Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääkekuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääkekuuri. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Lainailua

Leo toimi eilen kaverini ratsuna, koska J halusi ratsastaa minun silmieni alla ennen kuin ratsastaa Leolla itsenäisesti sunnuntaina. Aion nimittäin olla itse kokonaiset kaksi päivää pois tallilta, joten lauantaina Leo viettää vapaapäivää ja sunnuntaina tosiaan J hoitaa liikutuksen.

Kiva taas nähdä Leo jonkun toisen ratsastamana. Olin tyytyväinen näkemääni. Leo oli rento ja kulki suurimman osan ajasta hyvässä muodossa ja peräänannossa. Poni liikkui hyvin eteen ja näytti nauttivan kun pääsi laukkaamaan muutaman reippaan kierroksen. Edelleen liikutus on vähän normaalia varovampaa, koska lääkekuuri on edelleen päällä. Toivottavasti tukkoisuus ja yskiminen jää kokonaan pois, eilen ei ainakaan yskinyt.

Kun olin hoitanut Leon ratsastuksen jälkeen lähdin naapuritallille, jossa asustaa kaverini kaksi suomenhevosta. En ollutkaan aikoihin ratsastanut R:lla, joka siis oli vakkariratsuni talvella 2013-2014 ennenkuin ostin Leon (R mainittu täällä blogissa nimellä "valmentajan ruuna"). 

Voi että oli kivaa päästä tämän hevosen selkään taas! Tällä suosikkisuokillani on nautinto ratsastaa koska se on niin hyvin koulutettu ja ratsastettu. Ruuna on ollut nyt aika kevyellä käytöllä omistajan kiireiden vuoksi, joten en mennyt sillä raskaasti. Tämä hevonen haluaa mielellään koota ja mennä lyhyeksi edestä, joten yritin houkutella sitä vähän pidemmälle kaulalle. Tehtiin paljon taivutteluja, avoja ja sulkuja käynnissä, kahdeksikkoa ja muutama väistö ravissa sekä parit laukannostot ja laukkaympyrät. Hevonen oli selvästi innoissaan kun pääsi hommiin ja teki hienolla motivaatiolla töitä. Puolen tunnin työskentelyn jälkeen annoin pitkät ohjat ja käveltiin vielä hyvät loppukäynnit. Jatkossa minun on tarkoitus käydä liikuttamassa ruunaa 1-2 kertaa viikossa, sen minkä Leon ratsastukselta ehdin.




Pääsin ratsastamaan vastalanatulla kentällä, koulutuupparin taivas ;)

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Rakkautta vain

Ollaan tallilla fiilistelty valmennusviikonlopun jäljiltä hienoja hevosiamme, ja puhuttu paljon siitä kuinka upea harrastus meillä on. Miten etuoikeutettu sitä onkaan kun on mahdollisuus pitää omaa hevosta, ja miten ei-hevosihmiset eivät varmasti voi ymmärtää millaisia fiiliksiä hevosen kanssa toimimisesta saa. Jaksan joka päivä iloita siitä että omistan Leon. Joskus tekisi mieli nipistää itseäni kun ratsastan Leolla; pakko olla unta, ei tämä mahtava poni voi olla minun! Toki tulee niitä päiviä kun tekee mieli nipistää itsensä sijaan ponia, milloin mistäkin syystä... 

Leon yskimisen ja tukkoisuuden takia ollaan tosiaan otettu vähän rauhallisemmin. Perjantain valmennuksessa tehtiin takaosakäännöksiä ja pysähdyksiä, ja vähän raviväistöjä. Laukkaa ei tehty tällä kertaa lainkaan. Pyrkimyksenä on nyt lääkekuurin ajan välttää Leon hengästymistä tai hikoamista. Takarit oli ensin vähän laajoja, mutta sitten ryhdistäydyin ja saatiin muutama tosi hyvä käännös aikaiseksi. Pysähdykset ravista Leolla on aina hyviä, se tekee ne pelkällä vatsalihasten puristuksella. Tosin saan olla tarkkana ettei poni pysähdy liiankin äkäisesti "nenilleen". Leo oli kyllä taas niin toimiva että olin valmennuksen jälkeen tosi iloinen. Saatiin myös palautetta että muoto-ongelmat näyttää jääneen pois, ja olen oppinut katsomaan eteen ponin niskan sijaan.

Lauantaina oli niin ihana ilma että olisi tehnyt mieli itkeä! Aurinko paistoi, ei tuullut, 15 astetta lämmintä... Nämä on niitä parhaita kelejä ennenkuin aletaan valittaa liiasta kuumuudesta ja ötököistä. Hyödynsimme Leon kanssa upean kelin suuntaamalla pellolle, joka on nyt kuivunut hyvin. Käveltiin paljon, ravailtiin jonkun verran, ja laukattiin rauhalliset pätkät molempiin suuntiin. Peltoilu on parasta, niin ihanan rentouttavaa. Meillä se toimittaa oikeastaan maastoilun roolia, kun varsinaisiin maastoihin en jaksa usein lähteä. Metsään päästäkseen pitää kävellä sepelillä kuorrutettua tietä aika pitkälti, ja yksin en halua maastoon lähteä koska vastaan voi tulla mitä vaan metsäkoneista peuroihin. Onneksi on tuo iso lähipelto.