Mitä meille kuuluu?

No ihan mukavaa. Viime viikko oli aika koulupainotteinen, mutta tälle viikolle aion ujuttaa yhden puomi-/ristikkotreenin niin tulee vähän vaihtelua elämään. Toki koulutreenien välissä on kävelyä, ohjasajoa ja satunnaista juoksutusta. Maneesikausi jatkuu koska kelit nyt on... mitä on. Maastakäsittely on sujunut kivasti. Tuntuu että saan Leon kuuntelemaan itseäni jo paljon paremmin. 

Leo on ollut selästä käsinkin hyvällä energialla ja motivaatiolla töissä. Muutama aika tuulinen päivä sattui viime viikolle, mutta ne ei meitä haitanneet. Kuten olen aiemminkin sanonut, Leo ei äänistä ja tuulista välitä kunhan ratsastaja pysyy rentona ja rauhallisena. Vihdoin tuntuu että olen itse ihan oikeasti sisäistänyt tämän enkä jäkitä selässä miettien pelästyykö poni tuulta.

Leo oli talvella vähän lyhyemmällä tarhausajalla, mutta nyt kevään tultua poni on taas ulkona enemmän. Hyvin se itseään siellä tarhassa jumppaa. Käppäilee ympäriinsä nyppimässä kavereita ja välillä ravailee ja heittää omia muuvejaan. Viikko-ohjelma on nyt muuttunut sen verran että yksi totaalinen vapaapäiväkin mahtuu mukaan. Tekee hyvä itselleni olla edes joskus pois tallilta kun talvella kävin siellä seitsemänä päivänä viikossa. Nyt siis enää kuutena.

Sunnuntaina kävin koittamassa sitä welsh-ponia josta aiemmin puhuin. Hämmentävää millainen fiilis tuli kun istuin selkään. Niin kotoinen olo. Lisäsin haavelistalleni oman welshin :) Tai ainakin pitää päästä pian uudestaan ratsastamaan sellaista. Eihän minulla ole paljon kokemusta rodusta, mutta vähäisen kokemuksen perusteella tuntuu että tykkään ja kovasti. Jotenkin tuosta ponista, vaikka se nuori ja kokematon olikin, tuli Leo mieleen. Herkkä ja energinen, mutta silti sellainen että saa ja pitää kunnolla ratsastaa. Sellainen positiivinen ohjat käteen, pohkeet kiinni ja treenaamaan-tyyppi. 

Sekosunnuntai

Huh millaista oli Leon kanssa eilen! Poni ei yleensä vapaapäivistä juuri virtaa keräile, mutta joku ihme juttu sillä oli eilen. Vaikea sanoa liittyikö se siihen että perjantaina oli vapaa ja lauantaina vaan käveltiin kraniohoidon jäljiltä, vai johonkin muuhun.

Jo tallista ulos kävellessä huomasin että Leo oli pirtsakalla päällä ja ajattelin että hyvä vaan jos on energinen. Mentiin kävelemään alkukäyntejä tallitielle ja oli tarkoitus poiketa pellon puolella. En tiedä saiko pellolla ollut uusi hevonen Leon pasmat sekaisin, mutta poni alkoi pitää kauheaa lohikäärmepuhinaa ja pyöri ympärilläni häntä pystyssä, välillä pakoon yrittäen. 

Menin takaisin tielle ja kävin maneesin ovella kääntymässä mutta en viitsinyt mennä sinne juoksuttamaan koska näin että sisällä oli yksi aika herkkis hevonen uuden vuokraajan kanssa. Jälkeenpäin ajatellen olisi varmaan ollut kuitenkin parempi mennä sinne maneesiin... Kentällä poni liikkui ensin laiskasti ja oli hieman ongelmia saada se pysymään ympyrällä. Yhtäkkiä tapahtui se kuuluisa "jotain" ja Leo lähti kuin tykin suusta. Otin ponin takaisin lyhyelle narulle koska se ei rauhoittunut. Seuraavat kymmenen minuuttia Leo tanssi vieressäni häntä tötteröllä sellaista huutopuhinaa pitäen että kuului varmaan parin kilometrin päähän. Lopulta Leo rauhoittui ja saatiin juoksutus suoritettua normaalisti. Loppukäynneillä poni oli lauhkea kuin lammas ja lompsotti perässäni pellolla täysin rauhallisesti...

En kyllä vieläkään tajua mikä Leolle tuli. Energiasta tuo varmaan osittain johtui, mutta samalla poni oli kyllä jotenkin ihan pois itsestään kun ei käskytkään menneet perille. Muistaisin lukeneeni että tuo puhina (eli kun hevonen puhaltaa tosi kovaa ilmaa sieraimista) on hevosen tapa puolustautua, tehdä itsestään iso ja pelottava. Mitään uhkaavaa ei kyllä ollut näkyvissä, mutta ehkä uusi hevonen laukaisi tuon reaktion. Tosin se oli jo mennyt talliin kun pahimmat reaktiot tulivat. Ponit, miten niitä oppisi ymmärtämään?! :)

Parempia päiviä

Ehdin jo vajota aika syvälle epätoivon alhoon, mutta onneksi K kävi antamassa hyviä ohjeita keskiviikkona. Saimme Fannyn menemään kunnialla "pelottavaan päätyyn" jopa laukassa! 

Eilen kyllä vähän jännitti kun piti pärjätä omin voimin. Maneesissa oli kavereita joten Fanny ei ollut jännittynyt, mutta alussa keskittyminen oli kyllä taas ihan muualla kuin ratsastajassa. Sain kuitenkin ponin kuulolle ja jäi hyvä fiilis!

Fannylla alkoi taas kiima ja se oli aika tahmea ratsastaa. Nyt sormet ristiin ettei muutaman viikon takainen lihaskipuilu toistu! Tänään meillä on kävelypäivä ja huomenna ponski vapaapäiväilee koska lähdemme Tampereelle hevosmessuille. Jospa pahin kiima olisi sunnuntaihin mennessä jo ohi.

Jänskäilyä

Pääsiäinen oli ja meni. Tallilla tuli vietettyä kiitettävästi aikaa ja varusteetkin sain vihdoin pestyä. Tosin ne olivat yhden ratsastuskerran jälkeen taas hiekkapölyn peitossa, mutta kuitenkin.

Perjantaina teimme pitkän ja reippaan käyntimaaston. Lauantaina ratsastin yksinäni maneesissa. Ensimmäisen tunnin(!) ajan poni oli kireä kuin viulunkieli. Kyttäsi koko ajan hiekkaa, maneesin kulmia ja ovea, kuunteli ulkoa kuuluvia risauksia... Ja teki jatkuvasti sivuloikkia milloin mihinkin suuntaan.

Kerran Fanny yritti lähteä laukassa karkuteille (koska pelästyi maneesin ovea, tai jotain?). Siinä rytäkässä sitten kaarrettiin vähän turhan läheltä maneesin laitaa ja ratsastushousujen polveen tuli reikä. Höh! Siinä sai ratsastaja laskea muutaman kerran kymmeneen jotta pystyi rauhallisena jatkamaan treeniä, mutta saatiin kuitenkin joten kuten päivän tehtävät suoritettua.

Sunnuntaina meillä oli puomitunti. Ravitehtävät menivät aika kivasti, mutta kun mukaan otettiin laukka niin Fanny vallan villiintyi ja halusi nostaa ainoastaan rynnivän pukkilaukan... Tuntia pitänyt J käväisi ponin selässä ja sen jälkeen minäkin sain laukkatehtävät suoritettua (lähes) kunnialla.

Maanantaina poni sai alkulämmittelyn jälkeen juosta ylimääräistä energiaa pois irtona. Selkään noustessa totesin, että Fanny on taas valtavan jännittynyt. Suorastaan tunsin miten ponin sydän läpätti kuin lampaanhäntä. Kunpa hevonen osaisi puhua ja kertoisi mikä sitä pelottaa, kun minä en vaan keksi mitä kamalaa siellä maneesin päädyssä on. Koitin parhaani mukaan pysyä itse rauhallisena ja keskittyä. Puolessa tunnissa sain Fannyn toimimaan ihan suht hyvin, mutta rennoksi ponia ei kyllä voinut sanoa!

Nyt pitäisi jotenkin keksiä miten saan ponin rentoutumaan ja luottamaan minuun. Fanny toimii hienosti silloin kun se on rento, mutta tuo jatkuva ja jatkuvasti lisääntyvä jännitys on aikamoinen haaste. Sen kautta vaikeutuu myös ponin saaminen kuulolle ja avuille. 

Normireeniä

Olen pikkuhiljaa palauttanut Fannyn normaalitreeniin. Valtavan hyvin ei ole mennyt, jos ei nyt huonostikaan. Huomaa kyllä että taukoa on ollut.

Fanny on maneesissa taas koko ajan aika jännittynyt, ja pelkää "olemattomia". Maneesin ikkunasta hiekkaan osuva valonsäde saa ponin pysähtymään niille jalansijoilleen, takapäätyä on edelleen vaikea lähestyä ja ohittaa muuten kuin kylkimyyryssä, sekalaisia sivuloikkia tulee milloin mistäkin syystä (esim. kun toinen hevonen pärskii)...

Mietin että Fanny on saattanut edellisessä kodissa päästä aika helpolla lapsiratsastajien kanssa, ja nyt kun vaaditaan työskentelemään kunnolla ja keskittymään niin ehkä poni vähän protestoi ja keskittyy ihan muuhun kuin ratsastajaan. Jälleen myönnän kyllä myös omien taitojeni rajallisuuden, minun ongelmanihan se on kun en saa ponia kunnolla avuille. Pitäisi pystyä ratsastamaan rennompana, jään helposti suuhun kiinni kun tuntuu että poni lähtee alta. 

Alkuverkassa Fanny helposti painelee tikittävää poniravia suu tiukasti kiinni puristettuna ja niska jäykkänä. Teen tosi paljon voltteja, kahdeksikkoa, kolmikaarista ja avoja jotta saisin Fannyn irti edestä ja taipumaan. Välillä meinaa epätoivo iskeä kun ponin niska tuntuu aina ratsastuksen alussa yhtä taipuisalta kuin rautakanki.

Nyt kolmen maneesissa tehdyn treenin perusteella olen todennut että päivästä riippuen menee 30-60 minuuttia ennenkuin saan ponin ihan oikeasti työskentelemään ja unohtamaan jännityksen ja säikkyilyt. Tätä aikaa lähdetään nyt lyhentämään niin että ratsastuksesta suurin osa olisi oikeaa treeniä eikä "hypin seinille koska kaveriheppa aivasti"-tyyppistä toimintaa. Tässä vaiheessa täytyy muista itse pysyä rauhallisena ja keskittyä ratsastamiseen. Eilen ainakin tuntui että meinasin heittää hanskat tiskiin liian aikaisin kun tuntui ettei suju. Vaan sujuihan se kun kun alkuongelmista päästiin.

Ettei menisi pelkäksi valitukseksi niin loppuun positiivisia huomioita: Fanny on liikkunut tosi hyvin omalla moottorilla eikä sitä ole tarvinnut puskea eteenpäin. Laukat ovat nousseet paljon paremmin kuin ennen ja vaikka vauhti on vielä vähän kova, laukka pyörii hienosti. Fanny on vaikuttanut hyvävointiselta eikä taannoisen kipukohtauksen tyyppistä oirehdintaa ole esiintynyt. 

Tänään on kävelypäivä, ja huomenna Fanny pääsee käsittääkseni elämänsä ensimmäiseen hierontaan. Saa nähdä mitä poni sanoo. Mielenkiinnolla myös odotan mitä hieroja sanoo ponista. Voi olla että Fannylta löytyy lihasjumeja kun tuo taipuminen on välillä niin vaikeaa.

Kiukkupussi

Plääh, olipa vähän kurja mieli eilisen valmennuksen jälkeen. Tunnen itseni välillä niin epäonnistuneeksi kun uudestaan ja uudestaan joudutaan palaamaan jonkun sellaisen asian pariin jonka luulin jo ratkenneen. Pelkään että valmentajakin kohta jo turhautuu...

Eilen vanhat laukkapelot nostivat taas päätään. Goldy tuntui koko ajan lähtevän alta enkä saanut sitä kunnolla avuille. Poni on edelleen kiimassa ja kiukkuilee niin sen kuin paarmojenkin takia, ja minulle tuli sellainen olo etten yksinkertaisesti jaksa taas samaa valtataistelua siitä, kumpi meistä oikein määrää. 

Kisaamisenkin mielekkyyttä pohdin. Onko järkeä lähteä kisoihin, jos saa koko ajan pelätä että poni sinkoaa kesken radan mihin sattuu? Tietyissä tilanteissa tiedän että minulta vaan yksinkertaisesti loppuvat keinot kesken, kuten viime lauantaina kävi. Oli pakko keskeyttää koska en vaan saanut Goldya ruotuun. Kokeneempi ratsastaja saisi, mutta minä en ole vielä kokenut ratsastaja.

Yön yli nukuttuani ajatukset ovat onneksi taas positiivisemmat. Ei sinne kisoihin pakko ole mennä, ja kotona jatkan sitkeästi treeniä. Pitää vaan hyväksyä se tosiasia, että hevoseni ei ole ihan helpoimmasta päästä. Goldy on aika arvaamaton ja testaa ratsastajaa aika ajoin. Minun pitää olla rohkeampi ja päättäväisempi, ja mennä yksin ratsastaessakin mukavuusalueen yli.

Pääsiäiskauhua

Onpa mennyt monta päivää kirjoittamatta. Pääsiäinen kului heppailun ja kotihommien parissa eikä koneella tullut vietettyä paljon aikaa.

Torstaina ratsastin taas kentällä, joka alkaa olla aika hienossa kunnossa! Yksi isompi märkä kohta on vielä, mutta se peittää enää noin puolet toisesta pitkästä sivusta ja muuten kenttä on kuiva. Katselin eilen valokuvia jotka oli otettu Tampereelta ja tajusin että olemme täällä Lounais-Suomessa aika onnekkaita kun kevät on jo niin pitkällä. Kaikki lumet ovat jo sulaneet, ainoastaan metsässä on vielä vähän lunta.

Perjantaina käytiin kävelemässä ihanassa auringonpaisteessa mutta kovassa tuulessa. Goldy sai pistää töppöstä toisen eteen ja kävellä oikein reippaasti koska lenkkikaverinamme oli iso pv joka otti pitkiä askeleita ponin kipittäessä perässä. 

Lauantaina olin seuramme estekisoissa töissä. Ihan vaan kanslian puolella, kun ei tällaista esteratsastuksesta ymmärtämätöntä uskalla muualle laittaa ;) Mielenkiintoista katsella hyppäämistäkin välillä, mutta ei se lajina kyllä itseäni oikein kiinnosta. Kouluratsastusta sen olla pitää.

Kisojen jälkeen lähdin omalle tallille, ja ratsastin Goldylla kunnon treenin. Homma vähän venyi, koska poni päätti lähteä kiikuttamaan minua kentällä täyttä kiitolaukkaa. Onneksi pysyin kyydissä ja sain lopulta ponin pysähtymään (lopulta=n. 5-10 sekuntia joka tuntuu iäisyydeltä kun istuu räjähtäneen ruutitynnyrin päällä). Tuon tapauksen jälkeen jouduttiin jatkamaan harjoituksia koska en tietenkään halunnut päättää ratsastusta moiseen kohellukseen. Laukat saatiinkin pidettyä kurissa ja pystyin lopettamaan ratsastuksen siltä päivältä.

Maanantaina valmentaja kävi pitämässä meille tunnin, ja kiitopukkilaukka toistui kahteen otteeseen. Poni painoi menemään ihan hulluna. Tämä ei ollut vain oma tuntemukseni, vaan myös sivusta katsellut valmentaja sanoi että poni meni todella kovaa. En tiedä miten taas pysyin selässä, mutta oli tosi lähellä etten lentänyt aitaa päin. Toisen ryöstämisen jälkeen tunsin niin vahvaa kauhun tunnetta etten moista hetkeen muista tunteneeni. Kun sain ponin pysähtymään pelotti aivan älyttömästi ja paikat hakkasivat. Jos valmentaja ei olisi ollut paikalla niin olisin taatusti tullut alas selästä ja jättänyt homman siihen. Valmentajan tsemppaamana kuitenkin pakotin itseni nostamaan laukan vielä kerran ja sain laukattua muutaman kymmenen metriä.

Tänään aion juoksuttaa ponin ennen selkäännousua. Jos ongelmat jatkuvat niin kaverini joka on minua paljon osaavampi ja rohkeampi ja tottunut ratsastamaan Goldylla lupasi nousta ponin selkään. Kai tästä taas selvitään eteenpäin vaikka olo onkin nyt aika ahdistunut.