Sain Ninalta uusia kuvia, laittelen muutaman tähän vaikkeivat postauksen aiheeseen liitykään. Kuvat otettiin noin kuukausi sitten, eikä mulla ollut oikein hyvä päivä. Suurimmassa osassa ratsastajalla oli tyhmä ilme tai asento tai jotain muuta pielessä. Eli montaa onnistunutta otosta minusta ei saatu, mutta onneksi Leo näyttää hyvältä. Nythän poni on jo valtava karvaturri, sen talvikarvan kasvatus on jotain aivan järkyttävää! Kohta on pakko klipata.
Perjantaina ja lauantaina oli valmennukset. Perjantaina Leo tuntui jo verkassa hyvältä. Pyysin Kikkoa kiinnittämään erityishuomiota Leon laukkaan, koska varsinkin vasempaan on ollut hankaluuksia saada laukkaa pyörimään. Ei se nytkään oikein pyörinyt, joten Kikko kävi Leon selässä koittamassa. Kuten varmaan arvaattekin, laukka parani silmänräpäyksessä. Kun itse menin selkään ei minullakaan ollut enää ongelmaa. Kun muistaa ratsastaa niin kummasti homma sujuu... En nyt oikein kunnolla muista mitä perjantaina tehtiin, mutta se jäi mieleen että raviväistöt oli tosi hyviä ja niistä saatiin kehuja.
Varsinkin lauantaina sain kommenttia, että minun pitää saada laukassa takaosa toimimaan kunnolla. Ei auta nyplätä kaulaa oikeaan asentoon jos takaosa ei toimi ja laukka ei pyöri. Lisäksi kävi tuskallisesti ilmi se että olen aivan liikaa laukannut vaan uraa pitkin, korkeintaan isoja ympyröitä tehden. Leo tarvitsisi enemmän tehtävää. Ponin keskittyminenkin on ihan eri luokkaa kun tehdään jotain humputtelun sijaan. Lauantaina teimme siis laukkavoltteja ja ensin noinkin yksinkertainen asia tuntui niiiiiin vaikealta! Tajusin että olen tässäkin asiassa lintsannut. Voltit sujuivat ihan hyvin kun ratsastin tosissaan ja vaadin että voltti on voltti eikä ympyrä.
Lopussa tehtiin vastalaukkaa. Helpompaan suuntaan meni hyvin. Kun oli aika tehdä vaikeampaan suuntaan, niin eikös maneesiin tullut nuori erittäin pörheä hevonen joka tanssi taluttajansa vierellä häntä töttöröllä. Ajattelin että voi ei, nyt tää valmennuksen loppu menee aivan harakoille ja vielä se vaikeampi vastalaukka tekemättä... Hetken Leon huomio oli toisessa hevosessa ja pari kertaa piti tehdä joku sivuloikkahyppy. Laukassa tuli pari vaihtoa. Tiesin että valmennus ei pääty ennenkuin vastalaukka pysyy... Kyllä se sitten onneksi pysyi ja päästiin ravaamaan eteen-alas. Olen niin epävarma tuon toisen vastalaukan kanssa että ihan varmasti itse aiheutan ne vaihdot.
Parin kevyemmän päivän jälkeen palattiin eilen taas dressagen pariin, ja ai että oli mukavaa! Leo toimi hienosti. Ja se vastalaukkakin saatiin tehtyä, ja muutenkaan en lintsaillut vaan ratsastin voltteja niin ravissa kuin laukassakin jättiympyröiden sijaan. Huomenna Leo raspataan ja rokotetaan, ja loppuviikko menee kevyellä. Toivottavasti rokotus ei tänä vuonna nosta kuumetta. Viime vuonnahan mittari näytti rokotuksen jälkeisenä aamuna 40 astetta.
© Nina Erkkilä, kuvien kopiointi kielletty!



