Voi poni!

Olipa taas ratsastukset viikonloppuna! Ei ollut kyllä puhettakaan matkustamisesta. Joka ainoan askeleen sain ratsastaa tosissaan ja keskittyä 110 % jotta saatiin joku järki pysymään treenissä. Olo oli sekä lauantai- että sunnuntai-iltana kuin jyrän alle jääneellä. Sen verran oli rankkaa fyysisesti ja etenkin henkisesti.

Lauantaina menin tallille illalla ja odotin tyhjää maneesia. No, meitä olikin paikalla neljä. Hyvin tietysti mahduttiin, mutta jostain syystä tunnelma oli hiukan sähköinen. Kaikkien hevoset poukkivat vuorotellen ja saivat toisetkin kiihdyksiin. Sain kuitenkin Leon aika hyvin läpi vaikka puolitoista tuntia siinä taas vierähti. Eteenpäinpyrkimys oli hyvä mutta rentouden kanssa oli hiukan tekemistä.

Eilen ajattelin että lauantain jäljiltä on varmaan suht helppo ja rento ratsastus edessä. Hah! Vaikka yleensä hyvin auliisti myönnän että vika löytyy satulan päältä niin eilen se oli mielestäni satulan alla. Leo vaikutti heti alusta hiukan oudolta, huonotuuliselta ja hiukan uhmakkaalta. En tiedä mikä sitä rassasi. Ensin harrastettiin kaikenlaista yletöntä pelleilyä, eli tiettyyn kohtaan maneesia ei voinut mennä vaan pitää väistää rajusti sivuun, ovilla piti yrittää kiihdyttää karkuun, äänet aiheuttivat säpsymistä, seiniä piti yrittää pysähtyä tuijottelemaan yms. Kun tätä oli jatkunut jonkin aikaa niin Leo oli onnistuneesti ajanut itsensä tilaan jossa se on aivan pinkeänä eikä pysty yhtään rentoutumaan. 

Itseeni olen kerrankin ihan tyytyväinen. Pidin takapuolen penkissä, pohkeet kiinni ja ratsastin, ratsastin, ratsastin vaikka poni olisi tehnyt mitä. Välillä laskin kymmeneen ja mietin montako nakkipakettia ponista saisi tehtyä. Hermot oli kieltämättä kireällä kun pöllöily vaan jatkui. En silti suuttunut, vaan yritin pysyä rentona, hengittää, ja taas ratsastaa, ratsastaa, ratsastaa... Lopulta tunsin että Leo alkoi hiukan pehmentyä ja kuunnella. Loppuraveissa poni alkoi pärskiä ja pystyi jo hakemaan eteen ja alas rullalle kerityn kireän virkkuukoukkuniskan sijaan. 

Vähän jäi kyllä kurja fiilis. Harmittaa kun poni on niin kireänä että meinaa nahkapuku haljeta. Vatsakin sillä meni sekaisin. Ei voi tehdä hyvää liikkua tuollaisena pommipakettina. Veikkaan että jos Leo hierottaisiin nyt niin se olisi joka puolelta jumissa. No, tänään kouluvalmennukseen, katsotaan mikä on meininki.

Hyvä viikonloppu!

Perjantaina kävelytin Leon valmiiksi ja ravailin hieman odotellessani että Leon lainakuski saapuu. Pian K tulikin paikalle ja hyppäsi selkään. Treeni sujui hienosti ja K fiilisteli kuinka kiva on ratsastaa osaavalla ja toimivalla ponilla. Itsellekin oli taas tosi hyödyllistä nähdä Leo toisen ratsastamana. Näin pystyn tsekkaamaan ovatko mahdolliset ongelmat minussa vai ponissa (niinkuin varmaan arvaatte, minussahan ne yleensä ovat...) ja näen miten poni liikkuu. Suosittelen laittamaan joskus jonkun muun hevosen selkään, siitä on hyötyä.

Lauantaina hypättiin. Lähtökohdat eivät olleet mitkään kovin ideaalit minulle, kun nuo estetreenit kuitenkin vielä hiukan jännittää. Meitä oli viisi ratsukkoa, joista onneksi yksi lähti pois ennenkuin aloitettiin hypyt. Jäljellä jääneiden neljän joukossa oli kaksi esteratsastajaa, ja heidän vauhtinsa oli sen verran reippaampaa että pelkäsin koko ajan olevani tiellä. Verkka ei mennyt kovin hyvin, Leo oli pinkeänä ja otti kipinää muista hevosista. Kun päästiin hyppäämään niin sujui onneksi tosi hyvin. Leo ja minä mentiin tosin vain ristikkoa joka oli suunnilleen 40 cm korkea. Lopussa toinen esteratsastajista hyppäsi pari kertaa kerrostalon korkuisen esteen. Leo keräsi kauheat kierrokset tästä ja oli vähän pitelemistä kun poni pomppi paikoillaan ja veti sivuliirtoa. Ensi kerralla pyrin siihen että meitä olisi vain kaksi ratsukkoa ja meno olisi rauhallisempaa. Oli vähän liian jännää mulle vaikka itse hyppääminen sujuikin.

Leon tuumaustauko kesken juomisen

Eilen tehtiin kunnon koulutreeni. Leo oli taas aika pinkeänä, niinkuin se on nyt reilun viikon ollut. Alussa poni jopa lähti valtavan pelottavan takaoven kohdalla viemään mua täyttä kiitolaukkaa! Sen jälkeen tehtiinkin sitten töitä ihan urakalla ja sainkin Leon rentoutumaan ja töihin. Vaikka tuota pinkeyttä ja pöllövirtaa on ollut nyt hiukan liikaa niin silti se on edelleen parempi kuin aiempi tahmeus. Kun Leo rentoutuu niin eteenpäinpyrkimys jää kuitenkin jäljellä ja etenkin ravi on tosi hienoa ja sen säätely on helppoa.  

Saatiin tallikaverilta ihana joulukortti joka päätyi Leon karsinan oveen

Otin uuden satulavyön käyttöön ja se on nyt parin käyttökerran kokemuksella tuntunut aika hyvältä. En raaskinut ostaa Wintecin kallista Cair-vyötä varsinkin kun en ollut varma sen sopivuudesta. Tilasin siis Nortonin kouluvyön, jossa on hiukan samaa ideaa kuin Cairissa, mutta hintaa vain reilu 50 €. 

Haastavaa ratsastusta

Lauantaina jo matkalla maneesiin oli haasteita kun ensin eräs ponipirulainen ei muka uskaltanut tulla tallin ovesta ulos, ja sitten veti maneesin pihassa itsensä kokovartalokipsiin ja puhinapaniikkiin. Ponit ja pakkaskelit, say no more.

Taluttelin maneesissa Leoa ensin hetken ja muistuttelin fiksuista käytöstavoista maastakäsittelyharjoituksilla. Kun nousin selkään poni oli niin jännittynyt ja pinkeä että tuntui ettei se voi pysyä nahoissaan millään. Mitään ääniä Leo ei kestänyt, pienikin rasahdus sai sinkoamaan. No, lähdin kuitenkin ravailemaan ja hetken (erittäin jännittyneen) ravailun jälkeen Kikko kehotti että ottamaan laukkaa silläkin uhalla että poni sinkoaa avaruuteen. Leolla on ollut viime aikoina hankalaa ratsastaa maneesin takapäätyyn koska se kyttää takaovea, ja lauantaina tämä tuntui melko mahdottomalta. Tähän sain mielestäni hyvän ohjenuoran; joka paikkaan ratsastetaan, mutta ei sinne hankalaan kohtaan ole pakko ängetä heti alussa. Lauantaina päätyyn mentiinkin vasta loppuraveissa, koska haasteita riitti aivan tarpeeksi muutenkin.

Hetken laukkailun jälkeen aloitettiin työt kunnolla. Leo oli edelleen tosi kireänä. Sain tehdä niin paljon töitä selässä etten ole hetkeen tehnyt. Vaikka poni ei varsinaisesti tarvinnut eteenpäin ajavia apuja, niin sain kehotuksen pitää pohkeen kiinni. Minulle ainakin helposti käy niin että kun hevonen on lentoon lähdössä niin varon pohjetta enkä laita sitä kiinni. Ei näin, vaan hevonen pitää ratsastaa kunnolla ohjan ja pohkeen väliin niin ettei se voi lähteä omille teilleen.

Vaikka Leo rentoutui jossain vaiheessa niin pöllöilyfiilis jäi jäljelle. Maneesin oven avautuessa poni ottikin sitten oikein kunnon lähdöt. Kikkokin ihmetteli että hitsi miten nopeat jalat sillä on! Leossa on onneksi se hyvä puoli että sillä pelaa jarrut, joten sain sen tuossakin tilanteessa aika nopeasti kiinni. Leo ei myöskään pukittele mitään köyrypukkeja. Tosin sain varoituksen katsoa, etten anna Leon rullata kaulaansa liian alas. Siihen kun se keksii yhdistää pukittamisen niin on sellainen rodeo ettei kyydissä olekaan enää kovin helppo pysyä. Minähän aina kehun että Leo on selästä tosi kuuliainen, mutta olen saanut viime aikoina huomata että kyllä sekin temput osaa.

Sisuunnuin tuosta Leon sinkoamisesta sen verran että jos siihenkin asti olin ratsastanut ihan tosissani niin loppuvalmennuksesta tuli oikeasti tosi hienoja pätkiä. Kummasti sujuu kun pitää vaan sen napakan joustavan tuntuman ja jalan kiinni. Täytyy sanoa että oli onni kun tällainen haasteellinen ratsastuskerta osui valmennukseen. Taisi olla hankalin ratsastus mitä mulla on ikinä Leon kanssa ollut. Jos olisin ollut yksin niin olisin varmaan jossain vaiheessa luovuttanut. Oli niin huonoja treenejä alla ja valmiiksi huono fiilis, niin olisi konstit, usko ja rohkeuskin varmaan loppuneet. Nyt jäi ihan mahtava fiilis! Sain ponin lopulta tekemään töitä mun kanssa, vaikkei se helppoa ollut. Saatiin molemmat kehuja valmentajalta, tästä on kiva jäädä joululomalle! Tosin ei meidän treenit tietenkään kokonaan lomalle jää, mutta valmennuksia ei ole enää tänä vuonna.