Näytetään tekstit, joissa on tunniste pöllövirta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pöllövirta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. joulukuuta 2014

Hyvä viikonloppu!

Perjantaina kävelytin Leon valmiiksi ja ravailin hieman odotellessani että Leon lainakuski saapuu. Pian K tulikin paikalle ja hyppäsi selkään. Treeni sujui hienosti ja K fiilisteli kuinka kiva on ratsastaa osaavalla ja toimivalla ponilla. Itsellekin oli taas tosi hyödyllistä nähdä Leo toisen ratsastamana. Näin pystyn tsekkaamaan ovatko mahdolliset ongelmat minussa vai ponissa (niinkuin varmaan arvaatte, minussahan ne yleensä ovat...) ja näen miten poni liikkuu. Suosittelen laittamaan joskus jonkun muun hevosen selkään, siitä on hyötyä.

Lauantaina hypättiin. Lähtökohdat eivät olleet mitkään kovin ideaalit minulle, kun nuo estetreenit kuitenkin vielä hiukan jännittää. Meitä oli viisi ratsukkoa, joista onneksi yksi lähti pois ennenkuin aloitettiin hypyt. Jäljellä jääneiden neljän joukossa oli kaksi esteratsastajaa, ja heidän vauhtinsa oli sen verran reippaampaa että pelkäsin koko ajan olevani tiellä. Verkka ei mennyt kovin hyvin, Leo oli pinkeänä ja otti kipinää muista hevosista. Kun päästiin hyppäämään niin sujui onneksi tosi hyvin. Leo ja minä mentiin tosin vain ristikkoa joka oli suunnilleen 40 cm korkea. Lopussa toinen esteratsastajista hyppäsi pari kertaa kerrostalon korkuisen esteen. Leo keräsi kauheat kierrokset tästä ja oli vähän pitelemistä kun poni pomppi paikoillaan ja veti sivuliirtoa. Ensi kerralla pyrin siihen että meitä olisi vain kaksi ratsukkoa ja meno olisi rauhallisempaa. Oli vähän liian jännää mulle vaikka itse hyppääminen sujuikin.

Leon tuumaustauko kesken juomisen
Eilen tehtiin kunnon koulutreeni. Leo oli taas aika pinkeänä, niinkuin se on nyt reilun viikon ollut. Alussa poni jopa lähti valtavan pelottavan takaoven kohdalla viemään mua täyttä kiitolaukkaa! Sen jälkeen tehtiinkin sitten töitä ihan urakalla ja sainkin Leon rentoutumaan ja töihin. Vaikka tuota pinkeyttä ja pöllövirtaa on ollut nyt hiukan liikaa niin silti se on edelleen parempi kuin aiempi tahmeus. Kun Leo rentoutuu niin eteenpäinpyrkimys jää kuitenkin jäljellä ja etenkin ravi on tosi hienoa ja sen säätely on helppoa.  

Saatiin tallikaverilta ihana joulukortti joka päätyi Leon karsinan oveen
Otin uuden satulavyön käyttöön ja se on nyt parin käyttökerran kokemuksella tuntunut aika hyvältä. En raaskinut ostaa Wintecin kallista Cair-vyötä varsinkin kun en ollut varma sen sopivuudesta. Tilasin siis Nortonin kouluvyön, jossa on hiukan samaa ideaa kuin Cairissa, mutta hintaa vain reilu 50 €. 


perjantai 19. joulukuuta 2014

Hihhulointia

Keskiviikkona Leo oli alussa aika tahmea ja vähän harmitti kun edellisenä päivänä oli mennyt niin hyvin. Tajusin sitten napata taas ratsastusloimen pois ja heti alkoi poni liikkua. Riitti siis kun riisuin loimen, ei tarvinnut sen enempää käyttää pohkeita tai raippaa. Mielenkiintoista.

Edellispäivän pukkeja ei enää tullut ja ravi oli hyvää, mutta laukka ei. Jotenkin tosi selätöntä eikä pyörinyt kunnolla. Positiivista on että laukka nousee nyt hyvin kun nostojen kanssa oli tuossa hetki sitten vähän ongelmia. 

Olen edelleen on-off-flunssassa, joten eilen säästin itseäni hiukan ohjasajamalla Leon. Tai siis niin luulin. Hikihän siinä tuli. Leo oli taas yliherkkä kaikelle, loikki kun kuului joku ääni jostain. Ponin tuntui myös olevan mahdoton mennä toisen pitkän sivun seinän lähelle. Leo vaan tuijotti maneesin ikkunoita järkyttyneen näköisenä ja poikitti pakoon. Tontutko siellä kurkki?!

Jatkoin tyynen rauhallisesti ohjasajoa vaikka välillä tuli ties mitä pomppua ja sivuttaisliikkeitä. Paljon saatiin hyviäkin pätkiä. Harmittaa vaan kun maneesissa oli yksi aika herkkä hevonen ja Leon sekoilu häiritsi kyllä jonkun verran tämän toisen ratsukon treeniä. Olin ajatellut että päästän Leon irtojuoksemaan, mutta siihen ei eilen ollut tilaisuutta. Pitää oikeasti löytää joku rako jolloin maneesi on tyhjä. Leolla alkaa olla pöllövirtaa hiukan liikaa ja odotan vaan milloin se alkaa tuottaa ongelmia myös selästäkäsin.

Sovin aiemmin että tänään Leolla ratsastaa ystäväni K. Luulen että tulee juuri sopivaan väliin. K kokeneempana ratsastajana saa Leon kunnolla töihin niin saadaan ehkä energiaa purettua. Huomenna meillä onkin sitten taas hyppytreenit.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Haastavaa ratsastusta

Lauantaina jo matkalla maneesiin oli haasteita kun ensin eräs ponipirulainen ei muka uskaltanut tulla tallin ovesta ulos, ja sitten veti maneesin pihassa itsensä kokovartalokipsiin ja puhinapaniikkiin. Ponit ja pakkaskelit, say no more.

Taluttelin maneesissa Leoa ensin hetken ja muistuttelin fiksuista käytöstavoista maastakäsittelyharjoituksilla. Kun nousin selkään poni oli niin jännittynyt ja pinkeä että tuntui ettei se voi pysyä nahoissaan millään. Mitään ääniä Leo ei kestänyt, pienikin rasahdus sai sinkoamaan. No, lähdin kuitenkin ravailemaan ja hetken (erittäin jännittyneen) ravailun jälkeen Kikko kehotti että ottamaan laukkaa silläkin uhalla että poni sinkoaa avaruuteen. Leolla on ollut viime aikoina hankalaa ratsastaa maneesin takapäätyyn koska se kyttää takaovea, ja lauantaina tämä tuntui melko mahdottomalta. Tähän sain mielestäni hyvän ohjenuoran; joka paikkaan ratsastetaan, mutta ei sinne hankalaan kohtaan ole pakko ängetä heti alussa. Lauantaina päätyyn mentiinkin vasta loppuraveissa, koska haasteita riitti aivan tarpeeksi muutenkin.

Hetken laukkailun jälkeen aloitettiin työt kunnolla. Leo oli edelleen tosi kireänä. Sain tehdä niin paljon töitä selässä etten ole hetkeen tehnyt. Vaikka poni ei varsinaisesti tarvinnut eteenpäin ajavia apuja, niin sain kehotuksen pitää pohkeen kiinni. Minulle ainakin helposti käy niin että kun hevonen on lentoon lähdössä niin varon pohjetta enkä laita sitä kiinni. Ei näin, vaan hevonen pitää ratsastaa kunnolla ohjan ja pohkeen väliin niin ettei se voi lähteä omille teilleen.

Vaikka Leo rentoutui jossain vaiheessa niin pöllöilyfiilis jäi jäljelle. Maneesin oven avautuessa poni ottikin sitten oikein kunnon lähdöt. Kikkokin ihmetteli että hitsi miten nopeat jalat sillä on! Leossa on onneksi se hyvä puoli että sillä pelaa jarrut, joten sain sen tuossakin tilanteessa aika nopeasti kiinni. Leo ei myöskään pukittele mitään köyrypukkeja. Tosin sain varoituksen katsoa, etten anna Leon rullata kaulaansa liian alas. Siihen kun se keksii yhdistää pukittamisen niin on sellainen rodeo ettei kyydissä olekaan enää kovin helppo pysyä. Minähän aina kehun että Leo on selästä tosi kuuliainen, mutta olen saanut viime aikoina huomata että kyllä sekin temput osaa.

Sisuunnuin tuosta Leon sinkoamisesta sen verran että jos siihenkin asti olin ratsastanut ihan tosissani niin loppuvalmennuksesta tuli oikeasti tosi hienoja pätkiä. Kummasti sujuu kun pitää vaan sen napakan joustavan tuntuman ja jalan kiinni. Täytyy sanoa että oli onni kun tällainen haasteellinen ratsastuskerta osui valmennukseen. Taisi olla hankalin ratsastus mitä mulla on ikinä Leon kanssa ollut. Jos olisin ollut yksin niin olisin varmaan jossain vaiheessa luovuttanut. Oli niin huonoja treenejä alla ja valmiiksi huono fiilis, niin olisi konstit, usko ja rohkeuskin varmaan loppuneet. Nyt jäi ihan mahtava fiilis! Sain ponin lopulta tekemään töitä mun kanssa, vaikkei se helppoa ollut. Saatiin molemmat kehuja valmentajalta, tästä on kiva jäädä joululomalle! Tosin ei meidän treenit tietenkään kokonaan lomalle jää, mutta valmennuksia ei ole enää tänä vuonna. 

torstai 6. marraskuuta 2014

Takaisin satulaan

Tiistaina ohjasajoin Leon ja tein myös taas maastakäsittelyharjoituksia. Maanantain oppi oli selvästi purrut meihin molempiin. Minä oli varmempi ja poni oli kuuliaisempi. Hommat sujui jo paremmassa yhteisymmärryksessä. Matkat maneesiinkin meni niin tiistaina kuin eilenkin ilman hötkyilyjä.

Eilen ratsastin ekaa kertaa viikon tauon jälkeen, tosi kevyesti tietenkin. Leo on kyllä siitä kiva että se ei kerää vapaista ylimääräistä pöllövirtaa. Toki lasken väkirehut minimiin aina jos tällainen pitempi vapaa tulee. Eilen tehtiin käyntitaivutteluja, vähän siirtymisiä ja jonkun verran hölköteltiin rentoa ravia ja laukkaa.

Leo oli tosi kiva ja hyvin kuulolla! Laitoin pitkästä aikaa kuolaimeksi baucherin enkä ole ihan varma mitä mieltä olen siitä. Hyvältä poni tuntui mutta ehkä taas hiukan raskaalta edestä, mutta ei se välttämättä kuolaimesta johdu. Tänään tehdään kevyt koulutreeni ja loppuviikko kuluukin sitten valmennusten parissa. Hiukan harmittaa etten ole saanut laukannostoja treenattua paljoakaan paremmaksi viimeisen kuukauden aikana vaikka piti. Päävamma ja rokotus hiukan sotkivat treenejä. Silti menen hyvällä fiiliksellä Kikon valmennuksiin, kun ehdin jo pelätä ettemme pääse mukaan lämmönnousun takia.

Anonyymi kyseli viime postauksen kommenteissa missä on kaikki kuvat ja videot. Nyt on niin pimeää että kännykkäräpsytkin ovat jääneet ottamatta ja blogi on ollut tylsän kuvaton jo jonkun aikaa. Yritän saada jonkun videoimaan valmennuksia koska olisi kiva itsekin nähdä miltä meno näyttää.



© Nina Rintanen, kuvan kopiointi kielletty!