Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuumuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuumuminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. tammikuuta 2015

Tavallisia juttuja

Viime viikko meni ihan normaalien treenailujen merkeissä, välillä hyvin ja välillä ei niin hyvn. Ihan hyvä viikko kuitenkin saatiin kasaan. Maanantaina Leolla oli raspauksen vuoksi täysin vapaapäivä. Tällaiset päivät ovat nykyään harvinaisia. Yleensä vapaapäivinäkin kävellään, mutta nyt lenkkeily jäi rauhoituksen takia väliin.

Tiistaina ja keskiviikkona treenasin koulua. Tiistaina en saanut laukkaa oikein hyväksi, mutta keskiviikkona oli jo parempi. Keskiviikkona ratsastin vaihteeksi nivelellä, koska niinkuin olen "valittanut" koen että Leo rullaa baucherilla välillä vähän. No, eipä nivelellä ollut juurikaan eroa ja jotenkin baucher tuntuu sopivan paremmin käteen (luultavasti siksi että olen tottunut siihen), joten vaihdoin takaisin.

Torstaina ohjasajoin Leon. Ohjasajossa on ollut muutaman viikon tauko. Vuodenvaihteessa poni oli välillä hiukan villi eikä tuntunut hyvältä idealta ohjasajaa sitä samalla kun muut yrittävät ratsastaa. Nyt ohjasajo meni hyvin ja Leo oli kuuliainen. Juoksutin myös hetken liinassa. Siinä poni yritti ensin esittää kovanaamaa kuopimalla niin että hiekka lensi, mutta kun pyysin vaan eteen niin työskentelymoodi löytyi nopeasti.

Perjantai taisi olla viikon huonoin päivä. Minulla oli vähän kiire ja tiesin jo selkään noustessa etten ehdi ratsastamaan kovin kauaa. Oli tarkoitus tehdä rento verkkatyyppinen ratsastus mutta vähän tappelun puolelle se meinasi mennä kun Leo yritti taas vältellä takaovea. Sain kuitenkin tahtoni perille jotenkuten ja ehdin jopa kotiin suihkuun puoli tuntia ennen vieraiden tuloa... Jäi kuitenkin hiukan kaivelemaan ei niin onnistunut ratsastus.

Lauantaina odotukset eivät olleet kovin korkealla perjantain jäljiltä, etenkin kun oli sovittu hyppypäivä. Itse hypyt menivät taas tosi hyvin. Pientä jumppasarjaa mentiin ja sitten yksittäistä pientä pystyä. Vaan ne lähestymiset... Poni kävi vähän kuumana ja ylimääräisiä venkoiluja tapahtui jonkun verran. Ja taas sitä ovea piti tuijottaa. Kerran Leo lähti laukkaan kuin tykin suusta, jolloin jouduin kiertämään esteen ja lähestymään uudelleen minun valitsemassani tahdissa. Ihan kivaa oli silti.

Eilen päätin että nyt se takaoven tuijotus saa luvan loppua, vaikka sitten saisin ratsastaa koko illan. Ei jaksaisi joka ratsastuskerta tapella noin tyhmästä asiasta, kuin liikkumaton ovi. Alussa Leo jopa kerran pysähtyi ravista ovea tuijottamaan! Voi hyvänen aika että tuollainen käytös on raivostuttavaa! Leo ei siis todellakaan pelkää ovea vaan sillä on nyt joku tuollainen ärsyttävä tapa tullut. Ei siinä auta muu kuin tehdä töitä, niin jossain vaiheessa ovi unohtuu ja se pystytään ohittamaan ilman reaktioita askellajista riippumatta. Näin onneksi tapahtui eilenkin ja saatiin tehtyä hyvä treeni. Koko iltaakaan ei sentään mennyt...

tiistai 13. tammikuuta 2015

Lauantain valmennus

Mikä lie syynä, pakkasen puolelle kääntynyt kelikö, mutta lauantaina Leo oli verkassa täysin erilainen kuin perjantaina. Sanoisin että se kävi oikeastaan aika kuumana. Pientä keskittymisongelmaa siis oli, kaikkiin ääniin tuli reaktio ja Leo oli jännittynyt. Ravailin ja laukkailin koittaen saada ponin kunnolla ohjan ja pohkeen väliin ettei se livistä.

Aloitettiin taas ravilla. Leo liikkui hyvin ja meni nopeasti hyvään peräänantoon. Se ilo tuosta kuumumisesta on että tavallaan ratsastaminen on helpompaa, kun on mitä ratsastaa. Tarkoitan siis sitä että jos hevonen on löysä ja laiska niin se on monesti hankalampaa kuin terävän ja reippaan ratsastaminen. 

Maneesin etuoven avaaminen ja takaoven ohittaminen olivat Leolle herkässä mielentilassa lauantaina hiukan liikaa. Poni yritti pysähtyä, jäi edestä tyhjäksi ja tahtoi esittää bravuuriaan peruutusväistöä, jossa väistetään jyrkästi takaviistoon, jos nyt osaatte moista kuvitella. Tähän puututtiin avomaisella ajattelulla. Valmentaja pyysi minua ennakoimaan, ja hyvissä ajoin ennen takaovea piti laittaa sisäpohje hyvin kiinni ja asettaa poni selkeästi sisään. Samoin tehtiin kun edellinen valmennettava lähti etuovesta; ennen oven aukaisua aloin tehdä avoa. Leolla kyllä toimii hyvin tuollainen taktiikka. Kun tehdään tarpeeksi töitä niin poni keskittyy eikä kuuntele tai katsele turhia. Leohan ei siis normaalisti välitä oven avaamisesta mitenkään, mutta tuollaisella "kuumalla" tuulella ollessaan se helposti ylireagoi. 

Mainitsin valmentajalle perjantaina että olen alkanut vastalaukkaharjoittelun, ja keskityimmekin sitten lauantaina suurimman osan aikaa vastalaukkaan. Ensin mentiin myötälaukkaa ympyrällä, muistaen perjantaina päähän taottu pyhä kolmiyhteys: katse ylös, polvi ylös, aseta! Polvi ylös-komennolla tarkoitettiin siis sitä että polvi ja reisi on "irti" eikä purista. Tein samaa kuin perjantaina eli tosiaan nostin välillä polvet kattoa kohti. Pyrkimyksenä oli samalla saada istuinluut kunnolla satulaan. 

Myötälaukasta tehtiin puolirata leikkaa ja jatkettiin uraa vastalaukassa. Sitten tehtiin täyskaarto ja jatkettiin siitä uraa, jonka jälkeen jäin pääty-ympyrälle vastalaukassa. Ympyrällä jatkettiin pitempään, ja asetus oli sisään. Noin sata kertaa kuulin "katse ylös, polvi ylös, aseta!" ja menihän se lopulta jakeluun... Kaikki laukkaharjoitukset tehtiin tietysti molempiin suuntiin. Vastalaukka ympyrällä vasempaan kierrokseen tuntui lopussa oikeastaan tosi helpolta, oikeaan en vielä onnistunut ihan niin hyvin mutta siinäkin sain asetuksen ainakin melkein läpi. Nyt on hyvät eväät vastalaukkaharjoituksiin ja sain varmuutta vastalaukan ratsastamiseen. 

Jos perjantaina ja lauantaina sai tehdä oikein kunnolla töitä niin sunnuntaina sainkin vaan nauttia. Leo oli niin hienosti avuilla ja kaikki tuntui helpolta. Olisin voinut jatkaa ratsastusta vaikka kuinka kauan, mutta tehtiin vaan kevyt palauttelu koska tiesin että maanantaina on vapaapäivä raspauksen ja siihen liittyvän rauhoituksen takia.