Haastavaa ratsastusta

Lauantaina jo matkalla maneesiin oli haasteita kun ensin eräs ponipirulainen ei muka uskaltanut tulla tallin ovesta ulos, ja sitten veti maneesin pihassa itsensä kokovartalokipsiin ja puhinapaniikkiin. Ponit ja pakkaskelit, say no more.

Taluttelin maneesissa Leoa ensin hetken ja muistuttelin fiksuista käytöstavoista maastakäsittelyharjoituksilla. Kun nousin selkään poni oli niin jännittynyt ja pinkeä että tuntui ettei se voi pysyä nahoissaan millään. Mitään ääniä Leo ei kestänyt, pienikin rasahdus sai sinkoamaan. No, lähdin kuitenkin ravailemaan ja hetken (erittäin jännittyneen) ravailun jälkeen Kikko kehotti että ottamaan laukkaa silläkin uhalla että poni sinkoaa avaruuteen. Leolla on ollut viime aikoina hankalaa ratsastaa maneesin takapäätyyn koska se kyttää takaovea, ja lauantaina tämä tuntui melko mahdottomalta. Tähän sain mielestäni hyvän ohjenuoran; joka paikkaan ratsastetaan, mutta ei sinne hankalaan kohtaan ole pakko ängetä heti alussa. Lauantaina päätyyn mentiinkin vasta loppuraveissa, koska haasteita riitti aivan tarpeeksi muutenkin.

Hetken laukkailun jälkeen aloitettiin työt kunnolla. Leo oli edelleen tosi kireänä. Sain tehdä niin paljon töitä selässä etten ole hetkeen tehnyt. Vaikka poni ei varsinaisesti tarvinnut eteenpäin ajavia apuja, niin sain kehotuksen pitää pohkeen kiinni. Minulle ainakin helposti käy niin että kun hevonen on lentoon lähdössä niin varon pohjetta enkä laita sitä kiinni. Ei näin, vaan hevonen pitää ratsastaa kunnolla ohjan ja pohkeen väliin niin ettei se voi lähteä omille teilleen.

Vaikka Leo rentoutui jossain vaiheessa niin pöllöilyfiilis jäi jäljelle. Maneesin oven avautuessa poni ottikin sitten oikein kunnon lähdöt. Kikkokin ihmetteli että hitsi miten nopeat jalat sillä on! Leossa on onneksi se hyvä puoli että sillä pelaa jarrut, joten sain sen tuossakin tilanteessa aika nopeasti kiinni. Leo ei myöskään pukittele mitään köyrypukkeja. Tosin sain varoituksen katsoa, etten anna Leon rullata kaulaansa liian alas. Siihen kun se keksii yhdistää pukittamisen niin on sellainen rodeo ettei kyydissä olekaan enää kovin helppo pysyä. Minähän aina kehun että Leo on selästä tosi kuuliainen, mutta olen saanut viime aikoina huomata että kyllä sekin temput osaa.

Sisuunnuin tuosta Leon sinkoamisesta sen verran että jos siihenkin asti olin ratsastanut ihan tosissani niin loppuvalmennuksesta tuli oikeasti tosi hienoja pätkiä. Kummasti sujuu kun pitää vaan sen napakan joustavan tuntuman ja jalan kiinni. Täytyy sanoa että oli onni kun tällainen haasteellinen ratsastuskerta osui valmennukseen. Taisi olla hankalin ratsastus mitä mulla on ikinä Leon kanssa ollut. Jos olisin ollut yksin niin olisin varmaan jossain vaiheessa luovuttanut. Oli niin huonoja treenejä alla ja valmiiksi huono fiilis, niin olisi konstit, usko ja rohkeuskin varmaan loppuneet. Nyt jäi ihan mahtava fiilis! Sain ponin lopulta tekemään töitä mun kanssa, vaikkei se helppoa ollut. Saatiin molemmat kehuja valmentajalta, tästä on kiva jäädä joululomalle! Tosin ei meidän treenit tietenkään kokonaan lomalle jää, mutta valmennuksia ei ole enää tänä vuonna. 

Pääsiäiskauhua

Onpa mennyt monta päivää kirjoittamatta. Pääsiäinen kului heppailun ja kotihommien parissa eikä koneella tullut vietettyä paljon aikaa.

Torstaina ratsastin taas kentällä, joka alkaa olla aika hienossa kunnossa! Yksi isompi märkä kohta on vielä, mutta se peittää enää noin puolet toisesta pitkästä sivusta ja muuten kenttä on kuiva. Katselin eilen valokuvia jotka oli otettu Tampereelta ja tajusin että olemme täällä Lounais-Suomessa aika onnekkaita kun kevät on jo niin pitkällä. Kaikki lumet ovat jo sulaneet, ainoastaan metsässä on vielä vähän lunta.

Perjantaina käytiin kävelemässä ihanassa auringonpaisteessa mutta kovassa tuulessa. Goldy sai pistää töppöstä toisen eteen ja kävellä oikein reippaasti koska lenkkikaverinamme oli iso pv joka otti pitkiä askeleita ponin kipittäessä perässä. 

Lauantaina olin seuramme estekisoissa töissä. Ihan vaan kanslian puolella, kun ei tällaista esteratsastuksesta ymmärtämätöntä uskalla muualle laittaa ;) Mielenkiintoista katsella hyppäämistäkin välillä, mutta ei se lajina kyllä itseäni oikein kiinnosta. Kouluratsastusta sen olla pitää.

Kisojen jälkeen lähdin omalle tallille, ja ratsastin Goldylla kunnon treenin. Homma vähän venyi, koska poni päätti lähteä kiikuttamaan minua kentällä täyttä kiitolaukkaa. Onneksi pysyin kyydissä ja sain lopulta ponin pysähtymään (lopulta=n. 5-10 sekuntia joka tuntuu iäisyydeltä kun istuu räjähtäneen ruutitynnyrin päällä). Tuon tapauksen jälkeen jouduttiin jatkamaan harjoituksia koska en tietenkään halunnut päättää ratsastusta moiseen kohellukseen. Laukat saatiinkin pidettyä kurissa ja pystyin lopettamaan ratsastuksen siltä päivältä.

Maanantaina valmentaja kävi pitämässä meille tunnin, ja kiitopukkilaukka toistui kahteen otteeseen. Poni painoi menemään ihan hulluna. Tämä ei ollut vain oma tuntemukseni, vaan myös sivusta katsellut valmentaja sanoi että poni meni todella kovaa. En tiedä miten taas pysyin selässä, mutta oli tosi lähellä etten lentänyt aitaa päin. Toisen ryöstämisen jälkeen tunsin niin vahvaa kauhun tunnetta etten moista hetkeen muista tunteneeni. Kun sain ponin pysähtymään pelotti aivan älyttömästi ja paikat hakkasivat. Jos valmentaja ei olisi ollut paikalla niin olisin taatusti tullut alas selästä ja jättänyt homman siihen. Valmentajan tsemppaamana kuitenkin pakotin itseni nostamaan laukan vielä kerran ja sain laukattua muutaman kymmenen metriä.

Tänään aion juoksuttaa ponin ennen selkäännousua. Jos ongelmat jatkuvat niin kaverini joka on minua paljon osaavampi ja rohkeampi ja tottunut ratsastamaan Goldylla lupasi nousta ponin selkään. Kai tästä taas selvitään eteenpäin vaikka olo onkin nyt aika ahdistunut.