Toukokuuta

Kuun alussa treenit sujui ihan ok. Hermoratahieroja Aimo Koskinen kävi meidän tallilla ja mielenkiinnosta pyysin että hän vilkaisee Leoakin. Mitä kummempaa ponista ei löytynyt, terveeltä kuulemma vaikutti. Hiukan oli selässä pientä jumia sään takana, samassa paikassa missä välillä on ennenkin ollut. Joillekin varmaan Koskisen nimi on tuttu, hän on "erikoistunut" hevosten lonkan limapussitulehduksien diagnosointiin, ja tämän diagnoosin meilläkin sai kolme viidestä hevosesta.

Sitten olikin kevätloman aika. Olin pois tallilta 11 päivää ja takaisin palatessa Leo tervehti minua kiukkuisella ilmeellä ja yritti jopa napata hampailla kiinni! Tämä on ollut tyypillinen reaktio aiemminkin kun olen pitempään poissa. Että ei mitään rakkaudentäyteisiä jälleennäkemisiä täällä ;)

Loman aikana Leo liikkui melko kevyesti ja piti useamman vapaapäivän. Tällä viikolla on palailtu normaaliin liikutukseen. Ohjasajoin Leon torstaina ja ponin ravi näytti tosi hyvältä. Laidunkausikin meillä on aloiteltu pikkuhiljaa, hepat nauttivat täysillä!

Uintireissu

Olen tässä illalla lueskellut eri blogeista ihmisten mukavista vappumaastoista Kelithän on ollut nyt tosi upeat ja maastossa on mitä ihaninta kun ei ole vielä ötököitä. Pakko kai se on omakin vappumaasto tänne purkaa, jos paha mieli ja harmitus vaikka hiukan helpottaisi. 

Putosimme tänään Leon kanssa pelto-ojaan. Meillä oli ollut oikein kiva maasto, käytiin kiipeilemässä ja tutkimassa uutta polkua. Alle 10 minuutin matkan päässä kotitallilta tiellä tuli vastaan pyöräilijä ja lenkkeilijä. He kulkivat tien toista laitaa, me toista. Kohtaamisessa ei ollut mitään ihmeellistä, moikattiin ja ohitettiin rauhallisesti. Leo kuitenkin säikähti jostain syystä tosi paljon ohimenevää pyöräilijää ja teki rajun loikan sivuviistoon. Ehdin vaan tajuta että nyt mennään perä edellä ojaan, reagoimaan en ehtinyt.

Ponin takapää katosi kokonaan alta ja luulin että kaaduimme kokonaan. Todellisuudessa Leo taisi tosi pikaisesti kellahtaa mutta pyrki samantien rajusti ponnistamaan ylös ja minä putosin toisen kyljen kautta ojaan. Tällöin Leo loikkasi ylitseni pois ojasta ja sinkosi tielle. Nousin kuraa valuvana heti ylös, kuittasin huolestuneelle pyöräilijälle että kaikki on ok ja aloin huutelemaan Leoa, joka tietysti laukkasi pitkin tietä tallille päin. Poni kääntyi ympäri ja tuli takaisin meidän luokse, mutta muutamat täyskäännökset se vielä teki ennenkuin antoi kiinni. Onneksi maastoilukaverilla oli porkkana taskussa, sillä houkuttelin karkulaisen. Eipä siinä muuta kun nopea hevosen tsekkaus ja rauhallisesti takaisin tallille.

Olen aina pelännyt että hevonen tippuu maastossa ojaan. Nyt on sekin koettu. Itse en loukannut yhtään, kastuin vaan litimäräksi. Pääni painui puoliksi kuraiseen ojaan joten näky peilissä oli aika koominen... Leostakaan en onneksi löytänyt silmämääräisesti enkä tunnustelemalla vammoja. Toivottavasti ei nyt vaan reväyttänyt mitään ojasta pois ponnistaessaan. 

Tietysti oli helpotus ettei meille käynyt kuinkaan, ja onneksi oja oli aika pieni eikä mikään valtaoja. Mutta kyllä harmitti, ja harmittaa. Ahdistava tapahtuma. Ja nyt kun ollaan saatu maastoilu pitkän tauon jälkeen niin kivaan alkuun niin harmittaa että tuli tällaista. Olen kyllä ennenkin huomannut että Leo tuijottelee joskus pyöräilijöitä kun esim. ollaan pellolla ja pyöräilijä menee tiellä, mutta ei tullut mieleenkään että näin raju reaktio voisi olla odotettavissa.

Viisas poika

Tapaus yksi: Olen juuri päättänyt ratsastuksen ja tullut alas selästä loppukäyntejä varten. Maneesin ovi avautuu ja sisään tulee vauhdilla hevonen kahdella jalalla taluttajan komennuksen säestämänä. Leo hätkähtää hieman ja sanon sille rauhallisesti; "Sun ei tarvi hermostua". Poni jää paikoilleen ja laskee päänsä. 

Tapaus kaksi: Lähdemme "oikeaan" maastoon ekaa kertaa todella pitkään aikaan. Leo on alussa jännittynyt, kulkee pää pystyssä lyhyin askelin. Pelottavan ladon kohdalla pää nousee entisestään. Sanon taas rauhallisesti; "Mennään vaan, ei siellä oo mitään". Poni jatkaa kävelyä ja muutaman minuutin päästä askel on jo normaali ja pää alhaalla.

Oli niin ihanaa päästä pois tallinpihasta, vaikka
metsään asti ei vielä päästykään koska tie oli poikki veden takia.

Joskus aiemmin Leo olisi tapauksessa yksi luultavasti riuhtaissut kunnon loikan ja ehkä myös hypännyt pystyyn. Tapauksessa kaksi se olisi tepastellut nahkapuku ylipinkeänä alakaula pullottaen ja ratsastaja olisi jännittänyt sinkoaako poni johonkin suuntaan. Olen niin ylpeä siitä miten Leo nykyään useimmissa jännissä tilanteissa rauhoittuu pelkällä äänellä! Muutenkin Leon käsittely alkaa olla lähes joka tilanteessa helppoa ja vaivatonta. Fiksu poni kun käyttäytyy :), ja ehkä omistajakin on jotain pikkuhiljaa oppinut hevostenkäsittelyn saralla...  

Huhtikuun kootut

Ihanaa kun tilastoista päätellen täällä jaksaa vielä käydä porukkaa vaikka päivitystahti on täysin olematon! Toivon että blogi vielä joskus vilkastuu, mutta nyt mennään näin. 

Meillä on kaikki hyvin. Leon mahavaivat saatiin hoidettua ja ollaan tehty normaalia treeniä. Viimeisen kuukauden aikana ollaan mm. pidetty kiinni jokaviikkoisesta puomi-/estetreenistä. Ollaan jatkettu 40 cm pikkuesteiden hyväksi havaittua linjaa, mutta onpa Leo saanut hieman mielenvirkistystä ja ratsastaja sykkeen ylös ;)

Meillä oli kokeilussa aivan ihana close contact-koulusatula, mutta se jäi nyt kumminkin hankkimatta koska paneelien pituus oli "sillä rajalla" enkä uskaltanut ottaa riskiä että Leon selkä kipeytyy. Oma satula on onneksi ollut nyt Leolle hyvä kun olen oppinut laittamaan sen oikeaan paikkaan, vaikka en itse tuossa Prestigessä niin kovin kauheasti tykkääkään istua.  

Ulkokausikin on korkattu niin pellolla kuin kentälläkin. Maastoon suuntaamme heti kun hiukan kuivuu. Olen ehkä ennenkin kertonut että meidän maastoihin ei yksinkertaisesti pääse keväisin kun on märkää. Yksi kohta jota ei pääse kiertämään on todella upottava näin kevätsateiden aikaan.

Valmennuksessa oltiin viime perjantaina, ja Leo oli aivan super! Olin ihan ihmeissäni kun kaikki tuntui onnistuvan. Kuvaavaa oli ehkä valmentajan kommentti parin ekan minuutin jälkeen: "Siis mitä nyt on tapahtuut?!" No, olen päässyt ratsastamaan entistä enemmän rauhassa ja ajatuksen kanssa, ehkä se näkyy.

Meillä on edessä muutaman viikon treenit, ja sitten Leo ja minä vietetään pieni kevätloma. Onnistuneesta valmennuksesta innostuneena väläyttelin jopa ajatusta kisaamisesta tällä kaudella, mutta katsellaan nyt... Hyvin menee joka tapauksessa, ja nautitaan siitä niin kauan kun sitä kestää!

Kuvat Nina Erkkilä, ei saa kopioida ilman lupaa!

Maaliskuuta mennään

Niinkuin näkyy, blogi on jäänyt muiden asioiden jalkoihin. Kirjoitusinspiraatiota, -aikaa ja -aiheita ei oikein tunnu olevan. Mitään valtavan kiinnostavaa sanottavaa ei tänäänkään ole mutta jääpä ainakin itselle joku muistijälki kevättalvesta 2016 ;)

Ollaan Leon kanssa pyritty tekemään vaihtelevia treenejä fiiliksen, käytettävissä olevan ajan ja molempien voinnin mukaan. Leo on ikävä kyllä kärsinyt jokakeväisistä vatsavaivoistaan, joiden syy pysyy edelleen mysteerinä. Onneksi tilanne näyttää taas paremmalta erinäisten kuurien jälkeen. Hieman ärtyisiä ja säpsyjä päiviä tässä on vietetty, mutta toivotaan että ne ovat nyt jäämässä unholaan. Toki uuttakin terveyshuolta on ehditty kehittää. Ell kävi katsomassa kaverin hevosta ja kuunteli samalla Leon hengitysäänet. "Märältä kuulostaa" oli tuomio, ja limaa irrottavaa kuuria pukkasi. Leo on kuitenkin pirteä, lämmöt normaalit ja palautuminen normaali, joten suurta huolen aihetta ei pitäisi olla. 

Nykyisen satulan vastinhihnoja fiksailtiin hieman, ja satulan näennäiseen sopimattomuuteen löytyi syyksi allekirjoittaneen satulointityyli. Sitä kun on tottunut laittamaan koulusatulan taakse, niin satuloin myös tuon D1:n taaemmas kuin pitäisi, jolloin se menee etupainoiseksi ja jää irti takaa. Pidin tätä selitystä itse epäuskottavana, kunnes ratsastin satulansovittajan satuloimalla ponilla. Ihmeekseni satula tuntui hyvältä. Kun sovittaja satuloi uudelleen ja siirsi satulaa taakse max 2 senttiä, se tuntui taas ihan huonolta. Operaatio satula on siis tällä erää päättynyt, mutta toki edelleen haaveilen uudesta close contact-satulasta, ja vahdin jatkossakin haukkana nykyisen satulan istuvuutta.

Kohti kevättä siis jatketaan ja kuulumisia tulee taas joskus kun fiilis iskee ja kerrottavaa on.

Täällä taas

Aamulla näin Facebookissa Leon entisen omistajan laittaman kahden vuoden takaisen kuvan ja havahduin siihen että eilen muuten tuli kaksi vuotta siitä kun Leo tuli minulle. Näihin kahteen vuoteen mahtuu kyllä ihan valtavasti kaikkea niin hevos- kuin muillakin rintamilla. Hyvillä mielin jatketaan kohti kolmatta yhteistä vuotta!

Leon loma oli mennyt hyvin, mutta se oli myös jäänyt herralle hieman päälle... Sinänsä Leo on tuntunut ihan hyvältä näinä kahtena päivänä kun olen sitä ehtinyt ratsastaa, mutta varsinkin eilen poni tuntui aika jäykältä ja välillä jopa tuntui kun olisi purrut kiinni kuolaimeen. Huomaamattani ratsastin puolitoista tuntia kun halusin ponin hyväksi ja vetreäksi. Kyllä huomaa että melkein kaksi viikkoa on vaan hölkötelty rennosti. 

Leon lainakuskeilla oli mennyt ponin kanssa hyvin lukuunottamatta yhtä päivää, jolloin Leo oli hypännyt maneesiin talutettaessa pystyyn ja lähtenyt selästä kiikuttamaan ratsastajaa laukassa kaksi kertaa. Kuulemma puoli kierrosta oli mennyt ennenkuin oli pysännyt. Leolle se on paljon, yleensä pidätteet menee läpi muutamassa askeleessa. Minua Leo ei kyllä edes kiikuttele mutta kai tuli joku tarve testata lainaratsastajaa.

Satulaa mietin ennen lomaa, ja mietintä jatkuu kuumeisena. Tosiasia on että satula on takaa irti. Osittain se johtunee satulan leveydestä, mutta tuntuu ettei se ole ainut syy. Vaikka nostan satulaa edestä, niin ei se silti jotenkin asetu takaa niinkuin pitäisi. Nyt vaan pitää keksiä mitä satuloita lähtisi koittelemaan. Meidän satulansovittaja tulee pohdiskelemaan asiaa mutta pääsee vasta parin viikon päästä. Jos jollain teistä on ideoita mikä satula voisi sopia niin otan ehdotuksia ilomielin vastaan. Nykyinen satula siis 16" Prestige D1 Iceland joka on muuten aika hyvä, mutta jää takaa irti.

Läpändeerus

Satula-asiat taas vaihteeksi tapetilla... Onpahan blogista hyötyä kun voi selailla vanhoja tekstejä ja katsella mihin viimeksi jäätiin. Eli syksyllä viimeksi mietin satula- ja satulavyöasioita. Leon satula läppäsi selvästi takaa, mutta satulansovittaja totesi satulan jälleen kerran ponille sopivaksi eikä toppaustarvetta ollut. Sain läppäämisen kuriin satulavyötä vaihtamalla ja huolellisemmalla satuloinnilla, mutta nyt se hemmetin satula läppää taas! Toisaalta nyt on taas ollut eri vyö käytössä, mutta silti jotenkin vahvistuu tunne ettei tämä asia hoidu vaan vyötä vaihtamalla.

Ärsyttävää on se että itse satula istuu Leolle kuitenkin hyvin, enkä oikein pääse kiinni mistä tuo läppäys sitten johtuu. Ei satula mitenkään hakkaa selässä, mutta mun mielestäni se ei saisi liikkua tuonkaan vertaa mitä nyt liikkuu. Pitkään en edes huomannut koko asiaa, mutta viime viikolla mietin lainakuskin puheita siitä miten erityisen kiva Leo oli ollut ratsastaa ilman satulaa, ja aloin siinä miettiessäni (olin siis selässä) kokeilla satulaa takaa. Ei ole hyvä.

Kun on puolitoista vuotta sitten ostanut yli kolmen tonnin satulan, ja tietää kuinka haasteellista ylipäänsä on löytää sopiva penkki lyhytselkäiselle ponille, niin ei todellakaan lähde uuden satulan etsintään riemusta kiljuen... Mutta ei tässä varmaan nyt oikein muu auta. Vielä yritän selvittää voiko tuo läppäys liittyä satulan leveyteen, eli auttaisiko jos satulaa kavennetaan hieman. En tiedä oikein edes mistä lähtisin uutta satulaa etsimään. Haaveilen kyllä kaiken maailman Amerigoista mutta en ole vielä yhtään selvittänyt mikä satula voisi sopia Leolle. Täytyy kysyä onko sovittajalla jotain ajatusta mitä satuloita voitaisiin ottaa testiin.

Satulamietteiden ulkopuolella meille kuuluu onneksi oikein hyvää. Leo on ollut nyt tosi kiva ja meillä on ollut onnistuneita treenejä. Tänään vielä humputellaan ilman satulaa ja huomisesta Leo onkin sitten lainakuskien hoivissa kun lähden lomalle. 

Hyvän mielen ratsastusta

Lauantaina tosiaan suunnattiin pellolla. Täytyy sanoa etten muista koska olisin viimeksi ratsastanut Leolla ulkona... Kyllä siitä on varmaan useampi kuukausi. Kelit ja pohjat on olleet sellaiset ettei ulkona ratsastaminen ole kauheasti käynyt mielessä vaan maneesi on houkutellut huomattavasti enemmän.

Käveltiin ensin hetki kentällä, mutta koska Leo tuntui niin rennolta ja rauhalliselta mentiin aika pian pellolle. Leohan ei yleensä tuosta pellolla olemisesta mitenkään kummemmin kuumu, mutta joskus voi olla vähän täpinöissään tai jännittynyt. Tällä kertaa ei kyllä ollut. Rennosti saatiin humputella menemään ja uskoisin että molemmilla oli kivaa. Pohja ei mikään ihan täydellinen ollut, lunta ei ollut niin kovin paljoa, mutta syksyltä tiesin mitkä kohdat ovat hyviä ja tasaisia kulkea ja niissä otettiin rauhallista ravia ja laukkaa. Saa nähdä oliko tuo eka ja viimeinen kerta kun päästiin lumille, nyt täällä on plusasteita ja sataa vettä.

Sunnuntaina Leo piti suunnittelemattoman vapaan. Kävin vähän kauempana moikkaamassa kaveria ja hänen uutta hevostaan (jota pääsin testaamaankin, ihana pieni heppa!) ja olin omalla tallilla vasta puoli kahdeksan aikaan. Iltaruokien jako oli alkamassa joten tein Leolle vaan porkkanavenyttelyt ja katsoin että kaikki on ok. Leo on onneksi siitä helppo vapaapäivien suhteen, ettei sille esim. kerry ylimääräistä virtaa.

Viime viikolla esteet jäivät välistä oman sairasteluni takia mutta eilen meillä oli hyppyilta. Ihana tallikaveri tuli kanssani kantamaan esteitä ja "koutsaamaan" meitä ;) Tällä kertaa ei menty puomeja lainkaan. Rakennettiin pieni jumppasarja, ja laitettiin yksittäinen este joka oli ensin ristikko. Nosteltiin sitten myöhemmin pystyksi. Korkeudet meidän miniesteillä oli 40-50 cm. Leo oli jo alkuverkassa todella kiva, reipas mutta superkuuliainen, ja laukka pyöri tosi hyvin. Hypytkin onnistuivat paria huonoa lähestymistä lukuunottamatta. Oli kyllä kiva taas hypellä! Mulle on tehnyt tosi hyvää se että hypätään jotain kerran viikossa, pysyy rutiini yllä ja homma alkaa tuntuu taas ihan sujuvalta. 

Joku lukko aukesi

Viimekertainen valmennus taisi tosiaan olla joku käännekohta, koska sen jälkeen koko syksyn ja alkutalven vaivanneet hankaluudet tuntuvat hävinneen. Ratsastamisesta on tullut taas sillä lailla sopivasti vaivatonta, etten koe lähes jokaista ratsastuskertaa hankalaksi. Helppoahan homma ei koskaan ole, eikä kai kuulukaa olla. Kuitenkin saan "perusratsastuksessa" (joita treenit on nyt olleet oman sairastamisen takia) Leon liikkumaan reippaasti ja rennosti, ja sen pari kertaa kun on ollut voimia vaatia enemmän niin poni on vastannut pyyntöihin hyvin. 

Maanantaina saatiin tehtyä treeni jossa pyysin hieman enemmän, ja jäin tosi hyvään fiilikseen. Tiistaina jaksoin hädin tuskin hölkkäyttää askellajit läpi koska olin taas niin kipeä. Keskiviikko menikin sitten kotona peiton alla. Sitkeässä tämä tauti, mutta nyt kyllä tuntuu että vihdoin viimein ollaan voiton puolella. 

Eilen oli taas parikymmentä astetta pakkasta, mutta ratsastin silti aika normaalisti. Pidin vaan hieman enemmän lyhyitä hengähdystaukoja hevoselle. Huomenna on tarkoitus vihdoin suunnata hankeen, kun pakkaset helpottavat. Saadaan vaihtelua maneesissa pyörimiseen.

Semmoinen viikko

Ehdittiin tiistaina tekemään miniestereenit (joissa poni oli ok, ratsastaja surkea), mutta keskiviikkona olikin aamusta asti huono olo ja ratsastettuani kevyesti askellajit läpi päädyin kotiin peiton alle seuraaviksi kolmeksi päiväksi. 

Ratsastajan kärsiessä jonkun ihme keuhkoödeeman kynsissä poni sai onneksi liikkua lainakuskien kanssa. Torstaina oli suunniteltu vapaa, perjantaina J, jonka puoliveritammaa silloin tällöin liikuttelen, ratsasti Leon. Lauantaina oli vakkarikuski Ninan päivä. Leo oli toiminut molemmilla hyvin, J:lla kuulemma "ensin nahkea, sitten hyvä", Ninalla "oikein hyvä!". Eilen kokosin itseni sen verran että kävin kävelemässä maneesissa puolisen tuntia. Tänään toivon että vointi kestää jo ratsastuksen. Tosin sellaiset pakkaset paukahti taas että taidetaan tehdä vain kevyt ilman satulaa-hölkkä.

Lunta on pikkuhiljaa tullut tännekin sen verran että voi alkaa harkita pellolle menemistä. Hankitreenistä ei tosin ole vielä puhettakaan, lumen määrä taitaa olla joku kymmenisen senttiä. Olisi kyllä kiva jos tänä vuonna päästäisiin hankitreeniin. Viime vuonna se jäi haaveeksi. Blogiin olen näköjään kirjoittanut helmikuun 2015 lopussa seuraavasti:

"Talvi on ollut täällä Lounais-Suomessa aika surkea. Voin vaan kuvitella millaista treenaaminen on ollut niillä joilla ei ole maneesia. Me ei päästy edes hankitreeneihin missään vaiheessa. Tammikuussa oli yhdellä viikolla pari päivää sopivat kelit, mutta viikonloppuna kun oltaisiin päästy valoisaan aikaan pellolle oli jo suojasää. Nyt on loskaa joka paikassa, mutta monesta kohtaa pilkottaa jo sora. Voi olla että talvi oli tässä."