"Kato ylös!"

Otsikossa oikeastaan kiteytyy kaikessa yksinkertaisuudessaan viikonlopun valmennusten suurin anti. Kuulostaa aika vaatimattomaltakin ja vähän hölmöltäkin, mutta näin se vaan on. Ihminen voi ratsastaa 15 vuotta ja tajuta yhtenä päivänä että ihan oikeasti on katsottava eteen ja ylös, ja kun sen tekee niin voi miten ratsastus helpottuu! Tässä on siis uusi mantrani. Kun leuka alkaa painua alas, niin kuulen Kikon äänen joka sanoo toistuvasti "kato ylös, kato ylös, kato ylös". 

Viikonlopun valmennuksissa saatiin perjantaina tehdä vähän enemmän hommia että sain Leon niskan alas ja rennoksi, ja takapään alle. Etenkin oikea laukka oli vähän maahansidottua ja sen kanssa työskenneltiin hetki että laukka saatiin pyörimään. Ihan kivasti kuitenkin meni ja hyvillä mielin jatkettiin lauantaille.

Lauantaina ei jouduttu virittämään paalinarua niskahiuksista housunkaulukseen koska oppi oli mennyt perille ja katse oli suunnattuna ylös. Tuntumasta keskusteltiin ja sain hakea parempaa ulko-ohjan tukea, välillä jopa ottamalla kauhukahvasta kiinni. Jostain syystä välillä päästän ulkoa huomaamattani. Sain kyllä suht nopeasti Leon ohjan ja pohkeen väliin kun keskityin pitämään ulko-ohjan kädessä ja ratsastin takaosaa molemmilla pohkeilla. Pyyntö piti tehdä niin monta kertaa että niska meni alas ja takaosa työskenteli. Tässä mun pitää muistaa ettei pyyntö kovene vaan se toistuu. Eli ei kovempaa pohjetta vaan molemmat pohkeet samalla kun ulko-ohja pitää ja sisäohja asettaa, jos ei reaktiota niin uudestaan molemmat pohkeet. 

Tehtiin ravissa pohkeenväistöä (jossa saisin pyytää jyrkempää ristiaskelta) ja avoa (jossa saisin siirtää etuosaa paremmin). Vastalaukkaakin mentiin vähän. Nyt kotitreenit jatkuu samat asiat mielessä. Tuo katseen ylös nostaminen on jotenkin ihan mullistavaa! Toki olen sen aina tiedostanut että katson liikaa alas, ja pyrkinyt katsomaan ylös, mutta nyt kun todella toteutan asiaa koko ajan enkä vaan silloin tällöin niin koko ratsastus tuntuu ihan erilaiselta. Hämmentävää. On tämä ihmeellinen laji.

Oujee!

Pyrin olemaan valmennuksissa aina ajoissa jotta ehdin verkkaamaan kunnolla rauhassa. Eilen tajusin että aikatauluni pettivät ja aikaa pitkään verkkaan ei ole. Meinasin jo saada tästäkin stressin aikaan mutta sitten päätin rauhoittaa mieleni, verkata sen minkä ehdin ja sanoa valmentajalle että tulin ikävä kyllä tallille vähän liian myöhään. Turha pilata valmennusta hermostumalla jo ennen selkäännousua. 

Maneesiin siis varttia ennen sovittua aikaa. Ehdin kävelemään alkukäynnit kun valmentaja jo tulikin hiukan etuajassa. Tällä kertaa tuli siis tehtyä verkka valmentajan silmien alla, mutta välillä sekin on hyvä juttu. 

Taas ratsastettiin Leoa pohkeesta eteen ja pois pohkeen takaa. Takaosan aktiivisuus oli se mitä haettiin. Paljon puolipidätteitä joissa poni ei saanut hidastaa vauhtia. Saatiin kyllä kehujakin että Leo liikkui omilla jaloillaan, ja oli nyt molempiin suuntiin hyvä kun viimeksi laukka oli oikeaan kierrokseen aika huonoa. 

Sain kotivalmentajalta yhden tosi hyvän vinkin/ajatusleikin. Pitää miettiä sisäohjaa keppinä, jota eteenpäin työntämällä saa ponin venyttämään kaulaansa. Kuulostaa hassulta mutta toimii ainakin minulla.

Valmennuksen huippuhetki oli kun valmentaja pyysi "heittämään" sisäohjan pois. Ehkä kaikilla muilla hevonen pysyy tässä vaiheessa peräänannossa, mutta minulla ei yleensä kunnolla koska ulkoavut eivät ole läpi. No, eilenpä pysyi! Leo jatkoi laukkaa hienossa peräänannossa vaikka sisäohja roikkui vapaana. Olin ihan onnessani :) Hieno poni, ja ihan hyvä ratsastajakin kai...

Ps. Pakko vielä lisätä tähän loppuun mieleen tullut keskustelu eiliseltä:
Valmentaja: "No niin, nythän se ravaa! Kyllä se osaa! Hyvä!"
Noora: "No osaa tietysti mitä vaan, mutta ei se aina viitsi kun tietää etten mä osaa."
Valmentaja: "Kuule, et sä mikään huono ole." 

Tämä oli siis kehumista porilaiseen tyyliin!

Viikonlopun hevostelut

Fanny oli alkuviikosta taas vähän tahmea, joten päätin pitää muutaman päivän maneesitauon. Perjantaina ratsastin kengityksen jälkeen ulkokentällä pienen taivuttelutreenin jonka jälkeen päästin tamman maneesiin hetkeksi irti.

Lauantaina oli aamupäivällä mukava ilma, tuuli ja lumipyry alkoivat onneksi vasta kun olin jo takaisin kotona. Olin päättänyt mennä Fannyn kanssa ekaa kertaa yksin ns. pitkälle maastolenkille. Reissu alkoi jännittyneissä merkeissä; tallinpitäjän mies tyhjensi lantalaa pikkutraktorilla ja Fanny oli tästä aivan tohkeissaan! Poni pyöri ympärilläni pää pystyssä ja häntä tötteröllä. Kävimme moikkaamassa kuskia traktorin ovella ja jatkoimme rauhallisemmissa merkeissä selkäännousujakkaran luo.

Reitin alkupuolella pellon reunassa seisoskeli kolme metsästäjää koiransa kanssa. Fannya jännitti tämäkin seurue jonkin verran, mutta pääsimme kunnialla ohi ja kiltit sedät lupasivat olla ampumatta meitä ;)

Fanny säpsyili muutaman kerran mutta alkoi rentoutua pikkuhiljaa. Raviakin saatiin otettua muutama kilometri, mutta laukan aion ottaa mukaan maastoiluun aluksi kaverin kanssa, niin on joku tuki ja turva (ratsastajalle...)

Tänään meillä oli viimeinen kouluvalmennus ennen lomaa. Fanny oli tosi reippaalla tuulella ja kyttäili kovasti maneesin takaovea. Olin silti tosi tyytyväinen että kadoksissa ollut energia löytyi taas. Alkuverkassa vedimme aika reipasta kylkimyyry-laukkaa oven ohi, mutta kun valmentaja saapui ja alettiin hommiin Fanny unohti koko oven.

Valmennuksessa keskityimme taipumiseen ja pyrimme saamaan Fannya niskasta pehmeämmäksi ja myötäämään. Pääosin menimme kolmikaarista kiemurauraa käynnissä ja ravissa. Poni oli mielestäni hyvä tänään ja itselläni sujui paremmin kuin viime kerralla. Yhtä asiaa lukuunottamatta...

Olen niin blogissa kuin oikeassa elämässäkin hokenut kuinka vasen kierros on sekä minulle että Fannylle vaikea. Poni asettuu ulos enkä saa sitä ulko-ohjan tuelle. No, tänään valmentaja kävi ekaa kertaa Fannyn selässä ja totesi kahden minuutin jälkeen ettei hänen mielestään ole mikään ongelma saada ponia ulko-ohjan tuelle. Peiliin saa katsoa taas... Fanny asettuu ulos koska minä roikun vasempaan kierrokseen sisäohjassa ja ratsastan tätä kautta ponin sisäohjan tuelle ulko-ohjan sijaan. 

Poni sai valkulta kehuja ja erityisesti hyvää kommenttia hienosta asenteestaan: tekee tai ainakin yrittää tehdä mitä pyydetään, ja kiitoksen saadessaan yrittää vielä lisää. Hieno Fanny! Oli kyllä kiva nähdä taas poni toisen ratsastamana. Tykkään niin Fannyn ryhdikkyydestä ja liikkeistä.