Keskiviikkona olin Leon kanssa kävelemässä pellolla maastakäsin. Poni oli pitkään tosi rento, mutta sitten se yhtäkkiä "näki jotain" ja jännittyi. Näitä tilanteita nyt tulee Leon kanssa päivittäin joten olen jo tottunut, mutta silti on kyllä mielenkiintoista seurata ponin reaktioita. Kun Leo jännittää tai pelkää niin tuntuu että se kasvaa vieressäni puoli metriä! Poni nostaa pään tosi ylös, jännittää kaikki lihakset ihan pinkeiksi ja selvästi yrittää tehdä itsestään ison ja uhkaavan. Nytkin mentiin hetki erittäin hienoa ja ryhdikästä piffiä vierelläni kunnes naapurikarsinan heppa onneksi tuli pellolle ja sai Leon uskomaan ettei ole mitään hätää.
Torstaina juoksutin Leon nähdäkseni miten se liikkuu hieronnan, kranion ja vapaapäivän jäljiltä. Ainakin se liikkui, mutta ei nyt mitenkään valtavan lennokkaasti.
Perjantaina päätin mennä valmennukseen ainakin koittamaan tuleeko treenistä jotain. Hyvä että menin! Leo nimittäin liikkui alun pienen jännityksen jälkeen hyvin. Lopputunnista lisättiin ravia, ihan vaan keventäen pitkällä sivulla, ja valmentaja sanoi ettei tämmöistä liikettä ole ponista vielä aiemmin nähty. Parasta on että tiedän Leosta löytyvän kyllä vielä lisääkin liikettä kun opin ratsastamaan ponia paremmin. Onnistuin valmennuksessa pitämään kädet suht hyvin oikealla paikallaan ja tuntuman tasaisena. Leo palkitsi tästä hakeutumalla parempaan muotoon.
Satulansovittajamme oli valmennuksessa mukana. Nyt kun Leo liikkui kunnolla niin huomasimme ettei Equipen satula ole paras vaihtoehto. Se läppäsi takaa ravissa ja jalkani siirtyi koko ajan liian taakse. Prestige sen sijaan vaikuttaa hyvältä. Jos Equipessa oli hyvä istua niin Prestigessä on ihan super istua... Parasta on kuitenkin se että Leo tuntuu nyt parin kokeilun jälkeen liikkuvan sillä mielellään, rennosti ja letkeästi. Tänään nimittäin koitin vielä satulaa uusiksi ja Leo oli niin hyvä, rento ja oma itsensä ettei se ole tuollainen ollut pariin viikkoon!
