Hieman harmillisesti pääsimme tällä kertaa Kikon valmennukseen vain toisena päivänä. Poikkeusjärjestelyjen takia lauantaina olisi pitänyt kuljettaa poni toisella tallille, ja vetoauton puutteessa tämä ei onnistunut. Onneksi ensi kerralla pääsemme taas molempina päivinä valmentautumaan omalla tallilla.
Leo oli verkassa ihan ok. Hiukan hidas pohkeelle muttei kovin pahasti. Valmennuksen alussa en saanut Leoa kulkemaan oikeinpäin vaan se tarjosi päätään ja kaulaansa syliini, niska jännittyneenä ja ylhäällä. Kootussa Ravissa-blogin Noora on kirjoittanut viime aikoina paljon samantyyppisestä "muoto-ongelmasta" ja kuvaillut hyvin millaista muotoa hänen hevosensa helposti tarjoaa. Täytyykin käydä lukemassa uusiksi Nooran juttuja ja neuvoja.
Valmennuksen alku meni peräänannon hakemisessa. Sain nyt pidettyä tuntuman suht hyvin ja ulko-ohja ei antanut periksi niinkuin mulla on usein tapana. Pyrin ratsastamaan Leoa takaa eteen etten sorru ohjilla venkslaukseen ponin ollessa pohkeen takana. Sain jälleen kerran muistutuksen siitä kuinka AINA pitää saada reaktio. Ei sitä jatkuvaa pohkeella tai raipalla naputusta, vaan pyyntö - reaktio, ja jos reaktiota ei tule niin heti uusi pyyntö. Ja kun poni tekee oikein se jätetään rauhaan. No, puolen tunnin tehotreeni teki kyllä taas ihmeitä. Lopussa jopa laukka uraa pitkin sujui hyvässä peräänannossa.
Toiveena oli että ensi kerralla tätä muoto-ongelmaa ei olisi vaan päästäisiin heti työskentelemään kunnolla. Laukannostot pitää ensi kerraksi harjoitella napakammiksi. Edelleen Leo on välillä pohkeen takana ja pitää saada sieltä pois. Minun vaan täytyy tehdä enemmän töitä ja "ratsastaa sen sijaan että keskityt nätin näköiseen istuntaan" ;)
Lauantaina jatkoin sitten itsenäisesti samalla linjalla, eli niska pehmeäksi ja alemmas, ja syvempi rennompi muoto. Kyllä se sieltä tuli, nyt jo nopeammin kuin perjantaina. Lauantain alkuverkassa mentiin myös ravipuomeja ja hiukan kutkuttaisi kokeilla joku päivä hyppäämistä 5 kuukauden tauon jälkeen...
Eilen aamupäivällä kävin ohjasajamassa kaverini suokin. Kun olimme treenanneet tällä rauhallisemmalla ja helpommalla hevosella toinen kaveri koitti ohjasajoa omalla aika reaktiivisella ja takapäästään hieman aralla piensuokilla. Hiukan haastavan alun jälkeen tämä pikkuruuna teki myös tosi hienoa työtä! Tulevaisuudessa se tulee varmaan liikkumaan ohjasajossa upeasti. Nyt jo tuli pieniä välähdyksiä siitä mitä tuleman pitää kun hevonen kokosi pieniksi hetkiksi. Kaveritkin innostuivat ohjasajosta ihan täysillä! Jouduttiin pakolla lopettamaan etteivät hevoset väsy, itse olisimme jatkaneet varmaan tuntikausia jos hevosia olisi ollut enemmän...
© Nina Rintanen, kuvien kopiointi kielletty!

