Onni on hetkessä

Aioin kirjoittaa eilisestä treenistä Leon kanssa ja ratsastuksesta Leon karsinanaapurilla, jonka selässä olin ekaa kertaa. Palasinkin kuitenkin selailemaan vuoden takaisia blogikirjoituksia. Vieläkin niiden lukeminen karmaisee. Muistan elävästi sen pelon ja kauhun, ja ajoittaisen epätoivon.

Tasan vuosi sitten tänä samana päivänä kävimme Teivossa klinikalla koska Leo oli ollut outo ja sillä oli lämpöä. Klinikalla poni sai terveen paperit, mutta seuraavana päivänä soitettiin että tulehdusarvot ovat koholla. Lopun suurin osa teistä tietäneekin. Puolitoista viikkoa kotona antibiootilla ja kipulääkkeellä, ihmettelyä, kasvavaa huolta, ja lopulta poni Hyvinkään Animagiin. Muistan kuinka suuri helpotus oli saada diagnoosi ja selitys ponin päivä päivältä heikkenevään kuntoon; nivuspaise. Mutta sitten tuli maanantai ja eläinlääkäri soitti: "Poni pitäisi saada kaadettua, annatko luvan nukutukseen?" Pitkään blogia lukeneet tietävät että ensimmäinen ponini Goldy kuoli leikkaukseen kun se sydän yllättäen pysähtyi nukutuksessa.

Vaihtoehdot oli nopeasti käyty läpi; niitä ei ollut. En voinut muuta kuin antaa luvan leikata Leo. Seuraavat tunnit menivät puhelinta tuijottaessa. Se tunne, kun puhelin soi ja näet että se on hevossairaalasta. Ja kun ell sanoo että leikkaus on onnistunut ja poni heräämässä, mutta jos se ylösnoustessa riuhtoo vähänkään niin se tulee kuolemaan verenhukkaan. Taas odotellaan. Vihdoin tulee puhelu: "Poni on noussut ja voi olosuhteisiin nähden hyvin."

Helpotus kesti hetken mutta oikeasti, tästähän kaikki vasta alkoi. Haavanhoitoa, turvonneiden ja haavaeritteistä palaneiden jalkojen hoitoa, kävelytystä. 2 viikkoa leikkauksen jälkeen nousi kuume. Hyvinkäältä kehotettiin ottamaan tulehdusarvot ja ell totesi lakonisesti; "Kyllähän sä tiedät mitä se tarkoittaa jos sillä on fibrinogeeni joku kymppi." Silloin olin varma että nyt poni joudutaan lopettamaan.

Jälkeenpäin vasta tajuaa miten rankkaa aikaa tuo oli. Keskität viikkokausia lähes kaiken energiasi eläimen hoitamiseen, ja samalla pelkäät ettei se toivukaan ja kaikki on ollut turhaa. Yrität sulkea negatiiviset ajatukset pois ja alistua siihen ajatukseen että näillä mennään, suunta on eteenpäin haavanhoitokerta kerrallaan. Ja niinhän siinä sitten kävi että tuli heinäkuun loppu, ja ponityttö pääsi taas poninsa selkään. Sekin on hetki joka ei unohdu.

Uupunut hevosenomistaja ilmoittautuu

Täällä ollaan, ja tilanne on ihan ok. Hurjaa vuoristorataa mennään. Leon lämpö on tässä muutaman päivän aikana heitellyt välillä 36,9-38,8 ja omat mielialat vaihtelee aika lailla samaan tahtiin. Ponin hoidon lisäksi minua työllistävät seuran kisat ja omat työkuviot, joten alan olla aika poikki. Yöunet ei kauheasti auta jos ne ovat täynnä ponipainajaisia, niinkuin minulla on jo monta yötä ollut.

Juttelin torstaina puhelimessa Hyvinkään eläinlääkärin Minna Mustikan kanssa. Pohdimme Leon kuumeilua, ja ell tuli siihen tulokseen että jos poni on pirteä, syö ja juo, ja haava on siisti niin ei ole syytä kauheaan huoleen vaan lämpö liittynee paranemisprosessiin. Toivotaan näin. Eilen ja tänä aamuna Leon lämmöt olivat 37,1 ja 37,0, mutta illalla oli taas asteen korkeampi. Katsotaan mitkä lukemat tänä iltana saadaan. Kuumemittareitakin minulla on käytössä jo kolme, ei tässä yksi riitä...

Leon juomisen kanssa on ollut taas vähän hankalaa. Greenline-pellavavettä se onneksi juo, ei juuri muuta. Ruoka maistuu tosi hyvin, etenkin vihreää poni söisi kuinka paljon vaan. Käyn siis keräämässä Leolle mahdollisimman paljon vihreää, laitumellehan ponia ei voi päästää. Haava on siisti ja eritys koko ajan vähäisempää. Nyt haavaviilto on enää noin 5 senttiä pitkä, alussa se oli lähemmäs 15 cm. Näkee kyllä että reikä on selvästi sisältä vielä auki joten ei ole tuolla viillon sulkeutumisellakaan mikään kiire. Parempi kun menee kunnolla sisältä kiinni ennenkuin ulkoa. Säären sisäsyrjällä olleet ilmeisesti märkäeritteen aiheuttamat "ruvet" ovat myös aika hyvin lähteneet pois.

Leon jokailtaiset lenkit ovat sujuneet suht hyvin. Välillä saa kyllä hra liimakavion kanssa neuvotella siitä saako kävellessä stoppailla, ja onko talliin pakko mennä, mutta muuten Leo on käyttäytynyt hyvin ja haavanhoito onnistuu ilman suurempaa draamaa. Tarhaus on myös sujunut ok kunhan ponilla on ruokaa. Tänään laitumella pomppineet tallikaverit saivat Leon hermostumaan mutta onneksi olin paikalla nakkaamassa ruohoa nenän eteen ennenkuin poni ehti loikkia kauheasti. Eläinlääkäri sanoi että edelleen repivät sivuttaisliikkeet ovat huono juttu ja voivat aiheuttaa tyrän. Eli ei mitään asiaa isompaan tarhaan ennenkuin haava on täysin parantunut.

Päivä 5

Pintelöinti ja/tai eilinen taluttelu oli auttanut ja jalan alaosan turvotus oli tänä aamuna vähän laskenut. Iltakäynnillä se oli mielestäni laskenut vielä vähän lisää. Aamulla Leon kävelytys oli aika haasteellista. Poni olisi koko ajan halunnut pinkaista pukkilaukkaan ja heitteli päätään uhmakkaasti... Illalla kentällä oli muita hevosia ja meno oli hieman maltillisempaa.

Aamulla meni viimeinen kipulääkeannos (Finadynea). Antibioottia on vielä kolme annosta jäljellä, mutta tosiaan soitan huomenna Hyvinkäälle ja pyydän että määräisivät puhelinreseptillä lisää. Samalla täytyy kysellä miten haavan paranemisen edistymisen voi huomata. Tuntuu että haava on koko ajan saman näköinen. Tänäänkin se oli ulkopuolelta ihan siisti, tosin sisältä valuu erittäin ällöttäviä vaaleanpunaisia limaisia klönttejä (käsittääkseni tämä on edelleen täysin normaalia). Jalan turvotus on tosiaan laskenut aika kivasti. Vaahdottelin jalan kuitenkin pesu-betadinella kintereestä alaspäin, siltä varalta että siellä on joku piilevä naarmu, ja aion tehdä jatkossakin saman. Lähtee tahmea ja kuivunut haavaeritekin helpommin pois ja Betadine puhdistaa jalan hyvin.

 

Eilen Leo oli vielä polkenut aika paljon heinää yön aikana jalkoihinsa, mutta tänä aamuna karsinassa oli jäljellä vain rippeet. Eli ruoka on maistunut hyvin. Juomisesta Leon kanssa saa muutenkin huolehtia, ja etenkin nyt olen koittanut saada sitä juomaan mahdollisimman paljon. Onneksi koitin uudelleen greenline-pellavavettä kun Anna siitä vinkkasi kommenteissa. Aiemmin ei ole Leolle oikein uponnut, mutta tänään joi niin aamulla kuin illallakin useamman litraa merisuolalla höystettyä tosi löysää velliä.

Päivät 3 & 4

Kaikki on suhteellisen ennallaan; lämpöä ei ole, haava erittää saman verran kuin ennenkin, ja on minun silmääni suht siistin näköinen vaikkakin edelleen aika öklö... Tai no yksi muutos on; eilen aamulla huomasin että Leon haavanpuoleinen takajalka on alaosasta aika tukki, paljon turvonneempi kuin ennen. Huonolla tuurilla poni on onnistunut telomaan itsensä tarhassa. Tosin haavaa, aristusta tai lämpöä ei ole. Todennäköisempi syy turvotteluun lienee leikkaushaava, jalan yläosassa kun on ollut koko pientä turvotusta.

Puhuin tänään yhden Hyvinkään Animagin eläinlääkärin kanssa ja käytiin läpi viikonloppuna kerryttämäni kysymysten lista. Sain tarkempia neuvoja haava-alueen suihkutteluun ja uskallan nyt putsailla ehkä vähän rohkeammin. Vettä ei saa tietenkään osua paineella haava-alueelle, mutta ei haittaa jos sitä roiskuu. Helosania uskalsin tänään laittaa lähemmäs haavaa ärtynyttä ihoa hoitamaan. Leo oli muuten ollut viime yönä makuulla mutta haava-alue ei onneksi näyttänyt likaiselta.

Jalan turvotuksesta kuultuaan ell kehotti laittamaan yöksi tallipintelin. Lisäksi hän neuvoi lisäämään liikuntaa. Rauhallista kävelyliikuntaa siis määrättiin, mutta Leo on hiukan eri mieltä. Leo kuvittelee olevansa elämänsä kunnossa. Poni oli tänään tuulisella säällä koko ajan lentoon lähdössä ja omistaja roikkui narun päässä naama valkoisena ja odotti koska tulee sellainen loikka että veri alkaa lentää... Lisään nyt siis päivittäisiin hoitorutiineihin pari vartin talutuslenkkiä (joiden toivon pysyvän rauhallisina...) ja toivon että turvotus lähtee laskemaan. Esitin eläinlääkärille myös huoleni siitä että antibioottikuuri loppuu jo torstaiaamuna. Onneksi sitä voidaan luultavasti jatkaa juhannuksen yli. Soittelen vielä keskiviikkona niin katsotaan mitä tehdään.

Vetcaren Hevosten hätätapaukset-luento pidettiin muuten vihdoin myös Porissa (aiemmin muualla järjestetystä luennosta voitte lukea Anun blogista.) Luennolla Jonna Jokisalo luennoi ensimmäisen puoliskon varsomiseen liittyvistä asioista ja toisella puoliskolla ähkystä ja hiukan madotuksista. Toivottavasti luennoille tulee jatkoa, saamissamme kalvoprinteissä oli vielä monta mielenkiintoista ja tärkeää asiaa jotka jäivät tällä kertaa ajan puutteessa käsittelemättä. Luennon jälkeen kävin vielä henkilökohtaisesti kiittämässä Leon diagnosoinnista ja hoidosta. Tuntui hyvältä kuulla ell:n sanovan; "Kyllä poni kuntoon tulee ja on jatkossa entistä ehompi". Haluan uskoa siihen.