Näytetään tekstit, joissa on tunniste kyttäys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kyttäys. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. joulukuuta 2015

Hyvä tuntuma löytyi!

Huomasin etten ole ole kirjoittanut viime perjantain valmennuksesta vielä. Lähdin valmennukseen ilman mitään kummallisia odotuksia mutta sehän meni aika kivasti!

Leo oli verkassa ihan ok, eteenpäinpyrkimys on ollut paljon parempaa sen jälkeen kun maha saatiin parempaan kuntoon ja ruokinnan kautta on hieman lisätty energiamäärää. Itse valmennus oli ihan perushommia, vähän tehtiin väistöjä ja vastalaukkoja. Parasta oli että löysin tosi hyvän tuntuman, jossa Leo oli edestä pehmeä ja kevyt muttei silti tyhjä. Nyt tiedän taas mitä tunnetta metsästää itsenäisissä treeneissä.

Ravissa Leo teki tosi hyviä pätkiä joiden lisääntymiseen olen nyt itsekin kiinnittänyt huomiota. Valmentaja totesi että kun maha ei vaivaa niin poni saa taas raviin ilmavuutta ja joustoa. Nyt vaan pitää ratsastajan myös saada istuntaa joustoa etten jarruta Leon menoa. 

Eilen tehtiin parin kevyen päivän jälkeen mukava koulutreeni. Toivon mukaan kyttäyskausi on tällä erää ohi, koska huomasin että Leo ei kiinnittänyt takaoveen mitään huomiota. Viime viikkoina kun takaoven ohi ratsastaminen on ollut välillä aika haasteellista. Nyt poni oli superkuuliainen!

Vaikken yleensä tee pitkän tähtäimen suunnitelmia, koska hevonen voi milloin vain sairastua tai loukkaantua tms. niin nyt katselin että meillä olisi 7 viikon treeniputki edessä. Sen jälkeen suunnitelmissa on talviloma meille molemmille. Itse lähden reissuun ja Leo saa ottaa puolitoista viikkoa rennosti. Valjasta nlainakuskit liikuttamaan ponia kevyesti sen verran kun ehtivät, ja muuten Leo saa ottaa rennosti ja tarhailla. Toivottavasti siihen asti saadaan treenata hyvällä fiiliksellä ilman suurempia ongelmia.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Omatoimista alkuverkkaa

Tuntuu että olen ihan jäljessä blogien lukemisesta kun olin loppuviikon aika lailla pois koneen äärestä. Omaan blogiin ei ole nyt suurempaa päivitettävää, mutta eiköhän se ole vaan ihan hyvä ettei meille koko ajan tapahdu niin paljon...

Leon lauantain lainakuski oli poniin taas ihan hurmaantunut. Hyvä niin! Itseäni jännitti vähän etukäteen miten heillä tällä kertaa sujuu. Minulle Leo esitti niin torstaina kuin perjantainakin toistuvasti maneesin takaovi-nimistä draamakomediaa. Ovea lähestyttiin normaalivauhdissa mutta viisi metriä ennen kaarretta joko niin nopea pysähdys että poni melkein putosi pyllylleen, tai sitten ravissa nanosekunnissa tapahtuva 90 asteen käännös sivulle. Ei noissa muuten mitään, mutta kun poni on oikeasti aivan sairaan nopea ja meinaa tasapaino jäädä hieman jälkeen...

Eilen kyttäily saatiin onneksi jo alkuverkassa pois ja sain nauttia onnistuneesta ratsastuksesta. Laukka pyöri taas tosi hyvin molempiin suuntiin ja muoto pysyi tasaisena. Ravissa tyydyin vielä suurimmaksi osaksi keventelemään reipasta ja tahdikasta ravia. Istuin joitain pätkiä alas mutta en saanut mitään parhainta ravia irti. 

Alkuverkan Leo oli kyllä oikeastaan suorittanut jo tarhassa. Kun ajoin tallille niin tieltä katsoin että jonkun takapää käy tarhassa korkealla ilmassa. No, se ei ollut Leon vaan naapuritarhan tamman. Leo oli käynyt aidalla härkkimässä niin kauan että sai tamman mukaan ralliin. Siellä ne kaksi sitten laukkasivat, pukittivat niin että rodeohärät jäävät kakkoseksi, ja Leo toki myös hyppi kahdella jalalla. Kun menin portille niin poni riekkui edelleen kuin heikkopäinen. Teki sliding stopin nenäni eteen ja hyppäsi kynttilänä pystyyn... Jäin seisoskelemaan portin eteen ja totesin etten todellakaan ota tuollaista kahdella jalalla kävelevää villiponia sisään. Taisi Leo muistaa sisällä odottavat väliheinät koska nopeasti se rauhoittui ja käveli talliin kuin ei olisi koskaan mitään riehunutkaan ;) Hassu poni!