Päivä 5

Pintelöinti ja/tai eilinen taluttelu oli auttanut ja jalan alaosan turvotus oli tänä aamuna vähän laskenut. Iltakäynnillä se oli mielestäni laskenut vielä vähän lisää. Aamulla Leon kävelytys oli aika haasteellista. Poni olisi koko ajan halunnut pinkaista pukkilaukkaan ja heitteli päätään uhmakkaasti... Illalla kentällä oli muita hevosia ja meno oli hieman maltillisempaa.

Aamulla meni viimeinen kipulääkeannos (Finadynea). Antibioottia on vielä kolme annosta jäljellä, mutta tosiaan soitan huomenna Hyvinkäälle ja pyydän että määräisivät puhelinreseptillä lisää. Samalla täytyy kysellä miten haavan paranemisen edistymisen voi huomata. Tuntuu että haava on koko ajan saman näköinen. Tänäänkin se oli ulkopuolelta ihan siisti, tosin sisältä valuu erittäin ällöttäviä vaaleanpunaisia limaisia klönttejä (käsittääkseni tämä on edelleen täysin normaalia). Jalan turvotus on tosiaan laskenut aika kivasti. Vaahdottelin jalan kuitenkin pesu-betadinella kintereestä alaspäin, siltä varalta että siellä on joku piilevä naarmu, ja aion tehdä jatkossakin saman. Lähtee tahmea ja kuivunut haavaeritekin helpommin pois ja Betadine puhdistaa jalan hyvin.

 

Eilen Leo oli vielä polkenut aika paljon heinää yön aikana jalkoihinsa, mutta tänä aamuna karsinassa oli jäljellä vain rippeet. Eli ruoka on maistunut hyvin. Juomisesta Leon kanssa saa muutenkin huolehtia, ja etenkin nyt olen koittanut saada sitä juomaan mahdollisimman paljon. Onneksi koitin uudelleen greenline-pellavavettä kun Anna siitä vinkkasi kommenteissa. Aiemmin ei ole Leolle oikein uponnut, mutta tänään joi niin aamulla kuin illallakin useamman litraa merisuolalla höystettyä tosi löysää velliä.

Päivät 3 & 4

Kaikki on suhteellisen ennallaan; lämpöä ei ole, haava erittää saman verran kuin ennenkin, ja on minun silmääni suht siistin näköinen vaikkakin edelleen aika öklö... Tai no yksi muutos on; eilen aamulla huomasin että Leon haavanpuoleinen takajalka on alaosasta aika tukki, paljon turvonneempi kuin ennen. Huonolla tuurilla poni on onnistunut telomaan itsensä tarhassa. Tosin haavaa, aristusta tai lämpöä ei ole. Todennäköisempi syy turvotteluun lienee leikkaushaava, jalan yläosassa kun on ollut koko pientä turvotusta.

Puhuin tänään yhden Hyvinkään Animagin eläinlääkärin kanssa ja käytiin läpi viikonloppuna kerryttämäni kysymysten lista. Sain tarkempia neuvoja haava-alueen suihkutteluun ja uskallan nyt putsailla ehkä vähän rohkeammin. Vettä ei saa tietenkään osua paineella haava-alueelle, mutta ei haittaa jos sitä roiskuu. Helosania uskalsin tänään laittaa lähemmäs haavaa ärtynyttä ihoa hoitamaan. Leo oli muuten ollut viime yönä makuulla mutta haava-alue ei onneksi näyttänyt likaiselta.

Jalan turvotuksesta kuultuaan ell kehotti laittamaan yöksi tallipintelin. Lisäksi hän neuvoi lisäämään liikuntaa. Rauhallista kävelyliikuntaa siis määrättiin, mutta Leo on hiukan eri mieltä. Leo kuvittelee olevansa elämänsä kunnossa. Poni oli tänään tuulisella säällä koko ajan lentoon lähdössä ja omistaja roikkui narun päässä naama valkoisena ja odotti koska tulee sellainen loikka että veri alkaa lentää... Lisään nyt siis päivittäisiin hoitorutiineihin pari vartin talutuslenkkiä (joiden toivon pysyvän rauhallisina...) ja toivon että turvotus lähtee laskemaan. Esitin eläinlääkärille myös huoleni siitä että antibioottikuuri loppuu jo torstaiaamuna. Onneksi sitä voidaan luultavasti jatkaa juhannuksen yli. Soittelen vielä keskiviikkona niin katsotaan mitä tehdään.

Vetcaren Hevosten hätätapaukset-luento pidettiin muuten vihdoin myös Porissa (aiemmin muualla järjestetystä luennosta voitte lukea Anun blogista.) Luennolla Jonna Jokisalo luennoi ensimmäisen puoliskon varsomiseen liittyvistä asioista ja toisella puoliskolla ähkystä ja hiukan madotuksista. Toivottavasti luennoille tulee jatkoa, saamissamme kalvoprinteissä oli vielä monta mielenkiintoista ja tärkeää asiaa jotka jäivät tällä kertaa ajan puutteessa käsittelemättä. Luennon jälkeen kävin vielä henkilökohtaisesti kiittämässä Leon diagnosoinnista ja hoidosta. Tuntui hyvältä kuulla ell:n sanovan; "Kyllä poni kuntoon tulee ja on jatkossa entistä ehompi". Haluan uskoa siihen.

Päivä kaksi

Joku saattaa ihmetellä eikö minulla ole tällaisina aikoina muuta tekemistä kun päivittää blogia joka päivä. Syitä miksi päivitän näin ahkeraan on monta. Tärkein on tietysti se että haluan pitää tarkkaa päiväkirjaa Leon voinnista. Tiedot voivat olla jossain vaiheessa tarpeen. Toisekseen toivon että näistä kirjoituksista voi ehkä olla apua jollekulle samantyyppisessä tilanteessa olevalle. Kolmanneksi, vaikka tiedän ettei murehtiminen auta ja olen mielestäni onnistunut pysymään tässä tilanteessa kasassa kiitettävän hyvin, niin tottakai tämä on raskasta. En halua kuormittaa läheisiäni koko ajan joten vuodatan tänne blogiin. Te lukijat kun pystytte valitsemaan haluatteko lukea vai ei. Läheiseni joutuvat kuuntelemaan, halusivat tai ei. 

Olen päättänyt toistaiseksi käydä tallilla kaksi kertaa päivässä ja hoitaa Leon lääkitykset yms. itse. Näin voin tarkkailla ponia tehokkaasti ja huomaan mahdolliset muutokset nopeasti. Lyhyt, noin kymmenen minuutin tallimatka on tässä tilanteessa aika loistava juttu! Myös meneillään oleva kesäloma ei voisi olla paremmassa kohdassa, vaikken toivonutkaan viettäväni sitä näin. Eli aamulla ennen seitsemää aamutalliin, lämmön mittaus, lääkkeet ja haavan suihkutus & Leo ulos sairastarhaan. Tallityöntekijä ottaa ponin sisään puolenpäivän jälkeen. Illalla käyn taas toistamassa aamun hoitotoimet, harjaamassa ja keräämässä ponille vihreää.

Haava oli erittänyt märkää tänään ehkä vähän enemmän kuin eilen, ja ja hiukan punaisempaa eli verisempää. Leoa kutittaa ja se koittaa osua hampaillaan jalkoväliin. Ehkä se on vähän onnistunutkin. Ei sieltä siis verta missään nimessä tule, ja haava-alue näyttää mielestäni siistiltä. Soitin Hyvinkäälle ja jätin eläinlääkärille soittopyynnön, koska haluan varmistaa muutamia asioita haavan hoitamisesta. Ettei jää paraneminen ainakaan siitä kiinni että teen jotain väärin. Lämmöt olivat normaalit ja kaulassa olevat kanyylin jäljet ennallaan (hiukan pullottavat, niinkuin ovat olleet koko ajan kanyylin poiston jälkeen). Leo on pirteä ja reipas kuten eilenkin. Poni syö hyvin mutta juo taas huonosti. Melassivesi upposi eilen muttei tänään. Onneksi muistin Sannan vinkin eli leseveden. Sitä Leo joi sentään muutaman litran.

Päivä yksi

Aloitan uuden, leikkauksen jälkeisen ajanlaskun. Eli tänään on päivä 1 kotona, neljä päivää leikkauksen jälkeen. Olimme kotitallilla eilen illalla yhdeksän maissa ja jäin laittamaan ponia yöpuulle hiljaisessa tallissa. Leo vaikutti tyytyväiseltä päästyään omaan karsinaan ja ruoka maistui.

Tänään Leo on ollut pirteä ja iloinen. Niin se on tainnut kyllä olla klinikallakin, joka päivä kertomuksessa nimittäin lukee "poni on reipas, kuumeeton ja yleisvointi hyvä". Leo pääsi aamupäiväksi minisairastarhaan, ja oli siellä nätisti ainakin sen ajan kun olin katselemassa. Alkuillasta poni ehkä hiukan kiukkuili kun harjasin sitä, olisiko kipulääkkeen vaikutus ollut lakkaamassa.

Leon kotihoito-ohjeet ovat melko simppelit: Kaksi kertaa päivässä haava-alueen suihkutus ja takajalan sisäosan rasvaus Helosanilla (valuvat märkäeritteet ärsyttävät jalan ihoa helposti), antibiootti ja kipulääke. Lämpö mitataan myös kaksi kertaa päivässä ja jos se menee tiettyjen rajojen yli niin pitää soittaa klinikalle. Lämmön nousuhan kertoo yleensä siitä että haava on tulehtumassa. Haava on iso mutta mielestäni suht siistin näköinen. Pitkä viilto, olisikohan se joku 10 cm, ja valtava onkalo jonka kokoa en osaa arvioida. Kotiutuspaperien mukaan haavan parantuminen kestää kaksi-kolme viikkoa, jos mikään ei mene pieleen. Aika lyhyeltä ajalta tuntuu mutta katsellaan.

Lupasin että palaan Leon löydöksiin kun saan paperit. Kotiutuspapereissa asiat oli selitetty aika simppelisti, joten joudun nyt kuitenkin turvautumaan muistiini ja siihen mitä puhuin eläinlääkärin kanssa leikkauspäivänä. Kirurgi siis arvioi tilanteen maanantaina ja päädyttiin leikkaukseen koska paise jatkui ylös nivuskanavaan eikä sen poisto onnistunut rauhoituksessa. Teoreettinen vaihtoehto leikkaukselle olisi kai ollut jatkaa antibiootteja ja huuhtelua mutta en nähnyt siinä mitään mieltä koska paise olisi silti jäänyt jäljelle.

Leikkauksessa tullut yllätys (minulle valtava järkytys) liittyi paiseen kokoon. Paise oli todella iso ja kapseloitunut ja muistaakseni ell puhui jotain myös osittaisesta kuoliosta. Leikkaus sai siis vähän isommat mittasuhteet. Ell sanoi että paise on ollut ponilla vuosia. Voi vain kuvitella millaisia tuntemuksia tästä on ollut. Toivon mukaan tuntemukset ovat olleet enemmän epämukavuutta kuin kipua, mutta sitä emme voi tietää. Varmaa on että ylimääräinen 15 cm pallo jalkojen välissä ei ole mukava juttu. Aiheuttajaakaan ei tiedetä. Mahdollisesti joku vierasesine, kuten jo aiemmin sanottiin. Leikkaus oli Leon tilanteessa ainoa oikea päätös, ilman avaamista ja paiseen koko laajuuden toteamista paranemismahdollisuus olisi ollut 0 %.

Paiseen suuruuden ja sijainnin vuoksi (lähellä isoja verisuonia) Leo menetti leikkauksessa paljon verta ja sai plasmalaajentajaa. Kun sain soiton että poni on heräilemässä minua varoitettiin että pystyynnousussa on suuri riski. Jos joku repeymä olisi tullut niin poni ei olisi kestänyt lisää verenvuotoa vaan olisi menehtynyt. Onneksi herääminen ja ylösnousu kuitenkin sujuivat normaalisti.

Onni että paise nyt löydettiin. Tämänkaltainen juttu on nimittäin eläinlääkärien mukaan todella hankala diagnosoitava. Jostain syystä paise nyt vaan "aktivoitui" ja tulehtui aiheuttaen yleisoireet ja muutokset verenkuvassa. Mikäli Leo paranee, odotan jännityksellä muuttaako paiseen poistaminen jotain sen käytöksessä, liikkumisessa jne. 

"Älä siinä hössötä, tuo lisää ruokaa!"

Tsemppausta

Ei käy kieltäminen etteikö maanantai ja tiistai olisi kuluneet varsin mustissa ja ajoittain kyynelten kastelemissa tunnelmissa. Rajansa se nimittäin on minunkin sietokyvylläni ja positiivisuudellani. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä sain onneksi nukuttua kunnon unet ja tänään on tuntunut että jaksan taas olla oma positiivinen ja reipas itseni. Ja oli noista kahdesta mustasta päivästä jotain hyötyäkin... Ajatukset sumuisina maalasin meidän pihaa ympäröivää aitaa tunti tunnin jälkeen. Aidanmaalauksessa ei paljon aivoja tarvita, ja oikeastaan se on aika meditatiivista ja rauhoittavaa hommaa.

Tämän päivän eläinlääkäri oli mukavan positiivinen. Tyyliin "poni kotiin, noudata ohjeita, kohta treenit jatkuu". Positiiviset ell-lausunnot sopivat minulle pessimistis-realistisia paremmin, koska olen sen sortin inhorealisti että osaan kyllä itsekin miettiä "worst case scenarion". Tosin puhelun aloitus: "Oletko rauhallisessa paikassa, voitko puhua?" sai sydämen hakkaamaan miljoonaa koska kuulosti siltä ettei tosiaan ole mitään hyviä uutisia tulossa... Mutta olipa kuitenkin. Ell sanoi että haava on tänään paljon eilistä siistimpi, eritys vähäisempää, ja ponin vointi hyvä. Olisin saanut Leon kotiin jo tänään mutta lupasivat pitää huomiseen koska siitä oli eilen sovittu. Mieluummin yksi päivä "liikaa" kuin liian aikaisin kotiin. Lisäksi mieheni työt eivät tänään antaneet periksi lähteä klinikalle. Ja NYT lupaan sen julkisesti: tänä kesänä minä ajan sen pikku-een vihdoin, ja alan itse kuljettaa hevoseni!

Huomisiltana Leo siis tulee kotihoitoon. Vaikeita hetkiä voi olla edessä, mutta olen tällä hetkellä ihan positiivisella mielellä. Hoidan ponia tarkalleen klinikan kotiutusohjeiden mukaan, ja jos kaikki menee hyvin niin heinäkuussa istun taas ponini selässä. Mikä parasta, Leo on paranneltu versio itsestään koska vuosikausia enemmän tai vähemmän kiusanneet löydökset on poistettu. Jos takapakkia tulee, menemme takaisin klinikalle. Sitten katsotaan mitä tehdään. Murehtiminen on täysin turhaa, se ei muuta tätä päivää tai tulevaa.

Haluan vielä kiittää kaikkia kommenteistanne. Olette ihania ja olen valtavan kiitollinen tuestanne ja lämpimistä ajatuksista.

Reipas ja kiukkuinen

Voimat alkaa olla lopussa tältä päivältä mutta kirjoitan kuitenkin lyhyesti kuulumiset. Muistan sitten myöhemmin mitä minäkin päivänä tapahtui. Kävin siis katsomassa Leoa tänään Hyvinkäällä. Poni oli aika pirteän ja reippaan näköisenä karsinassa (niinhän se aina on), mutta yritti näykkiä minua heti kun avasin oven. Ilmeisesti kipeiden kohtien kopelointi ja piikillä pistely käy sen verran ponin hermoon, että kohdistaa aggressiota minuunkin. Hetken päästä sain jo rapsutella ilman kiukkuilua. Vähän säpsy poni oli, hätkähteli viereisestä karsinasta kuuluvia kolauksia. Vahva lääkityskin tietysti vaikuttaa käytökseen. Ruoka onneksi maistui, ja kuulemma potilaille haetaan tuoretta ruohoakin piristykseksi. Hyvä palvelu! (Kuten näin kalliissa hotellissa kuuluu ollakin...)

Haava näytti minun silmiini isolta ja kamalalta, ja siitä tihkui edelleen verta. Kuulemma se on normaalia, näin sanottiin kun kysyin asiasta. Haavaa osittain peittävä side (varmaankin jonkinlainen paineside?) poistettiin päivällä hetkeksi mutta oli laitettu takaisin haavan vuotamisen takia. Kuumetta Leolla ei ole, se on hyvä juttu. Tämän päivän eläinlääkärin (päivystyspotilaista vastaava ell vaihtuu joka päivä) kanssa keskusteltiin hiukan ennusteesta. Ell ei ollut sitä oikein halukas antamaan. Ikävä tosiasiahan on se että komplikaatioiden mahdollisuus on tässä vaiheessa suuri. Mutta jos kaikki menee hyvin niin Leo toipunee ajan kanssa täysin.

Joka tapauksessa, Leoa aletaan siirtää suonensisäisestä lääkityksestä sulfalle kotiuttamista varten. Mikäli takapakkia ei tule saadaan hakea poika kotiin torstaina. Suoraan sanottuna olen aika kauhuissani kun poni pitää tuoda kotiin turvallisesta klinikkaympäristöstä, mutta ei auta.

Tilanne

Tiedän että moni odottaa Leon kuulumisia, joten tässä tilanne pikaisesti: Leo leikattiin tänään, koska paisetta ei saatu muuten tyhjennettyä. Leikkauksessa tuli yllätyksiä joista johtuen operaatio olikin aika iso ja poni menetti paljon verta. Järkyttävistä löydöksistä huolimatta leikkaus onnistui kuitenkin hyvin.  Poni on herännyt ja jalkeilla, ja vointi on tällä hetkellä vakaa. Vielä on liian aikaista tehdä paranemisennustetta. Hetki kerrallaan mennään, ja toivotaan että Leo selviää tästä. 

Diagnoosi

Varoitus: maratonipostaus!

Leon kontrolliverikokeen tulokset saapuivat perjantaina iltapäivällä niin myöhään etten enää tavoittanut ketään Tampereen hevosklinikalta. Tulehdusarvot olivat laskeneet mutta eivät olleet vielä lähelläkään viitearvojen enimmäisylärajoja. Mieli mustana tallille, jossa odotti edellispäivää huomattavasti nuopeampi poni joka liikkui hi-taas-ti ja lämpökin oli taas hiukan koholla. Eli vointi heikkeni heti kun lääkitys loppui.

Olen tehnyt periaatepäätöksen etten murehdi asioita joihin en voi vaikuttaa, etenkään hevosten kohdalla, mutta kyllä perjantai-iltana (ja vähän myös yöllä) tuli jatkettua pohdintaa jonka aloitin jo tallilla tallinomistajan kanssa. Mikä ihme ponia vaivaa? Ja mitä sille voisi tehdä? Päätin että seuraan tilannetta ja varaan heti maanantaiaamuna ajan klinikalle, jos sinne asti selvitään kotihoidolla.

Lauantaina menin tallille puolenpäivän aikaan, tarkoituksena jatkaa siitä mökille missä mies jo odotti. Tallinomistaja oli paikalla ja sanoi heti että hän on yhä enemmän huolissaan Leosta. Sanoi että poni liikkuu kuin hidastetussa filmissä ja takapäässä on jotain vialla. Päätin että soitan paikalliselle päivystävälle eläinlääkärille kysyäkseni neuvoa. Menin tallikahvioon ja päivystäjän kanssa puhuessani vilkaisin ikkunasta ulos. Leo suorastaan raahusti tarhassa heinäkipalta vesikipalle ja laahasi vasenta takajalkaa! Päivystäjä kuuli varmasti hädän äänessäni ja lupasi kirjoittaa lähetteen Helsinkiin Viikin klinikalle, jos sinne täytyy lähteä. Hän myös totesi ettei pysty tekemään ponin hyväksi paikanpäällä mitään, kun diagnoosia ei ole eikä tiedetä mitä hoidetaan. Kehotti aloittamaan Oriprimin ja Metacamin (jotka loppuivat torstaiaamuna) uudestaan jos jäämme kotiin maanantaita odottamaan.

Hain Leon sisään, ja tuli tosi vahvana se kuuluisa "tunne", joka sanoi että nyt ei voi enää odottaa vaan poni on saatava hoitoon. Olen sanonut tätä ennenkin ja tulen sanomaan jatkossakin, mutta siihen omaan tunteeseen vaan pitää luottaa! Se ei yleensä koskaan ole väärässä, ei nytkään. Mietin että jos meidät nauretaan ulos klinikalta niin sitten nauretaan. Soitin Hyvinkään Animagiin, jonne on meiltä lyhyempi matka kuin Viikkiin, ja puhelimessa ollut ell toivotti meidät tervetulleeksi vaikkei ponin vointi hänen mielestään kuulostanut ihan kauhean hälyttävältä kun se kuitenkin söi ja joi yms.

Soitto mökillä olevalle miehelle, jolle riitti itkunsekainen "Leo on tosi kipeä, meidän pitää viedä se Hyvinkäälle päivystykseen" ja joka lähti samantien ajamaan kotiin. Itse hain kotoa Leon passin ja hoitotiedot, ja kipulääkitsin ponin Metacamilla matkaa varten. Lastauksessa oli onneksi pari tallikaveria auttamassa, poni ei ensin suostunut kävelemään trailerin lähellekään ja jumitti matkalla monta kertaa. Liinan kanssa saatiin kuitenkin parissa minuutissa sisään. Tämä kertoo mielestäni myös siitä että Leo oli kipeä, normaalisti se on helppo lastata. Myöskään Hyvinkään päässä poni ei olisi halunnut mennä hevosklinikan ovesta sisään (toki siellä on oudot hajutkin). Matka sinänsä meni hyvin, vajaa kolme tuntia ajeltiin. Oli helpotus saada Leo hevosklinikan karsinaan ja tietää että nyt se on hyvissä käsissä. Samalla iski pieni paniikki; päivystys kun on vähän sellainen paikka jossa usein taistellaan elämästä ja kuolemasta.

Vuoro oli vaihtunut juuri ja toisen ponin hoito oli kesken. Odottelimme hetken ja sitten pääsin vuodattamaan koko tarinan eläinlääkäri Jonna Jokisalolle. Leosta oli heti tultuamme otettu verta (joka ei ollut ihan helppoa, Leo vihaa pistämistä ja verta ei meinannut tulla ulos kun poni oli niin pinkeänä). Tulosten valmistuttua ell sanoi heti että ponilla on paise. Pitää vain selvittää missä. Oli muuten aika hurjia arvoja. Fibrinogeeni (joka on normaalisti hevosella alle 4, ja 5 on jo hyvin merkittävä nousu) oli ekalla klinikkakäynnillä 5,7, kontrolliverikokeessa 4,3, ja nyt oli kahdessa päivässä noussut lukemaan 6,6...

Paikalla oli viisi ulkomaalaista opiskelijaa joten ponilla oli kunnon hoitojoukko, ja tarpeeksi kiinnipitelijöitä. Sain itsekin tosi paljon mielenkiintoista tietoa koska ell selitti koko ajan englanniksi opiskelijoille mitä teki. Yleistutkimuksen jälkeen Leon kyljet ja maha ultrattiin. Sitten ultrattiin sisäelimet, maksa, munuaiset jne. Ei mitään. Sitten poni rauhoitettiin ja laitettiin pakkopilttuuseen. Hengitystiet tähystettiin, myös limapussit. Ei mitään. Seuraavaksi paisetta etsittiin mahasta. Mahanalusesta ajeltiin karvat, mahan pinta ja vähän myös pinnan alta puudutettiin, sitten vedettiin skalpellilla pieniä viiltoja ja tökittiin jollain tikulla. Tätä en kyllä pystynyt katsomaan.

Pieni tuumaustauko, jonka jälkeen Jonna tuumasi että voisiko se paise kuitenkin olla nivusissa kun oireet täsmäisivät sinne. Nivuset kyllä tutkittiin jo ennen rauhoitusta mutta nyt ne tutkittiin uudelleen. Rauhoitus oli poistanut Leosta sen verran pinkeyttä, että yhtäkkiä nivusissa tuntuikin vasemmalla puolella kivikova kohta, ja vastaava kohta oli oikealla pehmeä. Ennen rauhoitusta eroa ei tuntunut. Seuraavaksi ultrattiin, ja sieltähän se tumma mötikkä löytyi! Vaikka ei ole kivaa kun oma hevonen sairastaa, niin oli kyllä upeaa seurata Jonnan työtä. Ammattitaitoinen ja periksiantamaton eläinlääkäri, jonka kasvoilta näki onnistumisen ilon kun paise vihdoin löytyi :) Itsellekin oli kyllä helpotus kun syy oireisiin vihdoin selvisi!

Seuraavaksi tutkittiin, onko se oikeasti paise. Eli tökättiin pienellä neulalla ja katsottiin alkaako tulla mätää. Leo-raukka oli tosi kipeä eikä todellakaan halunnut että häntä tökitään enää minkäänkokoisella neulalla... Mätää alkoi onneksi tulla, eli diagnoosi oli selvä. Sitten alkoi tyhjennysoperaatio. Edelleen todella vaikeaa, koska paisetta on hankala puuduttaa ja poni potki takajalalla aika paljon. Jonna sanoi ettei poni todellakaan yrittänyt tähdätä potkujaan ihmiseen vaan potki pois päin vaikka kuinka sattui (fiksu ja kiltti Leo!), mutta kyllähän se silti hommaa vaikeutti. Jonkun verran mätää saatiin pois mutta sitten touhu kävi niin hankalaksi että jouduttiin keskeyttämään. Tässä vaiheessa Jonna sanoi että huomenna voidaan yrittää uudelleen kun paise ei ehkä ole enää ihan niin kipeä, tai sitten maanantaina leikkauspöydälle. 

Leolle laitettiin kaulaan kanyyli suonensisäisen antibiootin tiputusta varten. Sekin jouduttiin ompelemaan kiinni, ja rauhoituksesta huolimatta ponia saatiin taas pidellä napakasti. Kanyylin laiton aikana Jonna mietti uuden rentouttavan, rauhoittavan ja kipuapoistavan lääkityksen paiseen tyhjentämisen ajaksi, ja päätettiin koittaa vielä. Siirryin tässä vaiheessa toiseen huoneeseen ja jätin Leon eläinlääkärin ja harjoittelijoiden hoiviin. Alkoi tuntua liian pahalta katsoa.

Toinenkin tyhjennyskerta kesti aika kauan, mutta mätää saatiin paljon pois. Ongelma on se että paise on syvällä, niin syvällä ettei sinne voi skalpellin kanssa sohia, ja ihmisen sormi ei riitä. Asiaa ei tietenkään auta paiseen sijainti. Jalkoväliin ei muutenkaan ole helppo ylettyä, saati sitten kun takajalka huiskii koko ajan.

Leo jäi siis hoitoon Hyvinkäälle. Sillä on tietysti vahva antibiootti- ja kipulääkitys päällä, ja eilisillan suunnitelma oli se että tänään mahdollisesti katsotaan koitetaanko paisetta tyhjentää lisää. Huomenna maanantaina paisekohta ultrataan uudelleen ja katsotaan miltä näyttää, eli pitääkö paise tyhjentää leikkauksellisesti. Tietenkin toivotaan ettei leikkaukseen jouduta (tätä toivoo etenkin allekirjoittanut joka ei ole sattuneista syistä yhtään innostunut siitä ajatuksesta että poni nukutettaisiin). Tänään iltapäivällä lupasivat soitella ponin voinnista. Nyt olo on aika helpottunut ja rauhallinen. Tiedän että Leo on hyvässä hoidossa eikä minun tarvitse enää miettiä mikä sitä vaivaa ja mitä voisin tehdä ponin hyväksi.

Hetkiä

Eilen ratsastin ensin hoidossani olevan kaverin hevosen. Sen jälkeen aioin mennä taluttamaan Leoa, mutta päätinkin sittenkin kavuta ponin selkään ilman satulaa ja fiilistellä hetken. Onhan tässä mennyt jo kaksi viikkoa niin etten ole päässyt ratsastamaan Leolla. Vähän vaan taivuteltiin käynnissä, mutta kyllä oli ihanaa olla oman ponin selässä. Leo on aina Leo, hartaudella ja harkinnalla juuri mulle valittu, ja niin sopivan ja oman tuntuinen. Siinä kentällä kävellessä tunsin yhtäkkiä valtavaa onnellisuuden tunnetta, ja samalla surua. Kyyneleet nousivat silmiin. Juuri ennen tallille lähtöä olin lukenut erään blogituttavani joutuneen luopumaan rakkaasta hevosestaan. Näitä kun kuulee niin osaa ja muistaa taas yhä paremmin joka hetki nauttia omasta hevosestaan ja ajasta jonka saa sen kanssa viettää.

Nyt lähden lenkille ja sen jälkeen keksin itselleni jotain järkevää tekemistä sen sijaan että istun koneella ja päivitän sähköpostia. Leon eilisen verikokeen tuloksia odotellessa...

Taas odotellaan

Varovaisesti arvioisin että Leo alkaa voida aika hyvin. Ruokakin maistuu taas entiseen tapaan. Toki nyt kun sanoin tämän ääneen/kirjoitin ylös niin tulee jotain takapakkia... Ei vaan, taikauskoisuus hiiteen. Tänään Leo oli aika pirtsakka kun taluttelin sitä, se lienee hyvä merkki. Perjantaina ollaan viisaampia kun saadaan uuden verinäytteen tulokset ja nähdään ovatko tulehdusarvot laskeneet. Paikallinen eläinlääkäri tulee siis torstaina ottamaan uuden verinäytteen.

Kovasti kaipaan takaisin Leon selkään mutta nyt odotetaan rauhassa että saadaan poni kuntoon. Onneksi olen saanut ratsastaa tallikaverien hevosilla. Perjantaina ratsastin taas Leon karsinanaapurilla, piensuokkitammalla, ja nyt hoivissani on muutaman päivän ajan vanha tuttu eli kaverin iso pv-tamma. Sen kanssa alkaa vihdoin löytymään oikeat nappulat, yli kahdenkymmenen ratsastuskerran jälkeen ;)

Tätä tää arki nyt on, laidunlomaa. Leo ei valita ;)