Pehmeä lasku

Pääsin eilen taas kokeilemaan uutta hevosta kun tallimme uusin vuokralainen kysyi haluanko ratsastaa hänen ruunallaan. Tämä jo iällä oleva iso (ainakin 170 cm) puoliverinen on tehnyt esteuran mutta toimii nykyään kouluratsuna. Kuten yleensä uuden hevosen selässä, alussa olin aika hukassa. Omistajan neuvoessa sain hevosen hetken päästä kuitenkin kulkemaan oikeastaan ihan kivasti. Valtavan hieno ja ihana laukka tällä hepalla! Ravi oli normaalia ison hevosen jättiaskellusta jossa meikäläinen ei edes yritä istua alas.

Päätin mennä Leolla vaihteeksi ilman satulaa. Tehtiin käyntipainotteinen treeni ja keskityttiin jumppaan ja taivutteluun. Ilman satulaa on kiva mennä välillä kun siinä tuntee niin hyvin hevosen liikkeet. Yritin ratsastaa enemmän istunnalla ja jalalla ja jättää kädellä ratsastamisen vähemmälle. Leo toimikin kivasti ja oli kuuliainen. Menin myös ravia hiukan mutta laukkaa en ottanut.

Oltiin maneesissa kaksin toisen ratsukon kanssa ja vitsailtiin siinä että onpa hyvä kun Leo on niin kuuliainen, koska tasapaino varmasti pettäisi jos tulisi ilman satulaa ylimääräisiä liikkeitä. Lopun varmaan arvaattekin... Maneesiin tuli kaksi hevosta lisää. Toinen niistä hyppäsi pystyyn heti kättelyssä ja kohisi muutenkin ylimääräistä. Leo vähän säpsähti pari kertaa mutta jatkettiin vielä treeniä. Olin juuri miettinyt että lopettelen jo kun taas toisen ratsastajan hevonen alkoi pomppia. Leo säikähti ja teki bravuurinsa, äkkiväärän sivuloikan, ja luisuin ponin kylkeä pitkin maneesiin hiekkaan. Poni tietysti irti...

Siellä Leo sitten laukkaili ympäri maneesia, kierrostolkulla vapaudesta huumaantuneena. Kaksi muuta hevosta katseli täysin tyynenä (myös se joka oli pomppinut aiemmin), mutta kolmas otti aika lailla kierroksia. Onneksi ratsastaja pysyi selässä. Hetken päästä Leo sai tarpeekseen, pysähtyi yhden hevosen viereen ja antoi kiinni. Hyppäsin vielä hetkeksi selkään. Koska kenellekään ei sattunut mitään niin tilanne purkaantui nauruna. Minun mokahan tuo oli eikä Leon, en ollut tarpeeksi skarppina ja tasapaino vaan petti. Minua huvitti erityisesti se, kuinka pehmeä laskeutuminen oli. Pienen ponin etu! Ei sattunut yhtään tippaa, johtunee tosin myös siitä että tippumisnopeus ei ollut kova. Nyt on sitten tämäkin eka kerta korkattu. Viimeksi tipuin Goldyn selästä helmikuussa 2012, joten johan oli aikakin maastoutua!

Hermot meni (melkein)

Maanantai oli täysi katastrofi. En saanut Fannya yhtään avuille. Poni tikitti menemään superjännittyneenä pää pystyssä, säikkyi kaikkea (puomikasan päällä olevaa loimea, toisen hevosen pärskähdystä, maneesin hiekassa olevaa kuoppaa), teki sivuloikkia ja yritti juosta pois alta. Pidätteet eivät menneet läpi, Fanny ei taipunut tippaakaan ja korvat olivat koko ajan kääntyneet pois ratsastajasta. Suoraan sanottuna poni vaikutti tosi kiukkuiselta.

Huipennus koettiin kun Fanny kertakaikkiaan kieltäytyi menemästä maneesin toiseen päätyyn. Poni veti liinat kiinni ja jäkitti paikallaan. Kun käskin Fannya eteen niin etukaviot alkoivat irtautua maasta. Siinä vaiheessa ratsastajalla kyllä paloi pinna. Oli pakko istua hevosen selässä ihan rauhassa muutama minuutti ja rauhoittaa mielensä. Montaa asiaa hevoselta siedän mutta pystyynnousemista en, joten tuo tilanne suututti todella paljon.

Onnistuin onneksi pitämään hermoni kasassa ja tallikaverin taluttamana(!) sain ponin menemään kulmaan ensin käynnissä, ja lopulta onnistuimme pyörimään voltilla myös ravissa. 

Fannyhan on perusluonteeltaan kiltti ja kuuliainen, joten alkoi heti huolestuttaa onko poni jostain kipeä kun käytös oli tuollaista. Kävin läpi jalat, selän ja varusteet enkä löytänyt niistä mitään syytä, joten ainoa syy minkä keksin on kiima (sekä ylimääräinen energia jota kertyi sairaslomani aikana). Unohtui ostohetkellä kysyä myyjältä millainen poni on kiimassa, mutta nyt kahden kiiman perusteella näyttää että Fanny tulee kiimassa jonkun verran kipeäksi ja on kiiman vaiheesta riippuen joko tahmea tai "kiukkuinen" (tässä vaiheessa voi taas muistella omaa lausahdustaan; "Jos mulle vielä joskus tulee toinen poni niin se on ruuna!")

Seuraavalle päivälle tein tarkan suunnitelman siitä mitä aion tehdä Fannyn kanssa ja miten aion ratsastaa. Onneksi tiistai ei ollut maanantain toisinto. Päätin että töitä tehdään joka sekunti niin ettei ponilla eikä ratsastajalla ole hetkeäkään aikaa miettiä mitään pelottavia kulmia tai muita turhuuksia. Muutaman kerran Fanny koitti tehdä ylimääräisiä kuvioita, mutta sain poninkin keskittymään kun keskityin itse ratsastukseen täysillä. Tehtiin ravissa kolmikaarista, kahdeksikkoa, avoa ja pohkeenväistöä. Laukatkin pyörivät hyvin molempiin suuntiin. Huh mikä helpotus! Toinen maanantai olisi ollut liikaa.