Näytetään tekstit, joissa on tunniste sijoitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sijoitus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. toukokuuta 2014

Kisaraportti

Kisojen viimeistelytreenit menivät aika lailla pieleen. Oli kuuma, Leo ei liikkunut mihinkään, ratsastaja oli tuskissaan ja tuumaili eikö kallis uusi satula nyt sovikaan. Satulansovittaja onneksi kurvasi paikalle varmistamaan vielä satulan sopivuutta. Sopihan se, joten vika oli taas kerran siellä satulan päällä (ja vähän siinä kuumassa säässä). Fiilis oli perjantai-iltana sellainen että olin valmis perumaan koko kisat. No, sitten ajattelin että yksi seuratason helppo C, sama se miten se menee. Letitin Leon ja päätin laittaa itse täyden kilpailuasun päälle. Näytetään ainakin hyvältä jos suoritus ei silmiä hivelekään!

Kisapaikalla Leo oli ensin tosi jännittynyt. Mieheni kommentoi kisojen jälkeen että olipa se aika pörheä. Ei varmaan viitsinyt kisojen aikana kommentoida kun näki naamastani että ei paljoa naurattanut... Leo teputti vieressäni pää taivaissa, ja pysähtyi välillä huutamaan eli pitämään todella kovaäänistä puhinaa. Kävi siinä jo mielessä että tuon selkään en kyllä mene! Pitäisi vaan muistaa että vaikka Leo on maastakäsin välillä aika hössö niin selkäännoustessa se siirtyy kuuliaisesti työmoodiin. Niin kävi tälläkin kertaa, kaikki oli ok heti kun istuin satulaan.

Jännittynyt hevonen ja mietteliäs ratsastaja
Verkassa Leo oli hiukan samanlainen kuin pari kisoja edeltänyttä päivää. Eli vähän löysä ja eteenpäinratsastettava. Pidin Leon entiseltä omistajalta saamani vinkit mielessä (kiitos Karo!) ja tein verkan hänen ohjeidensa suuntaisesti saaden ponin vähän paremmin hereille ja reipastumaan. Ensin "perusverkka", sitten vähän kävelyä, sitten toinen verkka jossa vähän radan asioita läpi ja sen jälkeen omaa vuoroa odottamaan päästämättä enää ohjia pitkäksi ja tuntumaa pois. Ihan hyvä taktiikka. 


Radalle mennessä Leo reipastui sopivasti  vähän lisää, mutta pysyi silti kuulolla ja avuilla. Jossain vaiheessa rataa sain hiukan enemmän ratsastaa eteen, mutta ei meno videolta katsottuna ihan järkyttävän tahmealta näyttänyt. Olin radalla tosi rauhallisella mielellä koska tunsin että Leo kuunteli. Sain jopa ihan oikeasti vähän ratsastettua normaalin matkustelun sijaan, ja mietittyä yksityiskohtiakin. Silti esim. eka laukannosto tuli vähän roiskaistua, arvostelupaperissa lukikin "valmistele paremmin". 

Helpottuneena radan jälkeen :) Mies oli ottanut Leosta aika monta jalatonta kuvaa... Kun ei kuulemma mahtunut muuten kuvaan ;)
Radan jälkeen olin tyytyväinen, tiesin että ihan mukavasti meni. Kävelytin Leoa ja mies kyttäsi arvostelulappua. Pisti mokoma vielä arvailemaan prosenttejani... Sanoin että kutosella alkaa, mutta ihan noin hyviä prosentteja en odottanut (67,50 %). Voittajalla oli puoli pistettä enemmän kuin meillä. Omat numeroni vaihtelivat välillä 5,5 (askeleen pidennys keventämättä) ja 8 (kolmikaarinen ravissa & toinen laukannosto). Selvästi oli hiukan seurakilpailulisää pisteissä, sinänsä jännä kun helppo B-luokan arvostelu (sama tuomari) oli kuulemma tosi tiukka. Olin oman suoritukseni jälkeen sijalla 2 joten päätimme jäädä odottamaan tuleeko sijoitus. Sen verran harvoin noita rusetteja saa että jos on mahdollisuus päästä palkintojenjakoon niin sinne myös mennään! Niin sitä sitten odoteltiin lähes 1,5 tuntia eikä kukaan mennyt ohi joten satula selkään ja sinistä rusettia hakemaan.


Huvittavaa että tällainen ihan samanlainen palkintojenjako-kuva on olemassa. Ilmeet ja asennot on samat mutta poni vaan eri eli Goldy :)


Kunniakierros
Kisoista jäi hyvä fiilis, ja nyt on mukavampi mennä sunnuntaina ekoihin aluekisoihin. Sieltä en odota suurta menestystä, kunhan nyt selvittäisiin pitkästä radasta kunnialla ja saataisiin tehtyä siisti rata. Eilen palauteltiin puolentoista tunnin maastokävelyllä, ja huomenna on tallilaisten yhteiset ratatreenit sunnuntaita varten.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Hyvä kisapäivä!

Leon kanssa tänään seurakoulukisoissa Helppo C:1, oltiin parinkymmenen lähtijän joukosta toisella sijalla tuloksella 67,50 %. Leo oli kuuliainen ja saatiin tehtyä hyvät tiet ja kohtuullisen siisti ja rikkeetön rata. Super-Leo! Kisaraportti seuraa myöhemmin kun saan kuvat koneelle.


lauantai 4. elokuuta 2012

Pieni askel ihmiskunnalle...

... mutta suuri pienelle poniratsastajalle.

Suuntasimme tallikaverin kanssa tänään kauden luultavasti viimeisiin aluekisoihin. Viimeistelytreeni meni aika lailla puihin; sain ratsastaa lähes puolitoista tuntia ennenkuin sain ponin edes jonkin verran avuille. Kiimassa olevan tamman meno oli taas tuttuun tapaan laiskaa ja kiukkuista ;)

Verkan mietin taas tarkkaan etukäteen mielikuvaharjoittelu-tyylisesti. Päätin että edellisten kisojen tyyliin ajattelen että verryttelyssä on vain minä ja poni, eikä meidän maailmaan mahdu kukaan muu. Toimii muuten yllättävän hyvin! Verkassa sain Goldyn suht kivasti avuille, ja ennen kaikkea sain itselle taas varmuutta kun tunsin että poni on töissä yhdessä minun kanssani. Ihan parhaimmillaan Goldy ei kyllä ollut; en ottanut raippaa mukaan ja poni oli vähän turhan vetelä.

Ohjelmana oli tuttu ja turvallinen helppo C:1. Tavoitteena oli tehdä siisti rata hyvillä teillä, ja saada paperiin vähintään 60 %. Rata meni muuten kivasti mutta poni rikkoi toisen laukan. Kyseessä oli täysin oma virheeni, pidätin laukassa liikaa kulmassa koska halusin himmailla ponin lisäämishaluja lävistäjällä. Muuten teimme mielestäni siistin suorituksen. 

Olimme ihan luokan alussa, joten jännitettävää riitti parin tunnin ajan. Lopulta palkintojenjakoon valmistautuvien ratsukoiden nimet kuulutettiin, ja sieltähän se tuli: 4. sija tuloksella 61 %! Mahtava fiilis!!! :D



Kuvasaldo jäi valitettavan pieneksi koska vakkarikuvaajani eivät päässeet tällä kertaa kisoihin mukaan.


tiistai 31. heinäkuuta 2012

Lomalla

Kiirettä pitää kesälomalla... Viikonloppu kului todella tiiviisti aluekisoissa, jotka seuramme järjesti yhdessä toisen paikallisen seuran kanssa. Etukäteen jännitti miten selviämme (ekat aluekisamme), mutta kisat sujuivat onneksi paremmin kun uskalsin toivoakaan. Jopa minä selvisin estekisoissa verkka-alueen valvojana, vaikken lajista paljoa tiedä ;)

Sunnuntaina kisattiin koulua, ja sain ylpeänä seurata Goldyn hienoja suorituksia luottolainakuskimme K:n kanssa. Helppo B 61,2 % ja jaettu 6. sija, ja helppo A:sta upeat prosentit 61,12 %! Etenkin tuo HeA tulos lämmittää, poni alkaa vihdoin suorittaa omalla tasollaan. Edellisen omistajan kanssa sai A:sta tasaisesti yli 60 % tuloksia, mutta toki tulostaso "taantuu" kun kotona tällä hetkellä harvemmin aan asioita harjoitellaan.

Tänään tein ponin kanssa hyvän treenin ja jopa vastalaukat onnistuivat (ponille helppo nakki vaan ei ratsastajalle). Huomenna olisi taas kouluvalmennus ja lauantaina seuraavat aluekisat. Starttaan siellä hyvillä mielin, ratana tuttu ja turvallinen HeC:1.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Analyysia

Kisoihin mennessä toivon yleensä että Goldy olisi ennemmin vähän laiska kuin kovin reipas. Tämä siksi, että ollessaan pirteimmillään poni on minulle vähän "too much to handle" ja oma ratsastussuoritukseni jää vaatimattomaksi koska tuhlaan kaiken energiani ja keskittymiseni ponin ruodussa pitämiseen. Helatorstaina poni oli kyllä jo hieman liiankin vetelä. Verkka meni hyvin niin kauan kun minulla oli raippa kädessä, mutta poni muuttui liimakavioksi heti kun annoin raipan hoitajalle. On se kumma juttu miten raippa vaikuttaa, vaikkei sitä edes käyttäisi.


Aikuisohjelmassa minua ilahdutti radan tasaisuus. Olen mennyt ko ohjelman kisoissa aiemmin kolme kertaa, ja joka kerta pisteet ovat loppuohjelmaa kohti vähän huonontuneet. Vasen laukka on myös noussut AINA myöhässä. Nyt sain sen nousemaan pisteessä.

Alku- ja lopputervehdyksistä sain ilahduttavan numeron, 6,5. Ajatus oikean ulko-ohjan tuesta auttoi minua ratsastamaan suoraan tervehdyksiin. Olen tuomarin kanssa täysin samaa mieltä siitä että tällä kertaa poni olisi saanut olla paljon energisempi ja takapääkin oli tainnut jäädä talliin... Kehuja sain tuomarilta palkintojenjaossa hyvistä teistä ja täsmällisistä siirtymistä. Sijoitus oli siis 2./12.

Tiesin jo etukäteen että helppo B:ssä kilpailen ainoastaan itseäni vastaan koska muut ratsukot olivat aika eri tasolla. Edelleen olen tyytyväinen 58 % tulokseen. Emme edes olleet luokassa viimeisiä, sija 6./7 :) Verkassa poni oli niin löysä että oli pakko laittaa kannukset jalkaan, vaikken niitä tykkääkään pitää. En tiedä mitä laukkaohjelmassa tapahtui, kyllästyikö poni vai naputinko liikaa kannuksilla, mutta etenkin vasen laukka meni vähän tappeluksi. Aiheena oli "saako rynniä vai onko pakko mennä nätisti", ja tuloksena vasemman laukan rikkominen. Olisi vaan pitänyt pystyä ratsastamaan tuossa tilanteessa enemmän, mutta pelkäsin että poni lähtee kokonaan lapasesta.

No, laukkaohjelma oli mitä oli, mutta sentään laukat nousivat nätisti oikeassa kohdassa. Käynti- ja raviosuudet menivät aika kivasti, tosin keskiaskellajien harjoittelu on minulla niin alussa että niihin jäi parannettavaa. Pysähdys-peruutus tippui numeroon 4,5, koska pysähdys tuli käynnin kautta. Itse peruutus oli mielestäni ihan hyvä.  

Ps. kuvat suurenevat klikkaamalla

maanantai 21. toukokuuta 2012

Pikaiset kisakuulumiset

Työkiireet vievät minua nyt mukanaan, mutta pitempi kisapäivitys kuvineen on tulossa heti kun ehdin sen kirjoittaa. Lyhyesti sanottu kisat menivät varsin mainiosti. Aikuisohjelmasta (heC-tasoinen) 63,57 % ja toinen sija, helppo B:n prosentit olivat 58 %. Beenkin tulokseen olen tyytyväinen, kuitenkin eka kerta kun kisaan noin "vaikealla tasolla".

Kisoja seuraavina päivänä poni rentoutui hoitajan kanssa maastokävelyllä, kävi hieronnassa (oikea lapa jumissa ja oikea yläniska hieman jäykkä, muuten ok) sekä vietti vapaapäivää. Omistaja rentoutui kesämökkikauden avajaisissa (kunhan oli ensin siivonnut mökkiä neljä tuntia remontin jäljiltä...)