Onni on hetkessä

Aioin kirjoittaa eilisestä treenistä Leon kanssa ja ratsastuksesta Leon karsinanaapurilla, jonka selässä olin ekaa kertaa. Palasinkin kuitenkin selailemaan vuoden takaisia blogikirjoituksia. Vieläkin niiden lukeminen karmaisee. Muistan elävästi sen pelon ja kauhun, ja ajoittaisen epätoivon.

Tasan vuosi sitten tänä samana päivänä kävimme Teivossa klinikalla koska Leo oli ollut outo ja sillä oli lämpöä. Klinikalla poni sai terveen paperit, mutta seuraavana päivänä soitettiin että tulehdusarvot ovat koholla. Lopun suurin osa teistä tietäneekin. Puolitoista viikkoa kotona antibiootilla ja kipulääkkeellä, ihmettelyä, kasvavaa huolta, ja lopulta poni Hyvinkään Animagiin. Muistan kuinka suuri helpotus oli saada diagnoosi ja selitys ponin päivä päivältä heikkenevään kuntoon; nivuspaise. Mutta sitten tuli maanantai ja eläinlääkäri soitti: "Poni pitäisi saada kaadettua, annatko luvan nukutukseen?" Pitkään blogia lukeneet tietävät että ensimmäinen ponini Goldy kuoli leikkaukseen kun se sydän yllättäen pysähtyi nukutuksessa.

Vaihtoehdot oli nopeasti käyty läpi; niitä ei ollut. En voinut muuta kuin antaa luvan leikata Leo. Seuraavat tunnit menivät puhelinta tuijottaessa. Se tunne, kun puhelin soi ja näet että se on hevossairaalasta. Ja kun ell sanoo että leikkaus on onnistunut ja poni heräämässä, mutta jos se ylösnoustessa riuhtoo vähänkään niin se tulee kuolemaan verenhukkaan. Taas odotellaan. Vihdoin tulee puhelu: "Poni on noussut ja voi olosuhteisiin nähden hyvin."

Helpotus kesti hetken mutta oikeasti, tästähän kaikki vasta alkoi. Haavanhoitoa, turvonneiden ja haavaeritteistä palaneiden jalkojen hoitoa, kävelytystä. 2 viikkoa leikkauksen jälkeen nousi kuume. Hyvinkäältä kehotettiin ottamaan tulehdusarvot ja ell totesi lakonisesti; "Kyllähän sä tiedät mitä se tarkoittaa jos sillä on fibrinogeeni joku kymppi." Silloin olin varma että nyt poni joudutaan lopettamaan.

Jälkeenpäin vasta tajuaa miten rankkaa aikaa tuo oli. Keskität viikkokausia lähes kaiken energiasi eläimen hoitamiseen, ja samalla pelkäät ettei se toivukaan ja kaikki on ollut turhaa. Yrität sulkea negatiiviset ajatukset pois ja alistua siihen ajatukseen että näillä mennään, suunta on eteenpäin haavanhoitokerta kerrallaan. Ja niinhän siinä sitten kävi että tuli heinäkuun loppu, ja ponityttö pääsi taas poninsa selkään. Sekin on hetki joka ei unohdu.

So far so good

Tilanne näyttää hyvältä. Ratsastuksessa Leo liikkuu taas yhtä hyvin kuin ennenkin, ellei paremminkin. Eilen poni oli ihan super ratsastaa! Oli pakko päättää ratsastus aika lyhyeen, kun kaikki vaan sujui niin hyvin ja helposti. Olen hiukan tuskaillut Leon laukan kanssa mutta nyt sekin oli tosi hyvää.

En tiedä onko tämä ihan kaukaa haettua tai huuhaata, mutta oikeasti olen alkanut miettiä voiko Leon vatsaongelmat olla jonkinlainen "hormonaalinen" juttu. Kun ell kuuli että sama oireilu ilmenee nyt jo kolmantena vuotena peräkkäin samaan aikaan kevättalvella, niin hän sanoi että tamman kohdalla olisi aika selvää että oirehdinta liittyy kiimoihin tai muuhun vastaavaan. Ikäänkuin kevätstressiä. Eihän ruunalla tietenkään hormonit varsinaisesti hyrrää, mutta olen ajatellut että ehkä orimaisen ruunan kohdalla voisi olla kyse jostain samantyyppisestä. Nyt kun olen asiaa miettinyt niin löydän Leon käytöksestä (silloin kun se käyttäytyy huonosti tai hankalasti) aika paljon orimaisia piirteitä.

Näihin ajatuksiin liittyen mielenkiintoista on sekin että kesällä kun paise löydettiin ja leikattiin niin väläyteltiin sitäkin mahdollisuutta että paise on voinut alkaa syntyä jo ruunauksen yhteydessä. No, vaikka näin olisi niin ei se tosin tarkoita sitä että ruunauksessa olisi jokin varsinaisesti mennyt pieleen.  Kovin todennäköistäkään se ei ole että paise olisi ruunauksen seuraus, koska Leo on (tietääkseni) ruunattu 4-vuotiaana eli 8 vuotta ennen paiseleikkausta. Ehkä tämä hormonihomma on muutenkin ihan hakuammuntaa.  

Nyt joka tapauksessa mennään hyvällä fiiliksellä. Leolla oli mennyt lainakuskinkin kanssa lauantaina kaikki hienosti. Itse olin viikonloppureissulla. Ihan mukavaa olla hetki pois tallilta, vaikkein parin tunnin ajomatkaa kaueampana ollutkaan. Maastakäsin sain Leon kanssa tosin taas vääntää sunnuntaina. Leo on välillä uskomattoman kovapäinen. Niin taitaa kyllä olla omistajakin... Sunnuntain maastakäsittelysulkeiset päättyivät minun erävoittooni mutta taisto jatkuu aivan varmasti.  

Kevään merkit

Talvi on ollut täällä Lounais-Suomessa aika surkea. Voin vaan kuvitella millaista treenaaminen on ollut niillä joilla ei ole maneesia. Me ei päästy edes hankitreeneihin missään vaiheessa. Tammikuussa oli yhdellä viikolla pari päivää sopivat kelit, mutta viikonloppuna kun oltaisiin päästy valoisaan aikaan pellolle oli jo suojasää. Nyt on loskaa joka paikassa, mutta monesta kohtaa pilkottaa jo sora. Voi olla että talvi oli tässä. Ei se minua kyllä haittaisi. En ole talven ystävä, ja tuntuu ihanalta kun päivä on pidentynyt ja kevät tulee pikku hiljaa.

Edellispäivänä olin Leon kanssa kävelemässä maastakäsin pitkästä aikaa ulkona. Huomaa että hevonenkin on ihan eri fiiliksellä liikkeellä kun ei joudu kiertämään maneesia. Maneesissa Leo kävelee tosi laiskasti ja askel on lyhyttä. Ulkona poni käveli reippaasti ja venytti tosi hyvin askelta. Lenkki sujui muutenkin hyvin. Pari kertaa Leo riuhtaisi ja oli sen näköinen että hyppää pystyyn, mutta ei hypännyt. Kyllä tuosta naruriimuilusta ja maastakäsittelykoulutuksesta on hyötyä ollut, mutta vieläkin saisin olla vähän nopeampi ja napakampi. Vaistonvaraisesti hiukan hätkähdän ja katson missä etukaviot kulkee kun Leo loikkaa, ennenkuin korjaan ponin toimintaa. No, ajan kanssa luotto varmaan palaa ennalleen. Leolle on muuten nyt tullut ärsyttävä tapa; se yrittää vähän väliä töniä minua taluttaessa turvallaan. Tuntuu että kun ei saa riehua niin jotain pitää kuitenkin protestoida.

Eilen ratsastin testimielessä vähän aikaa mutta tulin pian alas selästä ja vein hetken taluttelun jälkeen ponin takaisin talliin. Leon maha alkoi vähän aikaa sitten oireilemaan eikä Antepsin ole tällä kertaa auttanut. Olen puhunut kahden eri eläinlääkärin kanssa ja suunnitelma on selvä. Tänään alkaa Gastrogard-kuuri, ja huomenna ell tulee ottamaan verikokeen. Haluan oman mielenrauhani takia tarkistaa ettei Leon fibrinogeeni ole koholla eli ettei sille ole kehittymässä uutta paisetta jonnekin. Oireet kyllä viittaavat selkeästi mahaan.

Erikoista tässä on se että sama oireilu on nyt toistunut kolmena vuotena peräkkäin, samaan aikaan vuodesta. 02/2013 vanhalla omistajalla, jolloin poni tähystettiin ja se sai Gastrogardia, 03/2014 minulla, jolloin Antepsin auttoi ja nyt 02/2015 on taas samat oireet. Tuossa parin vuoden takaisessa tähystyksessähän Leon maha ei näyttänyt kovin pahalta mutta kyllä siellä muutama pieni haavauma oli. 

Harmillistahan tämä on niin minun kuin poninkin kannalta. Leo on nyt ollut niin hyvässä kunnossa ja treenit ovat sujuneet nousujohteisesti. Liikutusta kevennetään pariksi viikoksi ja toivotaan että Gastrogard auttaa. Jos ei niin lähdetään klinikalle selvittämään missä on vika. 

Vauvaponi

Eilen töiden jälkeen tallille mennessä Leo tarkasteli pää oviluukusta ulkona tallikäytävän toimintaa. Silmistä kyllä näki että vähän on ollut rankka päivä. Sellaiset kuumeisen pikkulapsen silmät... Voi pientä ponia.

Lämpöä oli onneksi enää 37,9. Ponilla oli mennyt päivä yksin sisällä hyvin, ei ollut huudellut eikä kolistellut. Aamulla ei tietty jaksanutkaan kun oli niin kova kuume. Mutta mikäpä siinä ollessa kun olo oli kohentunut kipulääkkeen ansiosta, heinää oli ollut koko ajan edessä, lämmintä melassivettä oli tarjoiltu ja hikoilusta kastuneet loimet vaihdettu kuiviin. Kiitos ihanan tallinpitäjän joka huolehti Leosta karsinoiden siivoamisen lomassa.

Annoin toisen pussin Finadynea ja laitoin takasiin lämpöpintelit yöksi. Aika paljon oli nestettä kertynyt päivän seisomisesta. Pinteleitä kääriessäni ja lämpöä mittaillessani alkoi tuntua niin kovin tutulta. Dejavu. Ihankuin olisin hoitanut sairasta ponia ennenkin...

Tänä aamuna lämpö oli 37,6, eli normaali. Tai Leon normaali on kyllä 37,1-37,3 (tämän kertoo monta kuukautta jatkuneet mittaukseni kolmella eri mittarilla...) mutta ei tuo siitä kaukana ole. Muistelen keväällä kirjoittaneeni että Leon normaalilämpö on lähellä 38 astetta, mutta näinhän ei ole. Silloin kun mittailin lämpöä säännöllisesti niin paise jo nostatti lämpöä.

Viestittelin eläinlääkärin kanssa ja kerroin että poni voi paremmin. Tuli lupa laittaa Leo iltapäiväksi ulos kun lämpötila nousee ja on luvattu aurinkoa. Pitää nyt vaan tarkasti huolehtia ettei Leo kastu, vilustu tai saa vetoa. Hikoilla ja hengästyäkään se ei tietysti saa, toivottavasti poni itsekin muistaa tämän... Toivon että tämä oli nyt tässä eikä kuume nouse uudelleen. Aion pitää Leon joka tapauksessa viikon ajan tarhalevossa eläinlääkärin ohjeistuksen mukaan, ettei tule mitään lisäongelmia.    

Selkä tsekattu

Toinen saappaani otti ja hajosi viime viikolla. Taas meni vetskari. Aloin jo miettiä kannattaako vetoketjua vaihtaa koska saappaat alkavat olla aika kulahtaneet. Mutta en kyllä ehdi saada uusia saappaita ennen perjantain valmennusta joten suutarille siis. Saappaiden puutteessa ratsastin tiistaina lenkkareilla. Aika oudon tuntuista kyllä, eikä kovin turvallista. En oikein "osaa" enää ratsastaa muilla kuin ratsastussaappailla kun olen niin tottunut niihin. Ratsastuskengät ja jodhpurit olen hylännyt kokonaan, kaipaan saappaan tuomaa tukea.

Leo kulki tiistaina alkuun pää pystyssä ja askel oli aika lyhyttä. Pysyin rentona ja rauhallisena (henkinen psyykkaukseni on auttanut...) ja keskityin rauhoittamaan tahdin ja houkuttelemaan ponin pyöreäksi. Hetken päästä meni jo paljon paremmin. Eteenpäinpyrkimys oli hyvä, ei tarvinnut juurikaan käskeä eteen. Laukassa oli ajoittain ehkä vähän liikaakin energiaa. Taisi tuo loppuviikon lainakuski-liikutus olla aika kevyttä niin energiaa on vähän kertynyt.

Ratsastuksen jälkeen oli hieronnan vuoro. Vähän jännitti mikä on tuomio. Leo on pari viikkoa ollut vähän "erilainen", ja olen miettinyt olisiko sen selkä kipeä kun satula on tällä hetkellä hiukan liian leveä. En kuitenkaan ole löytänyt painelulla kipeää kohtaa. No, hierojan mukaan selkä olikin aika hyvässä kunnossa. Edelleen sään takana oli vähän jumia, mutta paljon vähemmän kuin viimeksi. Oikea lavassa oli myös hiukan sanomista. Jumit saatiin hyvin auki ja Leo rentoutui hieronnassa ihan eri tavalla kuin edellisillä kerroilla. Kranio-käsittelystä Leo selvästi nautti, alahuuli lurpallaan. 

Veikkaan että Leolla saattaa olla taas hiukan mahavaivaa. Kesällä tuumailin että aiemmat mahaoireet olisivat ehkä voineet johtua paiseesta, mutta nyt on taas samantyyppistä oireilua kuin keväällä (joskin paljon lievempää). Ehkä kovempi treeni ja vaatimustason nousu vaikuttavat. Annan Leolle Antepsin-kuurin ja seurailen tilannetta.

© Nina Rintanen, kuvan kopiointi kielletty! 

Päivä 6

Jälleen normaalit aamukuviot: lämmön mittaus, pintelin poisto, lääke, suihkutus, rasvaus, loimitus, talutus, juotto, sairastarhaan. Tänään Leo malttoi kävellä riekkumatta mutta reippaasti (mitä nyt illalla teki muutaman loikan alkuun). Jalan alaosan turvotus oli lähes kokonaan laskenut. Myös kaulassa pullottaneet kanyylijäljet ovat alkaneet vihdoin laskea.

Päivällä keskustelin eläinlääkäri Kira Kanervan kanssa. Vyörytin taas kysymystulvan joka minulle näyttää aina parissa päivässä kertyvän kun en puhu ell:n kanssa... Tosiaan olen miettinyt mistä tiedän että haava paranee, kun se näyttää koko ajan samalta. Sanna ja Lotta kertoivatkin jo haavan paranemisesta edellisen postauksen kommenteissa, ja Kanerva valaisi minua lisää. Haava paranee tietysti sisältä päin eli sieltä kauhean kokoisen kolon pohjalta, ja näen haavan sulkeutumisen vasta loppuvaiheessa kun prosessi tavoittaa ihon pinnan. No, onhan tuo ihan loogista ja tuli vähän tollo olo kun olin itsekseni miettinyt että miten ihmeessä ne reunat muka kiinni menee ja jääkö sinne sisälle sitten tyhjä aukko ;)

Ell sanoi että on hyvä että haava sulkeutuu mahdollisimman hitaasti. Samoin märkäeritteen valuminen on hyvä juttu, niin ällöä kun se välillä onkin. Märkäerite kuitenkin tuo mukanaan mahdolliset roskat yms. ulos. Leon haavan hankala sijainti on paranemisen kannalta oikeastaan hyvä sijainti. Painovoima valuttaa ylimääräisen ulos, ja haava on niin "syvällä" nivusissa ettei sinne mene helposti roskaa. Tänään katselin taskulampun kanssa niin en nähnyt kolossa yhtään turvetta tai muuta haavaan kuulumatonta.

Antibioottikuuria jatkettiin Oriprimilla jossa on samat vaikuttavat aineet kuin Leon nyt syömässä Equibactinissa. Kanervan mukaan antibioottikuuri ei kuitenkaan ole hoidossa se tärkein juttu. Kuuria jatkettiin ehkä enemmän minun mielenrauhani vuoksi. Tallikaverini hevosella oli muutama vuosi sitten paha haava joka ei millään parantunut ja kuume nousi aina kaksi päivää antibioottikuurin loppumisen jälkeen, siksi minua pelottaa lääkityksen loppuminen. Leon tapauksessa tärkein hoito on kuitenkin suihkuttaa haava-aluetta säntillisesti se kaksi kertaa päivässä. 

Nyt illalla Leo oli vähän nuuppa. Veikkaan että syynä on kipulääkkeen lopettaminen. Täytyy katsoa miltä poni vaikuttaa huomenna ja miettiä pitäisikö kipulääkitystäkin jatkaa. Lämpö oli noussut aamusta joitakin kymmenyksiä mutta oli kyllä edelleen normaali, ja ainahan se tuppaa päivän mittaan hiukan nousemaan. Juoma ei oikein uponnut vaikka koitin taas ties mitä liemiä. Näin muuten ekan kerran leikkauksen jälkeen ponin pissaavan (siis onhan se tietysti pissannut! Mutta en vaan ole ollut todistamassa). Vähän vaikean näköistä oli. Leon pissausasento kun on sellainen että haavaan tekee varmasti kipeää, kun poni venyttää itsensä pitkäksi ja seisoo suunnilleen takakavioiden kärjillä. Onnistui kumminkin ja pissaa tuli normaali runsas määrä. Juu, tähän on tultu; kirjoitan analyysia hevoseni pissaamisesta...

Päivät 3 & 4

Kaikki on suhteellisen ennallaan; lämpöä ei ole, haava erittää saman verran kuin ennenkin, ja on minun silmääni suht siistin näköinen vaikkakin edelleen aika öklö... Tai no yksi muutos on; eilen aamulla huomasin että Leon haavanpuoleinen takajalka on alaosasta aika tukki, paljon turvonneempi kuin ennen. Huonolla tuurilla poni on onnistunut telomaan itsensä tarhassa. Tosin haavaa, aristusta tai lämpöä ei ole. Todennäköisempi syy turvotteluun lienee leikkaushaava, jalan yläosassa kun on ollut koko pientä turvotusta.

Puhuin tänään yhden Hyvinkään Animagin eläinlääkärin kanssa ja käytiin läpi viikonloppuna kerryttämäni kysymysten lista. Sain tarkempia neuvoja haava-alueen suihkutteluun ja uskallan nyt putsailla ehkä vähän rohkeammin. Vettä ei saa tietenkään osua paineella haava-alueelle, mutta ei haittaa jos sitä roiskuu. Helosania uskalsin tänään laittaa lähemmäs haavaa ärtynyttä ihoa hoitamaan. Leo oli muuten ollut viime yönä makuulla mutta haava-alue ei onneksi näyttänyt likaiselta.

Jalan turvotuksesta kuultuaan ell kehotti laittamaan yöksi tallipintelin. Lisäksi hän neuvoi lisäämään liikuntaa. Rauhallista kävelyliikuntaa siis määrättiin, mutta Leo on hiukan eri mieltä. Leo kuvittelee olevansa elämänsä kunnossa. Poni oli tänään tuulisella säällä koko ajan lentoon lähdössä ja omistaja roikkui narun päässä naama valkoisena ja odotti koska tulee sellainen loikka että veri alkaa lentää... Lisään nyt siis päivittäisiin hoitorutiineihin pari vartin talutuslenkkiä (joiden toivon pysyvän rauhallisina...) ja toivon että turvotus lähtee laskemaan. Esitin eläinlääkärille myös huoleni siitä että antibioottikuuri loppuu jo torstaiaamuna. Onneksi sitä voidaan luultavasti jatkaa juhannuksen yli. Soittelen vielä keskiviikkona niin katsotaan mitä tehdään.

Vetcaren Hevosten hätätapaukset-luento pidettiin muuten vihdoin myös Porissa (aiemmin muualla järjestetystä luennosta voitte lukea Anun blogista.) Luennolla Jonna Jokisalo luennoi ensimmäisen puoliskon varsomiseen liittyvistä asioista ja toisella puoliskolla ähkystä ja hiukan madotuksista. Toivottavasti luennoille tulee jatkoa, saamissamme kalvoprinteissä oli vielä monta mielenkiintoista ja tärkeää asiaa jotka jäivät tällä kertaa ajan puutteessa käsittelemättä. Luennon jälkeen kävin vielä henkilökohtaisesti kiittämässä Leon diagnosoinnista ja hoidosta. Tuntui hyvältä kuulla ell:n sanovan; "Kyllä poni kuntoon tulee ja on jatkossa entistä ehompi". Haluan uskoa siihen.

Päivä kaksi

Joku saattaa ihmetellä eikö minulla ole tällaisina aikoina muuta tekemistä kun päivittää blogia joka päivä. Syitä miksi päivitän näin ahkeraan on monta. Tärkein on tietysti se että haluan pitää tarkkaa päiväkirjaa Leon voinnista. Tiedot voivat olla jossain vaiheessa tarpeen. Toisekseen toivon että näistä kirjoituksista voi ehkä olla apua jollekulle samantyyppisessä tilanteessa olevalle. Kolmanneksi, vaikka tiedän ettei murehtiminen auta ja olen mielestäni onnistunut pysymään tässä tilanteessa kasassa kiitettävän hyvin, niin tottakai tämä on raskasta. En halua kuormittaa läheisiäni koko ajan joten vuodatan tänne blogiin. Te lukijat kun pystytte valitsemaan haluatteko lukea vai ei. Läheiseni joutuvat kuuntelemaan, halusivat tai ei. 

Olen päättänyt toistaiseksi käydä tallilla kaksi kertaa päivässä ja hoitaa Leon lääkitykset yms. itse. Näin voin tarkkailla ponia tehokkaasti ja huomaan mahdolliset muutokset nopeasti. Lyhyt, noin kymmenen minuutin tallimatka on tässä tilanteessa aika loistava juttu! Myös meneillään oleva kesäloma ei voisi olla paremmassa kohdassa, vaikken toivonutkaan viettäväni sitä näin. Eli aamulla ennen seitsemää aamutalliin, lämmön mittaus, lääkkeet ja haavan suihkutus & Leo ulos sairastarhaan. Tallityöntekijä ottaa ponin sisään puolenpäivän jälkeen. Illalla käyn taas toistamassa aamun hoitotoimet, harjaamassa ja keräämässä ponille vihreää.

Haava oli erittänyt märkää tänään ehkä vähän enemmän kuin eilen, ja ja hiukan punaisempaa eli verisempää. Leoa kutittaa ja se koittaa osua hampaillaan jalkoväliin. Ehkä se on vähän onnistunutkin. Ei sieltä siis verta missään nimessä tule, ja haava-alue näyttää mielestäni siistiltä. Soitin Hyvinkäälle ja jätin eläinlääkärille soittopyynnön, koska haluan varmistaa muutamia asioita haavan hoitamisesta. Ettei jää paraneminen ainakaan siitä kiinni että teen jotain väärin. Lämmöt olivat normaalit ja kaulassa olevat kanyylin jäljet ennallaan (hiukan pullottavat, niinkuin ovat olleet koko ajan kanyylin poiston jälkeen). Leo on pirteä ja reipas kuten eilenkin. Poni syö hyvin mutta juo taas huonosti. Melassivesi upposi eilen muttei tänään. Onneksi muistin Sannan vinkin eli leseveden. Sitä Leo joi sentään muutaman litran.

Päivä yksi

Aloitan uuden, leikkauksen jälkeisen ajanlaskun. Eli tänään on päivä 1 kotona, neljä päivää leikkauksen jälkeen. Olimme kotitallilla eilen illalla yhdeksän maissa ja jäin laittamaan ponia yöpuulle hiljaisessa tallissa. Leo vaikutti tyytyväiseltä päästyään omaan karsinaan ja ruoka maistui.

Tänään Leo on ollut pirteä ja iloinen. Niin se on tainnut kyllä olla klinikallakin, joka päivä kertomuksessa nimittäin lukee "poni on reipas, kuumeeton ja yleisvointi hyvä". Leo pääsi aamupäiväksi minisairastarhaan, ja oli siellä nätisti ainakin sen ajan kun olin katselemassa. Alkuillasta poni ehkä hiukan kiukkuili kun harjasin sitä, olisiko kipulääkkeen vaikutus ollut lakkaamassa.

Leon kotihoito-ohjeet ovat melko simppelit: Kaksi kertaa päivässä haava-alueen suihkutus ja takajalan sisäosan rasvaus Helosanilla (valuvat märkäeritteet ärsyttävät jalan ihoa helposti), antibiootti ja kipulääke. Lämpö mitataan myös kaksi kertaa päivässä ja jos se menee tiettyjen rajojen yli niin pitää soittaa klinikalle. Lämmön nousuhan kertoo yleensä siitä että haava on tulehtumassa. Haava on iso mutta mielestäni suht siistin näköinen. Pitkä viilto, olisikohan se joku 10 cm, ja valtava onkalo jonka kokoa en osaa arvioida. Kotiutuspaperien mukaan haavan parantuminen kestää kaksi-kolme viikkoa, jos mikään ei mene pieleen. Aika lyhyeltä ajalta tuntuu mutta katsellaan.

Lupasin että palaan Leon löydöksiin kun saan paperit. Kotiutuspapereissa asiat oli selitetty aika simppelisti, joten joudun nyt kuitenkin turvautumaan muistiini ja siihen mitä puhuin eläinlääkärin kanssa leikkauspäivänä. Kirurgi siis arvioi tilanteen maanantaina ja päädyttiin leikkaukseen koska paise jatkui ylös nivuskanavaan eikä sen poisto onnistunut rauhoituksessa. Teoreettinen vaihtoehto leikkaukselle olisi kai ollut jatkaa antibiootteja ja huuhtelua mutta en nähnyt siinä mitään mieltä koska paise olisi silti jäänyt jäljelle.

Leikkauksessa tullut yllätys (minulle valtava järkytys) liittyi paiseen kokoon. Paise oli todella iso ja kapseloitunut ja muistaakseni ell puhui jotain myös osittaisesta kuoliosta. Leikkaus sai siis vähän isommat mittasuhteet. Ell sanoi että paise on ollut ponilla vuosia. Voi vain kuvitella millaisia tuntemuksia tästä on ollut. Toivon mukaan tuntemukset ovat olleet enemmän epämukavuutta kuin kipua, mutta sitä emme voi tietää. Varmaa on että ylimääräinen 15 cm pallo jalkojen välissä ei ole mukava juttu. Aiheuttajaakaan ei tiedetä. Mahdollisesti joku vierasesine, kuten jo aiemmin sanottiin. Leikkaus oli Leon tilanteessa ainoa oikea päätös, ilman avaamista ja paiseen koko laajuuden toteamista paranemismahdollisuus olisi ollut 0 %.

Paiseen suuruuden ja sijainnin vuoksi (lähellä isoja verisuonia) Leo menetti leikkauksessa paljon verta ja sai plasmalaajentajaa. Kun sain soiton että poni on heräilemässä minua varoitettiin että pystyynnousussa on suuri riski. Jos joku repeymä olisi tullut niin poni ei olisi kestänyt lisää verenvuotoa vaan olisi menehtynyt. Onneksi herääminen ja ylösnousu kuitenkin sujuivat normaalisti.

Onni että paise nyt löydettiin. Tämänkaltainen juttu on nimittäin eläinlääkärien mukaan todella hankala diagnosoitava. Jostain syystä paise nyt vaan "aktivoitui" ja tulehtui aiheuttaen yleisoireet ja muutokset verenkuvassa. Mikäli Leo paranee, odotan jännityksellä muuttaako paiseen poistaminen jotain sen käytöksessä, liikkumisessa jne. 

"Älä siinä hössötä, tuo lisää ruokaa!"

Reipas ja kiukkuinen

Voimat alkaa olla lopussa tältä päivältä mutta kirjoitan kuitenkin lyhyesti kuulumiset. Muistan sitten myöhemmin mitä minäkin päivänä tapahtui. Kävin siis katsomassa Leoa tänään Hyvinkäällä. Poni oli aika pirteän ja reippaan näköisenä karsinassa (niinhän se aina on), mutta yritti näykkiä minua heti kun avasin oven. Ilmeisesti kipeiden kohtien kopelointi ja piikillä pistely käy sen verran ponin hermoon, että kohdistaa aggressiota minuunkin. Hetken päästä sain jo rapsutella ilman kiukkuilua. Vähän säpsy poni oli, hätkähteli viereisestä karsinasta kuuluvia kolauksia. Vahva lääkityskin tietysti vaikuttaa käytökseen. Ruoka onneksi maistui, ja kuulemma potilaille haetaan tuoretta ruohoakin piristykseksi. Hyvä palvelu! (Kuten näin kalliissa hotellissa kuuluu ollakin...)

Haava näytti minun silmiini isolta ja kamalalta, ja siitä tihkui edelleen verta. Kuulemma se on normaalia, näin sanottiin kun kysyin asiasta. Haavaa osittain peittävä side (varmaankin jonkinlainen paineside?) poistettiin päivällä hetkeksi mutta oli laitettu takaisin haavan vuotamisen takia. Kuumetta Leolla ei ole, se on hyvä juttu. Tämän päivän eläinlääkärin (päivystyspotilaista vastaava ell vaihtuu joka päivä) kanssa keskusteltiin hiukan ennusteesta. Ell ei ollut sitä oikein halukas antamaan. Ikävä tosiasiahan on se että komplikaatioiden mahdollisuus on tässä vaiheessa suuri. Mutta jos kaikki menee hyvin niin Leo toipunee ajan kanssa täysin.

Joka tapauksessa, Leoa aletaan siirtää suonensisäisestä lääkityksestä sulfalle kotiuttamista varten. Mikäli takapakkia ei tule saadaan hakea poika kotiin torstaina. Suoraan sanottuna olen aika kauhuissani kun poni pitää tuoda kotiin turvallisesta klinikkaympäristöstä, mutta ei auta.

Diagnoosi

Varoitus: maratonipostaus!

Leon kontrolliverikokeen tulokset saapuivat perjantaina iltapäivällä niin myöhään etten enää tavoittanut ketään Tampereen hevosklinikalta. Tulehdusarvot olivat laskeneet mutta eivät olleet vielä lähelläkään viitearvojen enimmäisylärajoja. Mieli mustana tallille, jossa odotti edellispäivää huomattavasti nuopeampi poni joka liikkui hi-taas-ti ja lämpökin oli taas hiukan koholla. Eli vointi heikkeni heti kun lääkitys loppui.

Olen tehnyt periaatepäätöksen etten murehdi asioita joihin en voi vaikuttaa, etenkään hevosten kohdalla, mutta kyllä perjantai-iltana (ja vähän myös yöllä) tuli jatkettua pohdintaa jonka aloitin jo tallilla tallinomistajan kanssa. Mikä ihme ponia vaivaa? Ja mitä sille voisi tehdä? Päätin että seuraan tilannetta ja varaan heti maanantaiaamuna ajan klinikalle, jos sinne asti selvitään kotihoidolla.

Lauantaina menin tallille puolenpäivän aikaan, tarkoituksena jatkaa siitä mökille missä mies jo odotti. Tallinomistaja oli paikalla ja sanoi heti että hän on yhä enemmän huolissaan Leosta. Sanoi että poni liikkuu kuin hidastetussa filmissä ja takapäässä on jotain vialla. Päätin että soitan paikalliselle päivystävälle eläinlääkärille kysyäkseni neuvoa. Menin tallikahvioon ja päivystäjän kanssa puhuessani vilkaisin ikkunasta ulos. Leo suorastaan raahusti tarhassa heinäkipalta vesikipalle ja laahasi vasenta takajalkaa! Päivystäjä kuuli varmasti hädän äänessäni ja lupasi kirjoittaa lähetteen Helsinkiin Viikin klinikalle, jos sinne täytyy lähteä. Hän myös totesi ettei pysty tekemään ponin hyväksi paikanpäällä mitään, kun diagnoosia ei ole eikä tiedetä mitä hoidetaan. Kehotti aloittamaan Oriprimin ja Metacamin (jotka loppuivat torstaiaamuna) uudestaan jos jäämme kotiin maanantaita odottamaan.

Hain Leon sisään, ja tuli tosi vahvana se kuuluisa "tunne", joka sanoi että nyt ei voi enää odottaa vaan poni on saatava hoitoon. Olen sanonut tätä ennenkin ja tulen sanomaan jatkossakin, mutta siihen omaan tunteeseen vaan pitää luottaa! Se ei yleensä koskaan ole väärässä, ei nytkään. Mietin että jos meidät nauretaan ulos klinikalta niin sitten nauretaan. Soitin Hyvinkään Animagiin, jonne on meiltä lyhyempi matka kuin Viikkiin, ja puhelimessa ollut ell toivotti meidät tervetulleeksi vaikkei ponin vointi hänen mielestään kuulostanut ihan kauhean hälyttävältä kun se kuitenkin söi ja joi yms.

Soitto mökillä olevalle miehelle, jolle riitti itkunsekainen "Leo on tosi kipeä, meidän pitää viedä se Hyvinkäälle päivystykseen" ja joka lähti samantien ajamaan kotiin. Itse hain kotoa Leon passin ja hoitotiedot, ja kipulääkitsin ponin Metacamilla matkaa varten. Lastauksessa oli onneksi pari tallikaveria auttamassa, poni ei ensin suostunut kävelemään trailerin lähellekään ja jumitti matkalla monta kertaa. Liinan kanssa saatiin kuitenkin parissa minuutissa sisään. Tämä kertoo mielestäni myös siitä että Leo oli kipeä, normaalisti se on helppo lastata. Myöskään Hyvinkään päässä poni ei olisi halunnut mennä hevosklinikan ovesta sisään (toki siellä on oudot hajutkin). Matka sinänsä meni hyvin, vajaa kolme tuntia ajeltiin. Oli helpotus saada Leo hevosklinikan karsinaan ja tietää että nyt se on hyvissä käsissä. Samalla iski pieni paniikki; päivystys kun on vähän sellainen paikka jossa usein taistellaan elämästä ja kuolemasta.

Vuoro oli vaihtunut juuri ja toisen ponin hoito oli kesken. Odottelimme hetken ja sitten pääsin vuodattamaan koko tarinan eläinlääkäri Jonna Jokisalolle. Leosta oli heti tultuamme otettu verta (joka ei ollut ihan helppoa, Leo vihaa pistämistä ja verta ei meinannut tulla ulos kun poni oli niin pinkeänä). Tulosten valmistuttua ell sanoi heti että ponilla on paise. Pitää vain selvittää missä. Oli muuten aika hurjia arvoja. Fibrinogeeni (joka on normaalisti hevosella alle 4, ja 5 on jo hyvin merkittävä nousu) oli ekalla klinikkakäynnillä 5,7, kontrolliverikokeessa 4,3, ja nyt oli kahdessa päivässä noussut lukemaan 6,6...

Paikalla oli viisi ulkomaalaista opiskelijaa joten ponilla oli kunnon hoitojoukko, ja tarpeeksi kiinnipitelijöitä. Sain itsekin tosi paljon mielenkiintoista tietoa koska ell selitti koko ajan englanniksi opiskelijoille mitä teki. Yleistutkimuksen jälkeen Leon kyljet ja maha ultrattiin. Sitten ultrattiin sisäelimet, maksa, munuaiset jne. Ei mitään. Sitten poni rauhoitettiin ja laitettiin pakkopilttuuseen. Hengitystiet tähystettiin, myös limapussit. Ei mitään. Seuraavaksi paisetta etsittiin mahasta. Mahanalusesta ajeltiin karvat, mahan pinta ja vähän myös pinnan alta puudutettiin, sitten vedettiin skalpellilla pieniä viiltoja ja tökittiin jollain tikulla. Tätä en kyllä pystynyt katsomaan.

Pieni tuumaustauko, jonka jälkeen Jonna tuumasi että voisiko se paise kuitenkin olla nivusissa kun oireet täsmäisivät sinne. Nivuset kyllä tutkittiin jo ennen rauhoitusta mutta nyt ne tutkittiin uudelleen. Rauhoitus oli poistanut Leosta sen verran pinkeyttä, että yhtäkkiä nivusissa tuntuikin vasemmalla puolella kivikova kohta, ja vastaava kohta oli oikealla pehmeä. Ennen rauhoitusta eroa ei tuntunut. Seuraavaksi ultrattiin, ja sieltähän se tumma mötikkä löytyi! Vaikka ei ole kivaa kun oma hevonen sairastaa, niin oli kyllä upeaa seurata Jonnan työtä. Ammattitaitoinen ja periksiantamaton eläinlääkäri, jonka kasvoilta näki onnistumisen ilon kun paise vihdoin löytyi :) Itsellekin oli kyllä helpotus kun syy oireisiin vihdoin selvisi!

Seuraavaksi tutkittiin, onko se oikeasti paise. Eli tökättiin pienellä neulalla ja katsottiin alkaako tulla mätää. Leo-raukka oli tosi kipeä eikä todellakaan halunnut että häntä tökitään enää minkäänkokoisella neulalla... Mätää alkoi onneksi tulla, eli diagnoosi oli selvä. Sitten alkoi tyhjennysoperaatio. Edelleen todella vaikeaa, koska paisetta on hankala puuduttaa ja poni potki takajalalla aika paljon. Jonna sanoi ettei poni todellakaan yrittänyt tähdätä potkujaan ihmiseen vaan potki pois päin vaikka kuinka sattui (fiksu ja kiltti Leo!), mutta kyllähän se silti hommaa vaikeutti. Jonkun verran mätää saatiin pois mutta sitten touhu kävi niin hankalaksi että jouduttiin keskeyttämään. Tässä vaiheessa Jonna sanoi että huomenna voidaan yrittää uudelleen kun paise ei ehkä ole enää ihan niin kipeä, tai sitten maanantaina leikkauspöydälle. 

Leolle laitettiin kaulaan kanyyli suonensisäisen antibiootin tiputusta varten. Sekin jouduttiin ompelemaan kiinni, ja rauhoituksesta huolimatta ponia saatiin taas pidellä napakasti. Kanyylin laiton aikana Jonna mietti uuden rentouttavan, rauhoittavan ja kipuapoistavan lääkityksen paiseen tyhjentämisen ajaksi, ja päätettiin koittaa vielä. Siirryin tässä vaiheessa toiseen huoneeseen ja jätin Leon eläinlääkärin ja harjoittelijoiden hoiviin. Alkoi tuntua liian pahalta katsoa.

Toinenkin tyhjennyskerta kesti aika kauan, mutta mätää saatiin paljon pois. Ongelma on se että paise on syvällä, niin syvällä ettei sinne voi skalpellin kanssa sohia, ja ihmisen sormi ei riitä. Asiaa ei tietenkään auta paiseen sijainti. Jalkoväliin ei muutenkaan ole helppo ylettyä, saati sitten kun takajalka huiskii koko ajan.

Leo jäi siis hoitoon Hyvinkäälle. Sillä on tietysti vahva antibiootti- ja kipulääkitys päällä, ja eilisillan suunnitelma oli se että tänään mahdollisesti katsotaan koitetaanko paisetta tyhjentää lisää. Huomenna maanantaina paisekohta ultrataan uudelleen ja katsotaan miltä näyttää, eli pitääkö paise tyhjentää leikkauksellisesti. Tietenkin toivotaan ettei leikkaukseen jouduta (tätä toivoo etenkin allekirjoittanut joka ei ole sattuneista syistä yhtään innostunut siitä ajatuksesta että poni nukutettaisiin). Tänään iltapäivällä lupasivat soitella ponin voinnista. Nyt olo on aika helpottunut ja rauhallinen. Tiedän että Leo on hyvässä hoidossa eikä minun tarvitse enää miettiä mikä sitä vaivaa ja mitä voisin tehdä ponin hyväksi.