Näytetään tekstit, joissa on tunniste kannukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kannukset. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Parempi treeni

Taas blogikirjoittelu kannattaa! Eilisen tekstin jälkeen jäin vähän pohtimaan Leon tämän hetken ratsastettavuutta. Poni ei ole mitenkään kipeän oloinen (sitähän aina ensin epäilen) joten suuntasin ajatukset itseeni ja mietin mitä voisin tehdä eri tavalla. 

En käytä normaalisti kovin usein kannuksia. Viimeksi valmentaja kysyi miksi en käytä kannuksia, ja vastasin ettei niillä mielestäni ole niin suurta vaikutusta ja pelkään että potkin ponia. Päätin nyt kuitenkin koittaa olisiko kannusten kanssa jotenkin parempi ratsastaa kuin ilman. Aika nopeasti sain huomata että sain Leon liikkumaan paljon paremmin. Ilman kannusta ponin ollessa tahmea jään helposti puristamaan, tuuppaamaan ja jopa potkimaan jalalla. Rumasti sanottu, mutta ikävä kyllä totta. Kannuksen kanssa en voi puristaa enkä potkia, ja ilokseni huomasin että kevyempi pohjeapu tuotti paljon paremmin tulosta. Yritin myös taas kerran keskittyä jalalla ratsastamiseen. Alussa se tuntui kyllä hankalalta kun poni eteni alakaula pullottaen. Mutta sitkeys kannattaa tässäkin. Pyysin vaan jalalla eteen ja keskityin istuntaani. Hetken päästä takapää työskenteli jo kunnolla ja Leo haki itse oikeinpäin.

Eiliseen treeniin olin siis tosi tyytyväinen. Ravissakin alkoi löytyä taas hyvä tahti ja liike joka on ollut vähän kadoksissa. Hienosti Leo jaksoi työskennellä vaikka laidunruoho varmaan hiukan painoi mahassa. Käveltiin vielä pitkät loppukäynnit maastakäsin tallin pihapiirissä auringonpaisteessa. Kesäillat ponin kanssa on vaan parhaita. 

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Analyysia

Kisoihin mennessä toivon yleensä että Goldy olisi ennemmin vähän laiska kuin kovin reipas. Tämä siksi, että ollessaan pirteimmillään poni on minulle vähän "too much to handle" ja oma ratsastussuoritukseni jää vaatimattomaksi koska tuhlaan kaiken energiani ja keskittymiseni ponin ruodussa pitämiseen. Helatorstaina poni oli kyllä jo hieman liiankin vetelä. Verkka meni hyvin niin kauan kun minulla oli raippa kädessä, mutta poni muuttui liimakavioksi heti kun annoin raipan hoitajalle. On se kumma juttu miten raippa vaikuttaa, vaikkei sitä edes käyttäisi.


Aikuisohjelmassa minua ilahdutti radan tasaisuus. Olen mennyt ko ohjelman kisoissa aiemmin kolme kertaa, ja joka kerta pisteet ovat loppuohjelmaa kohti vähän huonontuneet. Vasen laukka on myös noussut AINA myöhässä. Nyt sain sen nousemaan pisteessä.

Alku- ja lopputervehdyksistä sain ilahduttavan numeron, 6,5. Ajatus oikean ulko-ohjan tuesta auttoi minua ratsastamaan suoraan tervehdyksiin. Olen tuomarin kanssa täysin samaa mieltä siitä että tällä kertaa poni olisi saanut olla paljon energisempi ja takapääkin oli tainnut jäädä talliin... Kehuja sain tuomarilta palkintojenjaossa hyvistä teistä ja täsmällisistä siirtymistä. Sijoitus oli siis 2./12.

Tiesin jo etukäteen että helppo B:ssä kilpailen ainoastaan itseäni vastaan koska muut ratsukot olivat aika eri tasolla. Edelleen olen tyytyväinen 58 % tulokseen. Emme edes olleet luokassa viimeisiä, sija 6./7 :) Verkassa poni oli niin löysä että oli pakko laittaa kannukset jalkaan, vaikken niitä tykkääkään pitää. En tiedä mitä laukkaohjelmassa tapahtui, kyllästyikö poni vai naputinko liikaa kannuksilla, mutta etenkin vasen laukka meni vähän tappeluksi. Aiheena oli "saako rynniä vai onko pakko mennä nätisti", ja tuloksena vasemman laukan rikkominen. Olisi vaan pitänyt pystyä ratsastamaan tuossa tilanteessa enemmän, mutta pelkäsin että poni lähtee kokonaan lapasesta.

No, laukkaohjelma oli mitä oli, mutta sentään laukat nousivat nätisti oikeassa kohdassa. Käynti- ja raviosuudet menivät aika kivasti, tosin keskiaskellajien harjoittelu on minulla niin alussa että niihin jäi parannettavaa. Pysähdys-peruutus tippui numeroon 4,5, koska pysähdys tuli käynnin kautta. Itse peruutus oli mielestäni ihan hyvä.  

Ps. kuvat suurenevat klikkaamalla