Maanantai-illan mansikkahilloa

"Jos et ole koskaan maistanut mansikkahilloa, et voi tietää miltä se oikeasti maistuu, vaikka sitä kuinka kuvailisin sinulle.'' (Kyra Kyrklund).

Eilen pääsin maistamaan sitä kuuluisaa mansikkahilloa, ja muistaa taas hetken aikaa millaista tunnetta pitää hakea muiden hevosten kanssa. Ratsastin meidän tallin ehkä tasokkaimmalla hevosella, vaativaa kisanneella puoliverisellä. Tämä hevonen on juuri niin oikein ratsastettu kun vaan voi olla. Se on erittäin herkkä ja taitava ja kuuntelee koko ajan tarkasti ratsastajan apuja.

Olen ratsastanut ruunalla kerran aiemminkin, vuosi sitten. Etukäteen mietin että tästä saan nyt hyvän vertailukohdan, eli näen olenko edistynyt vuoden aikana. Ja näköjään olen. Vuosi sitten muistan että minulla oli tuntuman kanssa isoja vaikeuksia, koska hevonen on niin herkkä edestä ja minä olin koko ajan aivan liikaa sen suussa kiinni. Nyt pystyin säilyttämään melko vakaan ja kevyen tuntuman. Laukannostot olivat tällä hevosella superhelppoja. Ei tosin varmaan vähiten siksi että olen valmentajan kouluruunan kanssa saanut palautettua uskoni siihen että ylipäänsä osaan nostaa laukan!

Hevosen omistaja otti muutaman pätkän videolle. Videointi on kyllä tosi hyödyllistä, etenkin kun maneesissa ei ole peilejä. Ja joka kerta huomaan videolta saman asian: en ole niin huono ratsastaja kuin mitä kuvittelen! Tosin olen eilisten videoiden perusteella alkanut könöttämään kummallisessa etukenossa, sihen pitää muistaa kiinnittää huomiota. Kevensin myös tosi ylös, mitä en mielestäni yleensä tee. Voi olla että se johtui hevosen tosi isosta ja "heittävästä" ravista. Ja miksi pitää aina tuijottaa sitä hevosen niskaa kun voisi katsoa eteenpäin... Vähän myös huvittaa millainen pieni kirppu olen tuolla selässä!

Lauantaina olin seuraamassa valmennuksia. Nyt kun aikaa on enemmän, olen ottanut tavaksi istuskella silloin tällöin parituntisen muiden ratsastusta seuraten. Siitä on ollut tosi paljon hyötyä. Maastakäsin huomaa ja tajuaa asiat aivan eri tavalla, kun valmentajan puhuessa näkee koko ajan mitä ratsukon virheet ja näkee myös miten niitä korjataan. Selässä noita asioita ei itse tajua läheskään yhtä selvästi.  Ja jos ratsastaa itse niin ei ehdi millään huomioimaan kunnolla kaikkea mitä valmentaja sanoo kun pitää keskittyä niin paljon ratsastukseen ja hevoseen.

Kehitystä

Kuten me kaikki omasta kokemuksesta tiedämme, ratsastus on vaikea laji. Kun jotain oppii, niin jää miljoona muuta opittavaa asiaa, ja kun jotain saa korjattua niin joku toinen juttu alkaa mennä pieleen. Siksipä ainakin omasta mielestäni on tärkeää iloita jokaisesta pienestäkin edistysaskeleesta ja onnistumisesta.

Alusta asti blogissani on säännöllisin väliajoin jaksettu huokailla laukannostojen vaikeutta. En tiedä miksi laukannostot ovat minulle niin vaikeita. Asiaa on tullut pohdittua satoja kertoja, ja voi olla että vikaa on enemmän henkisellä puolella... Mutta voin ilokseni kertoa, että tällä hetkellä laukannostot sujuvat erittäin hyvin ja vaivattomasti! Kaikki nostot eivät toki ole mitään täydellisen kauniita, mutta ainakin laukat nousee. Tosiaan sanon tarkoituksella että nostot sujuvat tällä hetkellä koska minut tuntien ja historian valossa tilanne voi koska vaan muuttua... Mutta nyt iloitsen nykytilanteesta.

Onnistuneista nostoista on kiittäminen ratsuani joka tunnetaan täällä blogissa nimellä "valmentajan kouluruuna". Hevonen nostaa laukan kuin napista oikeaoppisesti pienellä sisäpohkeen ja painon siirrolla. Ulkopohje tai minun usein harrastamani yliyrittäminen ja punkeaminen eivät tällä hevosella tuota mitään tulosta, saavat vaan aikaan ihmetystä ja korkeintaan kiitoravia. Niinpä minun on ollut pakko opetella nostamaan laukka oikein, ja pienillä mutta oikeilla avuilla.

Eilen oltiin ruunan kanssa rauhallisella maastolenkillä, alla pakollinen korvakuva. Katsokaa nyt tuota täydellistä hiekkatietä! Saisipa nämä maastot siirrettyä meidän tallille.

Yksi jäljellä

Otsikko viittaa ikävä kyllä tämänhetkisten ratsujeni määrään. Tämä on yksi huonoista puolista kun ratsastaa muiden hevosia; ratsujen tai ratsastuskertojen määrä ei ole aina itsestä kiinni. Vakkaritammalla on nyt ainakin toistaiseksi uudet kuviot menossa, joten minua ei tarvita sen liikutuksessa. Onneksi jäljellä on sentään suosikkini eli valmentajan kouluruuna.

Keskiviikkona tein ruunan kanssa kevyen koulutreenin muutaman sairaslomaviikon jäljiltä. Ihan hyvältä tuntui ja virtaa riitti, mutta välillä oli vähän sellainen hohhoijaa-meininki enkä saanut hevosta kunnolla kuulolle. Siirtymisillä sain takapäätä paremmin töihin mutta laukassa ruuna kuumeni sen verran että meni homma vähän touhottamiseksi. Kenttä oli kurainen joten oltiin maneesissa, josta hevosen omistaja myöhemmin ilmoitti että "jaa eipäs ruuna ole muuten koskaan ollut tossa pressumaneesissa". Mutta eipä tämä vanha konkari uudesta maneesista hätkähtänyt tippaakaan.

Jotta en tulisi ihan hulluksi hevosikäväni kanssa käyn harjailemassa ja lenkittämässä tallinpitäjän shettistammaa. Lenkit siis tapahtuvat tietysti maastakäsin. En ole ihan shettismitoissa vaikka pieni olenkin! Aika napakka tyyppi tämä tamma on. Sitä ei todellakaan kohdella millään "söpö pikku shettis"-asenteella. Poni on hyvin omanarvontuntoinen ja häntä on kohdeltava sen mukaisesti. Kun kohtelu on oikeanlaista niin poni on kyllä tosi kiltti ja toimiva. 

Olen jo pitkään haaveillut että pääsisin opettelemaan uudestaan valjastamista ja ajamista. Nuorena hoidin jonkun aikaa muutamaa ravuria ja osasin valjastaa ja jotenkuten ajaakin. Nykyään saisin valjaat varmaan lähinnä solmuun... Valjakkohevosia seuratessa olen huomannut että ne on upeassa kunnossa ja ajaminen olisi hyvää treeniä kouluhevosellekin. Toiveissa on että jossain vaiheessa pääsen opettelemaan ajohommia, tällä shettistammalla kun on ajettu paljonkin ja valjaat & kärryt löytyy.

Maastoilua ilman hevosta

Piti jo aamulla kirjoittaa eilisestä lenkistäni, mutta ajatukset vei toisaalle kuva Facebookissa. Tutun jo pitkään sairastellut hevonen on tänään laukannut vihreämmille laitumille. Kunpa kaikki hevosenomistajat löytäisivät hetken tullessa sen rohkeuden mitä tämän hevosen omistajalla oli. Hän osasi päästää irti ajoissa, ja tehdä viimeisen palveluksen upealle hevoselleen. Helppo päätös se ei varmasti koskaan ole, ja ikäväkseni myös yhdessä lempiblogissani kerrottiin että sielläkin alkaa luopumisen aika lähestyä.

Vaikka surettaa hevosensa menettäneen puolesta, mieli vähän parani kun pystyin toimimaan vertaistukena. Auttaa kun voi puhua jonkun sellaisen kanssa joka tietää miltä se tuntuu, ja jonka kanssa voi jakaa ajatuksia siitä miten selvitä tästä eteenpäin. Toisen surua ei voi surra, mutta kokemusten jakaminen kuitenkin hiukan lohduttaa.

Sitten siihen maastoiluun. Niin monta kertaa on ratsastettu maastossa ja mietitty mihin tuo polku menee, millaiset pohjat tuolla on, pääseekö tuolta johonkin...? Eilen laitoin mutakelin lenkkarit jalkaan ja lähdin meidän tallin maastoreiteille samoamaan. Pari tuntia vierähti kun tutkin monen monta polkua. Osa oli sellaisia ettei niihin ole hevosen kanssa asiaa, lähinnä kivisen maaston takia, mutta löytyipä sieltä pari käyttökelpoistakin reittiä. Muutama lupaava tie kyllä loppui harmittavan lyhyeen.

Nyt pitää saada joku hevonen alle niin pääsee testaamaan uusia reittejä. Huomenna ratsastan vakkaritammalla mutta maastoon ei ehditä, arkisin alkaa olla liian pimeää maastoiluun. Mutta jos joku viikonloppu sitten.

 

 

 

Ideapula

Olisi kova inspiraatio kirjoittaa mutta aiheet puuttuvat. Otan mielellään kommenttiboksiin vastaan ideoita, ja jos joku vaikka haluaa kysyä minulta jotain niin kysymykset ovat myös tervetulleita!

Olin eilen menossa valmentajan hevosella käyntimaastoon. Koska ruuna ei ole yskinyt enää hetkeen ja lääkekuurikin loppui jo jokin aika sitten, päästiin menemään lujempaakin. Tehtiin reilun tunnin lenkki, jossa ravailtiin muutamat pidemmät pätkät ja otettiin myös rauhallista laukkaa. Tällä hevosella on superrentoa maastoilla koska se on niin varma. Montaa kertaa se ei ole elämänsä aikana tehnyt mitään odottamatonta ja on kuitenkin ollut omistajallaan yli kymmenen vuotta. Vauhtia kyllä löytyy mutta ei tarvitse suuremmin varautua yllättäviin sivuloikkiin. Ainoa vaan että ruunalla on niin iso laukka että jouduttiin aika paljon himmailemaan vauhtia ettei oltaisi menty vetäjän ohi.

 

Tämä viikko näyttää hevosrintamalla yhtä hiljaiselta kuin viime viikkokin. Keskiviikkona koulua valmentajan hevosen kanssa, lauantaina maasto, lisäksi torstaina vakkaritammalla "jotain". Katsotaan miltä tamma vaikuttaa reilun viikon psylliumkuurin jäljiltä. Voisin kyllä mielellään käydä tallilla enemmänkin joten kai sitä täytyy alkaa kyselemään kavereilta onko jonkun hevosella tarvetta hoitajalle/liikuttajalle.

Hevoseton on huoleton

Pakko myöntää että otsikon lausahdus kävi eilen mielessä muutamaankin otteeseen. Piti mennä ratsastamaan valmentajan hevosta joka on pikkuhiljaa toipunyt syysflunssastaan, mutta... Tarhakaveri oli laittanut ranttaliksi ja purrut ruunaa silmään. Ensin vamma näytti vain pinnalliselta luomihaavalta, mutta hetken päästä alkoi turvotus nousta ja hevonen piti silmää kiinni. Ei muuta kuin eläinlääkäri paikalle, ja pieni haavahan siellä sarveiskalvossa (jos oikein muistan) oli. Nuo silmätapaturmat ovat hankalia kun on välillä vaikea itse tulkita kuinka vakavia ne ovat. Hyvä että eläinlääkäri tuli paikalle vaikka ensin vaikutti siltä että selvitään ilmankin.

No, illalla kun valmentaja soitti ja kertoi eläinlääkärikuulumiset niin samalla hän totesi että hänen toisella hevosellaan oli vähän lämpöä. Joten saikulla ovat nyt molemmat...

Ratsastus jäi siis eilen väliin, mutta tärkeintä tietysti ettei silmässä ollut mitään pahempaa vammaa. Tästä tuleekin laiha ratsastusviikko, loppuviikosta tiedossa on vain kaksi ratsastuskertaa ja molemmat kävelylenkkejä. Onneksi aurinko on paistanut tänään koko päivän joten sänkkäri saattaa olla niin kuiva että pääsen vakkaritamman kanssa sinne köpöttelemään. 

Vielä otsikkoon viitaten, hevoshaaveet, tai oikeammin kyllä ponihaaveet ovat olleet aika lailla pinnalla viime päivinä. Olen kovasti punninnut kumpi on parempi, omistaa poni vai ei. Mielipide vaihtelee jatkuvasti, mutta yleensä ponin omistaminen kuitenkin voittaa. Elämä ilman hevosta on toisaalta vaivatonta ja huoletonta. Mutta toisaalta, ei elämä kokonaisuudessaan ole parempaa ilman hevosta, päinvastoin. Huolia elämässä on aina, ja vaikka omassa elämässäni on hevosettomanakin todella paljon hyvää ja iloisia asioita, niin kaipaan niitä onnen hetkiä mitä oma poni tuo. Ponin kanssa kokee niin ainutlaatuisia tunteita (niin pahassa kuin hyvässäkin) ettei samanlaisia normaalielämässä oikein tule eteen. Niinkuin Facebookiin joku ilta päivitin, ei voi olla terveellistä kun sydämessä on poninkokoinen kolo. Vielä se kolo täytetään, kunhan oikea aika ja oikea poni löytyy.

Syksyä

Olin eilen näyttämässä maastoreittejä "oman" tallin uusimmalle hevoselle ja sen omistajalle. Tykkään kovasti näyttää paikkoja uusille ja kertoa tallin tavoista, valmennuksista jne. En koskaan unohda kuinka ystävällisiä ja auttavaisia ihmiset olivat kun muutimme Goldyn kanssa tallille. Olin pelännyt että hiukan ujona ihmisenä isolla tallilla ei tutustu ihmisiin ja hukkuu massaan, mutta olin onneksi täysin väärässä ja meidät otettiin tosi hyvin vastaan. Siitä lähtien olen ollut ensimmäisenä tervehtimässä uusia ja opastamassa heitä siinä missä vaan osaan. 

Nykyään vaan on enemmän selittämistä siinä mitä minä teen tallilla, kun selviää ettei mikään hevosista olekaan minun. Taas tuli todettua että edelleen on vaikeaa sanoa ääneen "mulla oli todella hieno kouluponi mutta se kuoli leikkauksessa". Sattuu sydämeen. Kun jatkaa "sitten mulla oli vajaan vuoden ajan nuori poni mutta myin sen koska taitoni eivät riittäneet eikä yhteistyö lähtenyt sujumaan", kolahtaa enemmänkin ylpeysosastoon... No, se on elämää. Oli muuten kivan oloinen tuo tallimme uusin hevonen joten mainostin tietty omistajalle että toimin mielelläni sijaisliikuttajana jos tarvetta tulee.

Olen päässyt viime ja tällä viikolla ihan mukavasti ratsastelemaan, mutta en varsinaisesti ratsastamaan. Vakioratsuni nimittäin ovat kaikki olleet enemmän tai vähemmän telakalla. Valmentajan ruuna on lääkekuurilla joten sillä olen käynyt vain kävelemässä. Huomenna voidaan varmaan tehdä jo kevyt koulutreeni. Vakkaritamma on taas ahminut hiekkaa (jokasyksyinen riesa), joten psylliumkuuri alkoi ja tammaa liikutetaan nyt kevyesti hevosen ehdoilla. Kaverin pienellä kouluruunalla en toistaiseksi ratsasta ollenkaan, terveyssyistä tämäkin.

Onneksi olen saanut ratsastaa muutamaa muuta hevosta. Hyvä tallikaverini lomailee joten olen liikuttanut muutaman kerran hänen isoa puoliveristä tammaansa. Perjantaina sain yhden uuden hevosen testattavaksi, kun ratsastin tallityöntekijän suomenhevosella. Mukava oli tämäkin tuttavuus, mutta alussa aika samanlainen kuin muutama muukin kokeilemani suokkitamma. Eli raskas kädelle, vastaan hangoitteleva ja vähän sellainen itsepäisen testaajan oloinen ;) Kunhan säädöt alkoi löytyä niin tamma kyllä muuttui paljon kevyemmäksi ja ihan miellyttäväksi ratsastaa.

Puhelimesta löytyi ihanan aurinkoinen sänkkärikuva, taitaa olla syyskuun alkupuolelta ja kuvassa vakkaritamma. Eilen oli jo tienpinnat jäässä joten syksy alkaa taittua talven puolelle.

Ikuinen ponityttö

Noustessani perjantaina ponin selkään tajusin että olen ratsastanut pelkillä hevosilla viime ajat. Ponilla en ole ratsastanut kolmeen kuukauteen, en sen jälkeen kun Fanny lähti. Harmi että tunnen meiltäpäin tosi vähän poneja, mutta onneksi edes hevosia riittää.

Mutta siihen poniin, joka ei ollutkaan mikä tahansa poni. Tätä tapaamista on odotettu! Pääsin nimittäin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni kun lähdin tapaamaan Miljaa ja hänen upeita läsejään. Päivän aikana ajettu 550 km ei tuntunut missään, niin fiiliksissä olin tästä reissusta! 

Moni blogin lukijoista varmaan lukee myös Miljan blogia. Miljan kotoa löytyy 3 ratsua; FWB Murde, Welsh Cob Eemeli ja WPB Zorro. Aivan ihania kaikki! Tapasin myös Miljan puolison Pekan ja pikkukoira Liljan, todella mukavia tyyppejä molemmat :) Milja itse on ollut jo kauan suuri poniratsastusidolini joten oli mahtavaa päästä juttelemaan ponijuttuja ihmisen kanssa joka rakastaa ja arvostaa poneja yhtä paljon kuin minä.

Reissun kohokohta oli Zorron aka Moniponin aka Ponden ratsastaminen. Upea poni! Niin kivoja hevosia kun olenkin viime aikoina ratsastanut, niin mikään niistä hetkistä ei vastaa sitä tunnetta kun pääsin tämän 4-vuotiaan upeasti käyttäytyvän oriin selkään. Hymyilin vaan hölmönä kun olin niin iloinen ja onnellinen. En tiedä mitä olen ajatellut kun olen harkinnut että seuraava ratsu voisi ehkä olla pieni hevonen. Ei voi. Haluan ponin.

Pondeponi oli erittäin miellyttävä ratsastaa ja hämmentävän toimiva nelivuotiaaksi. Unohdin jo ratsastuksen alussa että olin nuoren hevosen selässä. Jos en tietäisi todellisuutta niin olisin varmaan arvioinut ponin kokeneeksi ruunaksi. Ponilla on upea laukka ja ravissa oli tosi miellyttävä istua. Milja antoi ratsastukseen tosi hyviä ja toimivia neuvoja ja mielestäni meillä meni ihan ok noin ensiratsastukseksi. Kaikkia virheitäni en toki saanut korjattua mutta sain aika hyvin kiinni ajatuksesta miten minun pitäisi ponia ratsastaa.

Upeat kuvat ovat Pekka Pietikäisen ottamia.

Rakkautta ilmassa

Yksi kolmesta vakkariratsustani, valmentajan koulusuokki, on varastanut sydämeni. Vai mitä muuta voi ajatella jos ratsastuksen jälkeen lähettää hevosen omistajalle viestin, jossa lukee: "Joudut pian myymään *hevosen nimi* mulle, se on niin ihana!"

Maanantaina treenailtiin siis koulua tositarkoituksella. Ruunalla on hiukan huono kunto joten välikäyntejä tarvittiin useamman kerran. Tällä hevosella on kuitenkin mieletön työmoraali ja se yrittää aina parhaansa. Enimmäkseen treenattiin laukkaa, nostoja ja laukan lyhentämistä. Tuli monta hyvää nostoa, ja en tiedä olenko koskaan onnistunut kokoamaan laukkaa vatsalihaksilla niin hyvin kuin nyt. Oli ihan mahtava fiilis ratsastuksen jälkeen. Upeaa ratsastaa osaavaa ja "oikein" koulutettua ja ratsastettua hevosta jonka kanssa oppii joka kerta itse jotain.

Ruunan jälkeen oli vuorossa vakkaritamma joka ei ollut kovin hyvällä päällä. Jo karsinassa vedettiin korvia luimuun ja yrmyiltiin. Oikeasti tämä ihana tammuska ei tee mitään, kunhan vähän osoittaa mieltään. Käytiin pellolla tekemässä alkuverkat ja hiukan koitettiin tehdä koulutreeniä kentällä. Jos totta puhutaan, ei siitä oikein mitään tullut tällä kertaa, mutta treenit jatkuu. Tosin seuraavalla ratsastuskerralla menemme maastoon, siitä tamma tykkää!

Eilen oli kaverin pienen kouluruunan vuoro. Monesti aika jännittynyt hevonen oli ainakin osan aikaa vähän rennompi. Laitoin lyhyet ponikannukset jalkaan ja sain niiden avulla hevosen paremmin pois pohkeen takaa. Parina viime kertana meillä on ollut ongelmia laukannostojen kanssa. Tajusin eilen että olen tuudittautunut liikaa siihen että tämä hevonen yleensä nostaa laukan helposti, ja olen valmistellut nostot huonosti. Huolellisemmat valmistelut ja taas alkoi laukat nousta.

Loppuviikolle on sovittu parit maastot, toivottavasti ei kaatosateessa! Perjantaina teen pienen poniaiheisen roadtripin, josta kerron lisää kun palaan kotiin.

Säpinää

Kun luovuin omasta ponista olin muutaman viikon tyytyväinen siihen että kaikki hevoseen liittyvä vastuu ja vaiva oli poissa. Ei jatkuvaa tallilla juoksemista ja aikataulujen sovittelua, puhumattakaan kengittäjän metsästyksestä jne. Vaan niin se on että elämä ilman hevosia on teeskentelyä, sanokaa minun sanoneen :) Syksy on ollut vähän raskasta aikaa muun muassa työrintamalla, mutta olen saanut hevosista niin paljon hyvää mieltä ja voimaa etten sitä ennen tajunnutkaan.

Tämä viikko on tosiaan ollut melkoista heppailutykitystä. Viikon aikana on tarkoitus ehtiä neljän eri hevosen selkään, taitaa olla lähes ennätys. Maanantaina ratsastin vakkaritammalla rennosti sänkkärillä, ja eilen käytiin maastakäsin kävelylenkillä. Huomenna olisi tarkoitus tehdä koulutreeni pienen tauon jälkeen. Hevonen on tällä viikolla poikkeuksellisesti hoivissani kolme päivää.

Tiistaina ratsastin valmentajan suomenhevosella, joka on IHANA! Ei superhelppo, mutta minun tyyliseni opetusmestarihevonen joka tekee sen mitä ratsastaja pyytää ja palkitsee onnistumiset. Mentiin koulua kentällä ja onnistuin jo istumaan harjoitusravissakin pieniä pätkiä. Viime kerralla se ei onnistunut koska ruuna posotti kuin höyryjyrä mutta tiistaina poni oli vähän paremmin avuilla. Laukannostot sujuivat tosi hyvin, siinä toinen ilonaihe. Lauantaina pääsen maastoilemaan samalla hevosella, ja säänkin pitäisi suosia.

Eilen kävin kiireapulaisena ratsastamassa kaverin kouluruunan, sen pienen ihanan joka muistutti taas Goldya loikkiessaan karkuun kuviteltuja pieniä vihreitä miehiä :) Hevonen oli aika jännittynyt ja pohkeen takana, joten verkan jälkeen keskityin lähinnä saamaan sen rennoksi käynnissä. Tänään jatkuu harjoitukset saman hevosen kanssa ja treenin aiheena on laukannostot joista ei eilen tullut niin yhtään mitään. Lisäksi tänään on tarkoitus testata samalla tallilla asustavaa suomenhevosta, joka on minulle hyvinkin tuttu koska toimin kisakaudella sen hoviletittäjänä. Ratsuna kuitenkin minulle uusi tuttavuus.

Hevoskuviot ovat nyt mukavasti vakiintuneet. Ratsastan kaksi kertaa viikossa vakkaritammaa, kaksi kertaa viikossa valmentajan hevosta ja kerran viikossa kaverin kouluruunaa. Pari vapaapäivääkin siis jää.