Hyvä tuntuma löytyi!

Huomasin etten ole ole kirjoittanut viime perjantain valmennuksesta vielä. Lähdin valmennukseen ilman mitään kummallisia odotuksia mutta sehän meni aika kivasti!

Leo oli verkassa ihan ok, eteenpäinpyrkimys on ollut paljon parempaa sen jälkeen kun maha saatiin parempaan kuntoon ja ruokinnan kautta on hieman lisätty energiamäärää. Itse valmennus oli ihan perushommia, vähän tehtiin väistöjä ja vastalaukkoja. Parasta oli että löysin tosi hyvän tuntuman, jossa Leo oli edestä pehmeä ja kevyt muttei silti tyhjä. Nyt tiedän taas mitä tunnetta metsästää itsenäisissä treeneissä.

Ravissa Leo teki tosi hyviä pätkiä joiden lisääntymiseen olen nyt itsekin kiinnittänyt huomiota. Valmentaja totesi että kun maha ei vaivaa niin poni saa taas raviin ilmavuutta ja joustoa. Nyt vaan pitää ratsastajan myös saada istuntaa joustoa etten jarruta Leon menoa. 

Eilen tehtiin parin kevyen päivän jälkeen mukava koulutreeni. Toivon mukaan kyttäyskausi on tällä erää ohi, koska huomasin että Leo ei kiinnittänyt takaoveen mitään huomiota. Viime viikkoina kun takaoven ohi ratsastaminen on ollut välillä aika haasteellista. Nyt poni oli superkuuliainen!

Vaikken yleensä tee pitkän tähtäimen suunnitelmia, koska hevonen voi milloin vain sairastua tai loukkaantua tms. niin nyt katselin että meillä olisi 7 viikon treeniputki edessä. Sen jälkeen suunnitelmissa on talviloma meille molemmille. Itse lähden reissuun ja Leo saa ottaa puolitoista viikkoa rennosti. Valjasta nlainakuskit liikuttamaan ponia kevyesti sen verran kun ehtivät, ja muuten Leo saa ottaa rennosti ja tarhailla. Toivottavasti siihen asti saadaan treenata hyvällä fiiliksellä ilman suurempia ongelmia.

Pikkusievää

Eilen pureuduin (jälleen kerran) oikein ajatuksella ratsastukseni perusongelmiin, mutta siitä lisää kohta. Ensin viikonlopun kertaus.

Lauantaina olin suunnitellut tekeväni puomitreeniä ja hyppääväni pientä jumppasarjaa. Maneesissa olikin edellisen jäljiltä muutamat kavaletit ja kaksi riviä puomeja ja päätin jättää jumppasarjan tällä kertaa rakentamatta. Kiva kun oli kaksi neljän puomin rivistöä, itse olen niin laiska raahaamaan puomeja. Laitoin molemmat raviväleillä ja korotin toisen rivistön toisen pään.

Alkuverkassa huomasin että Leo oli aika ärsyttävä. Pohkeen takana ja spookaili. Nämä on hankalia tilanteita, kun omat hermot menee niin äkkiä ja keskittyminen hukkuu. Jaksan kyllä spookailun, jos poni kuitenkin liikkuu eteen, mutta nämä tilanteet missä poni vaan kyttää ja hidastelee ovat rasittavia.

Kerrankin ratkaisin ainakin omasta mielestäni tilanteen oikein. En alkanut väkisin hyppäämään vaan keskityin puomitreeniin. Lukuisien puomitoistojen jälkeen sain Leon kunnolla kuulolle ja liikkumaan eteen, ja puomit sujuivat tosi kivasti. Korotetuilla oli ensin hankalaa, mutta nekin alkoivat sujua. Loppuun sitten otin pari pientä onnistunutta hyppyä, ja lopetin siihen. 

Sunnuntaina keskityin tekemään tosi paljon siirtymisiä, tarkoituksena saada Leo reagoimaan. Ihan ok treeni, mutta sen verran jäi hampaankoloon että eilen jatkettiin samoissa merkeissä kengityksen jälkeen. Koitan monesti ratsastaa niin siististi, sievästi ja pienillä avuilla että lopputuloksena ratsastus on tehotonta, eikä itse asiassa yhtään siistiä kun en saa ponia reagoimaan ja touhu menee puskemiseksi ja punkeamiseksi. Sunnuntaina hain välitöntä reaktiota apuihin ja eilen jatkoin samaa. Käynti-ravisiirtymiä siis tehtiin, ja paljon. 

Sain myös jonkun ahaa-elämyksen ja yhtäkkiä sain kiinni siitä miten ratsastan Leoa Kikossa. Voi vaan kysyä miksi en aina ratsasta omissa treeneissä yhtä hyvin ja tehokkaasti... Miksi en ratsasta ponia kunnolla läpi? Ensin en meinannut millään saada Leoa pyöreälle niskalle ja takaosaa kunnolla alle. Päätin kuitenkin että nyt ei muuten anneta periksi. Pidin tuntuman ja sitkeästi vaan asetin ja ratsastin jalalla ikuisuudelta tuntuvan ajan (oikeasti ehkä vartti), ja kyllähän homma alkoi toimia. Eikä yhtään ollut rumaa ratsastusta vaikka olinkin napakampi, kyse oli vaan siitä että ihan oikeasti ratsastin joka askeleen ja vaadin asiat loppuun. Nyt kun taas jatkossakin muistaisi että pitää ratsastaa eikä keskittyä näyttämään nätiltä.

Viikkokooste

Viime viikko oli vähän normaalia kevyempi. Leo tuntui alkuviikon jälkeen jotenkin hiukan haluttomalta, vähän kyllästyneen oloiselta. Ehkä poni oli väsynytkin rankkojen valmennusten jäljiltä, joten päätin keventää loppuviikon ohjelmaa. 

Maanantaina edellisen päivän palauttelun jäljiltä kävelytin Leon maasta. Samalla tein aika paljon käsittelyharjoituksia, niitä joita kouluttaja meille neuvoi. Leon käsittely sujuu selvästi paremmin kuin ennen koulutusta, mutta samalla on tullut muutamia tilanteita joihin kaipaan lisäneuvoja. Luulen että sovin uuden koulutuksen ensi kuun alkuun. Tiistaina tehtiin aika normaali koulutreeni. Leo toimi ihan kivasti vaikka olikin hiukan säpsyllä tuulella. 

Keskiviikkona menin korotettuja ravipuomeja. Laitoin myös pienen ristikon pystyyn ja hypättiin sitä molempiin suuntiin hetken aikaa. Leo kyllä selvästi nauttii hyppäämisestä, jos meidän 30 cm ristikkoa voi esteeksi kutsua... Alkoi laukkakin pyöriä ihan eri tavalla! Silti poni oli tosi hyvin kuulolla. Viime kerralla kun hypättiin niin tuntui ettei Leo ollut ihan täysin mulla hanskassa.

Torstaina mentiin taas koulua, mutta eteenpäinpyrkimys oli kadoksissa. Siitä treenistä ei jäänyt paljon muisteltavaa, kuin että olisi pitänyt ehkä antaa olla aiemmin eikä hinkata 1,5 tuntia. Perjantaina sitten laitoinkin Leolle vaan naruriimun päähän, ja annoin ponin juosta liinassa aika lailla vapaamuotoisesti. Kivasti rentoutui eikä vetänyt kuin yhdet pienet hullulaukat. Ne sallittakoon, joskus on hyvä vähän irrotella.

Lauantaina ratsastin askellajit rennosti läpi, ja sunnuntaina tehtiin vain pieni kävelylenkki. Tämän rennomman viikon jälkeen olikin eilen kiva tehdä kunnon koulutreeni. Leo oli jotenkin tosi helppo ja kiva ratsastaa eikä mikään tuntunut kovin vaikealta. Tai no, taipuminen vasemmassa laukassa, mutta sekin onnistui paremmin pienen työstön jälkeen. Keskityin ratsastaessa edelleen katsomaan eteen ja ylös, vaikka välillä katse taas hakeutui alas. Sisäkäden liikkuvuuteen kiinnitin myös huomiota, etten jää vetämään sisältä. Ulko-ohja pysyy nyt jotenkin paremmin kädessä. Katsotaan kuinka kauan nämä viime valmennuksien ahaa-elämykset pysyvät mielessä. Toivottavasti pysyvästi, koska nuo pienet jutut, katse ja tuntuma, ovat helpottaneet ratsastusta tosi paljon.

Simppeli sunnuntai

Sunnuntaina ajelin moikkaamaan Liisaa ja Simppaa. Hauska tuo Simppa-poika, on niin mun Goldyni näköinen etenkin naamastaan ja tietysti väriltään! Isompi Simppa kyllä on, Goldy oli 145 cm korkea ja Simppa lähes 10 senttiä korkeampi, eli minun mittapuullani lähes iso... Tai oikeastaan juuri sopivan kokoinen pieni hevonen. 

Haettiin ensimmäiseksi Simppa tarhasta, jossa se natusteli päiväheiniään. Kiltisti ruuna lähti mukaan ja kiltisti se oli muutenkin koko ajan. Erittäin fiksu tapaus etenkin noin nuoreksi hevoseksi. 

Menimme maneesiin ja Liisa ratsasti ensin. Simpalla oli vähän virtaa, mutta silti se käyttäytyi ihan järkevästi. Askellajit tekivät maastakäsin vaikutuksen, hyvä käynti, hieno tahdikas ja rauhallinen ravi ja etenevä laukka. Eikä Simppa ollut lainkaan niin raaka kun Liisan puheista olin ajatellut. 

Sitten oli minun vuoroni mennä selkään. Ensimmäinen vartti oli kyllä aika kauhea :) Simppa-parka näytti varmaan hirven ja kamelin sekoitukselta, kun yritin saada tuntumaa miten ratsastaa vierasta hevosta. Minua jännitti hiukan ja tuntui etten saanut Simppaa lainkaan kuulolle. Hetken jo ajattelin että tulen alas selästä, kun tuntui että hommasta tule mitään! Sain kuitenkin ideasta kiinni Liisan neuvojen avulla, ja pian pääsin fiilistelemään kuinka kiva Simppa on. 

Näytänpä pieneltä Simpan selässä :)

Leon kanssa olen varsinkin viime aikoina hakenut aika voimakkaan tuntuman ulko-ohjalle, mutta Simpan kanssa tuntuman piti olla paljon kevyempi ja sisäkäden elävä. Tuli siinä ratsastaessa kyllä mieleen että Leonkin kanssa saisin pitää sen sisäkäden elävämpänä. Simppa antoi vetävästä kädestä palautteen heti, mikä oikeastaan helpotti ratsastusta kun tajusin korjata virheeni samantien. Simppa lähti myös helposti vähän kiemurtelemaan, joten yritin ratsastaa sitä ohjan ja pohkeen väliin. Hetkittäin onnistui, hetkittäin ei... Mutta ai että miten kiva hevonen! Askellajit todellakin miellyttivät selässäkin. Uskomatonta miten helppoa ravissa ja laukassa oli istua, mielettömän tasaiset askeleet. Ja venyttipä Simppa hienosti kun tehtiin ravissa lävistäjällä muutama pieni lisäys! 

Lopuksi menimme vielä kävelemään pienen lenkin lähimaastossa. Simppa oli hassu, kun se vähän pörisi ja kuikuili ympärilleen. Kuitenkaan se ei tehnyt mitään tuhmuuksia ja kuunteli hyvin ratsastajaa. Meillä oli kyllä hauska päivä yhdessä! Kunnon bloggarien tapaan tietysti myös kuvasimme toistemme ratsastusta. Lisää minun ja Simpan kuvia löytyy Liisan blogista. Ja jatkoa blogitreffeille seuraa varmasti!

"Kato ylös!"

Otsikossa oikeastaan kiteytyy kaikessa yksinkertaisuudessaan viikonlopun valmennusten suurin anti. Kuulostaa aika vaatimattomaltakin ja vähän hölmöltäkin, mutta näin se vaan on. Ihminen voi ratsastaa 15 vuotta ja tajuta yhtenä päivänä että ihan oikeasti on katsottava eteen ja ylös, ja kun sen tekee niin voi miten ratsastus helpottuu! Tässä on siis uusi mantrani. Kun leuka alkaa painua alas, niin kuulen Kikon äänen joka sanoo toistuvasti "kato ylös, kato ylös, kato ylös". 

Viikonlopun valmennuksissa saatiin perjantaina tehdä vähän enemmän hommia että sain Leon niskan alas ja rennoksi, ja takapään alle. Etenkin oikea laukka oli vähän maahansidottua ja sen kanssa työskenneltiin hetki että laukka saatiin pyörimään. Ihan kivasti kuitenkin meni ja hyvillä mielin jatkettiin lauantaille.

Lauantaina ei jouduttu virittämään paalinarua niskahiuksista housunkaulukseen koska oppi oli mennyt perille ja katse oli suunnattuna ylös. Tuntumasta keskusteltiin ja sain hakea parempaa ulko-ohjan tukea, välillä jopa ottamalla kauhukahvasta kiinni. Jostain syystä välillä päästän ulkoa huomaamattani. Sain kyllä suht nopeasti Leon ohjan ja pohkeen väliin kun keskityin pitämään ulko-ohjan kädessä ja ratsastin takaosaa molemmilla pohkeilla. Pyyntö piti tehdä niin monta kertaa että niska meni alas ja takaosa työskenteli. Tässä mun pitää muistaa ettei pyyntö kovene vaan se toistuu. Eli ei kovempaa pohjetta vaan molemmat pohkeet samalla kun ulko-ohja pitää ja sisäohja asettaa, jos ei reaktiota niin uudestaan molemmat pohkeet. 

Tehtiin ravissa pohkeenväistöä (jossa saisin pyytää jyrkempää ristiaskelta) ja avoa (jossa saisin siirtää etuosaa paremmin). Vastalaukkaakin mentiin vähän. Nyt kotitreenit jatkuu samat asiat mielessä. Tuo katseen ylös nostaminen on jotenkin ihan mullistavaa! Toki olen sen aina tiedostanut että katson liikaa alas, ja pyrkinyt katsomaan ylös, mutta nyt kun todella toteutan asiaa koko ajan enkä vaan silloin tällöin niin koko ratsastus tuntuu ihan erilaiselta. Hämmentävää. On tämä ihmeellinen laji.

Paremman tuntuman metsästys

Viikonlopun valmennuksista on niin paljon asiaa että jaan tekstin kahteen osaan. Eli tässä tulee perjantai. Leolla oli ennen valmennuksia ohjelmassa kävelyä ja ohjasajotreeniä, ja niiden välissä pari koulutreeniä. Ekasta koulutreenistä ei ole mainittavaa. Jälkimmäinen meni ihan ok mutta oltiin kaukana meidän parhaista treeneistä. Olen ollut vähän harmissani kun yritän parhaani mukaan korjata omia virheitäni ja tehdä kaikki olosuhteet hevoselle optimaaliseksi eikä silti suju. Onneksi on loistava valmentaja, jota tässä vaiheessa todellakin tarvittiin! 

Perjantaina Leo yllätti minut toimimalla tosi hyvin. Verkassa oli hiukan nahkeaa mutta ei yhtään niin hankalaa kun on ollut. Ilmeisesti se on valmentajan ääni joka saa Leon ryhdistäytymään... Hiukan pöllöilyä kyllä esiintyi, hassuja pukintapaisia sivupotkuja kun vaadittiin lisää liikettä ja parempaa muotoa. Toisaalta on kuitenkin parempi että ponilla on energiaa, kuin että se ei liiku kunnolla eteen. Haettiin harjoitusraviin keskiravin tuntua ja aika superhienoa liikettä saatiinkin irti!

Taas työskenneltiin tuntuman kanssa, joka on ollut mulla "työn alla" koko syksyn. Nyt tuntui että tajusin taas jotain uutta. Pidin sitkeästi kyynärkulman ja pyrin että kädet joustaa liikkeen mukana sen sijaan että myötään heittämällä ohjan pois. Hetkittäin tunsin että mulla oli se hyvä joustava käsi jota tavoittelen. Kun olen opetellut ratsastamaan Leoa jalalla ja jättämään ohjien nypläyksen pois (sinänsä hyvä idea), niin olen samalla heittänyt ohjat löysälle ja tuntuman pois. Nyt sain ponin ihan oikeasti ohjan ja pohkeen väliin kun pidin joustavan tuntuman ja ratsastin jalalla eteen. 

Ilahduttavaa että Leon moottori on taas löytynyt. Eilen sunnuntaina palauttelin valmennusten jäljiltä keventelemällä ja reippaalla laukalla, enkä joutunut koko ajan pyytämään eteen. Poni on ollut viikon psyllium-kuurilla, ja hanskatestin perusteella hiekkaa tulee jonkun verran ulos. En usko että hiekkaa on ollut mitään valtavia määriä, mutta mahdollisesti sen verran että se on ärsyttänyt herkkää ponia ja vaikuttanut liikkumiseen. 

Vikaa satulan päällä

Paneuduin eilen jälleen kerran ajatuksella siihen että Leo liikkuu eteen ja etenkin siihen etten häiritse hevosen liikettä. Tuo eteenpäinpyrkimyksen puute on ollut jo jonkin aikaa suurin tuskailun aihe, johon olen etsinyt syitä vähän sieltä sun täältä. Olen miettinyt pääni puhki missä milloinkin mättää ja löytänyt monia mahdollisia syitä joista suurimpaan osaan olen jo puuttunutkin. Leo reagoi tosi herkästi kaikkeen mahdolliseen, joten tarkkana saa olla ruokinnan, varusteiden yms. kanssa. 

Mutta eiliseen. Ensinnäkin, tein pitkän ja huolellisen verkan poni hyvin loimitettuna. Verryttely tosin on asia josta en kyllä muutenkaan tingi. Jos on kiire ratsastaa niin teen sitten vaikka pelkän verkan. Normaalien kymmenen minuutin pitkin ohjin kävelyjen jälkeen lyhensin hiukan ohjaa ja taivuttelin ponia. Vasta kunnon käyntiverkan jälkeen menin kevyttä ravia. Laukkaa menin kevyessä istunnassa. Sekä ravissa ja laukassa pyrin pelkästään siihen että poni etenee hyvin, ohja sai olla hiukan pidempänä mutta kuitenkin tuntumalla. 

Verrattuna pariin aiempaan päivään Leo liikkui oikeastaan aika kivasti. Ja miksi? No siksi että ratsastaja keskittyi siihen ettei puristanut yhtään. Reisi ja polvi irti. Ja siksi että ohjat olivat normaalia pidemmät eikä käsi jäänyt vetämään tai jarruttamaan. Käytin paljon ääniapuja jatkuvan pohkeella paukuttamisen sijaan. Muistin myös kiittää hevosta. Ja hommahan toimi!

Kun sitten lyhensin ohjaa ja aloin "työskentelemään" niin johan alkoi taas meno hiipua. Alussa olimme maneesissa yksin ja huomioni oli 100 % ponissa, mutta kun muita tuli paikalle oma keskittymiseni ei ollutkaan enää niin hyvää. Mitä ilmeisemmin ratsastaessani "kunnolla" puristan ja pusken ponia eteenpäin, samalla kun joustamaton käteni jarruttaa liikettä. Voi tuska. Mutta kuten tallikaverille totesin, parempi että vika on minussa kuin ponissa. Helppoahan se vioista eroonpääseminen ei ole, mutta eilisten ahaa-elämysten avulla pystyn toivottavasti korjaamaan ratsastustani.

Loppukäynneillä tuli yhtäkkiä sähkökatko. Oli kyllä todella pimeää. Seisoimme maneesissa paikoillamme koska emme nähneet edes toisiamme ja liikkuminen olisi aiheuttanut törmäysriskin. Hiukan tuli sentään näkyvyyttä kun saimme maneesin oven auki. Leo hermostui vähän kun ihmiset sohivat kännykän valojen kanssa ja ulkoa kuului epämääräisiä ääniä, mutta rentoutui nopeasti kun tajusi ettei ole mitään sen ihmeempää tapahtumassa. Tuntuu että meidän ahkerat maastakäsittelyharkat on oikeasti auttaneet, poni ei menee enää sellaiseen tilaan missä mitkään käskyt ei mene läpi, ja on muutenkin rauhallisempi ja helpompi käsitellä.

Toimii!

Kaipa sitä 36-vuotiaskin voi edelleen oppia.. Ainakin meillä sujui Leon kanssa eilen tosi kivasti. Ehkä se auttoi että laitoin timanttiotsapannan Leon uusiin oikeankokoisiin (eli Pony) suitsiin, jotka ostin Facebookin kirpparilta 12 euron varsin kohtuullisen hintaan. Tai sitten se auttoi että pidin kyynärkulman, koitin pitää joustavan ja vakaan tuntuman, koitin olla istumatta liikettä vastaan ja onnistuin pääosin olemaan puristamatta. Ja käytin sitä supernopeaa pohjetta! Joka tapauksessa Leo liikkui aika letkeästi ja reippaasti. Ravi ei ollut yhtä hyvää kuin parhaimmillaan maanantain valkussa, mutta ei se huonoakaan ollut. Laukka, niin myötä kuin vasta, oli hyvää. Hyvä Leo! Ja vähän myös hyvä minä. Jäi kiva fiilis koska sain ponin hyväksi ilman tappelua. Leo oli niskasta aika pehmeä ja rento koko ajan. Kuolaimena oli tällä kertaa baucher. En edes ratsastanut kuin 45 minuuttia koska poni tuntui niin hyvältä ettei tuntunut tarpeelliselta jäädä hinkkaamaan.

Tätiraadilta (ne meidän tallin ihanat about 50 v. kouluratsastajattaret) tuli hyvää palautetta. Toinen kehui että Leo oli upea Kikon valmennuksessa, ja toinen sanoi ettei ole koskaan nähnyt Leon liikkuvan mulla niin hyvin kuin maanantain valkussa (radalla on kyllä nähnyt, hän kun on koulutuomari :). Mulla on maailman parhaat tallikaverit. Aina tsempataan toisiamme, annetaan rakentavaa kritiikkiä kun se on tarpeen, kehutaan kun menee hyvin, tsempataan kun toisen mieli on maassa, autetaan toistemme hevosten hoidossa aina kun apua tarvitaan. Millainen talliporukka teillä muilla on?

Törmäsin muuten meidän satulaseppään/-sovittajaan tiistaina kun olin lähdössä tallilta. Vaihdettiin pikaiset kuulumiset joiden jälkeen palasinkin talliin ja nakattiin Leolle satula selkään. Valitin että satula läppää välillä kevyessä ravissa vähän takaa, ja edestä heti sään takaa Leolla oli hierottaessa selkä jumissa. Yhdessä todettiin se mikä jo tiedettiinkin; satula on vähän liian leveä, ja silloinhan se kippaa edestä hiukan ja voi jäädä takaa irti. Sain muutaman lisäpalan padin alle laitettavaksi ja niiden kanssa tuntuikin paremmalta. Jos parin kuukauden päästä näyttää että satula on edelleen leveä niin sitten kavennetaan, vielä ei. Haaveilen Leon selkäfileiden paluusta, saa nähdä jääkö haaveeksi...

Uusi kotivalmentaja

Sunnuntaina Leolla oli vähän rennompi välipäivä kahden valmennuspäivän jälkeen. Ratsastin pellolla vajaan tunnin ja kaverini Nina oli ottamassa kuvia. Laittelen niitä tänne jossain vaiheessa, en ole vielä nähnyt kuvia mutta toivottavasti ne onnistuivat! Ponin osalta kyllä varmasti, mutta entäs ratsastajan...

Eilen tapasimme uuden kotivalmentajan. Olen kyllä ollut seuraamassa hänen valmennuksiaan mutta tämä oli eka kerta kun olin itse selässä. Valmentaja tunnetaan tarkkana ja joidenkin mielestä aika tiukkana, mutta tyyli tuntui sopivan minulle tosi hyvin. Tykkään että valmentaja on vaativa ja osaan kyllä ottaa kritiikkiä vastaan kunhan se on rakentavaa.

Aika samoilla teemoilla jatkettiin kuin viikonloppuna. Tärkein asia lähiviikkoina on saada Leo kulkemaan omalla moottorilla eteen, selkä ylhäällä ja pää alhaalla. Eli peräänannossa mutta ei niinkään kokoamismuodossa vaan vähän matalammassa muodossa, niska pehmeänä. 

Aloitettiin taas käynnissä ja voi että oli vaikeaa saada käynti aktiiviseksi! Valmentaja tuli auttamaan raipan kanssa ja johan alkoi tapahtua. Koitin pitää pohkeen supernopeana ja jalan lähellä mutta niin ettei se purista yhtään. Ravissa sain tehdä tosi paljon puolipidätteitä käyttäen raippaa apuna, jotta sain Leon kunnolla eteen. Pikkuhiljaa poni alkoi käyttää takapäätään ja liikkua paremmassa muodossa ja selkä nousi.

Välikäyntien jälkeen toinen suunta tuotti hankaluuksia. Vasen kierros on tuntunut vähän haastavalta muutenkin, ja nyt tuntui etten saa millään Leoa asettumaan sisälle. Sain tehdä aika paljon töitä Leon pungertaessa vastaan. Mutta saatiin sitä hyvää ravia ja laukkaa tähänkin suuntaan.

Viikonloppuna alkanut keskustelu tuntumasta jatkui. Vaikuttaa siltä että minulla on vaihtelevasti liian kevyt tai liian kova tuntuma. Tuntuma pitää olla, mutta sen pitäisi olla pehmeä ja joustava, kuulemma vähän niinkuin räkämäinen :) Sain myös huomautuksen siitä että käteni on liian suora (tiedän!) ja saan taas kiinnittää huomiota kyynärkulmaan.

Taas todella hyvä valmennus! Leo sai tosi paljon kehuja, kuulemma erittäin kaunis ja hieno poni josta löytyy liikettä. Tästä on hyvä jatkaa itsenäisiä treenejä. Nyt meillä tuntuisi olevan valmennuskuviot kohdillaan. Kotivalmentaja käy jatkossa tallillamme joka viikko, ja omien aikataulujen yms. mukaan tulen käymään valmennuksessa joka toinen tai joka viikko. Tähän lisäksi kerran kuussa Kikon valmennukset, kyllä nyt kelpaa!

Valmennukset

Olen taas ihan intoa täynnä ja treenimotivaatio on huipussaan, kiitos perjantain ja lauantain loistavien valmennusten! Kouluratsastus vaan on niin parasta. Jotenkin mulle eilen oikein kirkastui se että nyt jos koskaan on mun tilaisuuteni. Ratsuna on upea ja osaava opetusmestari, joten nyt on oikea aika treenata tosissaan että pääsen tavoitteisiini. Niistä tavoitteista myöhemmin, nyt kertaan valmennusten tapahtumat.

Perjantaina jännitti kauheasti. Eka valmennus neljään (!) kuukauteen... Olen tuskaillut Leon hitauden kanssa. Poni on totaalisesti pohkeen takana enkä osaa ratsastaa sitä nopeammaksi. Yritysten tuloksena naputan ponia jatkuvasti jalalla, jään puristamaan, ja poni on entistäkin hitaampi... Tähän siis lähdettiin hakemaan apua.

Aloitettiin ravissa ja heti muutaman kierroksen jälkeen Kikko kysyi miltä ravi mun mielestä tuntuu. Sanoin että huonolta. Leon selkä tuntui jotenkin tosi "kovalta" ja ravissa ei ollut mitään joustoa. Kommenttiini tuli toteamus että se näyttääkin huonolta. Seuraava kysymys oli miksi uskon että ravi on huonoa. Tässä kohtaa olin varma että saan kuulla että poni ontuu tms. ja olen vaan niin sokea etten ole sitä tajunnut... No ei sentään, vaan koska naputan ja puristan saamatta ponilta reaktiota ja koska Leo ei liiku yhtään eteen. Tämänhän kyllä tiesinkin, mutta miten korjata tilanne.

Yksinkertaisten neuvojen avulla sain aika nopeasti Leon liikkumaan kunnolla eteen ja valmennuksen lopussa oli jo ihan eri poni. Ravi oli oikein hyvää ja laukkakin ok (sitä ei tosin ehditty kunnolla työstää). Kuulemma Leon liike näyttää paremmalta kuin ennen leikkausta. Ja miten poni siis saatiin nopeammaksi?  Lopulta aika helposti, nimittäin olemalla itse TOSI nopea. Nopea pohje, joka käy kyljessä ja samantien irti. Polvi ja reisi myös irti, ei saa puristaa. Jos ei tule reaktiota, tämä supernopea pohje muistuttaa kunnes reaktio tulee.

Lauantaina jatkettiin. Leo oli verkassa jo parempi mutta kun valmennus aloitettiin niin oli tosi kova homma saada käynti kunnolliseksi. Kikko kävi sitten pikaisesti ponin selässä ja sai sen noin kymmenessä sekunnissa reagoimaan oikealla tavalla... No, kyllähän minä tiesinkin että "vika" on minussa eikä Leossa. 

Lauantain pääaiheeksi nousi tuntuma. Minulla on liian kevyt tuntuma! Goldyn kanssa totuin siihen että sain valmentajalta jatkuvasti (silloin täysin relevanttia) kommenttia kovasta kädestäni. Niinpä olen mennyt pikkuhiljaa toiseen ääripäähän enkä pidä ohjia kunnolla kädessä ja tuntumaa hevosen suuhun. Onneksi tämä asia on varmaan helpompi korjata kuin se liian kova käsi aikanaan oli.

Sain täysin oikeutetusti kuulla että olen itse tehnyt Leosta hitaan, ja jos en puutu asiaan niin poni muuttuu yhä hitaammaksi. Jokaiseen pyyntöön on saatava reaktio. Lisäksi teen ponille karhunpalveluksen jos annan sen kulkea pois peräänannosta ja köpöttää tai kipittää miten sattuu jolloin se käyttää kroppaansa väärin. Kahden päivän valmennus osoitti että Leo on jo hyvässä kunnossa, ja sitä voi ratsastaa normaalisti. Poni jaksoi oikein hyvin molemmat treenit. Nyt seuraavan kuukauden ajan keskityn tuomaan laatua meidän koulutreeneihin. Seuraavassa valmennuksessa haluan näyttää nopeasti reagoivan ja alusta asti hienosti liikkuvan ponin. 

Jos ratsastaja saikin noottia (edelleenkin täysin ansaittua sellaista) niin Leo sai kehuja laadukkuudestaan. Hieno poni! Ja kyllä oli taas niin antoisat valmennukset! Kotitreeni jatkuu nyt ihan eri meiningillä kun saatiin iso apu hitausongelmaan, jota en itse saanut ratkaistua.

Yksäri

Sunnuntaina olin koeratsastusponilla Hannan yksityistunnilla. Etukäteen jännitti mitenköhän jaksan koko tunnin... Itsekseen ratsastaessa ei tule niin kovin tiukkoja treenejä tehtyä, niin ajattelin että kokonainen yksityistunti voi käydä kunnon päälle. Hyvin jaksoin kuitenkin, vaikka selässä tuli oltua yli puolitoista tuntia.

Alussa Hanna kyseli fiiliksiä ja kuulumisia. Kerroin että olen tuntien välissä ratsastanut kaksi kertaa (vakkari-kouluruunallani) ja harjoitellut Hannan neuvomia juttuja. Hanna kyseli miltä poni tuntuu ja sanoin sen olevan ehkä inan pörheä/jännittynyt enkä saanut sitä verkassa täysin kuulolle. 

Aloitimme käyntisiirtymisillä, tarkoituksena saada poni avuille ja keskittymään. Laskettiin 8-10 kymmenen käyntiaskelta ja pysähdys, ja sama uusiksi monta kertaa. Siitä jatkettiin lyhentämällä ja pidentämällä käyntiä, ja sama ravissa. Sain kehuja että olin omaksunut viime tunnin neuvot hyvin ja pystynyt parantamaan istuntaani. Kiva huomata että oppi menee perille. Olen kyllä tällä hetkellä ihan supermotivoitunut parantamaan ratsastustani ja tänäänkin vakkariruunalla ratsastaessani mietin koko ajan valmennuksessa tehtyjä juttuja.

Tunnissa ehti paljon. Tehtiin siirtymisten lisäksi raviavoja ja -pohkeenväistöjä, laukkavoltteja, vähän keskiravia ja varmaan muutakin, en edes muista kaikkea. Hanna pyysi minua keskittymään tahtiin ja laskemaan mielessäni "yksi-kaksi" kun ratsastan. Se kyllä auttoi etenkin pohkeenväistössä. Kädestä muistutettiin että kämmenen tulee olla pehmeä ja sormien kuuluu "kysellä" hevoselta, eli liikkua hiukan. Hanna rohkaisi minua ottamaan paremman tuntuman ponin suuhun. Sain alussa paljon huomautuksia siitä että pitää ratsastaa rohkeammin, mutta pystyin kyllä parantamaan loppua kohden. 

Laukannostot olivat jopa omasta mielestäni sunnuntaina hyviä. Istuntaani en ole laukassa tyytyväinen, edelleen jalat sojottaa ulos ja välillä edelleen reisi puristaa lähes huomaamattani. Treeniä lisää vaan... 

Oli taas todella hyvä tunti. Valmentautuminen on niin antoisaa puuhaa! Mieheni oli mukana katsomassa ponia ja otti ratsastusta videolle. Siinäkin taas oppii kun sitä katselee, vaikka oman ratsastuksen katselu onkin välillä tuskaa. Ehkä joskus myöhemmin laitan jonkun videopätkän tännekin.

Valmennuksessa

Olen lukenut muutamasta blogista Hanna Heiskasen valmennuksista ja ajatellut että haluaisin itsekin joskus hänen tunnilleen. Toiveeni toteutui hieman yllättäen kun sain mahdollisuuden ratsastaa Hannan silmien alla koeratsastusponilla. 

En ole varmaan koskaan saanut puolituntisesta noin paljon irti, etenkään vieraan valmentajan kanssa. Aluksi kerroin pikaisesti hevoshistoriani ja sitten Hanna kyseli onko jotain tiettyjä asioita joihin kaipaisin neuvoja. Olin miettinyt vastausta valmiiksi edellisenä päivänä siltä pohjalta millaisia ongelmia huomasin aiemmin otetulla videolla. Eli tuntuma ei pysy tasaisena ja jalat puristavat ja sojottavat. Lisäksi mainitsin ikuisuusongelmani eli laukannostot.

Koska aikaa ei ollut kuin puoli tuntia etenimme tarkoituksella hiukan pikakelauksella. Ensin etsittiin hyvä istunta käynnissä. Jalat pois jalustimista ja jalkojen nosto satulan eteen. Näin saatiin ratsastaja istumaan kunnolla takapuolensa päälle. Hetken päästä jalat sai siirtää alas mutta jalustimet pysyivät pois jalasta. Käynnissä tuli keinua hevosen liikkeen mukana kellotaulun kymppiin ja numero kahteen. 

Polvet piti rentouttaa kunnolla, niin rennoiksi että kun siirryttiin raviin ne hölskyivät. Ravissa sain kehotuksen välillä nostaa polvia nopeasti satulasta irti. Laukassakin yritin tätä mutta aika vaikeaa se oli! Mutta superhyvä harjoitus minulle.

Ravissa huomasin nopeasti että pystyin istumaan paljon paremmin ja joustamaan liikkeessä mukana. Laukkaan jäi vielä enemmän tekemistä mutta kokonaisuudessaan olin tuntiin tosi tyytyväinen! Todella hyvä valmentaja. Kotiinviemiseksi sain mielenkiintoisen pinteliharjoituksen, jota aion kokeilla heti kun minulla on joku ratsu alla. 

Täytyy tehdä tekstiin näin jälkikäteen vielä pieni mutta tärkeä lisäys: Leuka ylös! Tämän sain kuulla erittäin monta kertaa ja toivon että se alkaisi mennä itselleni jakeluun. Vaikuttaa meinaan istuntaan erittäin paljon.

Treeniä huomista varten

Huomenna menen koeratsastusponilla puolikkaalle valmennustunnille. Tiistain videolta bongailin virheitä joita olisi hyvä korjata jotta saisin ratsastettua ponia tehokkaammin. Sopivasti tänään oli valmentajan ruunan liikutusvuoro, ja pääsin pureutumaan noihin virheisiin tutun ratsun kanssa.

Työn alla oli sellaiset perusasiat kuin tasainen tuntuma, vasemman jalan asennon korjaaminen niin ettei se etenkään laukassa sojota sivulle, käsien ja hartioiden rentous, takapuolen liimaaminen satulaan ja jouston löytäminen. Osa onnistui paremmin, osa hiukan huonommin mutta hyvillä mielin lähden huomiselle tunnille. Toivon ettei enää jännitä niin paljon kuin ekalla kerralla niin voin keskittyä ratsastamiseen kunnolla.

Maanantai-illan mansikkahilloa

"Jos et ole koskaan maistanut mansikkahilloa, et voi tietää miltä se oikeasti maistuu, vaikka sitä kuinka kuvailisin sinulle.'' (Kyra Kyrklund).

Eilen pääsin maistamaan sitä kuuluisaa mansikkahilloa, ja muistaa taas hetken aikaa millaista tunnetta pitää hakea muiden hevosten kanssa. Ratsastin meidän tallin ehkä tasokkaimmalla hevosella, vaativaa kisanneella puoliverisellä. Tämä hevonen on juuri niin oikein ratsastettu kun vaan voi olla. Se on erittäin herkkä ja taitava ja kuuntelee koko ajan tarkasti ratsastajan apuja.

Olen ratsastanut ruunalla kerran aiemminkin, vuosi sitten. Etukäteen mietin että tästä saan nyt hyvän vertailukohdan, eli näen olenko edistynyt vuoden aikana. Ja näköjään olen. Vuosi sitten muistan että minulla oli tuntuman kanssa isoja vaikeuksia, koska hevonen on niin herkkä edestä ja minä olin koko ajan aivan liikaa sen suussa kiinni. Nyt pystyin säilyttämään melko vakaan ja kevyen tuntuman. Laukannostot olivat tällä hevosella superhelppoja. Ei tosin varmaan vähiten siksi että olen valmentajan kouluruunan kanssa saanut palautettua uskoni siihen että ylipäänsä osaan nostaa laukan!

Hevosen omistaja otti muutaman pätkän videolle. Videointi on kyllä tosi hyödyllistä, etenkin kun maneesissa ei ole peilejä. Ja joka kerta huomaan videolta saman asian: en ole niin huono ratsastaja kuin mitä kuvittelen! Tosin olen eilisten videoiden perusteella alkanut könöttämään kummallisessa etukenossa, sihen pitää muistaa kiinnittää huomiota. Kevensin myös tosi ylös, mitä en mielestäni yleensä tee. Voi olla että se johtui hevosen tosi isosta ja "heittävästä" ravista. Ja miksi pitää aina tuijottaa sitä hevosen niskaa kun voisi katsoa eteenpäin... Vähän myös huvittaa millainen pieni kirppu olen tuolla selässä!

Lauantaina olin seuraamassa valmennuksia. Nyt kun aikaa on enemmän, olen ottanut tavaksi istuskella silloin tällöin parituntisen muiden ratsastusta seuraten. Siitä on ollut tosi paljon hyötyä. Maastakäsin huomaa ja tajuaa asiat aivan eri tavalla, kun valmentajan puhuessa näkee koko ajan mitä ratsukon virheet ja näkee myös miten niitä korjataan. Selässä noita asioita ei itse tajua läheskään yhtä selvästi.  Ja jos ratsastaa itse niin ei ehdi millään huomioimaan kunnolla kaikkea mitä valmentaja sanoo kun pitää keskittyä niin paljon ratsastukseen ja hevoseen.

Hevostelua ja poneilua

Loppuviikon ohjelma oli niin työn kuin tallinkin kannalta melko tiivis, joten en ole ehtinyt aiemmin kirjoittelemaan. Eli kertaanpa nyt menneet tapahtumat ennenkuin uusi viikko pääsee kunnolla alkuun.

Perjantaina olin lainahevosella koulutunnilla. Oli tosi hyvä tunti! Lainaheppa tykkää mieluusti väistää ja kiemurrella suoraan kulkemisen sijaan, ja on helposti varsinkin ratsastuksen alussa jäykkä niskastaan. Keskityimme samaan hevosen ohjan ja pohkeen väliin ja taivuttelimme tosi paljon. Aikansa se otti mutta lopputunnista sain hevosen jo myötämään hyvin ja ravissa saatiin muutama tosi hyvä pätkä. Kun hevonen kulki oikeinpäin niin minun oli suht helppo istua sen ravissa, paljon helpompaa kuin Fannyn ravissa. No, voi johtua siitä että minulla on ongelmia saada Fanny kulkemaan oikeinpäin.

Laukkaosuudessa harjoiteltiin laukka-ravisiirtymiä. Ne ovat tällä hevosella haastavia, ruuna tykkää laukata eikä sitä ole helppo siirtää siististi raviin. Alkutunnin harjoitukset kuitenkin auttoivat ja sain muutaman ihan hyvän siirtymän tehtyä. Laukka on tälle hevoselle helpoin askellaji joten laukka sinänsä sujui hyvin.

Olen saanut uudelta valmentajalta tosi paljon apua istuntaani lyhyessä ajassa, ja mieltä lämmittikin kun tuntia katsellut tallikaveri sanoi että istuntani näyttää hyvältä. Hyvästä en tiedä, mutta kiva että jotain edistystä tapahtuu!

Tunnin jälkeen hevosen vaihto ja Fannyn selkään. Fannyn kanssa tein samoja harjoituksia kuin tunnilla tehtiin, ja poni oli ihan hyvän tuntuinen. Teimme töitä enimmäkseen käynnissä ja vähän ravissa. 

Lauantaina olin lainahevosella pellolla kävellessä. Oli kaunis aurinkoinen ilma, ja oli tosi rentoa köpötellä. No, se seuraava lenkki ei ollutkaan ihan yhtä rento... Fannyn kanssa mentiin maastoon, ja matkalla kiipeilymäelle poni säpsähteli kaikkea näkymätöntä. Olen huomannut että kun poni jännittyy niin helposti annan sille vähän ohjaa ja saatan jopa nojata vähän eteenpäin. Lauantaina pyrin noissa tilanteissa pitämään hyvän tuntuman ja pohkeet kiinni, ja istumaan kunnolla alas. Tuntui toimivan paremmin, poni rauhoittui nopeammin.

Kiipeilimme kahta mäkeä aikamme, ja kiltisti Fanny kulki ylös-alas uudelleen ja uudelleen. Kotimatkalla Fannykin alkoi jo rentoutumaan. Tässä toinen mäkitreenipaikkamme:

Eilen lainahepalla oli vapaa. Fannyn kanssa piti mennä taas maastoon ja koittaa jos saisin ponin rentoutumaan ravissa, mutta kaatosade sotki suunnitelmat. Menimme siis maneesiin. Ja juu, ei ollut poni rentoa nähnytkään. Käynnissä sain sen vähän myötäämään, mutta ravissa ei tullut hommasta mitään. Pää taivasta kohden, kaikki lihakset jännittyneinä ja nurkkia paniikissa pälyillen edettiin. Ei jäänyt mikään kovin mahtava fiilis. Hieman haastavaa tämä kuntoutus kun en saa Fannya kulkemaan oikeinpäin. Illalla lähtikin sitten valmentajalle Apua!!!-viesti.

Fiilistelyä värinvaihtajalla

Eilen päätin hakea ratsastuksessa hyvää ja rentoa tunnetta, mutta vaatia kuitenkin hevoselta riittävästi ja ratsastaa hyvin eteen. Olin hyvällä ja rauhallisella tuulella, ja sekin varmaan edesautti sitä että poni kulki kivasti. Sain pidettyä pehmeän tuntuman suuhun ja vältettyä vetokilpailun, ja teimme hyviä siirtymiä. 

Kun hoidin Goldya tallissa ratsastuksen jälkeen, minulla oli pitkästä aikaa tosi hyvä olo ratsastuksesta ja koin että olin todella nauttinut koulutreenistämme. Voi kun saisi tämän hyvän fiiliksen pidettyä ja saisi jätettyä kaikki paineet ja stressaamiset tallin ulkopuolelle. 

Asiasta toiseen; maanantaina eläinlääkäriä odotellessa räpsäisin muutaman kännykkäkuvan Goldysta. On taas hauska seurata miten tämä talvella melko vaalea ruunivoikko paljastaa karvanvaihdossa etenkin kaulan ja etuosan alueella tumman pohjavärinsä. Kesällä poni onkin taas enemmän kellertävä, ja syksyllä talvikarva vaihtuu harmaan kautta.