Kun mikään ei riitä

Eilen oli kyllä taas oikein "olen maailman paskin hevosenomistaja"-päivä. Tuntuu että vaikka kuinka tarkkailisin, miettisin, tutkisin, selvittäisin ja hoitaisin niin olen aina yhden tai kaksi askelta jäljessä. Aina on jotain.

Tiedän että olen onnekas kun Leo on kuitenkin ns. perusterve eikä ole saanut suurempia vammoja vaikka usein riekkuu tarhassa kuin heikkopäinen. Mutta kun on kaikkea. Satula ei sovi, poni on jumissa, poni on outo, ponin maha on kipeä... Mitä luultavimmin nämä kaikki liittyvät toisiinsa. Parhaani mukaan yritän tarttua kaikkeen minkä keksin ja huomaan, käyttää klinikalla, fyssarilla ja hierojalla, ja muokata treeniä, ruokintaa, varusteita ja hoitoa sopivaksi. Mutta kun välillä se ei vaan tunnu riittävän. Harmittaa Leonkin puolesta. Se on kiva poni ja olisi mukavaa kun sen olisi hyvä olla.

Mahalle aloitin tietysti heti Antepsinin ja mielestäni huomasin vaivan tällä kertaa ajoissa (ehkä, en tiedä). Eilen kun parin kevyen päivän jälkeen menin selkään niin vatsaoireet olivat tuskallisen selvät. Ravi sujuu hyvin mutta se laukka. Laukka-avut - poni pysähtyy niille sijoilleen, uusiksi - sama juttu. Tämä toistui useamman kerran. Nyt joku ajattelee että kukkahattutäti se täällä kirjoittelee, pyydä se poni eteen... Toki pyysinkin, napakasti, ja lopulta sain ne laukannostot tehtyä kun olin kerran leikin aloittanut. Mutta tunnen kyllä eron milloin kyse on ponimaisuuksista ja milloin on vaan liian epämukavaa ihan oikeasti. Jos Leo nyt tähystettäisiin (mitä en suunnittele koska tilanne on aika selvä muutenkin) niin vatsasta varmaan olisi taas pieniä haavaumia. Mutta kun on herkkä niin on herkkä.

No, valmennukseen mennään tänään sitten treenaamaan sitä ravia kun se kulkee. Tämä on ollut Leon vatsaoireissa mielestäni toistuva asia; ravi on ok askellaji mutta laukka ei. Huomisen valmennuksen lahjoitin jonossa olevalle. En viitsi liikaa prässätä. Onneksi Antepsin on yleensä auttanut nopeasti ja eiköhän tämä tästä taas mene. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä :D

Vuodet toistaa itseään

Lueskelin tuossa muistiinpanojani viime lokakuulta. ”nahkea”, ”tappelee vähän edestä”, ”raapii mahaa”, ”kiemurtelee laukannostoissa”, ”pomppii välillä hassusti laukassa”. Jouduin oikein miettimään kirjoitinko nuo viime vuonna vai viime viikolla. No, joka kerta sitä onneksi hoksaa nopeammin että mahahan ponia taas vaivaa. Antepsin-kuurille siis. 

Leo on ollut lihaksistostaan tosi kireä eikä nuo mahakivut tietysti helpota kun saattaa niiden takia jännittää kroppaansa ja kipeyttää itseään lisää. Hieroja myös löysi eilen ponista kaksi uutta tuoretta pientä kuoppaa lihaksissa. Ilmeisesti tarhajumppa ollut taas hiukan rajua. Hieronnassa kroppa saatiin onneksi pehmeämmäksi ja jopa kireä oikea takakankku aukesi. Hieroja totesi ettei hän ihmettele että taipuminen on hankalaa kun a) niska on oikealta puolelta kireä, b) lava on vasemmalta puolelta kireä, c) takapää on oikealta puolelta kireä (niin ja d) se mahakin on kipeä). Positiivista on se että ponin rangan liikkuvuus on kuitenkin oikein hyvä, ja jumit saatiin auki.

Sovitettiin vielä hierojan kanssa meillä vuokralla ollutta Equipe Olympia-satulaa. Koska hierojaltakin tuli vihreää valoa, päädyin ostamaan satulan omaksi. Joten jos jollakulla on tarvetta 16” Prestige D1 Iceland-satulalle niin sellainen olisi nyt myynnissä!

Tänään Leo saa kävellä ja huomenna koitan tuntuuko meno yhtään helpommalta. Perjantaina ja lauantaina suunnataan taas valmennukseen. Vaikkei poni vatsan takia ole ihan superkunnossa niin haluan silti pitää valmennuksista kiinni. Tehdään sitten kevennetysti jos on tarve, mutta ei jätetä treenejä väliin. Kesällä oli liian pitkä valmennustauko ja sen näkyy ratsastuksessa vieläkin.

Kerta kiellon päälle

Vakaasti näyttää että blogi olisi tullut tiensä päähän, mutta jospa sitä nyt vielä tämän kerran jotain kirjailisi. Ja ehkä vielä toisen ja kolmannenkin, katsellaan.

Vaikka tämä on hevosblogi eikä kerro yksityiselämästäni, niin pieni ”seliseli”-osio sallittanee koska se kertoo miksi blogi on ollut suunnilleen viimeisellä sijalla asioiden tärkeysjärjestyksessä. Jo pari vuotta kestäneet myllerrykset elämässä etenivät siihen vaiheeseen, että kesällä vaihtui työpaikka ja heti perään kotikaupunki. Väliaikaisasunnossa asutaan kyllä nytkin koska tulevaan uuteen kotiin tehdään jättiremonttia. Tallille mulla on tätä nykyä matkaa 60 kilometriä, ja töiden ja ponin takia istun ratin takana semmoiset pari tuntia lähes joka päivä. Muun elämän olen saanut toimimaan (mitä nyt remppaväsymys välillä vaivaa), mutta nykyisessä työssä on huonot mahdollisuudet päivittää blogia työpäivän aikana ;) Tämäkin on nyt kännykällä näpytelty, siksi asetuksetkin on mitä sattuu. Aikaa ja jaksamista blogia kohtaan ei ole oikein työajan ulkopuolella riittänyt.

Leo voi hyvin. Pitkästä tallimatkasta huolimatta olen pystynyt hoitamaan ja liikuttamaan ponin niin kuin olen suunnitellut. Leolla käy vakiratsastaja 1-2 kertaa viikossa ja lisäksi on yksi vapaapäivä, joten tallipäiviä jää minulle kohtuulliset 4-5 viikossa.

Kesällä käytiin klinikalla, ihan vaan tsekkaamassa, ja eipä sieltä kummoista löytynyt. Kintereiden kuvissa ei ollut huomauttamista mutta toisen etujalan vuohinen todettiin jäykäksi. Kuvissa ei löytynyt syytä joten vuohinen piikitettiin ja käveltiin pari viikkoa. Nyt syksyllä hevosfysioterapeutti kävi toteamassa että jäykkä on edelleen mutta mitään kipua ei löydy. Muita jäykkyyksiä kyllä löytyi; oikean puolen takaosan lihakset on kireät ja vasemman puolen lapa samoin. Näistä saatiin hiukan selitystä siihen miksi laukassa taipuminen on välillä haastavaa. Nyt on venytelty ja jumppailtu ahkerasti ja hierojakin on tulossa ensi viikolla.

Satula-autokin kävi. Löytyi useampi hyvänoloinen satula vaikka niin usein olen kuullut ettei pikkuponin selkään oikein vaihtoehtoja koulusatuloista löydy. Childeric olisi kiinnostanut mutta siitä ei ollut autossa kuin 17” joka on Leolle liian pitkä. Selästä kokeiltavaksi valittiin kaksi parasta vaihtoehtoa, eli 16" Amerigon Vega Siena Special Close Contact ja Equipen Olympia. Amerigo sopi ponille mutta omalle ahterille ei sitten ollenkaan. Equipe istui myös hienosti Leon selkään ja mun oli siinä heti tosi hyvä istua. Equipe tuli siis meille vuokralle, ja kohta yritän tehdä päätöksiä jääkö se. Itse tykkään satulasta tosi paljon mutta Leosta en ole päässyt vielä täysin selvyyteen.

Hyvä fiilis

Täällähän me ollaan, edelleen. Lounais-rannikolla siis kaikki hyvin. Leo on nauttinut laidunkesästä (joskin rajoitetusti), ja treenailtu on niin koulua kuin esteitäkin. Ja humputeltu siinä välissä.

Viikonloppuna meillä oli valmennukset. Leo oli perjantaina hyvä. Ei huippu, mutta hyvä. Lauantai oli vähän hassusti välipäivä, ja jo silloin poni oli jotenkin tosi reagoimaton. Tuntui että sain kantaa sitä eteenpäin. Sunnuntain valmennuksen verkassa meinasin tirauttaa itkut, kun mitään ei vaan tapahtunut. Pohje, kannus, raippa, ihan mikä vaan, ei mitään reaktiota ponilta... 

Valmentaja ei onneksi jää näissä tilanteissa toimettomaksi. Hän pyysi minua ratsastamaan käyntiä ja otti juoksutusraipan käteen. Raippa ei siis hipaissutkaan Leoa, kulki vaan ponin takaosan lähellä ja pyysi eteen. Ja kas vain kun alkoi liikettä löytyä. Muutama minuutti juoksutusraipan avustamana ja mulla oli allani poni joka teki hienosti ja tahdikkaasti avot, väistöt ja vastalaukat. Hienoa ravia pisteli menemään ja laukkakin oli varsin kelvollista. Ponit... Nyt ilmeisesti laitan mieheni kävelemään meidän vierellä joka treenin alussa juoksutusraipan kanssa...

Tänään en koittanut miten kulkee ratsain, vaan juoksutin Leon. Oikein hyvin liikkui poika narunkin päässä ja teki siirtymätreeniä hienosti keskittyen. Huomenna ponilla on ansaittu vapaa pitkähkön työputken jälkeen. Loppuviikolla varmaan otetaan taas hyppypäivä. Huomasin muuten viime viikolla kun hyppäsin että minua ei enää jännitä. Toki mennään edelleen niitä 40 cm miniesteitä, mutta jännitin aiemmin niitäkin niin ettei henki meinannut kulkea. Nyt alkaa jo tuntua siltä että voisin hiukan nostaa korkeutta. Ehkä jopa 50 senttiin :D

Toukokuuta

Kuun alussa treenit sujui ihan ok. Hermoratahieroja Aimo Koskinen kävi meidän tallilla ja mielenkiinnosta pyysin että hän vilkaisee Leoakin. Mitä kummempaa ponista ei löytynyt, terveeltä kuulemma vaikutti. Hiukan oli selässä pientä jumia sään takana, samassa paikassa missä välillä on ennenkin ollut. Joillekin varmaan Koskisen nimi on tuttu, hän on "erikoistunut" hevosten lonkan limapussitulehduksien diagnosointiin, ja tämän diagnoosin meilläkin sai kolme viidestä hevosesta.

Sitten olikin kevätloman aika. Olin pois tallilta 11 päivää ja takaisin palatessa Leo tervehti minua kiukkuisella ilmeellä ja yritti jopa napata hampailla kiinni! Tämä on ollut tyypillinen reaktio aiemminkin kun olen pitempään poissa. Että ei mitään rakkaudentäyteisiä jälleennäkemisiä täällä ;)

Loman aikana Leo liikkui melko kevyesti ja piti useamman vapaapäivän. Tällä viikolla on palailtu normaaliin liikutukseen. Ohjasajoin Leon torstaina ja ponin ravi näytti tosi hyvältä. Laidunkausikin meillä on aloiteltu pikkuhiljaa, hepat nauttivat täysillä!

Uintireissu

Olen tässä illalla lueskellut eri blogeista ihmisten mukavista vappumaastoista Kelithän on ollut nyt tosi upeat ja maastossa on mitä ihaninta kun ei ole vielä ötököitä. Pakko kai se on omakin vappumaasto tänne purkaa, jos paha mieli ja harmitus vaikka hiukan helpottaisi. 

Putosimme tänään Leon kanssa pelto-ojaan. Meillä oli ollut oikein kiva maasto, käytiin kiipeilemässä ja tutkimassa uutta polkua. Alle 10 minuutin matkan päässä kotitallilta tiellä tuli vastaan pyöräilijä ja lenkkeilijä. He kulkivat tien toista laitaa, me toista. Kohtaamisessa ei ollut mitään ihmeellistä, moikattiin ja ohitettiin rauhallisesti. Leo kuitenkin säikähti jostain syystä tosi paljon ohimenevää pyöräilijää ja teki rajun loikan sivuviistoon. Ehdin vaan tajuta että nyt mennään perä edellä ojaan, reagoimaan en ehtinyt.

Ponin takapää katosi kokonaan alta ja luulin että kaaduimme kokonaan. Todellisuudessa Leo taisi tosi pikaisesti kellahtaa mutta pyrki samantien rajusti ponnistamaan ylös ja minä putosin toisen kyljen kautta ojaan. Tällöin Leo loikkasi ylitseni pois ojasta ja sinkosi tielle. Nousin kuraa valuvana heti ylös, kuittasin huolestuneelle pyöräilijälle että kaikki on ok ja aloin huutelemaan Leoa, joka tietysti laukkasi pitkin tietä tallille päin. Poni kääntyi ympäri ja tuli takaisin meidän luokse, mutta muutamat täyskäännökset se vielä teki ennenkuin antoi kiinni. Onneksi maastoilukaverilla oli porkkana taskussa, sillä houkuttelin karkulaisen. Eipä siinä muuta kun nopea hevosen tsekkaus ja rauhallisesti takaisin tallille.

Olen aina pelännyt että hevonen tippuu maastossa ojaan. Nyt on sekin koettu. Itse en loukannut yhtään, kastuin vaan litimäräksi. Pääni painui puoliksi kuraiseen ojaan joten näky peilissä oli aika koominen... Leostakaan en onneksi löytänyt silmämääräisesti enkä tunnustelemalla vammoja. Toivottavasti ei nyt vaan reväyttänyt mitään ojasta pois ponnistaessaan. 

Tietysti oli helpotus ettei meille käynyt kuinkaan, ja onneksi oja oli aika pieni eikä mikään valtaoja. Mutta kyllä harmitti, ja harmittaa. Ahdistava tapahtuma. Ja nyt kun ollaan saatu maastoilu pitkän tauon jälkeen niin kivaan alkuun niin harmittaa että tuli tällaista. Olen kyllä ennenkin huomannut että Leo tuijottelee joskus pyöräilijöitä kun esim. ollaan pellolla ja pyöräilijä menee tiellä, mutta ei tullut mieleenkään että näin raju reaktio voisi olla odotettavissa.

Viisas poika

Tapaus yksi: Olen juuri päättänyt ratsastuksen ja tullut alas selästä loppukäyntejä varten. Maneesin ovi avautuu ja sisään tulee vauhdilla hevonen kahdella jalalla taluttajan komennuksen säestämänä. Leo hätkähtää hieman ja sanon sille rauhallisesti; "Sun ei tarvi hermostua". Poni jää paikoilleen ja laskee päänsä. 

Tapaus kaksi: Lähdemme "oikeaan" maastoon ekaa kertaa todella pitkään aikaan. Leo on alussa jännittynyt, kulkee pää pystyssä lyhyin askelin. Pelottavan ladon kohdalla pää nousee entisestään. Sanon taas rauhallisesti; "Mennään vaan, ei siellä oo mitään". Poni jatkaa kävelyä ja muutaman minuutin päästä askel on jo normaali ja pää alhaalla.

Oli niin ihanaa päästä pois tallinpihasta, vaikka
metsään asti ei vielä päästykään koska tie oli poikki veden takia.

Joskus aiemmin Leo olisi tapauksessa yksi luultavasti riuhtaissut kunnon loikan ja ehkä myös hypännyt pystyyn. Tapauksessa kaksi se olisi tepastellut nahkapuku ylipinkeänä alakaula pullottaen ja ratsastaja olisi jännittänyt sinkoaako poni johonkin suuntaan. Olen niin ylpeä siitä miten Leo nykyään useimmissa jännissä tilanteissa rauhoittuu pelkällä äänellä! Muutenkin Leon käsittely alkaa olla lähes joka tilanteessa helppoa ja vaivatonta. Fiksu poni kun käyttäytyy :), ja ehkä omistajakin on jotain pikkuhiljaa oppinut hevostenkäsittelyn saralla...  

Huhtikuun kootut

Ihanaa kun tilastoista päätellen täällä jaksaa vielä käydä porukkaa vaikka päivitystahti on täysin olematon! Toivon että blogi vielä joskus vilkastuu, mutta nyt mennään näin. 

Meillä on kaikki hyvin. Leon mahavaivat saatiin hoidettua ja ollaan tehty normaalia treeniä. Viimeisen kuukauden aikana ollaan mm. pidetty kiinni jokaviikkoisesta puomi-/estetreenistä. Ollaan jatkettu 40 cm pikkuesteiden hyväksi havaittua linjaa, mutta onpa Leo saanut hieman mielenvirkistystä ja ratsastaja sykkeen ylös ;)

Meillä oli kokeilussa aivan ihana close contact-koulusatula, mutta se jäi nyt kumminkin hankkimatta koska paneelien pituus oli "sillä rajalla" enkä uskaltanut ottaa riskiä että Leon selkä kipeytyy. Oma satula on onneksi ollut nyt Leolle hyvä kun olen oppinut laittamaan sen oikeaan paikkaan, vaikka en itse tuossa Prestigessä niin kovin kauheasti tykkääkään istua.  

Ulkokausikin on korkattu niin pellolla kuin kentälläkin. Maastoon suuntaamme heti kun hiukan kuivuu. Olen ehkä ennenkin kertonut että meidän maastoihin ei yksinkertaisesti pääse keväisin kun on märkää. Yksi kohta jota ei pääse kiertämään on todella upottava näin kevätsateiden aikaan.

Valmennuksessa oltiin viime perjantaina, ja Leo oli aivan super! Olin ihan ihmeissäni kun kaikki tuntui onnistuvan. Kuvaavaa oli ehkä valmentajan kommentti parin ekan minuutin jälkeen: "Siis mitä nyt on tapahtuut?!" No, olen päässyt ratsastamaan entistä enemmän rauhassa ja ajatuksen kanssa, ehkä se näkyy.

Meillä on edessä muutaman viikon treenit, ja sitten Leo ja minä vietetään pieni kevätloma. Onnistuneesta valmennuksesta innostuneena väläyttelin jopa ajatusta kisaamisesta tällä kaudella, mutta katsellaan nyt... Hyvin menee joka tapauksessa, ja nautitaan siitä niin kauan kun sitä kestää!

Kuvat Nina Erkkilä, ei saa kopioida ilman lupaa!

Maaliskuuta mennään

Niinkuin näkyy, blogi on jäänyt muiden asioiden jalkoihin. Kirjoitusinspiraatiota, -aikaa ja -aiheita ei oikein tunnu olevan. Mitään valtavan kiinnostavaa sanottavaa ei tänäänkään ole mutta jääpä ainakin itselle joku muistijälki kevättalvesta 2016 ;)

Ollaan Leon kanssa pyritty tekemään vaihtelevia treenejä fiiliksen, käytettävissä olevan ajan ja molempien voinnin mukaan. Leo on ikävä kyllä kärsinyt jokakeväisistä vatsavaivoistaan, joiden syy pysyy edelleen mysteerinä. Onneksi tilanne näyttää taas paremmalta erinäisten kuurien jälkeen. Hieman ärtyisiä ja säpsyjä päiviä tässä on vietetty, mutta toivotaan että ne ovat nyt jäämässä unholaan. Toki uuttakin terveyshuolta on ehditty kehittää. Ell kävi katsomassa kaverin hevosta ja kuunteli samalla Leon hengitysäänet. "Märältä kuulostaa" oli tuomio, ja limaa irrottavaa kuuria pukkasi. Leo on kuitenkin pirteä, lämmöt normaalit ja palautuminen normaali, joten suurta huolen aihetta ei pitäisi olla. 

Nykyisen satulan vastinhihnoja fiksailtiin hieman, ja satulan näennäiseen sopimattomuuteen löytyi syyksi allekirjoittaneen satulointityyli. Sitä kun on tottunut laittamaan koulusatulan taakse, niin satuloin myös tuon D1:n taaemmas kuin pitäisi, jolloin se menee etupainoiseksi ja jää irti takaa. Pidin tätä selitystä itse epäuskottavana, kunnes ratsastin satulansovittajan satuloimalla ponilla. Ihmeekseni satula tuntui hyvältä. Kun sovittaja satuloi uudelleen ja siirsi satulaa taakse max 2 senttiä, se tuntui taas ihan huonolta. Operaatio satula on siis tällä erää päättynyt, mutta toki edelleen haaveilen uudesta close contact-satulasta, ja vahdin jatkossakin haukkana nykyisen satulan istuvuutta.

Kohti kevättä siis jatketaan ja kuulumisia tulee taas joskus kun fiilis iskee ja kerrottavaa on.

Täällä taas

Aamulla näin Facebookissa Leon entisen omistajan laittaman kahden vuoden takaisen kuvan ja havahduin siihen että eilen muuten tuli kaksi vuotta siitä kun Leo tuli minulle. Näihin kahteen vuoteen mahtuu kyllä ihan valtavasti kaikkea niin hevos- kuin muillakin rintamilla. Hyvillä mielin jatketaan kohti kolmatta yhteistä vuotta!

Leon loma oli mennyt hyvin, mutta se oli myös jäänyt herralle hieman päälle... Sinänsä Leo on tuntunut ihan hyvältä näinä kahtena päivänä kun olen sitä ehtinyt ratsastaa, mutta varsinkin eilen poni tuntui aika jäykältä ja välillä jopa tuntui kun olisi purrut kiinni kuolaimeen. Huomaamattani ratsastin puolitoista tuntia kun halusin ponin hyväksi ja vetreäksi. Kyllä huomaa että melkein kaksi viikkoa on vaan hölkötelty rennosti. 

Leon lainakuskeilla oli mennyt ponin kanssa hyvin lukuunottamatta yhtä päivää, jolloin Leo oli hypännyt maneesiin talutettaessa pystyyn ja lähtenyt selästä kiikuttamaan ratsastajaa laukassa kaksi kertaa. Kuulemma puoli kierrosta oli mennyt ennenkuin oli pysännyt. Leolle se on paljon, yleensä pidätteet menee läpi muutamassa askeleessa. Minua Leo ei kyllä edes kiikuttele mutta kai tuli joku tarve testata lainaratsastajaa.

Satulaa mietin ennen lomaa, ja mietintä jatkuu kuumeisena. Tosiasia on että satula on takaa irti. Osittain se johtunee satulan leveydestä, mutta tuntuu ettei se ole ainut syy. Vaikka nostan satulaa edestä, niin ei se silti jotenkin asetu takaa niinkuin pitäisi. Nyt vaan pitää keksiä mitä satuloita lähtisi koittelemaan. Meidän satulansovittaja tulee pohdiskelemaan asiaa mutta pääsee vasta parin viikon päästä. Jos jollain teistä on ideoita mikä satula voisi sopia niin otan ehdotuksia ilomielin vastaan. Nykyinen satula siis 16" Prestige D1 Iceland joka on muuten aika hyvä, mutta jää takaa irti.