Opinko ikinä?

Olen näköjään unohtanut julkaista viikonlopun valmennuksista kertovan tekstin, eli tässä;

Kuinka monta kertaa eri valmentajat ovat sen minulle sanoneet, ja edelleen sanovat: istu satulaan ja katso eteen! Sama juttu taas kuluneen viikonlopun valmennuksissa. En tiedä miksi pyrin koko ajan nousemaan satulasta pois, ja miksi tuijotan hevosen niskaa. Kun keskityn pitämään takapuolen penkissä ja katson eteen ja ylös niin kaikki on niin paljon helpompaa. Reisi ja polvi eivät enää purista, pystyn istumaan paremmin liikkeen mukana, jopa ratsu kulkee letkeämmin...

Menin valmennukseen perjantaina aika huonolla mielellä. Valmentajan mitä kuuluu-kysymykseen vastasin että ei kovin hyvää, ponilla on maha kipeä, ei olisi pitänyt tulla lainkaan. Valmentaja nousi luvan saatuaan Leon selkään ja sai ilman mitään ylimääräisiä kommervenkkeja ponin liikkumaan normaalisti (mihin minä en siis pystynyt). Hetken päästä vaihdettiin ratsastajaa.

Ratsastajan vaihdoksen jälkeen ei tehty muuta kuin varmistettiin että minäkin saan molemmat laukat nousemaan ja askellajit ja muodon kohtuulliseksi. Vähän paremmalla mielellä siis jatkettiin lauantaihin, jolloin saatiin ok treeni tehtyä ponin vointia kuunnellen. Sunnuntaina ratsastin itsenäisesti ja Leo tuntui aika hyvältä. Maanantaina oli vapaa ja eilen jatkoin "istu satulaan, katso eteen"-harjoittelua. Ponin terveydentila on koko ajan suurennuslasin alla ja katsellaan nyt mihin suuntaan tilanne kehittyy. 

Perjantain valmennus ja satula-asiaa

Ratsastin Leon kevyesti keskiviikkona, jolloin Liisa kävi moikkaamassa meitä. Poni oli niin tahmea taas... Torstaina vaan käveltiin ja mietin hiukan pelonsekaisin fiiliksin mitä valmennuksesta tulee jos Leo on ihan etana. Päätin kuitenkin että nyt leuka pystyyn, apuahan sinne valmennukseen mennään saamaan.

Perjantain verkassa Leo oli ihan ok, ei parhaimmillaan muttei onneksi kovin tahmeakaan. Valmennus aloitettiin tutuilla jutuilla; niskaa pyöreämmäksi ja takapää aktiivisemmaksi. Haettiin nyt vähän eri näkökulmaa. Aiemmin olen saanut pyytää Leoa reippaasti eteen, mutta nyt valmentaja sanoi että saan antaa Leon ravata hitaammin, mutta minun pitää aktivoida takaosaa tehokkaammin. Tämä tapahtui käyttämällä raippaa ihan pepun päälle (on muuten hankalaa, vaatii harjoitusta), ja tekemällä heti perään puolipidäte jottei poni lähde kuitenkaan menemään kovempaa. 

Valmentaja myös aktivoi Leoa maasta hipsuttamalla raipalla pepun päälle. Ensin Leo oli vähän lentoon lähdössä enkä saanut puolipidätteitä kunnolla läpi. Mutta kun vähän ryhdistäydyi niin poni liikkui tosi hienosti. Oli meinaan takapää aktiivinen ja alla!

Vastalaukoissa oikeaan kierrokseen (eli vasenta laukkaa) Leo pyrki jostain syystä maneesin etukulman kaarteessa aina vaihtamaan. Toisessa päässä maneesia ei vaihda koskaan. Tämän on pakko olla jotain mitä minä teen... Tai sitten syy oli se että tallikaverin koiranpentu oli maneesin etupäädyssä ja Leon piti sitä vähän vilkuilla ohimennessään, jolloin keskittyminen hajosi hiukan.

Valmentaja oli aika nopeasti tyytyväinen Leoon, ja itsestäkin se tuntui hyvältä. Vähän oli jossain vaiheessa sellaista "en reagoi mihinkään"-fiilistä mutta loppua kohti parani koko ajan. Sain taas huomautuksen siitä että mun pitää olla pohkeen kanssa tosi nopea, en saa jäädä kiinni. Reidet sain pidettyä nyt aika rentona ja puristamatta, mutta siihen olenkin viime viikot kiinnittänyt extrahuomiota.

Leon satula täytyy kyllä tarkistaa ja sainkin satulansovittajan kanssa jo ajan sovittua. Valmentaja sanoi alkuverkkaa katsellessaan, että satula läppää vähän takaa. Samalla hän kysyi tuntuuko että olen vähän "nenilläni" selässä, ja kyllähän se on hiukan silti tuntunut viime aikoina. Satula saattaa ehkä kaivata toppausta, onhan se ollut aktiivikäytössä jo vuoden verran. Tai sitten meidän iänikuinen satulavyöongelma nostaa taas päätään. On hankalaa löytää Leolle sopivaa vyötä. Nyt käytössä ollut Nortonin vyö on ollut aika hyvä, mutta enää en ole niin varma. Satula liikkuu ratsastuksen aikana hiukan eteenpäin. Johtuuko tämä toppauksista, satulan leveydestä, vyöstä vai siitä että satuloin liian taakse, se täytyy satulansovittajan kanssa selvittää.

Heinäkuun valmennukset

Perjantaina ja lauantaina päästiin taas valmennukseen viiden viikon tauon jälkeen. Käyn tällä hetkellä vain Kikon valmennuksissa ja olen jättänyt ns. kotivalmentajan tunnit pois. Tämä tahti tuntuu nyt ihan hyvältä. Kuukaudessa ehtii aina hyvin treenata, sitten pari tiukkaa valmennustuntia ja taas kuukausi itsenäistä treeniä. Aiemmin tuntui että tarvitsen valmennusta tosi usein, mutta tällä hetkellä osaan ratkoa ongelmia hiukan itsekin joten toistaiseksi mennään näin.

Hain perjantaina Leon jo yhdeltä laitumelta sisään viileään talliin jotta se jaksaisi valmennuksen paremmin. Oli varmaan ihan viisas valinta koska päivä oli tosi kuuma. Valmennuksessa Leo oli ihan super! Ihan alussa se ei oikein antanut kunnolla periksi niskastaan mutta myötäsi sitten nopeasti. Poni sai kehuja ulkomuodostaan, massaa on nyt sopivasti ja vaikka mahakin on ehkä vähän kasvanut niin suurimmaksi osaksi kyseessä on lihasmassa. Saman totesi muuten Leon hierojakin, ja sanoi että selän puolierot ovat vihdoin tasoittuneet eli niitä ei enää ole. 

Perjantaina keskityttiin aika paljon istuntaani. Reisi tuppaa edelleen puristamaan, ja pohje ei ole kunnolla kiinni. Sain kehotuksen ajatella reiden alaosaa irti ja rennoksi, ja pohjetta lähemmäs hevosta ja pois heilumasta. Tämä pitää nyt muistaa jatkossakin. Asettamiseen haettiin ihan pientä ranneliikettä ja tämä toimikin hyvin. Sain myös kehotuksen pitää hieman parempi tuntuma ja pitää ulko-ohja kädessä. Tuttuja asioita mutta aina niistä saa muistuttaa...

Loppuverkassa sain vielä kommenttia siitä että pitää tehdä muutakin kuin "keventää ja koittaa näyttää nätiltä" :) Myönnän kyllä täysin että minulle on taipumus lakata ratsastamasta loppuraveissa. Nyt taivuteltiin ponia oikein urakalla ja tätäkin aion ehdottomasti jatkaa. Eli loppuverkassakin ratsastetaan, ei matkusteta!

Lauantaina verkka oli huono. Oltiin kentällä ja Leo ei liikkunut mihinkään. Ponilla on ollut nyt jonkun verran noita tahmeita päiviä kun se ei liiku ja reaktio pohkeeseen, kannukseen tai raippaan on korkeintaan hännänhuiskaus. Täytyy koittaa taas keksiä enemmän vaihtelua treeniin ja mahdollisesti Leo saa myös pitää pienen loman kunhan oma kakkoskesälomani alkaa. No, lauantain valmennus meni kuitenkin hyvin kun vauhtiin päästiin, joten hyvä fiilis jäi. Seuraaviin valmennuksiin onkin sitten 1,5 kuukautta joten tähän väliin mahtuu treenin lisäksi hyvin se mahdollinen lomakin. 

Lauantain valmennus

Mikä lie syynä, pakkasen puolelle kääntynyt kelikö, mutta lauantaina Leo oli verkassa täysin erilainen kuin perjantaina. Sanoisin että se kävi oikeastaan aika kuumana. Pientä keskittymisongelmaa siis oli, kaikkiin ääniin tuli reaktio ja Leo oli jännittynyt. Ravailin ja laukkailin koittaen saada ponin kunnolla ohjan ja pohkeen väliin ettei se livistä.

Aloitettiin taas ravilla. Leo liikkui hyvin ja meni nopeasti hyvään peräänantoon. Se ilo tuosta kuumumisesta on että tavallaan ratsastaminen on helpompaa, kun on mitä ratsastaa. Tarkoitan siis sitä että jos hevonen on löysä ja laiska niin se on monesti hankalampaa kuin terävän ja reippaan ratsastaminen. 

Maneesin etuoven avaaminen ja takaoven ohittaminen olivat Leolle herkässä mielentilassa lauantaina hiukan liikaa. Poni yritti pysähtyä, jäi edestä tyhjäksi ja tahtoi esittää bravuuriaan peruutusväistöä, jossa väistetään jyrkästi takaviistoon, jos nyt osaatte moista kuvitella. Tähän puututtiin avomaisella ajattelulla. Valmentaja pyysi minua ennakoimaan, ja hyvissä ajoin ennen takaovea piti laittaa sisäpohje hyvin kiinni ja asettaa poni selkeästi sisään. Samoin tehtiin kun edellinen valmennettava lähti etuovesta; ennen oven aukaisua aloin tehdä avoa. Leolla kyllä toimii hyvin tuollainen taktiikka. Kun tehdään tarpeeksi töitä niin poni keskittyy eikä kuuntele tai katsele turhia. Leohan ei siis normaalisti välitä oven avaamisesta mitenkään, mutta tuollaisella "kuumalla" tuulella ollessaan se helposti ylireagoi. 

Mainitsin valmentajalle perjantaina että olen alkanut vastalaukkaharjoittelun, ja keskityimmekin sitten lauantaina suurimman osan aikaa vastalaukkaan. Ensin mentiin myötälaukkaa ympyrällä, muistaen perjantaina päähän taottu pyhä kolmiyhteys: katse ylös, polvi ylös, aseta! Polvi ylös-komennolla tarkoitettiin siis sitä että polvi ja reisi on "irti" eikä purista. Tein samaa kuin perjantaina eli tosiaan nostin välillä polvet kattoa kohti. Pyrkimyksenä oli samalla saada istuinluut kunnolla satulaan. 

Myötälaukasta tehtiin puolirata leikkaa ja jatkettiin uraa vastalaukassa. Sitten tehtiin täyskaarto ja jatkettiin siitä uraa, jonka jälkeen jäin pääty-ympyrälle vastalaukassa. Ympyrällä jatkettiin pitempään, ja asetus oli sisään. Noin sata kertaa kuulin "katse ylös, polvi ylös, aseta!" ja menihän se lopulta jakeluun... Kaikki laukkaharjoitukset tehtiin tietysti molempiin suuntiin. Vastalaukka ympyrällä vasempaan kierrokseen tuntui lopussa oikeastaan tosi helpolta, oikeaan en vielä onnistunut ihan niin hyvin mutta siinäkin sain asetuksen ainakin melkein läpi. Nyt on hyvät eväät vastalaukkaharjoituksiin ja sain varmuutta vastalaukan ratsastamiseen. 

Jos perjantaina ja lauantaina sai tehdä oikein kunnolla töitä niin sunnuntaina sainkin vaan nauttia. Leo oli niin hienosti avuilla ja kaikki tuntui helpolta. Olisin voinut jatkaa ratsastusta vaikka kuinka kauan, mutta tehtiin vaan kevyt palauttelu koska tiesin että maanantaina on vapaapäivä raspauksen ja siihen liittyvän rauhoituksen takia.

Vikaa satulan päällä

Paneuduin eilen jälleen kerran ajatuksella siihen että Leo liikkuu eteen ja etenkin siihen etten häiritse hevosen liikettä. Tuo eteenpäinpyrkimyksen puute on ollut jo jonkin aikaa suurin tuskailun aihe, johon olen etsinyt syitä vähän sieltä sun täältä. Olen miettinyt pääni puhki missä milloinkin mättää ja löytänyt monia mahdollisia syitä joista suurimpaan osaan olen jo puuttunutkin. Leo reagoi tosi herkästi kaikkeen mahdolliseen, joten tarkkana saa olla ruokinnan, varusteiden yms. kanssa. 

Mutta eiliseen. Ensinnäkin, tein pitkän ja huolellisen verkan poni hyvin loimitettuna. Verryttely tosin on asia josta en kyllä muutenkaan tingi. Jos on kiire ratsastaa niin teen sitten vaikka pelkän verkan. Normaalien kymmenen minuutin pitkin ohjin kävelyjen jälkeen lyhensin hiukan ohjaa ja taivuttelin ponia. Vasta kunnon käyntiverkan jälkeen menin kevyttä ravia. Laukkaa menin kevyessä istunnassa. Sekä ravissa ja laukassa pyrin pelkästään siihen että poni etenee hyvin, ohja sai olla hiukan pidempänä mutta kuitenkin tuntumalla. 

Verrattuna pariin aiempaan päivään Leo liikkui oikeastaan aika kivasti. Ja miksi? No siksi että ratsastaja keskittyi siihen ettei puristanut yhtään. Reisi ja polvi irti. Ja siksi että ohjat olivat normaalia pidemmät eikä käsi jäänyt vetämään tai jarruttamaan. Käytin paljon ääniapuja jatkuvan pohkeella paukuttamisen sijaan. Muistin myös kiittää hevosta. Ja hommahan toimi!

Kun sitten lyhensin ohjaa ja aloin "työskentelemään" niin johan alkoi taas meno hiipua. Alussa olimme maneesissa yksin ja huomioni oli 100 % ponissa, mutta kun muita tuli paikalle oma keskittymiseni ei ollutkaan enää niin hyvää. Mitä ilmeisemmin ratsastaessani "kunnolla" puristan ja pusken ponia eteenpäin, samalla kun joustamaton käteni jarruttaa liikettä. Voi tuska. Mutta kuten tallikaverille totesin, parempi että vika on minussa kuin ponissa. Helppoahan se vioista eroonpääseminen ei ole, mutta eilisten ahaa-elämysten avulla pystyn toivottavasti korjaamaan ratsastustani.

Loppukäynneillä tuli yhtäkkiä sähkökatko. Oli kyllä todella pimeää. Seisoimme maneesissa paikoillamme koska emme nähneet edes toisiamme ja liikkuminen olisi aiheuttanut törmäysriskin. Hiukan tuli sentään näkyvyyttä kun saimme maneesin oven auki. Leo hermostui vähän kun ihmiset sohivat kännykän valojen kanssa ja ulkoa kuului epämääräisiä ääniä, mutta rentoutui nopeasti kun tajusi ettei ole mitään sen ihmeempää tapahtumassa. Tuntuu että meidän ahkerat maastakäsittelyharkat on oikeasti auttaneet, poni ei menee enää sellaiseen tilaan missä mitkään käskyt ei mene läpi, ja on muutenkin rauhallisempi ja helpompi käsitellä.