Helpottunut ja tyytyväinen

Helpotus: Ei hankkarivammaa. Ei muutakaan vakavaa. Tyytyväisyys: upeasti käyttäytyvä poni!

Menin tallille eilen hyvissä ajoin. Olin varannut lastaukseen tunnin, koska en voinut olla varma kuinka hyvin tai huonosti homma sujuu. Leo pysähtyi matkalla tallinovelta trailerille kaksi kertaa, mutta käveli kuitenkin samantien sisään. Siinä sitten ihmeteltiin ja naureskeltiin, tunti ylimääräistä aikaa käsissämme...

Tampereen klinikalla oltiin siis hyvissä ajoin. Onneksi Teivossa on niin monta karsinaa, joten sain Leon talliin odottamaan. Ihana pikkuheppani teputti klinikan pihassa pienenpientä ravia vierelläni, mutta ei puhettakaan mistään loikkimisista tai muista ylimääräisistä liikkeistä.

Leo odotti vuoroaan rauhassa. Ell oli hiukan ajoissa ja varttia ennen virallista aikaamme päästiin jo tutkimushuoneeseen. Kerroin että Leo on riehunut tarhassa ja ehkä reväyttänyt/venäyttänyt jotain, mutta tuntuu että on jo parantumassa. Kuitenkin sanoin että minua mietityttää takapään liike joka ei mielestäni ole normaali.

Mainitsin myös epäilyni mahdollisesta hankkarivammasta. Tämä epäilys saatiin suljettua heti ensimmäiseksi pois. Yleistutkimuksessa Leo reagoi selän pitkien lihasten tunnusteluun vähän, muttei merkittävästi. Vuohisjännetupet olivat hieman täyttyneet. Isoin huomio oli se että molempien kintereiden siteet olivat melkoisen puristusarat. Leolta otettiin verta lihasarvojen määritystä varten. Varoitin ponin neulakammosta, mutta huulipuristimen ja rauhallisten avustajien kanssa niin verikoe kuin rauhoituskin saatiin hoidettua hienosti.

Lähdimme ulos tekemään ontumatutkimuksen. Suoralla Leo ei ontunut. Ympyrällä poni oli etenkin alkuun takaa aika könkkä ("köpö", on ell kirjoittanut raporttiin) ja toi oikeaa takajalkaa keskilinjaan. Tämän olin huomannut kotonakin. Vaikka Leon liike ei ollut nytkään hyvää takaa, niin se oli ihan eri tavalla huonoa kuin heti tarhariekkumisen jälkeen. Sanoin eläinlääkärille että minusta tuntuu että tässä on nyt kaksi erillistä asiaa; tarhariehumisen aiheuttamat mahdolliset vammat, ja takapää. Ell oli kuulemansa ja näkemänsä perusteella samalla linjalla.

Taivutusten perusteella päädyttiin piikittämään kortisonilla (Celeston & Linkosiini) molempien kintereiden alemmat liukunivelet. Myös vuohisnivelet piikitettiin muista paitsi oikeasta etusesta. Lihasarvoissa AST oli ihan hieman koholla. Oletus on että tarhassa on tullut joku revähdys tms., jota ei pystytty paikantamaan mutta vaikuttaa siltä että se on jo paranemaan päin. Kotiin saatiin Metacam-kuuri, joka on tarkoitettu niin tuolle tarhavammalle kuin kintereillekin. Viikko reipasta ja rentoa kävelyä selästäkäsin, työskentely ja maastoilu sallittua ja suotavaa, sitten viikko ravia ja laukkaa kevyemmin suorilla urilla ja isoilla ympyröillä rennosti eteen-alas. Sen jälkeen normitreeniin.

Omat arvailut ja ajatukset menivät aika hyvin yksiin eläinlääkärin toteamusten kanssa. Olen tyytyväinen että lähdettiin klinikalle, vaikkei tuo tarhariekkuminen sitä olisi vaatinutkaan. Olen koko talven pohtinut aika ajoin takapään liikettä, ja olisin joka tapauksessa viimeistään syksyllä käyttänyt Leon ns. rutiinitarkastuksessa. Nyt jalat saatiin hoidettua ennenkuin tuli mitään vakavampaa. Oikein hyvä näin.

Klinikalla Leo ei  parilla ekalla yrityksellä mennyt traileriin. Kävin hakemassa liinan ja annoin ponin siksi aikaa kuskin, eli veljeni, pideltäväksi. Veli ehdotti että jospa hän koittaa lastata. No, mikäs siinä! Ekalla kerralla Leo nykäisi sillalla taaksepäin, toisella yrityksellä marssi nätisti sisään. Taisi hämmästyä että kuka mua nyt taluttaa!  

Täytyy kyllä sanoa että meillä oli niin hyvä reissu kuin klinikkareissu vaan voi olla. Olen mielettömän tyytyväinen Leoon! Ihana rakas ponini, koko reissun se käyttäytyi täydellisen mallikelpoisesti. Aloin jopa miettiä jos sittenkin kävisi pari kisat kesällä, kun ponin käsittely sujuu nykyään siihen malliin ettei tarvitse hävetä... Ja velikin lupautui kisakuskiksi, "kunhan ei lähdetä Rovaniemelle asti".

Parempi katsoa kuin katua

Leo on ollut koko viikon kävelyliikunnalla maastakäsin. Eilen päätin koittaa liinassa miltä ravi näyttää. Hyvältähän se näytti. Vaikea sanoa oliko se ihan 100 % puhdasta, mutta joka tapauksessa liike oli sata kertaa parempaa kuin alkuviikon könkkäys. Leo myös ravasi mielellään.

Täytyy katsoa tänään miten eilisen rasitus vaikutti. Voi olla että ponilla tosiaan oli vaan joku lihasrevähdys/-venähdys joka parani levolla, mutta aion nyt kuitenkin pitää klinikka-ajan ja käydä tarkistamassa tilanteen. Koko talven Leon takapään liike on ollut ajoittain hiukan jäykkää, joten ihan hyvä käydä tekemässä taivutukset yms. Onhan edellisestä jalkojen tsekkauksesta kohta jo puolitoista vuotta aikaa.

Lauantaina testasin miten Leo lastautuu. Onhan poni toki kokenut matkustaja, mutta nyt sitä ei ole lastattu melkein vuoteen niin ajattelin ettei homma välttämättä suju ihan ongelmitta. Oikeassa olin. Ensin Leo jumitti jo 15 metriä ennen koppia, ja sain hilata sitä liinan kanssa lähemmäksi. Sitten käytiin sillalla ja peruuteltiin. Välillä meni jo sisälle ja juoksi samantien ulos. Tuntui että aikaa kului vaikka kuinka, mutta loppujen lopuksi ei mennyt kuin vartin verran kun Leo uskoi ettei temppuilut nyt toimi. Päätin harjoitukset muutamaan onnistuneeseen lastauskertaan, joissa kopista poistuttiin ulos vasta kun minä sanoin. Katsotaan nyt miten keskiviikkona sujuu. Varmuuden vuoksi varaan runsaasti aikaa ettei tule sitten kiire klinikalle. 

Positiivista oli se että Leo käyttäytyi oikeastaan aika hyvin lastauksessa. Se ei hermostunut, pomppinut eikä yrittänyt repiä irti. Ennemminkin ponilla oli vähän "ihan sama, en viitti mennä"-asenne ja sitä kiinnosti enemmän kuikuilla ympäristön tapahtumia kuin kävellä traileriin. Minulla kyllä meinasi mennä hermot pelleilyyn, mutta ehkä se oli ihan hyväkin koska hieman suuttuneena taisi olla napakammat otteet kun poni antoikin sitten periksi. 

Täytyy sanoa että vaikka toki olisi kiva ratsastaa, niin olen kyllä nauttinut tosi paljon kävelylenkeistä Leon kanssa. Poni on ollut niin miellyttävä käsitellä. Toivotaan nyt kuitenkin että keskiviikon klinikkakäynti on positiivinen ja voidaan taas jatkaa treenejä myös selästä.

Leo ei jaksa poseerata vaan haluaa sisälle heinien ääreen

Kenen jalat liikkuvat?

Leolle ei noussut kuume enää uudestaan ja lämmöt ovat olleet kutakuinkin normaalit torstaista lähtien. Varmuuden vuoksi poni kuitenkin tarhaili loppuviikon ja minulle jäi ylimääräistä aikaa. Niinpä lähdinkin oitis kuunteluoppilaaksi kun perjantaina sattumalta kuulin että Mia Kytölä pitää hevosten maastakäsittelykurssia lähitallilla. 

Kurssilla oli useampi hevonen "käsiteltävänä". Oli jyrääjää, huonokäytöksistä, lastausongelmaista, pelokasta, säikkyä, kyttääjää... Kaikkia käsiteltiin aika lailla samojen periaatteiden mukaan ja aika kivasti hevoset alkoivat toimia. Tulipa myös opittua hevosen lastaaminen lähettämällä, ja yhden ohjan pysähdyksen opettaminen hevoselle.

Päällimmäisenä oppina jäi mieleen itsevarmuus ja varautuminen. Vaikka ei niin tietäisi mitä tekee, niin hevoselle sitä ei näytetä vaan esiinnytään varmana käsittelijänä ja luotettavana johtajana. Pitää myös olla valmis reagoimaan nopeasti tilanteissa ja olla hereillä että osaa toimia oikein. Tuo varmuus on se mitä minulta vähän puuttuu nyt koska en luota poniin pystyynhyppäämisepisodin jäljiltä. Epäluottamus on molemminpuolista. Eilen Leo ei suostunut lähtemään minun kanssani takaovesta pimeään ja sateeseen jotta pääsisimme maneesiin. Kaveriheppa veturiksi niin ei ollut enää ongelmaa.

Tärkein asia kurssilta lienee tuo otsikossa mainittu. Ihminen liikuttaa aina hevosen jalkoja, ei koskaan hevonen ihmisen. Kun joku hässäkkätilanne syntyy niin ihminen ei saa liikkua pois hevosen alta (poikkeuksena tietty se jos hevonen tulisi ihan oikeasti päälle), vaan ihminen pysyy paikallaan ja hevonen väistää (eli peruuttaa).

Sain kurssilta vastauksia ja selvennyksiä tiettyihin juttuihin joita olen Leon kanssa miettinyt ja harjoitellut. Olen vähän ihmetellyt miksi sitä peruuttamista käytetään niin paljon. Kuulemma siksi että se on nopein ja tehokkain tapa katkaista pakoreaktio. Tärkeä oppi, jota en ole aiemmin niin paljon ajatellut, oli että hevosen nenän pitää aina olla itseen päin. Jos se ei ole niin se käännetään. Syy on yksinkertainen: Kun sinulla on nenä, sinulla ei ole hevosen takapäätä. Mia käytti myös paljon kättä "stop-merkkinä" hevoselle, ja tämän otin eilen käyttöön Leollekin. Leo tulee helposti minun tilaani ja liian lähelle, siinä kohta tuo käden pystyyn nostaminen auttaa. Tai välillä auttaa, välillä ei, eilisen kokemuksen perusteella.

Eilen (kunhan päästiin maneesiin) harjoittelin Leon kanssa sitä että poni pysyy omassa tilassaan, pois minun alueeltani, ja kulkee juuri niin nopeasti tai hitaasti kun minä haluan. Aika monta kertaa poni "pelästyi" jotain ja riuhtaisi sivuun niinkuin sillä on tapana. Tästä tietysti seurasi aina samantien peruutus ja tarvittaessa nenä kääntäminen takaisin minuunpäin. Tuntui että alussa poni ei kuunnellut minua ollenkaan, vihelteli vaan omiaan. Loppupuolella huomio alkoi olla paremmin minussa. Kuitenkin maneesista lähtiessä Leo taas ryntäsi ovesta pyöräyttäen samalla itsensä pylly menosuuntaan, kuten on tehnyt useamman kerran ennenkin. Ilmeisesti nyt tämä tapahtui ihan vaan siksi koska ulkona oli pimeää ja tiellä liikkui toinen hevonen. Tällä kertaa sain kyllä tilanteen paremmin ja nopeammin haltuun kuin yleensä. Sekunnin sadasosassa poni peruuttamaan kunnes sen huomio oli taas minussa, pää alas, liikkeelle, ja uudesta loikkayrityksestä välittömästi lisää peruutusta. Loppumatka talliin menikin jo fiksusti.

Nuo tilanteet joita meille tulee on sellaisia että Leo ei todellakaan pelkää mitään. Se ei loiki siksi että sitä pelottaisi vaan siksi että se ei kunnioita minua ja minun tilaani vaan kokeilee mitä annan sen tehdä. Ja että poni jaksaa yrittää, kerta toisensa jälkeen! En ole vielä osannut viestittää sille tarpeeksi selvästi että minä olen se joka määrää ja minä en todellakaan anna periksi. Jonkinlaiset lisähermot kyllä olisi välillä tarpeen. Eilenkin tuntui että oikein kihisin raivosta, mutta perkeleiden sijaan pitää vaan rauhoittaa mielensä ja jatkaa harjoituksia.

Klinikalla

Tampereen hevosklinikka ei sattuneista syistä ole suosikkipaikkani, joten en ole blogissa etukäteen maininnut että tuonne Teivon raviradan varteen on taas asiaa. Hevosklinikassa ei missään nimessä ole vikaa, päinvastoin. Olen saanut sieltä aina apua ja todella hyvää palvelua. Ikävästi tuo klinikkarakennus vaan muistuttaa Goldysta, joka vietti siellä elämänsä viimeiset tunnit.

Joka tapauksessa, asiakkaana oli tänään tietenkin Fanny. Ponia omistajuuteni alkutaipaleella hieman vaivanneet mutta kunnon kohotessa ja lihasten vahvistuessa poistuneet takapään vaivat palasivat joku aika sitten paljon voimakkaampina. Fanny ei ole ontunut, ollut välillä ehkä ihan hitusen epäpuhdas. Lähinnä oirehdinta näkyi siinä että takajalat lähtivät alaspäin siirtyessä useasti alta ja ponin liikkumishalut vähenivät.

Klinikalla juttelin ensin eläinlääkärin kanssa. Ennen taivutuksia juoksutin Fannya liinassa. Poni ei ollut yhtään oma itsensä vaan sai käskemällä käskeä raviin ja laukkaan. Toisen takajalan liike oli nyt minunkin silmääni epäpuhdasta. Taivutuskokeissa etujalat olivat priimaa ja ansaitsivat pelkkiä nollia, mutta ne takajalat... Alaosat nollaa, mutta yläosat kun taivutettiin niin ei ollut ravi mitään kaunista katseltavaa. Tai oikeastaan poni ei olisi halunnut kunnolla edes ravata.

Eläinlääkäri katsoi 8 kuukautta sitten otetut röntgenkuvat ja sanoi että jalat näyttävät niissä hyvältä. Sen toki tiesin jo ostotarkastuksen perusteella. Fannyn oireiden ja taivutusreaktioiden perusteella diagnoosi oli selvä eikä tarvetta uusien kuvien ottamiseen ollut. Molemmissa takapolvissa diagnosoitiin niveltulehdus. 

Tulehdustila johtuu useammasta syystä jotka ovat ruokkineet toisiaan. Ponin siirtyminen kevyestä käytöstä normaalin ratsun hommiin yhdistettynä takapolviin joita lihakset eivät ole tukeneet tarpeeksi on aiheuttanut kipua, jota poni on oppinut välttämään muuttamalla hieman liikerataansa. Liikeradan muuttuessa joku juttu polven ja reiden yhteyskohdassa jumiutuu ja sitten "aukeaa", joka aiheuttaa takajalan pettämisen. Tästä taas aiheutuu lisää kipua ja ärsytystä, joka pahentaa tulehdustilaa. Näin suunnilleen ymmärsin asian maallikkokielellä selitettynä. Vaikka kyseessä on rasitusperäinen vaiva, niin se ei johdu siitä että olisin rasittanut ponia liikaa. Tämän tarkistin erikseen eläinlääkäriltä.

Tämä on kuulemma melko yleinenkin vaiva nuorilla hevosilla, joihin Fanny iästään huolimatta luetaan koska varsomisten takia se ei ole tehnyt ratsun hommia samalla lailla kuin muut ikäisensä. Hoitona molemmat polvet piikitettiin, ja huonommasta jalasta myös kinner. Kipulääkekuuri määrättiin viikon ajaksi. Jatkoa ajatellen sain hyvät ohjeet ja ensimmäinen kuukausi takaosaa kuntoutetaankin eläinlääkärin suunnitelman mukaan. Tästä kirjoitan myöhemmin erikseen.

Voin sanoa että helpotus oli aika giganttinen kun selvä diagnoosi saatiin ja myös vakuutus siitä että poni erittäin varmasti toipuu ja sopii jatkossakin käyttöön. Rokotuskin saatiin hoidettua samalla käynnillä. Reissu meni muutenkin ihan ok mutta ponirassu kyllä jännitti jonkun verran kuljetuksessa. Tampereen päässä ei halunnut enää mennä traileriin. Vartin verran pohdittiin asiaa mutta sitten Fanny päätti onneksi marssia sisään sen sijaan että olisi jäänyt koko päiväksi seisoskelemaan etukaviot lastaussillalla mietiskelevä ilme naamallaan...

Lastausharjoitus

Olen nähnyt Fannyn lastattavan kerran (klinikalla ostotarkastuksessa) ja lastannut sen itse kerran (kun haimme ponin kotiin). Molemmilla kerroilla poni meni traileriin hyvin. Eilen päätin koittaa lastausta jotta näen onko siinä harjoiteltavaa. 

Poni narun päähän ja lastaussiltaa kohti. Etukaviot tuli sillalle ja siihen pysähdyttiin. Mies oli lastausapuna ja taputti Fannya lautaselle samalla kun minä vähän maiskutin. Poni käveli sisälle. Joten ei se näköjään tuon vaikeampaa ole :) Ja hyvä niin!

Perjantain valmennus ratsastettiin kuumassa maneesissa mutta ihan kivasti meni. Tehtiin lähinnä väistöihin valmistelevia tehtäviä, ja sitten niitä väistöjä. Lopussa nostettiin pohkeenväistön perään laukka. Fanny oli taas oma ihana itsensä ja aika mukava ratsastaa.

Lauantaina köpöteltiin pellolla, ei jaksanut tehdä mitään kunnollista kun oli niin kuuma. Eilen oli vielä kuumempi... Lastausharkan jälkeen kävelytin Fannyn maastakäsin ja juoksutin maneesissa muutaman kierroksen. Ja tietysti poni pääsi myös herkuttelemaan tuoreella ruoholla.