentaja sanoi ratsastuksestani. Tyypillistä meikäläistä että keskityn virheisiin ja ongelmiin ja unohdan kaiken hyvän...

Eli ensinnäkin tuli poniratsastajan mieltä lämmittävä kommentti; Fanny on kuulemma juuri oikeankokoinen ratsu minulle ja olemme sopusuhtainen pari. Tämän tosin tiesin kyllä itsekin, ei 158 cm pitkälle ja melko lyhytjalkaiselle mikään 170 cm puoliverinen sopisikaan, mutta mukavaa kuulla asia jonkun toisen suusta. Kaikki kun eivät aina tätä aikuinen ratsastaa ponilla-kuviota ymmärrä, vaikka poni on minulle täydellisen kokoinen.

Varmaan ensimmäisen kerran elämässäni sain kuulla että istun suorassa hevosen selässä! Jee! Olen aika vino ja tähän asti lähinnä olen saanut huomautuksia siitä että istun vinossa. Olen kyllä asiaan kiinnittänyt todella paljon huomiota ja ilmeisesti se on auttanut.

Turhautumista... ja sitten ei

Kaikki muut treenaavat täysillä. Kaikki muut käyvät valmennuksissa. Kaikkien muiden hevoset ovat kisakunnossa. Kaikki muut aloittelevat jo kautta harjoituskisoissa. 

Olin viikonloppuna valtavan turhautunut. Goldy oli tiputtanut perjantaina kenkänsä, ja kengittäjä ilmoitti ettei pääse tulemaan ennen maanantaina (ymmärrettävää, oma elämä se on kenkääjälläkin). Siinä meni siis viikonlopun ratsastelut, peruuntui niin vauhtimaasto kuin maneesikäyntikin. Eilen kävelin lumipyryssä poni perässäni, moikkasin vastaan laukanneita tuttuja, ja surkuttelin. Noidenkin hevoset ovat noin hienossa kunnossa! Miten ehdin tällä menolla saada oman ponini millään kuntoon kisakauden alkuun mennessä? Miksi sen kengänkin piti nyt lähteä? 

Aloin miettiä miksi minä ratsastan, ja miksi omistan hevosen. Mistä lähtien kyse on ollut siitä että meidän pitää olla tietyssä kunnossa tiettynä aikana? Pöh, minähän haluan että meillä on hauskaa, ja että opin paremmaksi ratsastajaksi. Ei silloin ole väliä ajoittuuko se huippukunto toukokuuhun, kesäkuuhun vai heinäkuuhun. Ehkä tämä oli yksi syy miksi välttelin kilpailemisajatusta niin pitkään; olen vähän turhankin kunnianhimoinen enkä kestä kun asiat eivät menekään suunnitelmieni mukaan.

Kyllähän se mieli sitten vähäsen kirkastui. Me etenemme omaan tahtiimme, ja koitan muistaa iloita siitä että hevonen on nyt terve. Nautin siitä kun hevonen pärskii metsätiellä kävellessään, ja nappaa ohimennen palasen kuusenoksasta matkaevääksi. Kyllä me ehditään. 

Lähtölaskenta

Talovahti - check! Kissan hoitaja - check! Ponin liikuttajat - check! Valmiina lähtöön!

Suuntaamme huomisaamuna miehen kanssa lähes kolmen viikon lomalle valtameren toiselle puolen. Jätän hyvillä mielin ponin nauttimaan omasta lomastaan, johon kuuluu kokopäivätarhailu suokkikaverin kanssa, pienten ja isojen hoitajien visiitit, maastolenkkejä ja talutusratsastusta :)

Palaan ponin kuulumisiin ensi vuoden alkupuolella, ja toivottavasti pääsen silloin kirjoittamaan että jalat ovat hyvässä kunnossa ja kunnonkohotus alkamassa. Mutta nyt toivotan blogin lukijoille ja heidän hevosilleen rauhallista joulua ja ihanaa heppavuotta 2012!

kuvassa Goldy laukkailee kesäloman kunniaksi heinäkuussa 2010 :)

 

Meistä

Sainpa vihdoin ja viimein aikaiseksi avata oman blogin! Muiden hevosihmisten blogeja on ollut hieno lukea, aina saa uutta ajateltavaa muiden tavasta treenata ja hoitaa hevosiaan. Toivottavasti myös tämä oma blogini tulee löytämään lukijoita ja herättämään mukavia hevoskeskusteluita ja -pohdiskeluita.

Aluksi lienee paikallaan muutama sananen meistä, joista tämä blogi kertoo. Olen 33-vuotias harrasteratsastaja, joka vietti lapsuutensa ja nuoruutensa tallilla, harhautui pois tallimaailmasta 15 vuodeksi, ja palasi hevosten pariin syksyllä 2009. Ratsastustunnit ja vuokrahevonen vaihtuivat nopealla tahdilla hevosenomistajan elämään, kun ostin ensimmäisen ikioman ponini keväällä 2010.

Goldy on 16-vuotias risteytysponitamma, joka saapui Suomeen Saksasta vuonna 2004 ratsastuskouluponiksi, mutta saikin yllätysvarsan ja aloitti mammaloman jälkeen kilpaponiuransa. Goldy kilpaili useamman vuoden menestyksekkäästi sekä koulu- että esteluokissa kunnes se omistajan opiskelujen vuoksi tuli myyntiin ja päätyi minun opetusmestarikseni. Goldy on ihana persoonallinen poni, josta löytyy sopivasti säpäkyyttä ja joka tekee mitä vain kunhan ratsastaja osaa pyytää.

Kovan treenauksen jälkeen uskaltauduimme loppukesästä aloittamaan yhteisen kilpauramme HeC-seuraluokissa. Ensi kaudella on tarkoituksena startata aluetasolla HeC- ja HeB-luokissa, ja haaveena on joskus edetä niinkin pitkälle kuin HeA-luokkiin. Ponille tämä ei tuota ongelmia mutta kuskilla on vielä tekemistä. Onneksi kouluratsastustreeni on suosikkipuuhaani :) Tervetuloa lukemaan elämästämme!