Huh millaista oli Leon kanssa eilen! Poni ei yleensä vapaapäivistä juuri virtaa keräile, mutta joku ihme juttu sillä oli eilen. Vaikea sanoa liittyikö se siihen että perjantaina oli vapaa ja lauantaina vaan käveltiin kraniohoidon jäljiltä, vai johonkin muuhun.
Jo tallista ulos kävellessä huomasin että Leo oli pirtsakalla päällä ja ajattelin että hyvä vaan jos on energinen. Mentiin kävelemään alkukäyntejä tallitielle ja oli tarkoitus poiketa pellon puolella. En tiedä saiko pellolla ollut uusi hevonen Leon pasmat sekaisin, mutta poni alkoi pitää kauheaa lohikäärmepuhinaa ja pyöri ympärilläni häntä pystyssä, välillä pakoon yrittäen.
Menin takaisin tielle ja kävin maneesin ovella kääntymässä mutta en viitsinyt mennä sinne juoksuttamaan koska näin että sisällä oli yksi aika herkkis hevonen uuden vuokraajan kanssa. Jälkeenpäin ajatellen olisi varmaan ollut kuitenkin parempi mennä sinne maneesiin... Kentällä poni liikkui ensin laiskasti ja oli hieman ongelmia saada se pysymään ympyrällä. Yhtäkkiä tapahtui se kuuluisa "jotain" ja Leo lähti kuin tykin suusta. Otin ponin takaisin lyhyelle narulle koska se ei rauhoittunut. Seuraavat kymmenen minuuttia Leo tanssi vieressäni häntä tötteröllä sellaista huutopuhinaa pitäen että kuului varmaan parin kilometrin päähän. Lopulta Leo rauhoittui ja saatiin juoksutus suoritettua normaalisti. Loppukäynneillä poni oli lauhkea kuin lammas ja lompsotti perässäni pellolla täysin rauhallisesti...
En kyllä vieläkään tajua mikä Leolle tuli. Energiasta tuo varmaan osittain johtui, mutta samalla poni oli kyllä jotenkin ihan pois itsestään kun ei käskytkään menneet perille. Muistaisin lukeneeni että tuo puhina (eli kun hevonen puhaltaa tosi kovaa ilmaa sieraimista) on hevosen tapa puolustautua, tehdä itsestään iso ja pelottava. Mitään uhkaavaa ei kyllä ollut näkyvissä, mutta ehkä uusi hevonen laukaisi tuon reaktion. Tosin se oli jo mennyt talliin kun pahimmat reaktiot tulivat. Ponit, miten niitä oppisi ymmärtämään?! :)