Semmoinen viikko

Ehdittiin tiistaina tekemään miniestereenit (joissa poni oli ok, ratsastaja surkea), mutta keskiviikkona olikin aamusta asti huono olo ja ratsastettuani kevyesti askellajit läpi päädyin kotiin peiton alle seuraaviksi kolmeksi päiväksi. 

Ratsastajan kärsiessä jonkun ihme keuhkoödeeman kynsissä poni sai onneksi liikkua lainakuskien kanssa. Torstaina oli suunniteltu vapaa, perjantaina J, jonka puoliveritammaa silloin tällöin liikuttelen, ratsasti Leon. Lauantaina oli vakkarikuski Ninan päivä. Leo oli toiminut molemmilla hyvin, J:lla kuulemma "ensin nahkea, sitten hyvä", Ninalla "oikein hyvä!". Eilen kokosin itseni sen verran että kävin kävelemässä maneesissa puolisen tuntia. Tänään toivon että vointi kestää jo ratsastuksen. Tosin sellaiset pakkaset paukahti taas että taidetaan tehdä vain kevyt ilman satulaa-hölkkä.

Lunta on pikkuhiljaa tullut tännekin sen verran että voi alkaa harkita pellolle menemistä. Hankitreenistä ei tosin ole vielä puhettakaan, lumen määrä taitaa olla joku kymmenisen senttiä. Olisi kyllä kiva jos tänä vuonna päästäisiin hankitreeniin. Viime vuonna se jäi haaveeksi. Blogiin olen näköjään kirjoittanut helmikuun 2015 lopussa seuraavasti:

"Talvi on ollut täällä Lounais-Suomessa aika surkea. Voin vaan kuvitella millaista treenaaminen on ollut niillä joilla ei ole maneesia. Me ei päästy edes hankitreeneihin missään vaiheessa. Tammikuussa oli yhdellä viikolla pari päivää sopivat kelit, mutta viikonloppuna kun oltaisiin päästy valoisaan aikaan pellolle oli jo suojasää. Nyt on loskaa joka paikassa, mutta monesta kohtaa pilkottaa jo sora. Voi olla että talvi oli tässä." 

14 vee

Niin se kääntyi sitten Leokin neljätoistavuotiaaksi vuoden vaihteessa. Huvittaa aina kun mietin että poni oli 11-vuotias kun näin sen ensimmäisen kerran. Kuulostaa kuin siitä olisi pitkäkin aika, mutta todellisuudessa ensikohtaamisellamme oli vuoden viimeinen päivä eli heti seuraavana päivänä Leo olikin 12-vuotias.

Pakkaset ovat olleet täälläkin niin kovat, että liikuntaa on kevennetty. Poni tarkenee kyllä, paksun talvikarvan ja hyvän loimituksen ansiosta, mutta ratsastaja ei. Maanantaina menin vielä kaikki askellajit, hieman kevennetysti tosin eli hevosta hengästyttämättä. Pakkasta oli tuolloin 16 astetta. 

Tiistaina menin ilman satulaa käyntitreenin ja hiukan mummohölkkää, pakkasen pyöriessä lähempänä 20 astetta. Eilen mittarin näyttäessä -23 tyydyin puolen tunnin talutuslenkkiin. Leo oli kääritty enkkuvilttiin eikä siitä näkynyt juuri muuta kuin turpa :D

Saa nyt katsoa miten meidän viikonlopun valmennusten käy. Voi olla että huominen peruuntuu sään vuoksi, mutta lauantaina toivottavasti päästään menemään. Mitään viimeistelytreenejä tässä ei kyllä ehditä tehdä, koska tänään pakkanen on vielä eilisestä kiristynyt.

Haastavaa ratsastusta

Lauantaina jo matkalla maneesiin oli haasteita kun ensin eräs ponipirulainen ei muka uskaltanut tulla tallin ovesta ulos, ja sitten veti maneesin pihassa itsensä kokovartalokipsiin ja puhinapaniikkiin. Ponit ja pakkaskelit, say no more.

Taluttelin maneesissa Leoa ensin hetken ja muistuttelin fiksuista käytöstavoista maastakäsittelyharjoituksilla. Kun nousin selkään poni oli niin jännittynyt ja pinkeä että tuntui ettei se voi pysyä nahoissaan millään. Mitään ääniä Leo ei kestänyt, pienikin rasahdus sai sinkoamaan. No, lähdin kuitenkin ravailemaan ja hetken (erittäin jännittyneen) ravailun jälkeen Kikko kehotti että ottamaan laukkaa silläkin uhalla että poni sinkoaa avaruuteen. Leolla on ollut viime aikoina hankalaa ratsastaa maneesin takapäätyyn koska se kyttää takaovea, ja lauantaina tämä tuntui melko mahdottomalta. Tähän sain mielestäni hyvän ohjenuoran; joka paikkaan ratsastetaan, mutta ei sinne hankalaan kohtaan ole pakko ängetä heti alussa. Lauantaina päätyyn mentiinkin vasta loppuraveissa, koska haasteita riitti aivan tarpeeksi muutenkin.

Hetken laukkailun jälkeen aloitettiin työt kunnolla. Leo oli edelleen tosi kireänä. Sain tehdä niin paljon töitä selässä etten ole hetkeen tehnyt. Vaikka poni ei varsinaisesti tarvinnut eteenpäin ajavia apuja, niin sain kehotuksen pitää pohkeen kiinni. Minulle ainakin helposti käy niin että kun hevonen on lentoon lähdössä niin varon pohjetta enkä laita sitä kiinni. Ei näin, vaan hevonen pitää ratsastaa kunnolla ohjan ja pohkeen väliin niin ettei se voi lähteä omille teilleen.

Vaikka Leo rentoutui jossain vaiheessa niin pöllöilyfiilis jäi jäljelle. Maneesin oven avautuessa poni ottikin sitten oikein kunnon lähdöt. Kikkokin ihmetteli että hitsi miten nopeat jalat sillä on! Leossa on onneksi se hyvä puoli että sillä pelaa jarrut, joten sain sen tuossakin tilanteessa aika nopeasti kiinni. Leo ei myöskään pukittele mitään köyrypukkeja. Tosin sain varoituksen katsoa, etten anna Leon rullata kaulaansa liian alas. Siihen kun se keksii yhdistää pukittamisen niin on sellainen rodeo ettei kyydissä olekaan enää kovin helppo pysyä. Minähän aina kehun että Leo on selästä tosi kuuliainen, mutta olen saanut viime aikoina huomata että kyllä sekin temput osaa.

Sisuunnuin tuosta Leon sinkoamisesta sen verran että jos siihenkin asti olin ratsastanut ihan tosissani niin loppuvalmennuksesta tuli oikeasti tosi hienoja pätkiä. Kummasti sujuu kun pitää vaan sen napakan joustavan tuntuman ja jalan kiinni. Täytyy sanoa että oli onni kun tällainen haasteellinen ratsastuskerta osui valmennukseen. Taisi olla hankalin ratsastus mitä mulla on ikinä Leon kanssa ollut. Jos olisin ollut yksin niin olisin varmaan jossain vaiheessa luovuttanut. Oli niin huonoja treenejä alla ja valmiiksi huono fiilis, niin olisi konstit, usko ja rohkeuskin varmaan loppuneet. Nyt jäi ihan mahtava fiilis! Sain ponin lopulta tekemään töitä mun kanssa, vaikkei se helppoa ollut. Saatiin molemmat kehuja valmentajalta, tästä on kiva jäädä joululomalle! Tosin ei meidän treenit tietenkään kokonaan lomalle jää, mutta valmennuksia ei ole enää tänä vuonna. 

Pakkastreenejä

Olimme maanantaina pellolla ja soratiellä kävelemässä uuden maastokaverin, naapuritallin Nasu-tamman kanssa. Fanny oli ihana rennon oloinen ja käveli Nasun perässä tyytyväisenä. Uskomatonta miten paljon valoa lumi tuo! Luulenpa että metsässäkin olisi nähnyt kulkea, mutta käännyimme metsänrajassa pois koska oli sen verran kylmä.

Olen hieman neuvoton Fannyn maneesin peräkulma-kammon suhteen. Ajattelin että pysymme muutaman päivän kaukana koko maneesista ja ratsastan ulkona kun lumentulo sen nyt mahdollistaa.  Kenttä on ikävä kyllä tällä hetkellä vähän kova koska lunta ei ole tarpeeksi. Eilen kävimme pellolla kävelemässä ja pohjaa tutkimassa. Luulenpa että pellolla uskaltaisi pohjan puolesta mennä jo käyntiä kovempaa. Pakkaslukemat ovat olleet aika kovat mutta tänään pitäisi vähän lämmetä (tosin nyt aamulla oli -21 astetta...).

Torstaina pahimpien pakkasten pitäisi hellittää, ja aion vihdoinkin lähteä Fannyn kanssa kunnon metsämaastoon. Toivottavasti saamme jonkun kaveriksi. Fanny menee maastoon hyvin yksinkin, mutta olen huomannut että se on rennompi kaverin kanssa, ja tykkää selvästi kulkea toisen perässä.   

Täällä edelleen

Viimeisin viikko on mennyt hankihölkän ja pakkaskävelyn merkeissä. Goldylla on kunnonkohotus menossa, joten olen ilolla vastaanottanut lumen jota on vihdoin saatu kunnolla tänne Länsi-Suomeenkin. Lunta taitaa olla nyt reilu kolmekymmentä senttiä, joka on ihan tarpeeksi ponin nykykunnolle. Goldyn uusi hoitaja on osoittautunut todelliseksi helmeksi, joka hoitaa ponia huolella ja viitsii tehdä kävelylenkkejä -20 asteessa. Itse olen hyödyntänyt tallivapaapäivät kohottamalla omaa kuntoani lenkkeilyn ja punttisalin merkeissä (ja vastapainoksi myös löhönnyt sohvalla...). Lenkkien lisäksi Goldy on tarhannut pakkasista huolimatta aamusta iltaan. Hyvin on poni pärjännyt pihalla jääkarhuturkkinsa ja paksun loimen ansiosta.

Goldy hoitajineen