Hyvä fiilis

Täällähän me ollaan, edelleen. Lounais-rannikolla siis kaikki hyvin. Leo on nauttinut laidunkesästä (joskin rajoitetusti), ja treenailtu on niin koulua kuin esteitäkin. Ja humputeltu siinä välissä.

Viikonloppuna meillä oli valmennukset. Leo oli perjantaina hyvä. Ei huippu, mutta hyvä. Lauantai oli vähän hassusti välipäivä, ja jo silloin poni oli jotenkin tosi reagoimaton. Tuntui että sain kantaa sitä eteenpäin. Sunnuntain valmennuksen verkassa meinasin tirauttaa itkut, kun mitään ei vaan tapahtunut. Pohje, kannus, raippa, ihan mikä vaan, ei mitään reaktiota ponilta... 

Valmentaja ei onneksi jää näissä tilanteissa toimettomaksi. Hän pyysi minua ratsastamaan käyntiä ja otti juoksutusraipan käteen. Raippa ei siis hipaissutkaan Leoa, kulki vaan ponin takaosan lähellä ja pyysi eteen. Ja kas vain kun alkoi liikettä löytyä. Muutama minuutti juoksutusraipan avustamana ja mulla oli allani poni joka teki hienosti ja tahdikkaasti avot, väistöt ja vastalaukat. Hienoa ravia pisteli menemään ja laukkakin oli varsin kelvollista. Ponit... Nyt ilmeisesti laitan mieheni kävelemään meidän vierellä joka treenin alussa juoksutusraipan kanssa...

Tänään en koittanut miten kulkee ratsain, vaan juoksutin Leon. Oikein hyvin liikkui poika narunkin päässä ja teki siirtymätreeniä hienosti keskittyen. Huomenna ponilla on ansaittu vapaa pitkähkön työputken jälkeen. Loppuviikolla varmaan otetaan taas hyppypäivä. Huomasin muuten viime viikolla kun hyppäsin että minua ei enää jännitä. Toki mennään edelleen niitä 40 cm miniesteitä, mutta jännitin aiemmin niitäkin niin ettei henki meinannut kulkea. Nyt alkaa jo tuntua siltä että voisin hiukan nostaa korkeutta. Ehkä jopa 50 senttiin :D

Viisas poika

Tapaus yksi: Olen juuri päättänyt ratsastuksen ja tullut alas selästä loppukäyntejä varten. Maneesin ovi avautuu ja sisään tulee vauhdilla hevonen kahdella jalalla taluttajan komennuksen säestämänä. Leo hätkähtää hieman ja sanon sille rauhallisesti; "Sun ei tarvi hermostua". Poni jää paikoilleen ja laskee päänsä. 

Tapaus kaksi: Lähdemme "oikeaan" maastoon ekaa kertaa todella pitkään aikaan. Leo on alussa jännittynyt, kulkee pää pystyssä lyhyin askelin. Pelottavan ladon kohdalla pää nousee entisestään. Sanon taas rauhallisesti; "Mennään vaan, ei siellä oo mitään". Poni jatkaa kävelyä ja muutaman minuutin päästä askel on jo normaali ja pää alhaalla.

Oli niin ihanaa päästä pois tallinpihasta, vaikka
metsään asti ei vielä päästykään koska tie oli poikki veden takia.

Joskus aiemmin Leo olisi tapauksessa yksi luultavasti riuhtaissut kunnon loikan ja ehkä myös hypännyt pystyyn. Tapauksessa kaksi se olisi tepastellut nahkapuku ylipinkeänä alakaula pullottaen ja ratsastaja olisi jännittänyt sinkoaako poni johonkin suuntaan. Olen niin ylpeä siitä miten Leo nykyään useimmissa jännissä tilanteissa rauhoittuu pelkällä äänellä! Muutenkin Leon käsittely alkaa olla lähes joka tilanteessa helppoa ja vaivatonta. Fiksu poni kun käyttäytyy :), ja ehkä omistajakin on jotain pikkuhiljaa oppinut hevostenkäsittelyn saralla...  

Sänkkärii!!!

Vihdoin meidän tallipelto on puitu! Fiksusti päätin eilen että kannattaa lähteä neljä päivää seisseen ponin kanssa pellolle... Sänkkärin kutsu oli vaan liian houkutteleva. Olin siis ekaa kertaa selässä perjantain kuumeen jälkeen. Kuume meni nopeasti ohi, 24 h rokotuksesta lämpö oli jo normaali ja on pysynyt normaalina. Meidän eläinlääkäri on tosi tarkka ja varovainen, niin hän käski kuitenkin ottaa iisisti viikon.

Kävelin ensin tallinpihassa koska sänkkärillä juoksi nuori suokki liinassa ja veti aikamoista laukkailoittelua. Alussa Leo energiaa puhkuvana pelkäsi omaa varjoaankin. Kamalinta oli kun tallin toinen saksanratsuponi tuli koivujen varjossa mäkeä alas. Meinasi Leo räjähtää liitoksistaan kun oli niin kauheen jännää...

Pellolla tilanne kuitenkin tasoittui ja Leo meni ihan fiksusti. Mitä nyt yhtä toistakin hevosta piti jännittää ja tuijottaa. Pari pikkuista ravipätkää otin mutta muuten käveltiin. Tänään on tarkoitus ravata hiukan lisää ja palata muutaman päivän sisällä pikkuhiljaa normaaliin liikutukseen. On niin mahtavaa kun pääsee taas pellolle, nyt toivotaan kuivaa syksyä!

Energiaa

Leo on ollut viime päivinä mukavan energinen ratsastaa. Tykkään kun poni liikkuu omalla moottorilla ja on jotain mistä "ottaa pois", sen sijaan että koko ajan joutuisi ratsastamaan eteen. Valitsen energian silläkin uhalla että se tuo mukanaan vähän pientä spookailua. Viimeksi sitä aiheutti maneesin etuoveen paistanut aurinko, ja vanha tuttu maneesin takaovi. Reaktiot olivat kyllä pieniä, hidasteluja ja yksi sivuponkaus. Sallittua kevätenergiaa :)

Vuodenvaihteessa tein sen virheen että menin mukaan spookailuihin. Mietin että kyttääkö se nyt ja tuleeko joku loikka, ja sain ponin jännittyneeksi omalla jännitykselläni. Nyt riittää kun laitan pohkeen kunnolla kiinni, pidän ohjat kädessä ja jatkan ratsastusta normaalisti jännittyneen etukenossa istumisen sijaan. Tuntuu helpolta, mutta muistan kyllä vielä miten talvella se ei ollut lainkaan helppoa!

Mieli halajaa kovasti ulkokentälle mutta ei sinne vaan vieläkään päästä. Jää ja lumi ovat sentään häipyneet mutta kovaa on. Viikonloppuna oli niin rapsakka pakkanen ja tuuli että jouduin kaivamaan Leolle paksumman toppiksen ulos!

Vuoristorataa

Alkuviikosta olin lopettamassa ratsastusta kokonaan ja siirtymässä huoltojoukkoihin. Ratsastus tallikaverin hevosella meni ihan surkeasti. Maneesissa ja pihalla oli kaikenlaista härdelliä ja hevonen oli aika jännittynyt. Niin sitten minäkin jännitin, jolloin hevonen jännittyi entisestään. Kun tällainen pieni poniratsastaja istuu yli 170 cm hevosen selässä ja näkee kuinka hevonen nostaa päänsä ylös ja jännittää koko kroppansa sydämenlyöntien tuntuessa pohkeissa, niin ei naurata. Kaiken lisäksi hevosella oli sidepull-suitset joilla en ole koskaan mennyt. No, kyllä tuostakin ratsastuksesta selvittiin eikä hevonen yrittänyt lähteä lipettiin kuin pari kertaa... Mutta jäi kyllä aikamoinen "olen surkea alkeisratsastaja"-tunne. Tuo hevonen on sinänsä loistava opetusmestari, mutta hieman latistava sellainen koska jotenkin sillä ratsastaminen tuo kaikki mun pahimmat virheet esiin.

Keskiviikkona Leo ei taas ravannut millään. Ei kertakaikkiaan. Lopulta sain ponin liikkeelle ja laukattiinkin. Pyysin kaverin koittamaan millainen Leo on hänellä. Joo arvatkaa vaan. Eipä ollut ravi ja laukka mikään ongelma. Ylläri että ongelma oli taas minussa... Parempi tietty että vika on minussa kuin Leossa, mutta ei tuokaan kivalta tuntunut. On niin vaikea tietää milloin Leo on kipeä ja milloin minä vaan olen jotenkin niin lepsu että poni luistaa sieltä missä aita on matalampi.

Eilen sitten ajattelin että koska Leo liikkuu kaverilla niin liikkuu se minullakin. Ekan kerran kun olin nostamassa ravin niin Leo taas stoppasi. En tehnyt tämän jälkeen mitään radikaalia, ainoastaan istuin tukevasti satulaan, laitoin pohkeen kiinni ja ajattelin mielessäni että nyt muuten ravataan. Vielä yksi pysähdys ja poikitusta, jolloin napautin raipalla ihan kevyesti lavalle. Tämän jälkeen mentiinkin sitten ravia, ja laukkaa, ja taas ravia, ja taas laukkaa, ilman mitään ongelmia.  Laukassa sain jopa pienen ahaa-elämyksen ja istuminen tuntui helpommalta kuin yleensä.

Jos edellisenä päivänä teki mieli itkeä, niin eilen olin ihan pilvissä. Niin hyvä mieli. On tämä käsittämätön harrastus. Fiilikset vaihtelee nollasta sataan, joskus tosi nopeassakin tahdissa. Suurten tunteiden laji, ainakin minulla. Nyt toivon todella että Leon mahaongelmat saadaan selätettyä ja päästään jatkamaan treenejä. Poni vaikuttaa yleisesti ottaen olevan paremmalla tuulella kuin viime viikolla, ja on ollut fiksu maastakäsittelyssä.

Surkea kuva, mutta toivottavasti hyvä kevätfiilis vähän välittyy :)

Voi poni!

Olipa taas ratsastukset viikonloppuna! Ei ollut kyllä puhettakaan matkustamisesta. Joka ainoan askeleen sain ratsastaa tosissaan ja keskittyä 110 % jotta saatiin joku järki pysymään treenissä. Olo oli sekä lauantai- että sunnuntai-iltana kuin jyrän alle jääneellä. Sen verran oli rankkaa fyysisesti ja etenkin henkisesti.

Lauantaina menin tallille illalla ja odotin tyhjää maneesia. No, meitä olikin paikalla neljä. Hyvin tietysti mahduttiin, mutta jostain syystä tunnelma oli hiukan sähköinen. Kaikkien hevoset poukkivat vuorotellen ja saivat toisetkin kiihdyksiin. Sain kuitenkin Leon aika hyvin läpi vaikka puolitoista tuntia siinä taas vierähti. Eteenpäinpyrkimys oli hyvä mutta rentouden kanssa oli hiukan tekemistä.

Eilen ajattelin että lauantain jäljiltä on varmaan suht helppo ja rento ratsastus edessä. Hah! Vaikka yleensä hyvin auliisti myönnän että vika löytyy satulan päältä niin eilen se oli mielestäni satulan alla. Leo vaikutti heti alusta hiukan oudolta, huonotuuliselta ja hiukan uhmakkaalta. En tiedä mikä sitä rassasi. Ensin harrastettiin kaikenlaista yletöntä pelleilyä, eli tiettyyn kohtaan maneesia ei voinut mennä vaan pitää väistää rajusti sivuun, ovilla piti yrittää kiihdyttää karkuun, äänet aiheuttivat säpsymistä, seiniä piti yrittää pysähtyä tuijottelemaan yms. Kun tätä oli jatkunut jonkin aikaa niin Leo oli onnistuneesti ajanut itsensä tilaan jossa se on aivan pinkeänä eikä pysty yhtään rentoutumaan. 

Itseeni olen kerrankin ihan tyytyväinen. Pidin takapuolen penkissä, pohkeet kiinni ja ratsastin, ratsastin, ratsastin vaikka poni olisi tehnyt mitä. Välillä laskin kymmeneen ja mietin montako nakkipakettia ponista saisi tehtyä. Hermot oli kieltämättä kireällä kun pöllöily vaan jatkui. En silti suuttunut, vaan yritin pysyä rentona, hengittää, ja taas ratsastaa, ratsastaa, ratsastaa... Lopulta tunsin että Leo alkoi hiukan pehmentyä ja kuunnella. Loppuraveissa poni alkoi pärskiä ja pystyi jo hakemaan eteen ja alas rullalle kerityn kireän virkkuukoukkuniskan sijaan. 

Vähän jäi kyllä kurja fiilis. Harmittaa kun poni on niin kireänä että meinaa nahkapuku haljeta. Vatsakin sillä meni sekaisin. Ei voi tehdä hyvää liikkua tuollaisena pommipakettina. Veikkaan että jos Leo hierottaisiin nyt niin se olisi joka puolelta jumissa. No, tänään kouluvalmennukseen, katsotaan mikä on meininki.

Lauantain valmennus

Mikä lie syynä, pakkasen puolelle kääntynyt kelikö, mutta lauantaina Leo oli verkassa täysin erilainen kuin perjantaina. Sanoisin että se kävi oikeastaan aika kuumana. Pientä keskittymisongelmaa siis oli, kaikkiin ääniin tuli reaktio ja Leo oli jännittynyt. Ravailin ja laukkailin koittaen saada ponin kunnolla ohjan ja pohkeen väliin ettei se livistä.

Aloitettiin taas ravilla. Leo liikkui hyvin ja meni nopeasti hyvään peräänantoon. Se ilo tuosta kuumumisesta on että tavallaan ratsastaminen on helpompaa, kun on mitä ratsastaa. Tarkoitan siis sitä että jos hevonen on löysä ja laiska niin se on monesti hankalampaa kuin terävän ja reippaan ratsastaminen. 

Maneesin etuoven avaaminen ja takaoven ohittaminen olivat Leolle herkässä mielentilassa lauantaina hiukan liikaa. Poni yritti pysähtyä, jäi edestä tyhjäksi ja tahtoi esittää bravuuriaan peruutusväistöä, jossa väistetään jyrkästi takaviistoon, jos nyt osaatte moista kuvitella. Tähän puututtiin avomaisella ajattelulla. Valmentaja pyysi minua ennakoimaan, ja hyvissä ajoin ennen takaovea piti laittaa sisäpohje hyvin kiinni ja asettaa poni selkeästi sisään. Samoin tehtiin kun edellinen valmennettava lähti etuovesta; ennen oven aukaisua aloin tehdä avoa. Leolla kyllä toimii hyvin tuollainen taktiikka. Kun tehdään tarpeeksi töitä niin poni keskittyy eikä kuuntele tai katsele turhia. Leohan ei siis normaalisti välitä oven avaamisesta mitenkään, mutta tuollaisella "kuumalla" tuulella ollessaan se helposti ylireagoi. 

Mainitsin valmentajalle perjantaina että olen alkanut vastalaukkaharjoittelun, ja keskityimmekin sitten lauantaina suurimman osan aikaa vastalaukkaan. Ensin mentiin myötälaukkaa ympyrällä, muistaen perjantaina päähän taottu pyhä kolmiyhteys: katse ylös, polvi ylös, aseta! Polvi ylös-komennolla tarkoitettiin siis sitä että polvi ja reisi on "irti" eikä purista. Tein samaa kuin perjantaina eli tosiaan nostin välillä polvet kattoa kohti. Pyrkimyksenä oli samalla saada istuinluut kunnolla satulaan. 

Myötälaukasta tehtiin puolirata leikkaa ja jatkettiin uraa vastalaukassa. Sitten tehtiin täyskaarto ja jatkettiin siitä uraa, jonka jälkeen jäin pääty-ympyrälle vastalaukassa. Ympyrällä jatkettiin pitempään, ja asetus oli sisään. Noin sata kertaa kuulin "katse ylös, polvi ylös, aseta!" ja menihän se lopulta jakeluun... Kaikki laukkaharjoitukset tehtiin tietysti molempiin suuntiin. Vastalaukka ympyrällä vasempaan kierrokseen tuntui lopussa oikeastaan tosi helpolta, oikeaan en vielä onnistunut ihan niin hyvin mutta siinäkin sain asetuksen ainakin melkein läpi. Nyt on hyvät eväät vastalaukkaharjoituksiin ja sain varmuutta vastalaukan ratsastamiseen. 

Jos perjantaina ja lauantaina sai tehdä oikein kunnolla töitä niin sunnuntaina sainkin vaan nauttia. Leo oli niin hienosti avuilla ja kaikki tuntui helpolta. Olisin voinut jatkaa ratsastusta vaikka kuinka kauan, mutta tehtiin vaan kevyt palauttelu koska tiesin että maanantaina on vapaapäivä raspauksen ja siihen liittyvän rauhoituksen takia.

Luottamus

Alkuvuoden treeneissä otsikossa mainittu asia on mielessäni korostunut yli muiden. Leo, joka on selästä yleensä todella kuuliainen, oli joulukuun virtapiikkikaudella selästäkin välillä vähän hankala. Ei puhuta mistään mahdottomista tempuista, ihan vaan sellaisista pienistä ärsyttävistä jutuista. Säpsymistä, nurkkien tuijottelua, luvattomia laukkapyrähdyksiä, sivuloikkia, paikallaan pomppimista. 

Olen sen verran arka ratsastaja että minulla menee luotto hevoseen tosi nopeasti. Teen sen pahan virheen että alan odottaa että "kyllä se varmaan tänäänkin temppuilee", jännityn, ja siirrän jännitykseni hevoseen. Vaikka nyt kunnon treeniin palaamisen jälkeen kaikki ylimääräinen tekeminen on Leolla jäänyt minimiin, niin oma pääni ei tahdo pysyä mukana. 

Erityisesti huomasin tämän perjantaina. Täälläpäin oli kova myrsky. Hyvä kun pääsimme tuulessa kulkemaan 50 metrin matkan maneesiin. Maneesiin päästyämme toinen ratsukko lähti ulos ja me jäimme yksin paukkeeseen. Sähköt räpsyivät pois ja päälle, onneksi yksi maneesin valoista jäi aina palamaan. Järkevä minä olisi tässä vaiheessa alkanut ratsastaa aivan normaalisti ja Leo olisi ollut varmasti ihan ok. Tyhmä minä jäkitti selässä kireänä ja mietti että kohta se varmasti pelästyy ja sinkoaa jonnekin. Onneksi maneesiin tuli seuraava ratsukko, ja järkevä minä potkaisi tyhmää minua persuksille. Pohkeet kiinni ja ravia. Kerran Leo säikähti jotain ja otti muutaman laukka-askeleen, siinä kaikki.

Tyhmä ei opi kerrasta, joten uusinta otettiin heti seuraavana päivänä. Taas yksin maneesissa ja tuuli ryskäsi ulkona. Taas selässä jännittyneenä. Taas poni jännittyy. Järkevä minä päättää että nyt ratsastetaan eikä kuunnella myrskyn ääniä, ja Leo rentoutuu nopeasti. N oli maneesissa juttuseurana, kummasti ratsastuksesta tulee myös rennompaa kun puhui jonkun kanssa.

Mitä tästä opin? No luultavasti teen saman virheen taas ensi kerralla, mutta oikeasti tekisi mieli hakata päätä seinään niin kauan että sinne on iskostunut yksi asia: Luota nyt hyvä ihminen siihen poniin! Leo on minun peilini. Jos jännitän, se jännittyy. Jos hermostun, se hermostuu. Jos olen rento, poni on rento.  Niin yksinkertaista, mutta joskus niin vaikeaa.

Haastavaa ratsastusta

Lauantaina jo matkalla maneesiin oli haasteita kun ensin eräs ponipirulainen ei muka uskaltanut tulla tallin ovesta ulos, ja sitten veti maneesin pihassa itsensä kokovartalokipsiin ja puhinapaniikkiin. Ponit ja pakkaskelit, say no more.

Taluttelin maneesissa Leoa ensin hetken ja muistuttelin fiksuista käytöstavoista maastakäsittelyharjoituksilla. Kun nousin selkään poni oli niin jännittynyt ja pinkeä että tuntui ettei se voi pysyä nahoissaan millään. Mitään ääniä Leo ei kestänyt, pienikin rasahdus sai sinkoamaan. No, lähdin kuitenkin ravailemaan ja hetken (erittäin jännittyneen) ravailun jälkeen Kikko kehotti että ottamaan laukkaa silläkin uhalla että poni sinkoaa avaruuteen. Leolla on ollut viime aikoina hankalaa ratsastaa maneesin takapäätyyn koska se kyttää takaovea, ja lauantaina tämä tuntui melko mahdottomalta. Tähän sain mielestäni hyvän ohjenuoran; joka paikkaan ratsastetaan, mutta ei sinne hankalaan kohtaan ole pakko ängetä heti alussa. Lauantaina päätyyn mentiinkin vasta loppuraveissa, koska haasteita riitti aivan tarpeeksi muutenkin.

Hetken laukkailun jälkeen aloitettiin työt kunnolla. Leo oli edelleen tosi kireänä. Sain tehdä niin paljon töitä selässä etten ole hetkeen tehnyt. Vaikka poni ei varsinaisesti tarvinnut eteenpäin ajavia apuja, niin sain kehotuksen pitää pohkeen kiinni. Minulle ainakin helposti käy niin että kun hevonen on lentoon lähdössä niin varon pohjetta enkä laita sitä kiinni. Ei näin, vaan hevonen pitää ratsastaa kunnolla ohjan ja pohkeen väliin niin ettei se voi lähteä omille teilleen.

Vaikka Leo rentoutui jossain vaiheessa niin pöllöilyfiilis jäi jäljelle. Maneesin oven avautuessa poni ottikin sitten oikein kunnon lähdöt. Kikkokin ihmetteli että hitsi miten nopeat jalat sillä on! Leossa on onneksi se hyvä puoli että sillä pelaa jarrut, joten sain sen tuossakin tilanteessa aika nopeasti kiinni. Leo ei myöskään pukittele mitään köyrypukkeja. Tosin sain varoituksen katsoa, etten anna Leon rullata kaulaansa liian alas. Siihen kun se keksii yhdistää pukittamisen niin on sellainen rodeo ettei kyydissä olekaan enää kovin helppo pysyä. Minähän aina kehun että Leo on selästä tosi kuuliainen, mutta olen saanut viime aikoina huomata että kyllä sekin temput osaa.

Sisuunnuin tuosta Leon sinkoamisesta sen verran että jos siihenkin asti olin ratsastanut ihan tosissani niin loppuvalmennuksesta tuli oikeasti tosi hienoja pätkiä. Kummasti sujuu kun pitää vaan sen napakan joustavan tuntuman ja jalan kiinni. Täytyy sanoa että oli onni kun tällainen haasteellinen ratsastuskerta osui valmennukseen. Taisi olla hankalin ratsastus mitä mulla on ikinä Leon kanssa ollut. Jos olisin ollut yksin niin olisin varmaan jossain vaiheessa luovuttanut. Oli niin huonoja treenejä alla ja valmiiksi huono fiilis, niin olisi konstit, usko ja rohkeuskin varmaan loppuneet. Nyt jäi ihan mahtava fiilis! Sain ponin lopulta tekemään töitä mun kanssa, vaikkei se helppoa ollut. Saatiin molemmat kehuja valmentajalta, tästä on kiva jäädä joululomalle! Tosin ei meidän treenit tietenkään kokonaan lomalle jää, mutta valmennuksia ei ole enää tänä vuonna. 

Jumia

Maanantain oivallukset mielessä tein eilen kevyemmän verkkatyylisen ratsastuksen, kun aikaa ei ollut kovin paljoa ennen hierontaa. Leo oli alussa hiukan jännittynyt kun oltiin yksin maneesissa ja tuuli paukutti ovia, mutta rentoutui kyllä sitten ihan kivasti. Välillä tosin piti hiukan huudella kamuille.

Muistin olla puristamatta, en vetänyt ohjista, käytin ääniapuja ja kevyempää pohjetta "paukuttamisen" sijaan (kamala sana mutta ikävän totuudenmukainen välillä). Leo liikkui tosi kivasti eteen! Olin poniin oikein tyytyväinen, ja itseenikin. 

Hieronnassa hyviä uutisia tuli selän suhteen. Se ei ollut kipeä eikä jumissa enää sään takaa niinkuin aiemmin on ollut. Satulansovittaja tulee tarkistamaan satulan istuvuuden ja padin tarpeen huomenna, mutta satula istunee edelleen hyvin päätellen selän hyvästä kunnosta. Oikeastaan suurempi syy satulansovittajan pyytämiseen on se että haluan pohdiskella hänen kanssaan sopivaa satulavyötä Leolle. Käytössä on nyt Passierin nahkainen muotoiltu (älyttömän kallis) vyö, jonka ostin ehkä hiukan hätäisesti. Se pitää kyllä satulan hyvin paikallaan ja antaa tilaa liikkeelle, mutta jotenkin tuntuu että paine asettuu liikaa vyön takareunalle. En tiedä mikä sitten olisi parempi vaihtoehto, mutta ehkä meidän satulansovittajalla olisi ideoita.

Tuli siellä hieronnassa negatiivisiakin juttuja. Selkä siis hyvä, mutta muuten ei. Jumeja löytyi tyyliin joka puolelta. Lavat jumissa, takaosa jumissa... Positiivista oli se että jumit saatiin auki ja kuulemma ne aukesivat suht helposti. Mietittiin mistähän tämä jumitus nyt johtuu. Yksi syy on varmaan treeni, joka on nyt viimeisen kuukauden ollut kovempaa kuin ennen. On myös mahdollista että poni on saanut hiukan kylmää klippauksen jälkeen. Tämä ei kyllä ole kovin todennäköistä koska loimitus on ollut huolellista. Joten ennemmin uskon että jumit ovat treenin aiheuttamia. 

Nyt joulukuussa keskitytään siis enemmän jumppailuun. Kouluvalmennuksiakaan meillä ei ole tässä kuussa kuin kaksi, nekin samana viikonloppuna. Puomijumppaa tullaan tekemään ja hyppäämään pieniä esteitä. Leolle tekisi myös varmasti tosi hyvää päästä kunnolla laukkaamaan kroppa auki. Siihen ei vaan ole nyt mahdollisuutta kun meillä ei oikein ole kunnon laukkamaastoja. Tulisi nyt lunta niin päästäisiin pellolle laukkaamaan!

Sekosunnuntai

Huh millaista oli Leon kanssa eilen! Poni ei yleensä vapaapäivistä juuri virtaa keräile, mutta joku ihme juttu sillä oli eilen. Vaikea sanoa liittyikö se siihen että perjantaina oli vapaa ja lauantaina vaan käveltiin kraniohoidon jäljiltä, vai johonkin muuhun.

Jo tallista ulos kävellessä huomasin että Leo oli pirtsakalla päällä ja ajattelin että hyvä vaan jos on energinen. Mentiin kävelemään alkukäyntejä tallitielle ja oli tarkoitus poiketa pellon puolella. En tiedä saiko pellolla ollut uusi hevonen Leon pasmat sekaisin, mutta poni alkoi pitää kauheaa lohikäärmepuhinaa ja pyöri ympärilläni häntä pystyssä, välillä pakoon yrittäen. 

Menin takaisin tielle ja kävin maneesin ovella kääntymässä mutta en viitsinyt mennä sinne juoksuttamaan koska näin että sisällä oli yksi aika herkkis hevonen uuden vuokraajan kanssa. Jälkeenpäin ajatellen olisi varmaan ollut kuitenkin parempi mennä sinne maneesiin... Kentällä poni liikkui ensin laiskasti ja oli hieman ongelmia saada se pysymään ympyrällä. Yhtäkkiä tapahtui se kuuluisa "jotain" ja Leo lähti kuin tykin suusta. Otin ponin takaisin lyhyelle narulle koska se ei rauhoittunut. Seuraavat kymmenen minuuttia Leo tanssi vieressäni häntä tötteröllä sellaista huutopuhinaa pitäen että kuului varmaan parin kilometrin päähän. Lopulta Leo rauhoittui ja saatiin juoksutus suoritettua normaalisti. Loppukäynneillä poni oli lauhkea kuin lammas ja lompsotti perässäni pellolla täysin rauhallisesti...

En kyllä vieläkään tajua mikä Leolle tuli. Energiasta tuo varmaan osittain johtui, mutta samalla poni oli kyllä jotenkin ihan pois itsestään kun ei käskytkään menneet perille. Muistaisin lukeneeni että tuo puhina (eli kun hevonen puhaltaa tosi kovaa ilmaa sieraimista) on hevosen tapa puolustautua, tehdä itsestään iso ja pelottava. Mitään uhkaavaa ei kyllä ollut näkyvissä, mutta ehkä uusi hevonen laukaisi tuon reaktion. Tosin se oli jo mennyt talliin kun pahimmat reaktiot tulivat. Ponit, miten niitä oppisi ymmärtämään?! :)

On se jännää...

Nimittäin maastoilu. Leoa kuohutti maastoon lähtö eilen niin että se teputti lyhyenlyhyttä käyntiä pää pystyssä ja jokainen lihas kireäksi jännitettynä. Ei tainnut ratsastajakaan olla kovin rento. Laidunpellon ladon ohi (joka on aiemmin ohitettu laukkapyrähdyksellä.) päästiin suhtkoht käynnissä mutta pienet piffit ja päänviskomiset kyllä esitettiin.

Meillä oli maastokaverin koira mukana vapaana. Leo ei kestänyt sitten niin yhtään jos haukku hetkeksikään katosi tieltä metsänreunaan! Ymmärrän kyllä jos koira loikkaa yllättäen puskasta, mutta jo koiran siirtyminen metrin tieltä näköyhteyden koko ajan säilyessä sai Leon hermostumaan. Juu, taisi ratsastajakin vähän hermostua ja mutista pari valittua sanaa hermoheikoista kavioeläimistä jotka eivät tajua että maastossa on tarkoitus olla kivaa ja rentoa...

Kyllähän se Leo siitä sitten rentoutui, parinkymmenen minuutin päästä. Loppureissu saatiinkin mennä pitkällä ohjalla, ilman huolen häivää. Pieni testiravipätkäkin otettiin ihan ongelmitta eikä laukka varmasti olisi ollut sen kummempi juttu nyt kun poni oli rento. Leo ei oikeasti tee mitään tyhmää eikä villiinny kun se jännittää, korkeintaan hiukan pomppii paikallaan kuin keinuhevonen. Poni kuitenkin tuntuu räjähdysalttiilta kun sen lihakset ovat kivikovat ja sydän hakkaa, ja huomaan että silloin itsekin jännityn vaikkei niin syytä olisikaan.

No mutta, me jatketaan maastoilua vaikkei eka vartti toistaiseksi ole kovin miellyttävää niin ponille kuin ratsastajallekaan. Leo on kuitenkin maastoillut onnistuneesti vanhassa kodissa, niin tiedän että sitä vaan nyt vähän jännittää uudet tienoot ja taitaa se ponimaiseen tapaan vähän testatakin minua. Tallikaveri tsemppasi sanomalla että me sentään maastoillaan joka viikko vaikka se nyt alussa tuntuu hiukan hankalalta. Osahan ei lähde maastoon ollenkaan koska hevonen on siellä niin villi (ja se on siellä niin villi koska se pääsee sinne niin harvoin). 

Ensi kerralla mietin valmiiksi aiheen josta alan puhua maastokaverille heti kun nousen selkään niin en ehdi kiinnittää huomiota Leon mahdolliseen jännitykseen ;) Täytyy myös olla nopeampi reaktioissani. Selvästi muutamassa kohdassa poni testasi mitä tapahtuu jos yrittää vähän pöllöillä. Nyt jäin turhaan miettimään miten reagoisin kun olisi pitänyt vaan käskeä heti napakasti eteen. 

 

Taiteellinen pesupaikkakuva ei liity mitenkään maastoiluun ;)

Valoisampi loppuviikko

Keskiviikkona olin Leon kanssa kävelemässä pellolla maastakäsin. Poni oli pitkään tosi rento, mutta sitten se yhtäkkiä "näki jotain" ja jännittyi. Näitä tilanteita nyt tulee Leon kanssa päivittäin joten olen jo tottunut, mutta silti on kyllä mielenkiintoista seurata ponin reaktioita. Kun Leo jännittää tai pelkää niin tuntuu että se kasvaa vieressäni puoli metriä! Poni nostaa pään tosi ylös, jännittää kaikki lihakset ihan pinkeiksi ja selvästi yrittää tehdä itsestään ison ja uhkaavan. Nytkin mentiin hetki erittäin hienoa ja ryhdikästä piffiä vierelläni kunnes naapurikarsinan heppa onneksi tuli pellolle ja sai Leon uskomaan ettei ole mitään hätää.

Torstaina juoksutin Leon nähdäkseni miten se liikkuu hieronnan, kranion ja vapaapäivän jäljiltä. Ainakin se liikkui, mutta ei nyt mitenkään valtavan lennokkaasti.

Perjantaina päätin mennä valmennukseen ainakin koittamaan tuleeko treenistä jotain. Hyvä että menin! Leo nimittäin liikkui alun pienen jännityksen jälkeen hyvin. Lopputunnista lisättiin ravia, ihan vaan keventäen pitkällä sivulla, ja valmentaja sanoi ettei tämmöistä liikettä ole ponista vielä aiemmin nähty. Parasta on että tiedän Leosta löytyvän kyllä vielä lisääkin liikettä kun opin ratsastamaan ponia paremmin. Onnistuin valmennuksessa pitämään kädet suht hyvin oikealla paikallaan ja tuntuman tasaisena. Leo palkitsi tästä hakeutumalla parempaan muotoon.

Satulansovittajamme oli valmennuksessa mukana. Nyt kun Leo liikkui kunnolla niin huomasimme ettei Equipen satula ole paras vaihtoehto. Se läppäsi takaa ravissa ja jalkani siirtyi koko ajan liian taakse. Prestige sen sijaan vaikuttaa hyvältä. Jos Equipessa oli hyvä istua niin Prestigessä on ihan super istua... Parasta on kuitenkin se että Leo tuntuu nyt parin kokeilun jälkeen liikkuvan sillä mielellään, rennosti ja letkeästi. Tänään nimittäin koitin vielä satulaa uusiksi ja Leo oli niin hyvä, rento ja oma itsensä ettei se ole tuollainen ollut pariin viikkoon!

Rennosti

Reilun kuukauden aikana on tullut selväksi että Leo on aika herkkä poika. Vaikka poni on nähnyt maailmaa ja kisannut paljon, ei uuteen kotiin muuttaminen ole ollut mikään läpihuutojuttu. Moni juttu jännittää ja vähän stressaakin ruunaa edelleen päivittäin. Leon vointi ei ole ollut ihan 100 % tällä viikolla joten päädyin peruuttamaan viikonlopun valmennukset. Tiesin niiden olevan vaativia meille molemmille enkä halunnut laittaa Leoa liian koville.

Torstaina Leo oli täysin vapaalla. Itse olin kuitenkin hevosen selässä, koska ratsastin taas vaihteeksi kaverini pv-tamman. Olen päättänyt että vaikka minulla on nyt oma poni ja vähemmän aikaa, mahdollisuuksien mukaan ratsastan edelleen muiden hevosilla. Reilu puoli vuotta vieraita hevosia ratsastaen antoi niin paljon että haluan saada näitä kokemuksia jatkossakin. Tähän kaverin tamman ratsastukseen liittyen; nuo meidän tallin tädit (eli +50 ihanat kouluratsastajattaret) on vaan niin mahtavia! Heistä yksi sanoi mulle talliin palatessa; "Sä Noora ratsastit siellä niin reippaasti ja hienosti isolla hevosella, olen niin ylpeä susta!" :)

Perjantaina olimme ihanassa auringonpaisteessa kävelemässä sänkipellolla Leon karsinanaapurin kanssa. Suokkiruunan omistaja oli ratsain liikkeellä, minä taas maastakäsin. Ihan tarkoituksella, koska haluan kehittää luottamussuhdetta poniin ja maastakäsin tässä on enemmän haasteita kun selässä. Leo oli ihanan rento ja kaikki sujui hienosti!

Tänään menin parin päivän tauon jälkeen selkään ja tein kevyen verkan maneesissa. Ihan mukavasti meni ja treenin jälkeen käveltiin loppukäynnit maastakäsin tallin ympäristössä. Uuteen poniin tutustuminen ja tottuminen on haastavaa, mutta niin palkitsevaa. Kun ajelin kotiin niin olo oli tosi onnellinen. Leo on ihana poni.

Temppukerhoa ja maastoilua

Viikon loppupuoli meni Leon kanssa hyvin. Jotkut jutut ovat ekalla kerralla jännittäneet, mutta toisella kerralla sujuneet aina hyvin. Alusta asti tuntui että poni sopeutui nopeasti uuteen talliin, mutta huomaan kyllä että nyt Leo on rauhallisempi kuin viikko sitten. Varmasti sopeutuminen jatkuu vielä useamman viikon, ellei useamman kuukaudenkin.

Lauantaina päätin koittaa läpi suunnilleen kaiken mitä osaan kouluratsastuksessa. En nyt tiedä oliko tässä paljon järkeä, kun en siis treenannut mitään kunnolla vaan tuli vähän roiskaistua kaikki mahdolliset temput... Mutta mentiin siis avot, sulut, pohkeenväistöt, takaosakäännökset, vastalaukat jne. Leo osaa kyllä paljon muutakin, mutta minä en. Ja noissa mainituissakin on tietysti minulla tosi paljon treenattavaa ja parannettavaa. On ihanaa kun poni osaa enemmän kuin minä. Kaipa nämä opetusmestarit vaan on mun juttu.

Sunnuntaina lähdettiin maastoon, ihan vaan kävelemään. Mulla on ihana tallikaveri jonka kanssa on mahtavaa maastoilla koska hän ja hänen hevosensa (se pv-tamma jota silloin tällöin liikutan) ovat tyyniä viilipyttyjä tilanteessa kuin tilanteessa. Sekä minua että Leoa jännitti alussa. Leo käveli lyhyin askelin pää pystyssä ja minä koitin rentouttaa itseäni ja liimata takapuolen satulaan. Jutustelimme niitä näitä ja parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen poni oli jo ihan rento. Ei tehty pitkää lenkkiä, vain 45 minuuttia, ensi kerralla sitten lisää. Hyvä fiilis jäi kun kaikki sujui hyvin ja poni (sekä ratsastaja...) rentoutui alun jännäyksen jälkeen.

Eilen Leolla oli vapaa. Ajatuksena on pitää yksi vapaa viikossa, katsotaan nyt miten se sopii ponille. Vapaa on ihan itsekkäästi minua varten, poni ei sitä niinkään välttämättä tarvitsisi. Minun piti käydä ihan nopeasti tallilla, mutta mutakuorrutus oli sitä luokkaa että ponin, loimien ja tarhasuojien putsaukseen meni varmaan tunti... Ponit olivat ilmeisesti hiukan rallitelleet tarhassa. No, tuleepa vapaapäivinäkin liikuntaa!

Kevättä

Toukokuu on sitä parasta aikaa ratsastuksen kannalta. On lämmin muttei liian lämmin, ja ötököitä ei ole vielä kauheasti. Isoja hyttysiä olen kyllä jo muutaman kerran bongannut. Fanny on saanut nauttia päivittäisistä hiekkakylvyistä tarhassa nyt kun loimea ei enää tarvita.  

Perjantaina Fanny hierottiin. Viime kerrallahan mitään jumeja ei löytynyt, mutta halusin että hierotaan uusiksi niin on vertailupohjaa. Edellisestä kerrasta taisi kulua kuusi viikkoa. Tällä kertaa oli jotain pieniä jäykkyyksiä, muttei mitään mainittavaa. Ainoa merkittävämpi juttu oli se että selän nikamat vaativat vähän käsittelyä.

Lauantaina poni oli hieronnan jälkeisellä vapaalla. Eilen piti ratsastaa koulua kentällä, mutta siellä alkoikin yllättäen estetreenit. Työskentelin hetken maneesissa mutta lopetin aika lailla heti kun sain ponin vähän myötäämään. Olimme maneesissa yksin ja Fanny oli taas tosi jännittynyt. Olen jo oppinut että tietyissä tilanteissa on turha jäädä pitkäksi aikaa vääntämään ja vänkäämään, joskus on parempi saada kerran onnistumaan se mitä on yritetty ja lopettaa siihen.

Maneesista siirryimme pellolle ja siellä Fanny oli tosi kiva. Oikein rento ja tyytyväinen. Ravailimme ympäriinsä jonkun aikaa ja kävelin vielä loppukäynnit.  Toivottavasti menee vielä hetki ennenkuin kevätkylvöt alkavat, pelto on nyt niin hyvässä ratsastuskunnossa kun se on kuivunut kunnolla. 

 

Kevään ensimmäiset vihreät

Jänskäilyä

Pääsiäinen oli ja meni. Tallilla tuli vietettyä kiitettävästi aikaa ja varusteetkin sain vihdoin pestyä. Tosin ne olivat yhden ratsastuskerran jälkeen taas hiekkapölyn peitossa, mutta kuitenkin.

Perjantaina teimme pitkän ja reippaan käyntimaaston. Lauantaina ratsastin yksinäni maneesissa. Ensimmäisen tunnin(!) ajan poni oli kireä kuin viulunkieli. Kyttäsi koko ajan hiekkaa, maneesin kulmia ja ovea, kuunteli ulkoa kuuluvia risauksia... Ja teki jatkuvasti sivuloikkia milloin mihinkin suuntaan.

Kerran Fanny yritti lähteä laukassa karkuteille (koska pelästyi maneesin ovea, tai jotain?). Siinä rytäkässä sitten kaarrettiin vähän turhan läheltä maneesin laitaa ja ratsastushousujen polveen tuli reikä. Höh! Siinä sai ratsastaja laskea muutaman kerran kymmeneen jotta pystyi rauhallisena jatkamaan treeniä, mutta saatiin kuitenkin joten kuten päivän tehtävät suoritettua.

Sunnuntaina meillä oli puomitunti. Ravitehtävät menivät aika kivasti, mutta kun mukaan otettiin laukka niin Fanny vallan villiintyi ja halusi nostaa ainoastaan rynnivän pukkilaukan... Tuntia pitänyt J käväisi ponin selässä ja sen jälkeen minäkin sain laukkatehtävät suoritettua (lähes) kunnialla.

Maanantaina poni sai alkulämmittelyn jälkeen juosta ylimääräistä energiaa pois irtona. Selkään noustessa totesin, että Fanny on taas valtavan jännittynyt. Suorastaan tunsin miten ponin sydän läpätti kuin lampaanhäntä. Kunpa hevonen osaisi puhua ja kertoisi mikä sitä pelottaa, kun minä en vaan keksi mitä kamalaa siellä maneesin päädyssä on. Koitin parhaani mukaan pysyä itse rauhallisena ja keskittyä. Puolessa tunnissa sain Fannyn toimimaan ihan suht hyvin, mutta rennoksi ponia ei kyllä voinut sanoa!

Nyt pitäisi jotenkin keksiä miten saan ponin rentoutumaan ja luottamaan minuun. Fanny toimii hienosti silloin kun se on rento, mutta tuo jatkuva ja jatkuvasti lisääntyvä jännitys on aikamoinen haaste. Sen kautta vaikeutuu myös ponin saaminen kuulolle ja avuille. 

Normireeniä

Olen pikkuhiljaa palauttanut Fannyn normaalitreeniin. Valtavan hyvin ei ole mennyt, jos ei nyt huonostikaan. Huomaa kyllä että taukoa on ollut.

Fanny on maneesissa taas koko ajan aika jännittynyt, ja pelkää "olemattomia". Maneesin ikkunasta hiekkaan osuva valonsäde saa ponin pysähtymään niille jalansijoilleen, takapäätyä on edelleen vaikea lähestyä ja ohittaa muuten kuin kylkimyyryssä, sekalaisia sivuloikkia tulee milloin mistäkin syystä (esim. kun toinen hevonen pärskii)...

Mietin että Fanny on saattanut edellisessä kodissa päästä aika helpolla lapsiratsastajien kanssa, ja nyt kun vaaditaan työskentelemään kunnolla ja keskittymään niin ehkä poni vähän protestoi ja keskittyy ihan muuhun kuin ratsastajaan. Jälleen myönnän kyllä myös omien taitojeni rajallisuuden, minun ongelmanihan se on kun en saa ponia kunnolla avuille. Pitäisi pystyä ratsastamaan rennompana, jään helposti suuhun kiinni kun tuntuu että poni lähtee alta. 

Alkuverkassa Fanny helposti painelee tikittävää poniravia suu tiukasti kiinni puristettuna ja niska jäykkänä. Teen tosi paljon voltteja, kahdeksikkoa, kolmikaarista ja avoja jotta saisin Fannyn irti edestä ja taipumaan. Välillä meinaa epätoivo iskeä kun ponin niska tuntuu aina ratsastuksen alussa yhtä taipuisalta kuin rautakanki.

Nyt kolmen maneesissa tehdyn treenin perusteella olen todennut että päivästä riippuen menee 30-60 minuuttia ennenkuin saan ponin ihan oikeasti työskentelemään ja unohtamaan jännityksen ja säikkyilyt. Tätä aikaa lähdetään nyt lyhentämään niin että ratsastuksesta suurin osa olisi oikeaa treeniä eikä "hypin seinille koska kaveriheppa aivasti"-tyyppistä toimintaa. Tässä vaiheessa täytyy muista itse pysyä rauhallisena ja keskittyä ratsastamiseen. Eilen ainakin tuntui että meinasin heittää hanskat tiskiin liian aikaisin kun tuntui ettei suju. Vaan sujuihan se kun kun alkuongelmista päästiin.

Ettei menisi pelkäksi valitukseksi niin loppuun positiivisia huomioita: Fanny on liikkunut tosi hyvin omalla moottorilla eikä sitä ole tarvinnut puskea eteenpäin. Laukat ovat nousseet paljon paremmin kuin ennen ja vaikka vauhti on vielä vähän kova, laukka pyörii hienosti. Fanny on vaikuttanut hyvävointiselta eikä taannoisen kipukohtauksen tyyppistä oirehdintaa ole esiintynyt. 

Tänään on kävelypäivä, ja huomenna Fanny pääsee käsittääkseni elämänsä ensimmäiseen hierontaan. Saa nähdä mitä poni sanoo. Mielenkiinnolla myös odotan mitä hieroja sanoo ponista. Voi olla että Fannylta löytyy lihasjumeja kun tuo taipuminen on välillä niin vaikeaa.

Viikonlopun hevostelut

Fanny oli alkuviikosta taas vähän tahmea, joten päätin pitää muutaman päivän maneesitauon. Perjantaina ratsastin kengityksen jälkeen ulkokentällä pienen taivuttelutreenin jonka jälkeen päästin tamman maneesiin hetkeksi irti.

Lauantaina oli aamupäivällä mukava ilma, tuuli ja lumipyry alkoivat onneksi vasta kun olin jo takaisin kotona. Olin päättänyt mennä Fannyn kanssa ekaa kertaa yksin ns. pitkälle maastolenkille. Reissu alkoi jännittyneissä merkeissä; tallinpitäjän mies tyhjensi lantalaa pikkutraktorilla ja Fanny oli tästä aivan tohkeissaan! Poni pyöri ympärilläni pää pystyssä ja häntä tötteröllä. Kävimme moikkaamassa kuskia traktorin ovella ja jatkoimme rauhallisemmissa merkeissä selkäännousujakkaran luo.

Reitin alkupuolella pellon reunassa seisoskeli kolme metsästäjää koiransa kanssa. Fannya jännitti tämäkin seurue jonkin verran, mutta pääsimme kunnialla ohi ja kiltit sedät lupasivat olla ampumatta meitä ;)

Fanny säpsyili muutaman kerran mutta alkoi rentoutua pikkuhiljaa. Raviakin saatiin otettua muutama kilometri, mutta laukan aion ottaa mukaan maastoiluun aluksi kaverin kanssa, niin on joku tuki ja turva (ratsastajalle...)

Tänään meillä oli viimeinen kouluvalmennus ennen lomaa. Fanny oli tosi reippaalla tuulella ja kyttäili kovasti maneesin takaovea. Olin silti tosi tyytyväinen että kadoksissa ollut energia löytyi taas. Alkuverkassa vedimme aika reipasta kylkimyyry-laukkaa oven ohi, mutta kun valmentaja saapui ja alettiin hommiin Fanny unohti koko oven.

Valmennuksessa keskityimme taipumiseen ja pyrimme saamaan Fannya niskasta pehmeämmäksi ja myötäämään. Pääosin menimme kolmikaarista kiemurauraa käynnissä ja ravissa. Poni oli mielestäni hyvä tänään ja itselläni sujui paremmin kuin viime kerralla. Yhtä asiaa lukuunottamatta...

Olen niin blogissa kuin oikeassa elämässäkin hokenut kuinka vasen kierros on sekä minulle että Fannylle vaikea. Poni asettuu ulos enkä saa sitä ulko-ohjan tuelle. No, tänään valmentaja kävi ekaa kertaa Fannyn selässä ja totesi kahden minuutin jälkeen ettei hänen mielestään ole mikään ongelma saada ponia ulko-ohjan tuelle. Peiliin saa katsoa taas... Fanny asettuu ulos koska minä roikun vasempaan kierrokseen sisäohjassa ja ratsastan tätä kautta ponin sisäohjan tuelle ulko-ohjan sijaan. 

Poni sai valkulta kehuja ja erityisesti hyvää kommenttia hienosta asenteestaan: tekee tai ainakin yrittää tehdä mitä pyydetään, ja kiitoksen saadessaan yrittää vielä lisää. Hieno Fanny! Oli kyllä kiva nähdä taas poni toisen ratsastamana. Tykkään niin Fannyn ryhdikkyydestä ja liikkeistä.

Viikonloppu

Pimeiden arki-iltojen jälkeen sitä kaipaa päivänvaloa, joten lauantaina suuntasimme Fannyn kanssa ulos. Melko nopeasti sai todeta ettei näillä keleillä paljon muuta tehdä kuin kävellä. Meillä on lunta enää tosi vähän, ja pohjat ovat kovia/liukkaita.

Pitkien kävelyjen jälkeen suuntasimme siis jälleen kerran maneesiin. Fanny oli aika pirtsakalla tuulella, korvat pystyssä poni kuunteli ulkoa tulevia ääniä ja teki jotain omia sinkoilujaan. Laitoin muutaman korotetun puomin maneesiin toiseen päätyyn, ja sekös ponia kauhistutti! Puomeja täytyi ensin lähestyä koko kroppa jännitettynä, ja ohittaa ne kaukaa sivuliirtotyylillä. Hassu otus. Puomien ylitys meni sinänsä ok.

Eilinen kouluvalmennus ei alkanut kovin hyvin. En saanut verkassa Fannya millään keskittymään ja yhtäkkiä poni keksi alkaa taas kyttäämään yhtä maneesin kulmaa... Tässä vaiheessa ainoa ajatus oli "Ei taas!". Mutta ei auttanut muu kuin vain ratsastaa. Olen huomannut että Fannyn kanssa auttaa noissa kyttäämisissä vain se, ettei ole huomaavinaankaan ponin jännittyneisyyttä, sivuliirtoja ja loikkia. Esim. pelottavaan kulmaan pyörimään jääminen ei auta tippaakaan vaan poni jännittyy entisestään.

Teimme aluksi käyntipohkeenväistöä pitkällä sivulla, kulmassa olevasta kirjaimesta keskelle ja keskeltä takaisin toiseen suuntaan. Tähän lisättiin käynti-ravisiirtymät, eli pohkeenväistön jälkeen raviin, päätyyn ravivoltti, pitkän sivun alussa taas käyntiin ja pohkeenväistö.

Seuraavaksi pohkeenväistöstä nostettiin laukka, laukattiin pääty-ympyrä ja lävistäjä ja siirryttiin lävistäjän lopussa käyntiin. No... Ensin ei laukat nousseet ja sitten rikottiin raville lävistäjän puolessa välissä... Vähän kun harjoiteltiin niin homma alkoi sujumaan paremmin ja sain tästä hyvän laukkaharjoituksen kotitreeneihin. Tämän viikon tavoitteena onkin parantaa laukannostoja.   

Valmennuksesta jäi taas hyvä fiilis. Sain pohkeenväistöjä parannettua kun ymmärsin (valmentajan vinkistä) korjata istuntaani niin että paino asettui oikein. Sitkeät puolipidäte-myötäys-harjoitukset ovat tuottaneet myös hiukan tulosta. Vieläkin minun pitäisi olla paljon nopeampi reaktioissani, jään helposti turruttamaan hevosta avuilla. Valmentaja oli meihin ihan tyytyväinen ja kehui Fannyn parantunutta lihaskuntoa.