Onni on hetkessä

Aioin kirjoittaa eilisestä treenistä Leon kanssa ja ratsastuksesta Leon karsinanaapurilla, jonka selässä olin ekaa kertaa. Palasinkin kuitenkin selailemaan vuoden takaisia blogikirjoituksia. Vieläkin niiden lukeminen karmaisee. Muistan elävästi sen pelon ja kauhun, ja ajoittaisen epätoivon.

Tasan vuosi sitten tänä samana päivänä kävimme Teivossa klinikalla koska Leo oli ollut outo ja sillä oli lämpöä. Klinikalla poni sai terveen paperit, mutta seuraavana päivänä soitettiin että tulehdusarvot ovat koholla. Lopun suurin osa teistä tietäneekin. Puolitoista viikkoa kotona antibiootilla ja kipulääkkeellä, ihmettelyä, kasvavaa huolta, ja lopulta poni Hyvinkään Animagiin. Muistan kuinka suuri helpotus oli saada diagnoosi ja selitys ponin päivä päivältä heikkenevään kuntoon; nivuspaise. Mutta sitten tuli maanantai ja eläinlääkäri soitti: "Poni pitäisi saada kaadettua, annatko luvan nukutukseen?" Pitkään blogia lukeneet tietävät että ensimmäinen ponini Goldy kuoli leikkaukseen kun se sydän yllättäen pysähtyi nukutuksessa.

Vaihtoehdot oli nopeasti käyty läpi; niitä ei ollut. En voinut muuta kuin antaa luvan leikata Leo. Seuraavat tunnit menivät puhelinta tuijottaessa. Se tunne, kun puhelin soi ja näet että se on hevossairaalasta. Ja kun ell sanoo että leikkaus on onnistunut ja poni heräämässä, mutta jos se ylösnoustessa riuhtoo vähänkään niin se tulee kuolemaan verenhukkaan. Taas odotellaan. Vihdoin tulee puhelu: "Poni on noussut ja voi olosuhteisiin nähden hyvin."

Helpotus kesti hetken mutta oikeasti, tästähän kaikki vasta alkoi. Haavanhoitoa, turvonneiden ja haavaeritteistä palaneiden jalkojen hoitoa, kävelytystä. 2 viikkoa leikkauksen jälkeen nousi kuume. Hyvinkäältä kehotettiin ottamaan tulehdusarvot ja ell totesi lakonisesti; "Kyllähän sä tiedät mitä se tarkoittaa jos sillä on fibrinogeeni joku kymppi." Silloin olin varma että nyt poni joudutaan lopettamaan.

Jälkeenpäin vasta tajuaa miten rankkaa aikaa tuo oli. Keskität viikkokausia lähes kaiken energiasi eläimen hoitamiseen, ja samalla pelkäät ettei se toivukaan ja kaikki on ollut turhaa. Yrität sulkea negatiiviset ajatukset pois ja alistua siihen ajatukseen että näillä mennään, suunta on eteenpäin haavanhoitokerta kerrallaan. Ja niinhän siinä sitten kävi että tuli heinäkuun loppu, ja ponityttö pääsi taas poninsa selkään. Sekin on hetki joka ei unohdu.

Sehän ravaa!

Viikko on ollut täynnä kaikkea ja olen käynyt Leon luona aika kiireellä. Ponin hoitoon ei kyllä nyt kulukaan paljoa aikaa. Harjaus, 30-40 minuutin kävelylenkki, haavan suihkutus ja mössöt naamariin. On muuten ilo harjata ponia jolla on upea kiiltävä kesäkarva. Aika erilainen kun muistelen sitä pörröistä sameaa turkkia joka Leolla oli ennen leikkausta.

Laitoin Hyvinkäälle viestiä tiistaina, ja kyselin onko normaalia että haava sulkeutuu näin hitaasti. Kuulemma on. Haavaa voi edelleen suihkutella silloin tällöin (no, minä suihkutan edelleen kerran päivässä) niin että se pysyy puhtaana. Mikäli turvotusta ei ole ja onkalo on kuroutunut kiinni (se on), syytä huoleen ei ole. Edelleen neuvottiin seuraamaan lämpöä (aloitin taas mittaukset), haava-aluetta ja haavan erittämistä, mutta kehotettiin myös vähitellen lisäämään liikuntaa.

Tänään sitten seurasin liinan päästä kuinka Leo ravasi muutaman kierroksen. Nättiä, rentoa ja ennen kaikkea puhdasta ravia. Itku meinasi tulla. Olin niin onnellinen, ihana pieni hevoseni tulee kuin tuleekin varmaan vielä kuntoon. Samalla olin niin surullinen kun ajattelin blogiystävääni, jonka hevonen ei ole vastannut hoitoihin toivotusti. Suuri rakkaus tuo mukanaan suuret surut. Mutta silti; mitä elämä olisi ilman hevosia, ei mitään. 

Hieman asiaa hevosvakuutuksista

Hevosen sairastuminen on omiaan herättämään ajatuksia hevosvakuutuksista. Päätin tänään kirjoittaa aiheesta postauksen, koska olen miettinyt näitä juttuja paljon ja luin asiaan liittyviä kommentteja Liisan blogin kommenttiboksista.

Olen siinä mielessä huono esimerkki moittimaan hevosvakuutuksia, että olen tässä vuosien mittaan saanut Tapiolasta/nykyisestä LähiTapiolasta aika laillakin korvauksia. Alkuun voisin todeta että oma asiakkuuteni on pelannut hyvin. Kaikki mitä ei ole ostotarkastuksessa rajattu pois on korvattu, enkä ole joutunut koskaan tekemään ylimääräisiä lisäselvityksiä tai lähettelemään kuitteja. Goldyn henkivakuutuskorvaus oli jo tilillä ennenkuin ehdin sitä edes itse hakea (klinikka lähetti lausunnon suoraan vakuutusyhtiöön). Leon kulut on korvattu mukisematta.

Mutta. Kuten kaikki hevosenomistajat tietävät, ehdot tiukkenevat koko ajan. On todella paljon sellaista mitä ei enää korvata. Luin juuri LähiTapiolan uusimpia vakuutusehtoja. Muun muassa "Vammaa tai sairautta jänteissä, nivelissä, nivelsiteissä tai tuki- ja liikuntaelinten sairautta, vammaa tai rasitusvammaa, joka aiheuttaa ontumaa tai muuta liikuntahäiriötä." ei enää korvata. Vakuutusmaksut ovat kuitenkin aika isot, joten ehtojen koventuessa varmaan kannattaa pikkuhiljaa alkaa miettiä olisiko eläinlääkärikuluvakuutus syytä lopettaa ja laittaa siihen mennyt raha säästöpossuun. Hevosen vastuuvakuutusta en lopettaisi, ja henkivakuutuskin puoltaa paikkaansa. Karu totuus on se että vaikka rakasta hevosta ei mikään korvaa, niin tavallisena palkansaajana on ihan mukavaa jos uuden hevosen voi edes osittain rahoittaa vanhan henkivakuutuksella.

Toinen asia, johon olen itse vasta nyt ihan toden teolla herännyt, on vakuutusten korvauskatto. Hevosvakuutuksen korvauskatto on täysin riittämätön kun hevonen joutuu pitkittyneeseen sairaala-/leikkaushoitoon. Ähkyleikkausten hinnat lähtevät käsittääkseni halvimmillaan 5000 eurosta ja kalleimmillaan ohutsuolipohjaisen ähkyleikkauksen kustannukset ovat reilusti yli kymppitonnin. Vakuutuksen korvauskatto on vakuutusyhtiöstä hiukan riippuen nykyään kai korkeintaan 4000 euroa. Iso määrä rahaahan sekin on, mutta ei tuo 4000 euroa riitä pitkälle kun puhutaan hevosen sairaalahoidosta. Tästäkin johtuen jokaisen hevosenomistajan olisi hyvä tehdä suunnitelma hevosensa sairastumisen varalle. Mitä hoidetaan, millä summalla ja mihin asti. Hevosen sairaanhoito on sairaan kallista.

Leon hoito on tähän mennessä maksanut aika tarkkaan 4500 euroa. Summa ei sisällä kuljetuskuluja, mutta aika lailla kaiken muun. Tuohon summaan sisältyy käynti Tampereen Hevosklinikalla, missä tehtiin yleistutkimus, hengitysteiden tähystys sekä otettiin verikoe, 5 vuorokauden hoito Hyvinkään hevossairaalassa, missä tehtiin yleistutkimus, hengitysteiden ja limapussien tähystys, vatsaontelonestenäytteen otto, laajamittainen ultraus, anestesiassa suoritettu paiseleikkaus, nesteytys, sekä lukuisia huuhteluita, lääkityksiä, verinäytteitä yms. Lisäksi summassa on mukana kotihoitolääkkeitä, eli pari antibiootti- ja kipulääkekuuria, sekä kaksi kotona otettu verinäytettä. Itselle jäi maksettavaksi reilu 1200 euroa. Tässä vielä se kolmas seikka; hevosvakuutuksen omavastuu on aika kova. Pitäkää ihmeessä se ylimääräinen tonni säästössä, jos mahdollista.

Loppuun vielä Leolaisen ja omistajan kuulumisia: Molemmat voivat hyvin ;) Tuntuu että haava on nyt ottanut sen kuuluisan harppausaskeleen paranemisen suhteen. Haavanhoito on ihanan nopeaa; viiden minuutin huuhtelu riittää eikä rasvaakaan enää tarvita koska märkäeritettä tulee enää tosi vähän. Kävelylenkit sujuvat reippaasti ja jalat ovat pysyneet viileinä ja kuivina (ponilla, omistajan jalat kastuivat totaalisesti sateessa ponipallerolle aamuvihreää kerätessä). Leo on jo uskaltautunut tarhassa makuulle ja piehtaroimaan, ja on ulkoillut rauhallisesti aamupäivät.

Uupunut hevosenomistaja ilmoittautuu

Täällä ollaan, ja tilanne on ihan ok. Hurjaa vuoristorataa mennään. Leon lämpö on tässä muutaman päivän aikana heitellyt välillä 36,9-38,8 ja omat mielialat vaihtelee aika lailla samaan tahtiin. Ponin hoidon lisäksi minua työllistävät seuran kisat ja omat työkuviot, joten alan olla aika poikki. Yöunet ei kauheasti auta jos ne ovat täynnä ponipainajaisia, niinkuin minulla on jo monta yötä ollut.

Juttelin torstaina puhelimessa Hyvinkään eläinlääkärin Minna Mustikan kanssa. Pohdimme Leon kuumeilua, ja ell tuli siihen tulokseen että jos poni on pirteä, syö ja juo, ja haava on siisti niin ei ole syytä kauheaan huoleen vaan lämpö liittynee paranemisprosessiin. Toivotaan näin. Eilen ja tänä aamuna Leon lämmöt olivat 37,1 ja 37,0, mutta illalla oli taas asteen korkeampi. Katsotaan mitkä lukemat tänä iltana saadaan. Kuumemittareitakin minulla on käytössä jo kolme, ei tässä yksi riitä...

Leon juomisen kanssa on ollut taas vähän hankalaa. Greenline-pellavavettä se onneksi juo, ei juuri muuta. Ruoka maistuu tosi hyvin, etenkin vihreää poni söisi kuinka paljon vaan. Käyn siis keräämässä Leolle mahdollisimman paljon vihreää, laitumellehan ponia ei voi päästää. Haava on siisti ja eritys koko ajan vähäisempää. Nyt haavaviilto on enää noin 5 senttiä pitkä, alussa se oli lähemmäs 15 cm. Näkee kyllä että reikä on selvästi sisältä vielä auki joten ei ole tuolla viillon sulkeutumisellakaan mikään kiire. Parempi kun menee kunnolla sisältä kiinni ennenkuin ulkoa. Säären sisäsyrjällä olleet ilmeisesti märkäeritteen aiheuttamat "ruvet" ovat myös aika hyvin lähteneet pois.

Leon jokailtaiset lenkit ovat sujuneet suht hyvin. Välillä saa kyllä hra liimakavion kanssa neuvotella siitä saako kävellessä stoppailla, ja onko talliin pakko mennä, mutta muuten Leo on käyttäytynyt hyvin ja haavanhoito onnistuu ilman suurempaa draamaa. Tarhaus on myös sujunut ok kunhan ponilla on ruokaa. Tänään laitumella pomppineet tallikaverit saivat Leon hermostumaan mutta onneksi olin paikalla nakkaamassa ruohoa nenän eteen ennenkuin poni ehti loikkia kauheasti. Eläinlääkäri sanoi että edelleen repivät sivuttaisliikkeet ovat huono juttu ja voivat aiheuttaa tyrän. Eli ei mitään asiaa isompaan tarhaan ennenkuin haava on täysin parantunut.

Päivä 12

Niin se lämpö sitten tuli ja meni! Aamulämpö 37,7, joten Leo pääsi taas ulos. Kyllä saa olla tarkkana tuon tarhaamisen kanssa ettei poni rikkoisi itseään enempää... Leo ulkoilee siis meidän tallin minisairastarhassa joka on kooltaan vain noin parikymmentä neliötä. Koitan jättää ponille aamupäiväksi (jonka se tarhassa viettää) heinää, ruohoa ja juotavaa jotta keskittyisi niihin eikä koheltamiseen. Mutta eikös Leo vetänyt kauheat kierteet tänään kun tallin shettistä kävelytettiin pihassa, ja nousi niin etu- kuin takapääkin... Vaikea tuota riehumista on estää. Se on kyllä varmaa että isompaan tarhaan ei ole asiaa ennenkuin haava on parantunut. Siellä vetää sellaisen kiitolaukkapukkishown että veri lentää varmasti...

Eilisen verikokeen tulokset tulivat iltapäivällä. Tulehdusarvot ovat palautuneet normaaleiksi! Eli leukosyytit ja fibrinogeeni hienosti viitearvojen sisällä. Punasoluarvoissa on paljonkin sanomista, mutta se johtuu siitä että Leo menetti leikkauksessa niin paljon verta. Arvojen palautuminen ottaa hieman aikaa, mutta esim. rautalisää ei tarvita vaan hyvä peruskivennäinen riittää. Antibiootin syöttö lopetetaan kun Oriprim-purkki on tyhjä, koska tulehdusarvot ovat normaalit. Eli huomenna taitaa mennä viimeiset annokset. Lähetin siis verikokeen tulokset Hyvinkäälle kommentoitavaksi ja edellämainitut asiat olivat eläinlääkärin, tai itse asiassa kahden, vastauksista.

Leo oli tänään taas aika jääräpää, kun oltiin iltalenkillä. Kun en päästänyt ponia vihreälle niin se liimasi taas kavionsa tantereeseen ja eteenpäin käskiessä lähti peruuttamaan... No, sitten peruutettiin rauhallisessa tahdissa ja hetken päästä onnistui eteenpäinkin liikkuminen. Kunnes tuli seuraava jumahdus... Ponit. Niiden kanssa on pakko olla aika paljon huumorintajua!

Päivä 11

Sieltähän se sitten tuli mitä on kaksi viikkoa pelätty. Kuume. Sopivasti eläinlääkäripainajaisia täynnä olleen yön jälkeen suuntasin aamutalliin ja mittasin ensimmäiseksi lämmön, niinkuin aina teen. 39,3, eli pari astetta normaalia aamulämpöä korkeampi. Ensireaktio taisi olla jonkinlainen raivo. Miksi?!!

Soitin kotiutusohjeiden mukaan heti Hyvinkäälle (yli 38,5 lämpöä - soitto klinikalle). Puhelimeen vastannut hoitaja sanoi konsultoivansa eläinlääkäriä ja soittavansa takaisin. Klinikalla ei siis ollut päivystävää paikalla vaan hänet ilmeisesti herätettiin kesken unien, sori vaan... No joka tapauksessa. Tarkistettiin ensin ettei kyseessä ole ähkykohtaus, joka on isojen haavojen yhteydessä käsittääkseni aika yleinen. Leo on pirteä, syö, juo, kakkaa jne. Haava oli erittänyt taas verisempää mutta oli muuten siisti. Klinikalta kehotettiin jatkamaan antibioottia, antamaan tarvittaessa kipulääkettä, ja seuraamaan tilannetta.

Paikallinen ell kävi ottamassa verikokeen. Ihana tuo meidän oma eläinlääkäri, kun hän on niin hyvä hevosten kanssa. Piikkikammoisen Leon verinäyte oli hetkessä otettu rauhallisen puheen ja lakunamujen siivittämänä. Huomenna nähdään miltä tulehdusarvot näyttävät. Vatsaontelonestenäyte olisi tässä kohtaa ollut ihan hyvä, mutta sitä on kotiolosuhteissa vaikea ottaa. Puhuin päivällä Hyvinkään kirurgin Olli Mäkelän kanssa, ja pahin vaihtoehto on vatsaonteloon levinnyt tulehdus. Se ei onneksi ole kovin todennäköistä koska Mäkelän mukaan nämä hevoset kyllä yleensä ovat tosi kipeitä, ja Leo ei vaikuta hirveän kipeältä. Toinen vaihtoehto on että haava nyt vaan jostain tuntemattomasta syystä nostattaa lämpöä ohimenevästi. 

Illalla lämpöä oli 38,4, eli oli laskenut reilusti vaikken kipulääkinnyt tms. Leo onneksi joi tänään tosi hyvin, merisuolalla maustettu Greenline-pellava-vesi teki kauppansa. Kävin taluttamassa Leoa pienen lenkin koska poni ei kuumeen ja surkean ilman takia päässyt tänään ulos. Sisään Leo ei sitten enää suostunut tulemaan! Veti stopin noin 5 metriä ennen ulko-ovea. Jouduttiin kiertämään takaoven kautta. Normaali haavanhoitoproseduuri suoritettiin taas. Haavassa ei näkynyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Huomenna siis taas aamutalliin katsomaan mikä on päivän kunto.

Päivä 6

Jälleen normaalit aamukuviot: lämmön mittaus, pintelin poisto, lääke, suihkutus, rasvaus, loimitus, talutus, juotto, sairastarhaan. Tänään Leo malttoi kävellä riekkumatta mutta reippaasti (mitä nyt illalla teki muutaman loikan alkuun). Jalan alaosan turvotus oli lähes kokonaan laskenut. Myös kaulassa pullottaneet kanyylijäljet ovat alkaneet vihdoin laskea.

Päivällä keskustelin eläinlääkäri Kira Kanervan kanssa. Vyörytin taas kysymystulvan joka minulle näyttää aina parissa päivässä kertyvän kun en puhu ell:n kanssa... Tosiaan olen miettinyt mistä tiedän että haava paranee, kun se näyttää koko ajan samalta. Sanna ja Lotta kertoivatkin jo haavan paranemisesta edellisen postauksen kommenteissa, ja Kanerva valaisi minua lisää. Haava paranee tietysti sisältä päin eli sieltä kauhean kokoisen kolon pohjalta, ja näen haavan sulkeutumisen vasta loppuvaiheessa kun prosessi tavoittaa ihon pinnan. No, onhan tuo ihan loogista ja tuli vähän tollo olo kun olin itsekseni miettinyt että miten ihmeessä ne reunat muka kiinni menee ja jääkö sinne sisälle sitten tyhjä aukko ;)

Ell sanoi että on hyvä että haava sulkeutuu mahdollisimman hitaasti. Samoin märkäeritteen valuminen on hyvä juttu, niin ällöä kun se välillä onkin. Märkäerite kuitenkin tuo mukanaan mahdolliset roskat yms. ulos. Leon haavan hankala sijainti on paranemisen kannalta oikeastaan hyvä sijainti. Painovoima valuttaa ylimääräisen ulos, ja haava on niin "syvällä" nivusissa ettei sinne mene helposti roskaa. Tänään katselin taskulampun kanssa niin en nähnyt kolossa yhtään turvetta tai muuta haavaan kuulumatonta.

Antibioottikuuria jatkettiin Oriprimilla jossa on samat vaikuttavat aineet kuin Leon nyt syömässä Equibactinissa. Kanervan mukaan antibioottikuuri ei kuitenkaan ole hoidossa se tärkein juttu. Kuuria jatkettiin ehkä enemmän minun mielenrauhani vuoksi. Tallikaverini hevosella oli muutama vuosi sitten paha haava joka ei millään parantunut ja kuume nousi aina kaksi päivää antibioottikuurin loppumisen jälkeen, siksi minua pelottaa lääkityksen loppuminen. Leon tapauksessa tärkein hoito on kuitenkin suihkuttaa haava-aluetta säntillisesti se kaksi kertaa päivässä. 

Nyt illalla Leo oli vähän nuuppa. Veikkaan että syynä on kipulääkkeen lopettaminen. Täytyy katsoa miltä poni vaikuttaa huomenna ja miettiä pitäisikö kipulääkitystäkin jatkaa. Lämpö oli noussut aamusta joitakin kymmenyksiä mutta oli kyllä edelleen normaali, ja ainahan se tuppaa päivän mittaan hiukan nousemaan. Juoma ei oikein uponnut vaikka koitin taas ties mitä liemiä. Näin muuten ekan kerran leikkauksen jälkeen ponin pissaavan (siis onhan se tietysti pissannut! Mutta en vaan ole ollut todistamassa). Vähän vaikean näköistä oli. Leon pissausasento kun on sellainen että haavaan tekee varmasti kipeää, kun poni venyttää itsensä pitkäksi ja seisoo suunnilleen takakavioiden kärjillä. Onnistui kumminkin ja pissaa tuli normaali runsas määrä. Juu, tähän on tultu; kirjoitan analyysia hevoseni pissaamisesta...

Päivä 5

Pintelöinti ja/tai eilinen taluttelu oli auttanut ja jalan alaosan turvotus oli tänä aamuna vähän laskenut. Iltakäynnillä se oli mielestäni laskenut vielä vähän lisää. Aamulla Leon kävelytys oli aika haasteellista. Poni olisi koko ajan halunnut pinkaista pukkilaukkaan ja heitteli päätään uhmakkaasti... Illalla kentällä oli muita hevosia ja meno oli hieman maltillisempaa.

Aamulla meni viimeinen kipulääkeannos (Finadynea). Antibioottia on vielä kolme annosta jäljellä, mutta tosiaan soitan huomenna Hyvinkäälle ja pyydän että määräisivät puhelinreseptillä lisää. Samalla täytyy kysellä miten haavan paranemisen edistymisen voi huomata. Tuntuu että haava on koko ajan saman näköinen. Tänäänkin se oli ulkopuolelta ihan siisti, tosin sisältä valuu erittäin ällöttäviä vaaleanpunaisia limaisia klönttejä (käsittääkseni tämä on edelleen täysin normaalia). Jalan turvotus on tosiaan laskenut aika kivasti. Vaahdottelin jalan kuitenkin pesu-betadinella kintereestä alaspäin, siltä varalta että siellä on joku piilevä naarmu, ja aion tehdä jatkossakin saman. Lähtee tahmea ja kuivunut haavaeritekin helpommin pois ja Betadine puhdistaa jalan hyvin.

 

Eilen Leo oli vielä polkenut aika paljon heinää yön aikana jalkoihinsa, mutta tänä aamuna karsinassa oli jäljellä vain rippeet. Eli ruoka on maistunut hyvin. Juomisesta Leon kanssa saa muutenkin huolehtia, ja etenkin nyt olen koittanut saada sitä juomaan mahdollisimman paljon. Onneksi koitin uudelleen greenline-pellavavettä kun Anna siitä vinkkasi kommenteissa. Aiemmin ei ole Leolle oikein uponnut, mutta tänään joi niin aamulla kuin illallakin useamman litraa merisuolalla höystettyä tosi löysää velliä.

Päivät 3 & 4

Kaikki on suhteellisen ennallaan; lämpöä ei ole, haava erittää saman verran kuin ennenkin, ja on minun silmääni suht siistin näköinen vaikkakin edelleen aika öklö... Tai no yksi muutos on; eilen aamulla huomasin että Leon haavanpuoleinen takajalka on alaosasta aika tukki, paljon turvonneempi kuin ennen. Huonolla tuurilla poni on onnistunut telomaan itsensä tarhassa. Tosin haavaa, aristusta tai lämpöä ei ole. Todennäköisempi syy turvotteluun lienee leikkaushaava, jalan yläosassa kun on ollut koko pientä turvotusta.

Puhuin tänään yhden Hyvinkään Animagin eläinlääkärin kanssa ja käytiin läpi viikonloppuna kerryttämäni kysymysten lista. Sain tarkempia neuvoja haava-alueen suihkutteluun ja uskallan nyt putsailla ehkä vähän rohkeammin. Vettä ei saa tietenkään osua paineella haava-alueelle, mutta ei haittaa jos sitä roiskuu. Helosania uskalsin tänään laittaa lähemmäs haavaa ärtynyttä ihoa hoitamaan. Leo oli muuten ollut viime yönä makuulla mutta haava-alue ei onneksi näyttänyt likaiselta.

Jalan turvotuksesta kuultuaan ell kehotti laittamaan yöksi tallipintelin. Lisäksi hän neuvoi lisäämään liikuntaa. Rauhallista kävelyliikuntaa siis määrättiin, mutta Leo on hiukan eri mieltä. Leo kuvittelee olevansa elämänsä kunnossa. Poni oli tänään tuulisella säällä koko ajan lentoon lähdössä ja omistaja roikkui narun päässä naama valkoisena ja odotti koska tulee sellainen loikka että veri alkaa lentää... Lisään nyt siis päivittäisiin hoitorutiineihin pari vartin talutuslenkkiä (joiden toivon pysyvän rauhallisina...) ja toivon että turvotus lähtee laskemaan. Esitin eläinlääkärille myös huoleni siitä että antibioottikuuri loppuu jo torstaiaamuna. Onneksi sitä voidaan luultavasti jatkaa juhannuksen yli. Soittelen vielä keskiviikkona niin katsotaan mitä tehdään.

Vetcaren Hevosten hätätapaukset-luento pidettiin muuten vihdoin myös Porissa (aiemmin muualla järjestetystä luennosta voitte lukea Anun blogista.) Luennolla Jonna Jokisalo luennoi ensimmäisen puoliskon varsomiseen liittyvistä asioista ja toisella puoliskolla ähkystä ja hiukan madotuksista. Toivottavasti luennoille tulee jatkoa, saamissamme kalvoprinteissä oli vielä monta mielenkiintoista ja tärkeää asiaa jotka jäivät tällä kertaa ajan puutteessa käsittelemättä. Luennon jälkeen kävin vielä henkilökohtaisesti kiittämässä Leon diagnosoinnista ja hoidosta. Tuntui hyvältä kuulla ell:n sanovan; "Kyllä poni kuntoon tulee ja on jatkossa entistä ehompi". Haluan uskoa siihen.

Päivä kaksi

Joku saattaa ihmetellä eikö minulla ole tällaisina aikoina muuta tekemistä kun päivittää blogia joka päivä. Syitä miksi päivitän näin ahkeraan on monta. Tärkein on tietysti se että haluan pitää tarkkaa päiväkirjaa Leon voinnista. Tiedot voivat olla jossain vaiheessa tarpeen. Toisekseen toivon että näistä kirjoituksista voi ehkä olla apua jollekulle samantyyppisessä tilanteessa olevalle. Kolmanneksi, vaikka tiedän ettei murehtiminen auta ja olen mielestäni onnistunut pysymään tässä tilanteessa kasassa kiitettävän hyvin, niin tottakai tämä on raskasta. En halua kuormittaa läheisiäni koko ajan joten vuodatan tänne blogiin. Te lukijat kun pystytte valitsemaan haluatteko lukea vai ei. Läheiseni joutuvat kuuntelemaan, halusivat tai ei. 

Olen päättänyt toistaiseksi käydä tallilla kaksi kertaa päivässä ja hoitaa Leon lääkitykset yms. itse. Näin voin tarkkailla ponia tehokkaasti ja huomaan mahdolliset muutokset nopeasti. Lyhyt, noin kymmenen minuutin tallimatka on tässä tilanteessa aika loistava juttu! Myös meneillään oleva kesäloma ei voisi olla paremmassa kohdassa, vaikken toivonutkaan viettäväni sitä näin. Eli aamulla ennen seitsemää aamutalliin, lämmön mittaus, lääkkeet ja haavan suihkutus & Leo ulos sairastarhaan. Tallityöntekijä ottaa ponin sisään puolenpäivän jälkeen. Illalla käyn taas toistamassa aamun hoitotoimet, harjaamassa ja keräämässä ponille vihreää.

Haava oli erittänyt märkää tänään ehkä vähän enemmän kuin eilen, ja ja hiukan punaisempaa eli verisempää. Leoa kutittaa ja se koittaa osua hampaillaan jalkoväliin. Ehkä se on vähän onnistunutkin. Ei sieltä siis verta missään nimessä tule, ja haava-alue näyttää mielestäni siistiltä. Soitin Hyvinkäälle ja jätin eläinlääkärille soittopyynnön, koska haluan varmistaa muutamia asioita haavan hoitamisesta. Ettei jää paraneminen ainakaan siitä kiinni että teen jotain väärin. Lämmöt olivat normaalit ja kaulassa olevat kanyylin jäljet ennallaan (hiukan pullottavat, niinkuin ovat olleet koko ajan kanyylin poiston jälkeen). Leo on pirteä ja reipas kuten eilenkin. Poni syö hyvin mutta juo taas huonosti. Melassivesi upposi eilen muttei tänään. Onneksi muistin Sannan vinkin eli leseveden. Sitä Leo joi sentään muutaman litran.

Päivä yksi

Aloitan uuden, leikkauksen jälkeisen ajanlaskun. Eli tänään on päivä 1 kotona, neljä päivää leikkauksen jälkeen. Olimme kotitallilla eilen illalla yhdeksän maissa ja jäin laittamaan ponia yöpuulle hiljaisessa tallissa. Leo vaikutti tyytyväiseltä päästyään omaan karsinaan ja ruoka maistui.

Tänään Leo on ollut pirteä ja iloinen. Niin se on tainnut kyllä olla klinikallakin, joka päivä kertomuksessa nimittäin lukee "poni on reipas, kuumeeton ja yleisvointi hyvä". Leo pääsi aamupäiväksi minisairastarhaan, ja oli siellä nätisti ainakin sen ajan kun olin katselemassa. Alkuillasta poni ehkä hiukan kiukkuili kun harjasin sitä, olisiko kipulääkkeen vaikutus ollut lakkaamassa.

Leon kotihoito-ohjeet ovat melko simppelit: Kaksi kertaa päivässä haava-alueen suihkutus ja takajalan sisäosan rasvaus Helosanilla (valuvat märkäeritteet ärsyttävät jalan ihoa helposti), antibiootti ja kipulääke. Lämpö mitataan myös kaksi kertaa päivässä ja jos se menee tiettyjen rajojen yli niin pitää soittaa klinikalle. Lämmön nousuhan kertoo yleensä siitä että haava on tulehtumassa. Haava on iso mutta mielestäni suht siistin näköinen. Pitkä viilto, olisikohan se joku 10 cm, ja valtava onkalo jonka kokoa en osaa arvioida. Kotiutuspaperien mukaan haavan parantuminen kestää kaksi-kolme viikkoa, jos mikään ei mene pieleen. Aika lyhyeltä ajalta tuntuu mutta katsellaan.

Lupasin että palaan Leon löydöksiin kun saan paperit. Kotiutuspapereissa asiat oli selitetty aika simppelisti, joten joudun nyt kuitenkin turvautumaan muistiini ja siihen mitä puhuin eläinlääkärin kanssa leikkauspäivänä. Kirurgi siis arvioi tilanteen maanantaina ja päädyttiin leikkaukseen koska paise jatkui ylös nivuskanavaan eikä sen poisto onnistunut rauhoituksessa. Teoreettinen vaihtoehto leikkaukselle olisi kai ollut jatkaa antibiootteja ja huuhtelua mutta en nähnyt siinä mitään mieltä koska paise olisi silti jäänyt jäljelle.

Leikkauksessa tullut yllätys (minulle valtava järkytys) liittyi paiseen kokoon. Paise oli todella iso ja kapseloitunut ja muistaakseni ell puhui jotain myös osittaisesta kuoliosta. Leikkaus sai siis vähän isommat mittasuhteet. Ell sanoi että paise on ollut ponilla vuosia. Voi vain kuvitella millaisia tuntemuksia tästä on ollut. Toivon mukaan tuntemukset ovat olleet enemmän epämukavuutta kuin kipua, mutta sitä emme voi tietää. Varmaa on että ylimääräinen 15 cm pallo jalkojen välissä ei ole mukava juttu. Aiheuttajaakaan ei tiedetä. Mahdollisesti joku vierasesine, kuten jo aiemmin sanottiin. Leikkaus oli Leon tilanteessa ainoa oikea päätös, ilman avaamista ja paiseen koko laajuuden toteamista paranemismahdollisuus olisi ollut 0 %.

Paiseen suuruuden ja sijainnin vuoksi (lähellä isoja verisuonia) Leo menetti leikkauksessa paljon verta ja sai plasmalaajentajaa. Kun sain soiton että poni on heräilemässä minua varoitettiin että pystyynnousussa on suuri riski. Jos joku repeymä olisi tullut niin poni ei olisi kestänyt lisää verenvuotoa vaan olisi menehtynyt. Onneksi herääminen ja ylösnousu kuitenkin sujuivat normaalisti.

Onni että paise nyt löydettiin. Tämänkaltainen juttu on nimittäin eläinlääkärien mukaan todella hankala diagnosoitava. Jostain syystä paise nyt vaan "aktivoitui" ja tulehtui aiheuttaen yleisoireet ja muutokset verenkuvassa. Mikäli Leo paranee, odotan jännityksellä muuttaako paiseen poistaminen jotain sen käytöksessä, liikkumisessa jne. 

"Älä siinä hössötä, tuo lisää ruokaa!"

Reipas ja kiukkuinen

Voimat alkaa olla lopussa tältä päivältä mutta kirjoitan kuitenkin lyhyesti kuulumiset. Muistan sitten myöhemmin mitä minäkin päivänä tapahtui. Kävin siis katsomassa Leoa tänään Hyvinkäällä. Poni oli aika pirteän ja reippaan näköisenä karsinassa (niinhän se aina on), mutta yritti näykkiä minua heti kun avasin oven. Ilmeisesti kipeiden kohtien kopelointi ja piikillä pistely käy sen verran ponin hermoon, että kohdistaa aggressiota minuunkin. Hetken päästä sain jo rapsutella ilman kiukkuilua. Vähän säpsy poni oli, hätkähteli viereisestä karsinasta kuuluvia kolauksia. Vahva lääkityskin tietysti vaikuttaa käytökseen. Ruoka onneksi maistui, ja kuulemma potilaille haetaan tuoretta ruohoakin piristykseksi. Hyvä palvelu! (Kuten näin kalliissa hotellissa kuuluu ollakin...)

Haava näytti minun silmiini isolta ja kamalalta, ja siitä tihkui edelleen verta. Kuulemma se on normaalia, näin sanottiin kun kysyin asiasta. Haavaa osittain peittävä side (varmaankin jonkinlainen paineside?) poistettiin päivällä hetkeksi mutta oli laitettu takaisin haavan vuotamisen takia. Kuumetta Leolla ei ole, se on hyvä juttu. Tämän päivän eläinlääkärin (päivystyspotilaista vastaava ell vaihtuu joka päivä) kanssa keskusteltiin hiukan ennusteesta. Ell ei ollut sitä oikein halukas antamaan. Ikävä tosiasiahan on se että komplikaatioiden mahdollisuus on tässä vaiheessa suuri. Mutta jos kaikki menee hyvin niin Leo toipunee ajan kanssa täysin.

Joka tapauksessa, Leoa aletaan siirtää suonensisäisestä lääkityksestä sulfalle kotiuttamista varten. Mikäli takapakkia ei tule saadaan hakea poika kotiin torstaina. Suoraan sanottuna olen aika kauhuissani kun poni pitää tuoda kotiin turvallisesta klinikkaympäristöstä, mutta ei auta.

Diagnoosi

Varoitus: maratonipostaus!

Leon kontrolliverikokeen tulokset saapuivat perjantaina iltapäivällä niin myöhään etten enää tavoittanut ketään Tampereen hevosklinikalta. Tulehdusarvot olivat laskeneet mutta eivät olleet vielä lähelläkään viitearvojen enimmäisylärajoja. Mieli mustana tallille, jossa odotti edellispäivää huomattavasti nuopeampi poni joka liikkui hi-taas-ti ja lämpökin oli taas hiukan koholla. Eli vointi heikkeni heti kun lääkitys loppui.

Olen tehnyt periaatepäätöksen etten murehdi asioita joihin en voi vaikuttaa, etenkään hevosten kohdalla, mutta kyllä perjantai-iltana (ja vähän myös yöllä) tuli jatkettua pohdintaa jonka aloitin jo tallilla tallinomistajan kanssa. Mikä ihme ponia vaivaa? Ja mitä sille voisi tehdä? Päätin että seuraan tilannetta ja varaan heti maanantaiaamuna ajan klinikalle, jos sinne asti selvitään kotihoidolla.

Lauantaina menin tallille puolenpäivän aikaan, tarkoituksena jatkaa siitä mökille missä mies jo odotti. Tallinomistaja oli paikalla ja sanoi heti että hän on yhä enemmän huolissaan Leosta. Sanoi että poni liikkuu kuin hidastetussa filmissä ja takapäässä on jotain vialla. Päätin että soitan paikalliselle päivystävälle eläinlääkärille kysyäkseni neuvoa. Menin tallikahvioon ja päivystäjän kanssa puhuessani vilkaisin ikkunasta ulos. Leo suorastaan raahusti tarhassa heinäkipalta vesikipalle ja laahasi vasenta takajalkaa! Päivystäjä kuuli varmasti hädän äänessäni ja lupasi kirjoittaa lähetteen Helsinkiin Viikin klinikalle, jos sinne täytyy lähteä. Hän myös totesi ettei pysty tekemään ponin hyväksi paikanpäällä mitään, kun diagnoosia ei ole eikä tiedetä mitä hoidetaan. Kehotti aloittamaan Oriprimin ja Metacamin (jotka loppuivat torstaiaamuna) uudestaan jos jäämme kotiin maanantaita odottamaan.

Hain Leon sisään, ja tuli tosi vahvana se kuuluisa "tunne", joka sanoi että nyt ei voi enää odottaa vaan poni on saatava hoitoon. Olen sanonut tätä ennenkin ja tulen sanomaan jatkossakin, mutta siihen omaan tunteeseen vaan pitää luottaa! Se ei yleensä koskaan ole väärässä, ei nytkään. Mietin että jos meidät nauretaan ulos klinikalta niin sitten nauretaan. Soitin Hyvinkään Animagiin, jonne on meiltä lyhyempi matka kuin Viikkiin, ja puhelimessa ollut ell toivotti meidät tervetulleeksi vaikkei ponin vointi hänen mielestään kuulostanut ihan kauhean hälyttävältä kun se kuitenkin söi ja joi yms.

Soitto mökillä olevalle miehelle, jolle riitti itkunsekainen "Leo on tosi kipeä, meidän pitää viedä se Hyvinkäälle päivystykseen" ja joka lähti samantien ajamaan kotiin. Itse hain kotoa Leon passin ja hoitotiedot, ja kipulääkitsin ponin Metacamilla matkaa varten. Lastauksessa oli onneksi pari tallikaveria auttamassa, poni ei ensin suostunut kävelemään trailerin lähellekään ja jumitti matkalla monta kertaa. Liinan kanssa saatiin kuitenkin parissa minuutissa sisään. Tämä kertoo mielestäni myös siitä että Leo oli kipeä, normaalisti se on helppo lastata. Myöskään Hyvinkään päässä poni ei olisi halunnut mennä hevosklinikan ovesta sisään (toki siellä on oudot hajutkin). Matka sinänsä meni hyvin, vajaa kolme tuntia ajeltiin. Oli helpotus saada Leo hevosklinikan karsinaan ja tietää että nyt se on hyvissä käsissä. Samalla iski pieni paniikki; päivystys kun on vähän sellainen paikka jossa usein taistellaan elämästä ja kuolemasta.

Vuoro oli vaihtunut juuri ja toisen ponin hoito oli kesken. Odottelimme hetken ja sitten pääsin vuodattamaan koko tarinan eläinlääkäri Jonna Jokisalolle. Leosta oli heti tultuamme otettu verta (joka ei ollut ihan helppoa, Leo vihaa pistämistä ja verta ei meinannut tulla ulos kun poni oli niin pinkeänä). Tulosten valmistuttua ell sanoi heti että ponilla on paise. Pitää vain selvittää missä. Oli muuten aika hurjia arvoja. Fibrinogeeni (joka on normaalisti hevosella alle 4, ja 5 on jo hyvin merkittävä nousu) oli ekalla klinikkakäynnillä 5,7, kontrolliverikokeessa 4,3, ja nyt oli kahdessa päivässä noussut lukemaan 6,6...

Paikalla oli viisi ulkomaalaista opiskelijaa joten ponilla oli kunnon hoitojoukko, ja tarpeeksi kiinnipitelijöitä. Sain itsekin tosi paljon mielenkiintoista tietoa koska ell selitti koko ajan englanniksi opiskelijoille mitä teki. Yleistutkimuksen jälkeen Leon kyljet ja maha ultrattiin. Sitten ultrattiin sisäelimet, maksa, munuaiset jne. Ei mitään. Sitten poni rauhoitettiin ja laitettiin pakkopilttuuseen. Hengitystiet tähystettiin, myös limapussit. Ei mitään. Seuraavaksi paisetta etsittiin mahasta. Mahanalusesta ajeltiin karvat, mahan pinta ja vähän myös pinnan alta puudutettiin, sitten vedettiin skalpellilla pieniä viiltoja ja tökittiin jollain tikulla. Tätä en kyllä pystynyt katsomaan.

Pieni tuumaustauko, jonka jälkeen Jonna tuumasi että voisiko se paise kuitenkin olla nivusissa kun oireet täsmäisivät sinne. Nivuset kyllä tutkittiin jo ennen rauhoitusta mutta nyt ne tutkittiin uudelleen. Rauhoitus oli poistanut Leosta sen verran pinkeyttä, että yhtäkkiä nivusissa tuntuikin vasemmalla puolella kivikova kohta, ja vastaava kohta oli oikealla pehmeä. Ennen rauhoitusta eroa ei tuntunut. Seuraavaksi ultrattiin, ja sieltähän se tumma mötikkä löytyi! Vaikka ei ole kivaa kun oma hevonen sairastaa, niin oli kyllä upeaa seurata Jonnan työtä. Ammattitaitoinen ja periksiantamaton eläinlääkäri, jonka kasvoilta näki onnistumisen ilon kun paise vihdoin löytyi :) Itsellekin oli kyllä helpotus kun syy oireisiin vihdoin selvisi!

Seuraavaksi tutkittiin, onko se oikeasti paise. Eli tökättiin pienellä neulalla ja katsottiin alkaako tulla mätää. Leo-raukka oli tosi kipeä eikä todellakaan halunnut että häntä tökitään enää minkäänkokoisella neulalla... Mätää alkoi onneksi tulla, eli diagnoosi oli selvä. Sitten alkoi tyhjennysoperaatio. Edelleen todella vaikeaa, koska paisetta on hankala puuduttaa ja poni potki takajalalla aika paljon. Jonna sanoi ettei poni todellakaan yrittänyt tähdätä potkujaan ihmiseen vaan potki pois päin vaikka kuinka sattui (fiksu ja kiltti Leo!), mutta kyllähän se silti hommaa vaikeutti. Jonkun verran mätää saatiin pois mutta sitten touhu kävi niin hankalaksi että jouduttiin keskeyttämään. Tässä vaiheessa Jonna sanoi että huomenna voidaan yrittää uudelleen kun paise ei ehkä ole enää ihan niin kipeä, tai sitten maanantaina leikkauspöydälle. 

Leolle laitettiin kaulaan kanyyli suonensisäisen antibiootin tiputusta varten. Sekin jouduttiin ompelemaan kiinni, ja rauhoituksesta huolimatta ponia saatiin taas pidellä napakasti. Kanyylin laiton aikana Jonna mietti uuden rentouttavan, rauhoittavan ja kipuapoistavan lääkityksen paiseen tyhjentämisen ajaksi, ja päätettiin koittaa vielä. Siirryin tässä vaiheessa toiseen huoneeseen ja jätin Leon eläinlääkärin ja harjoittelijoiden hoiviin. Alkoi tuntua liian pahalta katsoa.

Toinenkin tyhjennyskerta kesti aika kauan, mutta mätää saatiin paljon pois. Ongelma on se että paise on syvällä, niin syvällä ettei sinne voi skalpellin kanssa sohia, ja ihmisen sormi ei riitä. Asiaa ei tietenkään auta paiseen sijainti. Jalkoväliin ei muutenkaan ole helppo ylettyä, saati sitten kun takajalka huiskii koko ajan.

Leo jäi siis hoitoon Hyvinkäälle. Sillä on tietysti vahva antibiootti- ja kipulääkitys päällä, ja eilisillan suunnitelma oli se että tänään mahdollisesti katsotaan koitetaanko paisetta tyhjentää lisää. Huomenna maanantaina paisekohta ultrataan uudelleen ja katsotaan miltä näyttää, eli pitääkö paise tyhjentää leikkauksellisesti. Tietenkin toivotaan ettei leikkaukseen jouduta (tätä toivoo etenkin allekirjoittanut joka ei ole sattuneista syistä yhtään innostunut siitä ajatuksesta että poni nukutettaisiin). Tänään iltapäivällä lupasivat soitella ponin voinnista. Nyt olo on aika helpottunut ja rauhallinen. Tiedän että Leo on hyvässä hoidossa eikä minun tarvitse enää miettiä mikä sitä vaivaa ja mitä voisin tehdä ponin hyväksi.