Semmoinen viikko

Ehdittiin tiistaina tekemään miniestereenit (joissa poni oli ok, ratsastaja surkea), mutta keskiviikkona olikin aamusta asti huono olo ja ratsastettuani kevyesti askellajit läpi päädyin kotiin peiton alle seuraaviksi kolmeksi päiväksi. 

Ratsastajan kärsiessä jonkun ihme keuhkoödeeman kynsissä poni sai onneksi liikkua lainakuskien kanssa. Torstaina oli suunniteltu vapaa, perjantaina J, jonka puoliveritammaa silloin tällöin liikuttelen, ratsasti Leon. Lauantaina oli vakkarikuski Ninan päivä. Leo oli toiminut molemmilla hyvin, J:lla kuulemma "ensin nahkea, sitten hyvä", Ninalla "oikein hyvä!". Eilen kokosin itseni sen verran että kävin kävelemässä maneesissa puolisen tuntia. Tänään toivon että vointi kestää jo ratsastuksen. Tosin sellaiset pakkaset paukahti taas että taidetaan tehdä vain kevyt ilman satulaa-hölkkä.

Lunta on pikkuhiljaa tullut tännekin sen verran että voi alkaa harkita pellolle menemistä. Hankitreenistä ei tosin ole vielä puhettakaan, lumen määrä taitaa olla joku kymmenisen senttiä. Olisi kyllä kiva jos tänä vuonna päästäisiin hankitreeniin. Viime vuonna se jäi haaveeksi. Blogiin olen näköjään kirjoittanut helmikuun 2015 lopussa seuraavasti:

"Talvi on ollut täällä Lounais-Suomessa aika surkea. Voin vaan kuvitella millaista treenaaminen on ollut niillä joilla ei ole maneesia. Me ei päästy edes hankitreeneihin missään vaiheessa. Tammikuussa oli yhdellä viikolla pari päivää sopivat kelit, mutta viikonloppuna kun oltaisiin päästy valoisaan aikaan pellolle oli jo suojasää. Nyt on loskaa joka paikassa, mutta monesta kohtaa pilkottaa jo sora. Voi olla että talvi oli tässä." 

14 vee

Niin se kääntyi sitten Leokin neljätoistavuotiaaksi vuoden vaihteessa. Huvittaa aina kun mietin että poni oli 11-vuotias kun näin sen ensimmäisen kerran. Kuulostaa kuin siitä olisi pitkäkin aika, mutta todellisuudessa ensikohtaamisellamme oli vuoden viimeinen päivä eli heti seuraavana päivänä Leo olikin 12-vuotias.

Pakkaset ovat olleet täälläkin niin kovat, että liikuntaa on kevennetty. Poni tarkenee kyllä, paksun talvikarvan ja hyvän loimituksen ansiosta, mutta ratsastaja ei. Maanantaina menin vielä kaikki askellajit, hieman kevennetysti tosin eli hevosta hengästyttämättä. Pakkasta oli tuolloin 16 astetta. 

Tiistaina menin ilman satulaa käyntitreenin ja hiukan mummohölkkää, pakkasen pyöriessä lähempänä 20 astetta. Eilen mittarin näyttäessä -23 tyydyin puolen tunnin talutuslenkkiin. Leo oli kääritty enkkuvilttiin eikä siitä näkynyt juuri muuta kuin turpa :D

Saa nyt katsoa miten meidän viikonlopun valmennusten käy. Voi olla että huominen peruuntuu sään vuoksi, mutta lauantaina toivottavasti päästään menemään. Mitään viimeistelytreenejä tässä ei kyllä ehditä tehdä, koska tänään pakkanen on vielä eilisestä kiristynyt.

Kevään merkit

Talvi on ollut täällä Lounais-Suomessa aika surkea. Voin vaan kuvitella millaista treenaaminen on ollut niillä joilla ei ole maneesia. Me ei päästy edes hankitreeneihin missään vaiheessa. Tammikuussa oli yhdellä viikolla pari päivää sopivat kelit, mutta viikonloppuna kun oltaisiin päästy valoisaan aikaan pellolle oli jo suojasää. Nyt on loskaa joka paikassa, mutta monesta kohtaa pilkottaa jo sora. Voi olla että talvi oli tässä. Ei se minua kyllä haittaisi. En ole talven ystävä, ja tuntuu ihanalta kun päivä on pidentynyt ja kevät tulee pikku hiljaa.

Edellispäivänä olin Leon kanssa kävelemässä maastakäsin pitkästä aikaa ulkona. Huomaa että hevonenkin on ihan eri fiiliksellä liikkeellä kun ei joudu kiertämään maneesia. Maneesissa Leo kävelee tosi laiskasti ja askel on lyhyttä. Ulkona poni käveli reippaasti ja venytti tosi hyvin askelta. Lenkki sujui muutenkin hyvin. Pari kertaa Leo riuhtaisi ja oli sen näköinen että hyppää pystyyn, mutta ei hypännyt. Kyllä tuosta naruriimuilusta ja maastakäsittelykoulutuksesta on hyötyä ollut, mutta vieläkin saisin olla vähän nopeampi ja napakampi. Vaistonvaraisesti hiukan hätkähdän ja katson missä etukaviot kulkee kun Leo loikkaa, ennenkuin korjaan ponin toimintaa. No, ajan kanssa luotto varmaan palaa ennalleen. Leolle on muuten nyt tullut ärsyttävä tapa; se yrittää vähän väliä töniä minua taluttaessa turvallaan. Tuntuu että kun ei saa riehua niin jotain pitää kuitenkin protestoida.

Eilen ratsastin testimielessä vähän aikaa mutta tulin pian alas selästä ja vein hetken taluttelun jälkeen ponin takaisin talliin. Leon maha alkoi vähän aikaa sitten oireilemaan eikä Antepsin ole tällä kertaa auttanut. Olen puhunut kahden eri eläinlääkärin kanssa ja suunnitelma on selvä. Tänään alkaa Gastrogard-kuuri, ja huomenna ell tulee ottamaan verikokeen. Haluan oman mielenrauhani takia tarkistaa ettei Leon fibrinogeeni ole koholla eli ettei sille ole kehittymässä uutta paisetta jonnekin. Oireet kyllä viittaavat selkeästi mahaan.

Erikoista tässä on se että sama oireilu on nyt toistunut kolmena vuotena peräkkäin, samaan aikaan vuodesta. 02/2013 vanhalla omistajalla, jolloin poni tähystettiin ja se sai Gastrogardia, 03/2014 minulla, jolloin Antepsin auttoi ja nyt 02/2015 on taas samat oireet. Tuossa parin vuoden takaisessa tähystyksessähän Leon maha ei näyttänyt kovin pahalta mutta kyllä siellä muutama pieni haavauma oli. 

Harmillistahan tämä on niin minun kuin poninkin kannalta. Leo on nyt ollut niin hyvässä kunnossa ja treenit ovat sujuneet nousujohteisesti. Liikutusta kevennetään pariksi viikoksi ja toivotaan että Gastrogard auttaa. Jos ei niin lähdetään klinikalle selvittämään missä on vika. 

Lumisateessa

Tapaninpäivänä otettuja hankikuvia on yli 70, joten julkaisen niitä pikkuhiljaa. Tässä kuvia alkuverkasta kentältä. Lumisade oli aluksi aika sakea mutta lakkasi onneksi pian. Istuntakriisin keskellä en löydä omasta ratsastuksestani juuri nyt paljon hyvää sanottavaa, mutta poni on ihan huippusöpö :)

 

Kuvat Nina Rintanen, ethän kopioi

Talvikuvia

Pikainen hehkutus; poni oli eilen tosi kiva! Ei ehkä ihan pirteimmillään, mutta taipui kivasti ja oli pehmeämpi suusta kuin tavallisesti. Laukat nousi hienosti ja ainakin oikeaan eli parempaan suuntaan laukka oli jopa hallittua.

Tässä lisää peltokuvia tapaninpäivältä. Kuvat on ottanut hovikuvaajamme Nina Rintanen (ethän kopioi kuvia ilman lupaa).

Hyvää fiilistä

Muutaman päivän maneesitauon jälkeen palasimme pelottavan kulman ääreen keskiviikkona. Suureksi ilokseni Fanny oli paljon rennompi! Kyttäsi kyllä kulmaa edelleen ja ohitti se ulospäin asettuneena, mutta ei sen kummempaa. Laukatkin sujui nätisti ja olin poniin tosi tyytyväinen.

Edellinen ratsastaja oli jättänyt maneesiin muutaman puomin joita ylitimme ravissa. Puomien kanssa on vielä harjoittelemista. Fanny helposti kolistelee, hidastaa tai lähes hyppää puomin yli. Täytyy muistaa vaan jatkossa tehdä enemmänkin puomiharjoitteita, tekee hyvää niin hevoselle kuin ratsastajallekin.

Eilen oli pakkasta vain viisi astetta, mutta tuuli suht napakasti. Ratsastin Fannyn pellolla, jonka pohja tuntui nyt aika hyvältä. Poni oli pirteällä tuulella, ja pirteyttä vielä lisäsi tarhoissa riekkuvat tallikaverit. Yhden ex-tempore-pukin Fanny kiskaisikin ja oli sitä mieltä että nyt lähdetään ja kovaa, mutta nössö ratsastaja tarttui napakasti ohjiin ja hiljensi vauhtia... Täytynee pyytää K laukkailemaan Fannyn kanssa, itsellä ei tunnu tässä vaiheessa oikein rohkeus riittävän kun en ole ihan varma löytyykö ne jarrut vai ei. Tosin ponin kunto ei ole niin hyvä että se jaksaisi montaa minuuttia lumessa kaahottaa. Joka tapauksessa Fannylle tekisi tosi hyvää päästä laukkaamaan reippaasti eteen. 

Loppuviikon sekä minä että Fanny lomailemme tahoillamme. Ensi viikolle on tiedossa valmennus, ja sitä ennen on tarkoitus työstää etenkin laukkaa. Katsotaan jos sinne pellollekin uskaltautuisi laukkailemaan...

Pakkastreenejä

Olimme maanantaina pellolla ja soratiellä kävelemässä uuden maastokaverin, naapuritallin Nasu-tamman kanssa. Fanny oli ihana rennon oloinen ja käveli Nasun perässä tyytyväisenä. Uskomatonta miten paljon valoa lumi tuo! Luulenpa että metsässäkin olisi nähnyt kulkea, mutta käännyimme metsänrajassa pois koska oli sen verran kylmä.

Olen hieman neuvoton Fannyn maneesin peräkulma-kammon suhteen. Ajattelin että pysymme muutaman päivän kaukana koko maneesista ja ratsastan ulkona kun lumentulo sen nyt mahdollistaa.  Kenttä on ikävä kyllä tällä hetkellä vähän kova koska lunta ei ole tarpeeksi. Eilen kävimme pellolla kävelemässä ja pohjaa tutkimassa. Luulenpa että pellolla uskaltaisi pohjan puolesta mennä jo käyntiä kovempaa. Pakkaslukemat ovat olleet aika kovat mutta tänään pitäisi vähän lämmetä (tosin nyt aamulla oli -21 astetta...).

Torstaina pahimpien pakkasten pitäisi hellittää, ja aion vihdoinkin lähteä Fannyn kanssa kunnon metsämaastoon. Toivottavasti saamme jonkun kaveriksi. Fanny menee maastoon hyvin yksinkin, mutta olen huomannut että se on rennompi kaverin kanssa, ja tykkää selvästi kulkea toisen perässä.   

Muutos = muutto

Vaikka kaunein kesä on edessä ja syksy vielä kaukana, olen jo mietiskellyt aika paljon kolmatta talvea ilman maneesia. Suoraan sanottuna ajatus on ahdistanut, välillä oikein kovastikin, enkä ole löytänyt sopivaa ratkaisua.

Pikku-een ajaminen poistaisi sen vaivan, että joudun aina pyytämään mieheni tai veljeni maneesikuskiksi. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että maneesille pääsee arki-iltaisin vasta klo 19.30 (siis jos siellä ei ole valmennusta, jotka yleensä karsivat pari arki-iltaa pois pelistä). Muutenkin laiskan kotitallilta lähtijän into kulkea talvipakkasessa ja pilkkopimeässä maneesille on lähellä nollaa. Kun tähän yhdistetään energiaa keräävä poni, niin yhtälön tuloksena on lähinnä huonoa mieltä ja motivaatiopula.

Ratkaisu ongelmaan tippui nenäni eteen keskellä kauneinta kesäkuuta, aivan yhtäkkiä yllättäin. Satuin tiistaina vilkaisemaan paikkakunnan mielestäni parhaan tallin nettisivuja, ja totesin että ponikarsina on vapautunut. Soitin tallille samantien, sovin illaksi tutustumiskäynnin, vierailin, ihastuin, pohdin asiaa miehen kanssa plus-miinus-listan avulla...Nyt on ponille paikka varattu ja muutto edessä heinäkuun alkupuolella. Asioilla ON tapana järjestyä!

Hiekassa

Meillä oli vihdoin eilen kouluvalmennus jonka piti alunperin olla jo tiistaina, ja joka siirtyi vielä toisenkin kerran keskiviikolta sunnuntaille. Verkkasin kaikessa rauhassa Goldya, kun kesken ravikiemurauran poni teki täysin varoittamatta ison sivuloikan. En ehtinyt kissaa sanoa, kun jo istuin pöllämystyneenä maneesin hiekalla ohjat kädessä ponin seistessä vieressäni täysin rauhallisena. Höh, vähän harmitti kun "putki" meni rikki, takana oli 1 v. 3 kk ilman putoamista...

No, ei muuta kun takaisin selkään ja jatkamaan. Tyypillistä että tämä satulasta suistuminen tapahtui juuri eilen kun olin laittanut uudet ratsastushousut jalkaan... Eipä niihin tosin tullut muita "vaurioita" kuin hiekkapölyä.

Valmennus meni suht kivasti. Erityisen ilahtunut olin siitä havainnosta, että tänä keväänä emme ole joutuneet aloittamaan treeniä niin alusta kuin viime vuonna. Viime talvena en päässyt lainkaan maneesille ja ratsastin koko talven ilman valmentajaa. Keväällä valmennusten alkaessa poni oli jäykkä kuin rautakanki ja itsellä tuntui olevan kaikki taidot hukassa. Nyt tilanne tuntuu paljon paremmalta, vaikka toki sairasloman vaikutukset näkyvät vielä hieman.

Huomasin eilen että saan käyttää aiempaa enemmän energiaa ja aikaa siihen että saan Goldyn kuulolle. Liekö pitkän maastoilukauden aikaansaannosta, mutta helposti poni vetää vaan pitkänä eikä sitä ole helppo siirtää "työskentelymoodiin". Tunnin toisella puoliskolla alkoi jo sujua paremmin. Tuntui melkein kun ponilla olisi syttynyt joku lamppu; "Ai juu, tää olikin sitä kouluratsastusta! Laitetaas vähän yritystä peliin!". Ihan lopputunnista Goldy alkoi väsyä, ja koitti laukassa muutaman kerran lähteä viipottamaan omaa vauhtiaan. 

Seuraava valmennus onkin jo huomenna, kiva päästä jatkamaan treenaamista. Mieheni onneksi kuljettaa meitä kiltisti maneesille, maastossa kun on tiet niin jäässä ettei siellä voi kuin kävellä. Onneksi aurinko paistaa ja lumi ja jää sulaa hyvää vauhtia!

Ai niin, satula-asiaa vielä. Kyllä Goldyn koulusatula taitaa mennä vaihtoon. Satula on levityksen jälkeen kyllä parempi, ja romaanilla sopivuus paranee vielä vähän, mutta ei se hyvä silti ole. Satulansovitukseen siis käy tiemme.

Täällä edelleen

Viimeisin viikko on mennyt hankihölkän ja pakkaskävelyn merkeissä. Goldylla on kunnonkohotus menossa, joten olen ilolla vastaanottanut lumen jota on vihdoin saatu kunnolla tänne Länsi-Suomeenkin. Lunta taitaa olla nyt reilu kolmekymmentä senttiä, joka on ihan tarpeeksi ponin nykykunnolle. Goldyn uusi hoitaja on osoittautunut todelliseksi helmeksi, joka hoitaa ponia huolella ja viitsii tehdä kävelylenkkejä -20 asteessa. Itse olen hyödyntänyt tallivapaapäivät kohottamalla omaa kuntoani lenkkeilyn ja punttisalin merkeissä (ja vastapainoksi myös löhönnyt sohvalla...). Lenkkien lisäksi Goldy on tarhannut pakkasista huolimatta aamusta iltaan. Hyvin on poni pärjännyt pihalla jääkarhuturkkinsa ja paksun loimen ansiosta.

Goldy hoitajineen

Hieroja

Viime päiviltä ei ole hevosrintamalta paljon uutta; olemme vaan kävelleet, kävelleet ja kävelleet. Ensin kurassa, sitten lumessa, sitten sohjossa ja jäässä... Tilsakumeja ei laitettu vielä edellisessä kengityksessä mutta voi kyllä niille olisi tarvetta! Olin jo unohtanut kuinka nopeasti Goldylle tulee tilsat (vastaus: kahden metrin aikana). Koko ajan saa olla naputtelemassa niitä pois.

Eilen illalla fysioterapeutti kävi hieromassa Goldyn. Häneltä sain hyviä uutisia; ponilla ei ollut isompia lihasjumeja ja selkääkään ei enää aristanut vaikka klinikalla vähän reagoikin eläinlääkärin paineluihin. Arvelemme että kipeät jalat ovat aiheuttaneet myös selän arkuuden, ja nyt kun jalat alkavat olla paremmat myös kipu selästä on lauennut.

Mutta ei hyvää etteikö pahaakin; Goldylla oli taas uusi vamma! Toisen takajalan yläosassa n. 3*2 cm läntti karvaa pois ja iho verisenä. Loimen toisen jalkalenkin lukko oli mennyt rikki, joten olisiko se sitten raapaissut vai tarhakaveri purrut. Putsasin haavan ja toivon ettei siihen nyt kehity mitään sen kummempaa.

Valoa kohti

Viime päivät ovat olleet kiireisiä niin töissä kuin tallillakin. Uskomatonta kuinka paljon aikaa saa kulumaan siihen kun koittaa saada ponin syömään tarpeeksi psylliumia... Aikamoista epätoivoa välillä. Goldy on tunnettu ahneudestaan, mutta on myös hyvin valikoiva; heinää sen olla pitää, muu ruoka ei oikein kiinnosta. Kokeiltuani kaikki omat ja vieraiden rehut olen päätynyt kastelemaan heinät vesi-psylliumseoksella, ja tällä konstilla saadaan suunnilleen vaadittu määrä syötettyä. Silti odotan kuumeisesti että tämä 10 päivää on ohi.

Olemme käyneet kävelyillä ja nauttineet lumisista maisemista. Uskomatonta miten paljon lumi valaisee! Poni kulkee ihan pirteästi ja reippaasti joten uskoisin että lääkitys tehoaa. Ensi viikolla alamme pikkuhiljaa taas ravailemaan. Kyllä se tästä.