Rakkautta vain

Ollaan tallilla fiilistelty valmennusviikonlopun jäljiltä hienoja hevosiamme, ja puhuttu paljon siitä kuinka upea harrastus meillä on. Miten etuoikeutettu sitä onkaan kun on mahdollisuus pitää omaa hevosta, ja miten ei-hevosihmiset eivät varmasti voi ymmärtää millaisia fiiliksiä hevosen kanssa toimimisesta saa. Jaksan joka päivä iloita siitä että omistan Leon. Joskus tekisi mieli nipistää itseäni kun ratsastan Leolla; pakko olla unta, ei tämä mahtava poni voi olla minun! Toki tulee niitä päiviä kun tekee mieli nipistää itsensä sijaan ponia, milloin mistäkin syystä... 

Leon yskimisen ja tukkoisuuden takia ollaan tosiaan otettu vähän rauhallisemmin. Perjantain valmennuksessa tehtiin takaosakäännöksiä ja pysähdyksiä, ja vähän raviväistöjä. Laukkaa ei tehty tällä kertaa lainkaan. Pyrkimyksenä on nyt lääkekuurin ajan välttää Leon hengästymistä tai hikoamista. Takarit oli ensin vähän laajoja, mutta sitten ryhdistäydyin ja saatiin muutama tosi hyvä käännös aikaiseksi. Pysähdykset ravista Leolla on aina hyviä, se tekee ne pelkällä vatsalihasten puristuksella. Tosin saan olla tarkkana ettei poni pysähdy liiankin äkäisesti "nenilleen". Leo oli kyllä taas niin toimiva että olin valmennuksen jälkeen tosi iloinen. Saatiin myös palautetta että muoto-ongelmat näyttää jääneen pois, ja olen oppinut katsomaan eteen ponin niskan sijaan.

Lauantaina oli niin ihana ilma että olisi tehnyt mieli itkeä! Aurinko paistoi, ei tuullut, 15 astetta lämmintä... Nämä on niitä parhaita kelejä ennenkuin aletaan valittaa liiasta kuumuudesta ja ötököistä. Hyödynsimme Leon kanssa upean kelin suuntaamalla pellolle, joka on nyt kuivunut hyvin. Käveltiin paljon, ravailtiin jonkun verran, ja laukattiin rauhalliset pätkät molempiin suuntiin. Peltoilu on parasta, niin ihanan rentouttavaa. Meillä se toimittaa oikeastaan maastoilun roolia, kun varsinaisiin maastoihin en jaksa usein lähteä. Metsään päästäkseen pitää kävellä sepelillä kuorrutettua tietä aika pitkälti, ja yksin en halua maastoon lähteä koska vastaan voi tulla mitä vaan metsäkoneista peuroihin. Onneksi on tuo iso lähipelto.

Kolmen hevosen keskiviikko

Eilen olin luvannut hoitaa ja liikuttaa kaverini hevosen. Olin suunnitellut että ratsastan pv-tamman ja Leo saa vain kävellä, niin ei mene koko iltaa. Kesken työpäivän toinen tallikaveri kuitenkin laittoi viestiä ja pyysi ratsastamaan myös hänen hevosensa. Kaveri oli vähän kipeä, mutta lupasi laittaa hevosen minulle kuntoon. Eihän tuollaiseen ehdotukseen voi sanoa ei, joten hevostentäyteinen ilta oli tiedossa.

Ensin siis mansikkahillohevosen selkään. Tästä hevosesta kirjoitinkin reilu vuosi sitten, linkistä pääsee postaukseen. Muistaakseni tämä oli kolmas kerta ko hevosen selässä. Ilokseni totesin että olen sentään vähän edistynyt. Ratsastus sujui käynnissä ja kevyessä ravissa aika kivasti. Kaveri otti videopätkän ja se näytti ihan kelvolliselta. Harjoitusravissa en kyllä pysty tällä hevosella istumaan juuri ollenkaan ja laukkakaan ei ollut ihan kauhean kehuttavaa. Hevosella on tosi jännä heittävä ja "pomppaava" liike, jossa ei muutamalla ratsastuskerralla opi istumaan. Hevosen omistajan opastuksella harjoittelin takaosakäännöksiä ja sainkin niihin yhden uuden vinkin (vuoropohkeet) ja tunteen miten hevosen kuuluu polkea. Onni on omistaa tallikavereita joiden upeita hevosia saa välillä lainata!

Seuraavaksi vuorossa oli kaverin pv-tamma. Tällähän ratsastan säännöllisen epäsäännöllisesti, keskimääräisesti ehkä kerran kuussa. Eilen meillä oli aika kiva ja onnistunut treeni. Jumpattiin tosi paljon käynnissä ja ravissa, niinkuin aina. Meidän treenit tämän tamman kanssa on aina samaa, jumppaa, jumppaa, jumppaa. Omistaja on muutaman kerran kehunut että hevonen on jäljiltäni kiva ratsastaa. En tiedä johtuuko se tuosta vetristelystä vai siitä että tamma on tyytyväinen kun saa oman ratsastajansa takaisin, ehkä molemmista.

Viimeisenä oli Leon vuoro. Kello oli jo niin paljon että poni joutui lähtemään iltaheiniltä maneesiin käymään. Maneesin ovella Leon reaktio oli tyyliä "No mä en TODELLAKAAN tule tonne!" ja alkoi peruuttamaan. Jotenkin olin osannut odottaa tätä. Tein tyynen rauhallisesti muutaman maastakäsittelyharjoituksen ja koitin uudelleen sisään. Ei mennyt. Onneksi mulla välähti. Käänsin ponin ympäri ja peruutin sen sisään. Leon ilme kun se tajusi olevansa maneesissa oli kyllä aika priceless :D Sisällä Leo yritti ekat viisi minuuttia olla vähän uhmakas ja tottelematon, mutta maastakäsinkouluttajan ohjeita noudattamalla sain ponin aika hyvin rentoutumaan. Jonkun aikaa käveltiin ja sitten palautin ponin takaisin ilta-aterian pariin.